Helene

by Rakel Liehu

Rakel Liehu katsoi kauan Helene Schjerfbeckin kuvia ja lähti vuosien matkalle etsimään ihmistä ja elämää niiden takaa. Matka vei elämyksiin ja purkautui romaaniksi, jossa kirjailija rakentaa taiteilijan elämän täyden kaaren. Teos kertoo tinkimättömästä lahjakkuudesta, aistivoimaisesta naisesta, salatun rakkauden kokemuksista. Ja avaa oven viimeisen huoneen yksinäisyyteen, puhuttelevan paljaiden omakuvien luo.

Pelkistyksen mestaria Liehu kuvaa intiimisti, vahvoin vedoin, jotka ovat kuin taiteilijan omasta siveltimestä.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Audiobook, Historical

536 pages, Hardcover

First published January 1, 2003

About the author

Rakel Liehu (born 3 September 1939) is a Finnish poet, dramatist, and novelist.

Liehu began writing poetry at the age of 11, inspired by the works of women poets such as Aila Meriluoto and has since gone on to publish 13 poetry collections. She has also authored three novels, as well as two plays and various scripts. Her debut poetry collection, Ihmisen murhe on yhteinen (lit. 'The Grief of a Person is Shared'), came out in 1974, and her first novel, Seth Mattsonin tarina ('The Story of Seth Mattson'), in 1976. Her perhaps best-known work is Helene (2003), a novel about the life of the Finnish artist Helene Schjerfbeck, which won the 2004 Runeberg Prize. It formed the basis of the 2020 film of the same name, directed by Antti Jokinen and starring Laura Birn as Schjerfbeck, which was nominated for an award in the feature-length category at the Shanghai International Film Festival. Her latest novel, Valaanluiset koskettimet (2020) ('Whale Bone Keys') is strongly autobiographical. Her other notable works include the novel Punainen ruukku ('Red Pot') (1980), and the essay collection Sininen kala ('Blue Fish') (1999).

Reviews

[Aimi Tedresalu · Rating 5 out of 5]

Soomerootsi kunstnik Helene Schjerfbeck oli mulle täiesti tundmatu, kuni sattusin nägema mõnda tema maali ja tekkis uudishimu, mis viis raamatu lugemiseni. Nagu sisututvustuses öeldud, soovitas ka Helene ise pigem oma maale vaadata, sest "need ütlevat kõik ja rohkemgi veel". Kindlasti on lugemine mõnevõrra huvitavam, kui ka tema teostest midagi teada, sest romaanis saab aimu ühe koma teise sünniloost. Ülesehituselt kulgeb romaan paraleelselt mitmes ajas, ühelt poolt Helene eluloojang ja teiselt poolt muud erinevad etapid. Kõik see tuuakse lugejani lühikeste mõtiskluste kaupa, mis moodustavad nauditavalt kaasaelatava terviku. Ka film on Jupiteris täitsa saadaval. Täitsa soovitan.

[Maria · Rating 4 out of 5]

(äänikirja)

Helene on pseudo-omaelämäkerta. Kertojanäänenä on Helene Schjerfbeck itse. Hän on elämänsä viimeisiä vuosia parantolassa Mariefredissa Ruotsissa, paossa Toisen maailmansodan pauketta. Helene muistelee, tai oikeammin kertoo läheisilleen, elämäänsä. Lapsuuden loukkaantumisesta ja vaikeasta äitisuhteesta aina Pariisin kaduille ja Ateneumiin. Helenen elämä on epäilyä ja sairautta, intohimoa maalaamiseen joka kuitenkin kuluttaa. Ja onneakin, ainakin minuutti silloin tällöin.

Kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, hengästyttävästi hämmennetty. Pitäisi olla asiantuntija tietääkseen, missä toden ja kuvitellun rajat sekoittuvat. Kielen puolesta Liehu ei petä odotuksia, sitä kieputetaan sormen ympäri. Olisi helppoa sotkeutua omaan hienouteensa, mutta onneksi liian pitkälle mennään vain harvakseltaan. Satunnaisesti jäin miettimään sanavalintoja. Olisiko Schjerfbeck, vaikka sivistynyt olikin, käyttänyt kaikkia valituista ilmaisuista? Mutta tämä on aina minä-kertojan ongelma. Ehkä Liehu onkin valinnut sanat hyvin tarkasti. Loogiselta tuntuisi.

