What do you think?
Rate this book
Pahinta oli kylmyys: Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa
Suomalaisen sotavangin tarina.
Professori Paavo Yli-Vakkurin muistiinpanot sotavankiajaltaan kertovat karua tarinaa vankileirien järkyttävistä olosuhteista. Samalla ne ovat tarina periksiantamattomuudesta, toivosta ja selviytymisestä. Kirja nostaa esiin myös heitä, jotka eivät koskaan päässeet kertomaan omaa tarinaansa.
3 vuotta, 4 kuukautta ja 16 päivää. Niin kauan Paavo Yli-Vakkuri vietti vihollisen sotavankina. Kaksi vankilaa, seitsemän vankileiriä ja 1234 päivää olosuhteissa, joista hän ei itsekään uskonut selviävänsä hengissä.
Yli-Vakkuri jää venäläisten vangiksi Ruokolahden suunnalla elokuussa 1941. Väkivaltaisten kuulustelujen jälkeen hänet lukitaan vankeja täynnä olevaan junanvaunuun matkalle tuntemattomaan. Liki kuukauden kestänyt matka on helvetillinen. Yhä kauemmas itään kuljetettavat vangit ovat välillä kokonaan vailla ruokaa ja vettä, haavoittuneiden vammat mätänevät, haju on hirveä. Pahinta on kuitenkin jopa 52 pakkasasteeseen hiipinyt kylmyys. Leireillä eivät olosuhteet ole sen paremmat. Nälkiintyminen, kylmyys ja taudit niittävät kauhistuttavaa satoa.
Yli-Vakkurin tarina on merkittävä siksikin, että se avaa oven vielä suurempaan sotavuosistamme kerrottuun tarinaan, jossa sotavankeja ei juurikaan ole nähty. Heihin sodan jälkeisinä vuosina kohdistettu epäilys ja häpeän stigma johti siihen, että he vaikenivat. Ei sotavangiksi kuitenkaan mistään takalinjoilta tai kotiseuduilta jouduttu – sinne jouduttiin etulinjasta ja tilanteista tiukimmissa.
Sodan jälkeen Yli-Vakkurikaan ei juuri puhunut vankeusajastaan. Vasta elämänsä loppupuolella hän kirjoitti kokemuksensa muistiin, kieltäen kuitenkin julkaisemasta muistelmia ennen hänen kuolemaansa.
”Olen halunnut tehdä muistiinpanoni sotavankeusajaltani Neuvostoliitosta jälkipolvia varten, jotta he saisivat tietää, että sotavangitkin ovat omalta osaltaan taistelleet yhteisen ja vapaan isänmaamme puolesta.”
Professori Paavo Yli-Vakkurin muistiinpanot sotavankiajaltaan kertovat karua tarinaa vankileirien järkyttävistä olosuhteista. Samalla ne ovat tarina periksiantamattomuudesta, toivosta ja selviytymisestä. Kirja nostaa esiin myös heitä, jotka eivät koskaan päässeet kertomaan omaa tarinaansa.
3 vuotta, 4 kuukautta ja 16 päivää. Niin kauan Paavo Yli-Vakkuri vietti vihollisen sotavankina. Kaksi vankilaa, seitsemän vankileiriä ja 1234 päivää olosuhteissa, joista hän ei itsekään uskonut selviävänsä hengissä.
Yli-Vakkuri jää venäläisten vangiksi Ruokolahden suunnalla elokuussa 1941. Väkivaltaisten kuulustelujen jälkeen hänet lukitaan vankeja täynnä olevaan junanvaunuun matkalle tuntemattomaan. Liki kuukauden kestänyt matka on helvetillinen. Yhä kauemmas itään kuljetettavat vangit ovat välillä kokonaan vailla ruokaa ja vettä, haavoittuneiden vammat mätänevät, haju on hirveä. Pahinta on kuitenkin jopa 52 pakkasasteeseen hiipinyt kylmyys. Leireillä eivät olosuhteet ole sen paremmat. Nälkiintyminen, kylmyys ja taudit niittävät kauhistuttavaa satoa.
