Vahakynttilät palavat, suitsuke tuoksuu, pappi lausuu latinaa ja pirskottaa vihkivettä. Lähestyessään kuolemaa ihminen aloitti siirtymisen tuonpuoleiseen. Ympärille kerääntyneet osasivat tarkkailla lukuisia kuolemasta kieliviä tuntomerkkejä ja esimerkiksi odottaa kolmea viimeistä hengenvetoa. Rajujen ruttoaaltojen myötä kuolemalla ja kuolinhetkellä oli merkittävä uskonnollinen ja kulttuurinen rooli 1300- ja 1400-lukujen Euroopassa.
Kuolema keskiajalla selvittää kiehtovasti, miten ihmiset ja yhteisöt tavoittelivat kokemusta niin sanotusta hyvästä kuolemasta. Vaikka kuolema lomittui osaksi ihmisten arkea, siihen kuului paljon erityisiä rituaaleja ja suuria tunteita. Kirjassa tutustutaan keskiaikaisen kuoleman erityispiirteisiin valmistautumistavoista itse kuoleman hetkeen ja hautajaisrituaaleihin. Aikakaudelle ominaiset kuolleista heräämistä käsittelevät ihmekertomukset paljastavat paljon kuolemaan liittyneistä tavoista ja ajatuksista, ja tällaisia tekstejä tunnetaan niin Ruotsin maaseudulta kuin Italian kaupungeistakin.
Teos osoittaa, kuinka merkityksellistä tuonpuoleisuuden ajatteleminen oli aikaisemmin verrattuna hetkessä elämistä korostavaan nykypäivään. Keskiajan ja nykyhetken väliltä löytyy kuitenkin myös yhtäläisyyksiä - kuolevaisuuden käsitteleminen yhdistää ihmisiä tunnetasolla läpi vuosisatojen.
Nissi käsittelee kuolemaa keskiajan kuolleistaheräämisihmeiden kautta, jotka kuvaa siis kristittyjen pyhimysten väitettyjä ihmeitä joissa henkilö X on herännyt henkiin kuolleista kun pyhimystä on rukoiltu avuksi. Kyseiset ihmeiden kirjaukset tarjoaa kuitenkin uskonnollisten tekstien vuoksi tietoa myös kuoleman merkityksestä keskiajan ihmiselle, kuvaillen esimerkiksi sitä, mitä kuolevan ihmisen piti tehdä ennen kuolemaansa (tunnustaa syntinsä, saada viimeinen voitelu, ja tehdä testamentti ym.), miten kuolema tunnistettiin tapahtuneeksi, ja mitä sen jälkeen tapahtui. Eli melko yksityiskohtaista tietoa, jota Nissi kirjassaan avaa.
Selkeä rakenne ja sujuva teksti takaa sen, että kirjaa on hyvä lukea. Informaatiota on paljon, mutta lukijalle myös kuvaillaan tilanteita ja annetaan aikaa hengähtää – ei pelkkää tykitystä sivulta toiselle.
Se mikä itseäni hieman häiritsi tässä kirjassa oli niin tarkka rajaus. Kuolleistaheräämisihmeet on looginen rajaus tarkasteltavaksi aineistoksi – ne on aikalaislähteitä, ja niitä löytyy eri puolilta aikansa Eurooppaa (Nissi tarkastelee erityisesti Italiaa ja Ruotsin valtakuntaa, vertaillen näitä ja osoittaen että suuria eroja ei ole). Kuitenkin ne on hieman itseään toistavia tarinoita, ja tarjoaa aika suppean katsauksen. Nissi on käsitellyt niitä myös väitöskirjassaan, joka kertoo kuoleman yhteisöllisyydestä keskiajalla, ja aina välillä Kuolema keskiajalla tuntuikin siltä kuin lukisi väitöskirjaa, alkaen tarkasta aiheen rajauksesta ja perustelusta sen merkittävyydestä (flashbackit kysymykseen ”mitä uutta tietoa sun tutkimuksesi tuo alalle”) joka luvun lopussa olevaan yhteenvetoon. En tarkoita tämän olevan välttämättä huono asia, koska kuten sanottu rakenne on silti selkeä. Mutta tyylillisesti tämä on jossain akateemisen kirjan ja populaaritietokirjan välillä, ja henkilökohtaisesti olisin ehkä toivonut vahvempaa kallistumista siihen populaaripäähän.
Kuitenkin ihan kiinnostava teos. Erityisesti nautin mm. Raamatun Lasarus-myytin analysoimisesta ja ”tehtävälistasta”, joka ennen kuolemaa piti hoitaa loppuun ja kuolinvuoteen sakramenteista – esimerkiksi ehtoollisen merkitys, ja se että pelkkä ehtoollisleivän näkeminen riitti (eli sitä ei tarvinnut syödä) oli kiinnostavaa.
