What do you think?
Rate this book
Haavejuna
Me uneksimme paremmasta maailmasta. Maailmasta, jossa haaveet tulevat todeksi. Jossa haaveunet toteutuvat. Mutta joskus unet ovat painajaisia. Joskus unet ovat lihaa syöviä hirviöitä, jotka murtavat epätodellisen ja todellisen hataran kalvon. Joskus painajainen muuttuu tehtaiksi, jotka rakentavat pahuutta. Pimeyttä.
Penny Pomelo, orpo tyttö, jolla on haavekristalli. Hänellä on tehtävä. Hänen pitää pelastaa maailma ja todellisuus. Hänen pitää kumota unikiteen luoma painajaismaailma, jossa painajaiset muuttuvat tehtaiksi. Tehtaissa valmistetaan hirviöitä. Tehtaiden polttoaineena on ihmisen liha ja veri ja sielu.
Itsemurhaaja, unistalkkeri Merci Sorrino alias Sorry, no Mercy on toisten unissa vaeltava ihmisen varjo ja kuvatus. Pelkkä kuori ilman sielua. Hän vaeltaa pitkin unen ja valveen hämäriä rajamaita etsien tytärtään Sunnya, joka on vangittu Helvettiin hirviöiden kiduttamaksi. Merci lyöttäytyy Pennyn matkaan ja kaksikko lähtee etsimään Haavejunaa, junaa jolla voi matkata todellisuudesta epätoteen maille. Sinne, missä haaveista ja painajaisista tulee totta. Painajaismaailmassa haaveet ovat kuolleet. Jäljellä on vain epätodennäköiset haaveet. Haaveet, jotka voivat jäädä vain haaveiksi ellei haavekristallia, unireaktoria palauteta sen alkulähteille. Edessä on mahdoton tehtävä:
Pelastaa maailma ja vapauttaa Sunshine "Sunny" Sorrino pimeyden piilopaikoista. Helvetin kiduttavista syövereistä ja niitä vartioivista kauhuolennoista, joita ei saisi olla.
Mutta ovat.
Haavejuna on Dark Noir henkinen sarjakuva, vaikka siinä on myös veren värittämiä sivuja, kristallin turkoosinhehkua. Haavejuna on goottilainen runo, sillä se henkii runollista syvällisyyttä ja kauneutta. Se on myös raaka, sillä se sisältää veristä väkivaltaa. Haavejuna on goottilaista kauhua, herkistävää surua, pelottavaa tunnelmaa, mutta myös hilpeää huumoria. Usein mustaa. Sysimustaa. Haavejuna on sekoitus kauhua, fantasiaa, unta ja valvetta, elämää ja kuolemaa. Loputonta liikettä mosaiikissa, josta todellisuus ja myös epätodellisuus koostuu. Se on ainutlaatuinen elämys. Teos, jonka monet kerrokset saavat lukijan palaamaan sen sivuille, sillä tarina on mystinen. Se on mysteeri, joka kiehtoo lukijaa ja saa hänet pohtimaan kaiken kerroksellisuutta. Mikä on totta. Mikä on olemassa, vaikka ei saisi. Mitä on ihmisyys. Mitä on hirviö.
Tämä järkälemäinen teos on 400 sivuinen jättieepos, johon lukijat palaavat yhä uudestaan.Tämä kirja on lahja jollekin. Itselle tai rakkaalle.
Penny Pomelo, orpo tyttö, jolla on haavekristalli. Hänellä on tehtävä. Hänen pitää pelastaa maailma ja todellisuus. Hänen pitää kumota unikiteen luoma painajaismaailma, jossa painajaiset muuttuvat tehtaiksi. Tehtaissa valmistetaan hirviöitä. Tehtaiden polttoaineena on ihmisen liha ja veri ja sielu.
Itsemurhaaja, unistalkkeri Merci Sorrino alias Sorry, no Mercy on toisten unissa vaeltava ihmisen varjo ja kuvatus. Pelkkä kuori ilman sielua. Hän vaeltaa pitkin unen ja valveen hämäriä rajamaita etsien tytärtään Sunnya, joka on vangittu Helvettiin hirviöiden kiduttamaksi. Merci lyöttäytyy Pennyn matkaan ja kaksikko lähtee etsimään Haavejunaa, junaa jolla voi matkata todellisuudesta epätoteen maille. Sinne, missä haaveista ja painajaisista tulee totta. Painajaismaailmassa haaveet ovat kuolleet. Jäljellä on vain epätodennäköiset haaveet. Haaveet, jotka voivat jäädä vain haaveiksi ellei haavekristallia, unireaktoria palauteta sen alkulähteille. Edessä on mahdoton tehtävä:
Pelastaa maailma ja vapauttaa Sunshine "Sunny" Sorrino pimeyden piilopaikoista. Helvetin kiduttavista syövereistä ja niitä vartioivista kauhuolennoista, joita ei saisi olla.