Entä millainen oli äänikirjakokemus? Enimmäkseen hyvä. Helene ei ole helpoin mahdollinen äänikirja. Se vaatii kuuntelijalta keskittymistä, sillä aikatasot vaihtelevat jatkuvasti. Ja vaikka niiden vaihdoksista ilmoitetaankin vuosiluvulla, niin heti alussa kuuntelijan on luovuttava täydellisen seuraamisen vaatimuksesta ja vain annettava tekstin kantaa. Kirjan lukijana on Rakel Liehu itse. Valinta on oiva, Liehun ääni on miellyttävä (joskin ranskan lausuminen oli välillä melkoista, mutta ei siitä enempää, etten uppoa parempi-ihmisyyteen).

Viiva on myös vedettävä nopeasti, ettei ajatus pääse masteroimaan sitä, sanomaan: "Miellytän, miellytän".

Kyllä tämä paikkansa hienojen romaanien listalla ansaitsee. Lukekaa, vaikka vain nauttiaksenne kuvallisesta kielestä.

[Katja]

"Helene" on upea romaani. Se on pitkä ja tajunnanvirtaisuudessaan se vaatii sekä keskittymistä että antautumista, mutta se myös palkitsee lukijansa. Liehu pääsee päähenkilönsä nahkoihin niin hyvin, että tuntuu kuin kulkisi oikeasti Schjerfbeckin matkassa: kokisi taiteilijan lapsuuden, uran alkuvaiheet ja kukoistuksen, menetykset ja saavutukset, taiteilijakutsumuksen, fyysisen ja henkisen kivun, lopulta elämän hiipumisen – kaikki aivan kuin Schjerfbeckin maalauksissa
En voi kuin suositella Heleneä kaikille suomalaisesta taiteesta kiinnostuneille fiktion ystäville. Kun seuraavan kerran pääsen katsomaan Schjerfbeckin maalauksia, katson niitä varmasti Liehun romaani mielessäni.

[Kirja Vieköön! · Rating 5 out of 5]

Liehun Helene on minusta tavattoman hieno ja eläytyvä, toki fiktiivinen elämäkerta. Oli hienoa lukea, mitä Schjerfbeck näki ympärillään, miten hän koki värit, miten mallinsa, miten hän etsi mallin sielua ja miten vaikeaa hänestä oli onnistua itseä tyydyttävällä tavalla. Vaikuttavaa oli lukea vanhuuden hurjien ja paljaiden omakuvien synnystä. Traagisesta elämästään, onnettomasti päättyneistä rakkauksistaan, köyhyydestään ja sairaalloisuudestaan huolimatta Schjerfbeckissä eli vahva taiteen palo ja tinkimättömyys omaan pelkistettyyn tyyliin. Tämä tinkimättömyys, Schjerfbeckin kuohuttava modernismi, ja naiseus pitivät hänet taidemaailman ulkopuolisena. Mutta tänään hän on yksi halutuimmista ja rahassa mitaten kalleimmista taiteilijoistamme. Koko elämän ajan Schjerfbeck eli ristiriitaa myös tyttären aikaavievien velvollisuuksien, sairaasta äidistä huolehtimisen, ja taiteensa välillä. Pariisissa vietetyt velvollisuuksista vapaat nuoruusvuodet kimmelsivät ihanina hänen muistoissaan, mutta paluu Pariisiin jäi unelmaksi.

Upea teos.

[Anna Storm · Rating 4 out of 5]

Upea kirja!

[Elina Mäkitalo · Rating 4 out of 5]

En tiedä mitä kirjalta odotin mutta olikin erilainen odotuksiin nähden. Hieman liian runollista kerrontaa omaan makuuni ja sen takia välillä alkoi ajatukset vaellella muualla. Kuitenkin sen verran hyvä kirja oli että neljä tähteä. Aihe oli mielenkiintoinen, pidän kaikenlaisista taiteilijaelämänkerroista ja niistä jotka jollain tavalla liittyvät erilaisiin taiteisiin. Mietin jo lukiessa pitäisikö ottaa ylös kirjassa mainittuja taiteilijoita mutten sit tehnyt sitä. Saatan siitä syystä lukea kirjan toistamiseen joskus.

