Yonehara on taitava kirjoittamaan, hänen tekstinsä liukuu sulavasti eteenpäin loihtien luonnollisesti esiin tunteita ja näkymiä. Myös kirjan aihe on sinänsä kiinnostava. Yonehara kertoo prahalaisen kansainvälisen koulun oppilaista ja siitä, mitä heille kävi. Loppujen lopuksi aihetta käsitellään kuitenkin niin pinnallisesti, että se jää turhauttamaan.
Kirjan pääteemoja ovat nationalismi ja se, mitä se on, kuten myös Euroopan myllerrys Neuvostoliiton hajoamisen johdosta. Tarina kuitenkin rajoittuu kertojan kapeaan, vähän näkevään, ihmissuhdelähtoiseen näkökulmaan, eikä laajempaa kuvaa tai kommenttia teemoista pääse syntymään. Toisaalta tyyli on niin esseistisen toteava ja vähään kuvailuun tyytyvä, ettei kielenkäytöllä tai lukijalle piirretyillä ihmisillä ja maailmalla ole sen suurempaa taiteellista arvoa.
Yonehara on kokenut ja nähnyt asoita, joita oli kiehtovaa päästä näkemään ja kokemaan tämän kirjan avulla, mutta loppujen lopuksi kirja tuntui jäävän pelkäksi lomamatkaksi kokemukseen. Yoneharan katse on hänen muistoissaan lapsen ja aikusiena ulkopuolisen, joten on ymmärrettävää, ettei hän voi sanoa mitään kovin syvällistä kaukaisten maiden ihmisten elämästä ja historian kulusta, mutta silti lukijana olisin toivonut hieman enemmän jonkinlaista sisältöä.