What do you think?
Rate this book
Lapset auringon alla
Tärähtänyt kasvuromaani isästä ja pojasta, keltaisesta ja pyramidien purkamisesta.
Jonas Auer, 42, elää unelmaa. Hän asuu suurta taloa Fiskarsissa ja täyttää päivänsä nautinnoilla ja taiteellisilla projekteilla, kuten täydellisen asukastaulun suunnittelulla. Vierailu Keltaisen
värin messuilla rikkoo Jonaksen idyllin ja syöksee hänet tapahtumiin, joiden lomassa odottaa hänen elämänsä rakkaus.
Henry Guardueci-Auer ei koskaan tavannut isäänsä, mutta tämän elämäntyötä hän ei pääse pakoon. Musiikillinen lahjakkuus lennättää hänet Los Angelesiin ja siellä salaperäisen lahkon piiriin.
Keitä ovat uuszeniläiset ja mitä he oikein haluavat?
Miki Liukkonen (s. 1989) on julkaissut kaksi kiitettyä runokokoelmaa. Lapset auringon alla on hänen esikoisromaaninsa ja kirja, jollaista et takuulla ole ennen lukenut.
Jonas Auer, 42, elää unelmaa. Hän asuu suurta taloa Fiskarsissa ja täyttää päivänsä nautinnoilla ja taiteellisilla projekteilla, kuten täydellisen asukastaulun suunnittelulla. Vierailu Keltaisen
värin messuilla rikkoo Jonaksen idyllin ja syöksee hänet tapahtumiin, joiden lomassa odottaa hänen elämänsä rakkaus.
Henry Guardueci-Auer ei koskaan tavannut isäänsä, mutta tämän elämäntyötä hän ei pääse pakoon. Musiikillinen lahjakkuus lennättää hänet Los Angelesiin ja siellä salaperäisen lahkon piiriin.
Keitä ovat uuszeniläiset ja mitä he oikein haluavat?
Miki Liukkonen (s. 1989) on julkaissut kaksi kiitettyä runokokoelmaa. Lapset auringon alla on hänen esikoisromaaninsa ja kirja, jollaista et takuulla ole ennen lukenut.
445 pages, Hardcover
First published September 1, 2013
18 people are currently reading
242 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 30 reviews
June 23, 2014
Olen hämmentynyt. Miki Liukkosen esikoisromaania Lapset auringon alla kutsutaan jostain syystä "romaaniksi", vaikka oikeasti se on pitkä, temaattinen proosarunokokoelma. Tekstissä runsaina kukkivat kielikuvat ja synestesiaan liittyvät kuvaukset ovat niin näyttäviä, että alkaa itkettää. Ne olivat ehdottomasti kirjan parasta antia, ja niitten ansiosta luokittelen kirjan runoudeksi.
Samalla tekisi mieli vuodattaa muutama toisensyinen kyynel siksi, että tekstin toimittaminen on minun makuuni kovin keskeneräistä. Tekstissä esiintyvät kursivoidut ilmeisen (itse-?)ironiset sananvalinnat saavat toivomaan, että runoilija-kirjailijan sanavarastosta löytyisi niitten tilalle sellaisia ilmauksia, joita hänen ei tarvitsisi näyttävästi halveksua. Suopeammin tulkiten kyseessä taitaa kuitenkin olla pyrkimys ironisen kertojan käyttöön.
Olen edelleen hämmentynyt. Luin 450 sivua jotain, josta en vieläkään oikein tiedä, mitä se oli. Oliko se sittenkään runoutta? Yhteiskunnallista satiiria? Kotimaisen kaunokirjallisuuden ja kerronnan parodiaa? Vitsikirja? Vakavasti otettava taiteellinen kuvaus taiteen luomisprosesseista? Wikipedian "satunnainen artikkeli" -toiminnon avulla tekaistu kirjoitusharjoitus? Mene ja tiedä.
Tällä lukemalla voimakkaimpana mieleen jäi viesti siitä, että tekipä tai kirjoittipa mitä tahansa (esimerkiksi kuvauksia huoltoasemista), myöhemmin joku alkaa arvostaa tekstiä hieman liikaa, käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa ja suhtautua siihen fundamentalistisesti (vrt. mitkä tahansa pyhät kirjoitukset tai kaanonit). Samaa kirja halunnee sanoa muustakin taiteesta ja esteettisistä elämyksistä: niistä voi nauttia, mutta niihin ei pidä suhtautuman yltiövakavasti. Selvä, älkäämme siis ottako tätäkään kirjaa liian tosissamme.