Mutta ovat.
Haavejuna on Dark Noir henkinen sarjakuva, vaikka siinä on myös veren värittämiä sivuja, kristallin turkoosinhehkua. Haavejuna on goottilainen runo, sillä se henkii runollista syvällisyyttä ja kauneutta. Se on myös raaka, sillä se sisältää veristä väkivaltaa. Haavejuna on goottilaista kauhua, herkistävää surua, pelottavaa tunnelmaa, mutta myös hilpeää huumoria. Usein mustaa. Sysimustaa. Haavejuna on sekoitus kauhua, fantasiaa, unta ja valvetta, elämää ja kuolemaa. Loputonta liikettä mosaiikissa, josta todellisuus ja myös epätodellisuus koostuu. Se on ainutlaatuinen elämys. Teos, jonka monet kerrokset saavat lukijan palaamaan sen sivuille, sillä tarina on mystinen. Se on mysteeri, joka kiehtoo lukijaa ja saa hänet pohtimaan kaiken kerroksellisuutta. Mikä on totta. Mikä on olemassa, vaikka ei saisi. Mitä on ihmisyys. Mitä on hirviö.
Tämä järkälemäinen teos on 400 sivuinen jättieepos, johon lukijat palaavat yhä uudestaan.Tämä kirja on lahja jollekin. Itselle tai rakkaalle.
392 pages, Hardcover
Published July 6, 2023
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
May 2, 2025
Pyysin Google AI Studiota (Gemini 2.5 Flash preview) arvioimaan englanninkielisen version, joka on myös youtubessa. Tässä, mitä tekoäly arvioi teoksesta Haavejuna (DreamTrain).
DREAMTRAIN (Tomi Rantala Graphic Novel)
Hei Goodreads-yhteisö! Olen kirjallisuuden ja visuaalisen tarinankerronnan ystävä, ja sain ainutlaatuisen tilaisuuden antaa arvioni Tomi Rantalan graafisesta novellista "DREAMTRAIN" suoraan taiteilijan pyynnöstä. Tein analyysin teoksen englanninkielisen version pohjalta.
DREAMTRAIN on enemmän kuin perinteinen sarjakuvatarina; se on syvällinen, visuaalinen ja psykologinen matka unen ja todellisuuden hämärillä rajamailla. Ensivaikutelma on voimakas ja mieleenpainuva, rakentaen synkkää ja unenomaista, paikoin jopa painajaismaista tunnelmaa.
Visuaalisesti teos on ehdottomasti mestarillinen ja erittäin omaperäinen. Terävä mustavalkokontrasti, jossa on syviä varjoja, intensiivistä valoa ja raapivamaista, ekspressiivistä viivaa, luo ainutlaatuisen, graafisen maailman. Satunnaiset, harkitut väripilkut – kuten kristallin hehku tai veriset roiskeet – korostavat tiettyjä elementtejä tehokkaasti ja lisäävät draamaa. Hahmosuunnittelu on persoonallista ja ilmeikästä, ja paneelien sommittelu on dynaamista ja elokuvallista, mikä pitää lukijan otteessaan läpi koko matkan.
Jo ensi silmäyksellä DREAMTRAIN vangitsee katseen. Sen visuaalinen tyyli on äärimmäisen iskevä – korkeakontrastinen mustavalkoinen estetiikka, joka tuo mieleen puupiirrokset tai linokaiverrukset. Rantalala käyttää taitavasti vahvoja viivoja, syviä varjoja ja karheaa tekstuuria luodakseen ilmeikkään, karkean ja usein levottomuutta herättävän tunnelman. Satunnaiset, strategisesti sijoitetut väripilkut (punainen, vihreä, sininen, keltainen, syaani) korostavat tehokkaasti tärkeitä elementtejä – kristallin mystistä hehkua, verisiä jälkiä tai hahmojen emotionaalista tilaa.
Hahmosuunnittelu on ilmeikästä ja mieleenpainuvaa, ulottuen nukenkaltaisesta viattomuudesta (Penny) kovaksikeitettyyn noir-etsivään (Triggerman) ja groteskeihin, painajaismaisiin hirviöihin. Paneelien asettelu on dynaaminen, toisinaan jopa kuin filmikelan ruutuja, mikä luo tarinaan elokuvallista liikettä ja jännitettä. Kokonaisuutena teos on visuaalisesti häkellyttävä ja luo tiiviin, surrealistisen ja intensiivisen tunnelman.
