Minne katosi Antti Järvi?

by Antti Järvi

Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä.

Keväällä 2020 toimittaja Antti Järvi sai puhelun sedältään, jota vaivasi oman isoisänsä kohtalo. Tämä Antti Järvi (s. 1882) jäi talvisodan päättyessä kotiinsa Jaakkimaan, Laatokan Karjalaan, kun muu perhe lähti evakkoon. Välirauhan aikana tuli muutama kirje, sen jälkeen miehestä ei kuultu enää koskaan. Antti Järvi alkoi selvittää kaimansa tarinaa. Syntyi romaanin lailla avautuva teos, joka kartoittaa niin sodanaikaisen Suomen mielenmaisemaa kuin nykyihmisen toivetta tuntea taustansa.

Teos sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Genres: Nonfiction, History, Finnish Literature, Audiobook, War, Mystery, Adult

374 pages, Hardcover

Published August 1, 2023

About the author

Antti Järvi on suomalainen toimittaja ja tietokirjailija.

Reviews

[Lucy_van_pelt · Rating 2 out of 5]

Alussa olin mukana. Monta tuntia keskellä vain lämmittelin kuulokkeilla korvia ja lopussa olin taas vähän mukana.

Hyvää oli: Suomen sotahistorian kertaus ja ne ihanat nimet. Eikö ole romantillisen kuuloisia nää Eelis Tapanainen Iida nahkuri Väinö Tyyskänen.

Jatkuva sivuhenkilöiden esiinmarssitus oli tylsää. Lähinnä sivujen täytettä, kuin aine joka piti sanamäärällä kasvattaa. Ajatus harhaili niitten Pirkkojen ja Veikkojen kanssa koko ajan. Sama stoori toistuu ja toistuu, kauppala Jaakkima työväenyhdistys kommunisti ad nauseum.

Kirjoitustyyli oli hiomaton. Täynnä tällaista: "meitä hymyilyttää vaikka kaameaahan se on". Tai: "tämä ei tietysti oikeuta kusipäiseen käytökseen."

Sitten oli vaivaannuttavia vertailuja nykyihmiseen. Kuinka rankkaa oli kun ei päässytkään korona aikaan petroskoihin tai nuudelit junassa. Olisi voinut jättää pois näitä seuraavat kädenlämpöiset toteamukset että heillä taisi kuitenkin olla huonommin asiat kuin nämä minun pienet harmini.

Tarinaa aiheessa oli Kuukausiliitteen toiseksi pisimmän jutun verran. Tarina itsessään oli mielenkiintoinen.

[Elina Mäntylammi · Rating 5 out of 5]

Antti Järvi kirjoittaa isoisoisänsä kohtalosta vetävästi ja koskettavasti Tieto-Finlandia-voittajassa "Minne katosi Antti Järvi?". Tällainen historiankirjoitus, jossa kirjoittaja tekee itsensä ja tunteensa näkyväksi, on mitä elävintä historiaa ja tekee lukijoista osan tapahtumia.

Neuvostoliittoon jääneiden suomalaisten kohtalot olivat monenlaisia, ja pääosin karmeita: Siperian vankileireillä kärsimistä tai mielivaltaisia teloituksia. Ihmisten illuusiot paremmasta elämästä tai haave arkisesta, tavallisesta elämästä itse rakennetussa kodissa kääntyi hetkessä painajaiseksi. Vainoharhainen totalitarismi vaatii aina uhreja.

Kirjan liikuttavinta luettavaa ovat Antti Järven kuulustelupöytäkirjat, jotka lapsenlapsenlapsi Antti Järvi saa käsiinsä.Yksittäisten perheiden kohdalla kyse on traumaattisista kokemuksista, jotka jäävät sukupolvien kannettavaksi. Ihminen on kuin lastu laineilla historian myrskyissä.

[Julia Donner · Rating 3 out of 5]

Kiinnostuin kirjasta lehtijuttujen perusteella ja tartuin siihen innokkaana. Olen lukenut paljon Suomen talvisotaa, välirauhaa ja jatkosotaa käsittelevää kirjallisuutta, myös kansalaissota on tullut tutuksi.

