What do you think?
Rate this book
Nimetön : Nanette Kottaraisen muotokuva
Kirjallisen taiturin upea teos ajasta, yksinäisyydestä, traumasta ja kuvista.
Nanette Kottaraisessa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nanette Kottarainen oli kuka tahansa. Kuka tahansa voisi olla Nanette Kottarainen. Kuka Nanette Kottarainen oli?
Kuvataiteessa teos, usein muotokuva, jätetään joskus nimeämättä. Niin pyritään antamaan katsojalle mahdollisuus tulkinnan vapauteen. Toisaalta nimeämättä jättäminen tai nimen kirjoittaminen sulkeisiin häivyttää muotokuvan kohteen identiteettiä.
Nanette Kottarainen istuu neljännen kerroksen asunnossaan ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän on elänyt maailmassa, jossa huonoista oloista tulevan naisen elämässä on ollut paljon rajoitteita. Myös omat traumat rajoittavat. Voiko omaehtoinen eristäytyminen tuoda vapautta?
Päiväkirjassa vanhan, perheettömän naisen omakuva piirtyy menneistä ja nykyisistä tapahtumista, kuvista, jotka kuultavat toistensa läpi, sekoittuvat ja limittyvät. Omaan elämään sekoittuu lintuja, Goyan etsauksia, sotakuvia ja kuolleita jazzlaulajattaria. Aika kiitää ja hupenee, mutta pysyy koko ajan samana. Romaanin kertoja löytää myös päiväkirjaa puhtaaksi kirjoittaneen Leilan, joka täydentää Nanette Kottaraisen omakuvan muotokuvaksi. Mutta ovatko kuvat todellisia? Mitä oikeastaan tapahtui?
Ihminen on ihmiselle kuva. Nanette Kottarainen oli yksin kuollut vanha nainen, jota kukaan ei tuntenut.
Nanette Kottaraisessa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nanette Kottarainen oli kuka tahansa. Kuka tahansa voisi olla Nanette Kottarainen. Kuka Nanette Kottarainen oli?
Kuvataiteessa teos, usein muotokuva, jätetään joskus nimeämättä. Niin pyritään antamaan katsojalle mahdollisuus tulkinnan vapauteen. Toisaalta nimeämättä jättäminen tai nimen kirjoittaminen sulkeisiin häivyttää muotokuvan kohteen identiteettiä.
Nanette Kottarainen istuu neljännen kerroksen asunnossaan ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän on elänyt maailmassa, jossa huonoista oloista tulevan naisen elämässä on ollut paljon rajoitteita. Myös omat traumat rajoittavat. Voiko omaehtoinen eristäytyminen tuoda vapautta?
Päiväkirjassa vanhan, perheettömän naisen omakuva piirtyy menneistä ja nykyisistä tapahtumista, kuvista, jotka kuultavat toistensa läpi, sekoittuvat ja limittyvät. Omaan elämään sekoittuu lintuja, Goyan etsauksia, sotakuvia ja kuolleita jazzlaulajattaria. Aika kiitää ja hupenee, mutta pysyy koko ajan samana. Romaanin kertoja löytää myös päiväkirjaa puhtaaksi kirjoittaneen Leilan, joka täydentää Nanette Kottaraisen omakuvan muotokuvaksi. Mutta ovatko kuvat todellisia? Mitä oikeastaan tapahtui?
Ihminen on ihmiselle kuva. Nanette Kottarainen oli yksin kuollut vanha nainen, jota kukaan ei tuntenut.
- GenresFinnish Literature
442 pages, Hardcover
First published August 7, 2023
7 people are currently reading
104 people want to read
About the author
Hanna Weselius
11 books4 followersHanna Weselius on taiteen tohtori ja kirjailija, joka tutkii kuvia ja valtarakenteita. Hän on julkaissut tieteellisiä, taiteellis-tutkimuksellisia ja journalistisia tekstejä sekä romaaneja, novelleja ja esseitä.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 17 of 17 reviews
September 2, 2023
Apua miten hieno! Tästä olisi paljonkin sanottavaa mutta vähän hiljaiseksi vetää, ja kirjan hengen mukaisesti tärkeää on myös se mitä ei sanota ja miten se jätetään sanomatta. Muistot, millainen kuva omasta elämästä piirtyy, entä millainen käsitys jollain toisella on, ajan kuluminen, pakeneminen, kohtaaminen ja kesken jääminen, Goya ja ihmisen loputon julmuus, jos siis jotain teemoja haluaa sanoa. Mutta en oikein osaa sanoittaa, upea lukukokemus joka tapauksessa.
