Tosikertomus noitavainon kohteeksi joutuneista naisista Ahvenanmaalla, missä vääräuskoisten metsästys kasvoi valtavaksi hysteriaksi.
Pahalla silmällä katsominen, odottamaton viljaonni, yrteillä parantaminen. Siinä muutamia todisteita noituudesta, yhteistyöstä paholaisen kanssa.
Kun uudet akateemiset teoriat ja palavan kristinuskon omaksunut tuomari saapuvat Ahvenanmaalle, saaren arkiset loitsimisen perinteet kääntyvät nainen kerrallaan koko yhteisöä vastaan. Kuolemantuomion saattoi pian saada mitä vähäisimmästä syystä. Hallitsemattomassa hysteriassa, mestaustuomion pelossa ja peukaloruuvien kiristyksessä annettiin ilmi niin miniät kuin naapurit.
Mielenkiintoista, että näinkin hyvin on tieto säilynyt 1600-luvun loppupuolelta. Ei olisi arvannut, että nimet ovat näin hyvin tiedossa.
Valitettavasti teos oli vähän pitkäveteinen ja sekava: Siinä hypittiin liikaa edestakaisin ajassa (Karin Persdotterin kanssa), ja se sekoitti muiden nimien suhteen, kun saman nimisiä oli niin monta.
Mutta toisaalta, kirja on hyvä osoitus siitä, miten paljon valtaa uskonmiehillä oli aikanaan, ja kuinka kuka tahansa tunnustaa mitä tahansa kidutettuna.
Aihe on mielenkiintoinen. Jokin tässä muodossa kuitenkin tökkii. Samat jutut toistuivat, nimiä oli liikaa ja kerronta yhdisteli omaa pohdintaa itse aiheeseen vähän turhan heppoisasti. Tämä yhdistelmä kaunokirjallista ja tietokirjallista teosta ei minulle toiminut. Teos kuitenkin yhdisti hyvin Ruotsin ja Ahvenanmaan tapahtumat, ja toi historian kulun hyvin esille.
Aloitin Virtasen "uuden" kirjan Tulen morsian huomatakseni, että kyseessä onkin tämän kirjan uusintapainos, julkaistu epäilemättä vastavalmistuneen elokuvan siivittämänä/puffaamiseksi. Ei sillä, kannattaa lukea jompi kumpi kuitenkin!
Samannimisen elokuvan tietopohjaisempi versio. Kirjan nimi hämäsikin, ja kuvittelin pitkään, että tämä on kaunokirjallinen versio elokuvasta, jossa käsitellään Ahvenanmaan noitavainoja 1660- ja 1670-luvuilla. Täytyy kuitenkin myöntää, ettei kirja oikein tiennyt, halusiko se olla tietokirja vai kaunokirjallinen teos. Historiallisten faktojen ja kattavien lähteiden lisäksi teoksessa käytetään paljon hyvin proosallista kieltä, eikä kirjoittajan tekemiä tulkintoja aina erota faktoista. Tapahtumista rakennetaan narratiivia, jota paikoin taustoitetaan kulttuurisella kontekstilla, mutta kaikkia langanpäitä ei vedetä yhteen - toki tässä on pitänyt operoida niiden tietolähteiden varassa, jotka ovat säilyneet tähän päivään asti yli 350 vuotta. Teos kärsii myös toisteisuudesta ja aikajanahypyistä, joita tieteellisempi ote olisi voinut kenties helpottaa. Tämä olisi ainakin helpottanut sekavuutta, joka johtui useista lähes samannimisistä henkilöistä. Heikkouksistaan huolimatta tämä oli mukaansa tempaava ja yhdessä päivässä haukattava tietopaketti historian pimeistä hetkistä.
Leena Virtasen Tulen Morsian käsittelee Ahvenanmaalla 1666-1671 tapahtuneita noitavainoja. Kerronta on elävää ja tarinanomaista. Virtanen on saanut paljon irti säilyneistä pöytäkirjoista ja sisällyttää kirjaan myös omaa pohdintaansa ja tietoa kansanperinteestä.
Kirja tarjoaa kiinnostavan katsauksen noitavainoihin. Teos käy nopeasti kuitenkin hieman epäselväksi. Syytettyjä oli niin monta ja teoksessa hypittiin hieman sinne tänne. Onneksi lopussa olleet liitteet selkeyttivät ymmärtämistä hieman
Kirja olisi ehkä toiminut paremmin tietokirjamaisemmalla otteella, nyt kaunokirjallisemmat osuudet tuntuivat päälle liimatuilta. Kerronta on välillä sekavaa ja toistoa on jonkin verran – ja jos sitä kaunokirjallisuutta nyt kerran oli, niin oisko sen piikkiin voinut laittaa muutaman Margretan nimen vaihtamisen joksikin muuksi.
Oikein pätevä teos, joskin tapahtumia kerrottaessa hypitään ajassa sekavasti eteen ja taakse. Olisin toivonut enemmän esimerkkejä siitä, miten Ahvenanmaan vainoissa toimittiin verrattaen muun Suomen noituusoikeudenkäynteihin. (Emä-)Ruotsiin verrattiin kattavasti.
Mielenkiintoinen ja puhutteleva aihe, mutta olipa kyllä todella vaikea pysyä henkilöissä mukana. Kuten joku hyvin arvostelussaan jo totesikin: aivan liikaa Margretoja.
Mielenkiintoista, mutta... Joko historiaa tiiviimmin tai tarinallisuutta sekä taustoja enemmän. Nyt oli mielestäni aivan liikaa toistoa ja Margretoja. Vähempikin olisi riittänyt.