Laskin teoksen käsistäni ristiriitaisin tuntein. Teos on kuvaus Antti Järven matkasta taaksepäin Antti Järven luo. Kronologinen, muistiinpanonomainen rakenne tekee siitä paikoin todella puuduttavan. Pitkät kertaukset historian yleisistä vaiheista ovat ehkä joillekin lukijoille tarpeen, mutta tuntuivat luennoinnilta. Arkiset kohtaamiset nykyajassa ovat vaivaannuttavia kasviskeittoineen ja kömpelöine kuvauksineen ihmisistä.

Toistoa on valtavasti. On tietysti helppo neuvoa - mutta rakenteelle olisi voinut tehdä paljonkin. Johtolankojen seuraamisen sijaan temaattinen tarkastelu olisi voinut olla antoisampi. Mitä merkitsee katoamisen trauma perheessä ja suvussa? Häpeä? Muistamisen tematiikka? Faktapohjaisesti olisi voinut koota kaiken Neuvostoliiton puolelle jääneistä yhteen lukuun. Nyt teoksessa hypitään ajassa ja paikoissa niin, että langat katoavat välillä tyyten. Miksei teosta olisi voinut aloittaa vaikka FSB:n arkistosta löytyneistä tiedoista?

Jälkiviisaus oli ehkä piirre, jota vierastin eniten. Miksi Antti ei tehnyt ratkaisuja, jotka nyt näyttävät rationaalisimmilta ja järkevimmiltä? Mutta tieto kulki eri tavalla kuin nyt, koko elämänpiiri oli erilainen kuin nyt - ne ratkaisut jotka nyt kaiken tietämämme perusteella olisivat olleet parhaita, eivät ehkä aikanaan olleet edes näkyvissä. Ehkä Antti kantoi sisimmässään traumoja, pelkoja ja ajatuksia, jousta jälkipolville ei ole aavistustakaan, mutta jotka vaikuttivat hänen päätöksiinsä.

Järven tutkimusmatkaa menneisyyteen kehystää nykyhetki. Tarinan keskeltä on tietysti vaikea nähdä kokonaisuutta kirkkaasti. Monet ihmiset lienevät meidän ajassammekin kysymyksen edessä: lähteäkö vai jäädä?

Vaikka Antti Järvi toteaa, ettei kirja ole tieteellinen tutkimus, hän on kuitenkin tehnyt valtavan työn kootessaan aineistoa. Miksi ihmeessä kirjassa ei ole kunnollisia ala- tai loppuviitteitä? Suuri osa tekstistä perustuu muiden työhön ja tavallistakin lukijaa - tai esimerkiksi omien sukulaistensa vaiheista kiinnostunutta ihmistä helpottaisi perusteellinen viiteapparaatti.

Sodan jälkeisen Suomen tarina itsestään pyrki vahvaan yhtenäisyyteen. Itselleni kirja herätti paljon ajatuksia yhteiskunnan normeista ja sekä yksilön valintojen seurauksista ja vaikutuksesta yhteisöön. Mietin myös näkökulmia. Mistä suunnasta luemme tarinaa? Sannan, joka toivoi perheen yhdistymistä uuteen Suomeen vai Antin, joka toivoi, että vanhaan kotipaikkaan voisi vielä palata yhdessä.

[Emilia · Rating 5 out of 5]

Enpä arvannut löytäväni tämän vuoden lempikirjaehdokastani jo nyt! Todella mukaansatempaava teos aiheesta, josta minulla on vähänlaisesti tietoa, lisäksi kiinnostavana mukaan tulee sukututkimus ja sukutarinat.

[AikaMatKa · Rating 4 out of 5]

Lohduton tarina kirjailijan isoisoisän kohtalosta. Ihmiset tekevät elämässään ratkaisuja, joilla on kauaskantoisia ja jopa kohtalokkaita seurauksia.

Tämäkin historia on hyvä tuntea.

[Jaana Angeria · Rating 4 out of 5]

Kirjan ensimmäisen osan ahmin ja ajattelin, että onpa harvinaisen vetävästi ja kiinnostavasti kirjoitettu tietokirja. Tekstissä oli kerrassaan dekkarimainen imu.

Alkoi toinen osa ja mukaan tuli tolkuttoman paljon ihmisiä, jotka liittyivät kyllä jotenkin tietymättämiin kadonneeseen isoisoisään, mutta punainen lanka katosi, samoin imu. Tuli infoähky ja ärsytti, kun Antti Järvestä ei kerrottu juuri mitään.

