Jump to ratings and reviews
Rate this book

Laina

Rate this book
Päivä, jona Laina Päätalosta tuli eronnut nainen.

"Laina" kuljettaa lukijaa läpi lumisen Tampereen päivänä, jonka päätteeksi romaanin päähenkilö eroaa aviomiehestään. Samalla matkataan Lainan omaan koskettavaan tarinaan: rakkauteen ja sen kaipuuseen, pettymyksiin ja pettämisiin sekä nuoruuden tapahtumiin, joilla on pitkät, loppuelämään vaikuttavat jäljet.

Romaanin Laina on kirjaimellisesti lainassa. Monet ovat tutustuneet häneen Kalle Päätalon omaelämäkerrallisissa romaaneissa, joissa Laina on päähenkilön ensimmäinen vaimo. Hän on nainen, joka solmi sota-ajan avioliiton puolituntemattoman miehen kanssa kauan ennen tämän kirjailijauran alkua ja kuuluisuutta.

Päätalon lukijat näkivät Lainan naiivina ja mustasukkaisena naisena, miehensä vimmaista luomistyötä ymmärtämättömänä puolisona. Miksi rakkaus kuitenkin syttyi, ja miksi Kalle ja Laina erosivat? Millainen voisi olla kaltoinkohdellun Lainan versio heidän tarinastaan, ja mitä muita puolia romaanien tiukkailmeisessä Lainassa olisi saattanut olla?

Karoliina Timosen biofiktiolla leikittelevä ja Kalle Päätalon Iijoki-sarjan rinnalla kulkeva romaani perkaa Lainasta aiemmin annettua kuvaa ja rakentaa sen lomaan kuvitelman naisesta, jonka polku rakkauteen, itseensä ja maailmaan olisi voinut olla vaikkapa tällainen.

416 pages, Hardcover

Published October 1, 2023

1 person is currently reading
43 people want to read

About the author

Karoliina Timonen

28 books31 followers

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
9 (14%)
4 stars
28 (45%)
3 stars
19 (30%)
2 stars
4 (6%)
1 star
2 (3%)
Displaying 1 - 9 of 9 reviews
Profile Image for Mai Laakso.
1,513 reviews64 followers
November 7, 2023
Karoliina Timosen uusimman kirjan, Lainan, päähenkilö on Kalle Päätalon ensimmäinen vaimo - Laina. Kirjan takakansi kertoo, että kirja leikittelee biofiktiolla ja kulkee Kalle Päätalon Iijoki-sarjan rinnalla. Kalle Päätalon kirjasarjassa ensimmäistä vaimoa, Helvi Ojalaa, esitti Laina Puronen. Tuo kirjasarja on inspiroinut myöskin Karoliina Timosta antamaan kirjansa nimeksi Laina.

Kirjan tarina kulkee kerronnallisesti tammikuun viimeisenä päivänä, jolloin Laina on viimeimeistä päivää naimisissa Kallen kanssa. Seuraavana päivänä heidän eronsa astui voimaan. Laina meni aamulla töihin linja-auton rahastajaksi. Siinä tuntien kuluessa ja matkan edetessä pitkin Tamperetta, muistot vierivät läpi koko Lainan elämän. Tarinaa kuvataan Lainan silmin, mikä minusta on hienosti oivallettu. Kaikki sympatiani kuuluvat Lainalle. Paljon hän kesti ja kärsi Kallen rinnalla.

Karoliina Timonen on kirjoittanut Lainan sivuille hyvin raadollisen kertomuksen siitä, miten Kalle Päätalon vaimo koki heidän yhteiselonsa, mutta myös sitä rakkautta. Kymmeneen vuoteen mahtui monen moista tilannetta ja draamaa, joista Kalle Päätalo sai omaelämäkerrallisiin kirjoihinsa runsaasti materiaalia.
Profile Image for Mona.
284 reviews9 followers
November 7, 2023
Tämän teoksen asetelma on äärimmäisen kiehtova. Laina on romaani, jossa kirjailija kuvittelee, miten Laina, kirjailija Kalle Päätalon vaimo, koki samat tapahtumat, joista Päätalo kirjoitti kirjoissaan oman versionsa.
En ole lukenut yhtään Päätaloa, mutta tiedän, että hän kirjoitti vaimonsa teoksiinsa niuhon ja kylmän naisen rooliin ja näin maailma oppi tuntemaan hänet. Tästä kirjasta tuli minulle yllättävän suuri ja syvä lukukokemus, joka meni tunteisiin. Altavastaajan puolelle oli vain niin helppo asettua, tuntea suurta sympatiaa, surua ja tarvetta puolustaa tätä fiktiivistä päähenkilöä tässä kauniissa ja osuvasta romaanissa. Kiitos Karoliina Timonen, että Lainan tarina tuli kirjoitetuksi sillä sen tämän maailman Lainat todella ansaitsevat.

