Hyvänmielen dekkarisarja tuo vähemmistöjen näkökulman perinteiseen salapoliisiromaaniin.
Kun Hyvinkäällä sijaitsevan tyttökodin läheisyydestä löytyy nuoren pojan ruumis, saa Lili Loimola tapauksen tutkittavakseen. Pian hänelle selviää, että myös yksi asukas on kadonnut. Onko kyse karkurista vai onko tyttö joutunut rikoksen uhriksi?
Tyttökodissa vallitsee tiukka kuri ja hierarkia, ja pelonsekaisessa ilmapiirissä totuutta on vaikea erottaa vilkkaasta mielikuvituksesta. Etsiväntyön vastapainoksi Lili alkaa viettää aikaa Helsingin taiteilijapiireissä, joissa katse on jo suunnattu traagisista sotavuosista kohti kirkkaampaa tulevaisuutta.
Paras kirja Lili Loimola -sarjasta. Tuli mieleen lapsena suuresti rakastamani Neiti Etsivä -kirjat. Erityisyytenä muihin lukemiini salapoliisikirjoihin verraten, tässä sarjassa on ollut iso rooli seksuaalivähemmistöillä.
Edelleenkin pidän Laura Anderssonin hyvästä tavasta kuvata 1950-luvun Suomea ja Helsinkiä. Kirjoja lukiessa tarttuu itseenkin tietynlainen kiireettyömmys,verrattuna tähänä nykyisenn 2020-luvun Helsinkiin ja Suomeen. Itse tarinan juonessa oli jotakin sekavuutta, ihan en hahmottanut kaikkea, mutta saattahan olla kyse myös lukijan omista mielen- ja vireystiloista. Nyt en muista, oliko sarjan aiemmissakin osissa lopussa "jatkoa lupaava" epilogi. Tässä oli, se häiritsi. Tuli tunne siitä, että kirjailija ei luota omaan kirjalliseen vetovoimaansa ilman lopun koukkua. Ko televisiosarjoissakin yleinen tapa on mielestäni kirjojen kohdalla myös lukijan aliarvioimista. Ja kun kirjat ilmestyvät harvemmin kuin televisiosarjojen osat, ehtii välissä kulua niin paljon aikaa (ja ehtii lukea niin monia muita kirjoja ja kirjasarjojen osia), että enpä tuosta tämänkään kirjan loppukoukusta tule mitään muistamaan, kun tartun tämän sarjan seuraavaan osaan ja aloitan sen lukemisen.
Isoimmat tähden tulevat Anderssonin valitsemasta miljööstä. Lukija voi luottaa siihen, että kirjailija on selvillä Helsingin kulttuurihistoriasta. Hahmot ovat kiinnostavia ja kuten myös paikat, joissa liikutaan. Mielestäni kuvaus Lilin seksuaalisuudesta on kiinnostava, sillä hänellä ei tunnu olevan juurikaan kokemusta, vaikka ikää on reippasti päälle 30 vuotta. Uuden oppiminen romantiikan saralla on tällöin myös uskottavaa.
On kuitenkin muutamia asioita, jotka hieman hämmensivät tai turhauttivat. Monet asiat selitettiin turhan tarkasti. Esimerkiksi lukijat varmasti tietävät ovien toimintamekanismin, eikä kahvan painumista tarvitsisi joka kerta kertoa erikseen. Ihmettelin miksi Lili ei mennyt tutkimaan päivällä läheistä metsää, jossa oli nähnyt "aaveen"? Tai miksi kukaan ei tutkinut vanhaa latoa, vaikka Sylvi oli kateissa? Huomiona myös, että korpit ovat raadonsyöjiä ja olisivat tuskin tulleet paikalle keskikesällä, taskusta pudonneiden jyvien takia, mitä Lili epäili tapahtuneen.
Välillä tuli olo, että tarinaa on kirjoitettu vähän kiireessä, etenkin kirjan lopussa olisi voinut olla muutama editointikierros lisää. Lilin ystävä Anni oli ymmärtääkseni saanut keskenmenon tai hankkiutunut lapsesta itse eroon (oli vähän erikoista, ettei näin tärkeää asiaa selitetty yhtään paremmin, vaan siirryttiin nopeasti Lilin omiin suhdekiemuroihin). Lili kuitenkin jätti traumatisoituneen Annin yöksi yksin. Miksi?! Anni-parka on saanut nyt jokaisessa kirjassa nopen osan. Mielestäni Anni ansaitsisi paremman ystävän kuin Lilin, joka lupailee olevansa Annia varten, mutta ei kuitenkaan ole.
Vaikka minulla onkin monta ihmettelyn paikkaa, aion lukea seuraavatkin Anderssonin kirjat. 1950-luvun Helsinki ja kiehtova valokuvaaja kiinnostavat.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Viihdyttävä dekkari, kuten sarjan edellisetkin. Tässä osassa jäi hieman vaivaamaan se, että henkilöhahmojen toiminta suhteutettuna tapahtuma-aikaan on epäuskottavaa, etenkin kun vahvasti senaikaisia normeja vastaan toimivia henkilöitä on niin paljon. Esim. avoimessa suhteessa oleva pariskunta, Annin ratkaisu kirjan lopussa sekä miesparin varomattomuus kadulla kulkiessaan päiväsaikaan. Mutta yritin olla nillittämättä tästä, koska tämähän ei ole historiallinen romaani.
Sarjan kolmas osa jatkaa samalla tasaisen viihdyttävällä linjalla. Murhia, etsivähömmia, naisasiaa, Queer-teemoja ja miljöönä viime vuosisadan alkupuolen Helsinki.
Aika helposti arvattavissa oleva mysteeri ja cliffhanger-epilogi tuntui turhalta seuraavan osan petaukselta, joka oli pikemmin päälleliimattu sen sijaan että olisi saanuy malttamattomana odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
Mitä enemmän luen näitä Lily Loimoloita, sitä enemmän haluan hänestä kuulla! Ihastuttava sarja ja molemmat, sekä Lily että Riku ovat mielenkiintoisia hahmoja. Jään innolla odottamaan, mitä seuraava osa tuo tullessaan!