What do you think?
Rate this book
Kopparbergsvägen 20
När blev jag fattig? Går det att komma ur? Kan jag erbjuda mina barn någonting annat än det här? Får man ha drömmar om kontot visar noll och inkassobreven ligger i drivor?
Det är några av frågorna Mathias Rosenlund ställer där han sitter vid köksbordet och skriver i stadsdelen Myrbacka i Vanda. Miljön påminner om den Stockholmsförort där Mathias levde sina första år med två hårt och ständigt arbetande men lågavlönade föräldrar. I Myrbacka har den unga familjen bosatt sig för att skapa ett liv och en framtid. I grannskapet bor invandrare, arbetslösa, alkisar och så den eviga litteraturstudenten Mathias, som försöker försörja sina barn och sin kliniskt deprimerade fru på snuttjobb. Han försöker också skriva, försöker att inte ge upp sin dröm.I sin självbiografiska debutbok Kopparbergsvägen 20 beskriver Mathias Rosenlund hur det är att vara fattig i Välfärdsfinland i dag; han gör det rättframt, naket och utan skam. Det är läsning som gör fysiskt ont och som synliggör den fattigdom som finns mitt ibland oss idag, närmare än många kanske vill tro.
Det är några av frågorna Mathias Rosenlund ställer där han sitter vid köksbordet och skriver i stadsdelen Myrbacka i Vanda. Miljön påminner om den Stockholmsförort där Mathias levde sina första år med två hårt och ständigt arbetande men lågavlönade föräldrar. I Myrbacka har den unga familjen bosatt sig för att skapa ett liv och en framtid. I grannskapet bor invandrare, arbetslösa, alkisar och så den eviga litteraturstudenten Mathias, som försöker försörja sina barn och sin kliniskt deprimerade fru på snuttjobb. Han försöker också skriva, försöker att inte ge upp sin dröm.I sin självbiografiska debutbok Kopparbergsvägen 20 beskriver Mathias Rosenlund hur det är att vara fattig i Välfärdsfinland i dag; han gör det rättframt, naket och utan skam. Det är läsning som gör fysiskt ont och som synliggör den fattigdom som finns mitt ibland oss idag, närmare än många kanske vill tro.
165 pages, Paperback
First published January 1, 2013
2 people are currently reading
37 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 23 of 23 reviews
January 15, 2015
Köyhyys on tärkeä aihe. Sitä pitäisi nostaa esiin paljon enemmän myös tavallisten ihmisten tarinoiden eikä pelkästään tilastolukemien kautta. Tätä Rosenlund yrittää, mutta tarina ei oikein lähde lentoon. Kirjassa on liikaa toistoa ja syyttelyä. Rosenlund on halunnut valita ammatikseen epävarman kirjoittamisen eikä saa mielestään tarpeeksi tukea yhteiskunnalta toteuttaakseen unelmaansa. Kirjailija otti turhan vahvasti uhrin roolin, mikä tuntui monessa kohtaa ärsyttävältä ja vähättelyltä niitä pienituloisia kohtaan, joilla ei oikeasti ole esimerkiksi koulutuksen suomia mahdollisuuksia parantaa tulotasoaan. Rosenlundin elämäntilanne toki on muutenkin kuin taloudellisesti vaikea, mutta kokonaisuudessaan kirja oli melkoista itsesäälissä rypemistä.
November 8, 2020
Hätkäyttävä kirja. Oma keskiluokkainen, "ihan tavallinen" elämä tuntuu tämän lukemisen jälkeen kovin etuoikeutetulta.
October 18, 2013
Bilingual review, Swedish first. Det här är en ovanlig bok. Mathias vågar skriva om den verklighet han lever i. Att vara småbarnsfar med en svårt mentalt sjuk hustru och aldrig får pengarna att räcka till. Att stå i brödköer, be om utkomststöd. Om att vara den eviga stundenten, aldrig bli färdig med sina litteraturstudier för att måsta arbeta och ta hand om barn emellanåt. Att vara ensamförsörjare. Att vara född i en fattig familj och att vara med på att skapa en ny fattig familj. Att vara fattig i ett "välfärdssamhälle". Att våga skriva om det ingen pratar om.