Tarinallisesti DREAMTRAIN sukeltaa syvälle unien, todellisuuden, syyllisyyden ja muistin teemoihin. Juoni seuraa "Triggerman"-nimistä hahmoa, miestä jolla on syyllisyyden taakka ja menneisyyden haamut (hänen kuollut tyttärensä Sunny) kintereillään aution, painajaismaisen kaupungin halki. Hän kohtaa Pennyn, tytön jolla on hallussaan mystinen kristalli. Kertomuksesta muodostuu takaa-ajo läpi muuttuvien todellisuuksien ja surrealististen maisemien, kun Triggerman pyrkii suojelemaan Pennyä ja ymmärtämään oman olemassaolonsa luonnetta sekä kristallin voimaa, joka näyttää olevan avain unien ja todellisuuden väliseen suhteeseen. Juoni ei ole perinteisen suoraviivainen, vaan etenee palasina ja symbolisen ilmaisun kautta, hyödyntäen vahvasti Triggermanin sisäistä monologia. Tarinan metatasot avautuvat vähitellen, kun Pennyn ja Triggermanin todellinen yhteys ja heidän roolinsa unimaailmassa paljastuvat, hämärtäen perinteisiä sankarin ja vihollisen rajoja sekä olemassaolon eri tasoja.
Tarina sukeltaa syvälle alitajunnan ja unien maailmaan, käsitellen teemoja, kuten todellisuuden luonne, syyllisyys, muisti, menetys ja olemassaolon merkitys. Juoni ei etene perinteisen lineaarisesti, vaan enemmänkin assosiatiivisesti ja fragmentaarisesti, peilaten unien usein epäloogista ja vääristynyttä logiikkaa. Tämä lähestymistapa saattaa vaatia lukijalta hieman enemmän paneutumista ja valmiutta tulkita visuaalista symboliikkaa, mutta se palkitsee tarjoamalla monikerroksisen ja syvällisen kokemuksen.
Kiehtova elementti on tarinan syklinen luonne ja ajan häilyväisyys, viitaten eräänlaiseen unimaailman aikamatkustukseen tai ikuiseen silmukkaan, josta voi yrittää herätä. Keskeinen mystinen kristalli toimii tämän matkan ja eri todellisuuksien välisen yhteyden ytimessä – se on sekä konkreettinen voimanlähde että symboli toivosta tai ehkä itse todellisuuden luonteesta. Hahmojen välinen, joskin katkonainen, vuoropuhelu tuo inhimillistä syvyyttä muuten abstraktiin maisemaan.
Yksi teoksen kiehtovimmista puolista on sen kyky yhdistää synkkä, jopa groteski kauhu mustaan huumoriin ja inhimilliseen kosketukseen. Naseva ja usein suorasanainen dialogi, erityisesti karskiksi traumaattisen elämän karaiseman Triggermanin ja viattoman mutta sitkeän Pennyn välillä, luo kontrastia ja tuo tarinaan yllättävää charmia. Triggermanin lakoninen asenne ja Pennyn lapsellinen maailmankuva keskellä painajaismaisia tapahtumia ovat onnistunut asetelma, joka estää teosta vajoamasta pelkkään synkistelyyn. Teoksen filosofinen ulottuvuus, joka pohtii hereillä olemista, unia, muistamista ja unohtamista, on jatkuvasti läsnä, joko suoraan teksteissä tai symboliikan kautta.
Rantalan graafinen tyyli on selvästi inspiroitunut niin klassisesta noir-elokuvasta (valaistus, siluettien käyttö, kasvojen ilmeikkyys) kuin ehkä jopa ekspressionistisesta taiteesta ja puupiirroksista. Vertaillen DREAMTRAINia muihin graafisiin novelleihin, se erottuu edukseen vahvalla, tunnistettavalla visuaalisella ilmeellään ja teemojensa syvyydellä. Se ei ehkä ole helpoin luettava niille, jotka kaipaavat nopeaa toimintaa ja selkeää juonta, mutta se tarjoaa rikkaan ja haastavan kokemuksen lukijalle, joka on valmis uppoutumaan sen uniikkiin maailmaan. DREAMTRAIN toimii erityisen hyvin luodessaan voimakasta, painostavaa tunnelmaa ja jättäessään tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Se on teos, joka jää kummittelemaan mieleen positiivisella tavalla.
DREAMTRAINin kerronta on tarkoituksellisen epälineaarista ja fragmentaarista, heijastaen unimaailman epäloogisuutta. Se ei tarjoa perinteistä syy-seuraus-suhdetta tai helppoja vastauksia, vaan rakentaa tarinaa symbolien, irrallisten kohtauksien ja hahmojen sisäisten monologien kautta. Teoksen metataso, jossa pohditaan kenen unta tämä kaikki on ja onko kaikki vain unta, on keskeinen osa sen viehätystä. Juonessa on vahva syklinen elementti ja viittauksia aikamatkustukseen tai ikuiseen toistoon, jossa samat hahmot ja tilanteet toistuvat eri muodoissaan ja ikäisään, luoden mystiikkaa ja kohtalon tuntua.
