Ensimmäisenä kirjassa huomio kiinnittyi murteeseen, jolla kirja oli kirjoitettu. Kun siihen tottui, teki se kerronnasta hyvin persoonallisen. Murre myös sopi kirjaan hyvin. Kerronnassa onnistuttiin myös tunteiden kuvailussa.
Lestadiolaisuutta kuvattiin kirjassa hyvin. Siitä tuotiin esille sekä negatiiviset puolet, kuten tietynlainen ahdasmielisyys, mutta myös positiiviset puolet, kuten yhteisöllisyys.
Maarun ja Eliisan tarina oli riipaiseva. Toivoin koko kirjan ajan, että he uskaltaisivat lähteä kulkemaan yhteistä polkuaan, mutta sen sijaan sydäntäni riipaisi joka kerta, kun he kielsivät toisensa. Toisaalta myös Maarun oma matka, jonka varrella hän etsi omaa juttuaan ja etsi itselleen sopivaa uskon muotoa, oli hyvin kuvattu.
Tarina oli mukava, mutta se olisi ollut selkeämpi luettava, jos se olisi kerrottu kronologisessa järjestyksessä, koska nyt joutui usein tarkistamaan, missä vuodessa mennään. Kuitenkin aikahyppelyt korostivat eri tapahtuma-aikojen kontrastia.
(Nuori Aleksis 2024 -arvostelu)