What do you think?
Rate this book
Saamelaistrilogia #1
Joenjoen laulu
Joenjoen laulu on saamelaisten tarina, joka kulkee kolmessa aikatasossa, 1500-luvulta nykypäivään. Kun saamelaistyttö Soruia löytää haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen, hän päättää, että mies on hänelle annettu. Hän vie miehen kotaansa ja parantaa tämän. Kaukomieli on Soruiasta riippuvainen, ja heidän välilleen syntyy side, jota saamelaisyhteisö ei katso hyvällä. Soruia joutuu valitsemaan miehen ja omiensa välillä.
1800-luvulla saarnannut Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen, haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinanpirulta. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kautokeinon kapina herättää miestä riivaavan syyllisyydentunnon.
Sami Uddas pakenee elämänsä umpisolmuja ja palaa etelästä Inariin. Paikkaa ei tahdo löytyä kotipuolestakaan. Sami kohtaa nuoren, vakavan Ingan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta. Sami rakastuu tyttöön, joka tuli hänen elämäänsä kuin ihmeen kautta. Mutta riittääkö se, jos mies ei tunne kuuluvansa mihinkään?
Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta se kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.
1800-luvulla saarnannut Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen, haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinanpirulta. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kautokeinon kapina herättää miestä riivaavan syyllisyydentunnon.
Sami Uddas pakenee elämänsä umpisolmuja ja palaa etelästä Inariin. Paikkaa ei tahdo löytyä kotipuolestakaan. Sami kohtaa nuoren, vakavan Ingan, joka taistelee inarinsaamen kielen puolesta. Sami rakastuu tyttöön, joka tuli hänen elämäänsä kuin ihmeen kautta. Mutta riittääkö se, jos mies ei tunne kuuluvansa mihinkään?
Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta se kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.
306 pages, Hardcover
First published September 1, 2013
2 people are currently reading
127 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 26 of 26 reviews
February 23, 2016
Päivi Alasalmen Joenjoen laulu on lumoava ja moniääninen teos saamelaisista ja siitä, kuinka heiltä on yritetty viedä niin uskonto, kieli kuin elinkeinot. Törmäävät maailmankuvat ja jokaisen kertojan sisäiset ristiriidat piirtävät kuvaa koko kansan kohtalosta. Selkeäksi suosikikseni kolmesta kertojasta nousi romaanin aloittava Soruia. Hänen tarinaansa pääsee onneksi seuraamaan Alasalmen toisessa romaanissa Pajulinnun huuto, jonka lukemista en malta odottaa!
September 25, 2017
Erikoinen kirja. Tarina kulkee kolmessa eri aikajaksossa ja on siten jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa oli mielenkiintoinen ja jännittävänkin. Pidin varsinkin vanhojen saamelaistapojen kuvauksesta. Toinen osa hyydytti lukuhaluni. Pitkäpiimäistä jollotusta Laestadiuksen kotielämästä. Oli vähällä, etten lopettanut kirjan lukemista kesken. Kolmasosa sijoittui nykypäiviin ja oli kuvausta nuorehkon etelään muuttaneen saamelaismiehen elämästä. Tuo kolmas osa oli paras, vaikka se olikin hieman yksioikoinen ja vailla syvyyttä.
Hieman kolkko ja kulmikas tarina, jossa kaksi viimeistä osaa löyhästi liittyivät yhteen. Minulle jäi epäselväksi miten ensimmäinen osa liittyi kahteen seuraavaan osaan. Saamelaisten elämä ja tavat kiinnostavat itseäni, ja tässä kirjassa niistä kerrottiinkin, etenkin uskomuksista.
Hieman kolkko ja kulmikas tarina, jossa kaksi viimeistä osaa löyhästi liittyivät yhteen. Minulle jäi epäselväksi miten ensimmäinen osa liittyi kahteen seuraavaan osaan. Saamelaisten elämä ja tavat kiinnostavat itseäni, ja tässä kirjassa niistä kerrottiinkin, etenkin uskomuksista.
July 30, 2016
Saamelaistarinoita, muinaisuskoa. Kirjassa on kolme tarinaa, jotka sijoittuvat eri aikaan. Pidin ensimmäisestä tarinasta ja olisin halunnut lukea sitä kirjan verran. Keskimmäisin oli irrallisin. Kolmas oli vierain.
