What do you think?
Rate this book
Sama vanha sade
”Kuolema on vain pimeä hetki, jonka aikana vangin vaatteet vaihdetaan ja hänet siirretään toiselle osastolle. Siellä hän aloittaa kaiken alusta muistamatta sitä, että on tehnyt sen jo lukemattomia kertoja. Tämä on laki. Tämän ikeen alle on kaikki kuolevaiset kahlittu aikojen alusta asti, eikä yhdelläkään heistä pidä olla mahdollisuutta paeta kohtaloaan.”
Sama vanha sade on kertomus Terhistä, Timosta ja heidän sokeasta tyttärestään Maurasta. Vanhempien pahoista teoista, väkivallasta ja kohtalosta, joka kulkee ihmisen mukana kuin hitaasti kalvava sairaus. Karrelle palaneista ihmisistä, joita ohjaa heille käsittämätön ja pahantahtoinen voima. Tarina kulkee samanaikaisesti rujon todellisuuden ja ikivanhojen myyttien maailmassa, ja sen huumori on mustempaa kuin tuomiokirjan kansi.
Harri Linnera tuli kotimaisen kauhun ystävien tietoisuuteen omalaatuisella novellikokoelmallaan Suomalaisia pahan mielen tarinoita (2021). Sama vanha sade on hänen ensimmäinen romaaninsa.
Sama vanha sade on kertomus Terhistä, Timosta ja heidän sokeasta tyttärestään Maurasta. Vanhempien pahoista teoista, väkivallasta ja kohtalosta, joka kulkee ihmisen mukana kuin hitaasti kalvava sairaus. Karrelle palaneista ihmisistä, joita ohjaa heille käsittämätön ja pahantahtoinen voima. Tarina kulkee samanaikaisesti rujon todellisuuden ja ikivanhojen myyttien maailmassa, ja sen huumori on mustempaa kuin tuomiokirjan kansi.
Harri Linnera tuli kotimaisen kauhun ystävien tietoisuuteen omalaatuisella novellikokoelmallaan Suomalaisia pahan mielen tarinoita (2021). Sama vanha sade on hänen ensimmäinen romaaninsa.
304 pages, Paperback
Published October 12, 2023
7 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 of 1 review
August 31, 2025
Spefi-piireistä ponnistavan Harri Linneran ensimmäinen romaani jatkaa Linneran valitsemalla polulla, joka nojaa vahvasti ihmiselon kurjiin puoliin. Myös Sama vanha sade on totinen pahan mielen tarina. Juoni kertoo Terhin, Timon ja heidän tyttärensä Mauran perhetragediasta – mutta juonta en tässä rupea läpikäymään, koska yksi Saman vanhan sateen parhaista puolista on se, että kirjan alussa on melko vaikea päätellä, mitä jatkossa seuraa. Loppuratkaisun ehkä, mutta ei miten sinne päädytään.
Samassa vanhassa sateessa on esikoisromaanin rosoisuutta, joka ilmenee juonirönsyinä, joilla ei välttämättä ole tarinassa mitään virkaa. Kurjuutta Linnera maalailee paksulla mustalla maalilla ja rempsein pensselinvedoin. Varsinkin Timon "nuoren miehen kehityskertomuksessa" kurjuuden maksimointi menee ehkä hieman överiksi – kun Timo värjöttelee kiekkokentän laidalla lämmikkeenään viltti, joka on "se sama jolla aikuisten joukkueen laitahyökkääjä oli peitelty sen jälkeen, kun vierailevan joukkueen maalivahdin luistin oli viiltänyt laitahyökkääjän kurkun", ainakin minä aloin löytää kaikesta tästä traagisuudesta jo koomisiakin piirteitä. (Vain Linnera itse tietää onko komiikka tahallista vai tahatonta.) Mieleen tulee Hanya Yanagiharan Pieni elämä, jossa kurjuuden maksimointi vedettiin överiksi kulttuurieliitin siunauksella. Timon armeija-ajan kuvauksessa varusmiestoverin itsemurhalle naureskelu ei vaikuta uskottavalta. Maailma on paha paikka ja ihmiset ilkeitä toisilleen, mutta eivät ihan noin ilkeitä. Heittäisin Linneralle haasteeksi kirjoittaa seuraavan romaaninsa niin positiiviiseksi ja optimistiseksi kuin osaa – veikkaan, että silloin ilon ja kurjuuden tasapaino olisi paremmin kohdallaan.