Hanna Weselius: Nimetön - Nanette Kottaraisen muotokuva (2023)
Hanna Weselius: Nimetön - Nanette Kottaraisen muotokuva (2023)
July 29, 2025
Kertakaikkisen taidokasta ja upeaa kirjallisuutta! Pitkästä aikaa lukukokemus, joka todella vavahduttaa isosti (ja tekee sen jotenkin vaivihkaa ja yllättäen).
Tiedän, että jos lukisin teoksen uudelleen, antaisin sille viisi tähteä.
Yksi tähti jäi tässä vaiheessa puuttumaan, koska luin kirjaa kesälukemisena (tämä toki puhtaasti omaa typeryyttäni, ja tähtihän pitäisi rehellisyyden nimissä rokottaa minulta eikä teokselta) eikä valinta ollut käyttötarkoitukseen osuvin. Mitään kepeää kesäkirjallisuuttahan tämä ei nimittäin todellakaan ole, vaikka teksti onkin alusta loppuun äärimmäisen nautittavaa. Huonosta ajoituksestani ja mielentilastani (sekä kirjan alun poukkoilevuudesta) johtuen minulla kesti jonkin aikaa päästä teoksen imuun. Kun sitten pääsin, minua alkoi ärsyttää, etten ollut lukenut alkua keskittyneemmin. Toinen pieni miinus lukukokemuksessa oli se, kun jouduin pariin otteeseen kohtaamaan oman sivistymämättömyyteni ja sekös aina sapettaa.
Kirja ansaitsee viisi kissulia🐱🐱🐱🐱🐱. Ensimmäinen lukukokemukseni neljä🐱🐱🐱🐱.
Jumalaare, lukekaa tämä taideteos! Mutta lukekaa se minua paremmin: keskittykää, nautiskelkaa, vaikuttukaa ja liikuttukaa.
Tiedän, että jos lukisin teoksen uudelleen, antaisin sille viisi tähteä.
Yksi tähti jäi tässä vaiheessa puuttumaan, koska luin kirjaa kesälukemisena (tämä toki puhtaasti omaa typeryyttäni, ja tähtihän pitäisi rehellisyyden nimissä rokottaa minulta eikä teokselta) eikä valinta ollut käyttötarkoitukseen osuvin. Mitään kepeää kesäkirjallisuuttahan tämä ei nimittäin todellakaan ole, vaikka teksti onkin alusta loppuun äärimmäisen nautittavaa. Huonosta ajoituksestani ja mielentilastani (sekä kirjan alun poukkoilevuudesta) johtuen minulla kesti jonkin aikaa päästä teoksen imuun. Kun sitten pääsin, minua alkoi ärsyttää, etten ollut lukenut alkua keskittyneemmin. Toinen pieni miinus lukukokemuksessa oli se, kun jouduin pariin otteeseen kohtaamaan oman sivistymämättömyyteni ja sekös aina sapettaa.
Kirja ansaitsee viisi kissulia🐱🐱🐱🐱🐱. Ensimmäinen lukukokemukseni neljä🐱🐱🐱🐱.
Jumalaare, lukekaa tämä taideteos! Mutta lukekaa se minua paremmin: keskittykää, nautiskelkaa, vaikuttukaa ja liikuttukaa.
June 27, 2024
Tämä Hanna Weseliuksen Nimetön - Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023) on parhaita kirjoja, jonka olen koskaan lukenut.
Lukumakuni on ehkä kellahtanut kahdeksikko, jonka ulkosyrjissä ovat Sara Stridsberg ja Eeva Kilpi, ja siinä navassa Weseliuksen Nanette. En ole aiemmin osannut kuvata lukumakuani, nyt osaan.
Nimetön on vaikea kuvata. Yritin ja se kuulosti epäkiinnostavalta: vanha nainen käy läpi historiaansa ja se aukeaa lukijalle kuin dekkari. Ja sitten siinä käsitellään Ukrainan sotaa, Goyaa ja valokuvia.
