What do you think?
Rate this book
Harhamat
Kirja kertoo ihmisen ylenkatseesta muita lajeja kohtaan mutta samalla myös elämään merkitystä tuovasta luontoyhteydestä ja yhteisöllisyydestä. Voisiko olla mahdollista elää harmonisesti monilajisessa yhteisössä?
Aberrania on unohdettu kolkka valtakunnan rajalla. Siellä elämä on yksinkertaista ja työteliästä, ja luonnonkierto määrittää arkea. Sinne romaanin nimetön kertoja pakenee urbaanin elämän tyhjyyttä. Sivilisaation pariin kutsuu enää terapeutti, jolta kertojan on ryhdyttävä salaamaan maalaiselon kummallisia käänteitä.
Vain Aberraniassa saattaa olla oma itsensä, vaikka uusia asukkaita usein kohdellaan kuin vierasta, joka on tullut rikkomaan tiiviin yhteisön. Naapurin omalaatuinen Eulalia ja tämän lähipiiri alkavat paljastaa todellisia kasvojaan ja salaisuuksiaan.
Aberrania on unohdettu kolkka valtakunnan rajalla. Siellä elämä on yksinkertaista ja työteliästä, ja luonnonkierto määrittää arkea. Sinne romaanin nimetön kertoja pakenee urbaanin elämän tyhjyyttä. Sivilisaation pariin kutsuu enää terapeutti, jolta kertojan on ryhdyttävä salaamaan maalaiselon kummallisia käänteitä.
Vain Aberraniassa saattaa olla oma itsensä, vaikka uusia asukkaita usein kohdellaan kuin vierasta, joka on tullut rikkomaan tiiviin yhteisön. Naapurin omalaatuinen Eulalia ja tämän lähipiiri alkavat paljastaa todellisia kasvojaan ja salaisuuksiaan.
255 pages, Hardcover
Published January 1, 2023
3 people are currently reading
117 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 23 of 23 reviews
September 8, 2023
Parhaimmillaan tässä oli Leena Krohnin mieleen tuovia hienoja maagisen realismin hetkiä, mutta kirjan sanoma (ihmisten toislajisia kohtaan harjoittama systemaattinen väkivalta) tuli esille liian alleviivatusti. Näytä, älä selitä olisi toiminut tässäkin paremmin.
September 9, 2023
Tunnelmallinen ja aiheeltaan kiinnostava, mutta saattaa jäädä sellaiseksi, jota en enää jälkikäteen muista lukeneeni. Jäi olo, että tämä olisi ehkä yltänyt korkeammallekin pohdinnoissaan.
February 20, 2024
Harhamat kertoo naisesta, joka haluaa pois kaupungista, luonnon keskelle. Hän päätyy Aberraniaan, jonnekin tunnetun maailman rajamaille. Paikkaan, jonka muut asukkaat ovat kimeeroita, eri eläinten sekoituksia. Aberrania saa kyseenalaistamaan ihmisen ylivertaisuuden osoittaessaan, kuinka monilla eri tavoilla elämää voi elää. Vähitellen naisen kaupunkikäynnit harvenevat ja menettävät merkityksensä, eikä terapeutillekaan ole enää tarvetta.
Harhaman idea on mielenkiintoinen, mutta monestakin syystä toteutus sai itseni lukijana vastahankaan. Ensinnäkin siirtymä Aberraniaan oli kuvattu niin, etten päässyt tavoitellun maagisen realismin imuun vaan koin koko ajan seuraavani lavastettua näytelmää. Toisekseen minua vaivasi se, miksi muista lajeista oli pitänyt tehdä outoja kimeeroita. Viesti kaikkien lajien ainutlaatuisuudesta olisi mennyt perille ilmankin.
Niin kuin usein tämäntyyppisissä kirjoissa, Koivistokaan ei välty ajoittaiselta saarnaamiselta. Nämä jaksot ovat omiaan edelleen nakertamaan luodun maailman uskottavuutta. Myös parisuhteiden synty ja purkautuminen jätti minulle sellaisen olon, kuin kirjailija selittäisi asioita enemmän itselleen kuin lukijalleen. Kaiken tämän jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että loppua kohden olin jo kirjan kaikkiin hahmoihin varsin kiintynyt.
Harhaman idea on mielenkiintoinen, mutta monestakin syystä toteutus sai itseni lukijana vastahankaan. Ensinnäkin siirtymä Aberraniaan oli kuvattu niin, etten päässyt tavoitellun maagisen realismin imuun vaan koin koko ajan seuraavani lavastettua näytelmää. Toisekseen minua vaivasi se, miksi muista lajeista oli pitänyt tehdä outoja kimeeroita. Viesti kaikkien lajien ainutlaatuisuudesta olisi mennyt perille ilmankin.