Samalla tekisi mieli vuodattaa muutama toisensyinen kyynel siksi, että tekstin toimittaminen on minun makuuni kovin keskeneräistä. Tekstissä esiintyvät kursivoidut ilmeisen (itse-?)ironiset sananvalinnat saavat toivomaan, että runoilija-kirjailijan sanavarastosta löytyisi niitten tilalle sellaisia ilmauksia, joita hänen ei tarvitsisi näyttävästi halveksua. Suopeammin tulkiten kyseessä taitaa kuitenkin olla pyrkimys ironisen kertojan käyttöön.
Olen edelleen hämmentynyt. Luin 450 sivua jotain, josta en vieläkään oikein tiedä, mitä se oli. Oliko se sittenkään runoutta? Yhteiskunnallista satiiria? Kotimaisen kaunokirjallisuuden ja kerronnan parodiaa? Vitsikirja? Vakavasti otettava taiteellinen kuvaus taiteen luomisprosesseista? Wikipedian "satunnainen artikkeli" -toiminnon avulla tekaistu kirjoitusharjoitus? Mene ja tiedä.
Tällä lukemalla voimakkaimpana mieleen jäi viesti siitä, että tekipä tai kirjoittipa mitä tahansa (esimerkiksi kuvauksia huoltoasemista), myöhemmin joku alkaa arvostaa tekstiä hieman liikaa, käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa ja suhtautua siihen fundamentalistisesti (vrt. mitkä tahansa pyhät kirjoitukset tai kaanonit). Samaa kirja halunnee sanoa muustakin taiteesta ja esteettisistä elämyksistä: niistä voi nauttia, mutta niihin ei pidä suhtautuman yltiövakavasti. Selvä, älkäämme siis ottako tätäkään kirjaa liian tosissamme.
July 8, 2025
Omituista on se, että sain luettua näin omituisen kirjan. Ja vieläpä nopeasti ahmimalla. Pidin erityisesti osuvista muttei missään nimessä kliseisistä vertauskuvista.
February 3, 2023
En ole koskaan pitänyt keltaisesta. Eikä tämä auttanut siihen yhtään.
Miki Liukkosen tyyli on veikeä ja elähdyttävä. Lapset auringon alla on surrealistinen elämys, joka syöksyy pyörremyrskynä lukijan läpi. Pidän erityisesti kielestä ja värikkäistä kiemuroista. Hönkivän mikroaaltouunin kohdalla olin kuolla nauruun, sillä edellisellä työpaikallani oli juuri se lämmittämätön hönkivä mikro. Kirjan hahmoista en välittänyt tai tarinasta en välittänyt, mutta se ei estänyt nauttimasta kirjasta.
En ymmärrä, miten 450 sivun kirja on äänikirjana 14 tuntia. Jännä kaninkolo on se.
Eikä kannessa ole mitään keltaista!
Miki Liukkosen tyyli on veikeä ja elähdyttävä. Lapset auringon alla on surrealistinen elämys, joka syöksyy pyörremyrskynä lukijan läpi. Pidän erityisesti kielestä ja värikkäistä kiemuroista. Hönkivän mikroaaltouunin kohdalla olin kuolla nauruun, sillä edellisellä työpaikallani oli juuri se lämmittämätön hönkivä mikro. Kirjan hahmoista en välittänyt tai tarinasta en välittänyt, mutta se ei estänyt nauttimasta kirjasta.
En ymmärrä, miten 450 sivun kirja on äänikirjana 14 tuntia. Jännä kaninkolo on se.
Eikä kannessa ole mitään keltaista!
April 3, 2024
Tää oli ensimmäinen lukemani Miki Liukkosen kirja ja en oo kyllä koskaan ennen lukenut mitään tämmöistä. Kirja jätti sanattomaksi monta kertaa, koska se oli niin älytön ja outo. Mistä kaikki tämä mielikuvitus? Juoni oli ihan mielenkiintoinen, etenkin lopussa, jossa enemmän kuvailtiin tuota lahkoa. Mutta luin tätä kirjaa kyllä enimmäkseen noiden outojen hahmojen (joille nauroin ihan hirveesti, koska olivat niin ihmeellisiä😭) ja mielenkiintoisen kirjoitustyylin takia, tässä kirjassa juoni oli ainakin mulle täysin toissijainen asia.
Vaikka tää saakin 4⭐️ omaperäisyyden ja kerronnan vuoksi, en silti suosittele tätä kirjaa ihan kaikille, koska tässä on myös jonkun verran väkivaltaa ja muutenkin semmosta häiriintynyttä menoa. Teokseen on myös sisällytetty paljon nippelitietoa, jota en meinannut jaksaa lukea. Kirjassa on myös paljon sellaista, mitä en ymmärtänyt. Tai no, oikeastaan koko kirja.
