Yksin, kiitos

by Marika Riikonen

Introvertti, erakko, yksinäinen, sinkku, vanhapiika. Yksin eläminen tai hetkellinenkin yksinolon kaipaaminen tuntuu olevan välitöntä korjaamista vaativa ongelma: yhteiskunta rankaisee, sukulaiset naljailevat, poliitikot patistelevat, pariutuneet tyrkyttävät kaameita tuttaviaan, ja media ja viihde vahvistavat stereotypioita. Mutta entä jos joku haluaa olla yksin, viihtyy omassa seurassaan mainiosti?

Yksin, kiitos perkaa tätä tabumaista ilmiötä perinpohjaisesti. Se yhdistää kirpeää yhteiskunnallista tarkastelua humoristisiin havaintoihin ja keskustelee aiheesta kirjallisuuden ja yksinolon tarvetta tuntevien ihmisten kanssa.

Vahvasti omakohtainen kirja ravistelee tiukassa istuvaa oletusta siitä, että parisuhde- tai perhekeskeinen elämä, saati jatkuva seurankaipuu, olisi ainoa oikea vaihtoehto.

Marika Riikonen on tamperelainen kirjailija ja toimittaja. Hän asuu kissan kanssa mutta viihtyy myös ihmisten seurassa, kunhan on saanut juoda aamukahvinsa rauhassa yksin.

Genres: Nonfiction, Audiobook, Finnish Literature, Self Help

264 pages, Hardcover

Published July 1, 2023

Reviews

[Laura · Rating 2 out of 5]

Hmmmm. Mitähän tästä nyt sanoisi. Aihe kiinnostaa, äärimmäisen paljon, olen itsekin mieluusti ennemmin yksin kuin edes keskiverrossa seurassa. Riikonen osuu teemallaan tärkeään ja ajankohtaiseen ilmiöön, ja hänen kirjaansa johdattelee kiinnostava pohjavire, halu kyseenalaistaa yhteiskunnan kapea puhe yksinolosta (selvä eronteko tässä muuten yksinolon ja yksinäisyyden välille, kirja kertoo ensimmäisestä) sekä tarve puolustaa itselleen otettua aikaa. Toteutus jää vain aivan äärimmäisen ohueksi, ja tämä onkin enemmän itsensä kanssa varjonyrkkeilyä käyvä pamfletti kuin varsinainen kirja aiheesta, vaikka oletan sen yrittäneen olla jälkimmäistä lähdeviitteineen ja intertekstuaalisine viittauksineen.

Henkilökohtainen ja pintatasolla liikkuva "räväkkä" ja kiroava tyylilaji on varmasti toimiva osalle lukijoista, minut se saa lähinnä kaikkoontumaan, mikä on jo sinänsä taitolaji, kun olen ko. kirjailijan kanssa samaa mieltä lähes kaikesta. Riikonen vain kompastuu käyttämään itse tasan samoja kärjistyksen ja mustavalkoisuuden keinoja kirjoituksessaan, joita hän esim. mediateksteistä kritisoi, itsekriittisyyden puute on aina suuri heikkous kun käsitellään jollain tapaa "arkaa", ihmisten elämään valtavastikin vaikuttavaa aihetta.

Tavallaan tekisi mieli antaa vain yksi tähti, mutta tulkoon toinen siitä hyvästä, ettei tämä nyt sinänsä ollut huono, en vain pitänyt siitä itse lainkaan enkä ihan kauheasti näe sen onnistuneen keskustelunavauksenakaan.

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Paras aihe kirjalle aikoihin. Osui ja upposi.
Pidän myös tällaisesta non-fiktiosta, joka seilaa tiedon ja esseen välimaastossa. Vankka, omakohtainen tulokulma, joka mahdollistaa suoruuden eikä tarvitse jokaista kulmaa hioa. Sitten taas: hetkittäin yksin olon syyt, tarpeet ja seuraukset yhdistyivät vähän hämmentäviinkin asioihin, jotka kertovat yksinomaan kertojasta yksilönä kuin yksinoloa kaipaavista minkäänlaisena ryhmänä. Tämä vie tehoja tekstistä. On esim. ihan mahdollista haluta osallistua työpaikan tyhy-juttuihin, vaikka olisikin kovan luoka yksinolija. Ne kun ei suoranaisesti liity toisiinsa, halu ja tarve olla yksin ja halu ja tarve olla osallistumatta peleihin ja leikkeihin. Tykkäsin provosoivastakin tyylistä, mutta tarpeeton yleistys vaivasi kuuntelukokemusta. Ollaan luettu kaikki(!) samat kirjat Riikosen kanssa, että tämä oli sikäli minulle täysin räätälöity teos.

