Väkevä esikoisromaani uskonnollisen yhteisön muotteihin kelpaamattomasta nuoresta naisesta.
Maaru on lestadiolaisperheen aikuistuva tytär, joka ei halua naimisiin. Sen sijaan hänellä on ”syjänystävä” Eliisa, ihana ja hehkuva kesärakkaus. 1990-luvun Pohjanmaalla heidän suhteensa on kuitenkin mahdottomuus. Eliisa päätyy naimisiin ja liukuu raskaus raskaudelta kauemmaksi Maarusta.
Koskettava esikoisromaani kertoo, mitä suuresta pettymyksestä seuraa ja miten elinvoimaisinkin kukka sulkee pimeässä terälehtensä. Puutarhoista avun löytävä Maaru ihmettelee työssään, miten meissä on alusta alkaen kaikki valmiina, ja kullekin siemenelle kuuluu vapaan kasvun mahdollisuus.
Lestadiolaisuudesta on kirjoitettu paljonkin, mutta tämä oli vähän eri näkökulmasta kirjoitettu kuin monet muut. Kirja kuvaa kahden nuoren naisen tuntoja: sen, joka valitsee sukunsa viitoittaman tien ja toisaalta sen, joka lähtee kulkemaan omaa polkuaan. Helppoa ei välttämättä ole kummallakaan ja molemmat voivat kokea tahoillaan myös yksinäisyyttä. Näiden asioiden kanssa varmasti kipuillaan oikeassa elämässäkin.
Heti alussa aloin epäröidä: murteen lukeminen on minulle niin hidasta ja hankalaa ja nyt halusin nopean ja helpon kirjan. Pari sivua myöhemmin unohdin, että murretta onkaan. Mikä nautinto ja tunnelma. Ahdistavista uskonyhteisöistä irtoaa romaaneja liukuhihnalta, eikä asetelmakaan ole uniikki, mutta näkökulma on tässä tarinassa kuitenkin jollain tavalla tuore. Pidin erityisesti aiheen tarkastelusta puutarhojen ja kasvien kuvaston kautta. Todella kaunis kirja ❤️
Ahmin kirjan yhdessä illassa ja nyt olen yrittänyt kirjoittaa jonkinlaista arviota pitkään. Ajatuksia liikaa, joten kirjataan päällimäiset epäselvästi ylös.
Kaunis, koskettava, haikea ja tärkeä kirja. Kuunnellessa murre säikäytti aluksi, mutta antoi hetki hetkeltä enemmän. Mielenkiintoa lisäsi myös kirjan tapahtumien sijoittuminen tuttuihin nuoruuden maisemiin ja asioihin.
Olen lukenut monta lestadiolaisuuteen liittyvää kirjaa, ja mietinkin, onko aihe liian luettu. Kuitenkaan yksikään aiempi kyseiseen aiheeseen liittynut kirja ei ole koskettanut näin paljon. Kirjassa oli paljon samaistumispintaa omaan elämääni, jolla on varmasti tekemistä asiaan. Pystyn näkemään itseni kirjan tilanteissa.
Kirjan loppupuolella aloin pelätä, että loppu olisi antiklimaattinen tai jotenkin vedetty yli. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt ja tyytyväinen lopetukseen.
Teknisesti helppolukuinen kirja eli lyhyet luvut ja voi keskeyttää lukemisen lähes koska tahansa ns. helppoon, helposti jatkettavaan kohtaan. Aiheensa puolesta syvällisempi, jos päästää tarinan syvemmät virrat liikkumaan sisällään. Kirja on kasvutarina, johon voi joko samaistua tai jonka voi lukea vain tapahtumien kuvauksena. Jos lukijalla itsellään on jonkinlaista kosketuspintaa joko ahdasmieliseen uskonnollisuuten ja/tai ei-heteronormiseen seksuaaliseen suuntautumiseen, osuu kirja varmasti sinne syvempiin virtoihin. Murreteksti teki mielestäni kirjasta jopa helpommin lähestyttävän, vaikkei murra täysin osukaan oman suvun murretaustoihin. Hyvä, lukemisenarvoinen kirja.