[Marjaana]

Taiteilijan herkkää mieltä ja ajatuksia valottava kirja. Välillä ehkä hieman vaikealukuinen, mutta ajalliset hyppäykset luovat loistavasti kuvaa viimeisiä elinvuosiaan elävästä ihmisestä, joka aika ajoin palaa mielessään menneeseen. Tekstin avulla oli helppo eläytyä Helenen kokemuksiin ja ajan elämään. Kirja herätti ainakin minussa halun saada lisää tietoa Helen Schjefbeckistä ja nähdä lisää hänen maalauksiaan. (Tammikuu 2010)

[Helena · Rating 4 out of 5]

Kävin talvilomalla katsomassa Kuopion kaupunginteatterin esiteyksen Helene Scherfbeckin elämästä, minkä innoittamana otin tämän äänikirjan kuunneltavakseni. Yleensä luen kirjaa mieluummin kuin kuuntelen äänikirjana, mutta tämä viihdytti monta automatkaa. Mielenkiintoinen kuvaus hauraan ja herkän taiteilijan elämästä, toi uutta ulottuvuutta Scherfbeckin taiteen katsomiseen. Olen aina pitänyt Scherfbeckin maalauksista.

[Tarja Tuupanen · Rating 5 out of 5]

Sisältää niin hienoja helmiä taiteesta ja taiteen tekemisestä, että taidan hankkia omaksi jotta voin alleviivata.

[Milja · Rating 4 out of 5]

Kauniita / mielenkiintoisia lauseita:

Aivan ensimmäisessä muistini huoneessa, syvässä avaruusajattomuudessa se lepää: Jumalan kukka.

Yksinäisyydessä ihmiseen puhkeaa sitkeys, laumasta jälkeen jääneen suden kärsivällisyys.

Lapsuuden kesät - järjetön ylivoimainen argumentti kuolemattomuudesta...

En saa enää mennä hänen lähelleen, mutta hän kommunikoi kanssani, ja minun sydämeni pieni purjelaiva lepää hänen kysyvissä silmissään -

Helena katsoo miten hän makaa vuoteessaan, hiljaisena kuin talvinen puu.

Heidän kotinsa on pohjoismaalaisille taiteilijoille aina auki. Vastapäätä sijaitsee tanssisali, jossa sama sävel soi lakkaamatta. Elämme kuin soittorasiassa.

Ada kaatamassa lisää punaviiniä laseihin. (Siitä nousee suuhun merkillinen jälkimakeus - kuin uni jota ei pysty muistamaan.)

Taiteilijan työ on loputtomat Jaakobin tikapuut. Jonkinlaista aktiivista hulluutta. Ei talven silmulepoa: pimeyskin pitää aktivoida.

Sieltä muistan vain välähdyksiä, en yritäkään täyttää ylivaloisia aukkoja...

Pelkään. Enemmän, kauniimmin kuin koskaan -

Mutta eniten, hämmästyneimmin ihminen rakastaa sitä, että hänellä on koti: toisen ihmisen valaistu sydän.

Ei minulla olisi juuria missään, pieni kevätvaahterani... Sinä et tiedä siitä mitään, et kerrassaan mitään, sillä sinä saat humista aina juurillasi... ja sinä kasvat aina oikeaan suuntaan, valoon.

Valossa on meripihkan sävyä, nytkö jo syksy? ruohon kuolema, laaksot täynnä usvaa.

Tutkin lasta, pientä hupsua jänistä, jossa on arvovaltaa... Se aukaisee äkkiä silmänsä, kivisilmäinen faarao, se ääntelee outoa enkelien ja lintujen kieltä.

Sinä saavut pian (kuolema, miten tummansininen sana), astut minunkin huoneeseeni, saavut mustassa kainalossasi Fiesolen tuoksuvat rinteet, sen ihanat siimet. Saan maata niiden alla... Ja maalata, sillä saahan paratiisissa maalata? Jos ei saa, en aio kuolla lainkaan!

"Te maalaatte paljon lapsia", hän sanoo.
"Minua kiinnostaa uni", analysoin, "kuoleman uni joka lapsissa vielä asuu. Ja lapsissa ei ole sivistyksen ujuttamaa teeskentelyä... heissä on originaalisuutta."

Joka aamu kun heräsin, valo hulmusi tuntureilla kuin tuli.

Istun kevättä kantavan luumupuuni alla. Toukokuun ilma niin kirkas, että sitä ei melkein ole.

Psalmeja lukiessani hyppään aina vihan ukkosellisten kohtien yli. Luen vain lohdutuksen sanat. Ne joissa kosketetaan kuollutta puuta ja se puhkeaa kukkaan.

Onko rakkautta? Ehkä ei. Mutta on korennonsilmäisiä hetkiä, jotka antavat rauhan.