July 25, 2021
Joenjoen laulussa saamelaisten suhdetta suomalaisten kanssa ja erityisesti sen kipeitä kohtia käsitellään kolmella eri ajanjaksolla, joista ensimmäinen sijoittuu 1500-luvulle, toinen 1800-luvulle ja kolmas 2010-luvulle.
Teos oli oikein hyvin kirjoitettu ja herätti ajatuksia, mutta jotenkin tarinat jäivät ehkä hiukan turhan irrallisiksi vaikka tiettyjä yhteisiä tekijöitä kaikista kolmesta löytyikin.
Teos oli oikein hyvin kirjoitettu ja herätti ajatuksia, mutta jotenkin tarinat jäivät ehkä hiukan turhan irrallisiksi vaikka tiettyjä yhteisiä tekijöitä kaikista kolmesta löytyikin.
March 7, 2020
Päivi Alasalmen romaanissa Joenjoen laulu aiheena on saamelaiskulttuurin murros eri aikakausina. Siihen liittyy kolme erillistä kertomusta, ja ensimmäinen sijoittuu johonkin myöhäiskeskiajalle, sillä tuolloin pohjoisemmaksi muuttaneet hämäläiset eri pirkkalaiset saivat oikeuden verottaa Ruotsin kuninkaan luvalla saamelaisia. Toisessa kertomuksessa hypätään puoliksi saamelaisen Lars Levi Lestadiuksen saappaisiin ja ollaan nitistämässä luonnonuskontoa ja viinapirua. Viimeisessä osassa tamperelaistunut Sami Uddas palaa kotikulmilleen Inariin sekoiltuaan mielestään riittävästi erilaisissa huumeporukoissa ja etelän riukujen kanssa.
Ensimmäinen tarinoista kerrotaan Soruian näkökulmasta, eli hän on nuori saamelaistyttö, joka kuvittelee rakastuneensa löytämäänsä haavoittuneeseen pirkkalaisnuorukaiseen. Siinä se kerronnan heikkous oikeastaan onkin, kun kirjoitetaan romantisoidusti kuin Untinen-Auel ikään, mutta koko ikänsä pikkukylässä eli sukunsa siidassa ja samassa kammissa asustellut saamelaisneito tuntuu ajattelevan kuin 1900-luvun teini tutustuessaan vieraaseen mieheen ja rakkauden saloihin siellä turkisten alla. Tuntuu kuin olisi lukenut näytelmätekstiä, sillä kliseitä tulee kliseiden perään ja porukalla lähdetään pyytämään vuorolla peuroja, susia kuin karhujakin. Onneksi sanastossa on sitä koossa pitävää voimaa, kun on niitä staaloja ja tyreitäkin.
Kakkososassa sujahdetaan vuoteen 1852 ja Lars Levi Lestadiuksen pään sisään. Minä en sinne yrityksistä huolimatta päässyt, kun Karesuvannon kirkkoherraksi nimetty pappismies esitetään kuin suoraan lähdeteoksista reväistynä. Toki siinä välittyy kulttuurimurros, mutta liika on aina liikaa, kun pitää saada niitä ruotsalaisia sukutaustoja ja vielä Britta-vaimonkin köyhtyneen pappissuvun vaiheita muistoina dokumentoituina. Valistetaanpa lukijaa vielä Kustaa Vaasan toimista, eli kruunulle kansallistettiin kaikki Suomen erämaat, jotka olivat vain otettavissa. Poromiehiä siis pantiin ruotuun, ja uskonnon voimalla herran nuhteeseen. Muutaman sisäkkäiskertomuksen myötä kulttuurien yhteentörmäystä korostetaan, ja se onkin upotettu hyvin ranskalaisten proffien ja kertojan lapin-seikkailuihin.