Yli-Vakkurin tarina on merkittävä siksikin, että se avaa oven vielä suurempaan sotavuosistamme kerrottuun tarinaan, jossa sotavankeja ei juurikaan ole nähty. Heihin sodan jälkeisinä vuosina kohdistettu epäilys ja häpeän stigma johti siihen, että he vaikenivat. Ei sotavangiksi kuitenkaan mistään takalinjoilta tai kotiseuduilta jouduttu – sinne jouduttiin etulinjasta ja tilanteista tiukimmissa.
Sodan jälkeen Yli-Vakkurikaan ei juuri puhunut vankeusajastaan. Vasta elämänsä loppupuolella hän kirjoitti kokemuksensa muistiin, kieltäen kuitenkin julkaisemasta muistelmia ennen hänen kuolemaansa.
”Olen halunnut tehdä muistiinpanoni sotavankeusajaltani Neuvostoliitosta jälkipolvia varten, jotta he saisivat tietää, että sotavangitkin ovat omalta osaltaan taistelleet yhteisen ja vapaan isänmaamme puolesta.”
367 pages, Hardcover
First published October 5, 2023
2 people are currently reading
64 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
September 23, 2024
Pahinta oli kylmyys -tietokirja kertoo suomalaisen Paavo Yli-Vakkurin (1914-2014) elämästä ja ennen kaikkea Yli-Vakkurin yli kolmen vuoden sotavankeudesta Neuvostoliitossa jatkosodan aikana.
Tämä teos sijoittuu ehkä samaan kastiin Antti Järven viime vuoden Tieto-Finlandia-voittajan, Minne katosi Antti Järvi? -teoksen, kanssa. Järven teos käsitteli sodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle rajaa jääneiden ihmisten kohtaloita, tämä teos puolestaan Neuvostoliitossa sodan aikana sotavankeina olleiden kohtaloita. Molemmista aiheista ei ole liiemmin kirjoitettu tai niitä ei ole tutkittu. Vaikenemisen kulttuuri on molempien aiheiden kohdilla ollut vahva aina nykyaikaan asti. Kuvaavaa on esimerkiksi se, että Sotavangit ry perustettiin ajamaan sotavankien asiaa vasta 25 vuotta sodan päättymisen jälkeen ja parhaimpinakaan vuosina yhdistyksellä ei ollut jäseninä edes puolia kotiin palanneista sotavangeista.
Yli-Vakkuri saneli ennen kuolemaansa kokemuksiaan sotavankeudesta ja luovutti kertomuksen Kansallisarkistoon ehtona, että siihen ei saa koskea hänen eläessään. Tuota aineistoa on hyödynnetty tässä teoksessa. Lisäksi kirjoittaja on löytänyt Yli-Vakkurin 1980-luvulla tekemiä muistiinpanoja sotavankeudesta.
Yli-Vakkurin jälkeensä jättämä aineisto on melko suppea ja sen vuoksi kirjassa käsitellään myös kymmenien muiden sotavankien - myös ulkomaalaisten - kohtaloita. Ja käydään läpi Suomen historiaa sodan aikana ja sen jälkeen. Oikeammin teoksen alaotsikoksi olisi sopinut pelkästään "Vuodet sotavankina Neuvostoliitossa". Niin pieneen osaan Yli-Vakkuri lopulta teoksessa jää.
Tarpeellinen ja hyvä teos. Tämä olisi voinut hyvin olla Järven kirjan kanssa tai sen sijaan Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Mikäli molemmat olisivat olleet ehdolla, Järven kirja olisi siltikin varmasti voittanut. Tässä on muutama huomautettava asia. Ensiksikin Yli-Vakkuri tavallaan hukkuu muiden henkilöiden tarinoiden sekaan. Alussa vihjaillaan, että teos kertoo enemmän Yli-Vakkurista kuin se lopulta kertoo. Paikkoja ja leirejä on tekstiin päätynyt turhankin paljon. Leirien karuus ja julmuus tulee kyllä esille, mutta olisin mielelläni kuullut enemmän sotavankien mielenmaisemasta, millä kaikella voimalla kaikki se kauhu kestettiin? Nyt aina jokaisesta leiristä kerrotaan ne samat kauheat asiat. Kun muutamia haastateltaviakin on vielä elossa: esimerkiksi kirjaan haastatellut 100-vuotias helsinkiläinen Kalle Sukuvaara tai italialainen Yli-Vakkurin leiritoveri, 104-vuotias Giuseppe Bassi. Ynnä muutama muu. Toisaalta, he ovat jo vanhoja ja näiden vaikeiden asioiden muistelu varmasti olisi ollut raskasta.