Ja viimeisenä ontuu kultaisissa leteissään pieni tyttö, kuin eksyksissä, minä rakastan häntä, rakastan hyvin paljon. Otan hänet syliini, kävelemme viimeisinä, meillä on muuttolinnun siivet.
Ei kuolemasta kertova uni merkitse kuolemaa.

Menneisyys on tällaisia pieniä kirkkaita laulunpätkiä. Ei sen vähempää. Ei sen kummempaa.

Silmät kuin mitään näkemättömät mustetahrat.

Kalkinvalkoiset kasvot. Täynnä tuijottavaa kaipausta. Hämmennystä. Pettymystä. Miksi peittelisin sitä enää. Värisen siinä kuin syksyn hyönteinen, mutta myös valo taustalla värisee, sillä ihminen on kokonaan valon oma.

Synnyin heinäkuussa, niin suureen valoon, että vieläkin haukon henkeäni!

Äidin kanssa en koskaan puhunut rakkaudesta, en kuolemasta. Mutta huoneessamme oli joskus tähtien hiljaisuus.

[Mina Widding · Rating 4 out of 5]

Om konstnären Helene Schjerfbeck, gestaltad biografi i jagform. Den här tog lång tid att läsa för mig, och jag tror att det delvis beror på att det är en bok som kräver sitt fokus (vilket under den period jag började läsa, jag inte hade tillräcklig möjlighet till). Den läses nog bäst utan att varva med annan läsning. Men, en del av detta att den kräver sitt av läsaren, är också till dess nackdel. Det beror främst på den upphackade tidslinjen, som hoppar mellan årtal hej ilt (dvs utan mönster som man kan urskilja), och dessutom hoppar den mellan tilltal, och man glömmer lätt vem som är vem av de hon "talar till". Här hade ett mönster uppskattats (typ en nutidslinje från 1945 då hon flyttade till Mariefred där hon dog, och övrigt i kronologiskt ordning), samt tex en personförteckning i slutet eller början, att konsultera. Jag fattar ideen, men ideen står i vägen för läsningen.
Jag uppskattar dock mycket att stilen, tonen i boken, är personlig på ett sätt som går att känna att det hör samman med hennes måleri. Det är nästan poetiskt ibland, ett lite upphugget språk, inget onödigt förklarande utan som om det varit hennes dagbok, hennes brev.
Jag läste boken för att inspireras till det jag själv skriver just nu, som inbegriper en målarinna under ungefär samma tid, och där har jag fått mycket matnyttigt. Hade önskat ännu lite mera om hennes egen konst, men förstår också att det är svårt att simulera hur hon skulle ha "tänkt" om sin konst, och det finns en hel del trots allt. Jag kände inte direkt till hennes konst innan, men uppskattar det jag nu har googlat mig fram till, och vill väldigt gärna se dem i verkligheten. Hon är fascinerande!

[Amu · Rating 2 out of 5]

Minulla on suuria vaikeuksia lukea kirjoja, joissa minäkertoja on joku tunnettu edesmennyt henkilö. Tiedän hyvin, että hahmo on kuuluisasta nimestään huolimatta fiktiivinen, täysin kuviteltu, mutta kiusaannun tällaisista kirjoista aina. Ehkä minua inhottaa ajatus, että joku kirjoittaisi minun nimissäni joskus jotain, väittäisi osaavansa kertoa mitä ajattelen. Kaikki lukijat eivät ymmärtäisi että se on fiktiota, se on nähty monesta kohusta, jossa kuuluisan henkilön nimisestä fiktiivisestä hahmosta kertova kirja on sekoitettu siihen henkilöön itseensä ja aiheuttanut kohua. Tämä siitä huolimatta, että en varmasti koskaan ole niin nimekäs, että kukaan olisi kiinnostunut siitä mitä olen eläessäni ajatellut.

Tässä kirjassa ei muuten ole vikaa. Suosittelen kirjaa kaikille, jolla ei ole samanlaista asenneongelmaa tämäntyyppistä kirjallisuutta kohtaan kuin itselläni. Liehun teksti on runollista, yhtä aikaa tarkkaa ja maalailevaa. Pohdinnat elämästä, taiteesta, sairauksista, ihmisistä, yksin olemisesta, sodasta, rauhasta, vahvuudesta ja heikkoudesta ovat kiinnostavia. Kuuntelin tämän äänikirjana, jonka Liehu lukee itse rauhoittavalla äänellä.