Eräs teoksen parhaista puolista on sen musta huumori ja Triggermanin sekä Pennyn välinen yllättävän toimiva dynamiikka. Triggermanin karu, kyyninen ja toisinaan tuskallisen rehellinen sisäinen monologi ja dialogi Pennyn kanssa – tytön, joka on sekä viaton että yllättävän suorasanainen – tuovat tarinaan syvyyttä ja jopa keveyttä keskellä synkkyyttä. Tämä kontrasti lisää hahmoihin inhimillisyyttä ja tekee heidän suhteestaan koskettavan. Vaikka maailma on täynnä hirviöitä ja kauhua, heidän välinen side ja dialogi tarjoavat hetkellisiä hengähdystaukoja ja tekevät matkasta merkityksellisemmän.
Tarina itsessään on monimutkainen kudelma unia, todellisuutta, syyllisyyttä, muistoja ja identiteettiä. Se seuraa Triggermania, miestä jonka menneisyys on murtanut hänet, ja hänen matkaansa tytön, Pennyn, kanssa. Penny kantaa mukanaan mystistä kristallia, joka tuntuu olevan portti tai ankkuri eri todellisuuksien ja unimaailmojen välillä. Juoni ei etene lineaarisesti, vaan on fragmentaarinen ja symbolinen, peilaten unen arvaamatonta logiikkaa. Keskiössä on takaa-ajo painajaismaisten olentojen ja Triggermanin omien sisäisten demonien kanssa.
Yksi tarinan kiehtovimmista kerroksista on Pennyn esiintyminen eri ikäisenä – lapsena, nuorena naisena ja vanhuksena. Tämä viittaa tarinan sykliseen, ehkä jopa aikamatkustusmaiseen luonteeseen. Erityisen salaperäinen ja merkityksellinen on kohtaus, jossa Penny vanhana, matkustaen erikoisella junalla, jonka rekisterikilpi muistuttaa Harley-Davidsonin logia, ilmeisesti kyseessä on jonkunlainen junan ja moottoripyörän välimuoto, kuljettaa kristallia menneisyyteen itselleen vauvana. Tämä herättää kysymyksiä kohtalosta, vapaasta tahdosta ja siitä, onko unimaailma tai todellisuus ansassa, josta ei voi paeta, vai sykli, joka on mahdollista katkaista. Tarinassa saa sen kuvan, että tätä on yritetty jo lukuisia kertoja.
Tarinassa viattomuus ja sen vastakohta pahuus lyövät kiinnostavalla tavalla kättä keskenään. Siinä korostuu se miten väärä valinta voi johtaa siihen, että pienestä pojasta, joka on vain sivuhenkilö tulee itse tarinan pääpahis. Lukija joutuu pohtimaan koko ajan hyvin syvällisiä teemoja. Kaikkea ei paljasteta ja tulkinnoillekin jätetään sijaa. Se, että paha tuhotaan tuntuu itseasiassa vain luovan sen pahuuden itsensä juuri sen pojan kautta, joka tarinassa jää nimettömäksi. Onko hän jopa Triggerman itse lapsena. Tarina vihjaa, mutta ei paljasta. Se kuvaa juuri tällaisen lajityypin kerrontatapaa, jossa lukijan tulkinta voi olla yhtä oikea tai oikeampi kuin tekijän tulkinta. Onko tekijä aina paras taiteensa tulkki, teos tuntuu kysyvän.
Hissikohtaus on nerokas esimerkki Rantalan kyvystä yhdistää erilaisia tyylilajeja ja kerronnan tasoja. Peilissä, Pennyn silmin, kristalli näyttäytyy teknologisena laitteena, kun taas Triggermanille ja muille se on edelleen mystinen kristalli. Tämä antaa vihjeen Pennyn ainutlaatuisesta kyvystä tai suhteesta kristallin todelliseen luonteeseen ja tuo tarinaan elementtejä scifi- tai jopa manga-vaikutteista, luoden jännitettä eri todellisuuksien ja havaintojen välille. Onko tämä kristalli todellakin kaiken taustalla oleva "Reality Reactor", joka muokkaa unia ja todellisuuksia? Onko se vastuussa siitä, miten maailma on vääristynyt ja painajaismaiset olennot ovat saaneet vallan?
Tarina pohtii syvällisesti valintojen merkitystä ja sitä, voiko menneisyyttä tai kohtaloa muuttaa. Triggermanin traaginen historia, erityisesti hänen tyttärensä Sunnyn kuolema, on keskeinen motivaattori. Vaikka hän ei ehkä voi estää menneisyyden tragediaa, hänen pyrkimyksensä suojella Pennyä ja kamppailla unimaailman kauhuja vastaan on yritys korjata jotain rikkinäistä. Kysymys siitä, miksi Penny vanhana palaisi antamaan kristallin nuorelle itselleen, tuntuu olevan yritys murtaa tuo ikuinen, kohtalokas sykli – ehkä toivossa, että tällä kertaa asiat voisivat mennä toisin.