Mathias Rosenlund upprepar mycket, men det kanske behovs. Jag förstår bättre. Fast inte kan jag nånsin förstå helt hur det är att aldrig få pengarna att räcka till, att aldrig ha råd med något extra. Jag bodde 1,5 sorgliga år i Esbo stad, jobbade som dagistant och tjänade mindre än 1700 euro i månaden, brutto. De sista par dagarna före ny lön kom så var pengarna alltid slut och kontot tomt. Men jag hade inga barn eller obetalda räkningar. Det går inte en dag utan att jag är tacksam för att jag flydde Finland och fattigdomsfällan för att få ett jobb som passade min utbildning och mina ambitioner i Norge. Jag undrar varför i all sin dar Mathias Rosenlund valt att studera litteratur. Det är ju svårt att leva av. Självklart hade jag hellre läst litteratur på universitet än företagsekonomi på yrkeshögskola! Jag var alltid stenhårt fokuserad på att skaffe en utbildning som kunde ge mig ett jobb i förstahand. Å andra sidan så förstår jag att drömmen hägrat och jag hoppas författaren tjänar några extra euron på den här boken.
Jag fick en fråga på Facebook om det här var en bra bok. Det kan jag inte helt svara på. Den är annorlunda. Den är ärlig. Jag har aldrig läst något liknande och jag hade absolut inte velat vara förutan upplevelesen. Så ja, rekommenderas. Få upp ögonen för att det finns fattiga också i våra Nordiska välfärdssamhällen.
*********
This is a very frank autobiographical book which examines the poverty and squalor the author lives in, despite the fact that it is in socialistic Finland. Mathias lives With his small children and his severely mentally ill wife. He tries to makes end meet. He studies literature at the university, but has to take time off to work, earn money and take care of the children. His wife isn't good for much. Mathias takes care of the children, the household and is the sole provider. It isn't possible to make ends meet.
I know what he is talking about. I lived not very far from where he does, working close to minimum wage. I felt like a loser. I was college educated, but didn't speak Finnish well and thus couldn't earn a better paying job. I would never, ever on my own vocation have moved back to Finland from Germany. I knew what lay in store. My ex made me. Thankfully he realized his mistake soon enough and we moved to Norway, where I got a job that suited my education and where I could make a career (to the chagrin of my ex, but that's another matter). I still remember what it was like to have no money two or three days before the wages would be paid. However, there were no unpaid bills and no children. It could have been infinitely worse. Mathias shows how. It's not a pretty sight. It's not happy reading - but it is most definitely worthwhile.
Mathias Rosenlund upprepar mycket, men det kanske behovs. Jag förstår bättre. Fast inte kan jag nånsin förstå helt hur det är att aldrig få pengarna att räcka till, att aldrig ha råd med något extra. Jag bodde 1,5 sorgliga år i Esbo stad, jobbade som dagistant och tjänade mindre än 1700 euro i månaden, brutto. De sista par dagarna före ny lön kom så var pengarna alltid slut och kontot tomt. Men jag hade inga barn eller obetalda räkningar. Det går inte en dag utan att jag är tacksam för att jag flydde Finland och fattigdomsfällan för att få ett jobb som passade min utbildning och mina ambitioner i Norge. Jag undrar varför i all sin dar Mathias Rosenlund valt att studera litteratur. Det är ju svårt att leva av. Självklart hade jag hellre läst litteratur på universitet än företagsekonomi på yrkeshögskola! Jag var alltid stenhårt fokuserad på att skaffe en utbildning som kunde ge mig ett jobb i förstahand. Å andra sidan så förstår jag att drömmen hägrat och jag hoppas författaren tjänar några extra euron på den här boken.