Armeijan jälkeen Timo pääsee oikeustieteelliseen. Se, että Timosta on kirjoitettu juristi, oli yllättävä veto. Terhiin Timo tutustuu tenttikirjoja lainatessa, mutta epäselväksi jää, onko Terhikin juristi. Jos on, hänet on kirjoitettu hieman liian avuttomaksi. Luulisi että juristi tai edes juristin rouva olisi sen verran perillä lakiasioista, että osaisi jättää esimerkiksi entisen työnantajan kirjan loppupuolella esittämät täysin poskettomat vahingonkorvausvaatimukset omaan arvoonsa. Toki juristitkin osaavat sössiä asioitaan, mutta aivan täydelliseen avuttomuuteen harva vajoaa ilman isompia päihde- tai mielenterveysongelmia. Myös Timon synkkyys alkaa vaikuttaa hieman ylimitoitetulta. Lakimiehille löytyy yleensä valmistumisen jälkeen oman alan töitä myös ilman jonkun professorin suojatin asemaa. Yliopistoura on harvan juristin tavoitteena.
Saman vanhan sateen kustantaja Hexen Press on Kiuas Kustannuksen alamerkki. Kiuas ja sen lähellä olevia tahoja taas on sekaantunut epämääräiseen äärioikeistotoimintaan, jota poliisikin on välillä joutunut tutkimaan. Mitä tästä pitäisi ajatella? Päätin olla ajattelematta asiasta mitään. Samassa vanhassa sateessa esiintyy sivuhenkilöinä muutamia natsahtavia tyyppejä, vaikkakin näyttämättä jää että kumpikaan päähenkilöistä olisi erityisen äärioikeistomyönteinen. Natsihahmot jäävät pääjuonen suhteen niin irrallisiksi, että heidät olisi ehkä pystynyt tiputtamaan tarinasta kokonaan. Kyseenalaisinta tarinassa on ehkä Timon somalialainen työkaveri, joka kuvataan rasististen stereotyyppien mukaisesti täysin avuttomaksi. Nabilia koskevan kappaleen olisi voinut deletoida kirjasta kokonaisuuden siitä kärsimättä. Samassa vanhassa sateessa on ajoittain pätkiä, jotka voi lukea jonkinlaisena yhteiskuntakommentaarina, mutta mahdollisen kritiikin terää syö se, että useimmat romaanihahmoista ovat Ayn Rand -henkisesti kärjistettyjä ja paperinohuita. Joka tapauksessa Hexen Pressille kirjoittamalla ei Suomessa kavereita hankita.
Kokonaisuutena arvostellen Sama vanha sade on tyypillinen joka suuntaan huitova esikoisromaani, jossa punainen lanka on hieman hakusessa. Mieleen tulee mm. Lauri Latun Susiraja ja Tiina Raevaaran ensimmäiset romaanit. Toisaalta tällaisessa raakilemaisuudessa on oma viehätyksensä, koska kirjoittaja tulee siinä ehkä paljastaneeksi omista salaisista ajatuksistaan jotakin sellaista, jotka on myöhemmissä, kypsemmissä teoksissaan oppinut jo peittämään.