Vaikka tää saakin 4⭐️ omaperäisyyden ja kerronnan vuoksi, en silti suosittele tätä kirjaa ihan kaikille, koska tässä on myös jonkun verran väkivaltaa ja muutenkin semmosta häiriintynyttä menoa. Teokseen on myös sisällytetty paljon nippelitietoa, jota en meinannut jaksaa lukea. Kirjassa on myös paljon sellaista, mitä en ymmärtänyt. Tai no, oikeastaan koko kirja.
December 8, 2024
en oikein tiedä mitä sanoa tästä, välillä turhan groteski itselle. kuitenkin parhaina hetkinä kokemus, joka menee jonnekin syvälle omaan sisimpään...
January 30, 2025
I really liked it, but this sort of genre would have benefitted from one more round of editing maybe? IDK. It was good.
August 20, 2024
Jos edes kymmenesosa Liukkosen mielikuvituksen voimasta olisi pistetty töihin kirjan valmiiksi saamiseen voisi Liukkosen esikoisromaani olla oikein hyvä. Nykyisellään se naurattaa ajoittain, mutta lässähtää täysin loppujen lopuksi.
Yhdelläkään hahmoista ei ole lainkaan syvyyttä. Ehkä Milanassa olisi potentiaalia, mutta sitä ei hyödynnetä lainkaan. Kenties perusteltavissa, jos syvyyden puutteella saataisiin jotain aikaan. Ei saada. Jonas Auer ja Henry Guardueci-Auer eivät ole ainoastaan saatanan tylsiä hahmoja, vaan heidän edesottamuksistaan lukeminen on aktiivisen ikävystyttävää. Liukkosen teksti saa myös kaiken vaikuttamaan mitättömältä ja suhteellisen tylsältä.
En halua väittää, että Tsehovin aseen-periaatetta tulee täsmällisesti noudattaa aina, mutta herranjumala tässä teoksessa on paljon täysin turhaan esiteltyjä aihioita. Miksi lukijan täytyy lukea Mirellan itsemurhasta? Miksi lukijan täytyy lukea Antin vanhempien rasismista? Suurin osa romaanin taiteellisista valinnoista herättää kysymyksen : miksi näin? Potentiaalia on, mutta sitä on kyllä hukattu tämän teoksen kirjoittaessa paljon.
Romaani olisi kenties ollut parempi vähintään 200 sivua lyhyempänä. Olisin antanut yhden tähden vähemmän, jos kirja ei olisi ajoittain naurattanut.
Yhdelläkään hahmoista ei ole lainkaan syvyyttä. Ehkä Milanassa olisi potentiaalia, mutta sitä ei hyödynnetä lainkaan. Kenties perusteltavissa, jos syvyyden puutteella saataisiin jotain aikaan. Ei saada. Jonas Auer ja Henry Guardueci-Auer eivät ole ainoastaan saatanan tylsiä hahmoja, vaan heidän edesottamuksistaan lukeminen on aktiivisen ikävystyttävää. Liukkosen teksti saa myös kaiken vaikuttamaan mitättömältä ja suhteellisen tylsältä.
En halua väittää, että Tsehovin aseen-periaatetta tulee täsmällisesti noudattaa aina, mutta herranjumala tässä teoksessa on paljon täysin turhaan esiteltyjä aihioita. Miksi lukijan täytyy lukea Mirellan itsemurhasta? Miksi lukijan täytyy lukea Antin vanhempien rasismista? Suurin osa romaanin taiteellisista valinnoista herättää kysymyksen : miksi näin? Potentiaalia on, mutta sitä on kyllä hukattu tämän teoksen kirjoittaessa paljon.
Romaani olisi kenties ollut parempi vähintään 200 sivua lyhyempänä. Olisin antanut yhden tähden vähemmän, jos kirja ei olisi ajoittain naurattanut.
February 3, 2022
Erikoista: ihmisten pukeutumisen yksityiskohtainen kuvailu. Tietyt sanat on kirjoitettu eri fontilla, onko sillä jokin merkitys?
Ehdottomasti parasta on ML:n kyky luonnehtia lyhyesti ja riemastuttavasti ohimeneviä kuvauksia ihmisistä, esim.:
”…vähän kauempana kaksi vanhaa mummoa shortseissa ja teepaidoissa tuijotti Henryn kuin kaksi silmälasipäistä katkusta”.