Lähdeluettelot ja alaviitteet vievät noin 70 sivua kirjasta. Niitä en lukenut, mutta ne osaltaan kertoivat, että perusteellistä työtä on kirjoittaja tehnyt!
Arvioksi tälle 3,7/5
Ariela Säkkinen: Pahinta oli kylmyys. Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa. 2023.
Tämä teos sijoittuu ehkä samaan kastiin Antti Järven viime vuoden Tieto-Finlandia-voittajan, Minne katosi Antti Järvi? -teoksen, kanssa. Järven teos käsitteli sodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle rajaa jääneiden ihmisten kohtaloita, tämä teos puolestaan Neuvostoliitossa sodan aikana sotavankeina olleiden kohtaloita. Molemmista aiheista ei ole liiemmin kirjoitettu tai niitä ei ole tutkittu. Vaikenemisen kulttuuri on molempien aiheiden kohdilla ollut vahva aina nykyaikaan asti. Kuvaavaa on esimerkiksi se, että Sotavangit ry perustettiin ajamaan sotavankien asiaa vasta 25 vuotta sodan päättymisen jälkeen ja parhaimpinakaan vuosina yhdistyksellä ei ollut jäseninä edes puolia kotiin palanneista sotavangeista.
Yli-Vakkuri saneli ennen kuolemaansa kokemuksiaan sotavankeudesta ja luovutti kertomuksen Kansallisarkistoon ehtona, että siihen ei saa koskea hänen eläessään. Tuota aineistoa on hyödynnetty tässä teoksessa. Lisäksi kirjoittaja on löytänyt Yli-Vakkurin 1980-luvulla tekemiä muistiinpanoja sotavankeudesta.
Yli-Vakkurin jälkeensä jättämä aineisto on melko suppea ja sen vuoksi kirjassa käsitellään myös kymmenien muiden sotavankien - myös ulkomaalaisten - kohtaloita. Ja käydään läpi Suomen historiaa sodan aikana ja sen jälkeen. Oikeammin teoksen alaotsikoksi olisi sopinut pelkästään "Vuodet sotavankina Neuvostoliitossa". Niin pieneen osaan Yli-Vakkuri lopulta teoksessa jää.
Tarpeellinen ja hyvä teos. Tämä olisi voinut hyvin olla Järven kirjan kanssa tai sen sijaan Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Mikäli molemmat olisivat olleet ehdolla, Järven kirja olisi siltikin varmasti voittanut. Tässä on muutama huomautettava asia. Ensiksikin Yli-Vakkuri tavallaan hukkuu muiden henkilöiden tarinoiden sekaan. Alussa vihjaillaan, että teos kertoo enemmän Yli-Vakkurista kuin se lopulta kertoo. Paikkoja ja leirejä on tekstiin päätynyt turhankin paljon. Leirien karuus ja julmuus tulee kyllä esille, mutta olisin mielelläni kuullut enemmän sotavankien mielenmaisemasta, millä kaikella voimalla kaikki se kauhu kestettiin? Nyt aina jokaisesta leiristä kerrotaan ne samat kauheat asiat. Kun muutamia haastateltaviakin on vielä elossa: esimerkiksi kirjaan haastatellut 100-vuotias helsinkiläinen Kalle Sukuvaara tai italialainen Yli-Vakkurin leiritoveri, 104-vuotias Giuseppe Bassi. Ynnä muutama muu. Toisaalta, he ovat jo vanhoja ja näiden vaikeiden asioiden muistelu varmasti olisi ollut raskasta.