Leena Virtasen "Noitanaisen älä anna elää" (WSOY, 2013) on kiinnostava populaarihistoriallinen tietokirja Ahvenanmaalla järjestetyistä noitavainoista vuosina 1666-1671. Vaikka tapauksia oli ollut aiemmin, sai vasta Karin Persdottirin oikeudenkäynti aikaiseksi todellisen vainoaallon. Karin oli vähän ennen teloitustaan ilmiantanut kolmetoista ahvenanmaalaista naista, joista moni tultiin myös tuomitsemaan kuolemaan. Noitanaisen ei tosiaan sallittu elää.
Syytä tähän voidaan etsiä ainakin osin kihlakunnantuomari Nils Psilanderin armottomasta suhtautumisesta noituuteen, mikä sitten heijastui muun muassa ainakin yhtenä laittomana kidutustapauksena, jossa syytettyä yritettiin saada tunnustamaan peukaloruuveja apuna käyttäen - ja tottahan kidutusta käytettiin apuvälineenä ihan luvallisestikin. Psilanderin kerrotaan myös tunteneen hyvin noitadoktriininsa ja soveltaneen uutta eurooppalaista tutkimuskirjallisuutta tehokkaasti käytännössä myös meillä.
Noituussyytöksiin johtaneet teot eivät vaikuta nykylukijasta kovin dramaattisilta. Toisten vahingoittaminen tuntuu olleen harvalla mielessä, vaan periaatteessa moni käytti "noituutta" parantaakseen omaa elämänlaatuaan. Maa- ja karjatalous, kalastaminen ja muut elinkeinot toistuvat alituiseen tekstissä. Toisaalta on syytä ottaa huomioon, että aikakautena koettiin yhteisön onnen olevan vakio, ja yhden liiallisen menestyksen katsottiin olevan toisilta pois.
Leena Virtasen teos on kiinnostavaa ja vaivatonta luettavaa kaikille niille, jotka tuntevat jonkinlaista viehtymystä historian synkempää puolta kohtaan. Maallikko osaa listata kuin pari puutetta: tekstissä esiintyy satunnaista toistoa ja Ruotsi-Suomi -nimityksen käyttäminen särähtää aina korvaan. Muuten teosta uskaltaa kyllä suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille Jan Guilloun erinomaisen "Noitien asianajajan" ohella.
Jouduin tätä lukiessa ihmettelemään useampaankin kertaan, miksi kirjailija oli päätynyt populaariin tyyliin, pyrkinyt pukemaan historiankirjoituksen ja lukuisista lähteistä vaivalla keräämänsä informaation uuteen uskoon, rehellisen tarinan muotoon. Jakaakseen tietonsa, toki. Nostaakseen vaietun helppolukuisesti esille, toki. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että tämän kaiken olisi voinut tiivistää paljon pienempäänkin tilaan, jolloin esimeriksi henkilökuvauksissa tavoiletu tarkkuus olisi saavutettu paremmin, vähemmillä aukoilla ja vähemmällä arvailulla, joka kertonee enemmän itse kirjoittajasta kuin kuvatuista hahmoista. On todella sääli, että edes noituudesta kuolemaan tuomituista ei ole näihin päiviin säilynyt eloisaa tietoainesta kirjallisesti sen enempää kuin suullisestikaan, vaikka onkin muistettava, ettei kirjoitustaito ole aina ollut jokamiehenoikeus/velvollisuus, ja tämä toive ei näin ole ollut mahdollisista haluista huolimatta toteutettavissakaan. Tarkemmat tiedot ja yksityiskohtaisempi kuvaus olisivat jo tämän kirjan tarinallisuuden puolesta antaneet paljon. Loppujen lopuksi tuntui, että kaiken tekstin sisältö olisi helposti summattavissa ja yksinkertaistettavissa muutaman sivun taulukoiksi. Näin jopa tehtiin.
Noitanaisen älä anna elää (2013) on katsaus Ahvenanmaalla vuosien 1666-1671 välillä tapahtuneista noitavainoista, joihin vedettiin mukaan lukuisia naisia, joista osa sai ankarimman mahdollisen rangaistuksen: kuolemantuomion. Kirjassa keskitytään erityisesti kertomaan siitä, miten tuomari Psilander kuulusteli epäiltyjä naisia, sai heidät myöntämään noituutensa ja erityisesti ilmiantamaan muita naisia noitina. Myös ajan yleisestä ilmapiiristä sekä naisten taustoista kerrotaan mahdollisuuksien mukaan.
Teos on ihan kiinnostava katsaus noitavainoihin, jotka Ahvenanmaalla tapahtuivat poikkeuksellisella tavalla. Henkilöiden taustoista on kerrottu niin kattavasti, kuin lähdemateriaali on sallinut, lisäksi myös tuomari Psilanderista ja hänen motiiveistaan noitavainolle. Kokonaisuutena kirja kärsii paikoin pienestä toistosta, johtuen lähinnä viittauksista aikaisimpiin tapauksiin tai silminnäkijöiden lausuntoihin. Lisäksi jotkin asiat jäävät hieman epäselviksi ilmeisesti lähdemateriaalin viitteiden vähyyden takia. Ihan kohtuullisen kiinnostava katsaus kotimaisiin noitavainoihin kuitenkin. Annan tälle teokselle 3 tähteä.
Vetävä ja kertomuksellinen tietokirja Ahvenanmaan 1600-luvun noitavainoista. Virtanen antaa äänen syytetyille ja tuomituille, pohtii ilmiön syntyä ja kehitystä ja vertaa sitä muihin vastaaviin. Populaari tyyli puree, joskin itse olisin nauttinut tieteellisemminkin toteutetusta kirjasta.
Kirja köy aikajanaa läpi muttei vedä asioita yhteen tai analysoi kokonaisuutta. Kirja vilisee erilaisia nimiä mutta nimien takaa puuttuu täysin persoona ja henkilö.