Jag fick en fråga på Facebook om det här var en bra bok. Det kan jag inte helt svara på. Den är annorlunda. Den är ärlig. Jag har aldrig läst något liknande och jag hade absolut inte velat vara förutan upplevelesen. Så ja, rekommenderas. Få upp ögonen för att det finns fattiga också i våra Nordiska välfärdssamhällen.
*********
This is a very frank autobiographical book which examines the poverty and squalor the author lives in, despite the fact that it is in socialistic Finland. Mathias lives With his small children and his severely mentally ill wife. He tries to makes end meet. He studies literature at the university, but has to take time off to work, earn money and take care of the children. His wife isn't good for much. Mathias takes care of the children, the household and is the sole provider. It isn't possible to make ends meet.
I know what he is talking about. I lived not very far from where he does, working close to minimum wage. I felt like a loser. I was college educated, but didn't speak Finnish well and thus couldn't earn a better paying job. I would never, ever on my own vocation have moved back to Finland from Germany. I knew what lay in store. My ex made me. Thankfully he realized his mistake soon enough and we moved to Norway, where I got a job that suited my education and where I could make a career (to the chagrin of my ex, but that's another matter). I still remember what it was like to have no money two or three days before the wages would be paid. However, there were no unpaid bills and no children. It could have been infinitely worse. Mathias shows how. It's not a pretty sight. It's not happy reading - but it is most definitely worthwhile.
August 9, 2017
"Det är läsning som gör fysiskt ont" står det på baksidan. Inget att tillägga.
November 3, 2013
Kirja käsittelee tärkeää aihetta, mutta ei ollut lukukokemuksena mitenkään erityinen. Minun makuuni liikaa toistoa.
January 8, 2021
Kirja on enemmän pohdinta ja tilitys kuin tarina. Sellaisena ihan hyvä. Nimen perusteella oletin kuitenkin, että teos paikantuisi vahvemmin Myyrmäkeen. Nyt paikka jäi hämäräksi tilityksen taustalle. Sinänsä en ymmärrä, miksi kirjailija kokee ylipäänsä lähiössä asumisen niin kurjana kohtalona? Jäin myös kaipaamaan elämänmakuisia tapahtumia ja yksityiskohtia, jotain valoa ja ehkä huumoriakin. Voi olla, että vertaan tätä teosta liiaksi Anu Juvosen Lähiöoksennukseen, josta pidin kovasti, ja toivoin pääseväni lukemaan jotain sen kaltaista.
October 9, 2018
Hieno kuvaus nykypäivän köyhyydestä, joka koskettaa pahiten perheestä vastuullisia eli toivottavasti vain aikuisia. Kirjan päähenkilö kulkee jatkuvalla rajalla oman henkisen särkymisen ja toisaalta jaksamisen välillä. Ehkä vaikuttaa vähän jankuttavalta, mutta kun joka päivä on yhtä köyhä niin sitä kai se sitten on, selviytymistaistelua.
January 23, 2023
Tärkeä aihe ja näkökulma: lapsiperheiden köyhyys. Mikä on elämisen arvoista elämää? Kitkuttaminen vuodesta toiseen että saa laskut juuri ja juuri maksettua vai Lintsi-ranneke lapselle edes kerran kesässä? Saako opiskella paremman uran toivossa vai pitääkö mennä töihin joihin ei haluaisi? Hiukan hiomaton tarina, mutta ajatuksiaherättävä.
January 7, 2024
Viktigt ämne som det tål att skrivas mera om? Ja.
Men intressant som ämnet än är, är denna bok råddig. Den har ingen röd tråd, den är inte en sammanhängande historia. Det känns som något författaren berättar åt en ny vän över några stop öl under en kväll. Visst kan det också vara ett litterärt grepp, men med tanke på hur passionerat författaren skriver om författandet hade jag väntat mig bättre. Det känns också lite jobbigt, som om man som läser känner sig tvingad att tycka om boken då man vet hurdan kamp, nästan på liv och död, det var att nå drömmen om författarskapet.