Kolmas osa on taas varsin hyvä ja kiinnostava. Siinä kirjoittaja matkustaa Venäjälle katsomaan isoisoisänsä asuinpaikkoja ja lopulta myös isoisoisän koko kohtalo selviää. Loppupuolella kerrotaan vielä Pohjanmaalle päätyneen suvun tarinaa, mikä taas tuntui irralliselta, enimmäkseen jopa turhalta.

Sen sijaan aivan lopussa Järvi erittelee sukunsa traumoja ja käsittelee muutoinkin hyvin kiinnostavasti sitä, kuinka traumaattista on, kun läheinen katoaa. Ei ole ruumista, jota haudata, eikä häpeällistä katoamista voi ottaa edes puheeksi. On siis vaiettava. "Se oli häpeää, mutta myös jäätynyttä surua. Jäätynyt suru jää, kun perhe ei tiedä, mitä se on menettänyt."

Ymmärrän, miksi teos sai Finladia-palkinnon, mutta kokonaisuutena ehjempi ja ajankohtaisempi palkittavaksi olisi mielestäni ollut Naisvangit. (Muita ehdokkaita en ole lukenut.)

Tähtiä antaisin 3,5, jos se olisi mahdollista. Pyöristänkö ylös- vai alaspäin? Ehkä ylös. Sivistyin lukiessani sen verran.

[nella ☆ · Rating 4 out of 5]

4.5 ⭐️

[Juuso · Rating 4 out of 5]

Tässä mielenkiintoisessa tietokirjassa Antti Järvi selvittää isoisoisänsä Antti Järven kohtaloa. Järven tiedetään jääneen kotiseudulleen Karjalan Lahdenpohjaan, kun talvisota syttyi. Miksi Järvi ei lähtenyt muun perheensä mukana evakkoon tai palannut Suomeen heidän luokseen? Kirja raottaa myös muiden rajan taakse jääneiden suomalaisten kohtaloita.

Kirja opettaa sen, että kutsutaanpa jotakuta isänmaan petturiksi tai loikkariksi, on hän kuitenkin ollut ainutlaatuinen ihminen, jolla on ollut omat syynsä toiminnalleen. Eletty elämä vaikuttaa siihen, kuinka me ajanrattaissa melskaamme eteenpäin. Tietokirjan paras anti onkin siinä, kun Järvi päättelee historiallisten dokumenttien pohjalta, miksi hänen isoisänsä ja osa muistakin karjalalaisista on menetellyt näin.

Monilla perheillä ja suvuilla on varmasti omat mörkönsä — asiat, henkilöt ja tapahtumat, joista vaietaan. Hienoa, että Antti Järvi sai solmua höllennettyä oman sukunsa häpeätarinan osalta.

Tätä voi suositella kaikille historiasta ja ihmiskohtaloista kiinnostuneille tyypeille.

[Juha Viitanen · Rating 4 out of 5]

"Minulla ei ole eikä minulle tule lapsia. Olen yrittänyt kirjoittaa auki sen, mitä onnistuin löytämään. Minun osaltani tämä päättyy tähän."

Kuten kirjan takakansikin kertoo, keväällä 2020 toimittaja Antti Järvi sai puhelun sedältään, jota vaivasi oman isoisänsä kohtalo. Tämä Antti Järvi (s. 1882) jäi talvisodan jälkeen Karjalaan luovutetulle alueelle. Välirauhan aikana Karjalasta tuli muutama kirje, sen jälkeen Antti Järvestä ei enää koskaan kuulunut mitään. Perhe vaikeni tapahtuneesta.

Tämähän on ihan arvoitusdekkarin tyyliin kirjoitettu tietokirja. Toimittaja Antti Järvi lähtee selvittämään isoisoisänsä Antti Järven arvoitusta ja samalla kertoo myös muista sodassa luovutetuille alueille syystä tai toisesta jääneille tai jätetyille. Lopussa päästään vähän pohtimaan sitäkin, miten traumat, häpeä, syyllisyys yms. voivat periytyä sukupolvilta toisille.

Jos pidit esimerkiksi Searching for Sugar Man -dokumentista, pidät varmasti tästäkin.

Minusta ansaitusti tieto-Finlandia-voittaja 2023.
Arvioksi tälle 4/5.
Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi? (2023).