Viimeinen tarinoista oli väkinäisin, ja sen on varmaankin tarkoitus ilmentää tuhoutunutta entisajan saamelaiskulttuuria, mutta 36-vuotias kertoja-Sami on kuin napattu jostain Reijo Mäen dekkarista, sillä niin yliampuvia juonen- ja elämänkäänteitä hänen vaiheissaan on. Alkuun lähdetään raastuvasta, ja kiskotaan erivärisiä nappeja, poltetaan kukkaa, napataan pameja, juodaan viinaa ja jossain välissä impataan ja vedetään metaakin klyyvariin. Venäläisiä huumediilereitä karkuun pakeneva lappalaisjässikkä rakastuu myös juurensa hukanneeseen saamelaistyttöön jossain lapin perukoilla, ja asetelma on ihan sama kuin jossakin Mukan romaanissa. Väkivaltainen huumehörhö ja juoppo sitten ”rakastuu” eli paneskelee tulevaa ”ex-vaimoaan” sukunsa synnyinseuduilla ja jatkaa sitä Joenjoen laulua vähän niin kuin ensimmäisessä kertomuksessa se Soruiakin. Samin morsmaikusta Ingasta on tehty idealistinen vapaustaistelija, joka lähettelee juttuja saamelaisten sorrosta ihan ulkomaalaisiin julkaisuihin. Toisaalta kertojana toimiva Sami ei vaikuta yhtään samalta kaverilta kuin on kirjassa esitetty ajatuskulkuineen ja sananvalintoineen, sillä yli parinkymmen vuoden huumesekoilut ja vankilavisiitit on kuin puhallettu ohuena pölykerroksena vain pois tämänkin hahmon päältä.
Sitä Soruian tarinaa Alasalmi on sittemmin jatkanut, ja se varmaan oli tarkoituskin jo tätä kirjoitettaessa, sillä hänen ja Moruk-pojan tarina oli jätetty kesken kuin tv-jatkosarjassa. Lestadius jäi yhtä vieraaksi kuin viimeinenkin kertojista, vaikka sitä idealismia ja lukijan sovittamisen saamelaisten asemaan kunnianhimoisesti yritetäänkin. Siinä empatia- ja eläytymiskyvyt ovatkin kovalla koetuksella.
Ensimmäinen tarinoista kerrotaan Soruian näkökulmasta, eli hän on nuori saamelaistyttö, joka kuvittelee rakastuneensa löytämäänsä haavoittuneeseen pirkkalaisnuorukaiseen. Siinä se kerronnan heikkous oikeastaan onkin, kun kirjoitetaan romantisoidusti kuin Untinen-Auel ikään, mutta koko ikänsä pikkukylässä eli sukunsa siidassa ja samassa kammissa asustellut saamelaisneito tuntuu ajattelevan kuin 1900-luvun teini tutustuessaan vieraaseen mieheen ja rakkauden saloihin siellä turkisten alla. Tuntuu kuin olisi lukenut näytelmätekstiä, sillä kliseitä tulee kliseiden perään ja porukalla lähdetään pyytämään vuorolla peuroja, susia kuin karhujakin. Onneksi sanastossa on sitä koossa pitävää voimaa, kun on niitä staaloja ja tyreitäkin.
Kakkososassa sujahdetaan vuoteen 1852 ja Lars Levi Lestadiuksen pään sisään. Minä en sinne yrityksistä huolimatta päässyt, kun Karesuvannon kirkkoherraksi nimetty pappismies esitetään kuin suoraan lähdeteoksista reväistynä. Toki siinä välittyy kulttuurimurros, mutta liika on aina liikaa, kun pitää saada niitä ruotsalaisia sukutaustoja ja vielä Britta-vaimonkin köyhtyneen pappissuvun vaiheita muistoina dokumentoituina. Valistetaanpa lukijaa vielä Kustaa Vaasan toimista, eli kruunulle kansallistettiin kaikki Suomen erämaat, jotka olivat vain otettavissa. Poromiehiä siis pantiin ruotuun, ja uskonnon voimalla herran nuhteeseen. Muutaman sisäkkäiskertomuksen myötä kulttuurien yhteentörmäystä korostetaan, ja se onkin upotettu hyvin ranskalaisten proffien ja kertojan lapin-seikkailuihin.