[sallanvaara · Rating 4 out of 5]

En suhtaudu aiheeseen ihan yhtä intohimoisesti kuin Riikonen, mutta moni juttu tässä kirjassa resonoi kyllä! En ole myöskään kokenut yksinolon stigmaa ihan yhtä voimakkaaksi kuin Riikonen - kenties siksi, että olen ympäröinyt itseni aika epänormatiivisilla tyypeillä, joiden keskuudessa yhteiskunnan kaikki-on-heteroita-ja-haluaa-naimisiin-ja-tekee-lapsia-maailmaan -kaava ei ole niin kiveen hakattu - mutta totta kai tiedostan, että yksin viihtyvä ihminen on vieläkin useassa kontekstissa enemmän poikkeus kuin sääntö ja voi saada osakseen vähintään kummastelua, jos ei aktiivista syrjintää. Viimeksi tässä kuussa aiheutin ihmetystä teatterin lipuntarkastajassa, kun minulla olikin näyttää vain yksi lippu ja olin menossa katsomaan musikaalia yksin. Hui kauhistus! Että ei totta vie ole valmis maailma tälläkään saralla...

Riikosen tyyli oli paikoitellen ehkä vähän turhan lennokasta makuuni mitä tulee tietokirjallisuuteen, mutta toisaalta pidin intohimoisesta ja henkilökohtaisesta tulokulmasta. Eipähän ainakaan päässyt kuivaksi. Riikosen ystävien ja kollegojen lisäperspektiivit olivat myös kivoja. Yksin viihtymisen ja introverttiuden aiheita käsiteltiin todella monenlaisista vinkkeleistä ja se tuntui hetkittäin inasen hajanaiselta, mutta ei mikään osio silti häirinnyt läsnäolollaan.

Kaiken kaikkiaan oikein mielenkiintoinen ja miellyttävä katsaus yksin viihtyvien ihmisten kokemuksiin ja yhteiskunnalliseen asemaan.

[meri · Rating 4 out of 5]

pidin tosi paljon pääosin. monta kertaa ajattelin että JEP ja SAMA ja NIIIIIIINPÄ!!!! muutamassa kohdassa yksinoloa tarkasteltiin lähinnä riikosen omasta katsantokannasta eikä yleisenä ilmiönä ja esim. huomasin kaipaavani ystävyyden mainintaa useammin. siitä että haluaa parisuhteessakin asua yksin puhuttiin paljon, ja riikonen haluaa kokea monet asiat yksin jotka moni (yksinolosta nauttivakin) haluaisi kokea ystävien(kin) kanssa. mutta kirjakin on rajallinen formaatti ja tässä käsiteltiin aihetta laajasti. viihdyin!

pari lempilainausta:

”rakastan sitä hetkeä, kun tulen kotiin ja suljen oven. vastassa on oma rauha, joka saa huokaisemaan onnesta.” s. 136

”en myöskään kaipaa kommentteja siitä, miten nukun. ”tuhisit unissasi” -tyyppiset lauseet saavat minut näkemään punaista.” s. 150

[Tanja · Rating 4 out of 5]

Annan neljä tähteä, koska minusta tämä oli hyvä alku laajempaan keskusteluun yksinolosta ja -elämisestä.

[Hellin Karoliina · Rating 2 out of 5]

hmmmm mixed feelings. tuntui pitkälti vakuuttelulta, että on ok olla yksin, sellaiselle ihmiselle joka tuntee syyllisyyttä itsekseen olemisesta. mutta koska en itse ole sellainen, vaan viihdyn yksin varsin mainiosti ilman tunnontuskia niin sen perustelemista oli puuduttavaa lukea.

