Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö joutuu ennennäkemättömän haasteen eteen Venäjän kansalaisiin kohdistuvan rikoksen mainingeissa. Dekkarikonkari Tero Sompin asiantunteva ja tarkkanäköinen tarina on hyytävän ajankohtainen.
Rikospoliisi Mikko Vuori hälytetään vapaapäivältään naapuritaloon, jossa on tapahtunut raaka kaksoismurha. Uhrien kansalaisuus ja seinille maalatut iskulauseet herättävät pahimmat pelot viharikoksesta ja sen mahdollisista seurauksista. Miten Venäjä reagoisi omiensa murhiin?
Tilanteen kiristyessä Suomi huojuu sodan partaalla. Kriisi uhkaa eskaloitua maailmanlaajuiseksi. Pystyykö Helsingin rikospoliisi ratkaisemaan tapauksen ennen kuin on liian myöhäistä?
huonosti kirjoitettu dekkari, jossa olemattomia persoonia omaavia hahmoja. Tarina itsessään on kiinnostava ja se tulee varsinaisesti jännittäväksi vasta viimeisillä sivuilla. Se mikä teki minut jaksamaan lukemaan tämän kirjan, olivat todella yksityiskohtaiset kuvaukset poliisitutkinnasta.
Ongelma toki on, että tämä on dekkari eikä tietokirja, joten on aika huono merkki, että kiinnostavin osa minusta oli se, mikä keskivertolukijalle varmaan on puuduttavan tylsää.
Pahinta tässä kirjassa on kuitenkin päähenkilö, joka on niin ohut persoonallaan, että ne mielipiteet, joita hänellä on, tulkitsin olevan kirjailijan mielipiteet. Hahmo yrittää sijoittaa itsensä jatkuvasti poliittisen kartan keskellä, jatkuvalla "juupas jaalla" tai "no, mutta tästä kantista asia on myös X", joka minusta vain kertoi, ettei kirjailija halunnut vieraannuttaa ketään lukijaa. Sitten yhtäkkiä kirjan keskivaiheella heitetään pommi, että vihreä liike on itseasiassa Venäjän rahoittama. En tiedä onko tämä faktaa vai fiktiota? Romaani kun yrittää pysyä realismissa jatkuvasti. Kaipasin lähdettä väitteelle, mutta sitten muistin jälleen, että tämä pitäisi olla fiktioromaani ei tietokirja!
Pahinta on kuitenkin romaanin loppu, joka kärsii samasta ongelmasta kuin kaikki dekkarit: kaikki ratkaistaan yhtäkkiä muutamassa sivussa ja loppuu onnellisesti. Tässä muuten hyvin realistisessa kertomuksessa loppu on kaikista epäuskottavinta fantasiaa mitä olen ikinä lukenut.