Men intressant som ämnet än är, är denna bok råddig. Den har ingen röd tråd, den är inte en sammanhängande historia. Det känns som något författaren berättar åt en ny vän över några stop öl under en kväll. Visst kan det också vara ett litterärt grepp, men med tanke på hur passionerat författaren skriver om författandet hade jag väntat mig bättre. Det känns också lite jobbigt, som om man som läser känner sig tvingad att tycka om boken då man vet hurdan kamp, nästan på liv och död, det var att nå drömmen om författarskapet.
February 12, 2015
Siitä puhe mistä puute
Kopparbergsvägen 20
Köyhyyden, sairauden ja voimattomuuden kierre, saamattomuuden kierre, kykenemättömyyden ja toivottomuuden kierre. Niistä kertoo Mathias Rosenlund teoksessaan, joka on suomennettu nimellä Vaskivuorentie 20. Teoksen nimi on ironinen viittaus suomenruotsalaisen tunnustuskirjallisuuden suuntaan, Henrik Tikkasen kadunnimitrilogiaan. Suomenruotsalaiset kirjailijat ovat kärsineet monenlaisista asioista, mutta eivät koskaan ylisukupolvisesta köyhyydestä.
Kun luin teoksen arvioita, niissä kiiteltiin vahvaa omakohtaisuutta, voimakasta, patoutunutta tunnetta, mutta valiteltiin teoksessa - noin satasivuisessa - esiintyvää liiallista toistoa. Sitä kai arki, eritoten köyhän arki on, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen samanlaisena toistuvia vaikeuksia.
Rosenlundista tehtyjen lehtijuttujen kommenteissa häntä ei pidetty tarpeeksi köyhänä - hän oli käynyt jossain kaljalla, asunnossa oli sauna ja paljon huonekaluja, lisäksi hän oli hyvinsyöneen näköinen. Köyhän pitäisi siis yhä edelleen olla tietynlainen, tehdä tietynlaisia, köyhien asioita ja myös näyttää köyhältä. Kommenteissa kerrottiin vaikeampia elämänkokemuksia, joista oli kuitenkin valittamatta selvitty. Köyhän pitää siis myös olla hiljaa.
Välillä jää mietityttämään köyhyyden määritelmä. Kirjoittaja puhuu vanhempiensa köyhyydestä, vaikka nämä kävivät molemmat palkkatöissä. Olisikohan ehkä kyse pienituloisuudesta? Oletan hyvin harvoilla pienituloisilla tai keskituloisillakaan sen puoleen olevan säästöjä pankkitilillä tai osakesalkkua tai useita kertoja vuodessa tehtäviä ulkomaanmatkoja, joita Rosenlund kaipasi. Vähätuloisuus, pienipalkkaisuus, joita itsekin olen kokenut, eivät ole saaneet minua tuntemaan itseäni köyhäksi, vain pienituloiseksi, jonka on parasta olla toivomatta liian suuria. Köyhyys on siis paitsi rahojen riittämättömyyttä myös identiteetti. Tässä tapauksessa ylisukupolvinen identiteetti, jonka kirjoittaja kokee perineensä vanhemmiltaan ja siirtäneensä lapsilleen.
Kirjoittajalla on kuitenkin unelma kirjoittamisesta. Siihen liittyy ehkä myös odotus siitä, että kirjoittamisella hankkisi elatuksen itselleen ja perheelleen. Tämähän on mahdollista vain harvoille. Suuri osa heistä (meistä), jotka kirjoittavat ja haaveilevat kirjoittamisesta, tekevät sen vapaa-aikoinaan, iltaisin lasten nukahdettua, bussimatkoilla, kesälomilla, viikonloppuisin. Sama koskee lukemista. Me jotka haluamme lukea, luemme kaikki mahdolliset väliajat ja lepohetket - perunoiden kiehumista odotellessa, hampaita pestessä, bussissa, puiston penkillä, illalla unta vastaan taistellen. Kiitos kirjastolaitoksen, lukeminen on ilmaista.
