Neulomisharrastus on kasvattanut suosiotaan Suomessa koko 2000-luvun ajan, ja neulomiseen liittyy valtava määrä erilaisia yhteisöjä, tekniikoita ja historiaa. Syntyy uusia tuottajia, jotka kehräävät ja värjäävät villaa, ja islantilaislangat ostetaan kaupoista tyhjiksi.
Milloin neulomisen taito oikeastaan syntyi? Miksi koulukäsitöistä on jäänyt ikäviä muistoja? Entä miten neulominen liittyy feminismiin, sukupuoleen tai luokkaan? Voiko neulominen olla epäeettistä? Miksi neulomiseen on niin helppo hurahtaa?
Muun muassa perinteitä, sukupolvia, yhteisöllisyyttä ja uskontoa pohtivan teoksen edetessä valmistuu villapaita, jonka jokainen kerros kantaa tarinaa.
Tiina Mahlamäellä on pitkä kokemus kirjoittajana ja tutkijana, ja hän on julkaissut ja toimittanut useita tietokirjoja. Neulominen on hänelle tapa keskittyä, meditoida ja harjoittaa henkisyyttä – sekä samalla saada aikaan jotain konkreettista ja käsinkosketeltavaa.
Tämän kirjan lukeminen aiheutti minussa aika paljon ristiriitaisia tunteita ja suurin osa niistä johtuu kirjan kategoriavirheestä: tämä ei ole mielestäni tietokirja.
Selvästi kirjan markkinointi nojaa siihen, että tämä olisi tietokirja, sillä tätä kategoriaa ja Mahlamäen tutkija ja tietokirjailijataustaa painotetaan suuresti. Jos tätä kirjaa markkinoitaisiin essee-kokoelmana tai teoksena, joka käsittelee neulomista ja surutyötä kirjailijan omasta näkökulmasta, en varmaan olisi ollut niin kriittinen sitä lukiessani.
Mahlamäen oma tarina on hyvin kiinnostava ja hänen tapansa kirjoittaa on mukavaa luettavaa. Tämä on selvästi teos, jolla hän on sekä käsitellyt neulomista että oman äitinsä menehtymistä. Mahlamäki kirjoittaa tyhjentävästi ja suurella tunteella läheisen kuolemaan liittyvistä ajatuksista.
Valitettavasti nämä jäivät lukukokemuksessa taka-alalle omien kritiikkieni takia. Suurin ongelmani ovat lähdeviitteiden puuttuminen. Lähdekirjallisuus löytyy kirjan lopusta, mutta kirjaa lukiessa on lähes mahdotonta tietää, onko kirjoitetty väite Mahlamäen oma mielipide vai muualta lainattua faktatietoa.
Neulovana ihmisenä jotkin väittämät hyppäsivät silmille, vaikka yleisesti ottaen ne ovat vain pilkunviilausta. Esimerkiksi jo kirjan alussa Mahlamäki kirjoittaa, että ”käsinvärjätyt langat tunnistaa siitä, että ne myydään vyyhdeissä”, mikä on mielestäni naurettava yleistys. Tekstiilituotannosta enemmän tietävä puolisoni pystyi kertomaan minulle, että vaikka mulesing-käsittely on yleisintä merinolampailla, sitä tehdään muillekin roduille. Neuloosin mukaan mulesing liittyy vain merinolankaan.
Viimeinen kritiikkini on täysin henkilökohtainen eikä todennäköisesti vaikuta muiden ihmisten lukukokemukseen, mutta martta-ylpeyteni otti osumaa tätä kirjaa lukiessani. Martta-historiaa tutkineena tiedän, miten suuri vaikutus Martoilla järjestönä on ollut suomalaiseen käsityökulttuuriin ja miten eritoten Emäntälehti (nykyinen Martat-lehti) jakoi suureen levitykseen erilaisia neule- ja käsityöohjeita joka kuukausi. Marttoja ei mainita, kun Mahlamäki puhuu neulepiireistä, vaikka marttojen yleisin toiminta sekä 1900-luvulla että nykypäivänä ovat erilaiset käsityötapaamiset. Kirjoittaessaan neuleista ja feminismistä, Mahlamäki kirjoittas yhdysvaltojen suffrageteista, vaikka samaan aikaan koto-Suomessa naisasianaiset (joista moni oli martta) kamppailivat samoista asioista ja pääsivät jopa kansanedustajiksi. Martat olivat (ja ovat edelleen) ahkerasti mukana hyväntekeväisyysneulonnassa, joka olikin ainoa kohta, jossa marttailu mainitaan kirjan aikana. Omituisesti, ensin kerrottuaan marttojen neulomistalkoista, Mahlamäki mainitsee seuraavassa lauseessa, ettei itse pidä Marttojen neuleohjeista. Onko kirjoittajalla mahdollisesti huono näkemys tai kokemus marttailusta?
