Anja Snellmanin Paratiisin kartta kertoo Raakelista, josta tuli Yhdyskoulun ensimmäisen luokan kolmas opettaja. Opettajuus oli muuttunut jossakin vaiheessa luokanvalvojan tehtäviksi, mutta luokan kanssa yhteistyö oli kestänyt 12 vuotta. Raakel oli kutsunut oppilaat kotiinsa, sillä nyt hän oli valmis kertomaan omista elämänvaiheistaan, ja nuoruuden tapahtumista oppilailleen, joita hän rakasti ja vihasi. Oppilaat olivat hänen lapsiaan, sillä hänellä ei ollut perhettä. Siitäkin hän halusi puhua oppilailleen, perheettömyydestään.
Raakel käy läpi opettajuuden haasteita omasta opettajuuden näkökulmastaan. Onneksi hänellä oli ainakin kaksi pitempää sairaslomaa työuransa aikana, jotka katkaisivat työn siten, että vaativuus ei johtanut uupumukseen. Aina ei jaksa, kun vastassa on 25 oppilasta, joiden vastaanottavuus ei ollut parhaimmasta päästä.
Anja Snellmanin Paratiisin kartta tutkii erään opettajan näkökulmasta opettajuutta ja sen mahdollisuuksia sekä ongelmia kasvattajana.