Yhden tähden tiputan vain siksi, että tiivistämisen varaa olisi ollut. Olkoonkin, että toisteisuus on varmaankin harkittu tehokeino, se alkoi silti puuduttaa.
Profile Image for Tiina Mahlamäki.
959 reviews27 followers
December 7, 2023
Biofiktio henkilöstä, joka on sekä fiktiivinen hahmo Kalle Päätalon teoksissa että oikea henkilö, Päätalon ensimmäinen vaimo. Surullinen ja raadollinen tarina suhteesta ja avioliitosta,jotka päättyvät ja rakkaudesta, joka ei pääty. Kiinnostavasti teos rakentuu Päätalon tekstien, hänen vaimonsa haastattelun sekä kirjallisuuden ja musiikin päälle- ja uudelleenkirjoituksesta. Yhdenpäiväntarina, joka venyy menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Tehokeinona oleva toisteisuus ehkä toistui muutaman kerran liikaa.
Profile Image for Anne Dahl.
Author 3 books18 followers
November 26, 2023
On tammikuun viimeinen päivä vuonna 1955, Laina Päätalon viimeinen päivä liitossaan Kalle Päätalon kanssa. Laina uskoo vakaasti, että ihminen rakastuu elämässään vain kerran, ja hänen elämänsä rakkaus on Kalle, jumalasta seuraava.

Täytän Kalle Päätalon kokoista aukkoa (valtava!!!) kirjallisessa sivistyksessäni ja olen lukenut vasta Päätalon Ihmisiä telineillä. Sen miehistä maailmaa täydentämään sopi täydellisesti Karoliina Timosen Laina-romaani ja ah ja voih millainen löytö!!!

Ihana ihana kirja!!!

Laina osoittautui aikamoiseksi romantikoksi, (ylisitkeäksi) haihattelijaksi, mutta Lainan maailmaan, ehkä sodanjälkeiseen aikakauteen muutoinkin, kuului usko yhteen ihmiselämän mittaiseen rakkauteen.
Ja Kalle, voi Kalle, paljastuit aikamoiseksi pakkaukseksi! Kalle ei uskonut yhteen rakkauteen, ei yhteen naiseen ja Lainan ja Kallen kymmenvuotinen liitto oli aikamoista vuoristorataa. Oli lukematon määrä naisia, avioliiton ulkopuolinen lapsi ja mustasukkaisuutta, omistamisenhalua, kontrollointia, oli viinaa, tappelemista, itsemurhayritys, itsetuhoisuutta ja kirjoittamisen vimmaa, ja tässä vain pintaraapaisu Kallesta. Ja Laina, voih Laina. Laina jaksoi uskoa yhteen rakkauteen, Kalleen, nöyrtymiseen ja anteeksiantamiseen.

Timonen on tehnyt hyvää työtä. Kirja imaisi sisäänsä. Timonen on kirjoittanut Lainasta elävän naisen, aikakauteen ja omien pelkojensa ja nuoruuden traumaattisen kokemuksen kanssa elävän naisen. Lopulta ei kyllä voinut kuin vain voihkia, että Laina, voih Laina, olisit vaan ottanut sen Veikon ja siitä ehkä olisin vielä halunnut kuulla lisää.

Erityisen paljon pidin kirjan toisteisesta rakenteesta, siitä, että aina vaan kuljetaan Kovasen linja-autossa, kuljetaan tammikuun viimeisessä ja aina vaan vuodessa 1955, jolloin Kallen ja Lainan avioliitto ja yhteiselo päättyisi. Tuon yhden päivän ajan Laina vastaanottaa ja rahastaa linja-auton matkustajat. Laina näkee tutut maisemat ja kelaa mielessään elämänsä, vanhempiensa avioliiiton, oman lapsuutensa kultaisena tyttönä, nuoruutensa kukoistuksen ja traagisen salaisuuden, sota-ajan ja hypyn avioliittoon miltei tuntemattoman Kallen kanssa.
Timonen kirjoittaa Lainan vuodet Kallen jälkeen, tulevaisuuden, jota Laina ei vielä tiedä.
Timonen kirjoittaa Lainan pelot, yhteiskunnassa tapahtuneet kauheudet, jotka Laina ottaa omikseen, nuoruuden trauman.