Niin kuin usein tämäntyyppisissä kirjoissa, Koivistokaan ei välty ajoittaiselta saarnaamiselta. Nämä jaksot ovat omiaan edelleen nakertamaan luodun maailman uskottavuutta. Myös parisuhteiden synty ja purkautuminen jätti minulle sellaisen olon, kuin kirjailija selittäisi asioita enemmän itselleen kuin lukijalleen. Kaiken tämän jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että loppua kohden olin jo kirjan kaikkiin hahmoihin varsin kiintynyt.
April 23, 2024
Tässäpä ainutkertainen teos, joka paneutuu samaan aikaan pohtivalla ja konkreettisella tavalla ihmisen ja muunlajisten väliseen suhteeseen.
Tarinan kertoja on masennuksesta kärsivä nainen, joka haluaa paeta ihmiselämän oravanpyörää. Hän jättää kaupungin ja muuttaa pieneen mökkeröön keskelle luontoa. Paikka on muiden ihmisten silmissä keskellä ei-mitään, mutta pian kertojalle selviää, että siellä on runsaasti muitakin asukkaita, joilla on alueelle oma nimi: Aberrania.
Aberrania on yhtä aikaa satumainen ja hyvin todentuntuinen. Ei ole selvää, missä se sijaitsee tai miten sen rajat määrittyvät. Usein löysin itseni pohtimasta, onko Aberrania edes todellinen paikka vai sittenkin "vain" kertojan luoma utopia. Kerta toisensa jälkeen myös totesin, ettei sillä ole edes väliä. Aberraniaa asuttavat ihmisen ja eläimen välimuodoilta vaikuttavat olennot, jotka nimittävät itseään kimeereiksi. Tutustuessaan Aberranian asukkaisiin kertojan oma ihmismäinen taipumus luokitella elollisia eri lokeroihin haastetaan kerta toisensa perään.
Teos keskittyykin esittämään runsaasti kritiikkiä ihmisen luontosuhteesta sekä kertojan että aberranialaisten äänin. Tarinaan mahtuu paljon filosofista pohdintaa tuoden teokseen esseistisen proosan ominaisuuksia. Samalla kimeerien antropomorfisuus luo viittauksia perinteisiin eläinsatuihin.
Muunlajisuuden teema on keskeisessä roolissa. Ihmisen ja eläimen lajierot ovat häilyviä, sillä kimeerit eivät edusta näistä kumpaakaan: he ovat yksinkertaisesti omia itsejään, sellaisia kuin ovat. Kimeerit ovat elintavoissaan hyvin ihmismäisiä ja älyllisesti vähintäänkin ihmisen tasoisia, mutta samaan aikaan monet suhtautuvat ihmisiin jopa alentuvasti, esimerkiksi muuan rottakimeeri käyttää heistä termiä "alkeeli". (Samainen rotta lahjoittaa eräillä kutsuilla kimeeriystävälleen Derridan teoksen "Eläin joka siis olen".)
Luonnosta vieraantuneita ihmisiä teoksessa edustavat muun muassa kertojan terapeutti ja paras ystävä, joita hän käy aika ajoin tapaamassa Aberraniaan muuttonsa jälkeen. Terapeutti yrittää kovasti auttaa kertojaa kuntoutumaan taas työkykyiseksi, täydeksi yhteiskunnan jäseneksi. Kertojalla on kuitenkin alusta asti vaikeuksia sopeutua tähän rooliin:
"Minähän en halua kilpailla enkä nostaa itseäni esille. En halua olla siinä mukana. Haluan olla mikä olen, vaikka sitten hidas ja tyhmä ja avuton. Miksi en saa olla se mikä olen? Miksi minun pitäisi pärjätä sellaisessa systeemissä, jota en kannata? Kaikki mitä suurin osa näyttää haluavan, on minusta sietämätöntä." (Luku 10, 01:55)
I feel you, big time. Lukiessani toivoin kovasti, että minullakin olisi jossain oma Aberraniani.
Teos sisältää ekokriittisen näkökulman lisäksi siis myös yhteiskunnallista kritiikkiä. Suhteellisen lyhyeen romaaniin mahtuu monenlaisia teemoja ja runsaasti syvyyttä. Silkkaa esseististä paasaamista se ei kuitenkaan ole, vaan myös juoni on kiinnostava, aika ajoin yllättävä, sykähdyttävä ja surullinenkin.
