What do you think?
Rate this book
Huokauksia luokasta
Terävää ajatuksenvaihtoa koulumaailman muutoksista.
Peloista ja epävarmuuksista huolimatta leikin joka päivä ajatuksella, että irtisanoutuisin. Pompottelen tätä vaihtoehtoa mielessäni kuin ilmapalloa, ja se on kevyt ja ihana.
Huokauksia luokasta koostuu vuoden aikana käydystä kirjeenvaihdosta, jossa päällimmäisenä aiheena on suomalaisen koululaitoksen nykytila. Kinnunen ja Rytisalo kirjoittavat opettamisen ihanuudesta, siitä kuinka hienoa on raottaa ovia kielen ja kirjallisuuden maailmaan seiskaluokkalaisista abiturientteihin asti ja nähdä kuinka nuoret löytävät omat vahvuutensa.
Kaikkea tätä kuitenkin varjostavat rakenteelliset haasteet: sekä opettajien että oppilaiden uupuminen ja mielenterveysongelmat, joiden taustalla ovat opetussuunnitelman, YTL:n ja korkeakoulujen vaatimukset sekä jatkuva uudistusten kierre.
Kinnunen ja Rytisalo eivät vain vatvo ongelmia vaan pohtivat myös ratkaisuja. Peilatessaan ajatuksiaan he myös avautuvat toisilleen ja lukijalle, hahmottavat maailmaa sanoin, kertovat kirjailijantyöstä, maailmantilaan kohdistuvista huolista – ja vähän myös koirista ja omenapuista.
Peloista ja epävarmuuksista huolimatta leikin joka päivä ajatuksella, että irtisanoutuisin. Pompottelen tätä vaihtoehtoa mielessäni kuin ilmapalloa, ja se on kevyt ja ihana.
Huokauksia luokasta koostuu vuoden aikana käydystä kirjeenvaihdosta, jossa päällimmäisenä aiheena on suomalaisen koululaitoksen nykytila. Kinnunen ja Rytisalo kirjoittavat opettamisen ihanuudesta, siitä kuinka hienoa on raottaa ovia kielen ja kirjallisuuden maailmaan seiskaluokkalaisista abiturientteihin asti ja nähdä kuinka nuoret löytävät omat vahvuutensa.
Kaikkea tätä kuitenkin varjostavat rakenteelliset haasteet: sekä opettajien että oppilaiden uupuminen ja mielenterveysongelmat, joiden taustalla ovat opetussuunnitelman, YTL:n ja korkeakoulujen vaatimukset sekä jatkuva uudistusten kierre.
Kinnunen ja Rytisalo eivät vain vatvo ongelmia vaan pohtivat myös ratkaisuja. Peilatessaan ajatuksiaan he myös avautuvat toisilleen ja lukijalle, hahmottavat maailmaa sanoin, kertovat kirjailijantyöstä, maailmantilaan kohdistuvista huolista – ja vähän myös koirista ja omenapuista.
480 pages, Hardcover
Published August 14, 2023
30 people are currently reading
282 people want to read
About the author
Tommi Kinnunen
15 books257 followersTommi Kinnunen (b. 1973) was born in Kuusamo, north-east Finland and currently lives in Turku, where he works as a Finnish literature school teacher. His debut novel, Where Four Roads Meet has dominated the charts in Finland ever since its publication and has sold over 82,000 units to date. The novel was awarded the Best Novel of 2014 Prize by the Jury of the Finnish Grand Journalism Prize as well as the Thank You for the Book Prize by the Finnish Booksellers’ Association. It was also shortlisted for both the Finlandia Prize for Fiction and the Best Debut of the Year Prize.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 62 reviews
Read
August 27, 2023Sinänsä mikään koulumaailman ongelmista ei ole henk koht itselleni uusi tuttavuus, sillä valmistuin ylioppilaaksi korona-aikana ja koko lukiotani sekä sittemin yliopistoaikaani on painostanut Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset (ynnä muut uudistukset) ja yleinen ahdistava ja painostava ilmapiiri, jota tässäkin kirjassa hyvin kuvataan. Itseni sijaan toivon, että tämä kirja päätyy oikeille työ- ja yöpöydille niin opetushallituksen, OKM:n kuin kunnallisten päättäjien henkilöstölle. Hieno keskustelunavaus, mutta huokauksien sijasta tämä oli mielestäni enemmänkin hätähuuto - ja hyvinkin tarpeellinen sellainen.
Erityisen osuva oli kuvaus luokkahuoneesta, jossa uupuneet opiskelijat ja uupunut opettaja katsovat toisiaan. Pahoinvoivana koulun läpikäyminen tuntuu olevan dystooppinen normi, eikä kaikesta voi mitenkään syyttää koronaa. Toki tuntuu huojentavalta saada validaatiota omalle väsymykselle ja koulun kanssa painimiselle opettajapuolelta, mutta olihan tämä nyt surullista kuunneltavaa. Itse selviydyin lukiosta lopulta laudaturin papereilla ja opiskelupaikka plakkarissa - sekä toki parin mielenterveysdiagnoosin ja loppuun kulutettujen koulupsykologikäyntien kanssa (välihuomiona: "joo hei tervetuloa tänne koulupsykologille, meillä on sulle tosiaan resurssoitu nää kuusi (muistaakseni) käyntikertaa että onhan kaikki ongelmat kuitattu näillä sitten ja ollaan taas työkykisiä jookos?") (spoileri: ei riittänyt, terkkuja Kelan kuntoutuspsykoterapiasta). Niin virkistävää oli kuulla suomalaisen miehen puhuvan avoimesti mielenterveydestä, että tässähän ihan itsekin innoistui. Tätä lisää. Joka tapauksessa, kuulun siis siihen kouralliseen kympin tyttöjä joilla kaikki meni (ainakin paperilla) miten pitikin. Mutta mietin kaikkia heitä, jotka eivät tähän kategoriaan kuulu. Kympin tytöt poltetaan loppuun ja muut jätetään kelkasta, ei kuulosta hyvinvointivaltiolta tai koulutusihmeeltä.
Tähtiä en osaa antaa, mutta toivon tätä tarvitsevien kirjan ehdottomasti lukevan.
Vielä loppuun: vaikka kirjoittaminen ei ollut kirjan pääpointti, oli ihanaa lukea myös valtavan hyvien kirjailijoiden kirjoittamisporsessista ja romaanien synnystä.
Erityisen osuva oli kuvaus luokkahuoneesta, jossa uupuneet opiskelijat ja uupunut opettaja katsovat toisiaan. Pahoinvoivana koulun läpikäyminen tuntuu olevan dystooppinen normi, eikä kaikesta voi mitenkään syyttää koronaa. Toki tuntuu huojentavalta saada validaatiota omalle väsymykselle ja koulun kanssa painimiselle opettajapuolelta, mutta olihan tämä nyt surullista kuunneltavaa. Itse selviydyin lukiosta lopulta laudaturin papereilla ja opiskelupaikka plakkarissa - sekä toki parin mielenterveysdiagnoosin ja loppuun kulutettujen koulupsykologikäyntien kanssa (välihuomiona: "joo hei tervetuloa tänne koulupsykologille, meillä on sulle tosiaan resurssoitu nää kuusi (muistaakseni) käyntikertaa että onhan kaikki ongelmat kuitattu näillä sitten ja ollaan taas työkykisiä jookos?") (spoileri: ei riittänyt, terkkuja Kelan kuntoutuspsykoterapiasta). Niin virkistävää oli kuulla suomalaisen miehen puhuvan avoimesti mielenterveydestä, että tässähän ihan itsekin innoistui. Tätä lisää. Joka tapauksessa, kuulun siis siihen kouralliseen kympin tyttöjä joilla kaikki meni (ainakin paperilla) miten pitikin. Mutta mietin kaikkia heitä, jotka eivät tähän kategoriaan kuulu. Kympin tytöt poltetaan loppuun ja muut jätetään kelkasta, ei kuulosta hyvinvointivaltiolta tai koulutusihmeeltä.
Tähtiä en osaa antaa, mutta toivon tätä tarvitsevien kirjan ehdottomasti lukevan.
Vielä loppuun: vaikka kirjoittaminen ei ollut kirjan pääpointti, oli ihanaa lukea myös valtavan hyvien kirjailijoiden kirjoittamisporsessista ja romaanien synnystä.