”…ripotteli sokeria kahviinsa ja hörppäsi sitä varovasti, ylähuuli asettui kupin reunalle kuin kilpikonna olisi yrittänyt puhaltaa purkkapalloa”.
Ja myös luonnon ja ympäristön kuvaukset vahvuutta (verrattuna juoneen).
Ehdottomasti parasta on ML:n kyky luonnehtia lyhyesti ja riemastuttavasti ohimeneviä kuvauksia ihmisistä, esim.:
”…vähän kauempana kaksi vanhaa mummoa shortseissa ja teepaidoissa tuijotti Henryn kuin kaksi silmälasipäistä katkusta”.
”…ripotteli sokeria kahviinsa ja hörppäsi sitä varovasti, ylähuuli asettui kupin reunalle kuin kilpikonna olisi yrittänyt puhaltaa purkkapalloa”.
Ja myös luonnon ja ympäristön kuvaukset vahvuutta (verrattuna juoneen).
June 23, 2021
Jotenkin tosi vastenmielinen kirja. Kuuntelin äänikirjana kummiskin kokonaan. En missään välissä pitänyt, mutta jokin sai kuuntelemaan vieläpä niinkin pitkän teoksen. Inhottava. Mutta samaan aikaan kuitenkin "ihailen" sitä, miten asiat pystyi kertomaan niin kaunistelematta. Mutta ei, en missään välissä pitänyt tarinasta. Oli se sen verran ruma. Ei jatkoon, mutta tulipahan "lukaistua". Olipahan kokemus.
December 12, 2013
Kun palkittu nuori runoilija kirjoittaa esikoisromaanissaan slarvia lausetta, saippuaista dialogia ja onttoja henkilöhahmoja, väkisinkin epäilee, että kyse on parodiasta. Sivuun 258 mennessä asia ei minulle valjennut, joten luovutin. Olisi vaatinut kovakätistä kustannustoimittamista/ohjausta, nyt kiinnostavatkin teemat menivät haaskuuseen.
August 1, 2023
mistä tää kirja kertoo? mul ei oo hajuukaa. ymmärsiks mä tät kirjaa? mul ei oo hajuukaa. tykkäsiks mä kestää täs kirjas? en helvetis. tykkäsiks mä ees sen juonest? en oikee.
kerrotko sitte mulle et miks helvetissä mä silti olin aivan sen kirjan armoilla?! mä en voi ees sano et tykkäsin siitä, mut olin jotenki täysin sen lumouksen alla, enkä voinu lopettaa kuuntelemasta.
kerrotko sitte mulle et miks helvetissä mä silti olin aivan sen kirjan armoilla?! mä en voi ees sano et tykkäsin siitä, mut olin jotenki täysin sen lumouksen alla, enkä voinu lopettaa kuuntelemasta.
September 16, 2019
Aaah, vitsi kun tykkäsin tästä! Hulvaton, kekseliäs, omalaatuinen. Liukkosen kieltäkin enemmän ihailen hänen mielikuvitustaan, mistä ihmeestä kaikki nämä jutut tulevat?! Ja miten ne suurimman osan aikaa, erilaisuudestaan huolimatta, onnistuvat vielä vaikuttamaan uskottavilta?
November 28, 2021
Hypnoottinen voisi olla hyvä sana kuvaamaan tätä kirjaa. Tarina on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen kertoo miehestä nimeltä Jonas Auer, toinen kertoo hänen pojastaan Henrystä. He ovat eriskummallisia ihmisiä. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöt ovat. Lapset auringon alla kuvaa monella tapaa tuttua todellisuutta, joka nyt vain sattuu olemaan täynnä eriskummallisuuksia. Ehkä "surrealistinen" on oikea termi kuvaamaan kirjan maailmaa.
Jonas Auer esimerkiksi päätyy vierailemaan keltaisen värin seminaarissa. Keltainen ja sen ihailu ja palvonta on kirjan kertoman tarinan kannalta todella oleellista, ja siitä tulee uuszeniläisyydeksi itseään nimittävän uskonlahkon (mahdollisesti terroristisen kultin) kulmakivi.
Miksi juuri keltainen väri? Mikä on se syvällinen ilmentymä harmoniasta, joka Jonaksen suunnittelemasta, täydellisesti sommitellusta asukastaulusta muka löytyy? Miten keittiöön ripustetuista luistimista saa esteettistä nautintoa? En ymmärrä mitään. Mutta ei kai minun tarvitsekaan. Ymmärrän sen, että näillä seikoilla on kirjan hahmoille merkitystä. Olen täysillä mukana heidän pyrkimyksissään ja etsinnöissään. Jostain syystä.