Tämä teos onkin Kirja kirjoittamisesta, siitä mitä kirjoittaminen ja lukeminen merkitsee ihmisten elämälle, ihmisen identiteetin rakentamiselle, ihmisen tulemiselle siksi mikä hän on. Teos on myös selviytymiskertomus, selviytyminen opiskeluvuosista, pikkulapsivuosista, sairauden vuosista ja avioerosta. Kirjoittaminen tarjoaa väylän ulospääsylle köyhyyden ja kurjuuden kierteestä. Mutta se, että tällä tekstillä on tällainen tärkeä terapeuttinen tehtävä, ei tee siitä välttämättä hyvää kirjallisuutta. Mietinkin, mitä kirjallisuudenlajia tämä teos edustaa? Muistelmat on liian iso sana näin lyhyen ajanjakson kuvaamisesta. Pamfletti tulee ensimmäisenä mielee. Pamfletissa on tärkeintä aihe, se että kirjoittajalla on tärkeää sanottavaa. Pamfleteissa tyylilaji on paatos, eivätkä ne sisällä huumoria, tämäkin teos on vakava alusta loppuun.
Itse pohdin läpi kirjan yhtä kysymystä: Entä jos kirjoittaja olisikin nainen, kahden lapsen äiti, jonka mies olisi vakavasti sairaana? Kirjan lopussa nainen muuttaisi pois ja jättäisi lapset sairaalle miehelle. Kuvattaisiinko sitä selviytymistarinaksi?
Mutta selviytymistarina tämä kaikesta huolimatta on, että kaikista vaikeuksista huolimatta kirjoittaja löytää oman äänensä, löytää oman kirjoittavan minänsä.
Kopparbergsvägen 20
Köyhyyden, sairauden ja voimattomuuden kierre, saamattomuuden kierre, kykenemättömyyden ja toivottomuuden kierre. Niistä kertoo Mathias Rosenlund teoksessaan, joka on suomennettu nimellä Vaskivuorentie 20. Teoksen nimi on ironinen viittaus suomenruotsalaisen tunnustuskirjallisuuden suuntaan, Henrik Tikkasen kadunnimitrilogiaan. Suomenruotsalaiset kirjailijat ovat kärsineet monenlaisista asioista, mutta eivät koskaan ylisukupolvisesta köyhyydestä.
Kun luin teoksen arvioita, niissä kiiteltiin vahvaa omakohtaisuutta, voimakasta, patoutunutta tunnetta, mutta valiteltiin teoksessa - noin satasivuisessa - esiintyvää liiallista toistoa. Sitä kai arki, eritoten köyhän arki on, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen samanlaisena toistuvia vaikeuksia.
Rosenlundista tehtyjen lehtijuttujen kommenteissa häntä ei pidetty tarpeeksi köyhänä - hän oli käynyt jossain kaljalla, asunnossa oli sauna ja paljon huonekaluja, lisäksi hän oli hyvinsyöneen näköinen. Köyhän pitäisi siis yhä edelleen olla tietynlainen, tehdä tietynlaisia, köyhien asioita ja myös näyttää köyhältä. Kommenteissa kerrottiin vaikeampia elämänkokemuksia, joista oli kuitenkin valittamatta selvitty. Köyhän pitää siis myös olla hiljaa.