kirja luettavuus parani loppua kohden ja esimerkikssi residenssejä koskevat kohdat resonoi itselle, taiteilija kun olen. toisaalta mietin mitä tavan tallaaja taas saa residenssi- ja irtiottohekumoinneista, niitä ei kyseenalaistettu kauheasti vaikka ovat aika marginaalinen juttu :D
irtiottoja, eli siis yksin matkustamista käsittelevä kappale aiheutti ehkä eniten ristiriitoja itselle. pidän vastuuttomana suositella tässä ajassa ympäriinsä ulkomaille reissaamista, ilman että sen ekologisuudesta mainitaan sanallakaan. toisaalta nautin silti riikosen matkakuvauksista ja ne olivat kielellisesti imo kirjan parasta antia. mene ja tiedä…

toinen itse hiertänyt ajatus oli kirjan lopussa yksinolon sotkeminen hiljaisuuteen. toki yksinolon hyviä puolia on hiljaisuus ja se, että voi itse valita volyymitason missä oleilee. silti harmitti VR:n junavaunujen hiljaisuustoive ja yhteiskunnalta hiljaisten paikkojen vaatiminen, sillä koen yhä että tämä kansa, joka on vaiennut vuosikausia ja on yhä lapsen kengissä siinä mitä sosialisoitumiseen tulee, kaipaa enemmänkin rohkaisua toisten kohtaamiseen ja keskustelun luomiseen.
olipa taas

[Hanna Lairala · Rating 2 out of 5]

Tärkeä aihe ja kirja alkaakin lupaavasti, mutta muuttuu sitten kirjoittajan omakohtaiseksi valitusvirreksi. Ihan loppusuoralla päästään taas jotenkin teeman ytimeen… lisää ja parempaa samasta aiheesta saisi joku kirjoittaa.

[Reetta Saine · Rating 4 out of 5]

Huh, kuinka nauroin tälle bussissa ja pidin huolen, että kansi oli näkyvissä :).

Mukana kiukkua, pohdiskelua ja suruakin - millaista on hyvä yksinolo, miten vetää rajat ja miksi pitää puolustella. Pitääkö edes? Yleisen ja henkilökohtaisen vuoropuhelu toimi loistavasti ja väritti tietokirjallisuutta tai toi informaatiota esseistiseen päiväkirjamaisuuteen, miten sen nyt kukakin kokee.

Lisäplussa tosi hyvästä kansikuvasta!

[Salla Hiltunen · Rating 3 out of 5]

Hienoa, että yksinolon, oman rauhan ja hiljaisuuden tarpeesta puhutaan! Todella tärkeä aihe. Suosittelen kirjaa vertaistueksi niille, jotka tunnistavat yksinolon ihanuuden ja yksinolon tarpeen väheksymisen, sekä mielen avartajaksi niille, jotka eivät ymmärrä, mitä ne introvertit taas vouhkaavat. (Riikonen tosin kuvaa kirjassaan hyvin myös sitä, että ei yksin viihtyvä ihminen ole automaattisesti mikään introvertti.)

Riikosen kirja kertoo toisaalta yksinolon upeudesta ja toisaalta vaikeudesta saada yksinoloaikaa. Yhteiskunnassa ei ymmärretä vapaaehtoista, haluttua yksinoloa, vaan se yhdistetään esimerkiksi yksinäisyyteen tai johonkin muuhun ongelmaan. Kuitenkin varmasti jokainen tarvitsee yksinoloa ainakin jonkin verran, toiset enemmän kuin toiset. Riikonen kuvaa, miten yksinolo liittyy muun muassa parisuhteisiin, työelämään, sukupuolirooleihin, luovuuteen, juhlimiseen ja matkustamiseen.

En lämmennyt tälle kirjalle ihan heti. Olin odottanut tätä innolla, mutta ensimmäisten sivujen jälkeen reaktioni oli: "Höh – tämä onkin tämmöistä esseemäistä, omakohtaista lätinää." Vierastin myös kiroilua ja kirjan tuttavallista sävyä.

Tällaiset omakohtaiset, elämäkerralliset tietokirjat eivät lähtökohtaisesti ole ihan minun juttuni. Haluaisin tietokirjojen olevan asiallisia ja perustuvan tutkimustietoon, ja sellainenhan tämä ei ole.

Pian kuitenkin huomasin nyökkäileväni ja hymähteleväni hyväksyvästi kirjan mukana. Myös kirjailijan sarkasmi iski minuun.

Eikä Riikonen (onneksi) nojaa pelkkiin omiin kokemuksiinsa, vaikka kirja niitten ympärille rakentuukin. Hän viittaa myös esimerkiksi muitten kirjailijoitten ajatuksiin, joihinkin tutkimuksiin sekä muutamaan haastatteluun ja pienimuotoiseen kyselyyn, jotka hän on itse tehnyt aiheesta.