Teos kulkee luonto edellä myös kielellisellä tasolla. Luontoa kuvataan runsaasti, esimerkiksi kasvilajistoa nimetään monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti. Se kuvaa toisaalta teoksen luontokeskeisyyttä, toisaalta kertojan (ja kirjailijan) omaa tietämystä luonnosta. Kieli on aika ajoin myös leikittelevää tai oivaltavaa: esimerkiksi "kaupunki" vääntyy kertojan mielessä sanaksi "kupunki", kuvastaen urbaanin ympäristön tukahduttavaa vaikutusta. Vastaavasti "Aberrania" yhdistyi mielessäni oitis latinankieliseen kantasanaan "apertus", josta juontuu mm. portugalin "aberto" ('auki', 'avoin/na'). Aberrania edustaakin paikkaa, jossa kertojalla on tilaa hengittää, toipua ja viimein löytää itsensä. Toisaalta se kuulostaa myös kutsulta avautua ympäröivälle luonnolle ja luoda aito yhteys siihen. Avautua ajatukselle, että ihmisille merkityksellinen näkemys lajieroista sekä luonnon ja ei-luonnon erittelystä on todellisuudessa este.
Tarinan kertoja on masennuksesta kärsivä nainen, joka haluaa paeta ihmiselämän oravanpyörää. Hän jättää kaupungin ja muuttaa pieneen mökkeröön keskelle luontoa. Paikka on muiden ihmisten silmissä keskellä ei-mitään, mutta pian kertojalle selviää, että siellä on runsaasti muitakin asukkaita, joilla on alueelle oma nimi: Aberrania.
Aberrania on yhtä aikaa satumainen ja hyvin todentuntuinen. Ei ole selvää, missä se sijaitsee tai miten sen rajat määrittyvät. Usein löysin itseni pohtimasta, onko Aberrania edes todellinen paikka vai sittenkin "vain" kertojan luoma utopia. Kerta toisensa jälkeen myös totesin, ettei sillä ole edes väliä. Aberraniaa asuttavat ihmisen ja eläimen välimuodoilta vaikuttavat olennot, jotka nimittävät itseään kimeereiksi. Tutustuessaan Aberranian asukkaisiin kertojan oma ihmismäinen taipumus luokitella elollisia eri lokeroihin haastetaan kerta toisensa perään.
Teos keskittyykin esittämään runsaasti kritiikkiä ihmisen luontosuhteesta sekä kertojan että aberranialaisten äänin. Tarinaan mahtuu paljon filosofista pohdintaa tuoden teokseen esseistisen proosan ominaisuuksia. Samalla kimeerien antropomorfisuus luo viittauksia perinteisiin eläinsatuihin.
Muunlajisuuden teema on keskeisessä roolissa. Ihmisen ja eläimen lajierot ovat häilyviä, sillä kimeerit eivät edusta näistä kumpaakaan: he ovat yksinkertaisesti omia itsejään, sellaisia kuin ovat. Kimeerit ovat elintavoissaan hyvin ihmismäisiä ja älyllisesti vähintäänkin ihmisen tasoisia, mutta samaan aikaan monet suhtautuvat ihmisiin jopa alentuvasti, esimerkiksi muuan rottakimeeri käyttää heistä termiä "alkeeli". (Samainen rotta lahjoittaa eräillä kutsuilla kimeeriystävälleen Derridan teoksen "Eläin joka siis olen".)
Luonnosta vieraantuneita ihmisiä teoksessa edustavat muun muassa kertojan terapeutti ja paras ystävä, joita hän käy aika ajoin tapaamassa Aberraniaan muuttonsa jälkeen. Terapeutti yrittää kovasti auttaa kertojaa kuntoutumaan taas työkykyiseksi, täydeksi yhteiskunnan jäseneksi. Kertojalla on kuitenkin alusta asti vaikeuksia sopeutua tähän rooliin:
"Minähän en halua kilpailla enkä nostaa itseäni esille. En halua olla siinä mukana. Haluan olla mikä olen, vaikka sitten hidas ja tyhmä ja avuton. Miksi en saa olla se mikä olen? Miksi minun pitäisi pärjätä sellaisessa systeemissä, jota en kannata? Kaikki mitä suurin osa näyttää haluavan, on minusta sietämätöntä." (Luku 10, 01:55)
I feel you, big time. Lukiessani toivoin kovasti, että minullakin olisi jossain oma Aberraniani.
Teos sisältää ekokriittisen näkökulman lisäksi siis myös yhteiskunnallista kritiikkiä. Suhteellisen lyhyeen romaaniin mahtuu monenlaisia teemoja ja runsaasti syvyyttä. Silkkaa esseististä paasaamista se ei kuitenkaan ole, vaan myös juoni on kiinnostava, aika ajoin yllättävä, sykähdyttävä ja surullinenkin.