Tämä kirja kärsi nyt vähän epäreilusti siitä, että olin ehtinyt aiemmin jo lukea Karin Erlandssonin Sinisen langan, jossa oli luonnollisesti todella paljon samaa. Ei se tästä sen huonompaa tee, mutta toki ne samat neulomisfaktat ja -anekdootit kiinnosti enemmän ensimmäisellä lukukerralla.
Tämän rakenne tuntui myös hajanaisemmalta. Toistoakin oli vähän liikaa, ja lisäksi kirjailija tuntui toisinaan puhuvan itsensä kanssa ristiin, kuten netin neuleryhmiä ja niiden keskustelukulttuuria käsittelevässä osiossa, jossa Mahlamäki ensin toteaa, että "käytännössä kaikki kommentit ovat kannustavia, eikä kukaan kyseenalaista hamstrausta", ja sivua myöhemmin "lankojen hamstraamista käsittelevässä keskustelussa tunteet saattavat nousta ja puheenvuorot muuttua kärkkäiksi". Ja sitten vielä toiston liiallisuuden todisteena seuraava lause sanoo tasan saman asian hieman eri sanoin: "Hamstrausta koskeva keskustelu saattaa äityä sosiaalisessa mediassa kipakaksi." ???? Kumpi se nyt on, ja montako kertaa sama asia pitää toistaa?
En tiedä, onko kyseessä kustannustoimitusongelma vai mikä, mutta tällaista tuntui sattuvan vähän väliä. Yleisesti ottaen ihan mukava ja samaistuttava kirja neulomisen ulottuvuuksista, mutta ei valitettavasti päässyt oikein tajuntaani räjäyttämään.
Tämä oli hyvän mielen kirja neulomisen ihanuuden vasta hiljattain löytäneelle. Monenlaisia uusiakin näkökulmia neulomiseen tästä sain, ja lukiessani mietin omia motiivejani neulomiseen. Rentoutuminen lienee se tärkein. Tätä oli oivallista kuunnella samalla, kun kutoi Lauri-sukkia kiireettömänä lomapäivänä!
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Kaffe Fassettista ja Arne & Carlosista puhuttiin menneessä muodossa, niin kuin kyseiset herrat olisivat poistuneet alalta. Heiltä tulee uusia ohjeita säännöllisesti Rowanin julkaisuissa, sillä he ovat Rowanin luottosuunnittelijoita ja ainakin Arne & Carlos julkaisevat myös omilla sivuillaan uusia malleja. Eivätkä joulupallot ole mitään kymmenen vuotta sitten unohtunutta hullutusta vaan uusia malleja tulee kaksi tusinaa joka jouluksi.
Vähän tylsä esitys. En tiedä vanhenivatko kirjan tiedot tuotannon aikana vai olenko vain neulojana uusimpien trendien kärjessä. Itse olen kyllä kokenut olevani ulalla trendeistä jo pari vuotta, kun neulominen ja räveltäminen on ollut vähemmällä. Olin vähän pettynyt siitä, ettei kirjassa ollut mitään uutta, vaan myös kirjoittajan veikkaukset uusista trendeistä ovat minusta olleet ainakin vuoden jo huipulla. Toisaalta mielestäni ei enää nykypäivänä ole mitään syytä toistella kantapään ja intarsian, osittain kuvitteellisesta, vaikeudesta.
Kevyt tietokirja jutustelevalla päiväkirjamaisella otteella. Nimestä onkin puhuttu kirjagramin puolella, joten en siihen nyt tartu.
Kokonaisuus sisälsi harrastajaneulojalle melko vähän uutta tietoa, mutta tuli opittua jotakin uutta. Enemmän tällä on ansioita pohdiskelussa ja neulomisen kytkemisessä elämäkerrallisiin tapahtumiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Sivuilta löytyvät sotilaille neulojat, neuleaktivistit, taivassukat (ihana perinne!) jne. Varmasti herkullinen kirja uudemmille neulojille!