Teksti vain esittää nämä absurdit asiat tekemättä niistä numeroa. Lukijana en voi kuin mennä mukana ja ottaa ihmeellisyydet vastaan sitä mukaan kun niitä tulee vastaan. Jonas Auerin ja Henryn elämää ja psyykettä kuvataan tarkoin ja perusteellisesti, heidän sisäinen maailmansa tulee tutuksi.
Isä ja poika kumpikin ajelehtivat sattumien kautta eteenpäin. Juonenkäänteitä on mahdoton ennustaa, mutta kun ne ovat tapahtuneet, kaikki vaikuttaa jotenkin vääjäämättömältä, näinhän tässä pitikin käydä. Jonas tapaa keltaisesta väristä luennoivan Jouko Viidan baarissa, lähtee tämän mukaan ulkomaille ja päätyy suhteeseen tämän vaimon kanssa. Henry pääsee kitarakurssille Los Angelesiin, tapaa suomalaisen uuszeniläisen ja päätyy liittymään järjestöön. Sattumien sarja vai kohtalo?
Kun kirjan sivuja katsoo, ensimmäisen osan ajan niiden yläreunassa on harmaa kehys, toisen osan aikana se siirtyy alareunaan. Sivujen massa muodostaa eräänlaisen ruudukon. Tällaiseen asiaan en normaalisti kiinnittäisi sen enempää huomiota, mutta se on juuri sellainen pieni muotoseikka, jollaisen ympärillä Jonas Auerin mielenkiinto pyörisi, ja siksi minäkin jäin tuijottamaan sitä moneen otteeseen.
Avasiko Lapset auringon alla jotain uusia ajatusmalleja? Se jää nähtäväksi. Kirja on täynnä nippelitietoa milloin mistäkin, maalien väriaineiden alkuperästä, jazz-musiikista ja niin edelleen. Näiden faktojen ripottelu tekstin sekaan tekee surrealistisista tapahtumista uskottavampia. Auereiden lisäksi kirja kertoo Tet Jernberg -nimisen henkilön yrityksistä kuvata heidän elämäänsä ja selvittää uuszeniläisyyden olemusta ja historiaa, jolloin Lapset auringon alla tuntuu dokumentilta eikä fiktiolta, vaikka tapahtumat menevätkin vuosikymmeniä julkaisuajankohdan taakse tulevaisuuteen. Viimeisenä hämmentävänä kikkana epilogissa esiintyy Miki Liukkosen arvostelu Jernbergin kirjasta.
Hämmennys on vallitseva tunne saatuani kirjan luettua. Tiedän mitä siinä tapahtui, se oli enimmäkseen miellyttävä ja viihdyttävä kokemus, ja teksti jotenkin kiskoi eteenpäin sellaisessa unenomaisessa, hypnoottisessa tilassa. Mutta mitä minä oikein sain luettua? Miksi mitään tästä tapahtui ja mikä koko homman pointti oli? En tiedä. Aion kuitenkin lukea lisää Liukkosta tulevaisuudessa.
Jonas Auer esimerkiksi päätyy vierailemaan keltaisen värin seminaarissa. Keltainen ja sen ihailu ja palvonta on kirjan kertoman tarinan kannalta todella oleellista, ja siitä tulee uuszeniläisyydeksi itseään nimittävän uskonlahkon (mahdollisesti terroristisen kultin) kulmakivi.
Miksi juuri keltainen väri? Mikä on se syvällinen ilmentymä harmoniasta, joka Jonaksen suunnittelemasta, täydellisesti sommitellusta asukastaulusta muka löytyy? Miten keittiöön ripustetuista luistimista saa esteettistä nautintoa? En ymmärrä mitään. Mutta ei kai minun tarvitsekaan. Ymmärrän sen, että näillä seikoilla on kirjan hahmoille merkitystä. Olen täysillä mukana heidän pyrkimyksissään ja etsinnöissään. Jostain syystä.
Teksti vain esittää nämä absurdit asiat tekemättä niistä numeroa. Lukijana en voi kuin mennä mukana ja ottaa ihmeellisyydet vastaan sitä mukaan kun niitä tulee vastaan. Jonas Auerin ja Henryn elämää ja psyykettä kuvataan tarkoin ja perusteellisesti, heidän sisäinen maailmansa tulee tutuksi.
