Alkemia oli yksi varhaisimmista kokeellisista tieteenaloista, jonka avulla pyrittiin valmistamaan niin kultaa kuin ihmiselämää pidentäviä eliksiirejä. Viisasten kiven etsinnän lisäksi alkemistit yrittivät luoda eläviä olentoja, tislata erilaisia lääkkeitä ja selvittää materian saloja. Henkinen ja mystinen alkemia oli myös ponnistelua kohti valaistumista ja korkeampaa tietoa.
Kukoistuskaudellaan 1100–1600-luvuilla alkemia otettiin Euroopassa hyvin vakavasti, ja lukuisat hallitsijat palkkasivat kilvan alkemisteja hoviensa laboratorioihin. Alkemistien salaisissa kammioissa ei kenties syntynyt juurikaan kultaa, mutta sitäkin enemmän käytännön kemiallisia keksintöjä ja löydöksiä tislausastioista fosforiin.
Sara Norjan teos vie lukijan kiehtovalle matkalle länsimaisen alkemian historiaan Egyptin Aleksandriasta keisari Rudolf II:n Prahaan, Isaac Newtonin laboratorioon ja August Strindbergin ateljeehen.
Sara Norja dreams in two languages; she was born in England and is now settled in Helsinki, Finland. Her poetry has appeared in venues including Goblin Fruit, Strange Horizons, inkscrawl, and the anthology Sunvault: Stories of Solarpunk and Eco-Speculation (ed. Phoebe Wagner and Brontë Christopher Wieland). Her short fiction has appeared in venues including Fireside, Strange Horizons, Flash Fiction Online, and the anthology An Alphabet of Embers (ed. R.B. Lemberg). She is @suchwanderings on Twitter.
Aivan erinomainen tietokirja kiinnostavasta aiheesta. On aina ilo saada suomeksi tutkimusta harvemmin koulutustakin historian syövereistä. Tämä herätteli myös kirjoitusintoa.
Sara Norjan "Alkemian historia" (SKS Kirjat, 2023) ei onnistunut tempaisemaan minua mukaansa, vaikka kyseessä oli sinänsä ihan hyvä yleisesitys aiheesta. Suosittelen siis tutustumaan, jos aihe yhtään kiehtoo! Suomeksihan aiheesta ei ole pahemmin juuri mitään kirjoitettu.
Ja opinhan minä tästä vaikka mitä uutta, muun muassa sen, että myös Isaac Newton harrasti alkemiaa ja alkemististen kokeiden myötävaikutuksella eurooppalaiset löysivät fosforin ja oppivat hallitsemaan posliininvalmistuksen salat.
Hupaisana yksityiskohtana kirjasta mainittakoon, että se sisältää myös Viisasten kiven reseptin - mutta vain osittain, sillä kirjailijan mukaan "alkemian jotkut salaisuudet säilyköön"!
Mikähän tämä juttu on olevinaan, että suomalaiset akateemikot ovat alkaneet kirjoitella mystisistä ja esoteerisista aiheista omia tieteellisiä kirjatutkielmiaan?
Ja nyt kysytte, mikä ongelma minulla on asian kanssa, niin kerron teille vastauksen:
Se, että nämä akateemiset älyköt yrittävät alistaa kaiken "selitettävyyden" tai "loogisuuden" nimikkeen alle ja poimivat todisteeksi jonkun toisen tieteellisen (tai historiallisen) akateemikon väitteet suoraan omaan tekstiinsä. Luoden näin ajatusprosessin, jossa luovuus ja oikeastaan minkään näköinen asioiden syvempi ymmärrys ei pääse kukoistamaan. Jokainen, joka on koulussa joutunut kirjoittamaan tutkielmia, tietää mitä tarkoitan.
Esimerkkejä olisi miljoona, mutta jo heti kirjan alussa mennään metsään esittämällä väite, että sana alkemia ei tule Egyptin vaan Kreikan kielestä. Mistä rouva tutkija on niin varma tämän väiteen todenperäisyydestä? Siitäkö, että sen esitti toinen, arvostetumpi akateeminen tutkija?
