Jälkisato

by Pertti Lassila

Kirjailijaksi ei synnytä. Viljo ajautuu opiskelemaan kirjallisuustiedettä, koska on aina pitänyt lukemisesta, eikä keksi mitä muutakaan lukion jälkeen tekisi. Kesätöissä Ahvenanmaalla hän tutustuu kirjailijaan, jonka työ vaikuttaa hauskalta ja hyödyllisemmältä kuin romaanien ja runojen opiskelu.
Viljo kokeilee kirjoittamista ja onnistuu saamaan romaanin julki, ja toisenkin. Hänestä tulee kirjailija muiden joukkoon, mutta kirjoitettavaa on vähänlaisesti. Vasta petyttyään rakkaudessa hän aavistaa, että hänellä saattaa olla jotain omaa, josta kirjoittaa. Vuosien mentyä vanheneva Viljo tutustuu nuoreen Suviin, joka rakastuu häneen. Suvista Viljo saa ihailevan kuulijan, mutta vähitellen Suvi huomaa, että suhteessa sanat ja lauseet eivät riitä.
Pertti Lassilan kuudes romaani käsittelee täsmällisin lausein rakkauden hetkellisyyttä ja sen ikuistamista kirjoittamalla. Taiteilijaromaani kuvaa, miten yksilön kokemus kasvaa taiteeksi ja sitä, mikä jää ikuisesti omakohtaiseksi.

Genres: Finnish Literature

205 pages, Hardcover

Published June 2, 2023

Reviews

[Juha Viitanen · Rating 4 out of 5]

Nappasin Pertti Lassilan romaanin Jälkisato (2023) kirjaston Bestseller-hyllystä. Lassila on minulle tuntematon kirjailija, mutta lähempi tarkastelu kertoi, että hän on julkaissut viisi romaania, joista yksi on ollut Finlandia-ehdokkaana. Lisäksi hän on toiminut yliopisto-opettajana, kustannusjohtajana, tutkijana yms.

Näennäisesti kirja kertoo kirjailijaksi päätyneen Viljo Salon noin 70-vuotisesta elämästä. Tulee mieleeni, että onkohan Viljo Salo ainakin jossain määrin kirjailija Pertti Lassilan (synt. 1949) alter ego?

Kirjassa on kauttaaltaan hyvin surullinen - mutta omalla tavallaan kaunis - pohjavire. Romaani on vain noin 200 sivun mittainen. Yhdeksi pääteemaksi mielestäni nousee ajan kuluminen ja ihmiselämän tarkoituksettomuus, päämäärättömyys. Myös kirjallisuustieteelle nälväillään, lieneekö Lassila itsekin joutunut monesti vastaamaan kysymykseen "Miksi kirjallisuutta pitäisi opiskella ja tutkia (yliopistossa)?

Surullisuus tekee teoksesta jonkin verran raskaan lukea ja olin jo arvioimassa teosta vahvaksi kolmoseksi, mutta toisaalta kirjassa on monta syvällistä ajatusta, joita voi miettiä. Ja kuten todettu, haikeudesta huolimatta kaunista tekstiä, joten arvioksi heikko nelonen eli 3,6/5.

[Anne Dahl · Rating 2 out of 5]

Pertti Lassila on tyylillisesti kotimaisen kirjallisuuden modernismin jalanjäljissä. Lassilan teksti on ”yksinkertaista”, tyyli lakonisuuteen kallellaan ja teksti ja teoksen muoto tiivis.
Pidän kovasti kotimaisesta modernismista - Vartiosta, Haavikostakin. Mutta vaikka Lassilakin periaatteessa kirjoittaa tunteista, en pääse kiinni tunteisiin Lassilan teoksissa. Teskti jää etäälle, eikä kosketa tai liikuta. Joku vika minussa on enkä edes tajua miksi kerta toisensa jälkee luen Lassilaa. Lakoninen tyyli ei yleensä haittaa tai en sitä kaihda mutta jotenkin tästä (kin) teoksesta puuttuu voima ja sanomisen palo tai into. Ehkä luin tämän koska teosta mainostettiin taitelijaromaaniksi, että teoksen päähenkilö on kirjailija ja kirjassa kirjoitetaan kirja. Ei mikään uusi konsepti mutta minua taitelijaromaanit kiinnostavat mutta tämä teos oli minulle kädenlämpöinen ja miltei mitäänsanomaton.
Lassilan päähenkilö on Viljo, kirjailijaksi ryhtyvä mutta hänet on kirjoitettu läpeensä verettömäksi. Vain veneily vaikuttaisi innostavan Viljoa - ja hyvä niin. Mies on kuin löysä kädenpuristus samoin kuin hänen naissuhteensakin, joiden mukaan Viljon elämä jaksottuu. Jokainen naissuhde (ja niitä on!) väljähtyy ja päättyy, haihtuu kuin puolihuolimattomasti pois koska Viljo on innoton eikä osaa kuunnella partnereitaan. Naiset kyllästyvät miehen arjen tylsyyteen, miehen muuttumattomiin rutiineihin ja minäkin puuduin tyystin teoksen puolivälistä eteenpäin, jolloin Viljo puhuu vihdoin kirjoittamisestaan. Ehkä ihan viisaita sanoja mutta ah ja voi, aika jaarittelevia ja melko epäkiinnostavia.
Viljohan on siis lopulta päätyi kirjailijaksi, koska ei halua nuoruudessaan akateemista pohdintaa saati tehdä työkseen mitään ruumillistakaan. Ura urkenee (jotenkin helponoloisesti) ja on elinikäinen vaikkei mitään suurta menestystä tulekaan. Mutta kerta toisensa jälkeen hän julkaisee. Mutta, kaikella ystävällisyydellä, teos oli minun mielestäni aika lattea, loppupuolella jaaritteleva. Hyvää oli tietenkin se, että Lassila oli kirjoittanut päähenkilö olemaan itsensä kanssa sovussa ja sinut ja että ilman suurta menestystäkin mies aina vaan kirjoitti, sillä kirjoittaminen on aina tärkeää.
Niin, ja veneily.

[Tarmo Syvapuro · Rating 4 out of 5]

Helppolukuista, kaunista suomenkieltä. Lapsuudesta vanhuuteen, aika ja sen merkitys, naisen ja miehen suhdetta. Lassila kuvaa suomalaista luontoa hienosti, tuli hyvin mieleen Houtskarin saaret ja luodot maisemineen ja lintuineen. Positiivinen maku jäi romaanista.