Tunnelmallisen maalaisromanttisen sarjan aloitusosassa lumikinosten keskeltä löytyy muutakin kuin kodikas mökki.
Kolmekymppinen Sofia ja hänen veljensä perivät Siiri-tädin mökin Lemmenlahden laitamilta Keski-Suomesta. Ennen kuin tupa laitetaan myyntiin, Sofia käy järjestelemässä tädin tavaroita. Yllättäen lumeen kääriytynyt Lemmenlahti lumoaa helsinkiläisnaisen, ja hänestä tuntuu vaikealta luopua lapsuutensa rakkaasta kesänviettopaikasta.
Johtuuko luopumisen vaikeus kiehtovasta salaisuudesta tädin menneisyydessä? Vai olisiko osansa pihatietä avuliaasti auraavalla naapurin Arilla tai kenties kyläkahvilaa pitävällä kirjailija-Eliaksella?
Jokin tässä ei nyt osunut kohdalleen. Tai minun kohdalleni. Pohdin annanko kaksi vai kolme tähteä ja jätin sitten kahteen. Ei tässä mitään isompaa vikaa ollut, ihan luettavaa kirjallisuutta ja kelpaa varmasti esim. Jylhäsalmen lukijoille (kuten minä). Kun seuraava osa ilmestyy (kaikki tässä kirjassa huutaa sarjan aloitusosaa), luen todennäköisesti sen ja katson mitä tapahtuu.
Nyt tässä kirjoittaessa tuli mieleen, että ehkä eniten häiritsi se, miten alleviivaava kirja jollakin tapaa oli. Paikkakunnan nimi: Lemmenlahti. Päähenkilöä kiinnostavia miehiä: kaksi. Naiset: yksioikoisia, totisia, kuolaavat niiden kahden miehen perään tai kuolleita. Jahkailua: paljon. Alkuperäinen kotipaikka Helsinki: pahasta. Kyllä me kaikki tunnistetaan tämän genren peruspalikat ihan lyhkäisistä viitteistä, ei niitä samoja ajatuksia tarttisi toistaa. Jahkailua olisi helpompi kestää dialogina kuin ajatusmonologina (note to self: ei pitäisi kirjoittaa tällaisia ajatuksenvirta-kirja-arvioita, kun ei itsekään niitä lukisi).
Hämmentävää myös ettei päähenkilöllä vaikuta olevan missään (Helsingissä tai Lemmenlahdella) ystävän ystävää.
Tuuli Kivijoen alias Anu Patrakan Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella teoksessa kerrottiin Sofiasta ja hänen maallemuutostaan. Sofian piti käydä tyhjentämässä tätinsä asunto myyntikuntoon, mutta yllättäen hän alkoikin viihtyä rauhallisessa maisemassa ja omassa seurassaan. Toki naapurissa asui yksinäinen mies, ja kahvilan pitäjäkin oli kiinnostavan oloinen, joten seurasta ei todellakaan ollut puutetta Lemmenlahdella.
Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella kertoi Sofiasta, joka oli elämässään tienristeyksessä, josta johti useita teitä, mutta minkä tien hän valitsikaan, vai oliko se hänen sydämensä, joka teki lopullisen valinnan. Ehkä sydän ei aina tiedä, mikä on oikein, ja mitä kannattaisi varoa. Mustasukkaisuus on aina sellainen aihe, joka nostaa ihokarvani pystyyn.
Mukavaa kevyttä lomalukemista, mutta juoni oli hieman töksähtelevää ajoittain ja hahmoista olisi voinut kertoa enemmän. Pystyin hyvin kuvittelemaan kirjan miljöön.