[elsa · Rating 5 out of 5]

tämä kirja vaikutti minuun syvästi. rakastin rakel liehun proosaa, se tuntui niin ihmeellisellä tavalla tutulta ja virkistävän uudelta samanaikaisesti. löysin tämän kirjan juuri silloin kun kaipasin sitä eniten, vaikka en edes tiennyt kaipaavani, tai etsiväni jotain sellaista, se tuli käsiini enkä voinut enää laskea sitä alas. kirjasta tuli kuin ystävä, kannoin sitä puolitoista kuukautta paikasta toiseen ja saatoin mainita ohimennen että onhan minulla täällä helene seuranani. kirja toi lohtua ja ystävyyttä hetkiin kun kaipasin sitä.
pidin kertojan tavasta kirjoittaa elämän eri vaiheista, miten se ei arvottanut niitä eri tavoin. lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus, vaikkakin kovin erilaisia monin tavoin, olivat omassa arvossaan samalla viivalla. yksi ei ole arvokkaampi kuin toinen. toisen ajatukset eivät ole sen viisaampia kuin toisen. näkökulmien vaihtuminen ja elämän ymmärtäminen läpi elämän.
miten kertoja heittäytyy tunteisiin, ja sitten silti aina pääsee kaikesta yli. elämä jatkuu, vaikka joskus tuntuu että miten se ikinä voisi. elä täysillä, elä hiljaa, elä kovaäänisesti, elä niin kuin olet, ja se riittää.

[Kätlin Kaldmaa · Rating 5 out of 5]

Äärmiselt peenetundeline ja aeglane romaan soomerootsi kunstnikust Helene Schjerfbeckist, mis ulatub läbi kogu kunstniku elu. Mitte ainult kunst, vaid ka inimsuhted tuuakse lugeja ette, lihtsalt kirjeldades, omapoolset hinnangut andmata. Päris karm on küll see, kuidas kõiksugused meesrahvad ümber Elli tema loomingu arvelt rikastusid, ainult ta ise mitte. Eriti hull näide oli see, kui üks mees pinnis 500 marga eest töö välja ja müüs selle järgmisel nädalal 55 000 eest edasi. Loodetavasti on need ajad nüüdseks selja taha jäetud.
Igatahes võrratu raamat ja väga soovitan lugeda, kes soome keelt tönkab. Aitäh, tõlkija Outi, raamatu eest! Kallistus kaugelt - täppi läks!!!

[V I N C E N T · Rating 5 out of 5]

Helt förödande, världsomskakande bra. Jag har suttit med öppen mun och slukat den här halvbiografin. Vad är riktigt, vad är fabulerat? Det spelar mig ingen som helst roll. Jag är förälskad i Helene och i Rakel Liehu, och översättaren Camilla Frostell - alla som berört den här boken och dess språk.
Jag köper så sällan en bok så länge bibliotek finns att en kan låna från, men den här boken behöver jag hemma. Den skall studeras, den skall njutas fler gånger, den skall älskas mer än bara en höst. Det bästa jag plockat upp i (detta ogudaktiga) år, och kanske faktiskt även på många fler än så.

[Jo · Rating 3 out of 5]

3,5 ⭐️ Kokonaisuudessaan koskettava romaani, jossa Helene itse toimii kertojana. Lukija siis seuraa Helenen tajunnanvirtaa tämän liikkuessa elämänsä eri vaiheissa. Kirjoitustyylinsä vuoksi kirja vaatii lukijalta keskittymistä ja tietynlaista antautumista Helenen sisäisen maailman vietäväksi, minkä itse koin paikoitellen haasteelliseksi. Mutta kirjassa oli paljon kauniita kohtia, jotka veivät mukanaan. Helene näyttäytyi herkkänä, epävarmana, mutta myös vahvana taiteilijana ja kirja jätti palon tutustua häneen enemmän.

[Jarno Mehtiö · Rating 4 out of 5]

Mutustelun arvoinen kirja. Bo Carpelanin ja Juukka Viikilän sukulaisia. Runous yhdistää.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Niin kaunis, että itkin.

[Emma · Rating 5 out of 5]

Elämän ja maalauksen iloa ja tuskaa rönsyilevä kirja, jota lukee pienissä palasissa tarttuakseen itsekin siveltimeen.

