Esseet

by Antti Nylén

Esseet sisältää Antti Nylénin kolme esseekokoelmaa vuosilta 2007, 2010 ja 2016. Nämä kirjat – eritoten sarjan ensimmäinen osa Vihan ja katkeruuden esseet – herättivät paljon keskustelua 2010-luvun alussa ja määrittelivät esseen lajia uudelleen suomenkielisessä kirjallisuudessa. Alun perin Savukeitaan julkaisemat kokoelmat ovat pitkään olleet loppuunmyytyjä.

Tekijänsä toimittama Esseet sisältää alkuperäisten kokoelmien tekstit koskemattomina, minkä lisäksi teoksessa on neljäs osasto "Muita tunteita", joka sisältää valikoiman kokoelmien ulkopuolisia, harvinaisempia tekstejä vuosilta 1996–2019.

Saatesanat teokseen on kirjoittanut toimittaja ja kirjailija Anu Silfverberg. Kirjan lopussa on myös tekijän jälkisana.

576 pages, Paperback

First published February 11, 2023

About the author

Antti Nylén is a Finnish essayist and a translator who specializes in French literature of the 19th century.

He defines himself as a catholic, a feminist and a vegan.

Reviews

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

4,5/5. Mistä tietää, että esseisti on hyvä? Varmaan ainakin siitä, että kirjoittipa hän mistä aihepiiristä hyvänsä, on teksti kiinnostavaa. Ja Antti Nylénhän on hyvä esseisti. Nylén ei kirjoita mistään itselleni täysin yhdentekevistä tai vastenmielisistä aiheista, mutta olen melko vakuuttunut siitä, että vaikka hän tekisikin niin, pitäisin siitä silti. Tai kenties hän onnistuisi kirjoittamisellaan muuttamaan nämä yhdentekevät ja jopa vastenmielisetkin aiheet tykättäviksi? Nylénin toistuvia teemoja ovat ainakin veganismi, katolinen kristinusko, Morrisey ja Nico. Hän on sekä tunnustava kristitty että taistelumielialainen vegaani. Vaikka tässä teoksessa taisi olla kokonainen lukukin omistettu kristinuskon ja veganismin yhteensovittamiselle, minulle jäi kuitenkin hieman epäselväksi, miten nämä kaksi voivat yhdistyä samassa persoonassa. Siis, kristitty voi tietysti täysin ongelmitta olla vegaani – sanoohan vaikkapa Paavalikin, että "[s]inun on hyvä olla syömättä lihaa". Ja nykytietämyshän vahvistaa tämän monin tavoin, että on todellakin hyvä olla syömättä lihaa. Ainakin ylenmääräinen lihansyönti altistaa monille sairauksille. Ja lihateollisuus on myös pahimpia ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Mutta, mutta, Nylénin asenne ei ole kuitenkaan tämä, että lihaa olisi vain hyvä olla syömättä, vaan koska hän rinnastaa ihmisten syömät eläimet ihmisiin itseensä, näkee hän tietysti eläinten tappamisen yhtälailla rikollisena toimintana kuin ihmistenkin tappamisen – ja niinpä hän tämän lopputulemana vaatii kaikkia lopettamaan eläinten murhaamisen ja syömisen. Hän ei siis pidä veganismia vain itselleen – ja muille sen valinneille – hyvänä asiana, vaan hän pitää välttämättömänä, että ihan kaikki luopuisivat lihansyönnistä. Hän on siis taistelumielialainen vegaani. Mutta niin yleinen ja ehkä yleväkin ajatus kuin ihmisen rinnastaminen kaikkiin muihin elollisiin onkin, niin itse kristinuskostahan se ei kuitenkaan nouse. Se tulee kristinuskon ulkopuolelta. Jos nyt kuitenkin haluat tuoda sen kristinuskoon mukaan, se ei taida väkivallatta onnistua: joudut runnomaan sen väkisin mukaan ja kirjoittamaan ainakin perinteisen kristinuskon melkolailla uusiksi. Mutta tämä ei taida Nyléniä suuremmin haitata – ei, vaikka hän toisaalta taas näyttäisi tukevan sitä ihan perinteistä kristillisyyttäkin (sitä missä Jeesus todella on Jumalan Poika jne.). Tällainen toisiinsa yhteensovittamattomien asioiden yhteensovittaminen onnistunee Nyléniltä sitä kautta, että hän nostaa tradition selvästi kirjoitusten (eli Raamatun) yläpuolelle. Näin vapaasti muistellen, hän taisi todeta Raamatusta muun muassa niin, ettei se ole kovin tärkeä kirja – ja myös niin, ettei Jeesus itse olisi halunnut sen (eli Uuden testamentin) kirjoittamista. En niin hyvin tunne katolista