What do you think?

Jeesus tykkää laihoista tytöistä
Tositarinoihin pohjautuva kertomus uskonlahkosta, jossa alistus, kehonkuvan muokkaus ja raataminen ovat arkipäivää
”Joka on täällä, on turvassa. Mutta joka lähtee, on yksin ja riivaajien armoilla.”
Jeesus tykkää laihoista tytöistä on tositarinoista inspiroitunut audiodraama, jossa kerrotaan kolmen lahkosta eronneen henkilön tarinat. Mikä saa ihmisen liittymään lahkoon? Entä eroamaan, vaikka se merkitsee kaiken siihenastisen elämän jättämistä, hylätyksi tulemista ja painajaisia, jotka jäävät elämään?
Entiset lahkolaiset kertovat edelleen aktiivisen lahkon tukahduttavasta vaikutuspiiristä. Miehet tekevät johtajan firmassa töitä pienellä palkalla ja lapsia kasvatetaan kotikoulussa. Moni etsii lahkosta isähahmoa, hengellisyyttä, perhettä. Sellaisen he saattavat saadakin – mutta joutuvat lisäksi alistamaan elämänsä kaikki valinnat omia fantasioitaan toteuttavalle lahkojohtajalle. Naisiin kohdistuu erityisesti syömiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä määräyksiä, hiljentämistä ja alistumista kodin sisälle.
Äänikirja on tositarinoiden innoittama ja sisältää fiktiivisiä ja dramatisoituja kohtauksia

Audiobook
Published October 16, 2023
About the author
Janne Huuskonen
10 books3 followersJanne Huuskonen on palkittu toimittaja, tietokirjailija ja viestintäjohtaja.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 32 reviews
December 18, 2024
Tätä teosta mainostettiin paljon sen ilmestyessä (ja mainokset saivatkin isoa näkyvyyttä, kun Hesarin etusivun mainos sai huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta), joten se jäi kyllä hyvin mieleen.
Ylipäätään tässä kiinnostivat aihe ja kuunnelmamainen toteutus. (ehkäpä tätä nyt voisi ihan kuunnelmaksikin kutsua, vaikea näistä sisällöistä on sanoa)
Aihe todella on kiinnostava, kirjan kultti on edelleen toiminnassa, ja esimerkiksi Yle MOT on tehnyt siitä jakson vuonna 2009 ja Kuukausiliite kirjoittanut jutun 2010.
Ehkä tämän todenperäisyyden takia kirjan toteutus hämmensi. Kultista ei esimerkiksi puhuta sen oikealla nimellä, ja sekä ihmisten nimiä että muita yksityiskohtia on muutettu (Maanantaipiiri on esimerkiksi muutettu Tiistaipiiriksi). Kirjassa on journalistisen tekstin ote, seurataanhan siinä toimittajaa, joka tekee selvitystyötä kultista ja haastattelee siitä eronneita. Kirjasta näemmä on myös e-kirjaversio, en tiedä millainen lukukokemus se olisi, toimisiko se kenties paremmin. Nyt tuntui vähän vaikealta hahmottaa, mikä on ns. haastattelunauhaa, ja mikä taas takaumakohtausta. Ylipäätään tuntui melko paljon siltä, että kuuntelisi Kuukausiliitteen tms juttua, liekö se sitten hyvä tai huono asia.
Potentiaalinen ja äärimmäisen kiinnostava aihe hukkui toteutuksen kompurointiin ja kirjan lyhyeen mittaan. Lupaava alku lässähtää, kun kirja tuntuu hätiköivän loppuunsa.