January 21, 2024
Paitsi, että tämä on kirja suomalaisesta koulusysteemistä ja työuupumisesta, on tämä kirja lukemisesta ja kirjoittamisesta, kirjailijuudesta. Tämä puoli on nähdäkseni jäänyt päällimmäisen taakse, ymmärrettävästi ja sinänsä syystä. Mutta kirja sopii siis myös muille kuin opettajille.
May 2, 2024
Sujuva ja todellinen kuvaus suomalaisesta koulumaailmasta, jossa lomakkeiden täyttämisellä, palavereilla, uudistamispakkomielteellä ja jättiyksiköillä uuvutetaan opettajat ja oppilaat. Yleissivistyksen raunioitumista tässä todistetaan samalla kun yritetään yksilöllistää jokainen sielu kukoistamaan tuhannen oppilaan kouluissa. Tehtävä on mahdoton, mutta mutta tunnolliset opettajat, kuten Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo yrittävät parhaansa - ja uupuvat.
Kahden lukio-opettajan kirjeenvaihto sujuu kuin tanssi: Toinen jatkaa siitä, mihin toinen jää. Ajatusten jäsentymistä tukee tietysti äidinkielen opettajan osaaminen ja kirjailijakokemus. Lukion lehtoreita myös kuunnellaan edes jonkin verran, sillä samoja asioita on ollut peruskoulun puolella näkyvissä yli kymmenen vuotta, mutta kukaan ei ole korvaansa lotkauttanut opettajien äänen suuntaan.
Aloitin kirjan heti kun sen käsiini sain syksyllä, mutta en kestänyt lukea näin realistista tekstiä. Nyt hotkaisin kirjan alusta alkaen uudestaan muutamassa päivässä. Huokauksia luokasta on elämänmakuinen ja kaunistelematon kirja, jossa rakkaus opettamiseen ja oppilaiden kohtaamiseen käy selväksi, kuin myös ne puitteet, joissa sitä pitäisi jaksaa reippaasti toteuttaa.
Kahden lukio-opettajan kirjeenvaihto sujuu kuin tanssi: Toinen jatkaa siitä, mihin toinen jää. Ajatusten jäsentymistä tukee tietysti äidinkielen opettajan osaaminen ja kirjailijakokemus. Lukion lehtoreita myös kuunnellaan edes jonkin verran, sillä samoja asioita on ollut peruskoulun puolella näkyvissä yli kymmenen vuotta, mutta kukaan ei ole korvaansa lotkauttanut opettajien äänen suuntaan.
Aloitin kirjan heti kun sen käsiini sain syksyllä, mutta en kestänyt lukea näin realistista tekstiä. Nyt hotkaisin kirjan alusta alkaen uudestaan muutamassa päivässä. Huokauksia luokasta on elämänmakuinen ja kaunistelematon kirja, jossa rakkaus opettamiseen ja oppilaiden kohtaamiseen käy selväksi, kuin myös ne puitteet, joissa sitä pitäisi jaksaa reippaasti toteuttaa.
September 18, 2023
Harmittaa, että tätä myydään kuvauksena koulusta, vaikka se on lähinnä kahden uupuneen, opettajataustaisen kirjailijan valitusta omasta riittämättömyydestään. Toisella on hirveän yliromantisoitu kuva opettajuudesta, joka altistaa itsessään jo uupumukselle, toinen taas kaipaisi selvästi työnohjausta tai jotain muuta tukea, jos ei kerta yli 20 opetusvuoden jälkeenkään pysty suunnittelemaan tuntejaan ilman että se venyy aamuyön tunneille.
En suosittelisi kenellekään, kannattaa lukea lähinnä tapauskuvauksena kahden alalle sopimattoman ihmisen valituksenaiheista. Tai no, Kinnusella on välillä joitain ihan oikeitakin pointteja!
En suosittelisi kenellekään, kannattaa lukea lähinnä tapauskuvauksena kahden alalle sopimattoman ihmisen valituksenaiheista. Tai no, Kinnusella on välillä joitain ihan oikeitakin pointteja!
April 3, 2025
Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajakollegoiden Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teennäinen kirjeenvaihtoon perustuva paljastuskirja ”Huokauksia luokasta” -teos sijoittuu aikajänteelle 22.2.2022–15.4.2023. Jo kirjan nimi on harhaanjohtava, sillä iso osa markkinointitarkoituksiin tehdyistä ”huokauksista” tulee ihan muualta kuin sieltä luokasta, eli kyseessä on suurelta osin opetustyötä tekevien kirjailijoiden omien teosten markkinointia ja niiden syntyprosessien kuvausta ja tarinoita ”piinaavien” fanien kohtaamisista erilaisissa kirjailijoiden happeningeissa dialogiin puettuna.
Kirja on omistettu kollegoille, johon kohderyhmään itsekin kuulun jo vuodesta 1996. Tommi on opettanut lukiossa äidinkieltä neljä vuotta päätoimisesti, eikä tunnu pärjäävän työssään ollenkaan. Minna sen sijaan otti lopputilin keväällä 2022, kun hän ei enää selvinnyt uudistuneesta pedagogiikasta eikä etäopetuksesta 24 vuoden opetusrupeamansa jälkeen. Hän myös paljastaa inhonneensa oppilaiden kirjoitelmien arvostelemista ja niiden lukemista. Sen verran kirjoittajat paljastavat perhe-elämästään, että molemmilla on puoliso ja yksi alakoululainen lapsi, ja aikaa kulutetaan myös mökkeillessä. Toinen kirjoittajista on Kuusamosta lähtöisen ja toinen asunut melkein koko ikänsä Sodankylässä ja Kuusamossa.
Onkin hämmästyttävää, miten vähän Tommi lukee kirjallisuutta, ja esim. kevätlukukauden aikana 2022 hän ei kertomansa mukaan lukenut yhtään aikuisten kirjaa, vaan yhden Potterin ja pari lastenkirjaa. Minna sen sijaan jaksaa lukea ihan ammatillisen määrän kirjallisuutta, josta on listaus kirjan lopussa luvuittain ihan niin kuin nettilähteistäkin, joista kaksikolla riittää juttua. Mikään yllätys ei ollut Tommin uupuminen koulumaailmassa, sillä hän ei pärjää edes omien sanojensa mukaan alakoululaisen lapsensa kasvattamisessa.
Eniten ehkä nykylukion arvostelussa ärsytti kritiikin pinnallisuus, ja varmaan jälkieditoinnin myötä on lisätty Minnan viimeiseen kirjeeseen edes hiukan pedagogiikkaa ja jonkinlaista oppimiskäsitystä, ja se löytyy Hesarin mielipidekirjoituksesta, ja sellainen on konstruktivismi, joka meidän lukiossamme on kirjattu oikein järjestyssääntöihin. Minkäänlaista teoriataustaa oman pedagogiikan majakoista ja esikuvista ei ole nostettu missään vaiheessa esille, vaan molemmat pitkän linjan opettajat tuntuvat vain olevan oman ammattinsa suorittajia vailla sen syvempää pedagogista näkemystä. Tommi sen sijaan jaksaa kritisoida saamaansa äidinkielen didaktiikan opetusta Turun yliopistossa, jossa hän aivan tarpeettomasti pilkkaa kouluttajaansa (tosin nimeltä mainitsematta) eli professori Katri Sarmavuorta, mutta sen sijaan hänen alaiselleen Vuokko Kaartiselle kehuja riittää, vaikka mainitun proffan äidinkielen opetustieteen periaatteita minullekin tämä varttuneessa iässä tälle alalle siirtynyt rouva herutti muutamaa vuotta Tommia aiemmin.
Molemmat kirjoittajista ramppaavat vuoden aikana terapiassa ja vaihtavat ajatuksia kokemuksistaan. Tommin mielestä ”päättäjät eivät tunne opettajan työtä”, ja muka yläkoulun pedagogiikka eroaa täysin lukiosta. Tommi ei myöskään tunne opettajan palkkausta ollenkaan, kun hän väittää, että oman toimen ohella sijaistamisesta maksetaan vain pari euroa korvausta, kun tuurataan oman tunnin pitämisen lisäksi kollegaa tämän sairastuessa ja piipahdetaan pikaisesti toisessa luokassa. Oikeasti korvaus on 30 % omasta tuntiliksasta.