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että olisin kaivannut monipuolisempaa näkökulmaa ja laajempaa tausta-aineistoa – nyt kirja keskittyy yhden heteronaisen aika yksipuoliseen näkemykseen. Toisaalta ei kirja edes yritä olla kaiken kattava katsaus aiheesta vaan lähinnä keskustelunavaus, ja lisäksi tällainen henkilökohtaisuus varmasti myös vetoaa moneen. Ehkä joku toinen innostuu kirjoittamaan tuollaisen kaipaamani tietokirjan aiheesta?

Kaikkinensa kirja oli ihan mainio ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Samaistuin moniin kohtiin kirjassa, mutta joistain asioista taas omat kokemukseni ovat olleet erisuuntaisia. Tämä kirja innosti minua myös miettimään, miten voisin tehdä vielä nykyistä enemmän yksinololle omistettuja irtiottoja, ja aloinkin jo suunnitella kaikkea kivaa!

[Taija · Rating 5 out of 5]

Ihanaa, että on olemassa tällainen vertaistukikirja meille, jotka kaipaavat paljon yksinoloa. Riikonen käsitteli asiaa monelta kantilta, ja kaikki tuntui itsestä ihanan lohduttavalta.

Miksi yksinoloa kaipaavia ihmisiä syyllistetään, heitä ihmetellään ja jopa häiritään? Miksi pitää hämmästellä jos joku haluaa matkustella yksin, viettää aikaa mökillä yksin, käydä yksin elokuvissa tai taidenäyttelyssä. Monesti taide-elämyksen voi kokea vahvimmin yksinäisyydessä, yksin matkustaessa ei tarvitse sopia, odotella tai tehdä kompromisseja. Muiden kommentit ja mielipiteet saattavat latistaa. Äänet ja häly, turhanpäiväinen höpötys vie tilaa omilta ajatuksilta. Introverteilla sosiaaliset tilanteet syövät energiaa.

Kaikesta tästä puhutaan yhteiskunnassa aivan liian vähän. Suomen kielessä (eikä monessa muussakaan kielessä) ole sopivaa sanaa tarkoittamaan haluttua, positiivista yksinoloa. Työelämä ja yhteiskunta ylipäätään on rakennettu ekstroverttien tarpeisiin. Siksi onkin aivan loistavaa, että Riikonen on kirjoittanut tämän kirjan.

Riikonen käsittelee asiaa monipuolisesti monelta kantilta. Puhutaan avokonttoreista versus etätyöstä (koronapandemian aiheuttamat muutokset työelämässä ovat meidänlaisille ihana pelastus - miten aiemmin työtä tehtiinkin väsyneenä ja uupuneena kun joka päivä piti vääntäytyä toimistolle ja sosialisoida siellä). Riikonen puhuu sukujuhlista, hiljaisista junavaunuista (loistava idea että hölöttäjien pitäisi maksaa lisähinta, eikä kuten nyt että hiljaisesta vaunusta (joka useinkaan ei edes ole hiljainen) pitää pulittaa ekstraa), hiljaisista saunoista, lisökustannuksista, joita sinkkueläjälle ja -matkustajalle tulee.

Hiljaisuuden kaipuu ja yksinolo ovat ihmisen perustarpeita. Niitä ei pitäisi joutua selittelemään, eikä meitä tarvitse yrittää parantaa. En esim yksin mökillä ollessani, yksin matkustaessani, yksin kahvilassa istuessani tai yksin taidenäyttelyssä käydessäni koe olevani YKSINÄINEN, vaan nautin! Nautin ettei vierellä ole turhaa höpöttäjää jonka tarpeista ja viihtyvyydestä pitäisi huolehtia. Onneksi ainakin Riikonen ymmärtää, ja pukee sanoiksi niin monet omatkin ajatukseni. Kiitos tästä kirjasta!

[Nea · Rating 5 out of 5]

aivan upea ja jotenkin lohduttava ja korjaava kokemus yksin olemisen kaipuusta, rakastin tätä

[Lotta Yli-Hukkala · Rating 3 out of 5]

Kirjallisuus tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden kokea, miten muut ihmiset näkevät maailman. Vaikka tämä kirja tarjosi juuri sen kokemuksen (ekstrovertti pääsi asettumaan introvertin asemaan), kirjan kieli ja tyyli oli etäyttävää. Räväkälle kielelle on aikansa ja paikkansa, mutta nyt se tuntui lähinnä editoinnin puutteelta.