Aiheen perusteella mun odotukset tätä kirjaa kohtaan olivat korkealla. Paras asia tässä kirjassa oli ehkä Oulun murre, jolla koko teos oli kirjoitettu. Tykkäsin myös Maarun tavasta muistella vaariaan. Ei tämä missään nimessä huono ollut, kaikki vain jäi vähän hailakaksi, siitäkin huolimatta, että kirjassa oli mukana monia särmää tuovia elementtejä. Lisäksi oudot hyppelyt sikinsokin 5 vuoden ajalta vaikeuttivat juonessa mukana pysymistä.
Välillä tulen pohtineeksi, onko tämä aihe jo niin luettu, haluanko lukea lisää. Mutta Oranssi puutarha on jälleen omanlaisensa teos, mielenkiintoinen. Mielenkiintoa lisäsi tietysti myös kirjan tarinan sijoittuminen oman lapsuuden maisemiin ja osittain tuttuihin asioihin vaikkei sama uskonnollinen maailma meidän sukuun ulottunutkaan.
Kahden uskonnollisessa yhteisössä kasvaneen tytön koskettava kasvutarina. Kirjassa kuvataan hyvin elävästi Maarun kipuilua omien tunteidensa sekä hänelle asetettujen odotusten välillä. Mielenkiintoista olisi lukea sama tarina myös Eliisan näkökulmasta kirjoitettuna.
Sen verran päälle kolme tähteä, että pyöristyköön. Aikahypyt häiritsivät lukemistani, ne olivat niin kovin lähellä toisiaan. Muuten suhteellisen hyvä kaapistaulostulotarina. Kaksi erilaista lähestymistapaa aiheeseen. Onneksi Maaru oli rohkea, uskalsi ihastua ja kastaa varpaan veteen. Ehkä läheisille kertominen olisi mahdollista myöhemmin, kertoihan hän nyt jo lapsuudenystävälle. Se on iso askel. Eliisa valitsee toisin, mitä lie rukouksia tai eheytyshoitoja hän lopulta käy läpi. Pika-avioliitto, melkein yhtä nopeasti lapsi ja toinenkin, sopii joihinkin uskonlahkoihin. Aihe on selkeästi Eliisalle arka, en tiedä mitä olisi ollut vastassa jos kirja olisi ollut pidempi. Harvinaisen typerä idea päästää ketut/minkit metsään. Okei, Maaru oli katkera Peterille ja omastakin mielestäni turkistarhauksen voisi lopettaa, mutta silti. Kun tapahtumat saa oikein aikajanalle, niistä saa toimivan kokonaisuuden. En tiedä pidänkö vai enkö pidä siitä, että murre on niin vahvasti läsnä. Murretta kuuntelee mielellään, lukemisen kanssa on niin ja näin. Kirja on varmasti erinomainen niille, jotka painivat vastaavan kanssa. Uskonyhteisöt ja muutkin ovat toisinaan kovin suvaitsemattomia.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Ensimmäisenä kirjassa huomio kiinnittyi murteeseen, jolla kirja oli kirjoitettu. Kun siihen tottui, teki se kerronnasta hyvin persoonallisen. Murre myös sopi kirjaan hyvin. Kerronnassa onnistuttiin myös tunteiden kuvailussa.
Lestadiolaisuutta kuvattiin kirjassa hyvin. Siitä tuotiin esille sekä negatiiviset puolet, kuten tietynlainen ahdasmielisyys, mutta myös positiiviset puolet, kuten yhteisöllisyys.
Maarun ja Eliisan tarina oli riipaiseva. Toivoin koko kirjan ajan, että he uskaltaisivat lähteä kulkemaan yhteistä polkuaan, mutta sen sijaan sydäntäni riipaisi joka kerta, kun he kielsivät toisensa. Toisaalta myös Maarun oma matka, jonka varrella hän etsi omaa juttuaan ja etsi itselleen sopivaa uskon muotoa, oli hyvin kuvattu.