Viimeinen tarinoista oli väkinäisin, ja sen on varmaankin tarkoitus ilmentää tuhoutunutta entisajan saamelaiskulttuuria, mutta 36-vuotias kertoja-Sami on kuin napattu jostain Reijo Mäen dekkarista, sillä niin yliampuvia juonen- ja elämänkäänteitä hänen vaiheissaan on. Alkuun lähdetään raastuvasta, ja kiskotaan erivärisiä nappeja, poltetaan kukkaa, napataan pameja, juodaan viinaa ja jossain välissä impataan ja vedetään metaakin klyyvariin. Venäläisiä huumediilereitä karkuun pakeneva lappalaisjässikkä rakastuu myös juurensa hukanneeseen saamelaistyttöön jossain lapin perukoilla, ja asetelma on ihan sama kuin jossakin Mukan romaanissa. Väkivaltainen huumehörhö ja juoppo sitten ”rakastuu” eli paneskelee tulevaa ”ex-vaimoaan” sukunsa synnyinseuduilla ja jatkaa sitä Joenjoen laulua vähän niin kuin ensimmäisessä kertomuksessa se Soruiakin. Samin morsmaikusta Ingasta on tehty idealistinen vapaustaistelija, joka lähettelee juttuja saamelaisten sorrosta ihan ulkomaalaisiin julkaisuihin. Toisaalta kertojana toimiva Sami ei vaikuta yhtään samalta kaverilta kuin on kirjassa esitetty ajatuskulkuineen ja sananvalintoineen, sillä yli parinkymmen vuoden huumesekoilut ja vankilavisiitit on kuin puhallettu ohuena pölykerroksena vain pois tämänkin hahmon päältä.
Sitä Soruian tarinaa Alasalmi on sittemmin jatkanut, ja se varmaan oli tarkoituskin jo tätä kirjoitettaessa, sillä hänen ja Moruk-pojan tarina oli jätetty kesken kuin tv-jatkosarjassa. Lestadius jäi yhtä vieraaksi kuin viimeinenkin kertojista, vaikka sitä idealismia ja lukijan sovittamisen saamelaisten asemaan kunnianhimoisesti yritetäänkin. Siinä empatia- ja eläytymiskyvyt ovatkin kovalla koetuksella.
November 1, 2016
Päivi Alasalmelle sopii kirjoittaa pohjoisesta, sillä hän on tottunut pohjoisen murteisiin. Joenjoen laulu on hänen yhdeksäs romaaninsa, joka on saanut jatkokirjan nimeltään Pajulinnun huuto (2015).
Joenjoen laulu sisältää kolme kertomusta Lapista, joista ensimmäinen 105 sivun tarina sijoittui vuoden 1519 Inariin. Toinen 80 sivun kertomus kertoi Lars Levi Laestadiuksen arkielämästä Pajalassa vuonna 1852. Ja viimeisin 102 sivua pitkä teksti kertoi vuoden 2013 Inarista ja pääosassa oli nuori Sami Sakari Uddas, huumeidenkäyttäjä ja pikkurikollinen, joka palasi Tampereelta takaisin Inariin. Kertomuksia yhdistää tietysti Lappi ja saamelaisuus, mutta myöskin nimi Uddas, joka jatkui näissä kolmessa kertomuksessa jossakin muodossa.
Pidin kovasti ensimmäisestä kertomuksesta, jonka pääosassa oli nuori tyttö Soruia. Soruian tarina jatkuu Pajulinnun huuto teoksessa, ja kirjan historiallisissa kuvioissa Soruia kasvattaa lastaan, mutta tuleeko lapsen isä takaisin, lue kirjasta :)
Joenjoen laulu sisältää kolme kertomusta Lapista, joista ensimmäinen 105 sivun tarina sijoittui vuoden 1519 Inariin. Toinen 80 sivun kertomus kertoi Lars Levi Laestadiuksen arkielämästä Pajalassa vuonna 1852. Ja viimeisin 102 sivua pitkä teksti kertoi vuoden 2013 Inarista ja pääosassa oli nuori Sami Sakari Uddas, huumeidenkäyttäjä ja pikkurikollinen, joka palasi Tampereelta takaisin Inariin. Kertomuksia yhdistää tietysti Lappi ja saamelaisuus, mutta myöskin nimi Uddas, joka jatkui näissä kolmessa kertomuksessa jossakin muodossa.