Isä ja poika kumpikin ajelehtivat sattumien kautta eteenpäin. Juonenkäänteitä on mahdoton ennustaa, mutta kun ne ovat tapahtuneet, kaikki vaikuttaa jotenkin vääjäämättömältä, näinhän tässä pitikin käydä. Jonas tapaa keltaisesta väristä luennoivan Jouko Viidan baarissa, lähtee tämän mukaan ulkomaille ja päätyy suhteeseen tämän vaimon kanssa. Henry pääsee kitarakurssille Los Angelesiin, tapaa suomalaisen uuszeniläisen ja päätyy liittymään järjestöön. Sattumien sarja vai kohtalo?
Kun kirjan sivuja katsoo, ensimmäisen osan ajan niiden yläreunassa on harmaa kehys, toisen osan aikana se siirtyy alareunaan. Sivujen massa muodostaa eräänlaisen ruudukon. Tällaiseen asiaan en normaalisti kiinnittäisi sen enempää huomiota, mutta se on juuri sellainen pieni muotoseikka, jollaisen ympärillä Jonas Auerin mielenkiinto pyörisi, ja siksi minäkin jäin tuijottamaan sitä moneen otteeseen.
Avasiko Lapset auringon alla jotain uusia ajatusmalleja? Se jää nähtäväksi. Kirja on täynnä nippelitietoa milloin mistäkin, maalien väriaineiden alkuperästä, jazz-musiikista ja niin edelleen. Näiden faktojen ripottelu tekstin sekaan tekee surrealistisista tapahtumista uskottavampia. Auereiden lisäksi kirja kertoo Tet Jernberg -nimisen henkilön yrityksistä kuvata heidän elämäänsä ja selvittää uuszeniläisyyden olemusta ja historiaa, jolloin Lapset auringon alla tuntuu dokumentilta eikä fiktiolta, vaikka tapahtumat menevätkin vuosikymmeniä julkaisuajankohdan taakse tulevaisuuteen. Viimeisenä hämmentävänä kikkana epilogissa esiintyy Miki Liukkosen arvostelu Jernbergin kirjasta.
Hämmennys on vallitseva tunne saatuani kirjan luettua. Tiedän mitä siinä tapahtui, se oli enimmäkseen miellyttävä ja viihdyttävä kokemus, ja teksti jotenkin kiskoi eteenpäin sellaisessa unenomaisessa, hypnoottisessa tilassa. Mutta mitä minä oikein sain luettua? Miksi mitään tästä tapahtui ja mikä koko homman pointti oli? En tiedä. Aion kuitenkin lukea lisää Liukkosta tulevaisuudessa.
February 5, 2024
Ensin mä olin ihan että hä, mut sit mä olinki että no just.
Samaa mieltä monen kanssa siitä, että toimittaminen tuntuu jääneen puutteelliseksi, sen verran kömpelöä ja lapsenomaistakin kieli välillä oli. Loppua kohti se tosin hieman kasvoi ja kehittyi.
Liukkosen maneereista ja tykittävästä humorismista tuli etäisesti mieleen Douglas Adams, symboliikasta toisinaan jopa Italo Calvino, kuvailusta välillä Kjell Westö (mutta ei hyvässä mielessä). Henkilöhahmojen ulkonäön ja vaatetuksen yksityiskohtainen kuvailu oli tarpeetonta ja usein täynnä kliseitä, ja nämä kohdat olisivat erityisesti kaivanneet editointia.
Toisinaan tuntui siltä kuin kirjoittajan omat traumat olisivat tahattomasti puskeneet rivien välistä pintaan äärettömän vahvoina, välillä taas alkoi epäilyttää, että tuo kaikki olikin vain tarkkaan harkittua vittuilua, jonkinlainen kirjallinen keskisormennäyttö, vaikka en tiedäkään kenelle. Nämä kaksi tunnetilaa vuorottelivat koko lukuprosessin ajan. Tarinassa kaiken merkityksettömyys oli ilmeistä, ihan liian ilmeistä, ja sitten ne kaikista pienimmät ja merkitykseltään tyhjimmät asiat täyttivätkin koko merkitystilan.
Että tulkitse siinä sitten. Melkoinen Rubikin kuutio tämä.
En tiiä. Jotenkin jäi tyhjä olo. Siltikin tuntuu, että pitäisi antaa uusi tilaisuus jonkin toisen teoksen parissa.
E-kirjan lukijana moitteita annan huolimattomasti tehdystä taitosta. Näihin pitäisi jokaisen kustantamon ruveta nyt panostamaan.
Samaa mieltä monen kanssa siitä, että toimittaminen tuntuu jääneen puutteelliseksi, sen verran kömpelöä ja lapsenomaistakin kieli välillä oli. Loppua kohti se tosin hieman kasvoi ja kehittyi.
