Hyvä näin

by Maarit Verronen

Maarit Verronen (s. 1965) jatkaa uudessa teoksessaan novellien parissa. Hyvä näin on Verrosen yhdestoista novellikokoelma. Verronen kuvaa novelleissaan ympäröivää maailmaa ohikulkijoiden ja tarkkailijoiden, ulkopuolelle jäävien näkökulmasta.

Aiheiden kirjo on laaja: globaaleista pohdinnoista ja uusista tuttavista uimakouluun, maalivahdin ja koiravanhuksen elämään. Novelleissa ratkotaan sukujen mysteerejä sekä kohdistetaan katse maailman pieniin, ehkä muuten huomaamattomiin yksityiskohtiin. Maagis-realistisilla aineksilla höystetty selittämätön yhdistyy tarkkanäköiseen ja myötäelävään arjen kuvaukseen.

200 pages, Hardcover

Published June 16, 2023

About the author

ENG: Maarit Verronen received a Licentiate of Philosophy, majoring in Astronomy, in 1991 from the University of Oulu. She also worked there as a teacher and a researcher from 1987 until 1993, and since 1994 she's been a full-time writer. Verronen lives in Helsinki.

FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede.

Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä.

Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja.

Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä.

Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva.

Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011.

Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.

Reviews

[Helmi · Rating 3 out of 5]

Alkupään tarinat olivat kaunista ja kiehtovaa maagista realismia, mutta teema ei kantanut ihan loppuun asti, vaan puolenvälin jälkeen novellit muuttuivat vähän itseään toistaviksi ja epäkiinnostaviksi.

[Taina · Rating 3 out of 5]

Verros-tyylisiä kliinisiä, toteavia, kiinnostavia novelleja. Tykkään siitä, että erilaiset ja ulkopuoliset tallaajat saavat äänen. Toisaalta jään aina kaipaamaan tunteellisia ulottuvuuksia.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Maarit Verronen on yhdennessätoista novellikokoelmassaan oma luotettava itsensä. Kokoelman novellit ovat tiiviitä, usein sivun-parin vetoja. 200-sivuiseen kokoelmaan mahtuu 30 novellia, jotka on jaettu kahteen vuorottelevaan ryhmään: ”Maailma” ja ”Tiinan elämää”. Jälkimmäiset kertovat nimensä mukaisesti Tiinasta, jokseenkin tavallisesta suomalaisesta naisesta, ja varsinaisesti tämän ystävistä ja tuttavista, joille sattuu kaikenlaista. ”Maailma” taas pitää sisällään sekalaisia aiheita, joskin pääosin suomalaisesta näkökulmasta nekin; kovin laajalti ei maailmalla matkustella.

Verrosen aiheet ovat enimmäkseen yksinkertaisia. Novelli voi kertoa siitä, miten Tiinaa saa koulussa liikuntatunnilla elinikäisen polvivamman, johon sopeutuu, mutta 40 vuotta myöhemmin tulee ajatelleeksi vamman aiheuttajaa. Illanvietossa muiden juttuihin kriittisesti suhtautuneen miehen käytökselle puolestaan paljastuu seuraavana päivänä yllättävä syy, mutta käytös johtaa silti maineen menetykseen. Roomassa Tiinalla on kaartilaisen kanssa ilahduttava katsekontakti. Monet novelleista on kiteytettävissä hyvin tiiviiseen muotoon. Mukana on myös jokunen vähän pidempi novelli, joissa on laajempi kertomus, mutta enimmäkseen nämä ovat pieniä oivalluksia ja välähdyksiä.

Kovin ravistelevia novelleja ei siis kannata odottaa. Harva Verrosta lukenut tuskin odottaakaan; Verronen on sivustakatsojien ystävä, vino tarkastelija, joka tarjoilee miellyttäviä oivalluksia. Harva Verrosen teoksista jää mieleen voimakkaasti, mutta aina niitä on ilo lukea. Näin on tosiaan hyvä.

[Jyrki Koskinen · Rating 4 out of 5]

Verronen ei ollut ennen tätä teosta minulle tuttu (lainasin novellikokoelman ystävän suosituksen johdosta), mutta lämpenin oitis Verrosen tyyliin kirjoittaa (tai raportoida totuudenmukaista, osin ankeaa arkea). Pidin heti kättelyssä Verrosen tyylistä kuvailla erilaisia varsin tylsiäkin tapahtumia tavalla, jossa ei haettu sensaationallisuutta (oikeasti, onko kaiken takana oikeasti oltava murhaaja tai murha-ase?)

Luin novellikokoelman Interrail matkan aikana, joten ehkä pieni etäisyys koto-Suomeen toimi tässä suhteessa, sillä mielestäni Verronen osasi kuvailla tietynlaista suomalaista ”sukulais” sielunmaisemaa oikein taitavasti eri teoksissaan. Itselle kokoelman jatkuva teema toimi hyvin enkä kokenut sitä puuduttavaksi. Suomalainen naapurikateus yhdistettynä asioiden toimimiseen ja kollektiiviseen toiveeseen selkeydestä kuvastavat tarinoissa kuvan Suomesta joka on uskottava: ei ruma, ei kaunis, ei irvokas, vaan uskottava ja tyylikäs.

Tästä tuli oudon lämpimällä tavalla mieleen oma lapsuus maalaismaisemassa isovanhempien luon vietettynä.

Harvoin lukee näin tyylikkäästi kuvailtua tylsyyttä. Tavalla, joka ainakin minua miellytti suuresti.

Ainoastaan loppupään lyhyemmät novellit eivät oikein toimineet minulle, mutta toisaalta tarvitseeko kaiken aina toimia kaikille?

Ei, en minä Harry Salmenniemenkään kaikista novelleista välttämättä tykkää (tai kaikkea ymmärrä) ja silti hän on lempinovelisti Suomesta.

[Helena · Rating 3 out of 5]

Minua varoitettiin lukemasta näitä putkeen, mutta minä erehdyin tekemään juuri niin. Sen seurauksena nämä novellit sekoittuivat päässäni ikävästi ja koin, että henkilöitä ilmaantui tarinoihin ihan liikaa. Yleensä tykkään lukea nimenomaan arjen pieniin kohtaamisiin liittyviä novelleja, joita nämäkin sinänsä ovat, mutta nyt hetkittäin tylsistyin ja nukahdinkin lukiessani pari kertaa ?!? Mieleisimmät novellit itselleni olivat Votiivilaiva, Metsään, Tontti ja Katsekontakti, niihin halusin palata vielä uudelleen. Ihanaa pienieleisyyttä ja sivussa elämistä on niissä.