[Katja Halonen · Rating 4 out of 5]

Kirja kertoo paitsi kirjailijan isoisoisän elämästä myös yleisemmin Talvisodan jälkeen rajattu taakse jääneistä suomalaisista. Täytyy tunnustaa, että asia oli minulle ihan uusi. Tiesin kyllä, että Venäjälle/Neuvostoliittoon oli loikattu, mutta sodan jälkeen Neuvostoliittoon jääneistä kaikki eivät olleet selkeästi kommunisteja, vaan oli muitakin syitä. Kirja on oikeastaan sekä elämäkerta että tietokirja. Joka tapauksessa mielenkiintoinen aihe ja sujuvasti kirjoitettu.

[Anna Parkusjärvi · Rating 5 out of 5]

Tosi hieno kirja, tietofinlandiavoittaja -23.

Mukaansatempaava tietokirja josta opin ihan uusia asioita sota-ajasta. Ajoittain liikuttava. Keskivaiheilla oli vähän hidasta muiden ihmisten kuin keskeisten henkilöiden turhankin perusteellista kuvausta mutta loppua kohti ote tiivistyi. Lopetus oli erityisen hieno, jäi jotenkin iso hiljaisuus ja pieni krapula; mistä saada seuraava näin hyvä.

[Mikko Kinnunen · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintonen kirja, mielenkiintosesta aiheesta!
Kävin aamulla kirjastosta ja luin yöhön mennessä, eli tempas kyllä mukaansa... jotain jäin kuitenkin kaipaamaan, ehkä tilkkasen tarkempaa tietoa joistakin yksityiskohdista ja esim. loikkari-ilmiöstä. Kiikuin kolmen ja neljän tähden välillä, mutta vähän liian monta kertaa kerrattu tiivistelmä Järven rajan taakse jäämisestä sai pudottamaan kolmeen. Tykkäsin kuitenkin kovasti, ja suosittelen historiasta kiinnostuneille!

[Tapani Aulu · Rating 2 out of 5]

Sota-aiheet eivät kyllä vieläkään kiinnosta yhtään. Kerran vuodessa-parissa tulee yritettyä lukea jotain aiheesta, mutta yhtä väkinäistä joka kerta. Ei sovi itselle yhtään. Parhaat palat olivat ne elämän kuvaukset, jotka eivät liittyneet sotiin mitenkään.

[Sanni]

Totuus on tarua ihmeellisempää, kun kesken kirjaprosessin Venäjä hyökkää Ukrainaan toimittajan selvittäessä, mitä omalle Neuvostoliittoon jääneelle isoisoisälle kävi. Historia ja nykyisyys limittyvät.

[Irisemelie · Rating 5 out of 5]

Koskettava ja informaatinen teos.

[Paula · Rating 4 out of 5]

Erittäin mielenkiintoinen kirja sellaisesta näkökannasta, jota ei yleensä kerrota historian tunneilla. Tässäkin huomaa, että harvemmin historia on kovin mustavalkoista.
Erittäin miellyttävästi ja romaanin kaltaisesti kirjoitettu kirja, vaikka osuukin tietokirjallisuuden laariin.

[Akseli Koskela · Rating 5 out of 5]

Luin yhdeltä istumalta. Liikutuin. Kiinnostuin. Sai ajatuksiin. Antti Järvi on ilmiömäinen kirjoittaja.

[Eetu Marttila · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoinen, samalla historiasta tuli opittua asia jos toinenkin

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin Volter Kilpi -päivillä Kustavissa toimittaja-kirjailija Antti Järven alustuksen, jossa hän kuvasi Tieto-Finlandian voittaneen Minne katosi Antti Järvi? -teoksen syntyprosessia: alkuideaa, arkistotyötä, matkoja ja haastatteluja. Hän pohti erityisesti tarinallisuuden tai narratiivisuuden teemaa. Mikä tekee tästä tietokirjasta narratiivisen tietokirjan? Alustus oli niin kiinnostava ja ajatuksia herättävä, että ryhdyin heti kotimatkalla kuuntelemaan kirjaa. Tarina kirjoittajan isoisän isästä ja nimikaimasta, hänen elämänkulustaan sekä siitä, miten hän Talvisodan päätyttyä ei lähtenytkään muun perheensä kanssa Suomen puolelle vaan jäi Neuvostoliittoon. Hänestä tuli loikkari pysymällä paikallaan, omassa kodissaan. Muutaman kuukauden epätietoisuuden jälkeen perhe sai häneen yhteyden ja he vaihtoivat kirjeitä. Mutta jatkosodan syttymisen jälkeen kaikki jäljet Antti Järvestä katosivat, perhe jäi epätietoisuuden valtaan, ja Antin kohtalosta vaiettiin sukulaisten kesken. Toimittaja Antti Järvi selvittää kaimansa kohtalon ja mahdollisia Neuvostoliittoon jäämisen syitä ja sitä seuranneita tapahtumakulkuja. Tähän keskittyvät kirjan 2. ja 3. osa, jotka ovatkin lukija- ja kuuntelijaystävällisiä, ja tarjoavat koherentin kertomuksen. Teoksen toisessa osassa vähän luettelonomaisesti käydään läpi joukko muita Neuvostoliittoon jääneitä ja heidän elämiään ja kohtaloitaan. Yhtäältä se kontekstualisoi Antin kohtaloa, mutta toisaalta nopeasti ohivilahtavat ihmiset eivät tule tutuiksi.