Ja ehdottomasti iso plussa on kuvat – teos on värikuvitettu keskiaikaisilla ja myöhemmillä teoksilla sekä valokuvilla, jotka tuo todella paljon lisäarvoa erityisesti aihetta vähemmän tuntevalle lukijalle ja auttaa kontekstoimaan.
Erittäin kiinnostava ja asiantunteva teos, joka käsittelee kuolemaa ihmekertomusten näkökulmasta. Kerronta oli paikoitellen toistavaa, mitä on tosin varmasti hankala välttää ottaen huomioon kirjan rakenteen.
Tietokirja siitä, mitä kuolema merkitsi keskiajalla. Kirja perustuu pääasiassa ilmoituksiin tapauksista, joissa "kuollut" henkilö heräsi henkiin pyhimyksille osoitettujen rukousten tai lupausten jälkeen. Tämä oli tuolloin erittäin tärkeää, sillä vaikka "henkiinherääminen" olisi ollut lyhytkestoinen, sen avulla voitiin suorittaa kuolemaan liittyvät keskeiset rituaalit, kuten viimeinen voitelu ja syntien tunnustaminen. Ilman näitä kuolema nähtiin "epäonnistuneena", ja äkkikuolemaa, jossa rituaalit jäivät toteuttamatta, pidettiin kammottavana – lähes itsemurhan veroisena. Kuolema oli tuohon aikaan myös sosiaalinen tapahtuma, ja oli täysin normaalia, että lähes satunnaisetkin ohikulkijat kokoontuivat kuolinvuoteen äärelle. Kirjan ongelma on sen toisteisuus: se koostuu hyvin samankaltaisista tapauskertomuksista, jotka etenevät lähes identtisesti. Oikeastaan odotin koko kirjan ajan, milloin päästään kuvaamaan "tavallista" kuolemaa, mutta sellaista ei juuri ollut mukana. Kaikki käsitellyt tapaukset liittyivät ihmeenomaisiin henkiinheräämisiin. Kirjassa ei juurikaan kerrottu esimerkiksi hautajaisten järjestelyistä, muistotilaisuuksista, hautausmaista tai muista käytännön asioista. Myös testamenttien laatimiseen, niiden sisältöihin tai mahdollisiin riitoihin liittyvä tieto olisi ollut kiinnostavaa. Aiheesta olisi varmasti löytynyt oikeudenkäyntimateriaalia, mutta sitä ei ollut hyödynnetty. Kirjassa mainittiin vain, että testamentin tekeminen oli tärkeää, ja erityisesti sen varmistaminen, että merkittävä osa perinnöstä ohjautui kirkolle, jotta vainajan aikaa kiirastulessa saataisiin lyhennettyä. Kaiken kaikkiaan kirja jäi pettymykseksi. Se käsitteli kuoleman käsitettä hyvin kapeasti, keskittyen pelkästään ihmetarinoihin.
Kuolema keskiajalla avaa ikkunan keskiaikaiseen kuolemankulttuuriin ja tarjoaa nykyajan ihmiselle näkökulmia omaan kuolevaisuuteensa. Teos on omien sanojensakin mukaan kuolemapositiivinen, mikä ei tarkoita sitä että kuolemaa pidettäisiin tavoiteltavana asiana, vaan sitä että siitä on hyvä puhua ja sen pohtiminen parhaimmillaan vähentää kuoleman pelkoa.
Nissi käyttää tutkimuksensa aineistona todistajanlausuntoja, jotka koskevat kuolleista heräämisen ihmeitä. Ihmeitä koskevat selonteot ovat siitä antoisaa aineistoa, että niiden kautta saadaan kuva myös aivan tavallisista ihmisistä ja heidän arjestaan. Nissin teoksessa lukija saa kokea välähdyksenomaisia hetkiä tilanteista, jotka ovat hätkähdyttävän inhimillisiä. Teoksessa käsitellään paljon lähteitä Ruotsista ja Italiasta, mutta lukija pääsee nauttimaan myös Suomen historiaa koskevista tutuista paikoista. Hyvin valikoiduissa värikuvissa nähdään esimerkiksi Perniön ja Inkoon kirkon seinämaalauksia.
Kirjailija siteeraa paikoin keskiaikaisia ajattelijoita kuten Thomas Morea, joiden näkemykset kuolemasta ja siihen valmistautumisesta toivat itsellenikin outoa lohtua. Sanat ovat kuin kädenojennus vuosisatojen takaa. Kirja tuo hyvää tasapainoa kaikkiin niihin keskiaikaa käsitteleviin tietokirjoihin, joissa keskitytään ehkä melko viihteellisestikin huonoon kuolemaan, väkivaltaan, rikollisuuteen, tauteihin ja sen sellaisiin karmeuksiin.