Nyky-Venäjällä vähemmistökansat saavat tanssia eksoottisissa puvuissa sydämiensä kyllyydestä, mutta omankielinen radioasema on jo liikaa.
Taiga – EtnoGraafinen matkakertomus vie lukijan maailmaan ennen koronaa ja sotaa, kun rajat ylittävä yhteistyö sukulaiskansojen välillä oli vielä mahdollista.
Tämä on Hukkasen omaelämäkerrallinen sarjakuva hänen matkoistaan suomalais-ugrilaisten kansojen pariin pitämään sarjakuvatyöpajoja.
Pidän piirrostyylistä, pidän huumorista ja lämmöstä, jolla Hukkanen kuvaa niin itseään kuin kanssakulkijoitaankin. Upposin ihanasti tarinaan. Tää on sarjakuva just minun makuuni!
Seuraavaksi otan työn alle FUgrics-kirjan, josta löytyy noita sarjakuvatyöpajojen tuotoksia.
Hieno katselmus Venäjän syrjittyihin vähemmistökansoihin (hantit, mantit, ersät, syrjäänit, komit jne.). Kirja on sarjakuvaksi melkoinen järkäle, mutta matkakertomus - joka ajoittuu usealle vuodelle - vie mennessään. Ihan en yhdellä istumalla päässyt loppuun, sivuja on 276.
Suomensukuisten kansojen historiasta ja nykyasemasta Venäjän valtakunnan alueella. Dokumentoi alistettujen kulttuurien ja niiden piirissä asuvien ihmisten kokemuksia ja historiaa. Suomalaisena tietysti kiinnostaa, millaista on muiden suomalaisugrilaisia kieliä puhuvien elämä. Jo aiheensa puolesta tärkeä teos.
Tämä on tavallaan FUgrics-sarjakuva-albumin making of -dokumentti. Sanna ja Anna vierailevat Venäjällä suomalais-ugrilaisten kansojen edustajien luona ja järjestävät sarjakuvatyöpajoja. Monenlaisia kulttuurisia törmäyksiä tapahtuu, mutta enimmäkseen kohtaamiset ovat hyvin positiivisia. Kansojen historiat vain ovat synkkiä, koska Stalinin puhdistuksissa vähemmistöihin(kin) kohdistui mielivaltaista tuhoa. Eikä nykyään pienten kielten puhujia montaa ole jäljellä.
Albumi on kaikin puolin laadukkaasti tehty: paperi on paksua, värit hehkuvat, piirrosjälki on tyylikästä ja tarinassa on sisältöä. Yksi tähti jää kuitenkin puuttumaan, koska tarinassa ei lopulta tapahdu mitään erityisen erityistä. Hyvä dokumentti sarjakuvatyöpajaprojektista sukulaiskansojen parissa yhtä kaikki.
Dokumentaarinen sarjakuva seuraa Hukkasen matkoja pitämään sarjakuvatyöpajoja Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen yhteisöille 2010-luvulla, ennen koronaa ja Ukrainan sodan laajenemista, kun sellainenkin oli vielä mahdollista. Teos koostuu lyhyistä, kronologisesti esitetyistä pyrähdyksistä eri vähemmistökansojen maille, ja rakenteensa vuoksi se kärsii jossain määrin toisteisuudesta, pintapuolisuudesta sekä draaman kaaren notkahtelusta, mutta sen tarjoamat kurkistukset karjalaisten, ersien, hantien, marien, komien, mansien ja saamelaisten kulttuureihin, historiaan ja nykytilaan ovat joka tapauksessa tutustumisen arvoisia. Teoksen keskeinen ansio onkin juuri alkuperäiskansojen kokeman sorron nykyisten ja historiallisten muotojen valottaminen suomalaisille lukijoille.
Historiallisen imperiumin pitkät välimatkat näkyvät upeasti piirrettyjen karttojen lisäksi niillä lukuisilla sivuilla, jotka käytetään junassa, lentokoneessa, veneessä, autossa ja helikopterissa istumiseen. Pidin erityisesti sarjakuvan keinojen hyödyntämisestä kielen ja kulttuurin esille tuomisessa. Puhekuplissa ja kylteissä näkyy monikielisyys, mikä sekä antaa vähemmistökielille tilaa että konkretisoi venäjän ylivallan, ja kulttuurinen symboliikka sulautuu piirroksissa niin maisemaan kuin itse sarjakuvaruutujen rakenteeseenkin.
Upeasti kerrottu matkatarina kielialtivisteista Venäjällä. Opin paljon uutta ja nautin matkakuvailuista, pienistä oivalluksista ja sarjakuvataiteilijan omista pohdinnoista projektin edetessä. Luin kirjan kertaheitolla, ja lopussa se alkoi ehkä vähän toistamaan samaa kaavaa. Kielet ja alueet alkoivat mennä sekaisin omassa päässäni. Kirja on paksu ja sisältää paljon asiaa ja on jaoteltu matkojen mukaan - ne auttavat palastelemaan tarinaan ja kirjaa on helppo lukea pätkissä myöhemmin, vaikkapa vain yhden matkan verran. Kirjasta oli mukava bongata itselle tuttuja paikkoja Joensuusta. Suosittelen!
Donner-vainaata lainatakseni: lukeminen kannattaa aina! Näin tämän sarjakuvakirjan Tampereen kirjafestareilla ja ensin ihastuin sen kanteen, mutta teos olikin täynnä uutta asiaa suomalais-ugrilaisista katoamassa olevista kielistä. Kieliaktivisteja on, mutta aika vääjäämättä tappaa kielet kun vähemmistökansoilta on kielletty omankielinen kouluopetus. Suurin osa on piirretty ennen koronaa ja hyökkäystä Ukrainaan.
Mietin tätä lukiessani, että onpa hauskaa, että tällaisestakin aiheesta voidaan piirtää sarjakuva. Pidin kovasti piirrosjäljestä ja omaperäinen idea suomalaisugrilaisista vähemmistökielistä oli mielenkiintoinen.
Sarjakuvauutuus, jota suosittelisin myös sarjakuvaa harvemmin lukeville. Piirrostyyli on ihan ookoo, ei silleen mun juttuni, mutta aihe on tärkeä. Sota on sulkenut rajoja, ja sukulaiskansat on näin erotettu toisistaan. Vaikeaa ja haikeaa, sekä tämä lopputulema että matka sinne. Sarjakuvana hienompi ja tärkeämpi kuin millainen minun oma lukukokemukseni oli, sillä ei tätä nyt ihan pelkästään viihteeksi lukenut, sen verran raskasta kerronta oli.