Liukkosen maneereista ja tykittävästä humorismista tuli etäisesti mieleen Douglas Adams, symboliikasta toisinaan jopa Italo Calvino, kuvailusta välillä Kjell Westö (mutta ei hyvässä mielessä). Henkilöhahmojen ulkonäön ja vaatetuksen yksityiskohtainen kuvailu oli tarpeetonta ja usein täynnä kliseitä, ja nämä kohdat olisivat erityisesti kaivanneet editointia.
Toisinaan tuntui siltä kuin kirjoittajan omat traumat olisivat tahattomasti puskeneet rivien välistä pintaan äärettömän vahvoina, välillä taas alkoi epäilyttää, että tuo kaikki olikin vain tarkkaan harkittua vittuilua, jonkinlainen kirjallinen keskisormennäyttö, vaikka en tiedäkään kenelle. Nämä kaksi tunnetilaa vuorottelivat koko lukuprosessin ajan. Tarinassa kaiken merkityksettömyys oli ilmeistä, ihan liian ilmeistä, ja sitten ne kaikista pienimmät ja merkitykseltään tyhjimmät asiat täyttivätkin koko merkitystilan.
Että tulkitse siinä sitten. Melkoinen Rubikin kuutio tämä.
En tiiä. Jotenkin jäi tyhjä olo. Siltikin tuntuu, että pitäisi antaa uusi tilaisuus jonkin toisen teoksen parissa.
E-kirjan lukijana moitteita annan huolimattomasti tehdystä taitosta. Näihin pitäisi jokaisen kustantamon ruveta nyt panostamaan.
July 29, 2025
Tämä kirja menee siihen sarjaan taidekokemuksia, joita ei voi oikein sanoa nautinnollisiksi mutta joita on silti pidettävä taidokkaina. Päähenkilöt ovat vastenmielisiä ja epäluotettavia ja tarina on groteski, mikä saa pitämään kirjoittajaakin epäluotettavana. Onko Liukkonen halunnut olla anarkisti? Ainakaan hän ei ole halunnut miellyttää ketään. Hämmästyttävää, miten hän on ollut edellä aikaansa esimerkiksi keksiessään pyramidien purkamisen kertomaan ihmisen kaistapäisyydestä (juuri jotain niin absurdia voisi tänä päivänä tapahtua). Tuntuu, että maailmasta on tullut juuri niin hullu kuin mitä se kirjassa on.
Tarina kirjailijasta kirjan sisällä on kiinnostava haara. Lukiessani uuszeniläisten pitkästyttäviä jaarituksia keltaisesta sun muusta en ole varma, enkö vain tajua vai eikö jutuissa oikeasti ole päätä eikä häntää.
Kirja jää vaivaamaan mieltä, luulen että se on ollut tarkoituksin.
Tarina kirjailijasta kirjan sisällä on kiinnostava haara. Lukiessani uuszeniläisten pitkästyttäviä jaarituksia keltaisesta sun muusta en ole varma, enkö vain tajua vai eikö jutuissa oikeasti ole päätä eikä häntää.
Kirja jää vaivaamaan mieltä, luulen että se on ollut tarkoituksin.
July 15, 2025
Olipas kerrassaan jännä!
Ensimmäinen Liukkosen kirja jonka luin, ja ihastuin jo alussa kerrontatyyliin. Itse tarinan seasta löytyy esseiden kaltaisia pohdiskelevia osioita, jotka enemmän tai vähemmän liittyivät hahmoihin/tarinaan. Liukkosen tyyli oli vänkää, värikästä ja ajoittain aika raakaakin, ja tekstiin uppoutui herkästi mukaan.
Mielenkiintoiset hahmot ja tykkäsin siitä, miten tarina eteni. Harmillisesti loppu jäi ns. Auki, joskin se on kyllä ihan pääteltävissä, mutta olisin silti lukenut mielelläni vielä lisääkin.
Oikein mainio ja todella outo parhaalla mahdollisella tavalla, näkisin itseni lukemassa tämän uudestaankin.
Ensimmäinen Liukkosen kirja jonka luin, ja ihastuin jo alussa kerrontatyyliin. Itse tarinan seasta löytyy esseiden kaltaisia pohdiskelevia osioita, jotka enemmän tai vähemmän liittyivät hahmoihin/tarinaan. Liukkosen tyyli oli vänkää, värikästä ja ajoittain aika raakaakin, ja tekstiin uppoutui herkästi mukaan.
Mielenkiintoiset hahmot ja tykkäsin siitä, miten tarina eteni. Harmillisesti loppu jäi ns. Auki, joskin se on kyllä ihan pääteltävissä, mutta olisin silti lukenut mielelläni vielä lisääkin.