[Mika Auramo · Rating 5 out of 5]

Rakel Liehun Helene-romaani on loistelias. Minämuotoinen historiallinen romaani on vaikuttava, ja runoilijan herkkyydellä toinen taiteilija kertoo eläytyvästi yhden Suomen arvostetuimman taidemaalarin elämänkaaren, niin surut kuin ilotkin; onnistumiset ja menetykset.

Liehun kieli on ilmaisuvoimaista ja taitavaa, kun päästään lapsuudesta Pariisin elämään ja uran alkuvaiheisiin. Liehu kuuluu suosikkeihini, ja suurimman osan hänen tuotannostaan olenkin lukenutkin, enkä ole pettynyt kertaakaan – päinvastoin. Nyt Liehu vie Helenen kertojanäänellä lukijansa rakkauselämässään epäonnistuneen taiteilijan tuntoihin ja esimerkiksi köyhyyden kanssa painiskelevan maalarin arkeen Hyvinkäällä – aikaan jolloin maalaukset eivät kelvanneet kuin Taiteilijaseuran arpajaisiin ja sukulaisille ja tuttaville.

Kirjan lukeminen ei edellytä perehtymistä taidehistoriaan, mutta tarjoaa kaunokirjallisen näkökulman suomalaiseen kulttuurihistoriaan ja maalaustaiteen kehittymiseen. Sitä tuleekin kirjan edetessä, ja Helenen näkökulmasta vihjaillaan kipukohtia Gallen-Kallelasta alkaen. Oman tyylin kehittyminen tulee vaiheittain, ja sitä syvennetään romaanin edetessä: ”– –mustaa väriä ei voi raaputtaa pois elämän kankaalta.”

Omakuvista tulee loppuvuosina entistä synkempiä, ja kerronta tukee hienosti syitä siihen. Liikutaan eri aikatasoilla, ja suurimman osuuden vie viimeiset vuodet ruotsalaisessa hoitolassa Mariefredissä. Sanansa taidemaalari osoittaa (osin kirjeissä) ystävilleen, kuten Helena Westermarckille eli Westerille, nuoruudenihastus J:lle, hoitolan lääkäri Kristianille tai veljensä Magnuksen Måns-pojalle.

Henkilögalleria on laaja, aina hoitolan kulttuurieliittiin ja eri alojen huippuihin elämän varrella. Onnenpotku taidemaalarin uralla oli yhteistyö Gösta Stenmanin kanssa, joka jatkui vuodesta 1913 aina Helenen kuolemaan saakka. Paljon huomioita saa myös kirjailija-maalari Einar Reuter, joka pysyi Helenen ystävänä vuosikymmeniä. Suhteen taustoista ja erilaisista toiveista annetaan monipuolisen koskettava kuva.

Maalaustaiteiden ystäville kirja tarjoaa läpileikkauksen Schjerfbeckin tunnetuimpiin teoksiin ja valottaa niiden syntyhistoriaa runoilijan herkkyydellä (tukeutuen lähdeteoksiin). Mm. Grecon vaikutus ja Stenmanin tuomat taidekirjat tulevat hyvin esille sisäisen monologin ja maalausten avulla.

Mitä pidemmälle romaani etenee, sitä synkemmäksi tunnelma muuttuu. Vanhat ystävät ovat kuolleet, ja välillä ollaan nykyhetkessä hoitolan puistossa, ja lyhyt katkelma vie äidin viimeiseen sairauskohtaukseen, veljen halvaantumiseen tai rakkaussuhteen kariutumiseen. Toisaalta kirja maalaa omaelämäkertamaisesti ihmissuhteissaan epäonnisen ja psyykkisesti hauraan taiteilijasielun kamppailua omien taiteellisten ihanteiden seuraamiseksi ja saavuttamiseksi – siis sellaisen, jota Uuno Kailas kutsui aikoinaan eettiseksi rigorismiksi.

[Minna · Rating 4 out of 5]

Mahtava romaani Helene Schjerfbeckin elämästä.

[Koivula]

Melko poukkoileva ajankulku kuunneltuna, mutta sille oli varmasti syynsä. Mielenkiintoinen. Mutta hämmentävä, koska Helene S. oli halunnut kirjeenvaihtonsa hävitettäväksi, ja tässä käsittääkseni käytettiin sitä aineistona? Blogeissa hyvin eriäviä mielipiteitä kirjasta.
Helmet 2017: 47 (2 kriteerikohtaa) (oikeastaan 11...)
Popsugar 2017: 33 (two different time periods) (past and present)