Noiden lisäksi kirja käsittelee vanhenemista, kertomista, tallentamista, muistamista. Ukrainan miehitystä, muita sotia, lintuja ja ihmisiä, lerssinheiluttajia, valtaa siis. Tarinaa, aukkoja, salaisuuksia, unohtamista, rajausta muotokuvia, kertojan/maalaajan/kuvaajan valintaa, valtaa siis. Jälkeen jättämistä, elämän yllättävyyttä, luokkaa, pakolaisuutta, kohtuuttomuutta, välittämisen tapoja.
Ja sitten siinä on sellainen arkinen assosiatiivisuuden taso, jota on mahdoton kuvailla. Kaikki liittyy kaikkeen, koska ei ole tätä hetkeä ilman historiaa ja virheitä ja uusia alkuja. Taide on arkea ja peili.
Teos on samaan aikaan kevyt ja lyijyä lukea. Hidas, koska runsas, helppo koska rytmikäs. Ja viisas, ihmisyydelle lämmin, myös haulinen ja korkeakirjallinen muttei ulossulkeva mitenkään. Täydellinen. Jo sen nimi on yhtäaikaa arvoitus ja arkinen ja viittaa toisiin taiteenlajeihin ja käy osaksi taiteen historiaa.
Tiedän lukevani tämän monestu ja löytäväni siitä uutta.
"Ja vielä: miksi minä haluan antaa anteeksi? Ensinnäkin, minusta vaikuttaa siltä, että Goya yritti parhaansa. Toiseksi: koska minä voin."
🌼
Vääryys, että tämä ei ollut Finlandia-ehdokkaana, onneks Runebergissä!
Lukumakuni on ehkä kellahtanut kahdeksikko, jonka ulkosyrjissä ovat Sara Stridsberg ja Eeva Kilpi, ja siinä navassa Weseliuksen Nanette. En ole aiemmin osannut kuvata lukumakuani, nyt osaan.
Nimetön on vaikea kuvata. Yritin ja se kuulosti epäkiinnostavalta: vanha nainen käy läpi historiaansa ja se aukeaa lukijalle kuin dekkari. Ja sitten siinä käsitellään Ukrainan sotaa, Goyaa ja valokuvia.
Noiden lisäksi kirja käsittelee vanhenemista, kertomista, tallentamista, muistamista. Ukrainan miehitystä, muita sotia, lintuja ja ihmisiä, lerssinheiluttajia, valtaa siis. Tarinaa, aukkoja, salaisuuksia, unohtamista, rajausta muotokuvia, kertojan/maalaajan/kuvaajan valintaa, valtaa siis. Jälkeen jättämistä, elämän yllättävyyttä, luokkaa, pakolaisuutta, kohtuuttomuutta, välittämisen tapoja.
Ja sitten siinä on sellainen arkinen assosiatiivisuuden taso, jota on mahdoton kuvailla. Kaikki liittyy kaikkeen, koska ei ole tätä hetkeä ilman historiaa ja virheitä ja uusia alkuja. Taide on arkea ja peili.
Teos on samaan aikaan kevyt ja lyijyä lukea. Hidas, koska runsas, helppo koska rytmikäs. Ja viisas, ihmisyydelle lämmin, myös haulinen ja korkeakirjallinen muttei ulossulkeva mitenkään. Täydellinen. Jo sen nimi on yhtäaikaa arvoitus ja arkinen ja viittaa toisiin taiteenlajeihin ja käy osaksi taiteen historiaa.
Tiedän lukevani tämän monestu ja löytäväni siitä uutta.
"Ja vielä: miksi minä haluan antaa anteeksi? Ensinnäkin, minusta vaikuttaa siltä, että Goya yritti parhaansa. Toiseksi: koska minä voin."
🌼
Vääryys, että tämä ei ollut Finlandia-ehdokkaana, onneks Runebergissä!
December 20, 2023
Upea upea teos!!! Rakastin!
Tässä teoksesta huokuu osaaminen ja taito, kielen kauneus ja sen arvostus.
Weseliuksella on tässä teoksessa hieno rakenne, moninaiset kertojaratkaisut ja näkökulmat (minä-kertoja, Nanette, Leila) ja hyvin viisas, älykäs, monisyinen ja moniulotteinen tarina. Koskettavakin.
Kuten kirjailija loppusanoissa sanoo, kerrostalon oven ja postiluukun nimen takaa (toki muun tyyppisissä asuntaloissakin, mutta lähtökohtaisesti minkälaisen asujamiston takaa vaan-) voi löytyä paljon enemmän ja monikerroksisellaisempia ihmiskohtaloita kuin voisi ikinä kuvitella. Ihminen, tai taideteokset, joihin Hanna Weselius usein tekstissään viittaa, voi olla - on! - ulkonäköään paljon syvempi ja monitulkintainen, mnimuotoinen kokonaisuus ja että ihminen on ihmiselle kuva, ja jos ei ole heijastuspintaa, kuva on vailinnainen. ehkä hän sanoo näin.