Tommin mielestä oma työuupumus on ylioppilastutkintolautakunnan, työnantajan ja Opetushallituksen ja varsinkin opetussuunnitelman syytä, vaikka hän tuntuu olevan työnohjauksen tarpeessa. Lisäksi ”opettajien työaikajärjestelmä on järjetön”. Silti Tommi ei tunnu tajuavan, että hän itse tekee järjettömän paljon työtä hioessaan tunneistaan ”timantteja”. Timanttien hiominen tarkoittaa oppituntien valmistelua seuraavasti: Hän kertoo suunnittelevansa seuraavan päivän tunteja edellisenä päivänä heti koulun jälkeen ja varmistaa vielä ennen nukkumaan menoa, että kaikki on reilassa, ja vielä aamulla tarkistetaan, että suunnitelma pitää kutinsa. Pidettyjen päivän tuntien jälkeen onkin aika tehdä arviota, mikä onnistui ja mikä meni mahdollisesti pieleen, ja vertailu vanhoihin tuntipohjiin on paikallaan, ja sitten vielä kirjataan onnistumiset ja puutteet, jotta vastaavalla kurssilla ja samaisella tunnilla voi suoriutua vieläkin paremmin. Oma lukunsa on tietysti kesälomalla elokuun tuntien valmisteluun tuhrattu aika, sillä pitäähän niiden alkaa kuin rasvattuna.
Ylioppilaskokeitatakin molemmat pitävät ”kauhuviikkoina” keväällä, kun vastauksia joutuu lukemaan ja kokeita valvomaan, eikä Tommi luota omaan arviointitaitoonsa, vaan porukalla pitää vielä alustavat arvioinnitkin palaveerata moneen otteeseen. Oikeasti homma menee ihan rutiinilla, ja niin sanottu korjausurakka on helpottunut melkoisesti verrattuna kynällä kirjoitettuihin versioihin silloin joskus muinoin. Opettajien työtä kotikammioissaan helpottaa myös koetyyppien muutos syksystä 2018, eli sen jälkeen toisen kokeen vastauksiin (eli lukutaidon koevastauksiin) ei ole tarpeen merkitä kielivirheitä, sillä ne eivät vaikuta arviointiin heikentävästi, vaikka pilkut olisivat hukassa kymmeniä kertoja.
Ei siis ole mikään ihme, jos opettaja uupuu, ja hänestä tulee ”itkua ja räkää parkuva aikuinen”, jolla oma vanhemmuuskin on jotenkin hukassa. Vertaistukea hamuava opekollega saa hiukan informaatiota myös, millaista on Oras-kuntoutus, vaikkei mitään syvällisiä paljastuksia olekaan luvassa, vaikka terapiassa molemmat aikansa parkuvat.
Ihan lopussa vielä Tommi paljastaa viiden kohdan lukion ”korjaussuunnitelman”, ja kirjeenvaihto päättyykin mahtipontisiin viimeisiin sanoihin molempien kirjoittajien osalta, ja niitä ennen on treffattu kerran ja pari kertaa oli lähellä niin kuin jossain teiniromaanissa, jossa kantti ei sitten riittänytkään tavata kasvoista kasvoihin ja mennä vaikkapa caipiroskaa lipittämään ja turisemaan, kun ei uskallettu pirauttaa tai edes pimputtaa ovikelloa.
Kirja on sikäli mielenkiintoista luettavaa, jos haluaa vaikkapa jonkinlaista vertaistukea opettajana. Itse en sellaiseen kohderyhmään ainakaan kuulu enkä ole koskaan koulussa tuntenut riittämättömyyttä tai työuupumusta, vaikka kursseja on ollut puolet nykyistä enemmän. Samanlaistahan se opettaminen pääpiirteissään on eri oppilaitoksissa, ja perspektiiviä on tullut myös eri kustantajien projekteissa ja myös yksityiseltä puolelta. Jos taasen koulumaailmaan ei ole muuta kontaktia kuin omien lasten oppimisen seurailun kautta tai tuttavien anekdoottien tai satunnaisten lehtijuttujen varaan rakennettu käsitys Pisa-romahduksesta ja nykykoulun tilasta kahden uuvahtaneen opettajan kertoman mukaan, saakin olla aika lailla tarkkana, miten kirjeenvaihdossa esitettyjen asioiden oikea laita oikein mahtaa olla, sillä pitäähän pääsyyllinen omaan pahaan oloon ja burnoutiin yrittää löytää aina jostain muualta kuin itsestä…
Kirja on omistettu kollegoille, johon kohderyhmään itsekin kuulun jo vuodesta 1996. Tommi on opettanut lukiossa äidinkieltä neljä vuotta päätoimisesti, eikä tunnu pärjäävän työssään ollenkaan. Minna sen sijaan otti lopputilin keväällä 2022, kun hän ei enää selvinnyt uudistuneesta pedagogiikasta eikä etäopetuksesta 24 vuoden opetusrupeamansa jälkeen. Hän myös paljastaa inhonneensa oppilaiden kirjoitelmien arvostelemista ja niiden lukemista. Sen verran kirjoittajat paljastavat perhe-elämästään, että molemmilla on puoliso ja yksi alakoululainen lapsi, ja aikaa kulutetaan myös mökkeillessä. Toinen kirjoittajista on Kuusamosta lähtöisen ja toinen asunut melkein koko ikänsä Sodankylässä ja Kuusamossa.
Onkin hämmästyttävää, miten vähän Tommi lukee kirjallisuutta, ja esim. kevätlukukauden aikana 2022 hän ei kertomansa mukaan lukenut yhtään aikuisten kirjaa, vaan yhden Potterin ja pari lastenkirjaa. Minna sen sijaan jaksaa lukea ihan ammatillisen määrän kirjallisuutta, josta on listaus kirjan lopussa luvuittain ihan niin kuin nettilähteistäkin, joista kaksikolla riittää juttua. Mikään yllätys ei ollut Tommin uupuminen koulumaailmassa, sillä hän ei pärjää edes omien sanojensa mukaan alakoululaisen lapsensa kasvattamisessa.
Eniten ehkä nykylukion arvostelussa ärsytti kritiikin pinnallisuus, ja varmaan jälkieditoinnin myötä on lisätty Minnan viimeiseen kirjeeseen edes hiukan pedagogiikkaa ja jonkinlaista oppimiskäsitystä, ja se löytyy Hesarin mielipidekirjoituksesta, ja sellainen on konstruktivismi, joka meidän lukiossamme on kirjattu oikein järjestyssääntöihin. Minkäänlaista teoriataustaa oman pedagogiikan majakoista ja esikuvista ei ole nostettu missään vaiheessa esille, vaan molemmat pitkän linjan opettajat tuntuvat vain olevan oman ammattinsa suorittajia vailla sen syvempää pedagogista näkemystä. Tommi sen sijaan jaksaa kritisoida saamaansa äidinkielen didaktiikan opetusta Turun yliopistossa, jossa hän aivan tarpeettomasti pilkkaa kouluttajaansa (tosin nimeltä mainitsematta) eli professori Katri Sarmavuorta, mutta sen sijaan hänen alaiselleen Vuokko Kaartiselle kehuja riittää, vaikka mainitun proffan äidinkielen opetustieteen periaatteita minullekin tämä varttuneessa iässä tälle alalle siirtynyt rouva herutti muutamaa vuotta Tommia aiemmin.
Molemmat kirjoittajista ramppaavat vuoden aikana terapiassa ja vaihtavat ajatuksia kokemuksistaan. Tommin mielestä ”päättäjät eivät tunne opettajan työtä”, ja muka yläkoulun pedagogiikka eroaa täysin lukiosta. Tommi ei myöskään tunne opettajan palkkausta ollenkaan, kun hän väittää, että oman toimen ohella sijaistamisesta maksetaan vain pari euroa korvausta, kun tuurataan oman tunnin pitämisen lisäksi kollegaa tämän sairastuessa ja piipahdetaan pikaisesti toisessa luokassa. Oikeasti korvaus on 30 % omasta tuntiliksasta.
Tommin mielestä oma työuupumus on ylioppilastutkintolautakunnan, työnantajan ja Opetushallituksen ja varsinkin opetussuunnitelman syytä, vaikka hän tuntuu olevan työnohjauksen tarpeessa. Lisäksi ”opettajien työaikajärjestelmä on järjetön”. Silti Tommi ei tunnu tajuavan, että hän itse tekee järjettömän paljon työtä hioessaan tunneistaan ”timantteja”. Timanttien hiominen tarkoittaa oppituntien valmistelua seuraavasti: Hän kertoo suunnittelevansa seuraavan päivän tunteja edellisenä päivänä heti koulun jälkeen ja varmistaa vielä ennen nukkumaan menoa, että kaikki on reilassa, ja vielä aamulla tarkistetaan, että suunnitelma pitää kutinsa. Pidettyjen päivän tuntien jälkeen onkin aika tehdä arviota, mikä onnistui ja mikä meni mahdollisesti pieleen, ja vertailu vanhoihin tuntipohjiin on paikallaan, ja sitten vielä kirjataan onnistumiset ja puutteet, jotta vastaavalla kurssilla ja samaisella tunnilla voi suoriutua vieläkin paremmin. Oma lukunsa on tietysti kesälomalla elokuun tuntien valmisteluun tuhrattu aika, sillä pitäähän niiden alkaa kuin rasvattuna.