Teos kulkee luonto edellä myös kielellisellä tasolla. Luontoa kuvataan runsaasti, esimerkiksi kasvilajistoa nimetään monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti. Se kuvaa toisaalta teoksen luontokeskeisyyttä, toisaalta kertojan (ja kirjailijan) omaa tietämystä luonnosta. Kieli on aika ajoin myös leikittelevää tai oivaltavaa: esimerkiksi "kaupunki" vääntyy kertojan mielessä sanaksi "kupunki", kuvastaen urbaanin ympäristön tukahduttavaa vaikutusta. Vastaavasti "Aberrania" yhdistyi mielessäni oitis latinankieliseen kantasanaan "apertus", josta juontuu mm. portugalin "aberto" ('auki', 'avoin/na'). Aberrania edustaakin paikkaa, jossa kertojalla on tilaa hengittää, toipua ja viimein löytää itsensä. Toisaalta se kuulostaa myös kutsulta avautua ympäröivälle luonnolle ja luoda aito yhteys siihen. Avautua ajatukselle, että ihmisille merkityksellinen näkemys lajieroista sekä luonnon ja ei-luonnon erittelystä on todellisuudessa este.
June 27, 2024
Hihkaisin jo ensimmäisen luvun kuultuani, että tämähän on Tainaron-pastissi! Tosin jos Tainaronin synkimmät sävyt ovat kaipausta takaisin kotiin, on Harhaman synkimmät sävyt dystopiaa, ihmisinhoa ja syvällistä pettymystä omaan lajiin.
Harhamat on parhaimmillaan upea teos. Siinä on Tainaronin leikittelevyyttä, ja kiehtovaa pohdintaa rakkaudesta, rakkauden syistä ja oman tilan ja itsetuntemuksen tarpeesta. Huoahdin ihastuksesta, kun päähenkilö pohtii rakastuuko toisessa itsensä kaltaisuuteen vai siihen, mikä oli itsestä vierasta, ja itkin mukana, kun rakkaus hiipui toisen muuttuessa toisensa peilikuvaksi. Parhaimmillaan tämä on upea kirjoitelma rakkaudesta.
Mutta sitten. Kiitos, ymmärsin jo ensimmäisen moraalisaarnan kohdalla, että ihminen on paha, ja maailma on paha, ja kaikki muut ihmiset paitsi päähenkilö ovat moraalittomia hirviöitä. Ei tätä samaa paatoksellista saarnaa kaikkien muiden ihmisten pahuudesta olisi tarvinnut kahdeksaa kertaa toistaa.
Harhamat on parhaimmillaan upea teos. Siinä on Tainaronin leikittelevyyttä, ja kiehtovaa pohdintaa rakkaudesta, rakkauden syistä ja oman tilan ja itsetuntemuksen tarpeesta. Huoahdin ihastuksesta, kun päähenkilö pohtii rakastuuko toisessa itsensä kaltaisuuteen vai siihen, mikä oli itsestä vierasta, ja itkin mukana, kun rakkaus hiipui toisen muuttuessa toisensa peilikuvaksi. Parhaimmillaan tämä on upea kirjoitelma rakkaudesta.
Mutta sitten. Kiitos, ymmärsin jo ensimmäisen moraalisaarnan kohdalla, että ihminen on paha, ja maailma on paha, ja kaikki muut ihmiset paitsi päähenkilö ovat moraalittomia hirviöitä. Ei tätä samaa paatoksellista saarnaa kaikkien muiden ihmisten pahuudesta olisi tarvinnut kahdeksaa kertaa toistaa.
September 27, 2023
Alkuun hieman epäröin, mihin suuntaan kirja lähtee. Mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän pidin. Tämän kirjan aion lukea uudestaan joskus myöhemmin.
Ihmeelliseen Aberraniaan muuttava ihminen antaa ympäristön muuttaa itseään eikä vaadi ympäristöä muuttumaan vuokseen. Aberranian ja sen asukkaiden kuvaukset ovat kauniita, elämä voi olla ihmeellistä vaikkei se edes olisi erityisen ihmeellistä. Tosin ihmeitä Aberrania on pullollaan.
Minulle nimetön päähenkilö on samastuttava, hän pukee sanoiksi monia ajatuksia, joita olen pyöritellyt päässäni, mm. ihmisestä ja luonnosta. Hän tekee valintoja, joita itse haluaisin tehdä. Toisaalta hän on myös riittävän erilainen säilyttääkseen mielenkiinnon.
Harhamat ei välttämättä miellytä kaikkia. Minua kirjan ajoittainen paatoksellisuus ei haittaa, mutta toisenlainen lukija saattaa siitä ärsyyntyä. Suosittelen joka tapauksessa kaikenlaisia lukijoita tutustumaan kirjaan.
Elina Warstan suunnittelema kansi on minusta kaunis ja sopii kirjaan.