Ehkä teoksessa on kyse pinnan alla olevista merkityksistä, kokemuksista, tunteista, joita ei pinnalle näe, jotka eivät pintaudu tai niistä ei päästetä pinnalle, mutta se ei tarkoita etteikö niitä olisi, etteikö niillä olisi merkitystä. se, miten kaikista teoksen kerroksista, sen tarinalinjoista Weselius kirjoittaa on upeaa.
Lyhyesti kerrottuna Weselius kuvaa eteen tilanteen, jossa kerrostaloasuntoonsa loppuelämäkseen jäänyt (vapaaehtoisesti jättäytynyt) Nanette - nimi muutettu - Kottarainen - nimi muutettu kertoo päiväkirjamerkinnoin 1940-luvulta viime vuoteen asti elämäänsä kietoen sen maailmanpoliittisiin käänteisiin.
Päiväkirjamerkintöjä puhtaaksikirjoittaa Leila, (matalan pöydän ääreen hyvin mahtuva)itsekin maailmassa sivussa,osittain ilman omaa heijastuspintaa oleva. Leila ja ystävänsä toimivat Nanetten nykymaailman linkkeinä ulkomaailmaan.
Mutta maailman tapahtumista Nanette ei ole paitsi tai ulkona, ei lainkaan, vaikka nainen istuukin neljännenkerroksen asunnossaan, katsoo lintuja, aina vaan lintuja, sillä naisen tarkkaavaisuus yli yhdeksänkymmentävuotiaanakin on upeaa.
Nanette on vuosikymmenet tulkinnut kuvia, katsonut kuvien sisään, lukenut sanomalehdet, uutiset ja pohtinut kontekstin. Ja vaikka nyt Naneten päiväkirjamerkinnät maalaavat eteen naisen elämän kaaren, iloine ja suruineen,elämän rajoitukset, traumat, aviottoman lapsen, elämän Felixin puolinäkymättömänä puolisona, itseä kosketti eniten Naneten tarkat silmät kohdistuneena Ukrainaan, jonne Venäjä kohta kaksi vuotta sitten hyökkäsi. Nanette näkee ja ymmärtää ja tekee sen niin, että sodan raadollisuus konkretisoituu.
Taideteosten ja maailmanpoliittisetn ja elämänkohtaloiden kokoisten tapahtumien lisäksi rakastin viittauksia jazziin, sen suuriin tähtiin, heidän kohtaloihinsa.
Weselius on todella taitava, sillä langat kietoutuivat kauniisti, lukeminen oli pelkkää nautintoa.
Nanette näkee ja tietää, millaista on tulla nähdyksi tai jäädä näymättömäksi ja lopulta, kuollessaan yksin, Nanette Kottarainen oli lopulta vain yksi niistä kuolleista naisista, joita kukaan ei tuntenut, jota kukaan ei jäänyt kaipaamaan, jonka omaisuus ja elämä tyhjentyi asunnosta vierain voimin.
Rakastin tätä kirjaa. Tämä oli upea.
Tässä teoksesta huokuu osaaminen ja taito, kielen kauneus ja sen arvostus.
Weseliuksella on tässä teoksessa hieno rakenne, moninaiset kertojaratkaisut ja näkökulmat (minä-kertoja, Nanette, Leila) ja hyvin viisas, älykäs, monisyinen ja moniulotteinen tarina. Koskettavakin.
Kuten kirjailija loppusanoissa sanoo, kerrostalon oven ja postiluukun nimen takaa (toki muun tyyppisissä asuntaloissakin, mutta lähtökohtaisesti minkälaisen asujamiston takaa vaan-) voi löytyä paljon enemmän ja monikerroksisellaisempia ihmiskohtaloita kuin voisi ikinä kuvitella. Ihminen, tai taideteokset, joihin Hanna Weselius usein tekstissään viittaa, voi olla - on! - ulkonäköään paljon syvempi ja monitulkintainen, mnimuotoinen kokonaisuus ja että ihminen on ihmiselle kuva, ja jos ei ole heijastuspintaa, kuva on vailinnainen. ehkä hän sanoo näin.