Ylioppilaskokeitatakin molemmat pitävät ”kauhuviikkoina” keväällä, kun vastauksia joutuu lukemaan ja kokeita valvomaan, eikä Tommi luota omaan arviointitaitoonsa, vaan porukalla pitää vielä alustavat arvioinnitkin palaveerata moneen otteeseen. Oikeasti homma menee ihan rutiinilla, ja niin sanottu korjausurakka on helpottunut melkoisesti verrattuna kynällä kirjoitettuihin versioihin silloin joskus muinoin. Opettajien työtä kotikammioissaan helpottaa myös koetyyppien muutos syksystä 2018, eli sen jälkeen toisen kokeen vastauksiin (eli lukutaidon koevastauksiin) ei ole tarpeen merkitä kielivirheitä, sillä ne eivät vaikuta arviointiin heikentävästi, vaikka pilkut olisivat hukassa kymmeniä kertoja.
Ei siis ole mikään ihme, jos opettaja uupuu, ja hänestä tulee ”itkua ja räkää parkuva aikuinen”, jolla oma vanhemmuuskin on jotenkin hukassa. Vertaistukea hamuava opekollega saa hiukan informaatiota myös, millaista on Oras-kuntoutus, vaikkei mitään syvällisiä paljastuksia olekaan luvassa, vaikka terapiassa molemmat aikansa parkuvat.
Ihan lopussa vielä Tommi paljastaa viiden kohdan lukion ”korjaussuunnitelman”, ja kirjeenvaihto päättyykin mahtipontisiin viimeisiin sanoihin molempien kirjoittajien osalta, ja niitä ennen on treffattu kerran ja pari kertaa oli lähellä niin kuin jossain teiniromaanissa, jossa kantti ei sitten riittänytkään tavata kasvoista kasvoihin ja mennä vaikkapa caipiroskaa lipittämään ja turisemaan, kun ei uskallettu pirauttaa tai edes pimputtaa ovikelloa.
Kirja on sikäli mielenkiintoista luettavaa, jos haluaa vaikkapa jonkinlaista vertaistukea opettajana. Itse en sellaiseen kohderyhmään ainakaan kuulu enkä ole koskaan koulussa tuntenut riittämättömyyttä tai työuupumusta, vaikka kursseja on ollut puolet nykyistä enemmän. Samanlaistahan se opettaminen pääpiirteissään on eri oppilaitoksissa, ja perspektiiviä on tullut myös eri kustantajien projekteissa ja myös yksityiseltä puolelta. Jos taasen koulumaailmaan ei ole muuta kontaktia kuin omien lasten oppimisen seurailun kautta tai tuttavien anekdoottien tai satunnaisten lehtijuttujen varaan rakennettu käsitys Pisa-romahduksesta ja nykykoulun tilasta kahden uuvahtaneen opettajan kertoman mukaan, saakin olla aika lailla tarkkana, miten kirjeenvaihdossa esitettyjen asioiden oikea laita oikein mahtaa olla, sillä pitäähän pääsyyllinen omaan pahaan oloon ja burnoutiin yrittää löytää aina jostain muualta kuin itsestä…
March 17, 2024
Kirjeenvaihtokirja on minulle hankala teosmuoto, sillä huomaan koko ajan ajattelevani, että kirjeet eivät ole aitoja. Että kun Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo ovat tienneet kirjeet julkaisevansa, niin ovat kuitenkin editoineet niitä ihan vimmatusti pitkin matkaa, ja tuskin edes ovat oikeasti kirjeitä lähettäneet vaan sähköpostilla toisilleen tekstinpätkiä ja ehdotelleet toisilleen, mitä toinen voisi kirjoittaa seuraavaksi, johon itse sitten voisi tietyllä tavalla vastata.
No, tämän kirjan jos minkä kohdalla kannattaa päästä yli kirjekirjoja vastaan tuntemasta epäluulosta, sillä tekotavasta ja autenttisuudesta riippumatta kirja on vakavaa ja painavaa asiaa suomalaisen koulutuksen tilasta. Ihailen sitä, että nämä kirjallisesti lahjakkaat, kirjailijat, ovat valjastaneet omat raskaat uupumuksen ja turhautumisen kokemuksensa tämän teoksen palvelukseen kertoakseen meille, miten huonosti asiat suomalaisessa koulussa ovat ja miksi. Heidän todistuksensa on painava ja arvokas, ja toivoisin, että tämän kirjan lukisivat kaikki opetushallituksessa ja opetus- ja kulttuuriministeriössä työtä tekevät.
Raskaiden koulukokemusten väliin mahtuu onneksi keveyttä ja iloakin, ja on antoisaa saada lukea myös kahden kirjailijan suhteesta kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen. Ei sekään pelkkää auvoa ole, mutta suomen kielen taitajina teksti muuttuu heidän kauttaan kertomuksiksi, kummallakin omanlaisensa prosessin kautta.
No, tämän kirjan jos minkä kohdalla kannattaa päästä yli kirjekirjoja vastaan tuntemasta epäluulosta, sillä tekotavasta ja autenttisuudesta riippumatta kirja on vakavaa ja painavaa asiaa suomalaisen koulutuksen tilasta. Ihailen sitä, että nämä kirjallisesti lahjakkaat, kirjailijat, ovat valjastaneet omat raskaat uupumuksen ja turhautumisen kokemuksensa tämän teoksen palvelukseen kertoakseen meille, miten huonosti asiat suomalaisessa koulussa ovat ja miksi. Heidän todistuksensa on painava ja arvokas, ja toivoisin, että tämän kirjan lukisivat kaikki opetushallituksessa ja opetus- ja kulttuuriministeriössä työtä tekevät.
Raskaiden koulukokemusten väliin mahtuu onneksi keveyttä ja iloakin, ja on antoisaa saada lukea myös kahden kirjailijan suhteesta kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen. Ei sekään pelkkää auvoa ole, mutta suomen kielen taitajina teksti muuttuu heidän kauttaan kertomuksiksi, kummallakin omanlaisensa prosessin kautta.
October 14, 2023
Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen yhteinen tietoteos Huokauksia luokasta uppoutui koulumaailman tämän hetkiseen tilanteeseen äidinkielen opettajien näkökulmasta. Tommi Kinnunen toimii tällä hetkellä Turussa lukion äidinkielen opettajana, on kotoisin Kuusamosta, ja on varsinkin Pimeät kuut teoksessaan tuonut esille omaa uupumustaan koulutyöhönsä, tosin Elna Suorajärven kertomana.
Minna Rytisalo on syntynyt Sodankylässä ja on toiminut viimeksi lukion äidinkielen opettajana Kuusamossa. Kuusamo ja sen luonto ovat vahvoja yhdistäviä tekijöitä molempien kirjailijoiden mielenmaisemille. Lisäksi heitä yhdistää, valitettavasti, vakava uupuminen opettajan työhön, josta he kertoivat varsin avoimesti tässä kirjassa, kirjoittaessaan toinen toisilleen kirjeitä. Kirjeitä on kaikkiaan 43 ja niiden ajankohdat sijoittuivat vuoden 2022 helmikuulta vuoden 2023 huhtikuulle.
Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teos Huokauksia luokasta on sukellus koulumaailmaan kahden uupuneen opettajan näkökulmasta. Järkevää kritisointia, mutta myös lämminhenkistä ajatusten vaihtoa kahdelta nykyhetken kiinnostavalta kirjailijalta.
Minna Rytisalo on syntynyt Sodankylässä ja on toiminut viimeksi lukion äidinkielen opettajana Kuusamossa. Kuusamo ja sen luonto ovat vahvoja yhdistäviä tekijöitä molempien kirjailijoiden mielenmaisemille. Lisäksi heitä yhdistää, valitettavasti, vakava uupuminen opettajan työhön, josta he kertoivat varsin avoimesti tässä kirjassa, kirjoittaessaan toinen toisilleen kirjeitä. Kirjeitä on kaikkiaan 43 ja niiden ajankohdat sijoittuivat vuoden 2022 helmikuulta vuoden 2023 huhtikuulle.
Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teos Huokauksia luokasta on sukellus koulumaailmaan kahden uupuneen opettajan näkökulmasta. Järkevää kritisointia, mutta myös lämminhenkistä ajatusten vaihtoa kahdelta nykyhetken kiinnostavalta kirjailijalta.
January 19, 2024
Vertaistuellinen kirjekirja opettajilta. Vaikka oma opettajataustani on eri luokka-asteelta ja eri aineista, tuntuivat koulumaailman realiteetit kipeän tutuilta. Kirjasta sai hyvää kaikupohjaa omille alanvaihtopohdinnoille ja toisaalta se muistutti siitä, mikä opettamisessa oli niin ihanaa.
September 18, 2023
Äärimmäisen tärkeä teos lukioiden, ja etenkin äidinkielten opettajien, hädästä. Teos koostuu Tommi Kinnusen (nyk. äidinkielen opettaja ja kirjailija) ja Minna Rytisalon (ent. äidinkielen opettaja ja nyk. kirjailija) käymästä kirjeenvaihdosta. Ratkaisu tuntuu tuorelta ja kerronta mahdollistaa myös kiintoisien sivupolkujen, kuten kirjailijuuden, perhe-elämän ja muiden ajatelmien, käsittelyn. Varjopuolena sivupolut voivat tuntua paikoin jaarittelulta, teoksessa on jonkin verran toisteisuutta, ja koska rakenne ei ole teemoiteltu, voi ydinajatusten löytyminen olla haastavaa - vaikka teoksen puolustukseksi on sanottava, että loppupuolella Kinnunen naulaa viisi teesiään hyvin selvästi kirjan sivuille. Tämä sopi hyvin iltakuunteluksi. Suosittelen muidenkin kuin opettajien lukevan tämän, koska koulun kriisiytyminen on koko yhteiskunnan asia.
August 23, 2023
Kirkasta, kokemuspohjaista ajatuksenvaihtoa muun muassa siitä, miksi nykylukio uuvuttaa suuren osan sekä opettajista että opiskelijoista. Koulua ja sen muutoksia kommentoidaan laajemminkin, mutta molempien kirjoittajien päänäkökulma on lukiossa. Tämän soisin ihan jokaisen koulutuspolitiikan saralla jollain tapaa päättävässä asemassa olevan lukevan. Suosittelen myös vanhemmille, koulumaailmasta tai ylipäätään ihmisyydestä kiinnostuneille. Ajatuksia vaihdetaan tässä kirjeenvaihdossa toki myös muusta tärkeästä: kirjoittamisesta, kirjailijuudesta ja koirista, väsymyksestä ja vadelmapuskista. Sain tästä paljon paitsi vertaistukea, myös ajateltavaa!
October 8, 2023
Kahden lukion äidinkielen opettajan kirjeenvaihtoa työuupumuksesta ja kirjailijuudesta (sekä taloremontista, lapsenhoidosta, omenapuista, koiranpennuista jne.) - näistä kouluun liittyvät asiat ovat itsellenikin hyvin tuttuja. Molemmat kirjoittajat ovat selvästi ammatilleen omistautuneita, mutta samalla myös mielestäni asemaltaan lopulta aika etuoikeutettuja. Tärkeän aiheen ja vetävän kirjoittamisen ansiosta tätä valitusta/”ränttäystä” jaksaa kuitenkin lukea.
February 2, 2024
Olipas mielenkiintoinen kirja. Kirjassa ruodittiin suomalaisen koulumaailman nykytilaa ja myös käsiteltiin kirjallisuutta ja kirjailijuutta. Mielenkiintoisia kohtia oli lukea erilaisten kirjailijoiden työn vaiheista.
Read
March 16, 2024Vavahduttavaa kuunneltavaa. Hätähuutoja koulumaailmasta on tietysti saatu aiemminkin, ja oppimistulosten laskua jouduttu seuraamaan vuodesta toiseen, mutta tässä Kinnunen ja Rytisalo pureutuvat ytimiä myöden jokaiseen ruoskaniskuun, jota opettajat ovat saaneet osakseen uudistuksien ja niin kutsuttujen kehityshankkeiden myötä. Keskustelu on tietysti äärimmäisen politisoitunut ja jossain määrin tulehtunutkin. Jokainen näkee koulussa alustan omille visioilleen omanlaisestaan yhteiskunnasta, minkä takia tiettyjä puheenvuoroja ei haluta edes kuunnella. Silti toivoisi, että keskustelussa jaksettaisiin kuulla ruohonjuuritasoakin. Mutta se on pakko sanoa, että ei, Tommi, se ei ole normaalia miettiä tapoja murtaa omaa värttinäluutaan, ettei tarvitsisi jaksaa tehdä töitä.
p.s. Enpä voi olla pohtimatta, miten tarkkaan kustantamossa on luettu Goodreads-arvosteluja, sillä olen itse kirjoittanut Rytisalon Rouva C-kirjasta vuonna 2019 tänne näin: "Melkein kuulin Rytisalon itsensä lukevan teosta ääneen, rätisevän takkatulen ääressä punaiseen samettinojatuoliin uppoutuneena", joka palasi mieleen, kun näin tämän kirjan kansikuvan.
p.s. Enpä voi olla pohtimatta, miten tarkkaan kustantamossa on luettu Goodreads-arvosteluja, sillä olen itse kirjoittanut Rytisalon Rouva C-kirjasta vuonna 2019 tänne näin: "Melkein kuulin Rytisalon itsensä lukevan teosta ääneen, rätisevän takkatulen ääressä punaiseen samettinojatuoliin uppoutuneena", joka palasi mieleen, kun näin tämän kirjan kansikuvan.
September 17, 2023
Samaistuin hyvin asioihin, joita opiskelijoista mainittiin. Oli myös hyvä kuulla, millaista opettajien näkökulmasta esimerkiksi lukio on. Eli lopputulos oli se, että opiskelijoita opettaa uupuneet opettajat, ja opettajat huolehtivat uupuneista opiskelijoista. Sain paljon uusia näkemyksiä siitä, kuinka Suomessakin koulusysteemit eivät toimi, vaikka meidän kouluja sanotaankin maailman parhaiksi. En nyt sano, että koulut olisi mitenkään erityisen huonoja, vaan sitä, kuinka monet kouluissa olevat ovat stressaantuneita ja uupuneita, eikä asialle oikein haluta tehdä mitään. Olen samaa mieltä tämän kirjan kanssa siitä, että opettajien työtä ei pitäisi väheksyä eikä aliarvioida (mikä vaikuttaa tällä hetkellä tapahtuvan). Nuoria pitäisi houkutella sille alalle, josta hän on oikeasti kiinnostunut, ei sille alalle, josta saa eniten palkkaa ja menestystä. Lukioissakin puhutaan liikaa siitä, millä alalla on paljon työmahdollisuuksia ja millä ei. Kotona vanhemmat sietävät vain menestyksekkäitä ammattivalintoja, kuten lääkärit, asianajajat, yms. Olen huomannut, että hyvin moni nuori murehtii siitä, millainen oma palkka tulee olemaan vanhempana (mukaan lukien myös minä). Jos yhteiskunta ja koulut kannustaisivat enemmän niihin aloihin, joista olemme oikeasti inhohimoisia, monet alat kokisivat varmasti kohennuksia. Samalla yhteiskunnan pitäisi olla vastuussa näiden heikompien alojen parantamisesta. Esimerkiksi koulujen henkilökunnat ansaitsisivat nykyistä paremmat oikeudet ja työolosuhteet.
November 18, 2023
Aihe on tärkeä, kaksi tähteä sen esiinnostamisesta. Valitettavasti punaiseksi langaksi muodostuu se, pitäisikö Kinnusen olla opettaja vai kirjailija, ja miten paskaa opettajien ja koululaisten elämä koulussa on. Jotenkin olisi 450 sivuun toivonut mahtuvan myös ratkaisujen visiointia, jopa utopioiden hahmottelua (vrt. ss. 442–447). Sen sijaan saamme lukea siitä, miten neljännesvuosisadan alalla ollut opettaja edelleen viettään öitään valmistelemassa opetusta. Omilla valinnoilla ei sitten vissiin ole mitään tekemistä loppuunpalamisen kanssa, vaan vika on aina ”systeemissä”? Kaksi loppuunpalanutta kirjailijaa eivät nyt vain yksinkertaisesti ole parhaat henkilöt kirjoittamaan aiheesta, mutta tuskinpa tätä olisi julkaistu, jos kirjoittajat eivät olisi jo valmiiksi kustantajan suosiossa. Ja kannesta asti selvää, millä tätä markkinoidaan. Jo siitä olisi pitänyt osata päätellä, ettei tähän kannata tuhlata aikaa.