[Chalthria · Rating 5 out of 5]

Olin kirjoittajan kanssa samaa mieltä 95%:sti, vaikka kaikkea en allekirjoita. Kirjassa keskityttiin miltei ainoastaan naisten yksin oloon, ja se kytkeytyi naisen oletettuun rooliin yhteiskunnassa. Mukana myös muita teemoja, jotka eivät suoranaisesti liity yksin olemisen haluamiseen, vaan rauhan ja hiljaisuuden kaipuuseen, omaan tilaan ja lepoon. Nämä asiat allekirjoitan täysin - miksi muiden on niin vaikeaa ymmärtää, että jotkut tarvitsevat enemmän hiljaisuutta ja omaa rauhaa, aikaa olla tekemättä mitään/tehdä mitä haluaa riippumatta muista ihmisistä?

[SannaK · Rating 2 out of 5]

Kirja ei vastannut omaa odotusta.
Siinä kyllä käytettiin tutkimustietoa mutta luvut kääntyivät kuitenkin omien tunteiden erittelyksi ja purkamiseksi.
Olin toivonut saavani lukea tutkimukseen perustuvaa yleistettyä kirjaa aiheesta, josta ei kovin paljon muuten kirjoiteta. Tai vaihtoehtoisesti haastattelutyyppistä kirjaa, jossa olisi ollut useampia kokemusasiantuntijoita kertomassa omia näkökulmiaan ja perustelujaan.
Omiin odotuksiin nähden siis lievä pettymys ja siksi tähtiäkin kirjalle vähänlaisesti.

[Leeni · Rating 4 out of 5]

Tätä oli tosi rentouttavaa lukea! Samaistun kovasti siihen, miten Riikonen kirjoittaa lukemisesta. Yksinolo on muutenkin minulle tärkeää, vaikka en yleensä olekaan aiheesta kovin intohimoinen. Sen puutteen huomaa, mutta muuten sitä ei mieti. Sellainen vähän kevyempi lukukokemus, vaikka kirja myös avaa keskustelua yksinolosta sekä keskustelee lähteiden kanssa. Ehkä kiinnostavaa heillekin, jotka eivät yksinoloa niin kaipaa saatikka ymmärrä? Henkilökohtainen ja höttöinen, mutta musta ajaa asiansa. Yksinäisyyttä kaipaaville.

[Astrid Hellström · Rating 5 out of 5]

Ihan liian vähän puhutaan vapaaehtoisesta yksin olemisesta! Ja siksi halusin tarttua tähän Marika Riikosen kirjaan Yksin, kiitos.

Lainasin kirjan kirjastosta, mutta kuuntelin sen myös. Voin siis sanoa olevani tuplasuorittaja. Nyt harkitsen kirjan ostamista omaan hyllyyn ja ihan vain siksi, että haluan palata siihen hyvänolon tunteeseen mikä syntyy silloin kun todella ymmärrät mitä kirjan kirjoittaja on ajatellut.

Multa tää kirja saa ison kiitoksen myös yksin olemisen taustojen avaamisesta, historiaan peilaamisesta ja koska kirjailija on nainen, myös naisten yksin olemiseen suhtautumisesta.

Paitsioon vähän jäi vapaaehtoisesti yksin aikaa viettävät miehet, jotka eivät lukeudu erakoiksi. Heidän sielunmaisemaa olisi ollut kiva lukea. Toisaalta, ehkä tämä yksin olemisen autuus ei ole sukupuoliasia sitä kokeville, vaan ennemminkin siihen suhtautumiselle.

Jos kaipaat yksin olemista, mutta podet syystä tai toisesta huonoa omaatuntoa, voi tämä Riikosen kirja auttaa oikeuttamaan haluasi. Tämä kirja olisi pitänyt olla olemassa jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun kipuilin oman yksin olemisen tarpeen kanssa pahiten.

Onneksi se on nyt olemassa. Suosittelen lukulistalle, en eskapismin takia, vaan ihan aiheen mielenkiintoisuuden takia. Mulle kirja antoi lohtua, rauhaa ja fiiliksen oikeasta päätöksestä 🥰

[Jaana · Rating 5 out of 5]

Ai että, ihanaa vertaistukea!

Ne, jotka eivät ole kirjan kohderyhmää, eivät tule ymmärtämään yksinolon tarvetta edes tämän kirjan luettuaan. Mutta me, jotka tarvitsemme päämäärätöntä ja tavoitteetonta yksinoloa, saamme tästä lohtua sekä keinoja perustella yksinolon hyötyjä muille. (Miksi jatkuvaa seuran kaipuuta ei muuten koskaan tarvitse perustella, vaan se on hyväksyttävää ja suotavaa sellaiselle LaUmAeLäImElLe kuin ihminen?!)