Ehkä teoksessa on kyse pinnan alla olevista merkityksistä, kokemuksista, tunteista, joita ei pinnalle näe, jotka eivät pintaudu tai niistä ei päästetä pinnalle, mutta se ei tarkoita etteikö niitä olisi, etteikö niillä olisi merkitystä. se, miten kaikista teoksen kerroksista, sen tarinalinjoista Weselius kirjoittaa on upeaa.
Lyhyesti kerrottuna Weselius kuvaa eteen tilanteen, jossa kerrostaloasuntoonsa loppuelämäkseen jäänyt (vapaaehtoisesti jättäytynyt) Nanette - nimi muutettu - Kottarainen - nimi muutettu kertoo päiväkirjamerkinnoin 1940-luvulta viime vuoteen asti elämäänsä kietoen sen maailmanpoliittisiin käänteisiin.
Päiväkirjamerkintöjä puhtaaksikirjoittaa Leila, (matalan pöydän ääreen hyvin mahtuva)itsekin maailmassa sivussa,osittain ilman omaa heijastuspintaa oleva. Leila ja ystävänsä toimivat Nanetten nykymaailman linkkeinä ulkomaailmaan.
Mutta maailman tapahtumista Nanette ei ole paitsi tai ulkona, ei lainkaan, vaikka nainen istuukin neljännenkerroksen asunnossaan, katsoo lintuja, aina vaan lintuja, sillä naisen tarkkaavaisuus yli yhdeksänkymmentävuotiaanakin on upeaa.
Nanette on vuosikymmenet tulkinnut kuvia, katsonut kuvien sisään, lukenut sanomalehdet, uutiset ja pohtinut kontekstin. Ja vaikka nyt Naneten päiväkirjamerkinnät maalaavat eteen naisen elämän kaaren, iloine ja suruineen,elämän rajoitukset, traumat, aviottoman lapsen, elämän Felixin puolinäkymättömänä puolisona, itseä kosketti eniten Naneten tarkat silmät kohdistuneena Ukrainaan, jonne Venäjä kohta kaksi vuotta sitten hyökkäsi. Nanette näkee ja ymmärtää ja tekee sen niin, että sodan raadollisuus konkretisoituu.
Taideteosten ja maailmanpoliittisetn ja elämänkohtaloiden kokoisten tapahtumien lisäksi rakastin viittauksia jazziin, sen suuriin tähtiin, heidän kohtaloihinsa.
Weselius on todella taitava, sillä langat kietoutuivat kauniisti, lukeminen oli pelkkää nautintoa.
Nanette näkee ja tietää, millaista on tulla nähdyksi tai jäädä näymättömäksi ja lopulta, kuollessaan yksin, Nanette Kottarainen oli lopulta vain yksi niistä kuolleista naisista, joita kukaan ei tuntenut, jota kukaan ei jäänyt kaipaamaan, jonka omaisuus ja elämä tyhjentyi asunnosta vierain voimin.
Rakastin tätä kirjaa. Tämä oli upea.
November 26, 2023
Minä tunnistin Nanette Kottaraisen, hänessä on paljon samaa erään sukulaiseni kanssa. Vanha nainen istuu asunnossaan ja käy läpi vuosien varrella kertyneitä kuvia ja tekstejä. Hän palkkaa dokumentointiavukseen nuoren maahanmuuttajataustaisen naisen, ja on hyvin tarkka ja valikoiva mitä jälkipolville hänestä jää ja missä muodossa.
Tunnistan Weseliuksen teoksessa vanhenemisen ja tilinpäätöksen teeman lisäksi paljon muutakin, laajoja yhteiskunnallisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, mikä on ollut naisen asema, miten kohtelemme vanhuksiamme ja millaisen historian kirjoitamme ja miksi. Tässä teoksessa kirjan sirpaloitu rakenne, joka koostuu Naneten omista aikalaismerkinnöistä läpi vuosikymmenten sekä hänen avustajansa Leilan havainnoista palvelee hyvin teemojen pohdintaa. Kaikki dokumentointi on aina valintaa, eikä mikään ole absoluuttisesti totta.