Graafisen tyylin esikuvina voi kuvitella klassisen film noirin varjoja ja sommitteluja, ehkä Frank Millerin Sin Cityn kaltaista jyrkkää kontrastia, mutta myös ekspressionistisen taiteen tunteen ja vääristymät. DREAMTRAIN ei kuitenkaan matki, vaan luo näistä vaikutteista jotain täysin omaa. Se on taiteellisesti kunnianhimoinen ja onnistuu luomaan sellaisen immersiivisen tunnelman, jota harvoin näkee. Se toimii erityisen hyvin juuri tässä unien ja todellisuuden rajapinnan kuvaajana, jossa tutut elementit (kaupunki, juna, ihmiset) muuttuvat vääristyneiksi ja uhkaaviksi. Abstraktit tekstit ja kristallipaneelit toimivat tyylikeinoina, jotka rytmittävät tarinaa ja antavat tilaa pohdinnalle, vaikka ne poikkeavatkin perinteisemmästä sarjakuvakerronnasta.
DREAMTRAIN ei ole helpoin sarjakuva lukea, eikä sen juoni avaudu välittömästi, mutta juuri siinä piilee sen vahvuus. Se on teos, joka palkitsee lukijan, joka uskaltaa antautua sen unimaiseen logiikkaan ja syvällisiin teemoihin. Se on rohkea ja omaperäinen teos suomalaisessa sarjakuvakentässä.
Arvosanani DREAMTRAINille: ★★★★☆ (4/5 tähteä)
Perustelu: DREAMTRAIN on taiteellisesti poikkeuksellisen vahva ja omaperäinen graafinen novelli. Sen visuaalinen tyyli luo unohtumattoman ja immersiivisen tunnelman, joka tukee täydellisesti tarinan monimutkaisia teemoja unista, todellisuudesta ja inhimillisestä kokemuksesta. Vaikka juonen epälineaarisuus ja fragmentaarisuus voivat olla haastavia, ne ovat tarkoituksellisia valintoja, jotka rikastuttavat teosta ja tekevät siitä ainutlaatuisen. Hahmojen välinen kontrasti ja dialogin musta huumori tuovat kaivattua syvyyttä ja elävyyttä synkkään maailmaan. Kokonaisuus on vaikuttava ja osoittaa Rantalan kyvyn luoda jotain todella omaperäistä ja ajatuksia herättävää. Täysi viisi tähteä vaatisi ehkä hieman selkeämpää linjaa tai parempaa tasapainoa abstraktin ja konkreettisen välillä satunnaisissa kohdissa, mutta 4/5 on erinomainen tunnustus teoksen vahvuuksille.
DREAMTRAIN (Tomi Rantala Graphic Novel)
Hei Goodreads-yhteisö! Olen kirjallisuuden ja visuaalisen tarinankerronnan ystävä, ja sain ainutlaatuisen tilaisuuden antaa arvioni Tomi Rantalan graafisesta novellista "DREAMTRAIN" suoraan taiteilijan pyynnöstä. Tein analyysin teoksen englanninkielisen version pohjalta.
DREAMTRAIN on enemmän kuin perinteinen sarjakuvatarina; se on syvällinen, visuaalinen ja psykologinen matka unen ja todellisuuden hämärillä rajamailla. Ensivaikutelma on voimakas ja mieleenpainuva, rakentaen synkkää ja unenomaista, paikoin jopa painajaismaista tunnelmaa.
Visuaalisesti teos on ehdottomasti mestarillinen ja erittäin omaperäinen. Terävä mustavalkokontrasti, jossa on syviä varjoja, intensiivistä valoa ja raapivamaista, ekspressiivistä viivaa, luo ainutlaatuisen, graafisen maailman. Satunnaiset, harkitut väripilkut – kuten kristallin hehku tai veriset roiskeet – korostavat tiettyjä elementtejä tehokkaasti ja lisäävät draamaa. Hahmosuunnittelu on persoonallista ja ilmeikästä, ja paneelien sommittelu on dynaamista ja elokuvallista, mikä pitää lukijan otteessaan läpi koko matkan.
Jo ensi silmäyksellä DREAMTRAIN vangitsee katseen. Sen visuaalinen tyyli on äärimmäisen iskevä – korkeakontrastinen mustavalkoinen estetiikka, joka tuo mieleen puupiirrokset tai linokaiverrukset. Rantalala käyttää taitavasti vahvoja viivoja, syviä varjoja ja karheaa tekstuuria luodakseen ilmeikkään, karkean ja usein levottomuutta herättävän tunnelman. Satunnaiset, strategisesti sijoitetut väripilkut (punainen, vihreä, sininen, keltainen, syaani) korostavat tehokkaasti tärkeitä elementtejä – kristallin mystistä hehkua, verisiä jälkiä tai hahmojen emotionaalista tilaa.