Ihmeelliseen Aberraniaan muuttava ihminen antaa ympäristön muuttaa itseään eikä vaadi ympäristöä muuttumaan vuokseen. Aberranian ja sen asukkaiden kuvaukset ovat kauniita, elämä voi olla ihmeellistä vaikkei se edes olisi erityisen ihmeellistä. Tosin ihmeitä Aberrania on pullollaan.
Minulle nimetön päähenkilö on samastuttava, hän pukee sanoiksi monia ajatuksia, joita olen pyöritellyt päässäni, mm. ihmisestä ja luonnosta. Hän tekee valintoja, joita itse haluaisin tehdä. Toisaalta hän on myös riittävän erilainen säilyttääkseen mielenkiinnon.
Harhamat ei välttämättä miellytä kaikkia. Minua kirjan ajoittainen paatoksellisuus ei haittaa, mutta toisenlainen lukija saattaa siitä ärsyyntyä. Suosittelen joka tapauksessa kaikenlaisia lukijoita tutustumaan kirjaan.
Elina Warstan suunnittelema kansi on minusta kaunis ja sopii kirjaan.
January 10, 2024
Kirjaa ei pitäisi tuomita kannen perusteella, mutta kansi sai minut aluperin tarttumaan kirjaan. Tarina itsessään oli myös ihastuttava, unenomainen ja satumainen.
Kantavat teemat eivät olleet suorastaan mullistavia, ja paikoin päähenkilön ajatukset saivat saarnaavan vivahteen. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska toteutus ei ollut holhoava. Lisäksi hidas kerronta, miljöö ja huomiot lähiympäristöstä olivat kauniita ja osuvia. Sivuilta sai itsekin pienen palan Aberranian rauhaa.
Kantavat teemat eivät olleet suorastaan mullistavia, ja paikoin päähenkilön ajatukset saivat saarnaavan vivahteen. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska toteutus ei ollut holhoava. Lisäksi hidas kerronta, miljöö ja huomiot lähiympäristöstä olivat kauniita ja osuvia. Sivuilta sai itsekin pienen palan Aberranian rauhaa.
October 4, 2024
Interesting story, and a bold one I would say. There are some good points regarding how distorted the relation between humans and nature is.
September 15, 2023
Harhamat kiinnosti, sillä Aura Koiviston vuonna 2019 ilmestynyt Mies ja merilehmä oli hieno tarinallinen tietokirja Georg Stelleristä ja tämän löytöretkistä. Sen pohjalta olin kiinnostunut tutustumaan Koivistoon myös romaanikirjailijana. Harhamien lupailtu monilajisuus oli myös aiheena houkutteleva.
Romaanin asetelmassa on jotain maaritverrosmaista. Nimetön kertoja on työ- ja kaupunkielämän paineita syrjäseuduille paennut nainen, joka löytää uuden kodin Aberraniasta, unohdetuilta rajamailta. Sieltä häntä vetää kaupunkiin vain satunnaiset vierailut terapiassa, jossa nainen pyrkii lähinnä todistelemaan omaa työkyvyttömyyttään, jotta ei joutuisi enää imetyksi työelämän kurimukseen.
Aberraniassa kertojan naapurissa asuu vanha, noita-akkamainen Eulalia, jonka elämänmeno vaikuttaa alkuun vähän vinolta, sitten aika lailla enemmän kummalliselta ja lopulta täysin omituiselta: kertoja nimittäin äkkää eräänä päivänä mummon munimasta.
Käy ilmi, että Eulalia on puoliksi lintu. Tällaisiksi sekoituksiksi paljastuvat Aberranian muutkin asukkaat. He ovat kimeerejä, joiden kummallisuutta kertoja pääsee ihmettelemään. Kimeerit suhtautuvat ihmisiin hyvin varautuneesti, eikä kertojankaan ole helppo päästä heidän luottamuksensa piiriin, mutta lopulta hän löytää paikkansa paikallisessa yhteisössä ihmisyydestään huolimatta.
Ihmisyys ei nimittäin Harhamien maailmassa ole korkeassa kurssissa. Jo toisessa luvussa kertoja kauhistelee ihmiselon synkkyyttä ja ihmisten pahuutta siihen tapaan, ettei ihmiskunnan kurjuudesta jää mitään epäilystä. Harhamat voisi hyvin laskea tendenssiromaaniksi: sellaisen tarkoitus on tieteen termipankin mukaan ”ohjata lukijan mielipiteitä tiettyyn suuntaan ja sitä kautta vaikuttaa moraalisiin arvoihin tai yhteiskunnallisiin oloihin”. Tämä kuvaus sopii Harhamiin erinomaisesti.