Weselius on taitava sanankäyttäjä ja eri äänet erottuvat kirjassa uskottavasti toisistaan. Kuin sivutuotteena lukija oppii itsekin lukemaan myös kuvia, kuten Picasson Guernicaa, tarkemmin silmin. Kaltaiselleni tekstiorientoituneelle ihmiselle nämä kuvanlukemisen opit olivat tervetulleita. Kirja jätti myös pohtimaan, millaista kuvaa sitä itsestään kanssaihmisille ja jälkeentuleville (haluaa) piirtää.
Tunnistan Weseliuksen teoksessa vanhenemisen ja tilinpäätöksen teeman lisäksi paljon muutakin, laajoja yhteiskunnallisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, mikä on ollut naisen asema, miten kohtelemme vanhuksiamme ja millaisen historian kirjoitamme ja miksi. Tässä teoksessa kirjan sirpaloitu rakenne, joka koostuu Naneten omista aikalaismerkinnöistä läpi vuosikymmenten sekä hänen avustajansa Leilan havainnoista palvelee hyvin teemojen pohdintaa. Kaikki dokumentointi on aina valintaa, eikä mikään ole absoluuttisesti totta.
Weselius on taitava sanankäyttäjä ja eri äänet erottuvat kirjassa uskottavasti toisistaan. Kuin sivutuotteena lukija oppii itsekin lukemaan myös kuvia, kuten Picasson Guernicaa, tarkemmin silmin. Kaltaiselleni tekstiorientoituneelle ihmiselle nämä kuvanlukemisen opit olivat tervetulleita. Kirja jätti myös pohtimaan, millaista kuvaa sitä itsestään kanssaihmisille ja jälkeentuleville (haluaa) piirtää.
August 30, 2023
Vanhoja yksinäisiä naisia asuu kerrostaloissa paljon, emmekä tiedä heidän ajatuksistaan, elämäntapahtumistaan tai ominaisuuksistaan oikeastaan mitään. Jäin tähän ajatukseen kiinni koko kirjan ajaksi ja kaikki tässä ravisteli minua todella. Lintuja, taidetta, Ukrainan sota, traumat, naiseus, väkivalta ja kaikki muut muistot Whitney Houstonista suolasirottimeen, kaikki täysin satunnaisessa aikajärjestyksessä, ei ollut ihan helppo luettava. Mutta sitäkin puhuttelevampi.
March 12, 2025
Kauniisti kirjoitettu, hyvällä tavalla erikoinen kirja. Perusasetelma, yksin vailla omaisia kuoleva vanhus, on koskettava, näitä tarinoitahan tämä maa on täynnä. Mitä meistä lopulta jää, kun kuolemme? Erityismaininta tarinaan upotetuista hienoista taideanalyyseistä. Vyyhdin sekaisuus kuitenkin verotti lukunautintoa. En esimerkiksi lopulta oikein hahmottanut minäkertojan suhdetta päähenkilöihin.
August 15, 2024
Kirja rakentaa muotokuvaa iäkkäästä ja melko eristäytyneestä Nanette Kottaraisesta ja hänen menneestä elämästään. Kerronta tapahtuu useassa osassa: kahvilassa käytävästä keskustelusta, päiväkirjamerkinnöistä, valokuvien/ uutisten kuvailusta ja henkilöiden kokemuksista. Irralliset palaset voivat kertoa tapahtumien lisäksi Nanetten mielenkiinnon kohteista, kuten lintulajeista, maalaustaiteen historiasta, sotatapahtumista tai ihmisluonnon julmuuden käsittelystä. Näistä palasista muodostuu vähitellen jonkinlainen kuva Nanetesta ja hänen elämäntarinastaan. Kerronta on verkkaista ja kuvailevaa - kyse on enemmän mutkittelevasta matkasta kuin päämäärästä.
Kuuntelin kirjan äänikirjan yhden päivän aikana. Pääosin pidin kirjasta ja sen kuvailevasta kielestä paljon - siitä kuinka yksittäistä hetkeä kuvataan yksi kerrallaan. Persoonia erotetaan toisistaan mm. kuvailemalla heidän puhetyylejään, ilmaisujaan ja ajattelutapaansa. Samalla hahmot jäivät hieman etäisiksi - kuin aaveiksi, jotka häilyvät jossain rajatilassa. Ehkä se on sopivaa - onhan pohjimmaisena teemana ikäihmisen yksinäisyys - tällöin tietty eteerisyys on taiteellinen valinta. Itse palasista piirtyvä tarina on ehkä aavistuksen liian yleinen (en nyt spoilerien takia avaa enempää).