Oikein mainio ja todella outo parhaalla mahdollisella tavalla, näkisin itseni lukemassa tämän uudestaankin.
November 21, 2024
Meh. The potential in this book is very apparent, and the plot is very imaginative. But I'm getting too much "Infinite Jest" and "Catcher in the Rye".
The book tries too hard but isn't sure what the end goal is.
All the characters are the same: crazy and illogical.
The admiration of violence is pointless - it doesn't lead anywhere. Just seems like an attempt at shock value. Same with the porn.
Meh.
The book tries too hard but isn't sure what the end goal is.
All the characters are the same: crazy and illogical.
The admiration of violence is pointless - it doesn't lead anywhere. Just seems like an attempt at shock value. Same with the porn.
Meh.
August 2, 2019
Tarinaan pääsi hyvin mukaan, vaikka juoni muuttuu aika oudoksi ja hämmentäväksi joissain kirjan osissa, varsinkin lopussa. Teksti on hyvin runollista, joten sitä on kuitenkin mukava ja selvä lukea. Ihan hyvä minun mielestäni, sai mut kiinnostumaan nyt Liukkosen muistakin teoksista.
September 5, 2022
Luettu e-kirjana. Vaikea tähdittää kun oli niin omituinen! Välillä tosi koukuttava, välillä ihan wtf mitä just luin. Välillä piti guugeloida et onks nää ny oikeita juttuja vai keksittyjä.
December 31, 2023
3,5 tai 3,75 kautta 5
April 17, 2025
Jos muihin Miki Liukkosen kirjojen haaste on niiden piitus, niin tämän on ehdottomasti sen huonous 😞
July 13, 2025
omintakeinen, oudosti kiinnostava opus
July 16, 2025
mieletön monikerroksinen teos!
August 23, 2014
Kirja kertoi isän ja pojan tarinat, maustettuina useilla sivuhenkilöillä. Kertojana toimi välillä päähenkilöistä kirjaa kirjoittava toimittaja, välillä päähenkilöt. Kirjan taustalla vilahteli mielenkiintoiselta vaikuttava lähitulevaisuus, jossa ihmiskunnan arvot ja maailmankatsomukset tuntuvat hitaasti muuttuvan. Tämä muutoksen ennakointi, uuden ajan tulon odottelu, oli ehkä kirjan vahvin ja mielenkiintoisin anti. Taustatarinaan liittyi ilmeisesti myös Uuszeniläiset-niminen ryhmittymä, johon päähennkilötkin tarinassa törmäsivät.
Mielenkiintoinen taustamaailma ei kuitenkaan riittänyt kantamaan kirjaa, jonka kerronta tuntui usein kömpelöltä. Päähenkilöt jäivät etäisiksi, mikä tosin taisi olla tarkoituskin, eivätkä kirjan metafyysiset pohdinnatkaan oikein lähteneet lentoon. Luulen, että novelli tai pari samasta aiheesta olisi ollut parempi tarinankerrontaväline kuin paksuhko romaani.
Mielenkiintoinen taustamaailma ei kuitenkaan riittänyt kantamaan kirjaa, jonka kerronta tuntui usein kömpelöltä. Päähenkilöt jäivät etäisiksi, mikä tosin taisi olla tarkoituskin, eivätkä kirjan metafyysiset pohdinnatkaan oikein lähteneet lentoon. Luulen, että novelli tai pari samasta aiheesta olisi ollut parempi tarinankerrontaväline kuin paksuhko romaani.
November 23, 2013
Kolme - kolme ja puoli tähteä. Vetävä ja mukaansatempaava alku. Toinen osa alkaa kiinnostavasti mutta muuttuu hieman oudoksi ja ei-niin-uskottavaksi. Mutta varsin kiinnostava ja hieman erilainen kotimainen romaani runokokoelmia aiemmin julkaisseelta Liukkoselta!
November 10, 2015
Ei suomalaisista kirjoista paras, muttei huonoinkaan. Kirjailijan tyyli on mutkatonta ja mukavaa, joskin sisällöt heittävät välillä häränpyllyä ja välistä kuvaus sekä kirjan maailma menee hitonmoisen absurdiksi.
March 11, 2014
Eriskummallinen! Hulvaton! Alun epäilyksien jälkeen lämpenin enemmän.
Read
May 15, 2014Tää oli ihan kuraa. Jätin kesken. Ei tähtiä.
January 30, 2023
Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren...
Displaying 1 - 30 of 30 reviews