Tämä tuntuu valitettavasti romaanin suurimmalta heikkoudelta. Olen itse asiasta samaa mieltä, mutta romaanina Harhamat ei ole lopulta kovin vetävä. Ihmiskunnan pahuutta alleviivataan raskaalla kädellä. Lukijalle, joka on valmiiksi samaa mieltä, se on vähän tarpeetonta, ja näinköhän Koiviston tylyytys kääntää erimielisten päitä. Vertailukohtana tulee mieleen esimerkiksi Elisa Aaltolan tiukka eläinoikeusasia, joka esseemuotoisena toimii erittäin hyvin. Romaanimuodossa faktapitoinen saarnaus tulee tarinankerronnan tielle. Tässä tapauksessa tarinakaan ei ihan onnistunut vetämään mukaansa tarpeeksi.
Romaanin asetelmassa on jotain maaritverrosmaista. Nimetön kertoja on työ- ja kaupunkielämän paineita syrjäseuduille paennut nainen, joka löytää uuden kodin Aberraniasta, unohdetuilta rajamailta. Sieltä häntä vetää kaupunkiin vain satunnaiset vierailut terapiassa, jossa nainen pyrkii lähinnä todistelemaan omaa työkyvyttömyyttään, jotta ei joutuisi enää imetyksi työelämän kurimukseen.
Aberraniassa kertojan naapurissa asuu vanha, noita-akkamainen Eulalia, jonka elämänmeno vaikuttaa alkuun vähän vinolta, sitten aika lailla enemmän kummalliselta ja lopulta täysin omituiselta: kertoja nimittäin äkkää eräänä päivänä mummon munimasta.
Ja nyt puhun nimenomaan linnun munasta. Valkoisesta kalkkikuorisesta munasta, jollaisessa linnun sikiö kehittyy. Eulalia pullautti munan peräpäästään, ja se oli varsin kookas, suunnilleen hanhen munan kokoinen.
Käy ilmi, että Eulalia on puoliksi lintu. Tällaisiksi sekoituksiksi paljastuvat Aberranian muutkin asukkaat. He ovat kimeerejä, joiden kummallisuutta kertoja pääsee ihmettelemään. Kimeerit suhtautuvat ihmisiin hyvin varautuneesti, eikä kertojankaan ole helppo päästä heidän luottamuksensa piiriin, mutta lopulta hän löytää paikkansa paikallisessa yhteisössä ihmisyydestään huolimatta.
Ihmisyys ei nimittäin Harhamien maailmassa ole korkeassa kurssissa. Jo toisessa luvussa kertoja kauhistelee ihmiselon synkkyyttä ja ihmisten pahuutta siihen tapaan, ettei ihmiskunnan kurjuudesta jää mitään epäilystä. Harhamat voisi hyvin laskea tendenssiromaaniksi: sellaisen tarkoitus on tieteen termipankin mukaan ”ohjata lukijan mielipiteitä tiettyyn suuntaan ja sitä kautta vaikuttaa moraalisiin arvoihin tai yhteiskunnallisiin oloihin”. Tämä kuvaus sopii Harhamiin erinomaisesti.
Tämä tuntuu valitettavasti romaanin suurimmalta heikkoudelta. Olen itse asiasta samaa mieltä, mutta romaanina Harhamat ei ole lopulta kovin vetävä. Ihmiskunnan pahuutta alleviivataan raskaalla kädellä. Lukijalle, joka on valmiiksi samaa mieltä, se on vähän tarpeetonta, ja näinköhän Koiviston tylyytys kääntää erimielisten päitä. Vertailukohtana tulee mieleen esimerkiksi Elisa Aaltolan tiukka eläinoikeusasia, joka esseemuotoisena toimii erittäin hyvin. Romaanimuodossa faktapitoinen saarnaus tulee tarinankerronnan tielle. Tässä tapauksessa tarinakaan ei ihan onnistunut vetämään mukaansa tarpeeksi.
June 4, 2025
Viime joulukuussa Hesarissa julkaistu ”2000-luvun 100 parasta kirjaa” oli nostanut Pienen hauen pyydystys -teoksen sijalle 14. Samalla se suositteli kokeilemaan tätä Koiviston teosta, mikäli Karilan lappilainen luontofantasia oli mieleen. Tästä syystä minulla oli Harhamista varsin korkeat odotukset, jotka eivät kuitenkaan kirjan luettuani täyttyneet.
Ei kirjassa mitään varsinaista vikaa ole. Se on nyt vain melko tylsä. Teoksen fantasiaelementit eivät tarjoa oikeastaan mitään maagista, vaan alleviivaavat kirjan arkisia ja ihmiskeskeisiä teemoja. Kimeereitä eli harhamia pullollaan oleva miljöö ei tarjoa eskapismia, vaan hieroo turhan pitkälle pureskellut moraaliset saarnansa ja pohdiskelunsa päin lukijan kasvoja.