October 1, 2023
Tärkeä vuoropuhelu opettajan työstä, uupumuksesta ja kirjailijuudesta. Kinnusen ja Rytisalon kirjeet nostavat esille koulumaailman rakenteellisia ongelmia, mutta sisältävät myös iloa työn ja vapaa-ajankin merkityksellisistä hetkistä. Pidin siitä, että Kinnunen ja Rytisalo olivat rohkeasti eri mieltäkin asioista. Rytisalon sanoin: ”Kumpikin meistä on sillä polulla, joka juuri nyt on paras”.
Aavistuksen olisin lyhentänyt kirjan mittaa, mutta toisaalta joka sana oli painavaa asiaa. Kirja sisältää myös mainioita kaunokirjallisia lukuvinkkejä ja kattavan lähdeluettelon.
Tommi ja Minna: kiitos tästä puhuttelevasta teoksesta!
Aavistuksen olisin lyhentänyt kirjan mittaa, mutta toisaalta joka sana oli painavaa asiaa. Kirja sisältää myös mainioita kaunokirjallisia lukuvinkkejä ja kattavan lähdeluettelon.
Tommi ja Minna: kiitos tästä puhuttelevasta teoksesta!
February 19, 2024
Tärkeä hätähuuto koulumaailmaan, sekä nuorten että opettajien jaksamiseen, liittyen ja samalla kuvaus työuupumuksesta ja kirjailijan työstä. Vapauttavaa, että joku kuvaa koulumaailman haasteita näin suorasukaisesti. Tunsin lukiessani helpotusta siitä, ettei oman jälkikasvuni ole enää koulumaailmassa. Pidin kirjeenvaihdosta, mutta teemat alkoivat loppua kohti toistaa itseään, vähän ärsyynnyinkin. Rytisalon kirjeiden sisältämät kirjavinkit olivat erinomainen lisäbonus.
April 26, 2024
Mielenkiintoinen kirjeenvaihtokirja kahden lukio-opena toimivan/toimineen välillä. Osin katarttinen kokemus: opetusalan jo jättäneenä sai muistelemaan kaiholla niitä ammatin hyviä puolia (oppilaat), mutta toisaalta ne huonot puolet (byrokratia)...
Osin vähän puudutti, kun joidenkin asioiden osalta käytettiin rautalankaa selvittämään miten hommat toimivat, mutta toisaalta pitäähän tämän kirjan kohdeyleisönä olla muutakin kuin pelkät (ex)opettajat.
Osin vähän puudutti, kun joidenkin asioiden osalta käytettiin rautalankaa selvittämään miten hommat toimivat, mutta toisaalta pitäähän tämän kirjan kohdeyleisönä olla muutakin kuin pelkät (ex)opettajat.
October 6, 2023
Tiukkaa ja ajankohtaista asiaa koulun nykytilasta. Tämän soisin päättäjien lukevan; me ruohonjuuritason raatajat jo kaiken tämän tiedämme ihan liiankin hyvin.
Rytisalon ja Kinnusen lämminhenkinen kirjepallottelu on nautinnollista luettavaa.
Rytisalon ja Kinnusen lämminhenkinen kirjepallottelu on nautinnollista luettavaa.
August 23, 2023
Total igenkänning!
February 23, 2024
Tämä kirja eteni joutuisaan, osin kirjaston pitkän varausjonon vuoksi, osin teksin ja teeman mielenkiintoisuuden vuoksi. Äidinkielenopettaja-kirjailijat käyvät keskenään kirjeenvaihtoa vuoden 2022 alusta lähtien noin vuoden verran. Keskustelua lukion ja muunkin koulumaailman murroksesta, työelämän tiivistyneesta tahdista ja kohtuuttomuudesta.
Uupunut keskustelu työelämästä on aina melko raskasta ja niin tässäkin, jolloin lukijakin lähes uupui. Vastapainoksi näissä kirjeissä piristystä ja valoa toivat kirjoittajien vapaa-ajan ja loma-aikojen kuavukset ja pysähdykset arkeen ja ympäristöön, sekä mielenkiintoiset kuvaukset kirjailijan töistä ja arjesta. Näiden kahden välistä tasapainoista, rauhallista ja asiapitoista keskustelua olisi ollut mukava lukea pidempäänkin.
Uupunut keskustelu työelämästä on aina melko raskasta ja niin tässäkin, jolloin lukijakin lähes uupui. Vastapainoksi näissä kirjeissä piristystä ja valoa toivat kirjoittajien vapaa-ajan ja loma-aikojen kuavukset ja pysähdykset arkeen ja ympäristöön, sekä mielenkiintoiset kuvaukset kirjailijan töistä ja arjesta. Näiden kahden välistä tasapainoista, rauhallista ja asiapitoista keskustelua olisi ollut mukava lukea pidempäänkin.
September 1, 2023
Tällainen kirja pitäisi kirjoittaa kaikilta niiltä aloilta, joilla päätökset tehdään tekijöiden päiden yli ja muutoksia tuutataan virastoista vähääkään ruohonjuuresta välittämättä.
June 20, 2025
Pakko pitää, koska samastun niin paljon.
November 26, 2023
Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo puhuvat suunsa puhtaaksi siitä, missä nykykoulu on mennyt pieleen. Pelkäsin, että kirja on pelkkää kiusallista valitusta, mutta olisi vain pitänyt luottaa lempikirjailijoihin: heidän kirjeenvaihtoaan oli mukava lukea, vaikka asiat välillä pistivätkin vihaksi. Voitaisiinko opettajia joskus kuunnella, kun koulua "kehitetään"?
Opettajapiireissä kirja on herättänyt monenlaista keskustelua. Itsekin varovasti pohdin, onko Kinnusen työuupumus osin itse aiheutettua - hän kertoo valmistavansa itse kaiken materiaalin ja käyvänsä tuntisuunnitelmat vielä ennen nukkumaanmenoa läpi. Ajattelin, että hänen työvuosillaan olisi oppinut jo keskittymään olennaiseen ja vetämään mutkia suoriksi siellä missä voi. Sitten päädyin opettamaan paria opintojaksoa valtaville lukioryhmille ja huomasin olevani korviani myöten suossa vaikka hyödynsin paljon valmiitakin materiaaleja enkä taatusti venynyt kaikkeen, mihin olisi pitänyt - en edes kaikkeen olennaiseen. Kyllä, monia huokauksia on minunkin luokastani kuulunut. Kiitos Kinnunen ja Rytisalo, ja onnea valitsemillanne teillä!
Tämä putoaa helposti Helmet-haasteen kohtaan 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua.
Opettajapiireissä kirja on herättänyt monenlaista keskustelua. Itsekin varovasti pohdin, onko Kinnusen työuupumus osin itse aiheutettua - hän kertoo valmistavansa itse kaiken materiaalin ja käyvänsä tuntisuunnitelmat vielä ennen nukkumaanmenoa läpi. Ajattelin, että hänen työvuosillaan olisi oppinut jo keskittymään olennaiseen ja vetämään mutkia suoriksi siellä missä voi. Sitten päädyin opettamaan paria opintojaksoa valtaville lukioryhmille ja huomasin olevani korviani myöten suossa vaikka hyödynsin paljon valmiitakin materiaaleja enkä taatusti venynyt kaikkeen, mihin olisi pitänyt - en edes kaikkeen olennaiseen. Kyllä, monia huokauksia on minunkin luokastani kuulunut. Kiitos Kinnunen ja Rytisalo, ja onnea valitsemillanne teillä!
Tämä putoaa helposti Helmet-haasteen kohtaan 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua.
January 5, 2024
B. Kirjana aika erilainen kuin mitä etukäteen ajattelin. Teksti oli sujuvaa, ja minua viehätti kirjan vastavuoroisuus ja lopputulosten erilaisuus. Kirjan aiheet pyörivät paljon koulun ympärillä, mutta itseäni puhutteli enemmän se, miten kaksi uupunutta käsittelee omaa tilannettaan - pystyin eläytymään siihen liiankin hyvin. Edelleen nauran itsekseni, kun muistelen Kinnusen kirjettä kirjeen loppupuolella, jossa hän viittaa lääkärin varoitukseen siitä, ettei Kinnunen voi jatkaa samalla tavalla koska joko psyyke tai kroppa pettää: siinähän sitä on jännitettävää, että kumpi pettää ensin!