Osa meistä tarvitsee omaa aikaa kuten vaikkapa vettä tai unta, ja näiden kaikkien tarvittava/sopiva määrä vaihtelee ihmisestä riippuen. Se ei ole surullista yksinäisyyttä ja eristäytymistä, vaan omaa aikaa, tilaa hengittää. Eikä se tarkoita, ettemmekö rakastaisi puolisoitamme tai ystäviämme, vaikka tarvitsemmekin joskus tunteja tai jopa päiviä ilman heidän fyysistä läsnäoloaan.

Riikonen kuvaa kaikkea toisen edessä tapahtuvaa elämistä eräänlaiseksi performanssiksi, ja se on NIIN totta. Asia, joka näin selitettynä ja sanoiksi typistettynä kuulostaa kamalalta, narsistiselta ja epätodelliselta, mutta jonka toiset Ylpeästi Yksinäiset ymmärtävät.

Toki hän puhuu aiheesta työelämässä olevan/olleen cis-naisen näkökulmasta, mutta monet jutut sopivat meihin kaikkiin. Ja edelleen: me yksinoloa kaipaavat saamme tästä vertaistukea ja oikeutusta, olipa kirja miten päiväkirjamainen tahansa.

Äänikirjan lukija Raisa Omaheimo sopii kirjalle niin hyvin, että hetken luulin tämän olevan hänen oma teoksensa. (Hän on muuten lukenut oman kirjansa "Ratkaisuja läskeille" itse.)

[Celestine · Rating 2 out of 5]

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta. Olen introvertti, tarvitsen yksinoloa (joskaan en selvästikään yhtä paljon kuin Riikonen) ja rakastan asua ja tehdä asioita yksin. Monet Riikosen esiin nostamat asiat olivat sellaisia, joita olen itsekin miettinyt ja joihin samaistuin. Välillä ekstroverttien pyörittämässä maailmassa kokee ulkopuolisuutta.

Aika nopeasti minulle kuitenkin kävi hermoille Riikosen päivittelevä ja huokaileva kirjoitustyyli. Tehokeino menettää tehonsa, kun sitä käytetään koko ajan! Ärsyynnyin myös siitä, miten yksinoloa lähestyttiin melkein koko ajan ongelmien kautta. Monesti asia toki tulee esiin silloin, kun yksinoloa ei ymmärretä tai hyväksytä, mutta olisiko kirjassa voinut puhua enemmän siitä, _miksi_ yksinolo on niin ihanaa ja tärkeää. Myös muiden ihmisten kokemusten vähättely oli mielestäni ikävää. Olen introvertti, vaikka tykkäänkin mennä juhliin. Se, että minusta on kivaa nähdä ihmisiä ei poista sitä, että tarvitsen vastapainoksi paljon yksinoloa.

Ehkä kirjan tarkoitus on provosoida, mutta itselleni tuli sellainen olo, että vain Riikonen ja hänen kaltaisensa osaavat olla yksin "oikealla tavalla", kaikki muut ovat ymmärtämättömiä ja aiheuttavat heille kärsimystä.

[Mona · Rating 3 out of 5]

Kyllä, kuulun niihin joita yksinolo ja hiljaisuus voimaannuttaa ja liiallinen läsnäolo ja häly väsyttää. Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja moni asia tässä kirjassa odotetusti resonoi.
MUTTA mikä on tämä sävy?! 😳
Hämmentävän puolusteleva, oudon todisteleva ja aivan turhan kärjistävä. Valitettavaa, todella valitettavaa, että jokaisen luvun ja otsikon alle mahtuu niin paljon katkeraa tilitystä. En voi yhtyä kirjailijan näkemykseen siitä, että yhteiskuntamme on rakennettu estämään itsevalittua yksinoloa. Ainakaan niin räikeästi, kuin tässä teoksessa esitetään.
Onneksi joku pieni osa osui ja tein joitakin löydöksiä. Muistan taas kunnioittaa yksinolon tarvettani ja sain huomata olevani junaerakko, juoksuerakko (ennen olin myös kissaerakko ❤️) ja lukubileetkin alkoi konseptina kiinnostella. Ja ah, flaneerausretkelle on päästävä pian!