Välillä jää mietityttämään köyhyyden määritelmä. Kirjoittaja puhuu vanhempiensa köyhyydestä, vaikka nämä kävivät molemmat palkkatöissä. Olisikohan ehkä kyse pienituloisuudesta? Oletan hyvin harvoilla pienituloisilla tai keskituloisillakaan sen puoleen olevan säästöjä pankkitilillä tai osakesalkkua tai useita kertoja vuodessa tehtäviä ulkomaanmatkoja, joita Rosenlund kaipasi. Vähätuloisuus, pienipalkkaisuus, joita itsekin olen kokenut, eivät ole saaneet minua tuntemaan itseäni köyhäksi, vain pienituloiseksi, jonka on parasta olla toivomatta liian suuria. Köyhyys on siis paitsi rahojen riittämättömyyttä myös identiteetti. Tässä tapauksessa ylisukupolvinen identiteetti, jonka kirjoittaja kokee perineensä vanhemmiltaan ja siirtäneensä lapsilleen.
Kirjoittajalla on kuitenkin unelma kirjoittamisesta. Siihen liittyy ehkä myös odotus siitä, että kirjoittamisella hankkisi elatuksen itselleen ja perheelleen. Tämähän on mahdollista vain harvoille. Suuri osa heistä (meistä), jotka kirjoittavat ja haaveilevat kirjoittamisesta, tekevät sen vapaa-aikoinaan, iltaisin lasten nukahdettua, bussimatkoilla, kesälomilla, viikonloppuisin. Sama koskee lukemista. Me jotka haluamme lukea, luemme kaikki mahdolliset väliajat ja lepohetket - perunoiden kiehumista odotellessa, hampaita pestessä, bussissa, puiston penkillä, illalla unta vastaan taistellen. Kiitos kirjastolaitoksen, lukeminen on ilmaista.
Tämä teos onkin Kirja kirjoittamisesta, siitä mitä kirjoittaminen ja lukeminen merkitsee ihmisten elämälle, ihmisen identiteetin rakentamiselle, ihmisen tulemiselle siksi mikä hän on. Teos on myös selviytymiskertomus, selviytyminen opiskeluvuosista, pikkulapsivuosista, sairauden vuosista ja avioerosta. Kirjoittaminen tarjoaa väylän ulospääsylle köyhyyden ja kurjuuden kierteestä. Mutta se, että tällä tekstillä on tällainen tärkeä terapeuttinen tehtävä, ei tee siitä välttämättä hyvää kirjallisuutta. Mietinkin, mitä kirjallisuudenlajia tämä teos edustaa? Muistelmat on liian iso sana näin lyhyen ajanjakson kuvaamisesta. Pamfletti tulee ensimmäisenä mielee. Pamfletissa on tärkeintä aihe, se että kirjoittajalla on tärkeää sanottavaa. Pamfleteissa tyylilaji on paatos, eivätkä ne sisällä huumoria, tämäkin teos on vakava alusta loppuun.
Itse pohdin läpi kirjan yhtä kysymystä: Entä jos kirjoittaja olisikin nainen, kahden lapsen äiti, jonka mies olisi vakavasti sairaana? Kirjan lopussa nainen muuttaisi pois ja jättäisi lapset sairaalle miehelle. Kuvattaisiinko sitä selviytymistarinaksi?
Mutta selviytymistarina tämä kaikesta huolimatta on, että kaikista vaikeuksista huolimatta kirjoittaja löytää oman äänensä, löytää oman kirjoittavan minänsä.
January 18, 2020
Takakannen kuvaus antoi ymmärtää, että kirjassa käsiteltäisiin suhteellista köyhyyttä ja kuinka vaikeaa on olla köyhä, mutta ei täysin hunnigolla, jolloin helposti saatetaan evätä tukia yms., ja olihan kirjassa sitäkin, mutta minulle jäi päällimmäiseksi tunne, että kirja kertoi enemmän kirjoittamisesta. Tai ainakin painotti sitä eri tavalla. Joten, en saanut sitä kirjaa mitä odotin.
Kirjassa on todella paljon toistoa, joten sisällöllisesti se jää heppoiseksi. En arvostele tilannetta, jossa Rosenlund on elänyt ja miten siitä pyrkinyt selviytymään, vaan sitä miten se on kerrottu. Kirjassa oli pyritty jonkinlaiseen lyyriseen tajunnanvirtamaiseen ääneen, mutta se ei peitä sitä, ettei esim. järjestelmän ongelmiin paneuduttu tai niitä kuvattu, kuten takakannen esittelystä luulisi.