Jäin pohtimaan useita asioita: mm .kuulostaako ihmisten ajattelu siltä kuin kirjassa ajattelu esitettiin, miksi päähenkilö oli kiinnostunut juuri näistä asioista ja mitä omat kiinnostuksen kohteeni kertovat minusta. Samalla pohdin tuntemiani vanhempia henkilöitä. Ajatuksia herättelevä kirja siis mielestäni on. Kiinnostava ja erilainen lukukokemus.
Kuuntelin kirjan äänikirjan yhden päivän aikana. Pääosin pidin kirjasta ja sen kuvailevasta kielestä paljon - siitä kuinka yksittäistä hetkeä kuvataan yksi kerrallaan. Persoonia erotetaan toisistaan mm. kuvailemalla heidän puhetyylejään, ilmaisujaan ja ajattelutapaansa. Samalla hahmot jäivät hieman etäisiksi - kuin aaveiksi, jotka häilyvät jossain rajatilassa. Ehkä se on sopivaa - onhan pohjimmaisena teemana ikäihmisen yksinäisyys - tällöin tietty eteerisyys on taiteellinen valinta. Itse palasista piirtyvä tarina on ehkä aavistuksen liian yleinen (en nyt spoilerien takia avaa enempää).
Jäin pohtimaan useita asioita: mm .kuulostaako ihmisten ajattelu siltä kuin kirjassa ajattelu esitettiin, miksi päähenkilö oli kiinnostunut juuri näistä asioista ja mitä omat kiinnostuksen kohteeni kertovat minusta. Samalla pohdin tuntemiani vanhempia henkilöitä. Ajatuksia herättelevä kirja siis mielestäni on. Kiinnostava ja erilainen lukukokemus.
October 10, 2023
Hyvin kirjoitetut henkilöt.
November 8, 2023
Viides tähti Erja Mantolle, joka teki Nanette Kottaraisesta elävän. 💕
July 15, 2024
Kerrostaloissa asuu paljon vanhoja naisia, joiden elämistä emme tiedä mitään, kirjoittaa Weselius jälkisanoissaan.
Hykerryttävän hieno, surullinen ja aito. En odottanut tälläistä.
Hykerryttävän hieno, surullinen ja aito. En odottanut tälläistä.
This entire review has been hidden because of spoilers.
November 16, 2024
Pidin todella paljon kaikesta tässä kirjassa, mutta ei ollut minulle elämää mullistava lukukokemus.
September 15, 2024
Kirjasauna 17.4.2024 Kiasma. Erikoinen kirja, mutta ihan lukemisen arvoinen.
April 8, 2024
Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva -romaani vaatii lukijalta paljon - vaatii, mutta vie mennessään. Rakenne ei ole yksinkertainen, mutta kun sen rytmiin pääsee kiinni on se hyvin antoisa.
Nanette Kottarainen on kirjoittanut muistiin elämäänsä vuodesta 1948 lyhyinä muistiinpanoina, kuvina ja assosiaatioina. Palkattu apulainen, opiskelija Leila tulee kirjoittamaan Nanetten valitsemia otteita päiväkirjoista. Muhammed auttaa Nanettea arjen askareissa ja ennen kaikkea teknisissä asioissa. Nykypäivän tarinan taustalla on myös siivooja, jota kumpikaan nuorista ei tapaa.
Weseliuksen romaani rakentuu Leilan puhtaaksikirjoittamista päiväkirjanotteista vuodesta 1948 tähän päivään. Niistä piirtyy esiin pala palalta Nanetten elämäntarina. Tämä on teoksen yksi lanka.
Mutta mistä Nanette kirjoittaa elämäntapahtumiensa lisäksi? Hän kerää ja katsoo kuvia intensiivisesti: Fransisco Goyan yökuvat, Picasson Guernica, ajankohtaiset Ukraina-kuvat, muun muassa. Pulut. Kun Nanette kirjoittaa kuvista ja elämästään, muodostuu lukijalle uusia kuvia: Sofia ja Bella, Max, Felix. Nanette itse.
Leila tapaa kahvilassa jonkun, jolle hän kertoo Nanetten ja oman tarinansa - ja luovuttaa Nannetten puhtaaksikirjoitetut merkinnät. Sekin selviää, eleettömästi, kuka vastaanottaja on.
Weseliuksen romaani vaatinee useamman lukukierroksen, jotta kaikki sen kerrokset avautuvat. Antoisaa!
