Ukrainan sodan heikentämä Venäjä haluaa varmistaa itselleen pohjoisen herruuden. Suomen on jälleen vastattava kovaan kovemmalla.
Suomen armeijan erikoisjääkäreillä on menossa talviselviytymisharjoitus Pohjois-Lapissa lähellä Norjan ja Venäjän rajaa. Tilanne muuttuu räjähdysalttiiksi, kun ylikersantti Joni Koivu havaitsee taistelijaparinsa kanssa epäilyttävää tiedustelutoimintaa Suomen maaperällä. Joni huomaa olevansa jälleen keskellä Venäjän aloittamaa sotilaallista selkkausta. Suomi ja Norja päättävät vastata aggressioon nopealla yhteisoperaatiolla.
Maailmanpoliittisen tilanteen muuttuessa Kiina näkee mahdollisuutensa vahvistaa globaalia asemaansa. Maa suorittaa salaisia testauksia Pohjoisnavalla uudella arktiseen toimintaan suunnitellulla sukellusveneellään.
Riina Koivu työskentelee Supossa arktisen alueen geopoliittisena asiantuntijana. Hän lähtee työmatkalle Huippuvuorille perehtyäkseen Venäjän ja Kiinan tutkimuskeskuksiin. Mutta miksi Venäjän kaivoksen ja tutkimuskeskuksen läheisyydessä vaikuttaa pyörivän Wagner-palkkasotilaita? Mitä Venäjä valmistelee?
Operaatio Napakettu on menestyneen trillerisarjan kolmas, itsenäinen osa. Aiemmat osat ovat Operaatio Punainen kettu ja Operaatio Aavikkokettu. Trillerit kertovat suurvaltojen valtakamppailuista, joihin Suomikin vedetään mukaan. Sotilasoperaatioiden keskelle joutuvat tavalliset reserviläiset, tunnetut poliitikot ja ammattisotilaat.
Helena Immosen kolmas romaani, Operaatio Napakettu (2023) vie tapahtumat tällä kertaa arktisille alueille: Huippuvuorille, Barentsinmerelle ja Pohjois-Norjaan. Mukana on edellisistä romaaneista tutut Koivun perheet ja CIA:n agentti "Peto". Parastahan näissä Immosen kirjoissa on todellisuuden ja fiktion sekoittaminen: mukana on tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääminsteri Orpo, Venäjän ja Turkin presindetit jne. Jotkin hahmot ovat fiktiivisiä, kuten puolustusvoimain komentaja.
Vahvaa työtä edelleen. Nyt Venäjän uhkaa torjutaan pohjoisessa, kun aiemmissa romaaneissa sotaa käytiin Suomessa, Ruotsissa ja Afganistanissakin.
Ehkä ihan pientä toiston makua alkaa paikoittain olemaan. Esimerkiksi Jonin taistelut tai siis Immosen kirjoittamat taistelun kuvaukset Pohjois-Norjassa olivat aika tuttua luettavaa edellisistä kirjoista. Joskin nyt oli pieni "erikoisuus" mukana, mutta tätä arviota kirjoittaessa huomaan, että sitä tarinanpätkää ei muuten viety loppuun asti. Pedon ajatusmaailmaan sisäänhyppääminen yhdessä luvussa oli myös ehkä vähän muusta kerronnasta irrallinen pala ja hieman ns. hyppäsi silmään. Kuten jossain arviossa oli, loppu oli vähän töksähtävä.
Helppo kuvitella, että jatkoa seuraa ja kyllä nekin kirjat luen. Ihan samaa filistä ei tosin enää tule kuin ensimmäisen kirjan luettuani. Arvioksi tälle 3,7/5.
Immosen kettusarja on asettunut ensimmäisen osan jälkeen hyvin uomiinsa. Tässä kolmannessa osassa kirjailija tuo päähenkilönsä takaisin kotoisemmille taistelutantereille, ja kirjan nimen mukaisesti tiedustelu-ja muuta sotaa käydään tällä kertaa arktisissa olosuhteissa Huippuvuorilla ja Suomen ja Venäjän rajalla.
Kirja ei sinänsä tuo mitään uutta ja yllättävää, vaan pysyy genrensä mukaisissa uomissa, jossa jännittäviä maailmanpoliittisia asioita tapahtuu, aikaisemmista kirjoista alkaneet tarinalinjat jatkuvat ja päähenkilöiden henkilökohtaisissa elämissä on edessä isompia ja pienempiä valintoja ja pohdintoja. Oleellista lukijan kannalta on, että tarina rullaa ja teksti on sen verran uskottavaa, että sen imussa pysyy.
3,5 tähteä. En lue oikeastaan koskaan tällaisia kirjoja, mutta tämä oli yllättävän hauska lukukokemus. Dialogi oli melko suoraviivaista, mutta jännittävä juoni piti otteessaan hyvin.
Immonen parantaa juonenkehittelyään verrattuna kahteen edelliseen Kettu -osaan, onneksi kirja jää selkeästi kesken, eikä kirjailija yritä hätäisesti solmia useampia kiinnostavia ja koukuttavia juonenpätkiä yhteen vaan jättää lukijan odottamaan seuraavaa osaa. Immonen on edelleen vahvimmillaan faktan ja fiktion yhdistämisessä ja sotilas- ja turvallisuuspoliittisten skenaarioiden uskottavassa rakentamisessa ja kuvauksessa. Hänen aavistuksen opettavainen tyylinsä ei haittaa tällaista ei-armeijan käynyttä maallikkolukijaa yhtään, päinvastoin. Sen sijaan sama tyyli henkilöhahmojen ja ihmissuhteiden kuvauksessa on edelleen yhtä kankeaa kuin aikaisemmin - sisarusten Riinan ja Janin perhesuhdekuviot ovat kuin jostain stereotypioita esittelevästä oppikirjasta, jossa ensin kuvataan parisuhteeseen tai vanhemmuuteen liittyvä ongelma ja sitten siihen oikeanlainen tapa toimia ja ajatella. Immonen pukee heidät lukijalle valmiiksi kuin paperinuket. Se tekee näistä hahmoista todella tylsiä. Hahmojen tavallisuudessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta näissä hahmoissa ja heidän toimintatavoissaan ei ole oikein mitään persoonallista, mikä saisi lukijan heistä aidosti kiinnostumaan. En ole edes ihan varma, onko kyse hahmoista itsestään vai tavasta kertoa heistä. Ehkä molemmista. Onneksi konteksti on niin kiinnostava, että tämä puoli jää pienemmäksi haitaksi. Juonen osalta olisin jo valmis antamaan tälle 3 1/2 tähteä.
Operaatio kettu -sarjan kolmas osa on tähänastisista mukaansatempaavin. Luvut jäävät niin jännittäviin kohtiin, että on pakko lukea vielä yksi, ja vielä yksi, ja vielä yksi. Jännitysviihdettä parhaimmillaan. En yhtään ihmettele, että nimenomaan tästä kirjasta halutaan kuvata televisiosarja.
Omaan silmääni vaikuttaa siltä, että kirjailija (ja mahdollisesti hänen kustannustoimittajansa) alkaa löytää oman tyylinsä ja keskittyy siihen. Eipä kirjoittaja voi oikeastaan muuta tehdäkään kuin kirjoittaa omalla tyylillään; muu olisi epärehellisyyttä ennen kaikkea itseä kohtaan. Helena Immonen näkyy tekevän suuren työn sotilaallisten skenaarioitten rakentamiseksi, ja tästä huolellisesta vaivannäöstä annan suuret kehuni.
Tässäkin osassa huomioni kiinnittyi siihen, kuinka henkilöitten asenteita ja ajatuksia kuvataan heidän valmistamansa tai nauttimansa ruoan avulla. Ruoka onkin voimakas media. Toisaalta jäin pohtimaan, voisiko välillä käyttää vaihtelun vuoksi muitakin ilmentämiskeinoja.
Kolmannessa kettusarjan kirjassa ollaan aika lailla nykyajassa. Suomi ja Ruotsi ovat Natossa ja sota Ukrainassa jatkuu. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa napapiirin pohjoispuolelle, jossa Venäjä suorittaa kaikenlaisia operaatioita, joita sitten jo aiemmista kirjoista tutut henkilöt selvittelevät.
Aikalailla aiempien osien tyyliin tässä siis mennään. Tosin tällä kertaa kiinalaisetkin aiheuttavat kaikenlaista hämminkiä venäläisten ohella.
Aika hullua, että tämä tuntuu kaikki hyvin mahdolliselta ja realistiselta. Aamulla kun herää pitää hetki miettiä, mitä kuuli uutisista ja mitä luki tästä romaanista edellisenä iltana. 😀
Kirja jää totaalisen kesken ja tavallaan cliff hangeriib, joten pakko jatkaa heti seuraavaan ja viimeiseen osaan Operaatio Tulikettu.
Nyt kolmannen osan kohdalla alkaa ne muumimukien kuvioiden raportoinnit jo vähän häiritä. Vaikka niillä ois mitä piilomerkityksiä niin ei niin kauheesti kiinnosta mistä nuuskamuikkusmukista kukakin kahvinsa juo.
Jännä kirja kyllä, mutta kuten moni muukin on kommentoinut, muut kuin actionkohtaukset ovat jotenkin kökköjä. Lisäksi häiritsee kyllä se, että kun kiitellään kustannustoimittajaa ja muitakin oikoluvusta, niin aika paljon kirjoitus- ja kielioppivirheitä on silti päätynyt lopulliseen teokseenkin.
Luin koko sarjan, mikä on yhä harvinaisempaa tälle kirjastolaiselle, joka elää ammatillisesti uutuuksista, aluista ja koukuttavista ekoista osista.
Erityiskiitos Immoselle naisten tuomisesta (vaikkakin osin hyvin varovasti) niin puolustusvoimien arkeen kuin sotatantereille ympäri maailmaa. Tämän sarjan kautta päästään ampumaan vihollisia ja räjäyttämään terroristeja, mutta myös pohtimaan perhepolitiikkaa ja hoitovastuuta, joita ei tätä ennen liiaksi genressä ole vastaan tullut. Lisääkin mahtuisi!
Paikoitellen erittäin jännittävä, paikoitellen tyhjäkäyntiä. Eipä tämä kolmas osa tuo kauheasti lisää sarjaan tarinan tai henkilökehityksen osalta, ja kieli on edelleen paikoin kankeaa (varsinkin dialogit, jotka useimmilla hahmoilla tosi kirjakielisiä ja sitten Hillalla äärettömän puhekielistä, omituinen kontrasti) ja välillä tuntuu jopa että lukee huonoa käännöstä englannista ("Toimit rohkeudesta käsin"). Edellisessä osassa oli hieman huumoria, tästä se puuttuu kokonaan.
Hän on kyllä loistava kirjoittaja. Tarina etenee vikkelästi ja monella rintamalla - vaikka asemissa ovatkin aina samat: Suomi vs Venäjä. Mutta näinä aikoinahan se ei edes tunnu epätodennäköiseltä tai kauhean fiktiiviseltä. Mutta tämä tarina loppui kesken! Eivät päässeet kaikki päähenkilöt kirjan lopussa turvaan. Missä onnellinen loppu? Pitänee saman tien aloittaa seuraava osa, jospa se siitä selviäisi.
Kirjailija on suoriutunut teoksillaan todella kivasti, olen ilolla seurannut suosiota ja toisaalta itse lukenut ilmestyneet kiinnostuksella. Teksti on ollut viihdyttävää ja juonenkäänteet pitäneet mukana. Henkilöhahmot jäävät välillä vähän kolkoiksi, mutta en osaa suoraan kuvata miksi. Luen jatkossakin!
Mikään ei ole niin suuri pettymys, kuin luulla lukevansa trilogian viimeistä osaa, ja huomata sen päättyvän cliffhangeriin. Tässä riiputaan kun ei muuta voi.
Immonen on skenaarion rakentajana mallikas mutta kirjallisilta kyvyiltään varsin surkea. Henkilögalleria koostuu liikaa sukulaisuuksien varaan, ihmiskuvaukset ohuihin stereotypifiointeihin. Sääli. Ammattimaisen kustannustoimittajan avulla aineksista olisi voinut saada rakennettua laadukkaan, ehkä jopa kansainvälisentason sarjan. A’la ”nordic noir 2.0…
Hyvää oli tunnetut henkilöt oikeilla nimillään ja kuvitteelliset tapahtumat. Perhesuhteiden käsittely ei auttanut tarinaa mitenkään, joten olivat turhia. Aika töksähtävä lopetus. Jos seuraava kirja vielä tulee, niin siihen mukaan uudet päähenkilöt ja unohdetaan vanhat. Ei näitä samoja jaksa enää.
Very topical thriller where Russia wants to get full control of Arctic areas. China and NATO has its own interests. Finland as a new NATO member and Russia neighbor is drawn into scheming and battles.
Sarjan paras osa tähän asti. Nyt jännittävyyden lisäksi tarjolla oli myös aitoja yllätyksiä. Kuten sarjan aiemmissakin osissa, Immosen uskomaton tietotaito oikeasta elämästä siirtyy upeasti fiktiiviseen tarinaan.
Olipa kerrassaan huikea lukukokemus! Vanhat tutut ja ihanat henkilöhahmot vastassa, mukaanlukien ihana Presidentti Sauli Niinistö. Kirja jäi tavallaan kesken, ja malttamattomana odotankin milloin pääsen seuraavan kirjan kimppuun.
Mukiinmenevä ja kiinnostava 3. osa Helena Immosen kirjasarjassa. Tällä kertaa miljöö ja tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Huippuvuorille, Lappiin ja Jäämerelle. Plussaa aiheen kiinnostavuudesta ja uskottavuudesta, mutta dialogissa olisi aiempien osien tapaan vielä hiomista.
Dekkarifanina epäilin tarttua sotatrilleriin, mutta turhaan! Yhden jälkeen oli luettava kaikki, tämä oli sarjan paras tähän mennessä! 😍 Herättivät ajatuksia ja antoivat näkökulmaa uutisointiin.
Tarina oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta kirjoitusvirheitä oli päässyt läpi häiritsevän paljon. Ei niihin edellisissä sarjan kirjoissa kiinnittänyt huomiota.
Helena Immosen kolmas teos Napakettu palaa lähemmäs niitä juuria, joilla hän aloitti ensimmäisellä kirjallaan. Hyvä niin, sillä toisessa kirjassa tarina vei ainakin allekirjoittaneen mielestä päähenkilöitä liikaa maailmalle. Napaketussa Immonen käyttää taas omia vahvuuksiaan ja luo suurvaltapolitiikasta uskottavan kehyksen kertomukselle. Samojen päähenkilöiden tarina jatkuu tässäkin kirjassa, mutta jää hieman ohuemmaksi. Helena Immosesta on kuoriutumassa Ilkka Remeksen vertainen kirjailija. Pisteet 9/10.