Pidin kovasti ensimmäisestä kertomuksesta, jonka pääosassa oli nuori tyttö Soruia. Soruian tarina jatkuu Pajulinnun huuto teoksessa, ja kirjan historiallisissa kuvioissa Soruia kasvattaa lastaan, mutta tuleeko lapsen isä takaisin, lue kirjasta :)
October 22, 2023
Joenjoen laulu oli melko erikoinen ja monenlainen lukukokemus! Nautin Alasalmen monipuolisesta kirjoitustavasta, joka vaihteli runollisesta karskiin kirjan kolmen eri osan välillä. Saamelaisuus on kaiken ytimessä, ollaanpa sitten 1500-, 1800- tai 2000-luvulla. Ehdottomasti sykähdyttävin tarina on ensimmäinen saamelaistytön kasvutarina, joka kosketti. Laesdtadiuksen tarina oli kiinnostava mutta jäi etäisemmäksi, ja viimeinen nykymiehen melko traaginen tarina oli aika rankkaa ja epämukavaakin luettavaa. Olisin odottanut, että eri osat olisivat linkittyneet enemmän toisiinsa. Lukeminen eteni melko hitaasti, koska teksti oli erittäin intensiivistä. Seuraavaksi luen kaksi jatko-osaa, toivottavasti nimenomaan saamelaistytön tarinaa jatkaen.
March 17, 2025
Kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka kulkevat eri aikatasoissa ja joissa kaikissa on eri päähenkilö ja erilainen juoni. Ensimmäinen osa tapahtuu 1500-luvulla ja tarinan päähenkilö on saamelaistyttö. Tästä osasta tykkäsin eniten. Toinen osa kertoo Lars Levi Laesradiuksesta, joka työskentelee pappina Pohjois-Ruotsissa. Kolmas osa sijoittuu nykyaikaan ja kerrotaan kolmikymppisen miehen kautta, joka on saamelaistyttö sukua, mutta asunut Ruotsissa ja eteläisessä Suomessa. Kirjan osat olivat ihan erillisiä, yhteistä oli vain saamelaisuusteema. Lestadius tosin mainittiin myös kolmannessa osassa. Saamen kulttuuri ja tavat kiinnostavat aiheena, mutta en ymmärtänyt miksi nämä tarinat oli yhdistetty samaan kirjaan.
January 4, 2021
Epätasainen mutta hyvä lukukokemus. Eniten pidin ensimmäisestä, 1500-luvulle sijoittuvasta tarinasta, jonka alussa nuori saamelaisnainen kohtaa pirkkalaisen miehen tunturissa. Toinen osa keskittyi Lars Levi Laestadiuksen elämään, ja kolmas nykypäivän saamelaistaustaisen miehen elämään. Nämä kaksi viimeistä eivät niin kolahtaneet, varsinkin kun en oikein samaistunut kumpaankaan kertojaan... Seuraavaksi otan lukuun kuitenkin tämän saamelaistrilogian jatko-osat, joten odotan innolla mitä niissä tapahtuu.
March 22, 2022
Alasalmi on mulle täysin uusi kertojatuttavuus ja olin kyllä tosi positiivisesti yllättynyt. Kunnon kertomuksen imua kolmessa erillisessä tarinassa, eri vuosisadoilla. Saamelaisista olen lukenut vähän eikä tämäkään kirjailija itse ole saamelainen, mutta arvokas muistutus silti vähemmistön historiasta ja asemasta Suomessa.
December 3, 2017
Kolme erilaista tarinaa, jotka toimivat yksittäin hienosti mutta nivoutuivat vielä myös yllättävänkin hyvin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Olen asunut puoli elämää lapissa ja tämä tavoitti kauniilla tavalla myös jotain tuttua. Jatko-osat menevät lukulistalle!
October 16, 2023
Yksi omista lempikirjoistani. Olisi muuten viisi tähteä, mutta kirjassa olevista kolmesta tarinasta ensimmäinen ja viimeinen olivat sellaisia, että ne loppuivat ärsyttävästi liian lyhyeen. Kertomatta jäi jotain mikä olisi todella kiinnostanut tietää.
October 26, 2025
1.5/5⭐️ Saatiin koulusta tämä luettavaksi ja sanotaanko nyt näin että pidin ensimmäisestä tarinasta ja viimeisestä tarinasta, mutta se toinen tarina oli minusta pitkästyttävä enkä oikein ymmärtänyt mikä sen idea oli.
November 18, 2018
Kolme eri aikakausien tarinaa. Yllättävä. Toisaalta yksinkertainen, toisaalta monikerroksinen. Todella hyvä!
Read
March 27, 2024Genre: Hard knock lives up north
Takeaway: Full of hard to find history, presented in a catchy way. Whats up with the cultish guy in the middle one though?
Takeaway: Full of hard to find history, presented in a catchy way. Whats up with the cultish guy in the middle one though?