Samassa vanhassa sateessa on esikoisromaanin rosoisuutta, joka ilmenee juonirönsyinä, joilla ei välttämättä ole tarinassa mitään virkaa. Kurjuutta Linnera maalailee paksulla mustalla maalilla ja rempsein pensselinvedoin. Varsinkin Timon "nuoren miehen kehityskertomuksessa" kurjuuden maksimointi menee ehkä hieman överiksi – kun Timo värjöttelee kiekkokentän laidalla lämmikkeenään viltti, joka on "se sama jolla aikuisten joukkueen laitahyökkääjä oli peitelty sen jälkeen, kun vierailevan joukkueen maalivahdin luistin oli viiltänyt laitahyökkääjän kurkun", ainakin minä aloin löytää kaikesta tästä traagisuudesta jo koomisiakin piirteitä. (Vain Linnera itse tietää onko komiikka tahallista vai tahatonta.) Mieleen tulee Hanya Yanagiharan Pieni elämä, jossa kurjuuden maksimointi vedettiin överiksi kulttuurieliitin siunauksella. Timon armeija-ajan kuvauksessa varusmiestoverin itsemurhalle naureskelu ei vaikuta uskottavalta. Maailma on paha paikka ja ihmiset ilkeitä toisilleen, mutta eivät ihan noin ilkeitä. Heittäisin Linneralle haasteeksi kirjoittaa seuraavan romaaninsa niin positiiviiseksi ja optimistiseksi kuin osaa – veikkaan, että silloin ilon ja kurjuuden tasapaino olisi paremmin kohdallaan.
Armeijan jälkeen Timo pääsee oikeustieteelliseen. Se, että Timosta on kirjoitettu juristi, oli yllättävä veto. Terhiin Timo tutustuu tenttikirjoja lainatessa, mutta epäselväksi jää, onko Terhikin juristi. Jos on, hänet on kirjoitettu hieman liian avuttomaksi. Luulisi että juristi tai edes juristin rouva olisi sen verran perillä lakiasioista, että osaisi jättää esimerkiksi entisen työnantajan kirjan loppupuolella esittämät täysin poskettomat vahingonkorvausvaatimukset omaan arvoonsa. Toki juristitkin osaavat sössiä asioitaan, mutta aivan täydelliseen avuttomuuteen harva vajoaa ilman isompia päihde- tai mielenterveysongelmia. Myös Timon synkkyys alkaa vaikuttaa hieman ylimitoitetulta. Lakimiehille löytyy yleensä valmistumisen jälkeen oman alan töitä myös ilman jonkun professorin suojatin asemaa. Yliopistoura on harvan juristin tavoitteena.
Saman vanhan sateen kustantaja Hexen Press on Kiuas Kustannuksen alamerkki. Kiuas ja sen lähellä olevia tahoja taas on sekaantunut epämääräiseen äärioikeistotoimintaan, jota poliisikin on välillä joutunut tutkimaan. Mitä tästä pitäisi ajatella? Päätin olla ajattelematta asiasta mitään. Samassa vanhassa sateessa esiintyy sivuhenkilöinä muutamia natsahtavia tyyppejä, vaikkakin näyttämättä jää että kumpikaan päähenkilöistä olisi erityisen äärioikeistomyönteinen. Natsihahmot jäävät pääjuonen suhteen niin irrallisiksi, että heidät olisi ehkä pystynyt tiputtamaan tarinasta kokonaan. Kyseenalaisinta tarinassa on ehkä Timon somalialainen työkaveri, joka kuvataan rasististen stereotyyppien mukaisesti täysin avuttomaksi. Nabilia koskevan kappaleen olisi voinut deletoida kirjasta kokonaisuuden siitä kärsimättä. Samassa vanhassa sateessa on ajoittain pätkiä, jotka voi lukea jonkinlaisena yhteiskuntakommentaarina, mutta mahdollisen kritiikin terää syö se, että useimmat romaanihahmoista ovat Ayn Rand -henkisesti kärjistettyjä ja paperinohuita. Joka tapauksessa Hexen Pressille kirjoittamalla ei Suomessa kavereita hankita.
Kokonaisuutena arvostellen Sama vanha sade on tyypillinen joka suuntaan huitova esikoisromaani, jossa punainen lanka on hieman hakusessa. Mieleen tulee mm. Lauri Latun Susiraja ja Tiina Raevaaran ensimmäiset romaanit. Toisaalta tällaisessa raakilemaisuudessa on oma viehätyksensä, koska kirjoittaja tulee siinä ehkä paljastaneeksi omista salaisista ajatuksistaan jotakin sellaista, jotka on myöhemmissä, kypsemmissä teoksissaan oppinut jo peittämään.
Displaying 1 of 1 review