(Helmet lukuhaaste kohta 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen)

[Catti · Rating 5 out of 5]

Tämä on hienosti kirjoitettu puolustuspuhe yksinololle, sille, että valitsee olla yksin, elää yksin ja että tarvitsee yksinoloa joka päivä latautumiseen ja jaksamiseen. Riikonen tavoittaa hyvin sen, että yksinolo koetaan puutteena, vaivana tai vikana ihmisessä, meitä säälitään ja koetaan, ettei meillä ole elämää. Yksineläjät sivuutetaan usein lomalistoilla ja oletetaan, että voimme milloin vain tehdä tarvittavat ylityöt, koska eihän meillä ole perhettä ja sen vaatimuksia. Hän kuvaa hyvin sukujuhlia, juhlapyhien painetta ja erilaisia asumisen muotoja, siitä näkökulmasta, että haluaa olla yksin.

Parasta antia oli se, että hyvän ystävän kanssa oleminen on kuin olisi yksin. Se kuvaa ystävyyttä täydellisesti ja se on omakin kokemukseni, siksi todella hyvän ystävän seurassa voi viettää pidempiä aikoja kuin tuttujen, sukulaisten tai tuntemattomien.

[Mia Myllymäki · Rating 4 out of 5]

Tiesin odottaa hyvää mutta silti yllätyin: kirja tarjosi vertaistukea ja avasi tilaa itseni ymmärtämiselle. Parhaimmillaan tuntui siltä, että hei, tämähän kertoo minusta! Suosittelen kirjaa sekä niille joille yksinolo ja hiljaisuus ovat perustarpeita että niille joille edellä mainitut kuulostavat joltain muulta.

Yksin, kiitos on kerrassaan mainio ja tarkastelee aihettaan monipuolisesti. Jos jotain jäi puuttumaan, niin ehkä vähemmälle huomiolle jäi se miten yksinolon ja hiljaisuuden tarpeita huonommin ymmärtävät saattavat väärintulkita niitä, esim. jättävät yksinolostaan nauttivat ulkopuolelle luullessaan että se on asian pointti.

En ole seurannut, paljonko näkyvyyttä tai kritiikkejä Yksin, kiitos on saanut, mutta toivottavasti paljon!

[Linda · Rating 3 out of 5]

Aloin kuunnella kirjaa odottavin mielin. Se tarjosikin monin paikoin samaistumispintaa enkä ollut edes tajunnut kaipaavani kirjaa kyseisestä aiheesta. Loppua kohden en kuitenkaan enää tiennyt kuuntelenko tietokirjaa, päiväkirjaa vai ihan vain kirjoittajan ajatuksenvirtaa. Kirjailijan hienoisesta hapuilusta olisi vielä selvitty aiheen mielenkiintoisuudella, mutta lukija pilasi teoksen. Itse luettuna tämä olisi ehkä ollut ihan okei, mutta kuunneltuna lukijan tarkoituksellinen dramatisointi ja turhautuneen kuuloinen äänensävy veivät huomion itse kirjalta ja koko lukukokemus muuttui lähinnä ärsyttäväksi.

[Helena · Rating 3 out of 5]

Kirja oli vähän sekalainen kooste kirjoittajan omista kokemuksista, toisten kirjoista ja tutkimuksestakin. Aihe on minulle omakohtaisesti tuttu ja monet noista tässä teoksessa mainituista kirjoistakin olen lukenut, joten ihan kovin paljon uutta ajateltavaa tämä ei antanut. Itse pidän yksinolon ja oman tilan tarvetta luonnollisena, joten vähän kummeksuin kirjoittajan kokemusta itsekseen viihtymisestä jotenkin outona tai jopa häpeällisenä asiana. Itse näen kykyni viihtyä yksin jopa omana vahvuutenani ja koen myös ympäristöstäni saavani siitä piirteestäni enemmän ihailevia kommentteja kuin kritiikkiä.

[Iira · Rating 3 out of 5]

Varmasti monilta osin monelle (myös minulle) tunnistettavaa ja tärkeää tekstiä. Joiltain osin yllätti omalla ylenkatseellaan ja asenteellisuudellaan. Kaipasin tähän myös osittain sellaista lähdemateriaalia esimerkiksi toisentyyppisten perhemuotojen tai asumiskulttuurien joukosta, sillä nyt pärjäävät ja iloiset eurooppalaiset viitepisteet eivät ainakaan juuri tällä lukuhetkellä tarjonneet tarpeeksi pohdittavaa ja pureskeltavaa.

Varmaankin palaan tähän vielä painettuna kirjana, Raisa Omaheimon luenta ehkä osaltaan korosti joitakin aspekteja, joita painettu teksti ei sellaisenaan sisällä.