January 20, 2025
huhuhhhhhuh
March 4, 2025
Kirjassa on kolme tarinaa, joissa jokaisessa on eri minä-kertoja. Tämä toimi äänikirjana hienosti, kun jokaisessa tarinassa oli eri lukija.
April 28, 2014
"Ja mikä minusta oli kaikkein hulluinta: miten ihmeessä he voisivat omistaa meidät ja maamme ja ihmisemme, kun me olimme jo omia ihmisiä omilla maillamme?"
Joenjoenlaulu kertoo saamelaisista ja saamelaisesta kulttuurista kolmena eri aikakautena. Yhden kertomuksen sijaan se sisältää kolme erillistä kertomusta, joissa liikutaan ajallisesti 1500-luvulta aina nykypäivään. Ensimmäisen osan kirjaa kertoo saamelaistyttö Soruia, joka pelastaa tunturista haavoittuneen pirkkalaisen. Heidän välilleen syntyy suhde, joka on vievä nuoren tytön hankalaan päätökseen vieraan ja vieraasta kulttuurista tulevan miehen ja oman yhteisön välillä. Kirjan toisessa osassa edetään 1800-luvulle ja kertojanääneksi vaihtuu historiallinen Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen ja puoliksi ruotsalainen saarnamies, joka haluaa pelastaa saamelaiset viinanpirulta ja vääräuskoisuudelta. Kirjan viimeisessä osassa ollaan jo nykyajassa. Siinä keskushenkilöksi nousee Sami Uddas, joka pakenee päihteiden ja pikkurikosten sotkemaa elinpiiriään takaisin sukunsa maille, Inariin. Siellä hän tapaa nuoren saamelaisaktivisti Ingan ja nuori pari rakastuu, tulevaisuudessa näkyy valonpilkahdus.
Romaanin kaikkia kolmea, keskenään hyvin erilaista osaa ja erilaista tarinaa yhdistää saamelaisuus ja se, kuinka saamelaisia on läpi vuosisatojen kohdeltu. Romaanin tarinat osoittavat kipeästi ja puhuttelevasti, kuinka saamelaisilta on vähä vähältä viety tai yritetty viedä niin uskonto, kieli kuin elinkeinotkin. Yksilöiden kohtalot saavat pohtimaan kokonaisen kansan kohtaloa, historiaa ja tulevaisuutta.
Saamelaisten tilanne on minulle ennestään tuttu lähinnä työnkin kautta tarkasti seuraamani kielipolitiikan kautta. Olen seurannut heidän tilannettaan eri medioista, mutta varsinainen saamelainen kulttuuri itsessään on minulle osittain hyvin vierasta, joskin erittäin kiinnostavaa. Tämä romaani herätti halun lukea ja oppia saamelaisesta kulttuurista (tai kulttuureista) enemmänkin. Muutenkin romaani jätti janon: Olisin halunnut lukea tarinoiden henkilöistä vielä paljon enemmän, lisää! Se lienee myös hyvän kirjan merkki.
Alasalmen kertojanote on vahva, toimiva ja koukuttava. Ainoana heikkoutena näkisin sen, että romaani tuntui paikoin liiankin tarkkaan ja tietoisesti asetellulta. Välillä tuntui, että itse tarinaan ei ehtinyt kunnolla sukeltaa, ennen kuin uusi ajanjakso ja uusi asetelma jo alkoi.
Joenjoenlaulu kertoo saamelaisista ja saamelaisesta kulttuurista kolmena eri aikakautena. Yhden kertomuksen sijaan se sisältää kolme erillistä kertomusta, joissa liikutaan ajallisesti 1500-luvulta aina nykypäivään. Ensimmäisen osan kirjaa kertoo saamelaistyttö Soruia, joka pelastaa tunturista haavoittuneen pirkkalaisen. Heidän välilleen syntyy suhde, joka on vievä nuoren tytön hankalaan päätökseen vieraan ja vieraasta kulttuurista tulevan miehen ja oman yhteisön välillä. Kirjan toisessa osassa edetään 1800-luvulle ja kertojanääneksi vaihtuu historiallinen Lars Levi Laestadius, puoliksi saamelainen ja puoliksi ruotsalainen saarnamies, joka haluaa pelastaa saamelaiset viinanpirulta ja vääräuskoisuudelta. Kirjan viimeisessä osassa ollaan jo nykyajassa. Siinä keskushenkilöksi nousee Sami Uddas, joka pakenee päihteiden ja pikkurikosten sotkemaa elinpiiriään takaisin sukunsa maille, Inariin. Siellä hän tapaa nuoren saamelaisaktivisti Ingan ja nuori pari rakastuu, tulevaisuudessa näkyy valonpilkahdus.
