Juristi-kirjailijan dekkari Lapin huumesodasta. Kaksoiskaupunki Tornio-Haaparannan rajalla Ronja Jentzschin johtama poliisiyksikkö on kadonneen fentanyylikontin jäljillä. Miksi aineesta hengissä selvinneet eivät palaudu entiselleen, ja onnistuuko poliisi pysäyttämään lastin ajoissa ennen kuin vaarallinen aine vaatii lisää uhreja? Kuolinsoitossa seurataan poliisityölle omistautunutta Ronjaa ja rikosvyyhtiin sekaantunutta tullitarkastajaa Kristiania. Esiin nousevat ajankohtaiset aiheet – huumesota ja nanoteknologia.
3,5 stars. Nää on musta ihan sillain meneviä ja sopivan lyhkäsiä. Mikä toisaalta tekee myös sen, että hahmot jää ehkä vähän pinnallisiksi ja koko ajan vaan tapahtuu. Silti, viihdyin! Osittain tosi rankka.
Kuolinsoitto on alusta asti tiivistunnelmainen ja mukaansatempaava rikosromaani, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Juoni käynnistyy heti ilman turhaa alustamista, ja tarina etenee tasaisesti pitäen jännityksen koko ajan yllä. Lukijalle syntyy nopeasti tunne, että jokainen yksityiskohta voi olla merkityksellinen, eikä mikään ole sattumaa.
Romaanin suurin vahvuus on sen raaka ja häiritsevän realistinen kuvaus nykymaailman huumemaailmasta. Ojala ei kaunistele eikä selittele, vaan näyttää kylmästi, millaisia seurauksia huumeilla, rikollisuudella ja hyväksikäytöllä on yksilöille ja yhteisöille. Kuvaukset tuntuvat aidolta ja uskottavalta, mikä tekee lukukokemuksesta paikoin jopa epämiellyttävän – mutta juuri siksi myös vaikuttavan.
Juoni rakentuu taitavasti kerros kerrokselta. Jännitys ei perustu pelkkiin toimintakohtauksiin, vaan myös psykologiseen painostavaan tunnelmaan ja moraalisiin kysymyksiin. Henkilöhahmot ovat inhimillisiä ja uskottavia, eivätkä selkeästi vain hyviä tai pahoja. Tämä lisää tarinan syvyyttä ja tekee tapahtumista entistä raskaampia seurata.
Kuolinsoitto on vahva ja synkkä rikosromaani, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Se sopii lukijalle, joka arvostaa realistista, ajankohtaista ja jännitykseltään tiukkaa tarinaa, eikä säikähdä vaikeita aiheita. Kirja osoittaa, kuinka lähellä rikollinen maailma voi olla tavallista arkea – ja millaisen hinnan siitä lopulta maksetaan.
No, tässähän se selvisi miksi ensimmäisessä osassa asioita tuntui jäävän kesken, en ollut tajunnut, että ns. sama tarina jatkuu toisessa osassa. Kirjassa tapahtuu paljon, mutta mielestäni nämä kaksi osaa olisi kannattanut yhdistää. Tai vähintäänkin muitakin hahmoja olisi voinut käsitellä syvällisemmin. Ronjaan tässä nyt päästään jo vähän sisälle, muut poliisit jäävät yhdeksi sekavaksi joukkioksi. Loppupuolella piti hetki miettiä oliko hahmo se jota ajattelin, kun yllättäviä asioita paljastui. Eräs kirjassa menehtyvä henkilö olisi kaivannut vielä syvällisempää käsittelyä, jotta menehtyminen olisi ollut tehokkaampi. Nyt se vain hetkellisesti seisautti. Juoni saa hieman ylitseampuvia käänteitä, mutta toisaalta miksei? Kirjassa on minun makuuni liikaa lyhyitä lauseita ja lyhyitä lukuja. Tietyssä määrin ne toimivat tehokeinona. Tiedostan kyllä sen, että kuten kaikki muukin, kyse on makuasioista. Eiköhän tästä seuraavakin osa tule luettua.
Anu Ojalan dekkari Kuolinsoitto jatkaa hurjalla ryminällä Ronja Jentzsch-sarjaa. Ensimmäinen sarjan dekkari Jääsilkkitie aloitti Tornio-Haaparanta-rajalle sijoittuvan jännittävän kansainvälisestä huumesodasta kertovan sarjan, jonka päähenkilönä toimii Lapin poliisissa toimiva poliisi Ronja Jentzsch. Toinen sarjan päähenkilöistä on tullitarkastaja Kristian, joka sekaantui heti ensimmäisessä dekkarissa rikosvyyhtiin, ja on sen jälkeen ollut rikollisten silmätikkuna, niin myös tässä kirjassa.
Anu Ojalan dekkarissa Kuolinsoitto on jäädyttävän upea viimeinen lause. Kirjan lopussa oli myös jännittävä koukku seuraavaan dekkariin. Kuolinsoitto merkitsee sitä, että joku on kuollut. Kuolinsoiton vainajat olivat nuoria, jotka kuolivat valitettavasti huumeisiin. Anu Ojalan dekkari Kuolinsoitto vei syvälle huumerikollisuuteen, mutta syvempää on vielä edessäpäin.
2,5 tähteä ja seki on ehkä vähän antelias arvio. Nyt toisen osan jälkeen on todettava, että tämän juonen olisi hyvin saanut mahdutettua yhteen vähän pidempään kirjaan ja samalla olisi jäänyt aikaa vielä syvällisempään hahmojen luontiin. Myös epäuskottavan ”salailun” olisi voinut jättää pois. Juoni oli kuitenkin edelleen mielenkiintoinen sekä miljöö Lapissa ihanan tuttu.
Tykkään päähenkilöstä, ja tapahtumapaikasta. Meri-Lappiin, Suomen ja Ruotsin rajalle sijoittuva ryhmä tuo tähän genreen kiinnostavuutta. Mutta juoni on viimeistään tässä toisessa osassa vähän liian yliampuva. Ja kirjan aikajana ei pidä paikkansa: puhuvat että jotain tapahtuu huomenna, mutta yhtäkkiä välissä on ylimääräinen päivä.
Edellisestä kirjasta tuttu erinomaisuus vain jatkuu! Juoni on vielä aiempaakin överimpi, mutta jostain syystä edes mukaan putkahtanut kansainvälinen vakoilu ei saa minua ärsyyntymään - nautinnollisen menevä dekkari.
Anu jatkaa toisessa osassa napakkaa toimintaa ja suoraa kerrontaa. Kirja pitää otteessaan ensimmäiseltä sivulta, eikä tyhjäkäyntiä ole. Vaikka väkeä tippuu tahtiin, joka syö uskottavuuden rajat, mutta tarinaan rakentuu hienosti uusia jännitteitä.
Toiminnallinen, taiten kirjoitettu ja hyvin otteessaan pitävä dekkari. Tykkäsin enemmän kuin aloitusosasta. Kristianin tarina syveni, samoin Ronjan. Minun makuuni kuitenkin actionia on vähän liikaa ja henkilökuvausta taas liian vähän. Pakko on kuitenkin seuraava osa lukea.
Lisäys: Jatko-osa jäi kesken. Sen verran hurjaa teurastusta oli heti alussa Haaparannalla, että tuli tunne, että aivan kun tämä ei voisi olla totta.