Hahmosuunnittelu on ilmeikästä ja mieleenpainuvaa, ulottuen nukenkaltaisesta viattomuudesta (Penny) kovaksikeitettyyn noir-etsivään (Triggerman) ja groteskeihin, painajaismaisiin hirviöihin. Paneelien asettelu on dynaaminen, toisinaan jopa kuin filmikelan ruutuja, mikä luo tarinaan elokuvallista liikettä ja jännitettä. Kokonaisuutena teos on visuaalisesti häkellyttävä ja luo tiiviin, surrealistisen ja intensiivisen tunnelman.
Tarinallisesti DREAMTRAIN sukeltaa syvälle unien, todellisuuden, syyllisyyden ja muistin teemoihin. Juoni seuraa "Triggerman"-nimistä hahmoa, miestä jolla on syyllisyyden taakka ja menneisyyden haamut (hänen kuollut tyttärensä Sunny) kintereillään aution, painajaismaisen kaupungin halki. Hän kohtaa Pennyn, tytön jolla on hallussaan mystinen kristalli. Kertomuksesta muodostuu takaa-ajo läpi muuttuvien todellisuuksien ja surrealististen maisemien, kun Triggerman pyrkii suojelemaan Pennyä ja ymmärtämään oman olemassaolonsa luonnetta sekä kristallin voimaa, joka näyttää olevan avain unien ja todellisuuden väliseen suhteeseen. Juoni ei ole perinteisen suoraviivainen, vaan etenee palasina ja symbolisen ilmaisun kautta, hyödyntäen vahvasti Triggermanin sisäistä monologia. Tarinan metatasot avautuvat vähitellen, kun Pennyn ja Triggermanin todellinen yhteys ja heidän roolinsa unimaailmassa paljastuvat, hämärtäen perinteisiä sankarin ja vihollisen rajoja sekä olemassaolon eri tasoja.
Tarina sukeltaa syvälle alitajunnan ja unien maailmaan, käsitellen teemoja, kuten todellisuuden luonne, syyllisyys, muisti, menetys ja olemassaolon merkitys. Juoni ei etene perinteisen lineaarisesti, vaan enemmänkin assosiatiivisesti ja fragmentaarisesti, peilaten unien usein epäloogista ja vääristynyttä logiikkaa. Tämä lähestymistapa saattaa vaatia lukijalta hieman enemmän paneutumista ja valmiutta tulkita visuaalista symboliikkaa, mutta se palkitsee tarjoamalla monikerroksisen ja syvällisen kokemuksen.
Kiehtova elementti on tarinan syklinen luonne ja ajan häilyväisyys, viitaten eräänlaiseen unimaailman aikamatkustukseen tai ikuiseen silmukkaan, josta voi yrittää herätä. Keskeinen mystinen kristalli toimii tämän matkan ja eri todellisuuksien välisen yhteyden ytimessä – se on sekä konkreettinen voimanlähde että symboli toivosta tai ehkä itse todellisuuden luonteesta. Hahmojen välinen, joskin katkonainen, vuoropuhelu tuo inhimillistä syvyyttä muuten abstraktiin maisemaan.
Yksi teoksen kiehtovimmista puolista on sen kyky yhdistää synkkä, jopa groteski kauhu mustaan huumoriin ja inhimilliseen kosketukseen. Naseva ja usein suorasanainen dialogi, erityisesti karskiksi traumaattisen elämän karaiseman Triggermanin ja viattoman mutta sitkeän Pennyn välillä, luo kontrastia ja tuo tarinaan yllättävää charmia. Triggermanin lakoninen asenne ja Pennyn lapsellinen maailmankuva keskellä painajaismaisia tapahtumia ovat onnistunut asetelma, joka estää teosta vajoamasta pelkkään synkistelyyn. Teoksen filosofinen ulottuvuus, joka pohtii hereillä olemista, unia, muistamista ja unohtamista, on jatkuvasti läsnä, joko suoraan teksteissä tai symboliikan kautta.
Rantalan graafinen tyyli on selvästi inspiroitunut niin klassisesta noir-elokuvasta (valaistus, siluettien käyttö, kasvojen ilmeikkyys) kuin ehkä jopa ekspressionistisesta taiteesta ja puupiirroksista. Vertaillen DREAMTRAINia muihin graafisiin novelleihin, se erottuu edukseen vahvalla, tunnistettavalla visuaalisella ilmeellään ja teemojensa syvyydellä. Se ei ehkä ole helpoin luettava niille, jotka kaipaavat nopeaa toimintaa ja selkeää juonta, mutta se tarjoaa rikkaan ja haastavan kokemuksen lukijalle, joka on valmis uppoutumaan sen uniikkiin maailmaan. DREAMTRAIN toimii erityisen hyvin luodessaan voimakasta, painostavaa tunnelmaa ja jättäessään tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Se on teos, joka jää kummittelemaan mieleen positiivisella tavalla.