Romaanin kaikkia kolmea, keskenään hyvin erilaista osaa ja erilaista tarinaa yhdistää saamelaisuus ja se, kuinka saamelaisia on läpi vuosisatojen kohdeltu. Romaanin tarinat osoittavat kipeästi ja puhuttelevasti, kuinka saamelaisilta on vähä vähältä viety tai yritetty viedä niin uskonto, kieli kuin elinkeinotkin. Yksilöiden kohtalot saavat pohtimaan kokonaisen kansan kohtaloa, historiaa ja tulevaisuutta.
Saamelaisten tilanne on minulle ennestään tuttu lähinnä työnkin kautta tarkasti seuraamani kielipolitiikan kautta. Olen seurannut heidän tilannettaan eri medioista, mutta varsinainen saamelainen kulttuuri itsessään on minulle osittain hyvin vierasta, joskin erittäin kiinnostavaa. Tämä romaani herätti halun lukea ja oppia saamelaisesta kulttuurista (tai kulttuureista) enemmänkin. Muutenkin romaani jätti janon: Olisin halunnut lukea tarinoiden henkilöistä vielä paljon enemmän, lisää! Se lienee myös hyvän kirjan merkki.
Alasalmen kertojanote on vahva, toimiva ja koukuttava. Ainoana heikkoutena näkisin sen, että romaani tuntui paikoin liiankin tarkkaan ja tietoisesti asetellulta. Välillä tuntui, että itse tarinaan ei ehtinyt kunnolla sukeltaa, ennen kuin uusi ajanjakso ja uusi asetelma jo alkoi.
January 3, 2017
Jatko-osa on luettava.
October 24, 2013
Tuli ahmittua tämä aivan liian nopeasti. Uskottavasti oli tarinassa porohommatkin teurastusta myöten esitetty. Itelläkin alkoi pakkanen nipistellä poskipäitä lukiessa. Käsitykseni Lars Levi Lestadiuksesta muuttui, tai en tätä ennen hänestä tiennytkään juuri mitään. Mielenkiintoinen historiallinen hahmo.
May 16, 2017
Kauniita / mielenkiintoisia lauseita:
Neulasjää solisi rantakivien lomassa heleästi kuin sata pientä tiaista olisi laulanut minulle joenpohjasta. Ne lupasivat helkkyvää onnea.
Jos olisimme syntyneet toiseen aikaan ja tänne, tähän kieleen, puhuisimme sitä lapsillemme, ja Inga laulaisi heille, emme olisi puolikkaita emmekä puoliverisiä.
Neulasjää solisi rantakivien lomassa heleästi kuin sata pientä tiaista olisi laulanut minulle joenpohjasta. Ne lupasivat helkkyvää onnea.
Jos olisimme syntyneet toiseen aikaan ja tänne, tähän kieleen, puhuisimme sitä lapsillemme, ja Inga laulaisi heille, emme olisi puolikkaita emmekä puoliverisiä.
December 25, 2015
Kolmeen aikatasoon sijoittuva romaani kertoo kiinnostavasti saamelaisten kulttuurista ja sen vähittäisestä rappeutumisesta. Eniten pidin teoksen aloittavasta 1500-luvun osuudesta, sillä siinä esiteltiin eniten saamelaisten perinteitä ja tapoja. Keskimmäinen osa tökki pahasti enkä meinannut saada sitä luettua ollenkaan, mutta nykypäivän osuudessa teksti otti taas tulta alleen. Kiinnostava teos.
October 13, 2013
Alasalmi ei petä! Mielenkiintoiset tarinat kertovat saamelaisten kulttuurista ja kohtalosta. Suosittelen.
December 25, 2013
Lappia ja saamelaisuutta huonosti tuntevalle oli silmiä avaava lukukokemus. Päivi Alasalmi on yksi lempikirjailijoitani eikä hän pettänyt täälläkään kertaa.
November 1, 2013
Ei ihan parasta Alasalmea, mutta pysäyttävä kyllä. Varsinkin alkuosa.
Displaying 1 - 26 of 26 reviews