Tarina oli mukava, mutta se olisi ollut selkeämpi luettava, jos se olisi kerrottu kronologisessa järjestyksessä, koska nyt joutui usein tarkistamaan, missä vuodessa mennään. Kuitenkin aikahyppelyt korostivat eri tapahtuma-aikojen kontrastia. (Nuori Aleksis 2024 -arvostelu)
Kaunis, haikea ja tärkeä kirja. Nuoret lestadiolaistytöt Maaru ja Eliisa ihastuvat toisiinsa ja sehän on ehdottomasti kiellettyä ja kamala synti. He saavat yhden kihelmöivän rakkaudentäyteisen kesän, kunnes syksyllä Eliisa päättää tehdä parannuksen ja menee pikapikaa naimisiin. Maaru muuttaa Helsinkiin, tekee hanttihommia ja suree niin että se tuntuu myös fyysisenä kipuna. Eliisa tyytyy täyttämään yhteisön odotukset ja saa lapsen toisensa perään. Maaru rohkaistuu hakemaan puutarhakouluun ja miettii samalla siementen olemusta. Kuinka niissä kaikissa on valmiina tulevan kasvin malli. Ruusu on ruusu eikä siitä neilikkaa tule. Miksi siis ihminen ei saisi olla juuri sitä mitä on? Pohjoisen murre sopi kirjaan hyvin ja kuten eräs kommentoija sanoi, olisi mielenkiintoista lukea tarina myös Eliisan näkökulmasta.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Mietin, miksi tämä sinänsä onnistunut esikoinen ei sävähdyttänyt hirveästi. Uskon, että se johtui siitä, että olen lukenut paljon fiktiota(kin) vanhoillislestadiolaisuutta liipaten ja tässä kirjassa ei tullut eteen mitään uutta. Näkökulma ja juoni oli jopa vähän tunkkaisen kliseinen, vaikka tapa kertoa ja kirjoittaa olikin kaunis ja koskettava.
Yhden naisen tarina lestadiolaisliikkeestä irtautumisesta ja itsensä piilottamisen pakosta. Murremuotoon kirjoitettuun tekstiin tottui nopeasti. Huomasin tykkääväni kasvisisällöstä (Talvipuutarhan, eri kasvilajien kuvauksia ym.) ja -vertauskuvista melkein eniten. Kerronnassa oli jonkun verran klisheitä/patetiaa, mikä verotti lukunautintoa.
Helppolukuinen, murteeseen tottui melko nopeasti oman murretaustankin vuoksi. Kauniisti kirjoitettu, jollain tavalla tuntui jäävän vaisuksi, kun eteneminen oli melko tasaista ja draamatonta, mutta tässä mielessä varmasti aika tosielämänmukainen tasaisuudessaan. Lyhyiden kappaleiden vuoksi hetket tuntuivat ohikiitäviltä, ehkä myös pinnallisilta, vaikka teemat, tunteet ja kivut olivatkin syviä.
Periaatteessa tuttu tarina: tukahduttava konservatiivinen uskonnollinen liike ja kielletty rakkaus. Mutta silti uudella tavalla kirjoitettu. Murre tekee tekstin eläväksi ja konkreettiseksi, kasvimetaforien käyttö taas syventää tulkintaa. Hieno teos.
Meinasin ensin jättää kirjan kesken, kun murteen lukeminen tuntui niin raskaalta, mutta lopulta se alkoi viehättää. Jotenkin herttainen pieni kirja, olkoonkin että paikoin sisällöltään aika ankeakin. Nopealukuinen, kun pääsee murteen yli.
Kirja olisi voinut kestää pidempään ja suhteista olisi voitu selittää enemmän. Kaunis ja tärkeä teos, pidin murteesta ja hahmoista. Jäi kuitenkin vielä pieni halu tietää lisää asioista, joita ei kuvailtu mielestäni tarpeeksi.