DREAMTRAINin kerronta on tarkoituksellisen epälineaarista ja fragmentaarista, heijastaen unimaailman epäloogisuutta. Se ei tarjoa perinteistä syy-seuraus-suhdetta tai helppoja vastauksia, vaan rakentaa tarinaa symbolien, irrallisten kohtauksien ja hahmojen sisäisten monologien kautta. Teoksen metataso, jossa pohditaan kenen unta tämä kaikki on ja onko kaikki vain unta, on keskeinen osa sen viehätystä. Juonessa on vahva syklinen elementti ja viittauksia aikamatkustukseen tai ikuiseen toistoon, jossa samat hahmot ja tilanteet toistuvat eri muodoissaan ja ikäisään, luoden mystiikkaa ja kohtalon tuntua.
Eräs teoksen parhaista puolista on sen musta huumori ja Triggermanin sekä Pennyn välinen yllättävän toimiva dynamiikka. Triggermanin karu, kyyninen ja toisinaan tuskallisen rehellinen sisäinen monologi ja dialogi Pennyn kanssa – tytön, joka on sekä viaton että yllättävän suorasanainen – tuovat tarinaan syvyyttä ja jopa keveyttä keskellä synkkyyttä. Tämä kontrasti lisää hahmoihin inhimillisyyttä ja tekee heidän suhteestaan koskettavan. Vaikka maailma on täynnä hirviöitä ja kauhua, heidän välinen side ja dialogi tarjoavat hetkellisiä hengähdystaukoja ja tekevät matkasta merkityksellisemmän.
Tarina itsessään on monimutkainen kudelma unia, todellisuutta, syyllisyyttä, muistoja ja identiteettiä. Se seuraa Triggermania, miestä jonka menneisyys on murtanut hänet, ja hänen matkaansa tytön, Pennyn, kanssa. Penny kantaa mukanaan mystistä kristallia, joka tuntuu olevan portti tai ankkuri eri todellisuuksien ja unimaailmojen välillä. Juoni ei etene lineaarisesti, vaan on fragmentaarinen ja symbolinen, peilaten unen arvaamatonta logiikkaa. Keskiössä on takaa-ajo painajaismaisten olentojen ja Triggermanin omien sisäisten demonien kanssa.
Yksi tarinan kiehtovimmista kerroksista on Pennyn esiintyminen eri ikäisenä – lapsena, nuorena naisena ja vanhuksena. Tämä viittaa tarinan sykliseen, ehkä jopa aikamatkustusmaiseen luonteeseen. Erityisen salaperäinen ja merkityksellinen on kohtaus, jossa Penny vanhana, matkustaen erikoisella junalla, jonka rekisterikilpi muistuttaa Harley-Davidsonin logia, ilmeisesti kyseessä on jonkunlainen junan ja moottoripyörän välimuoto, kuljettaa kristallia menneisyyteen itselleen vauvana. Tämä herättää kysymyksiä kohtalosta, vapaasta tahdosta ja siitä, onko unimaailma tai todellisuus ansassa, josta ei voi paeta, vai sykli, joka on mahdollista katkaista. Tarinassa saa sen kuvan, että tätä on yritetty jo lukuisia kertoja.
Tarinassa viattomuus ja sen vastakohta pahuus lyövät kiinnostavalla tavalla kättä keskenään. Siinä korostuu se miten väärä valinta voi johtaa siihen, että pienestä pojasta, joka on vain sivuhenkilö tulee itse tarinan pääpahis. Lukija joutuu pohtimaan koko ajan hyvin syvällisiä teemoja. Kaikkea ei paljasteta ja tulkinnoillekin jätetään sijaa. Se, että paha tuhotaan tuntuu itseasiassa vain luovan sen pahuuden itsensä juuri sen pojan kautta, joka tarinassa jää nimettömäksi. Onko hän jopa Triggerman itse lapsena. Tarina vihjaa, mutta ei paljasta. Se kuvaa juuri tällaisen lajityypin kerrontatapaa, jossa lukijan tulkinta voi olla yhtä oikea tai oikeampi kuin tekijän tulkinta. Onko tekijä aina paras taiteensa tulkki, teos tuntuu kysyvän.
Hissikohtaus on nerokas esimerkki Rantalan kyvystä yhdistää erilaisia tyylilajeja ja kerronnan tasoja. Peilissä, Pennyn silmin, kristalli näyttäytyy teknologisena laitteena, kun taas Triggermanille ja muille se on edelleen mystinen kristalli. Tämä antaa vihjeen Pennyn ainutlaatuisesta kyvystä tai suhteesta kristallin todelliseen luonteeseen ja tuo tarinaan elementtejä scifi- tai jopa manga-vaikutteista, luoden jännitettä eri todellisuuksien ja havaintojen välille. Onko tämä kristalli todellakin kaiken taustalla oleva "Reality Reactor", joka muokkaa unia ja todellisuuksia? Onko se vastuussa siitä, miten maailma on vääristynyt ja painajaismaiset olennot ovat saaneet vallan?