Eräänlainen Asipoksen faabeli niin hyvässä kuin pahassa. Tosin mielenterveysongelmista (kärsivä?) kirjan päähenkilö ei onnistu herättämään sympatiaa, sillä hänen viljelemänsä misantropia tarttuu varmaankin tarkoituksella myös häneen itseensä.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät yritä tavoitella tai pyydystää (pieniä) haukia.
Ei kirjassa mitään varsinaista vikaa ole. Se on nyt vain melko tylsä. Teoksen fantasiaelementit eivät tarjoa oikeastaan mitään maagista, vaan alleviivaavat kirjan arkisia ja ihmiskeskeisiä teemoja. Kimeereitä eli harhamia pullollaan oleva miljöö ei tarjoa eskapismia, vaan hieroo turhan pitkälle pureskellut moraaliset saarnansa ja pohdiskelunsa päin lukijan kasvoja.
Eräänlainen Asipoksen faabeli niin hyvässä kuin pahassa. Tosin mielenterveysongelmista (kärsivä?) kirjan päähenkilö ei onnistu herättämään sympatiaa, sillä hänen viljelemänsä misantropia tarttuu varmaankin tarkoituksella myös häneen itseensä.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät yritä tavoitella tai pyydystää (pieniä) haukia.
January 10, 2024
✒️ Teos herättää paljon ajatuksia ja on usein yllättävänkin filosofinen fantasiakirjaksi. Koivisto käsittelee nimettömän naispäähenkilön näkökulmasta nyky-yhteiskunnan ongelmakohtia, luontokatoa, luonnonsuojelua, ihmisyyttä, myötätuntoa, rakastumista, menetystä ja oman itsensä etsimistä ja hyväksymistä.
✒️ Kirja tuo esille monia mielenkiintoisia mielipiteitä ja huomioita kaikilta hahmoilta. Erityisesti päähenkilön pohdinnat kielestä - ihmisten ja kimeerien - olivat näin kielitieteilijälle mielekästä luettavaa. Oli ihanaa seurata, kuinka päähenkilön käsitys kielestä avartui.
✒️ Aberrania ja kimeerit olivat enemmänkin metaforia ihmisen yhteydestä luontoon kuin loppuunasti suunniteltu laaja fantasiamaailma ja sen asukkaat. Teos oli sisällöltään pitkälti päiväkirjamainen mielipidekirjoitus nyky-yhteiskunnan ja luonnon välisestä suhteesta. Selkeän juonellisen tarinan sijaan kirja esitteli päähenkilön elämän erilaisia tilanteita ja ajatuksia muutaman vuoden ajalta slice of life -tyylisessä kertomuksessa.
✒️ Koiviston Harhamat sopii lukijalle, jota kiinnostavat luonto, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonsuojeluun liittyvät teemat, sekä itsensä löytäminen ja kaiken erilaisuuden hyväksyminen ja arvostaminen sillaisina kuin ovat.
Sitaatti:
"En tahdo jaksaa uutisia. En halua päivä toisensa jälkeen saada todistuksia siitä, miten helppoa on hävittää ja miten vaikeata on suojella. Jos ihminen kohtelee omankin lajinsa yksilöitä niin hirvittävällä tavalla, miten vähän onkaan pidäkkeitä muiden lajien suhteen. Ja toisin päin, jos muita lajeja jatkuvasti kohdellaan niin hirvittävällä tavalla, miten helposti siirrytään oman lajin yksilöihin."
✒️ Kirja tuo esille monia mielenkiintoisia mielipiteitä ja huomioita kaikilta hahmoilta. Erityisesti päähenkilön pohdinnat kielestä - ihmisten ja kimeerien - olivat näin kielitieteilijälle mielekästä luettavaa. Oli ihanaa seurata, kuinka päähenkilön käsitys kielestä avartui.
✒️ Aberrania ja kimeerit olivat enemmänkin metaforia ihmisen yhteydestä luontoon kuin loppuunasti suunniteltu laaja fantasiamaailma ja sen asukkaat. Teos oli sisällöltään pitkälti päiväkirjamainen mielipidekirjoitus nyky-yhteiskunnan ja luonnon välisestä suhteesta. Selkeän juonellisen tarinan sijaan kirja esitteli päähenkilön elämän erilaisia tilanteita ja ajatuksia muutaman vuoden ajalta slice of life -tyylisessä kertomuksessa.
✒️ Koiviston Harhamat sopii lukijalle, jota kiinnostavat luonto, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonsuojeluun liittyvät teemat, sekä itsensä löytäminen ja kaiken erilaisuuden hyväksyminen ja arvostaminen sillaisina kuin ovat.
