Kuka mä oon, ja mikä musta voi tulla? Sarja yläkoululaisen elämästä alkaa.
13-vuotiaan Hupun elämä muuttuu seiskaluokalla. Legoleikit ovat jääneet, ja elo on yhtä säätöä. Hupun perhekin on täysi sketsi: veli ja isä elävät vain jääkiekolle ja äiti pastan keitolle.
Hupun suurin haave on päästä tanssimaan hitaita. Onnistuisiko se naapurin ihanan Colan tai lapsuudenystävä Milan kanssa? Ehkä, jos huomiota ei vie Hupun isoveli, jolla on kaikkea - sixpack ja viritetty mopo. Huppu sekoilee sanoissa ja kompuroi teoissaan. Miten hän osaisi valita oikeat sanat?
Mukava kirja kasvamisesta. Ystävät kypsyvät eri tahtiin ja se tuo aina omat rasitteensa yläkouluun siirtyville. Legoleikit loppuvat ja tytöt kiinnostavat aiempaa enemmän, mutta edelleen aika etäältä. Näin äitivinkkelistä hupun vanhemmat ovat aika karmeat ja varsinkin isä tarjoaa pojilleen ihan ahdistavan kapeaa miehenmallia. Isoveli siihen melkein mahtuu, mutta Hupun tekemisiä isä ei arvosta pätkän vertaa. Hupun äiti taas on pastakattilan ääreen alistettu hössöttäjä, jota kukaan perheessä ei kuuntele eikä kunnioita. Tekemänsä hienon kalasopan äiti joutuu vetämään vessasta alas, kun kukaan ei tule sitä edes maistamaan. Säälittävä äiti myös lukee naurettavia kirjoja ja yrittää tuputtaa niitä muille. Äiti sentään yrittää kannustaa Huppua ja ostaa tälle piirustusvälineitä. Myös kotimaisissa lastenkirjoissa nykyään lähes pakollinen kaheli mutta mukava mummo löytyy kuvioista. Vinkkaukseen vitosesta ylöspäin.
Ihan kiva slice of life -tyylinen nuortenkirja, tykkään yleensä enemmän vähä juonivetoisemmista, ja näitä on aina hankala vinkata kun ei saa ujutettua mukaan mitään "ette ikinä arvaa mitä sitten tapahtui" tyylistä kiinnostuksennostatusvinkkiä, mutta eiköhän tää seiskojen settiin vielä päädy. Pointsit siitä että vaikka kirjassa käsiteltiin ihastumisasioita, niin kirja ei loppunut niiden osalta silleen ku tämmöset kirjat yleensä, eikä päähenkilön identiteettiä esim. seksuaalisen suuntautumisen suhteen määritelty tarkasti. Mummo ja isä oli hahmoina ehkä vähän liian overkill, mutta muuten oikein jeppistä realistis-arkista tarinointia.
En ole ihan tämän kirjan kohderyhmää, mutta mielestäni asiallinen ja osin huumoripitoinen katsaus teinipojan mielenmaisemaan. Kirjassa oli jopa melankolinen vire. Asiat muuttuvat, ja se mikä oli eilen tuttuunkaveriporukaan kuulumista, onkin huomenna muuttunut yksin jäämiseksi. Vinkkaukseen yläkoulun 7. lk. Mummo oli minusta vähän outo niin puheenparreltaan kuin tempauksillaan. Ei kai tuollaisia mummoja oli oikeasti olemassa? Vai onko?
3-4 tähteä, riippuen kenelle suosittelisin⭐ Leppoisa ja sopivan realistinen nuortenkirja, jossa seurataan Hupun elämää yhden lukuvuoden ajan. Tavallisesta arjesta on aina kiva olla vinkattavaa nuortenkirjallisuuden "rankkojen aiheiden" ohella. On myös freshiä, että päähenkilö on yläkoulun alkaessa ihan rehellisesti lapsi, ja kasvaa vähitellen kirjan mittaan (muttei vielä epäuskottavan paljon; jatko-osia odotellessa!) Jotakin samastuttavaa löytyy varmasti monille.
Lämminhenkinen nuortenkirja, joka seuraa päähenkilö Huppua ja hänen kasvuaan lapsesta nuoreksi seiskaluokan ajan. Romaani etenee krolonologisen episodimaisesti, ei juonivetoisesti. Lukiessani mietin, miten se uppoaa nuoreen lukijaan, kun itsekään en varsinaista imua kokenut. Ystävyyttä, perhesuhteita, ihastumista ja itsensä etsimistä kuvataan aidon lämpimästi ja humoristisesti. Kirja on helppolukuinen hyvän mielen romaani. Parasta oli mummo.
Perhe- ja ihmissuhdedraamaa teini-iän kynnyksellä kipuilevan nuoren pojan näkökulmasta. Ihan raikas, toisaalta aika perus. Ei tässä mitään kovin huonoa ollut mutta ei erityisen hyvääkään. Tästä puuttuu jokin sellainen jännittävä juoni, jolla saisi vähemmän lukevat kiinnostumaan. Vinkkaisin silti kutosille ja seiskoille.
Ajan henkeen sopiva kasvutarina nuorten luettavaksi. Kielenkäyttö ja jotkut asiat vielä ehkä hiukan liian räväkkää 6.luokkalaisten luettavaksi, mutta yläkouluikäisille varmasti jo ihan arkirealismia.
En tietenkään ole kohderyhmää tälle kirjalle, mutta pakkoa kehua, että viihdyin silti kirjan parissa. Hahmot olivat miellyttäviä ja omat yläasteajat tulivat mieleen. Ainoana miinuksena se, että juoni vähän puuttui.