September 4, 2023
Asiantuntevaa ajatustenvaihtoa koulumaailman uudistuksista ja etenkin lukioiden nykytilasta. Peruskoulunkin opettajalle valitettavan samaistuttavaa. Kirjemuoto teki lukemisesta miellyttävää, ja painavan sanottavan väliin tipahtelevien arkisten aiheiden keveys auttoi paitsi näkemään opettajat ihmisinä myös välillä laskemaan verenpaineita. Kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta kertominen oli myös inspiroivaa. Voi kunpa tämä löytäisi oikeille pöydille.
January 16, 2024
Huokauksia luokasta on huokauksia myös lähes tasa-arvoisesti kirjailijan ammatista. Sinänsä siis äidinkielen ja lukutaidon ystäville miellyttävää luettavaa, vaikken itse ole kirje-kirjoihin kovin ihastunut.
July 1, 2024
Mielenkiintoista luettavaa - huomasin viihtyväni hyvin tämän kirjan parissa - vaikka aikamoista valitustahan se oli eikä opettajan työ tai koulumaailma ole silleen itselle aivan tuttuja.
Kyllä monessa muussakin työssä on kovia aikataulupaineita, asiat muuttuvat koko ajan ja pitää oppia uutta. Mutta ei se mitään, minäkin pidän valittamisesta 😉 ja täytyyhän epäkohdista voida puhua. Julkisella sektorilla on varmasti kuitenkin haastavampaa kuin meillä yksityisellä työnantajalla, opettajien ja sairaanhoitajien selkänahasta revitään kaikki irti.
Kirja on kirjeenvaihtoa kahden henkilön välillä, joista kumpikin on lukion äidinkielen opettaja ja kumpikin on kirjailija. Kumpikin on Lapista kotoisin ja kumpikin on kokenut uupumuksen opettajan työssään. Kummallakin on lapsi ja koira.
Olen lukenut Rytisalon kaikki kolme romaania (etenkin esikoinen Lempi on ihastuttava!) ja Kinnuselta kai viisi. Eli kaunokirjailijoita he olivat entuudestaan tuttuja. Olin myös Turun Kirjamessuilla kuuntelemassa kun he puhuivat tästä kirjasta, nykypäivän koulumaailmasta ja kirjoittamisesta. Kinnunen on täällä Turussa myös pienimuotoinen julkkis, ja opettaa lukiossa, jota minäkin olen käynyt. Kirjassa lämmitti Kinnusen, turkulaistuneen kuusamolaisen pääkaupunkikriittisyys. Go Tommi!
”..jo aika varhain sain jäädä mökille yksikseni vanhempieni työpäivän ajaksi. Muistan, miten sateella istuin sisällä lukemassa ja kuuntelin pisaroiden vaimeaa ropinaa kattohuopaa vasten. ”
Kirjemuoto toimi yllättävän hyvin. Mielenkiinto pysyi yllä. Koulumaailman kritisoimisen lomassa vaihdetaan kuulemiset Turun ja Lapin välillä, kerrotaan vuodenaikojen vaihtelusta ja pohditaan muutakin elämää. Korona ja Ukrainan sota saavat oman osansa, etenkin alkupuolella. Kieli on selkeää ja vivahteikasta, selvästi kaunokirjailijan kynästä.
Lukio on varmasti muuttunut hyvin paljon niistä ajoista kun minä vietin aikaani siellä Kinnusen nykyisessä työpaikassa. Opettajaystäviltäni olen kuullut digihaasteita, hybridiopiskelun hankaluuksista, ärsyttävistä ja vaativista vanhemmista sekä työkuormasta erityisesti ylioppilaskirjoitusten aikana. Omat lapseni kirjoittivat 2020 (keskellä pahinta koronakevättä) ja 2022 (käytyään lukion pitkälti etäopetuksessa) joten kirjassa kuvattu on tavallaan tuttua sitä kautta. Digikirjoihin siirtyminen, sähköiset matematiikan tehtävät ja ihmeelliset kurssitarjottimet ovat tulleet tutuiksi ja ihmetyttäneet. Mitä ovat kirjoitustaidon ja lukutaidon kokeet? (no onneksi lapseni tiesivät, sillä kyllä on koulumaailma ja ylioppilaskirjoitukset omista ajoistani muuttuneet!)
Rytisalo ja Kinnunen pohtivat kirjeissään näitä samoja haasteita, jotka heillä opettajina ovat enemmän omassa arjessa näkyvillä. Miten opettajan pitäisi venyä terapeutiksi, kuraattoriksi ja digiekspertiksi. Laaja-alaiseksi hyvinvointialan ammattilaiseksi. Enää ei riitä, että osaa opettaa omaa ainettaan.
”Yritämmekö me suomalaiset olla jotain mitä emme ole, nimittäin ekstroverttejä eurooppalaisia, vaikka meidän pitäisi mennä metsään ja kuunnella sitä? En tiedä. Ehkä ihmiset olisivat ainakin onnellisempia niin.”
Monesta asiasta nämä kaksi kirjailijaopettajaa ovat samaa mieltä, vaikka toimen opettaa pienessä lukiossa Pohjois-Suomessa ja toinen suuressa lukiossa suuressa kaupungissa, Turussa. Joistain asioista he myös ovat eri mieltä. Kun Rytisalo haikailee konseptipaperien, kynien ja käsialan maailmaan, Kinnunen on enemmän digin kannattaja. Rytisalo repäisee ja irtisanoutuu opettajan työstään kun taas asuntovelallinen Kinnunen ei halua lähteä heittäytymään kokonaan kirjailijaksi. Rytisalo nauttii paluustaan kirjailijoiden kekkereihin uupumuksesta ja koronan jälkeen, Kinnusta kissanristiäiset eivät voisi vähempää kiinnostaa.
Jonkin verran paljon tässä on toistoa, samoja asioita mainitaan moneen kertaan. Pidin Kinnusen kirjeistä enemmän. Hän kuvaili luontoa ja elämää jotenkin lempeämmin. Rytisalo alkoi etenkin loppupuolella kuulostaa hieman katkeralta siitä, että Kinnunen haluaa edelleen jatkaa opettajana, ja että tämä silti pystyy olemaan tuottelias ja suosittu kirjailija.
Rankkaa tekstiä. Täytyy toivoa että opetusministeri, ministeriön virkamiehet ja ketkä kaikki näistä opetussuunnitelmista ja muista päättävätkään lukisivat tämän kirjan. Ei jokaisella tavis-opettajalla ole tällaista mahdollisuutta saada ääntään kuuluville. Rytisalo ja Kinnunen puhuvatkin varmasti monen opettajan puolesta.
Toivottavasti kuitenkin nuoret tämän kirjan luettuaankin edelleen hakeutuvat opettajan ammattiin, eivätkä pelästy ammatin varjopuolia. Yhteiskunta tarvitsee hyviä opettajia.
Kyllä monessa muussakin työssä on kovia aikataulupaineita, asiat muuttuvat koko ajan ja pitää oppia uutta. Mutta ei se mitään, minäkin pidän valittamisesta 😉 ja täytyyhän epäkohdista voida puhua. Julkisella sektorilla on varmasti kuitenkin haastavampaa kuin meillä yksityisellä työnantajalla, opettajien ja sairaanhoitajien selkänahasta revitään kaikki irti.
Kirja on kirjeenvaihtoa kahden henkilön välillä, joista kumpikin on lukion äidinkielen opettaja ja kumpikin on kirjailija. Kumpikin on Lapista kotoisin ja kumpikin on kokenut uupumuksen opettajan työssään. Kummallakin on lapsi ja koira.
Olen lukenut Rytisalon kaikki kolme romaania (etenkin esikoinen Lempi on ihastuttava!) ja Kinnuselta kai viisi. Eli kaunokirjailijoita he olivat entuudestaan tuttuja. Olin myös Turun Kirjamessuilla kuuntelemassa kun he puhuivat tästä kirjasta, nykypäivän koulumaailmasta ja kirjoittamisesta. Kinnunen on täällä Turussa myös pienimuotoinen julkkis, ja opettaa lukiossa, jota minäkin olen käynyt. Kirjassa lämmitti Kinnusen, turkulaistuneen kuusamolaisen pääkaupunkikriittisyys. Go Tommi!
”..jo aika varhain sain jäädä mökille yksikseni vanhempieni työpäivän ajaksi. Muistan, miten sateella istuin sisällä lukemassa ja kuuntelin pisaroiden vaimeaa ropinaa kattohuopaa vasten. ”
Kirjemuoto toimi yllättävän hyvin. Mielenkiinto pysyi yllä. Koulumaailman kritisoimisen lomassa vaihdetaan kuulemiset Turun ja Lapin välillä, kerrotaan vuodenaikojen vaihtelusta ja pohditaan muutakin elämää. Korona ja Ukrainan sota saavat oman osansa, etenkin alkupuolella. Kieli on selkeää ja vivahteikasta, selvästi kaunokirjailijan kynästä.
Lukio on varmasti muuttunut hyvin paljon niistä ajoista kun minä vietin aikaani siellä Kinnusen nykyisessä työpaikassa. Opettajaystäviltäni olen kuullut digihaasteita, hybridiopiskelun hankaluuksista, ärsyttävistä ja vaativista vanhemmista sekä työkuormasta erityisesti ylioppilaskirjoitusten aikana. Omat lapseni kirjoittivat 2020 (keskellä pahinta koronakevättä) ja 2022 (käytyään lukion pitkälti etäopetuksessa) joten kirjassa kuvattu on tavallaan tuttua sitä kautta. Digikirjoihin siirtyminen, sähköiset matematiikan tehtävät ja ihmeelliset kurssitarjottimet ovat tulleet tutuiksi ja ihmetyttäneet. Mitä ovat kirjoitustaidon ja lukutaidon kokeet? (no onneksi lapseni tiesivät, sillä kyllä on koulumaailma ja ylioppilaskirjoitukset omista ajoistani muuttuneet!)
Rytisalo ja Kinnunen pohtivat kirjeissään näitä samoja haasteita, jotka heillä opettajina ovat enemmän omassa arjessa näkyvillä. Miten opettajan pitäisi venyä terapeutiksi, kuraattoriksi ja digiekspertiksi. Laaja-alaiseksi hyvinvointialan ammattilaiseksi. Enää ei riitä, että osaa opettaa omaa ainettaan.
”Yritämmekö me suomalaiset olla jotain mitä emme ole, nimittäin ekstroverttejä eurooppalaisia, vaikka meidän pitäisi mennä metsään ja kuunnella sitä? En tiedä. Ehkä ihmiset olisivat ainakin onnellisempia niin.”
Monesta asiasta nämä kaksi kirjailijaopettajaa ovat samaa mieltä, vaikka toimen opettaa pienessä lukiossa Pohjois-Suomessa ja toinen suuressa lukiossa suuressa kaupungissa, Turussa. Joistain asioista he myös ovat eri mieltä. Kun Rytisalo haikailee konseptipaperien, kynien ja käsialan maailmaan, Kinnunen on enemmän digin kannattaja. Rytisalo repäisee ja irtisanoutuu opettajan työstään kun taas asuntovelallinen Kinnunen ei halua lähteä heittäytymään kokonaan kirjailijaksi. Rytisalo nauttii paluustaan kirjailijoiden kekkereihin uupumuksesta ja koronan jälkeen, Kinnusta kissanristiäiset eivät voisi vähempää kiinnostaa.
Jonkin verran paljon tässä on toistoa, samoja asioita mainitaan moneen kertaan. Pidin Kinnusen kirjeistä enemmän. Hän kuvaili luontoa ja elämää jotenkin lempeämmin. Rytisalo alkoi etenkin loppupuolella kuulostaa hieman katkeralta siitä, että Kinnunen haluaa edelleen jatkaa opettajana, ja että tämä silti pystyy olemaan tuottelias ja suosittu kirjailija.
Rankkaa tekstiä. Täytyy toivoa että opetusministeri, ministeriön virkamiehet ja ketkä kaikki näistä opetussuunnitelmista ja muista päättävätkään lukisivat tämän kirjan. Ei jokaisella tavis-opettajalla ole tällaista mahdollisuutta saada ääntään kuuluville. Rytisalo ja Kinnunen puhuvatkin varmasti monen opettajan puolesta.
Toivottavasti kuitenkin nuoret tämän kirjan luettuaankin edelleen hakeutuvat opettajan ammattiin, eivätkä pelästy ammatin varjopuolia. Yhteiskunta tarvitsee hyviä opettajia.
August 1, 2024
Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä sekä omia ajatuksia tukeva kirja. Kirja on kahden kirjailija-äidinkielenopettajan välinen, noin vuoden mittainen kirjeenvaihto. Kirjeenvaihdon pääteemat ovat työuupumus ja opetuksen nykytila Suomessa.
Luin kirjaa lähinnä iltalukemisena ennen nukahtamista. Yllättävän hidasta oli lukea tätä, niin kuin aina asiatekstiä. Lukeminen on kuitenkin vaikuttavaa: saatuani kirjan lähes luettua luin tänä aamuna päivän lehdestä, että pääministeri kertoo lisäopetuksesta, jota on tiedossa. Ajattelin, että onpa hyvä juttu! Kunnes kolmannella, tarkistavalla lukukerralla, tajusin sanan olevankin lisäsopeutuksen, ei lisäopetuksen. Näin vain ajatukseni olivat koulumaailmassa ja hahmottava lukutapa vei suoraan asian ytimeen eli lisäopetukseen, lisää tunteja opetukseen! Kielellä, kirjoitetulla tekstillä vaikutetaan ihmisten mieliin.
Luin aiemmin jonkun kritisoineen tätä kirjaa siitä, että se on epäuskottava: eivät kirjailijatkaan voi kirjoittaa noin huoliteltuja kirjeitä toisilleen. Itse ajattelen, ettei huoliteltu kieli, looginen asioiden käsittely ja kappalejaottelu ole epäaidon, tekemällä tehdyn kirjeenvaihdon merkki. Itse pidän siitä, että kirjoitettu kieli on huoliteltua ja mahdollisimman loogisesti etenevää, kappalejaoteltua. Tajunnanvirtamaisen kirjeenvaihdon lukeminen olisi ollut melkoinen koettelemus. Mielummin ja enemmin tätä huoliteltua, loogista ja kappalejaoteltua kieltä.
Annoin silti vain kolme tähteä kirjalle. Ehkä näin kesäloma-aikana arvostan lukemisessa sen helppoutta, sitä, että kirjan voi lukea hahmottamalla sanoja, ei jokaista sanaa tarkasti lukien. Tämä kirja, aihepiiriensäkin takia, vaati tarkkaa lukemista. Ja oli siis hidaslukuinen kirja. Siksi tällä kertaa vain kolme tähteä.
Luin kirjaa lähinnä iltalukemisena ennen nukahtamista. Yllättävän hidasta oli lukea tätä, niin kuin aina asiatekstiä. Lukeminen on kuitenkin vaikuttavaa: saatuani kirjan lähes luettua luin tänä aamuna päivän lehdestä, että pääministeri kertoo lisäopetuksesta, jota on tiedossa. Ajattelin, että onpa hyvä juttu! Kunnes kolmannella, tarkistavalla lukukerralla, tajusin sanan olevankin lisäsopeutuksen, ei lisäopetuksen. Näin vain ajatukseni olivat koulumaailmassa ja hahmottava lukutapa vei suoraan asian ytimeen eli lisäopetukseen, lisää tunteja opetukseen! Kielellä, kirjoitetulla tekstillä vaikutetaan ihmisten mieliin.
Luin aiemmin jonkun kritisoineen tätä kirjaa siitä, että se on epäuskottava: eivät kirjailijatkaan voi kirjoittaa noin huoliteltuja kirjeitä toisilleen. Itse ajattelen, ettei huoliteltu kieli, looginen asioiden käsittely ja kappalejaottelu ole epäaidon, tekemällä tehdyn kirjeenvaihdon merkki. Itse pidän siitä, että kirjoitettu kieli on huoliteltua ja mahdollisimman loogisesti etenevää, kappalejaoteltua. Tajunnanvirtamaisen kirjeenvaihdon lukeminen olisi ollut melkoinen koettelemus. Mielummin ja enemmin tätä huoliteltua, loogista ja kappalejaoteltua kieltä.
Annoin silti vain kolme tähteä kirjalle. Ehkä näin kesäloma-aikana arvostan lukemisessa sen helppoutta, sitä, että kirjan voi lukea hahmottamalla sanoja, ei jokaista sanaa tarkasti lukien. Tämä kirja, aihepiiriensäkin takia, vaati tarkkaa lukemista. Ja oli siis hidaslukuinen kirja. Siksi tällä kertaa vain kolme tähteä.
Displaying 1 - 30 of 62 reviews