Sitaatti:
"En tahdo jaksaa uutisia. En halua päivä toisensa jälkeen saada todistuksia siitä, miten helppoa on hävittää ja miten vaikeata on suojella. Jos ihminen kohtelee omankin lajinsa yksilöitä niin hirvittävällä tavalla, miten vähän onkaan pidäkkeitä muiden lajien suhteen. Ja toisin päin, jos muita lajeja jatkuvasti kohdellaan niin hirvittävällä tavalla, miten helposti siirrytään oman lajin yksilöihin."
March 15, 2025
Lähdin lukemaan kirjaa innolla ja odotinkin, että luontosuhde olisi keskiössä. Tarinan edetessä kerrontatyyli alkoi kuitenkin tuntumaan liialliselta saarnaamiselta. Mielestäni käsitellyt teemat olisi voinut tuoda paremmin esiin rivien välistä osana tapahtumia eikä kertomalla niitä kerta toisensa jälkeen suoraan päähenkilön suusta. Sinänsä aiheet olivat kiinnostavia: luonto, lihaton ruokavalio, vapaaehtoinen lapsettomuus, mielenterveyshaasteet jne. Teksti eteni jouhevasti ja luontokuvaus oli paikoin todella kaunista. Lukukokemus oli kuitenkin pienoinen pettymys. Mainion maagisen realismin aihioita tarinassa oli, mutta itselleni hahmot jäivät pinnallisiksi, tarinassa ei ollut koukuttavaa juonta ja ajoittain teksti tuntui liian saarnaavalta.
September 9, 2023
Niin hämmentävä teos. Jätti todella paljon kysymyksiä antamatta vastauksia. Pidin lukukokemuksesta, vaikka välillä tapahtumat tuntuivatkin etenevän liian nopiaan. Sitä haluaisi itsekin vain heittäytyä ja eristäytyä metsään kauas nykyajasta. Ties mitä ihmeitä sitten löytääkään, kun osaa välillä pysähtyä tutkimaan. Silmiä hiukan avaava kokemus, vaikka ihmiskuntaa hieman liian yksipuolisesti vain mollataankin kaikesta pahasta ja tuhoamisesta.
September 10, 2024
Jäi kesken. En tähän hetkeen jaksanut lukea maailmantilanteeseen turhautunutta, epätoivoista ja masentuneen oloista paatosta. Tämä voi varmaan toimia joillekin vertaistukenakin, mutta koin itse kirjan lähinnä ylimääräisenä rasitteena.
Olen itsekin todella turhautunur tapaan, jolla ihmiskunta suhtautuu luontoon ja kohtelee sitä, etten oikeastaan kaipaa enää lisämuistutuksia aiheesta fiktiivisessä kirjallisuudessa - ainakaan näin ylitsevuotavasti.
Olen itsekin todella turhautunur tapaan, jolla ihmiskunta suhtautuu luontoon ja kohtelee sitä, etten oikeastaan kaipaa enää lisämuistutuksia aiheesta fiktiivisessä kirjallisuudessa - ainakaan näin ylitsevuotavasti.
April 2, 2024
Tässä olisi ollut aineksia hyväänkin kirjaan, mutta lopputulos jäi puolitiehen. Päähenkilöön olisin kaivannut syvyyttä ja muihinkin hahmoihin enemmän tarttumapintaa. Mielenkiintoiset tapahtumat ja käänteet kelattiin mielestäni liian nopeasti, kun taas maisemien tunnelmointi sai liikaa tilaa.
June 26, 2024
Hyvänen aika mikä kirja. Mun aivot on ihan runneltu. Sekoitus Liisa Ihmemaata ja kritiikkiä ihmisistä, luontosuhteesta, tasa-arvosta, ystävyydestä, mielenterveydestä, "mitä-helvettiä-juuri-tapahtui" ja rakkaudesta, tietenkin.
December 4, 2023
Erinomainen! Absurdi, surrealistinen, sopivan idealistinen, ei ärsyttävä. Täydellinen kansi!
December 7, 2023
En oikein tiedä, millä perusteilla tätä arvioisin. Kirjana ihan ok, tarina ok, konseptit ok, hahmot hitaasti kehittyviä. Puhuttelevaa pohdintaa eläimistä ja muista.
This entire review has been hidden because of spoilers.
December 30, 2023
3,5 💫 tykkäsin, hyvää pohdintaa ihmisen ja eläimen suhteesta ja inhimillisyydestä. pidän kuitenkin enemmän koiviston faktakirjoista!
May 18, 2024
Kaunis ja koskettava kirja.
July 18, 2025
mielenkiintoista reflektiota toiseudesta
September 16, 2025
Ahhh pitkästä aikaa oikeest hyvä ja nautinnollinen lukukokemus!!🧚🏼♂️🧚🏼♂️🧚🏼♂️
Displaying 1 - 23 of 23 reviews