[Virva Lehto · Rating 4 out of 5]

Odotin tätä kirjaa aiheen vuoksi todella paljon. Sain sitten vihjeen, että saatan esiintyä kirjassa. Odotus siis kasvoi entisestään. Viimein sain kirjaston varausjonossa tämän luettavaksi.
Kirja kertoo mielestäni enemmän kirjailijan omia kokemuksia introverttiydestä kuin yleistä tieteellistä tutkimusta asiasta. Toki kirjaan on tuotu esille paljon asiaan liittyvää tietoa, kirjoituksia, lehtijuttuja ja maailman odotuksia asioista.
Hyvä teos pohdittavaksi tätä puolta - elääkö maailma vain ekstroverteille ja heidän tapaansa. Jospas introverttiys olisikin se luonnollinen asia.

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 4 out of 5]

Lähes jokainen sana tässä kirjassa resonoi niin paljon mun kanssa. Miten upeasti kirjassa sanoitettiin niitäkin tunteita ja tuntemuksia, mitä itse koen ja elän läpi päivittäin. Tämä kirja oli aiheeltaan valtavan tärkeä ja toisaalta myös silmiä avaava. Yksin olo on asia, josta pitäisi puhua enemmän, muutenkin kuin sillä säälivällä sävyllä et ai sä oot yksin. On ihmisiä, jotka tarvii yksin oloa ja riittävää hiljaisuutta, jotta arki ja toimintakyky pysyisi hyvänä. Itse kuulun niihin ihmisiin, joten siksi linkkasin äänikirjan puolisolle kuunneltavaksi myös.

[Heta · Rating 3 out of 5]

Aihe on tärkeä, mutta ehkä omassa elämässä kuitenkin niin itsestään selvä, että en ihan päässyt mukaan ränttiin. Tykkäsin kuitenkin tekstin tyylistä, ainakin kuunneltuna. En ollut ennen tullut ajatelleeksi monia kirjassa esitettyjä ajatuksia esim. eri sukupuolien yksinoloon eri tavoin suhtautumisesta. Omakohtaisuus oli minusta kiinnostavampaa kuin mitä kuvittelen yleisemmän tekstin voivan olla. Kuitenkin etenkin lopun matkustamisen ihannointiin ja ykskantaan turvalliseksi julistamiseen olisin kaivannut monipuolisempaa tarkastelua.

[Kathryn K. · Rating 3 out of 5]

Tärkeä ja mielenkiintoinen teos, paljon muutakin kuin "introvertin voimaantumiskirja", jollaiseksi mielikuvissani kirjan etukäteen mielsin. Tuntuu kuitenkin, että kirja olisi hyötynyt vielä yhdestä läpikäyntikerrasta, jossa sen paikoitellen turhankin angstista sävyä olisi loivennettu. Ymmärrän, että kirjailija halusi korostaa omaa turhautuneisuuttaan kokemuksiensa suhteen, mutta minulle tämä vihaisehko tyyli ja toistuvat "Mitä hemmettiä?" -huudahdukset olivat yksinomaan vieraannuttava elementti (vaikka olin samaa mieltä oikeastaan kaikesta!).

[Riina · Rating 2 out of 5]

Harmittaa antaa täl näin "huono" Arvio kun odotin tätä paljon ja otin viel mukaan yksin reissuun. Mutta. Kun sain pointin jo ekan 50 sivun jälkeen ja sen jälkeen kirja tuntui semmoselta loputtomalta räntiltä jossa kirjailija tuhansilla sanoilla kertoo muiden olevan tyhmiä ja ajattelemattomia. Lisäksi jatkuvasti yritettiin lisätä vissiin jotain laajempaa yhteiskuntakritiikkiä aina feminismiin, kapitalismikritiikkiin ja ydinperhenormiin. Emt. Mielenkiintoinen aihe mut jäi vähä paha maku suuhun vaiks rakastan olla yksin ja pystyn allekirjoittaa suurimman osan kirjan pointeista.

[Taina · Rating 2 out of 5]

Kirjassa käsitellään tärkeitä asioita. Pitäisi olla niin, että ihmiset voivat halutessaan olla yksin rauhassa ilman mitään moralisointeja, painostuksia ja ihmettelyjä. Valitettavasti se ei ihan niin mene. En kuitenkaan pysty samaistumaan siihen tunteen paloon, jolla Marika Riikonen asiaa käsittelee, ja se teki lukukokemuksesta aika raskaan. Olisin myös kaivannut syvällisempää käsittelyä eri teemoista.