Kirjassa on todella paljon toistoa, joten sisällöllisesti se jää heppoiseksi. En arvostele tilannetta, jossa Rosenlund on elänyt ja miten siitä pyrkinyt selviytymään, vaan sitä miten se on kerrottu. Kirjassa oli pyritty jonkinlaiseen lyyriseen tajunnanvirtamaiseen ääneen, mutta se ei peitä sitä, ettei esim. järjestelmän ongelmiin paneuduttu tai niitä kuvattu, kuten takakannen esittelystä luulisi.
January 7, 2014
En bok om fattigdomen mitt ibland oss.Kan man hålla fast vid sina drömmar fast det för dig ner i den djupaste missär?Kan man komma ur ärvd fattigdom?Jag och många kritiker menar att Mathias Rosenlund kan göra det på bekostnad av sina drömmar.Men visst,det är inte bara drömmarna som fört honom dit där han står i dag.Andra olyckliga omständigheter har verkligen hjälpt till.Berörande och tankeväckande
text om en verklighet i Finland av idag.
October 30, 2019
Väldigt tungt, otroligt påverkande och sorgligt. Det finns ganska lite hopp kvar i den här berättelsen. Tog mig ändå ganska länge att läsa fast boken är bara 160 sidor. Fattigdom känns på huden, mycket igenkännande. Ska läsa fortsättningen men behöver kanske nånting helt annat först.
July 23, 2014
Viktigt ämne, men jag saknar något som skulle göra boken angelägen för mig: en berättelse, en röst, ett språk ...
July 21, 2017
Hade väntat mig mer efter allt tal om den. Mathias vet vad han talar om känns som hoprafsade dagboksanteckningar.
February 4, 2018
Lukemisen arvoinen kuvaus köyhyydestä, mut turhan jäsentelemätön. Melkeenpä tuntui 150-sivuselta prologilta.
March 29, 2021
Pisteet kaunistelemattomasta rehellisyydestä, mutta lukiessa ei voinut välttyä ajatukselta, että kirjoittajan köyhyyskokemuksessa on yhtä paljon kyse asenteesta kuin tulotasosta.
February 29, 2024
aluksi nautin tästä kirjasta, mutta loppujen lopuksi tää oli hyvin itseään toistava. tää koko kirja olis hyvin voinut olla yksi essee.
December 11, 2013
Takakansi lupaa kirjan kertovan siitä, millaista on olla köyhä hyvinvointi-Suomessa. Sen se kai tekeekin. Tukia, opintolainaa, satunnaista palkkaakin saa, mutta jos vaimo on sairas ja perheessä kaksi pientä lasta, ei raha riitä silti.
Rosenlund on oletettavasti pyrkinyt kirjoittamaan tunteisiin vetoavasti, missä hän onnistuukin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Itsekin hän myöntää kokevansa tarvetta puolustella valintojaan, minkä huomasi. Kirja on lyhyt, mutta sisältää huikean määrän toistoa. Kirjoittamisen pakosta, köyhyyden häpeästä. Jossain vaiheessa huomasin lukiessani vähän ärtyvänikin ja mielessäni kritisoivani Rosenlundin ja perheensä valintoja.
Suurin anti kirjassa oli se, että se sai pohtimaan köyhyyden identiteettiä. Olen elänyt opiskelijana hyvin pienillä tuloilla ja nytkin yllän aniharvoin keskituloisten kastiin. Silti en koskaan ole kokenut olevani köyhä. Rosenlundilla tuo identiteetti on jatkumoa lapsuudesta ja perintöä vanhemmilta. Luokkayhteiskunta elää ja voi hyvin.