Nanette Kottarainen on kirjoittanut muistiin elämäänsä vuodesta 1948 lyhyinä muistiinpanoina, kuvina ja assosiaatioina. Palkattu apulainen, opiskelija Leila tulee kirjoittamaan Nanetten valitsemia otteita päiväkirjoista. Muhammed auttaa Nanettea arjen askareissa ja ennen kaikkea teknisissä asioissa. Nykypäivän tarinan taustalla on myös siivooja, jota kumpikaan nuorista ei tapaa.
Weseliuksen romaani rakentuu Leilan puhtaaksikirjoittamista päiväkirjanotteista vuodesta 1948 tähän päivään. Niistä piirtyy esiin pala palalta Nanetten elämäntarina. Tämä on teoksen yksi lanka.
Mutta mistä Nanette kirjoittaa elämäntapahtumiensa lisäksi? Hän kerää ja katsoo kuvia intensiivisesti: Fransisco Goyan yökuvat, Picasson Guernica, ajankohtaiset Ukraina-kuvat, muun muassa. Pulut. Kun Nanette kirjoittaa kuvista ja elämästään, muodostuu lukijalle uusia kuvia: Sofia ja Bella, Max, Felix. Nanette itse.
Leila tapaa kahvilassa jonkun, jolle hän kertoo Nanetten ja oman tarinansa - ja luovuttaa Nannetten puhtaaksikirjoitetut merkinnät. Sekin selviää, eleettömästi, kuka vastaanottaja on.
Weseliuksen romaani vaatinee useamman lukukierroksen, jotta kaikki sen kerrokset avautuvat. Antoisaa!
December 12, 2023
Olen lukenut Hanna Weseliuksen kaikki kolme romaania, ja tämä saatta olla niistä paras. Todella taidokas teos!
Kuka on Nanette Kottarainen? Kukaan ei tiedä, ketään ei enää ole kertomassa. Mitä hän itse kertoo itsestään, millaisen kuvab luo, miten raottaa menneisyyttään?
Tarinassa keritään auki Nanette Kottaraisen elämää, lähes tuskaisen hitaasti ja armottoman koukuttavasti, pala palalta, mutta ei koskaan kaikkea paljastaen.
Kirja on kiehtova ja outo mysteeri. Ja vaikka lukija haluaa tietää kaiken, KAIKEN, niin pidin kirjan ratkaisuista. Pidin miten paljon siihen oli poimittu ajatuksia, yksityiskohtia, muotokuvia, erikoisuuksia, hetkiä, tarpeettomuuksia, outoja asioita ja ketjuja. Pidin kaikesta rivien väliin tai lukijan arvailun ravaan jätetystä. Pidin siitä miten kirja jättää janaoamaan lisää, pakottaa rakentamaan kuvia ja tarinoita, joita ei kerrota.
Tässä on teos, joka on monella tasolla taidokas. Hieno, kutkuttava ja rosoisen hiottu kokonaisuus.
Haluan lukea lisää tarinoita Nanette Kottaraisista.
Kuka on Nanette Kottarainen? Kukaan ei tiedä, ketään ei enää ole kertomassa. Mitä hän itse kertoo itsestään, millaisen kuvab luo, miten raottaa menneisyyttään?
Tarinassa keritään auki Nanette Kottaraisen elämää, lähes tuskaisen hitaasti ja armottoman koukuttavasti, pala palalta, mutta ei koskaan kaikkea paljastaen.
Kirja on kiehtova ja outo mysteeri. Ja vaikka lukija haluaa tietää kaiken, KAIKEN, niin pidin kirjan ratkaisuista. Pidin miten paljon siihen oli poimittu ajatuksia, yksityiskohtia, muotokuvia, erikoisuuksia, hetkiä, tarpeettomuuksia, outoja asioita ja ketjuja. Pidin kaikesta rivien väliin tai lukijan arvailun ravaan jätetystä. Pidin siitä miten kirja jättää janaoamaan lisää, pakottaa rakentamaan kuvia ja tarinoita, joita ei kerrota.
Tässä on teos, joka on monella tasolla taidokas. Hieno, kutkuttava ja rosoisen hiottu kokonaisuus.
Haluan lukea lisää tarinoita Nanette Kottaraisista.
December 13, 2025
Kaunis kirja kuvista, näkemisestä, katsomisesta ja siitä, mitä jätetään kertomatta.
Displaying 1 - 17 of 17 reviews