teologiaa, että osaisin sanoa, missä määrin tämä tradition painottaminen kirjoitusten kustannuksella nousee sieltä ja missä määrin taas se on Nylénin yksityisajattelua. Ehkä se on vähän molempia: teologiaa ja omaa ajattelua. On pitkään ollut muotia ajatella ja sanoakin, että kirjoituksiin (eli Raamattuun) olisi mahdollista lukea milteipä mitä hyvänsä. No ei, ei sinne ainakaan taistelevaa veganismia voi lukea. Jos nyt kuitenkin haluaa saada ehdottoman veganismin ja kristinuskon yhdistettyä, voikin olla turvallisempaa yrittää etsiä sille perusteita jostakin kenties tarkemmin määrittelemättömästä perinteestä. Mutta tietäen, miten katolisissakin maissa on vuosisatoja ja -tuhansiakin eletty – lihansyöntiä karttamatta –, minun on hankala ymmärtää, että miten edes sen vielä kirjoituksiakin laajemman ja monitulkintaisemman perinteen painottaminen voisi auttaa yrityksissä tuoda ehdotonta veganismiä osaksi kristinuskoa. Kirjoitukset eivät siis ainakaan tue sitä, muttei näyttäisi tukevan katolinen elämäkään. Tämä tradition nostaminen kirjoitusten yläpuolelle on sikäli kyllä Nyléniltä erikoista, että kun hän nyt kuitenkin näyttää uskovan ja ajattelevan siinä asiassa ihan perinteisen kristillisesti, että Jeesus todella on Jumalan Poika ja Jumala itse, niin sittenhän hänen luulisi antavan jonkinlaista painoa sillekin, mitä tämä Jumalan Poika ja Jumala itse sanoo. Ja yksi aivan toistuvia teemoja Uuden testamentin evankeliumeissa on se, miten juutalainen Jeesus nuhtelee oman kansansa edustajia (etupäässä farisealaisen puolueen jäseniä) juurikin siitä, että he nostavat "isien perinnäissäännöt" eli siis tradition pyhien kirjoitusten edelle. Jeesus itsehän kyllä piti käytännössäkin kirjoituksia arvossa; koko ajanhan hän niitä siteerasi. On tietysti tähdennettävä, että se, mihin Jeesus kirjoituksilla viittasi oli heprealaisten Raamattu eli Tanak – eli se sama usean kirjoittajan pidemmän ajan sisällä syntynyt kirjakokoelma, jonka kristityt myöhemmin nimesivät Vanhaksi testamentiksi. Uudeksi testamentiksi kutsuttu kirjakokoelma taas syntyi ja lopulta kanonisoitiin vähän samanlaisen prosessin kautta vasta Jeesuksen elämän jälkeisinä vuosikymmeninä ja -satoina. Jeesus itse piti siis korkeassa arvossa Raamatun Moosesta ja profeettoja. Kuitenkin hän itse väitti olevansa vielä tätä Moosesta ja näitä profeettojakin enemmän – hän väitti olevansa se Messias, jonka tulemisen Mooses ja profeetat ennustivat. Ja Nylénkin tuntuu tunnustavan tämän, että Jeesuksella itsellään todella oli Messiaan itseymmärrys – ettei se esimerkiksi ollut vain jotakin Uuden testamentin kirjoittajien myöhempää lisää. Jeesus siis kaiketi piti hyvänä asiana sitä, että Mooseksen ja profeettojen kirjoitukset olivat syntyneet – ja että ne oli sitten koottu myös yhteen heprealaisten Raamatuksi. Jos ja kun siis Jeesus piti itseään vielä Moosesta ja profeettojakin suurempana, hän mitä ilmeisimmin piti myös omia sanojaan, opetuksiaan ja koko elämänvaellustaankin Mooseksen ja profeettojen sanoja, opetuksia ja elämää tärkeämpänä. Olisi siis aika erikoista ajatella, että hän hyväksyi ja piti tärkeänä sitä, että Mooseksen ja profeettojen sanat oli talletettu pyhän kirjan kansien väliin, mutta omia sanojaan hän ei olisi sinne enää hyväksynytkään. Näin Nylén muistaakseni kuitenkin melko suorasanaisesti – mutta perustelematta – väitti, ettei siis Jeesus olisi itse halunnut tai hyväksynytkään Uuden testamentin syntyä. Jeesus ei tietysti itse ollut (ainakaan minään maan päällä eläneenä ihmisenä) ohjaamassa ja hyväksymässä UT:n syntyä, mutta kun hän nyt toistuvasti "taisteli" Mooseksen ja profeettojen kirjoitettujen sanojen avulla tradiota vastaan, voisi kuvitella, että se olisi ollut vähintäänkin hänen toiveensa, että hänen seuraajansa kirjaavat hänenkin sanojaan ylös, niin että he vuorostaan voisivat sitten niiden avulla jatkaa