Rosenlund on oletettavasti pyrkinyt kirjoittamaan tunteisiin vetoavasti, missä hän onnistuukin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Itsekin hän myöntää kokevansa tarvetta puolustella valintojaan, minkä huomasi. Kirja on lyhyt, mutta sisältää huikean määrän toistoa. Kirjoittamisen pakosta, köyhyyden häpeästä. Jossain vaiheessa huomasin lukiessani vähän ärtyvänikin ja mielessäni kritisoivani Rosenlundin ja perheensä valintoja.
Suurin anti kirjassa oli se, että se sai pohtimaan köyhyyden identiteettiä. Olen elänyt opiskelijana hyvin pienillä tuloilla ja nytkin yllän aniharvoin keskituloisten kastiin. Silti en koskaan ole kokenut olevani köyhä. Rosenlundilla tuo identiteetti on jatkumoa lapsuudesta ja perintöä vanhemmilta. Luokkayhteiskunta elää ja voi hyvin.
June 30, 2014
Tässä kirjassa kiinnostavaa on aihe: köyhyys. Rosenlund kuvaa sitä konkreettisesti, monitahoisesti ja uskottavasti. Köyhyys ei ole vain rahan puutetta, vaan siihen liittyy myös häpeää, ulkopuolisuutta, toivottomuutta, näköalattomuutta ja sairautta. Vahvoille ja rikkaille rakennettu yhteiskunta vain pahentaa köyhyyttä, ei ymmärrä sitä lainkaan.
Minua koskettivat eniten kohdat, joissa Rosenlund kirjoittaa kirjoittamisesta. Se pitää hänet hengissä, auttaa jaksamaan taistelussa jokapäiväisestä selviytymisestä. Minun on helppo tunnistaa itseni ihmisestä, joka on päättänyt seurata unelmaansa piittaamatta ympäristön odotuksista ja kuitenkin potee siitä jatkuvasti syyllisyyttä, epävarmuutta ja huonoa omaatuntoa.
Kirja voisi olla yhtä hyvin pamfletti, dokumenttikirja kuin romaani, koska fiktiivisiä aineksia on ilmeisesti niukasti. Niiden käyttäminen olisi voinut tehdä hyvää.
Minua koskettivat eniten kohdat, joissa Rosenlund kirjoittaa kirjoittamisesta. Se pitää hänet hengissä, auttaa jaksamaan taistelussa jokapäiväisestä selviytymisestä. Minun on helppo tunnistaa itseni ihmisestä, joka on päättänyt seurata unelmaansa piittaamatta ympäristön odotuksista ja kuitenkin potee siitä jatkuvasti syyllisyyttä, epävarmuutta ja huonoa omaatuntoa.
Kirja voisi olla yhtä hyvin pamfletti, dokumenttikirja kuin romaani, koska fiktiivisiä aineksia on ilmeisesti niukasti. Niiden käyttäminen olisi voinut tehdä hyvää.
July 11, 2015
Ilmestyessään tätä kirjaa markkinoitiin vahvasti köyhyys-teemalla. Minulle köyhyys oli pikemminkin kirjan väri, mutta kirja itsessään kertoo isänrakkaudesta ja vahvasta palosta sanoihin. Intohimosta, valinnoista, taustan merkityksestä. Se on yhteiskunnallinen, se on erittäin henkilökohtainen. Henkilökohtainen on kaunista, henkilökohtainen on poliittista. Kirja ei ole kaunis, mutta se on hyvin kirjoitettu, sanoja rakastean, romantisoimatta, rehellisesti.
Olipa oma varallisuustaso mikä hyvänsä, suosittelen lukemaan tämän.
Olipa oma varallisuustaso mikä hyvänsä, suosittelen lukemaan tämän.
July 18, 2016
Very realistic. How poverty affects and hurts. Not easy to read but that's just why anyone who's interested in the subject should read this.
November 29, 2013
Alla har inte en pappa som kan betala.
Displaying 1 - 23 of 23 reviews