February 2, 2024
Mulla on selkeästi hieman eriävä mielipide tämän teoksen kanssa muihin nähden. Voi toki olla, että olin osannut varautua siihen, että tämä ei ollut aivan perinteinen äänikirja vaan kuunnelma, jolloin suhtauduin alusta alkaen koko hommaan jo eri tavalla.
Oli mielenkiintoista kuulla syitä, miksi nämä lahkosta lähteneet olivat alun perin päätyneet sen sisälle. Millaisia sääntöjä, arkirutiineja tai uskonnollisia menoja heillä on. Millainen ihminen edes voi johtaa tällaista ryhmää? Hän on ehkä karismaattinen, komea ja hieman viekoitteleva. Näin ainakin tässä teoksessa mainitun Oskarin koin.
Oli myös hyvä kuulla se, millaista oli lähteä lahkosta. Tästäkin olisi toki voinut olla enemmän. Nyt se lähinnä vaan todettiin, että he olivat sieltä lähteneet.
Pidin myös tämän kuunnelman toteutuksesta. Ääninäyttelijät olivat taitavia ja toisinaan pienet äänitehosteet sopivat taustalle ja loivat tunnelmaa.

June 21, 2024
Tositarinat ovat aina kutkuttavia. En yhtään ihmettele, että Storytel osti tämän teoksen mainokselle jopa Hesarin etusivun. ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” on hiton hyvin hoksattu nimi, klikkiotsikko vailla vertaa.
Uskonnon uhrien ja uskonlahkon salaisuuksia valottavassa tarinassa olisi kuitenkin ollut aineksia johonkin paljon parempaan. Tästä jää puuttumaan kaikki analyysi, pohdinta, reflektointi ja jokainen syy-seuraus-suhde. Juuri kuin se kädenlämpöinen juttu iltapäivälehden klikkiotsikon takana. Aivan liian ohutta.

October 28, 2023
Kuuntelin työkaverin suosituksesta. Olihan tuossa toki avattu syitä, miksi ihmiset joutuu lahkoihin. Jotenkin silti aika pinnalliseksi tämä jäi enkä oikein tiedä oliko käytetty aika kirjan väärti.
April 7, 2024
Mjeh. Det bästa med den här ljudboken var titeln och att sektledaren påstod sig ha förvandlat vatten till bensin när han fick soppatorsk i Lappland - ett mycket mer finländskt under än att förvandla vatten till vin! 😂
November 3, 2023
Tämä oli kerännyt oudon paljon haukkuja, mutta ei tämä huono ollut. Äänikirjaan oli panostettu ja dokumenttina tämä oli ihan ookoo. Varmasti tavoitti paljon sellaista, mikä on lahkosekoilussa tyypillistä ja oireellista.
November 22, 2023
If every audio book was made like this, maybe I could actually listen to them. Usually can't keep ttrack on what's happening and find them boring, but this one I actually listened to and found interesting.
November 3, 2023
Tämä oli kuin Suomen Kuvalehden vähän laajempi haastattelu, mutta ei kirja.
Read
November 7, 2023Tällainen featuren ja kuunnelman välimuoto on kiinnostava uusi tarinankerronnan muoto! Suosittelen!
November 22, 2023
Tosi mielenkiintoinen. Tykkäsin myös äänikirjan toteutustyylistä.
August 10, 2026
Todella vahvasti mielenkiitoa herättävä aihe mulle, uskonnot ja etenkin kultit on aina kiinnostaneet mua monestakin eri syystä. Kirjan sisällöt olivat todella mielenkiintoisia ja siksi varmaan ”binge”luinkin sen niin nopeasti, toisaalta kirja oli myös todella lyhyt. Oli hienoa kuulla eri lähtökohdista kulttiin liittyneiden ihmisten tarinoita ja kokemuksien eroja. Kritiikki liittyy muotoon, jossa kaikki asiat ovat esitettyjä, tuntuu, kuin lukisi lehtijuttua. Kuukausiliitettä tai vastaavaa pidempää artikkelia. Jotain kultin sisäisten käsitteiden nimiä oli myös muutettu ehkä vähän syyttä omaan näkemykseen jonka takia se ei välttämättä tiedonlähteenä ole turhan luotettava, vaikka kuvatuista kokemuksista paistaakin niiden autenttisuus.
January 4, 2024
This was so interesting!
It did feel more like a podcast than a book but I’m happy I read it.
I just find cults in general really interesting and I’ll deep dive into it straight away.
I did wish it was longer and with more in-depth info but I’ll take a guess on that this cult is still active and for safety reasons a lot was left out.

February 10, 2024
Järkyttävä tositarina. Kuinka voikaan yksi ihminen vaikuttaa toisiin niin vahvasti ja saada aikaan niin paljon pahaa hyvän tarkoituksen nojalla? Haavoittuvien ihmisten henkistä ja hengellistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, joka tulee niin varkain, etteivät kaikki sitä tajua tai uskalla kyseenalaistaa.
December 4, 2024
Kuunnelman formaatista pisteet! Loistava draamallinen ote tässä muuten dokumentaariselta tuntuvassa tositapahtumiin perustuvassa kirjassa uskonlahkoista. Ihan hullu sisältö, saa taas ihmettelemään, mihin kaikkeen häiriintynyt ihminen pystyy, ja muistamaan, miten erilaisia todellisuuksia meillä kullakin on. Onneksi kirja ei ollut tämän pidempi, olisi tullut paha olo.
November 27, 2023
Vaikea arvioida tätä kirjana, kun ei tämä oikein taida olla kirja. Aihe on mielenkiintoinen, mutta dramatisointi (varsinkin haastatteluiden kohdalla) hiukan teennäisen oloista ja turhaa. Todellisuus olisi kiinnostanut enemmän, ja aika paljon syvemmälle olisi saanut sukeltaa.
June 8, 2024
Audiodraama vai kirjallisuutta? Jaa-a.
Pääsin vihdoin käsiksi Storyteliin ja tottakai tähän oli iskettävä kyntensä.
Aika perus, elää nimenomaan näyttelijöiden suorituksista ja äänimaisemasta. Toimittajassa jotain sensaatiomaista ja feikkiä empatiaa? Empatian esitystä?

Kuvaus erään lahkon toiminnasta kolmen lahkosta irrottautuneen henkilön näkökulmasta. Haastettelutyyppinen, mutta ei kovin syvällinen.
November 7, 2023
Pinnalliseksi jäävä tarina, äänikirjan toteutus liian kuunnelmamainen äänitehosteineen kaikkineen.
November 9, 2023
Hieman sekava ja asia tuntui jäävän pintaraapaisuksi.
December 3, 2023
Semmosta meininkiä "Oskarilla". Kaikkiin hulluihin ne ihmiset uskovat.
March 22, 2024
Hyvin tehty podcast dokumentti uskonahkosta eroamisesta ja siihen kuulumisesta.
Read
April 17, 2024Lyssnade som ljudbok på svenska 🎧 annorlunda upplägg.
April 22, 2024
äänikirja kuunnelma, opettavainen ja herätti mielenkiinnon kuulla lisää. suosittelen.
June 12, 2024
varsin mielenkiintoinen kirja uskonnollisista lahkoista ja niistä eroamisesta. pidin kovasti ääninäyttelijöiden äänenjäljestä :D. olisin toivonut, että kirjassa olisi menty aiheisiin syvällisemmin, mutta näinkin kokonaisuus oli varsin onnistunut.
June 25, 2024
Äänikrjan kuunnelmallisuua ei häirinnyt minua, mutta sisältö oli pettymys.
September 23, 2024
Nimi ehkä vähän harhaanjohtava, koska lahkon vaikutusta nuoren naisen kehokuvaan käsiteltiin hyvin vähän. Muuten koukuttava ja kiinnostava kuvaus lahkolaisten elämästä.
February 2, 2025
Aihe oli todella mielenkiintoinen ja siitä oli todella hyvin kerrottu kolmen lahkosta eronneen silmin.
April 6, 2026
Mielenkiintoinen aihe, mutta tuntui kun olisi kuunnellut pitkän audiodraaman/podcast jakson kirjan sijasta. Paljon olisi ollut mahdollista kertoa aiheesta lisää ja syventyä siihen muuten
Displaying 1 - 30 of 32 reviews