[Matti Sjöstedt · Rating 3 out of 5]

”Minne katosi Antti Järvi” kuulostaa dekkarimaiselta jännityskertomukselta, mutta sitä tämä teos ei ole. Itse asiassa Antti Järvi on lähes sivuosassa ja kirja kertoo enimmäkseen lukuisien muiden ihmisten kohtaloista, jotka sivuavat ainoastaan ohuelti jos lainkaan Antti Järven elämää. Minulle tulikin tunne, että Antti Järven elämässä ei ollut riittävästi ainesta tietokirjaksi vaan sitä on ollut pakko täydentää muilla tarinoilla.

Kirjan historiallinen viitekehys oli mielenkiintoinen ja sisälsi itselleni uusia näkökulmia, mutta siitä puuttui vetävä punainen lanka eikä hapuileva kerronta oikein temmannut minua mukaansa. Kirjan rakenne oli kronologisesti pomppiva ja toistoa oli jonkin verran. Tietokirjalle ominaisesti lähdeluettelo oli perusteellinen. Runsaan henkilökavalkadin vuoksi nimiluettelo lyhyine selitteineen olisi helpottanut lukemista.

”Minne katosi Antti Järvi” voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. En ole muita ehdokkaita lukenut, mutta taso on ollut ilmeisen huono. Oma arvioni heilui kahden ja kolmen tähden välillä. Päädyin heikkoon kolmoseen.

[jennijohanna. · Rating 3 out of 5]

3,5 ⭐

[Sohvi · Rating 3 out of 5]

Antti Järvi pohtii kirjassa isoisoisänsä tapausta, joka on suvussa pienoinen mysteeri. Mitä tapahtui Antti Järvelle, jonka mukaan kirjailija on nimensä saanut? Miksi isoisoisä hylkäsi muun perheen ja jäi luovutettuun Karjalaan?

Kirja alkoi todella vahvasti. Se kuvaili sotaa ja ihmisten tunteita niin hyvin, etten aina sitä kuunnellessa saanut henkeä. Kirjassa kuvailtiin Suomen historiaa pitkältä ajanjaksolta, myös ennen näitä viimeisempiä sotia, käytiin myös katsomassa aikaa ennen itsenäistymistä. Myös ison meren takana käytiin, kun suomalaiset muuttivat Yhdysvaltoihin paremman elämän perässä, samoin kävivät myös Järven perhe siellä.

Karjalaan jäi aikoinaan ihmisiä, jotka eivät halunneet kotoaan poistua, edes sen jälkeen, kun alueet liitettiin osaksi Neuvostoliittoa. Tämä oli aihe, josta en esimerkiksi itse vielä tiennyt. Paljon muita tuttuja historiallisia tapahtumia kirjassa toki muuten oli. Oli mielenkiintoista seurata Järven matkaa isoisoisän jalanjälkien seurassa.

Jos olisin lukenut tämän, olisin ehkä antanut neljä tähteä. Kuunneltuna tämä ei jostain syytä yltänyt ihan sille tasolle. Toisinaan huomasin ajatukseni harhailevan, ja se voi johtua monista sivuhahmoista, joita kirjassa oli, tai se oli vain sitten ihan omaa syytä. Mutta jos tämän kirjan pariin joskus päädyn, tiedän, että seuraavalla kerralla luen sen ihan myös sen takia, että pääsen käsiksi kirjan kuviin sekä lähteisiin.