tätä hänen aloittamaansa tradition vastaista taisteluaan. Jos nyt kuitenkin jokin asia näissä Jeesuksen ylös kirjoitetuissa sanoissa ihmistä häiritsee – vaikkapa juuri tämä kirjoitusten nostaminen perinteen yläpuolelle –, niin yksi vaihtoehto hänellä tietysti voisi olla se, että hän enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti väittää UT:hen talletettuja Jeesuksen sanoja jotenkin korruptoituneiksi – eli siis sellaisiksi, että aitoja Jeesuksen sanoja on niistä vain osa, ja loput on vain hänen seuraajiensa myöhempää lisää. Ja sitten hän itse lähtee enemmän tai vähemmän mielivaltaisin kriteerein jakamaan jae jakeelta Jeesuksen nimiin laitetut sanat aitoihin (eli säilytettäviin ja pidettäviin) ja epäaitoihin (eli hylättäviin). Olivatpa ihmisten perusteet ja kannustimet tällaisten Jeesus-rekonstruktioiden tekemiselle mitkä hyvänsä, niin yhteistä näille rekonstruktioille tuppaa olemaan se, että ne kummasti muistuttavat sitä, mitä nämä rekonstruoijat itse tahtoisivat Jeesuksen olevan. Eli vaikkapa feministiteologi haluaa Jeesuksen olevan jonkinlainen naisasialiikkeen esitaistelija, ja niinpä hän julistaa aidoimmiksi ja alkuperäisimmiksi tietysti kaikki ne Jeesuksen sanat, joita hän katsoo voivansa käyttää tähän tavoitteeseensa – eli siis Jeesuksen tekemiseen feministiksi. Jokainen raamatunlukija saa tietysti arvottaa ja siivilöidä Jeesuksen sanoja ihan miten tahtoo – mutta melko kyseenalaista on, jos (ja kun?) tällaista tarkoitushakuista arvottamista tapahtuu tieteellisen raamatuntutkimuksen nimissäkin. No, tämä nyt oli tällainen sivupolku, mutta en tiedä, olisiko Nylénillä esimerkiksi kiinnostusta lähteä rakentamaan Jeesuksesta yllä olevan mallin mukaan jonkinlaista protovegaania. (Aivan varmasti joku on pyrkinyt näin tekemäänkin. En edes viitsi googlailla.) Paljon pitäisi tuolloin Jeesuksen puheista ja teoista jättää (lähtien nyt vaikkapa ihan siitä banaalista seikasta, että Jeesus täysin ongelmitta, kyseenalaistamatta ja tunnontuskitta nautti oppilaidensakin kanssa eläinkunnan tuotteita). Mutta perinteisestihän kristityt ovat uskoneet ja opettaneet, että Uuteen testamenttiin talletetut Jeesuksen sanat ovat olennaisesti ne samat, jotka hän itse ja aivan henkilökohtaisesti aikanaan lausui – ja niinpä ei niissä ole ensimmäistäkään hylättävää vaan pelkkää pidettävää. Yritykset rakentaa taistelevaa ja ehdotonta veganismiä juutalais-kristillisyyden pohjalle on erityisen haastavaa siitä syystä, että eläinuhreillahan oli pitkään hyvin keskeinen osa ja merkitys koko juutalaisen uskonnon harjoituksessa. Eikä kyse ollut siitä, että ihmiset itse olisivat keksineet uhrata suuria määriä eläimiä Jerusalemin temppelissä syntiensä sovittamiseksi, vaan he uhrasivat, koska he uskoivat itsensä Jumalan heitä siihen määränneen. No, Jeesuksen itseymmärrys ja myöhemmin kaikkien hänen seuraajiensakin – ensin juutalaisten ja sitten pakanoiden – ymmärrys on ollut se, että hän tuli omalla (uhri)kuolemallaan korvaamaan temppelin eläinuhrit. Tavoite näillä molemmilla oli kuitenkin sama: ihmisten syntien sovittaminen. Roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin lopullisesti vuonna 70 – eli vain muutama vuosikymmen Jeesuksen elinvuosien jälkeen –, ja tämän jälkeen ei eläinuhreilla ole enää ollut sijaa juutalaisuudessa. Niin hirveä tapahtuma kuin Jerusalemin tuho varmasti olikin, niin sen ovat Jeesusta Messiaana ja Jumalan Poikana pitäneet ihmiset – ensin juutalaiset ja sitten pakanat – aina ottaneet käytännön todisteena siitä, että eläinuhrien aika todellakin on ohi ja paremman uhrin aika alkanut. Niin, voisi Jeesuksen ristinkuolemaa pitää eläinsuojelullisena – ja jopa vegaanisenakin – tekona siinä mielessä, että se päätti tuhansien ja taas tuhansien eläinten uhraamisen (mutta tämä oli tietysti vain ikään kuin sen sivuhyötynä, ei pääasiallisena fokuksena ja tavoitteena).