Lähdeluettelot ja alaviitteet vievät noin 70 sivua kirjasta. Niitä en lukenut, mutta ne osaltaan kertoivat, että perusteellistä työtä on kirjoittaja tehnyt!
Arvioksi tälle 3,7/5
Ariela Säkkinen: Pahinta oli kylmyys. Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa. 2023.
June 26, 2024
Ihan mukavaa kuunneltavaa, siis ei tarinansa puolesta, vaan rauhallinen lukija ja kiinnostavaa historiaa.
Paavo Yli-Vakkuri oli yksi monista ja niin tämänkin kirjan tarinat eivät keskity pelkästään häneen. Itse Paavon muistiinpanot olivat vain 16 sivua ja näin ollen vain pintaraapaisu. Tarinoita on siis monista muistakin vangeista. Ehkä sen puolesta olisi voinut jättää pois Paavo Yli-Vakkurin nimi kirjan nimestä.
Tämä ei ole ensimmäinen kirja sotavangeista, eikä asiaa hiemankaan tuntevalle kerro mitään mullistavaa. Karun kuivakka teos ja paikoin pitkästyttävä nimiluetteloineen ja heidän tarinoiden pikaisesta kertomisesta.
Kirja on kirjoitettu preesensissä, joka yleensä ei ole minusta hyvä lähtökohta, mutta tähän se sopii luoden tunnelmaa aikakauteen ja eikä yritäkään asettaa lukijaa päähenkilön asemaan. Hankala se olisikin näin 80 vuoden jälkeen päästä siihen todellisuuteen ja maailmaan sisään muuta kuin tarkkailijana. Eli ei mässäillä kauheuksilla vaan tuodaan esiin lakoninen totuus sodan tapahtumista ja vankeudesta.
Vaikka esiin tuodaankin tämän päivän tilanne, eli itänaapurin erikoisoperaatio, niin siihenkään ei liitetä sen suurempaa moraalisaarnaa tai politikointia. Aika pitkälti historian oppituntien kertausta.
Paavo Yli-Vakkuri oli yksi monista ja niin tämänkin kirjan tarinat eivät keskity pelkästään häneen. Itse Paavon muistiinpanot olivat vain 16 sivua ja näin ollen vain pintaraapaisu. Tarinoita on siis monista muistakin vangeista. Ehkä sen puolesta olisi voinut jättää pois Paavo Yli-Vakkurin nimi kirjan nimestä.
Tämä ei ole ensimmäinen kirja sotavangeista, eikä asiaa hiemankaan tuntevalle kerro mitään mullistavaa. Karun kuivakka teos ja paikoin pitkästyttävä nimiluetteloineen ja heidän tarinoiden pikaisesta kertomisesta.
Kirja on kirjoitettu preesensissä, joka yleensä ei ole minusta hyvä lähtökohta, mutta tähän se sopii luoden tunnelmaa aikakauteen ja eikä yritäkään asettaa lukijaa päähenkilön asemaan. Hankala se olisikin näin 80 vuoden jälkeen päästä siihen todellisuuteen ja maailmaan sisään muuta kuin tarkkailijana. Eli ei mässäillä kauheuksilla vaan tuodaan esiin lakoninen totuus sodan tapahtumista ja vankeudesta.
Vaikka esiin tuodaankin tämän päivän tilanne, eli itänaapurin erikoisoperaatio, niin siihenkään ei liitetä sen suurempaa moraalisaarnaa tai politikointia. Aika pitkälti historian oppituntien kertausta.
September 21, 2024
Helmet 2024: 40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma
July 6, 2025
Uskomattoman hieno teos, joka kertoo paitsi Paavon tarinan myös muiden yksittäisten sotasankarien kohtalon ja koko sodan merkittävimmät tapahtumat. Paljon ajatuksia herättävä kirja.
July 24, 2025
aivan liian ajankohtainen kirja mutta varsin puisevasti kirjoitettu
March 2, 2024
An authentic story about the war, prisoners of war and the consequences of the war. A heartbreaking read.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews