Hetkittäin nerokkaita huomioita, usein melko normaalia kronikointia, turhan usein tiiviissä pötkössä toisiinsa liittymättömiä ja lukijalle aukeamattomia yksityiskohtia. Sehän tässä toki on se juttu: normaaliin elämäkertaan liian tarkkoja muistikuvia, mistä tulee koominen ja vastaansanomaton vaikutelma. Tässä ei ole mitään ehkää tai muistaaksenia, vaan kaikki on dokumentoitua jo tapahtumahetkellä päiväkirjoihin ja muihin tallenteisiin.
Jeppiksissä ilahdutti tiukasti hetkessä oleminen: lapsi ei muista menneisyyttä (kovin kauas ainakaan) eikä osaa odottaa tulevaisuudelta mitään. Siksi kerronta kuvasi hyvin kapealla katseella vain kuluvaa hetkeä. Mansessa sen sijaan Liimatta aika usein viittaa tuleviin tapahtumiin, että miten jotakin kuvattua asiaa muisteltiin parin kymmenen vuoden päästä.
Arvostan Liimattaa taiteentekijänä: omaääninen, huimaavan tuottelias ja kykenevä toteuttamaan omat visionsa. Ja ovathan nämä elämäkerralliset tiiliskivet ihan omanlaisiaan. Pakko kuitenkin tunnustaa, että harva kirjassa siteerattu ylöskirjaus sykähdytti sen enemmin. Jos olisin suurempi Abso-fani, niin varmaan tuttujen sanoitusten taustojen avaaminen kiinnostaisi, mutta nyt se jäi vähemmälle (Simpukka-amppeli on itselleni tutuin albumi ja sen teko osuu tähän kirjaan).