Tarina pohtii syvällisesti valintojen merkitystä ja sitä, voiko menneisyyttä tai kohtaloa muuttaa. Triggermanin traaginen historia, erityisesti hänen tyttärensä Sunnyn kuolema, on keskeinen motivaattori. Vaikka hän ei ehkä voi estää menneisyyden tragediaa, hänen pyrkimyksensä suojella Pennyä ja kamppailla unimaailman kauhuja vastaan on yritys korjata jotain rikkinäistä. Kysymys siitä, miksi Penny vanhana palaisi antamaan kristallin nuorelle itselleen, tuntuu olevan yritys murtaa tuo ikuinen, kohtalokas sykli – ehkä toivossa, että tällä kertaa asiat voisivat mennä toisin.
Graafisen tyylin esikuvina voi kuvitella klassisen film noirin varjoja ja sommitteluja, ehkä Frank Millerin Sin Cityn kaltaista jyrkkää kontrastia, mutta myös ekspressionistisen taiteen tunteen ja vääristymät. DREAMTRAIN ei kuitenkaan matki, vaan luo näistä vaikutteista jotain täysin omaa. Se on taiteellisesti kunnianhimoinen ja onnistuu luomaan sellaisen immersiivisen tunnelman, jota harvoin näkee. Se toimii erityisen hyvin juuri tässä unien ja todellisuuden rajapinnan kuvaajana, jossa tutut elementit (kaupunki, juna, ihmiset) muuttuvat vääristyneiksi ja uhkaaviksi. Abstraktit tekstit ja kristallipaneelit toimivat tyylikeinoina, jotka rytmittävät tarinaa ja antavat tilaa pohdinnalle, vaikka ne poikkeavatkin perinteisemmästä sarjakuvakerronnasta.
DREAMTRAIN ei ole helpoin sarjakuva lukea, eikä sen juoni avaudu välittömästi, mutta juuri siinä piilee sen vahvuus. Se on teos, joka palkitsee lukijan, joka uskaltaa antautua sen unimaiseen logiikkaan ja syvällisiin teemoihin. Se on rohkea ja omaperäinen teos suomalaisessa sarjakuvakentässä.
Arvosanani DREAMTRAINille: ★★★★☆ (4/5 tähteä)
Perustelu: DREAMTRAIN on taiteellisesti poikkeuksellisen vahva ja omaperäinen graafinen novelli. Sen visuaalinen tyyli luo unohtumattoman ja immersiivisen tunnelman, joka tukee täydellisesti tarinan monimutkaisia teemoja unista, todellisuudesta ja inhimillisestä kokemuksesta. Vaikka juonen epälineaarisuus ja fragmentaarisuus voivat olla haastavia, ne ovat tarkoituksellisia valintoja, jotka rikastuttavat teosta ja tekevät siitä ainutlaatuisen. Hahmojen välinen kontrasti ja dialogin musta huumori tuovat kaivattua syvyyttä ja elävyyttä synkkään maailmaan. Kokonaisuus on vaikuttava ja osoittaa Rantalan kyvyn luoda jotain todella omaperäistä ja ajatuksia herättävää. Täysi viisi tähteä vaatisi ehkä hieman selkeämpää linjaa tai parempaa tasapainoa abstraktin ja konkreettisen välillä satunnaisissa kohdissa, mutta 4/5 on erinomainen tunnustus teoksen vahvuuksille.
September 18, 2023
Hämmentävä sarjakuva. Tämä on enemmän kuin unenomainen, sillä kirjassa uni ja painajainen, todellisuus ja epätosi sekoittuvat kiehtovalla tavalla toisiinsa. Tästä tulee mieleen niin Sin City kuin Lovecraftin tuotanto.
On tyttö, pyssymies ja kristalli, jolla voi luoda jotain tai tuhota kaiken. On painajaisten lonkerohirviöitä, nykyisiä, entisiä ja tulevia minuuksia. Hymyileviä junia ja värejä, jotka tulevat yllättäen mustavalkoisen sarjakuvan keskelle.
Esineenä tämä on myös täysin käsittämätön: varmasti painavin teos, jonka olen koskaan hakenut kirjastosta. Sarjakuvan paperi on todella paksua ja kiiltävää, melkein vahamaista. varoituksena hajuherkille: musteella on erikoinen tuoksu, joka voi olla osalle lukijoista häiritsevä.
On tyttö, pyssymies ja kristalli, jolla voi luoda jotain tai tuhota kaiken. On painajaisten lonkerohirviöitä, nykyisiä, entisiä ja tulevia minuuksia. Hymyileviä junia ja värejä, jotka tulevat yllättäen mustavalkoisen sarjakuvan keskelle.
Esineenä tämä on myös täysin käsittämätön: varmasti painavin teos, jonka olen koskaan hakenut kirjastosta. Sarjakuvan paperi on todella paksua ja kiiltävää, melkein vahamaista. varoituksena hajuherkille: musteella on erikoinen tuoksu, joka voi olla osalle lukijoista häiritsevä.
Displaying 1 - 2 of 2 reviews