[Anneli Renfors · Rating 5 out of 5]

Ei ihme, että Sirpa Kähkönen yritti markkinoida minulle Antti Järven kirjaa! Ylisukupolvisia traumoja, surua kadonneesta isoisoisästä, isästä, isoisästä ja puolisosta. Miksi-kysymyksiin saadaan vihdoin vastauksia, mutta toisille se on liian myöhäistä. Tämä on niin iholle tuleva kirja koko elämästä, että loppupuolella tuli roskia silmiin.

[Lassi Aalto · Rating 5 out of 5]

Oli tietokirjalija rakentanut kirjan hieman romaanin tyyliin eli jatkuvasti tuli esiin uusia asioita ja tämä piti mielenkiinnon yllä. Erikoinen tarina ja sen päätti mukavasti kirjailijan käynti Neuvostoliiton puolella.
Aihe oli myös minua kiinnostava, todellisesta elämästä kertova.
Finlandia-voiton arvoinen.

[Timo Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tietokirjojen Finlandia-palkinnon voittanut teos. Kirjan kirjoittajan isoisän isä jäi talvisodan jälkeen vapaaehtoisesti luovutettuun Karjalaan kotiseudulleen, vaikka hänen puolisonsa ja lapsensa olivat jo Suomessa. Evakkoina muun Suomen puolelle palanneilla sukulaisilla ei oikein ollut selvää tietoa siitä, miksi hän näin teki, vaan asiasta oli lähinnä huhun tasoisia kuulopuheita. Osa sukua epäili tekoa toisen naisen takia tehdyksi ja toiset kommunistisen ideologian vuoksi tehdystä ratkaisusta. Toimittaja Antti Järvi alkaa selvittämään nimikaimansa historiaa. Alkuperäinen Antti Järvi oli asunut pitkään Yhdysvalloissa, sai jopa kansalaisuuden, mutta muutti takaisin Suomeen, avioitui ja sai lapsia. Hänellä oli uudehko talo menetetyllä alueella, hän oli aktiivinen työväen liikkeessä, mutta ei ilmeisesti palavin kommunisti kuitenkaan. Väitellen kirjoittaja purkaa historiaa siinä määrin, kun se on mahdollista, kaikkeahan ei selville saa, koska pääosa ihmisistä, jotka jotain muistaisivat tai tietäisivät ovat jo kuolleet. Kirjailija päätyy omaan, järkevän tuntuiseen loppupäätelmäänsä syistä, miksi mies ei palannut. Antti Niemen lopullinen kohtalo oli se sama, mitä monille suomalaisille, jotka Venäjälle loikkasivat ennen sotia tai jäivät valloitetuille alueille sotien jälkeen. Hyvin kirjoitettu, loppua kohden koko ajan parantunut kirja. Alun taustoitusosa oli ehkä heikoin osa kirjaa, mutta sekin oli tietenkin tarpeen kokonaisuuden ymmärtämiseksi.
The book that won the Finlandia Prize for Non-Fiction. The author’s great-grandfather stayed voluntarily in the ceded Karelia after the Winter War, even though his wife and children had already moved to Finland. The relatives who returned to Finland as evacuees didn’t have a clear understanding of why he made this decision; it was mostly based on rumors and hearsay. Some of the family suspected he did it because of another woman, while others believed it was due to his communist ideology. Journalist Antti Järvi starts to investigate the history of his namesake. The original Antti Järvi had lived in the United States for a long time, even gaining citizenship, but returned to Finland, got married and had children. He had a relatively new house in the lost territory and was active in the labor movement, but apparently wasn’t a fervent communist. Gradually, the author unravels the history as much as possible, though not everything can be uncovered since most people who might remember or know something have already passed away. The author reaches his own reasonable conclusion about why the man didn’t return. Antti Niemi’s final fate was similar to that of many Finns who defected to Russia before the wars or stayed in the occupied territories after the wars. Well-written, the book improves towards the end. The initial background section might be the weakest part of the book, but it was necessary for understanding the whole.