(Tieto-osuus on paikoin vajavaista ja hyvin perustasoista.)
Kiva, että julkaistaan myös tällaisia kirjoja neulomisesta. Ikävä kyllä kirjasta jäi hiukan ristiriitaiset fiilikset. Eniten pidin kirjailijan henkilökohtaisen neuleharrastuksen kuvauksesta ja miten neulominen on vaikuttanut kirjailijan elämään. Kirjan fakta-osuudet eivät paljon uutta tarjonneet minulle, joka olen seurannut neulemaailmaa jo pidemmän aikaa. Ja ikävä kyllä kirjassa oli myös jonkin verran virheellistä tietoa. Se hiukan latisti lukukokemusta.
Ihana kirja! Yllättävää kyllä, en kuunnellut tätä ollenkaan kutoessani… Mutta äänikirjana tämä oli erinomaista seuraa kotitöiden ohessa. Erityisesti pidin siitä, että myös neulomisen ekologisuudesta ja inklusiivisuudesta keskusteltiin tässä kirjassa, eikä sisältö ollut ollenkaan niin höttöistä kuin olin pelännyt.
Ihana kirja neulomisesta, sen historiasta, kulttuurisista ykstyiskohdista, ajankohtaisista asioista ja käytännöstä. Täydellistä kuunneltavaa käsityön tekemisen ohelle. Vaikka tietäisi, että neulominen on ihanaa, tuo tämä kirja ilmi vielä monia muitakin positiivisia puolia, joita tällä harrastuksella on.
Mukava kirja, jossa arkinen neulominen yhdistyy laajempiin kokonaisuuksiin kulttuurintutkijan pohdinnoissa. Opin lisää taivassukista ja innostuin tutkimaan, mitä hyväntekeväisyysneuleprojekteja olisi käynnissä.
Puolivahingossa poimittu kirjastosta. Ehkä odotin jotakin innostavampaa ja inspiroivampaa, mutta tämä olikin vähän luettelomaisen puisevaa luettavaa henkilökohtaisista osuuksista huolimatta. En oikein tiedä mille yleisölle tämä oli suunnattu - neulomattomalle sosiologille ehkä?
Tämän kirjan sivuilta paistoi läpi kirjoittajan asenteelliset mielipiteet. Kuvittelin lainaavani kirjan, jossa kerrotaan mukavasti neulomisharrastuksesta, mutta tämä oli kaikkea muuta.
Kiva ja helppolukuinen kirja. Useat asiavirheet sekä faktan ja omakohtaisten kokemusten tai mielipiteiden sekoittuminen häiritsivät lukukokemusta siinä määrin, että teki mieli jättää kirja kesken.
Lämminhenkinen hyvän mielen kirja, joka tarjoili paljon tietoa neulomisesta mukavasti kirjoitettuna. Kirjoittajan oma tarina kulki mukana tekstissä, mikä oli minusta kiva ratkaisu.
Mahtavaa, uusi kirja neulomisesta, jes! Harmillisesti nimi on mielestäni turhan ympäripyöreä ja vihaan yleisesti tuota hassunhauskaa neuroosi-sanasta juonnettua termiä. Pelkkä "neuloosi" kuin voisi kertoa niin fiktiivisen tarinan tai pitää sisällään vaikkapa neuleohjeita.
Tämä kirja oli mielestäni hyvin paljon jatko-osa rakastamalleni Karin Erlandssonin kirjalle Sininen lanka, ja tuohon kirjaan Neuloosissa viitataankin. Ihanaa omakohtaista pohdintaa ja faktatietoa lisää muun muassa neulomisen historiasta ja ekologisuudesta. Tätä oli mukava kuunnella ja juuri tällaista neulomiseen liittyvää tekstiä haluaisin lukea enemmänkin. Inspiroivaa!
Välillä tuntui, että kirja toisti itseään (esim. ekologisuuden mainitseminen uudelleen ja uudelleen), mutta kaiken kaikkiaan olen mielissäni, kun tämän kuuntelin ja tällainen on kirjoitettu :) (Ja kyllä: tämä arvionikin on ympäripyöreä!)