Suurin syy suoraan vihaani näitä kirjoja kohtaan on, että ne alentavat antiikin, tai jopa sitäkin kaukaisempien aikalaistensa saavutukset pelkäksi hörhöilyksi ilman "tieteellistä" perustaa, ihan kun tämä heidän palvoma tieteensä olisi vastaus kaikkeen, mitä se ei ole - tähän väitteeseen riittää todisteeksi jo lapsenkin äly ja päättely.
Ja aivan lopulta jäljelle jää kysymys: Jos kukaan ei olisi selittänyt tai nimennyt lähes kaikkia asioita maailmassamme, miten näkisimme ja ymmärtäisimme sen? Onko maailman mystisyys ja selittämättömyys jotenkin niin pelottava asia, että pelkkä ajatus siitä luetaan hullujen sivistymättömien idioottien puheeksi? Näin nämä kirjat asian tahtovat sanoa ja tällekin paperin tuhlaajalle (joka esiintyy takuulla luonnonsuojelijana) haluan lähettää vielä lopuksi seuraavan viestin:
Sanotte, että antiikin ihmisiltä puuttui äly ja ymmärrys - mutta teiltä puuttuu henki.
Mielenkintoinen ja monipuolinen tietokirja länsimaisen alkemian historiasta. Kirjassa keskitytään etenkin alkemian kukoistuskauteen eli 1100–1600-lukuihin, jolloin alkemiaa pidettiin vielä ihan varteenotettavana tieteenalana.
Kirja pohjautuu sekä kirjailijan itsensä että muitten tekemään tieteelliseen tutkimukseen. Alkemiasta on kirjoitettu paljon englanniksi, mutta suomeksi ei ole kirjoitettu vastaavanlaista yleisesitystä aiemmin. Sara Norja onkin tehnyt hienon työn tuodessaan alkemiatietoa saataville myös suomen kielellä.
Kirjaa oli mukava lukea myös sen takia, että se on niin miellyttävän näköinen ja tuntuinen esineenä. Lisäksi olin kiitollinen kirjan lopussa olevasta sanastosta; tekstissä puhutaan alkemian lisäksi myös esimerkiksi iatrokemiasta, kemiatriasta ja kymiasta, joitten merkityksiä minun piti välillä käydä kertaamassa.
Tämä oli pätevä yleisesitys alkemiasta. En vielä muutama vuosi sitten olisi osannut ajatella, että käytän aikaa alkemiasta lukemiseen. Ajattelin että se on juuri sitä mitä se (senaikaisen käsitykseni mukaan on): Pseudotiedettä joka pyrkii kullan tekemiseen tai ikuisen elämän saavuttamiseen. Kuitenkin Jungin lukeminen (jälleen kerran) herätti kiinnostukseni. Jung on nimittäin sitä mieltä, että Viisasten kiveä tavoitellessaan alkemistit kuvaavat Jungin paasaamaa alitajuntaa, ja vieläpä kollektiivista sellaista. Siksi kiinnostuin tästä kirjasta. Sara Norjan esitys aiheesta on korrekti ja siinä on kustannustoimitetun tutkielman fiilis. Eli se ei ole liian tieteellinen, mutta listaa lähteitä tarkasti. Vaikka Jungin teoria ohitetaan höphöpöttelynä, oli kirja silti lukemisen arvoinen. En ollut tajunnut alkemian roolia tieteen aikajanalla, sen tärkeyttä kemiantuntemuksen ja -tutkimuksen kehittäjänä. Ja vaikka alkemian historia on myös loputon sarja epäonnisia yrittäjiä kuninkaiden ja muiden rahoittajien jatkuvan paineen alla, on tuossa Jungin löydöksessä minusta edelleen jotain todella mielenkiintoista: Alkemian ydin eli viisasten kiven tekeminen ja sen pitkä ja yksityiskohtainen prosessi on todella meditatiivinen ja introspektiivinen, ja sen kuvailu muistuttaa itsensä etsimisen tai alitajunnan kuvailua, kuten Jung esitti.