[Janica · Rating 4 out of 5]

Taitavasti rakennettu kokonaisuus, jossa oli tarkasteltu perhetarinaa riittävän läheltä ja kaukaa. Antin kohtalo ja sen mysteeriksi jääminen oli varmasti monen tekijän summa: Neuvostoliitosta ei toisaalta saanut mitään tietoja, mutta asiaa ei varmaan sen kummemmin myöskään haluttu lähteä penkomaan sen kipeyden vuoksi. Kirjan loppuosassa käsiteltiin jonkun verran häpeää ja sen vaikutusta Antin tapaukseen. Häpeä esitettiin mun mielestä enemmän yhteiskunnasta tulevana häpeänä normista poikkeavasta toimintatavasta johtuen, mutta mietin myös että häpeä on varmasti voinut olla myös osa hylätyksi tulemisesta aiheutuvaa tunteiden sekamelskaa. Kyllähän Antti piti yhteyttä perheeseensä sen mitä pystyi siihen saakka kun pystyi, mutta epätietoisuudessa vastauksia odottavat läheiset varmasti myös jossittelevat ja päätyvät ajattelemaan asioista kauheamman kautta - tästä on voinut tulla se käsitys, että Antti olisi jäänyt rajan toiselle puolelle toisen naisen ja perheen takia.

Mun mielestä tutkimustyö oli tehty erinomaisesti ottaen huomioon ihan vaikka kirjan tekoajan tuomat osittaiset rajoitteet (korona, Ukrainan sota). Mitään lopullistahan Antin Neuvostoliittoon jäämisestä ei voi sanoa, mutta mä kyllä jotenkin vakuutuin Järven päätelmästä, että totuus ei lopulta ole tarua ihmeellisempää: Antti oli selkeästi enemmän punainen kuin valkoinen, mutta ennen kaikkea hän ei halunnut jättää paikkaa, jonka koki kodikseen ja turvakseen. Noin jäätävässä historiallisessa myllerryksessä on varmasti hankala asennoitua toimimaan sen pahimman mahdollisen skenaarion mukaan, toivonhan kautta sitä kestetään noissa olosuhteissa päivästä toiseen. Siksi Antti varmasti odotti asioiden järjestyvän jotenkin niin, että pääsisi vielä asumaan yhdessä perheensä kanssa tavalla tai toisella. Siksi onkin todella riipivää lukea, mitä Antille mitä todennäköisimmin jälkikäteen tapahtui.

Olisin kuitenkin kaivannut tähän jonkinlaista kaaviota kaikista kirjan toisessa osassa esiintyneistä henkilöistä ja heidän välisistä yhteyksistään. Musta oli ihan ymmärrettävää tuoda kyseisen aikakauden Jaakkimaata ja yhteisöä esiin kontekstiksi, vaikka välillä kyllä mietin että minne se Antti nyt jäi ja missä vaiheessa hän hyppää takaisin kuvioihin.

[Christina Hietanen · Rating 5 out of 5]

Erittäin mielenkiintoinen tietokirja aiheesta, josta en tiennyt mitään etukäteen. Toimittaja Antti Järvi selvittää kirjassa Karjalan evakuoinnissa rajan taakse jääneen isoisoisänsä nimikaimansa Antti Järven tarinan ja kertoo samalla tästä unohtuneesta tai ehkä enemminkin vaietusta aiheesta laajemmin. Antti Järven tarina on samalla tarina muistakin saman valinnan tehneistä ihmisistä ja tämän valinnan seurauksena syntyneestä läheisten häpeästä. Vaikka lukumäärällisesti vapaaehtoisesti talvisodan jälkeen evakuointikäskyä vastustaneita aikuisia oli vähäinen määrä, niin heidän tarinansa ei ole kuitenkaan merkityksetön.

Nopeasti ajateltuna syy jäämiseen voisi olla pelkästään naivi usko sosialismiin ja tästä syystä tietoinen halu jäädä alueelle siksi, että Neuvostoliitto nähtiin Suomea parempana maana, mutta kirjasta välittyy myös kuva yksinkertaisimmista syistä. Ei ihminen tiedä olevansa historian taitakohdassa joutuessaan tekemään nopeasti päätöksiä, joiden seuraukset ovat kauheat ja täysin peruuttamattomat. Monet paikalle jääneet olivat tavallisia työmiehiä- ja naisia, joiden kokemus elämästä osana suomalaista oikeusjärjestystä ei ollut mitenkään mieltäylentävä. Ihmiset uskoivat parempaan tulevaisuuteen ja heidän yksittäisten kokemusten pohjalta tulevaisuus näytti paremmalta maassa, jonka retoriikka korosti työläisten oikeuksia. Myös koko omaisuuden, vaivalla rakennettujen talojen, raivattujen peltojen ja karjan jättäminen on ollut vaatinut päätöksen, mitä kaikki eivät pystyneet tekemään.