Pidin kertojaratkaisusta. Se oli tähän teokseen sopia ja kierteisyyys ja motiivien ja premissien ja toistolauseiden kertautuminen olivat mielestäni hieno valinta. Uskon, että myös jakaa lukijakuntaa mutta minulle nämä valinnat passasivat enemmän kuin hyvin.

Ihana ihana kirja (ja edelleen ,voih Laina), kiitos Karoliina Timonen.
Profile Image for Kirjasieppo.
394 reviews6 followers
November 7, 2023
Tartuin tähän uutuuteen mielenkiinnolla, onhan Lainan kohtalo pakostakin mietityttänyt ja säälittänytkin. Aihe oli siis mieleinen, mutta lukemisen aloitettuani muistin, mistä kirjailijan nimi oli tuttu. Olin aiemmin lukenut yhden Timosen kirjan ja siinä oli ärsyttänyt sama asia kuin tässäkin alkoi tökkiä. Kirjoitustyyli on jotenkin yliselittelevän kiemuraista. Kirjoittaja ikään kuin pyörittää samaa ajatusta loputtomiin ja toistaa sitä vähän eri sanoin yhä uusissa lauseissa. Lainan tarinan halusin kuulla, vaikkakin sitten näin fiktiona - harmi vain ettei tyyli ja tarina tässä minun mielikseni kohdannut.
Mitä tulee kirjailijan luomaan kuvaan Lainasta (epäselväksi jäi, mikä oli totta ja mikä puhdasta fiktiota erityisesti Lainan nuoruudenkokemuksissa), niin sekin oli pettymys. Olin ehkä odottanut jotain selkeämpää henkilökuvaa; tässä kirjassa Laina kuvataan lähinnä neuroottisena, omien pelkojensa ja epävarmuuksiensa orjana. Rikottu kronologinen rakenne toimi erityisen huonosti: tekstin ylenmääräinen konditionaali ja jatkuva tulevaisuuteen projisointi teki tarinasta poukkoilevan ja epämääräisen. Ehkä olin Lainan tarinassa odottanut jonkinlaista "sparrausromaania" Kallen omien muistelmien pariksi, tapahtumien kuvailua Lainan näkökulmasta.
Varmaan Timosen kirjoitustyylille on omat lukijansa, mutta minua tällainen yliromantisoitujen mantrojen "ihminen rakastuu vain kerran elämässään" ärsyttää suuresti. Hämilleni jäin myös kirjan Havaiji-teemasta: lieneekö kyseessä Lainan utopia - tervaskantojen ja pohjoisen metsien miestä minun on vaikea yhdistää Etelämeren hiekkarantoihin.

Profile Image for Johanna.
601 reviews34 followers
January 11, 2024
En tiedä olisinko saanut tästä kirjasta enemmän; jos olisin jo aiemmin tutustunut Päätalon tuotantoon. Varmasti jotain vivahteita jäi huomaamatta. Toisaalta teoksen pystyi lukemaan ihan vain kahden ihmisen avioliittotarinana. Ei ehkä ihan minun kirjani, mutta ei missään nimessä huonokaan.
Profile Image for Tuija.
82 reviews
September 28, 2025
Laina on mielenkiintoinen kirja Kalle Päätalon puolisosta. olen lukenut Iijoki sarjan ja Päätalon kirjoittama laina on huomattavasti fiksumpia älykkäämpi kuin Timosen kirjoittama Laina. Monta kertaa Iijoki-sarjaa lukiessaan tuli mieleen, että onneksi Päätalo ei ole minun mieheni. Tätä lukiessa tuli vaan mieleen miten Laina rakasti ja oli aika yksinkertainen... ärsytti. kyseessä kuitenkin oli älykäs nainen eikä ressukka.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Profile Image for Minna Martikainen.
33 reviews2 followers
June 3, 2025
Tämä on varmasti suurimmaksi osaksi fiktiivinen teos. Kyse on toki Lainan tarinasta, mutta itsekeskeisyys ärsytti silti ja en usko, että syy tapahtumiin olisi ollut vain Kallen.

Lisäksi kerronta oli ärsyttävää jankutusta saman hokemista, tarinan kertomiseen olisi riittänyt sata sivua jos jatkuva saman hokeminen olisi poistettu.
Displaying 1 - 9 of 9 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.