Hiekkalan lapset viettävät työn ja leikin täyttämiä päiviä kotona Karjalassa. Kun sota syttyy, he joutuvat jättämään kotinsa ja etsimään turvapaikkaa eri puolilta Suomea. Sodan varjossa eläminen on turvatonta ja pelottavaa, mutta lapsilla on omat ilonsa ja surunsa arjen seikkailuissa. "Parhaita iltasatuja ovat mummon kertomat jutut Karjalasta", kirjailija Vuokko Niskasen lapsenlapset sanoivat aikoinaan. Näistä iltasaduista alkoi rakastettu Hiekkalan lasten tarina, joka on nyt koottu yksiin kansiin.
Hassua miten jotkut kirjat vain kestävät aikaa. Luin näitä kirjoja lapsena aina uudelleen ja uudelleen ja edelleen tarinoissa on tehoa. Nämä kestävät aikaa, eikä haittaa yhtään, että teksti on tarkoitettu lapsille eikä kolmikymppisille.
Miten olen unohtanut merkitä tänne ensimmäisen kokonaan itse lukemani kirjan (joka ei ole kuvakirja). Olin pienenä jo ennen tätä yritellyt muutamaa muuta, mutta niiden kanssa ei eskari-ikäisen kiinnostus ja keskittyminen riittänyt edes kirjan puoleen väliin. Olin ennen tätä kuullut ja tykännyt Melukylän lasten tarinoista, ehkä tämä kirja jaksoi siksi viehättää, vaikka siinä tulee vastaan paljon raskaampia asioita kuin Melukylän ruotsalaisessa idyllissä. Pitäisi kyllä lukea tämä uudelleen nyt aikuisena.
**muoks. Huomasin juuri tämän olevan yhteisnide, eikä ensimmäinen osa kirjasta. Luin kuitenkin ensimmäisen osan jälkeen kaikki kotikirjastossani olleet sarjan kirjat, joten arvioni pysyy samana :)
Hiekkala-kirjat olivat lempikirjojani pienenä ja kun kirjastossa osui silmiin tämä yhteisnide, oli se pakko lainata ja lukea lähes yhdeltä istumalta. osa tapahtumista oli ihan selkeinä mielessä, mutta osan olin unohtanut, enkä muistanut, miten surullisia juttuja kirjoissa tapahtuukaan. Hyvä kirja silti vielä näin aikuisenakin, vaikka jäikin mietityttämään, mitä hahmoille myöhemmin tapahtuukaan.
Rakastan lapsuuteni satuja, joita nyt voin uudelleen lukea lapseni kanssa. Hieman piti muunnella paikoin tarinaa, mutta voi miten me tykkäsimme, sekä lapsi että minä, Hiekkalan touhuista.