Kirja on hyvin kirjoitettu, tietokirja etenee kuin dekkari eli sitä ei oikein malta laskea käsistään. Toimittaja Järvi on tehnyt tinkimätöntä työtä tutkimalla lukuisia eri lähteitä sekä haastattelemalla yksityisiä ihmisiä sekä eri alojen asiantuntijoita. Hän on saanut koottua vähäisistä tiedonmurusista eheän kokonaiskuvan.

[Pia · Rating 4 out of 5]

Monilla meistä on jonkinlainen side luovutettuun Karjalaan, miullakin. Oma ukkini oli Sortavalasta, jonne ei ole matkaa kuin reilut 100 kilometriä nykyisestä kotikaupungistani. Henkinen etäisyys on nyt suuri, enkä voi olla varma, pääsenkö siellä vierailemaan elämäni aikana. Ukki ei koskaan suostunut Sortavalasta puhumaan, mutta piti kotinsa seinällä maalausta muistona menetetystä kotipaikasta. Sitä miekin monesti katselin.

Tietyllä tavalla samanlaisen vaikenemisen keskellä on myös kirjailija Antti Järvi, joka lähtee tässä tutkimaan isoisoisänsä tarinaa ja selvittämään sitä, miksi hän jäi rajan taakse sodan jälkeen. Tarina oli miulle tosi tunteisiinkäypä ja pidin paljon tyylistä, jossa yksityinen laajenee yleiseen ja Järven suvun tarina kytkeytyy koko maamme historiaan. Antti Järven lisäksi tutustutaan myös muihin kaltaisiinsa. Keskivälillä kirjaa jouduin skarppaamaan, että pysyin kaikkien henkilöiden kyydissä – varsinkin, kun historia ei ole miulle maailman tutuinta.

Miulle jäi päällimmäiseksi tunteeksi Antti Järven tarinasta ihmisen kaipuu ja halu kuulua johonkin. Olla osa yhteisöä, kokea itsensä hyödylliseksi. Mietin tätä paljon muutenkin. Rajan taakse jääneiden ihmisten tarina ei osunut yhteen historiankirjoituksen valtavirran kanssa ja kenties sen vuoksi niitä kuullaan vasta nyt – kiitos tämänkin kirjan.

[elluri · Rating 3 out of 5]

harmi, etten kokenut tätä aivan Finlandia-palkinnon arvoiseksi, vaikka paljon hyvää olikin. Suuri työ kirjoittaessa ja taustatyötä tehdessä on varmasti tehty, ja sen seurauksena moni on saanut uudenlaisen näkökulman Suomen historiaan. Alku ja loppu olivat hyvin kirjoitettu, mutta keskikohta ei aivan vakuuttanut. En aina täysin ymmärtänyt mihin pitkät selostukset joistain henkilöistä liittyivät. Välillä jotkin asiat tuntuivat toistuvan. Huolimatta näistä, kirja tempaisi mukaansa tutkimusmatkalle Antti Järven elämään. Yllättävää, kuinka paljon Järvi sai selville asioita, jotka ovat pitkään vaivanneet useita sukulaisia.

Oma vaarini teki myös sukututkimusta, yllättävän poismenon johdosta jäi paljon kysymättä jota olisin halunnut tietää, vaikka kiinnostunut olinkin. Mahdollisesti tulevaisuudessa itse lähden selvittämään samankaltaisia asioita sukulaisistani. Toivottavasti tämän tyyppistä kirjallisuutta julkaistaisiin enemmän, voisi kuvitella inspiroivan myös muita selvittämään sukujuuriaan.

[Sillysleepiness · Rating 5 out of 5]

A book which has the author's name in the title, yet they are two separate people - A writer and his great great grandfather to be exact. An almost 100 year old mystery, and the unwavering will to find answers.

This book was part of my course material in a biographical writing course. I was taken aback at how quickly I got sucked in the narrative - 2 nights and the book was finished! I never really read biographies and much less about war time, but somehow the plot and the two parallel timelines just worked so well I couldn't stop reading. The author has definitely "done his homework" and shows clearly what kind of material (and how!) he has gathered to create the book. This makes the whole story even more touching and believable.

Well deserved Finlandia prize winner!