Nuoren Mauno Koiviston hurman vuodet. Mauno Koivisto iski itsensä suomalaisten tietoisuuteen 1960-luvulla - pysyvästi. Hän oli omapäinen vallankäyttäjä, joka eteni kuin salama. Aloitteellinen työväenpankin johtaja vaikutti 1960-luvun alussa lähiörakentamiseen. Suorapuheisena valtiovarainministerinä Koivisto kohosi Rafael Paasion hallituksen (1966-1968) vaikutusvaltaisimmaksi jäseneksi. Heti seuraavaksi Koivisto valittiin tasavallan presidentti Urho Kekkosen tuella Suomen Pankin pääjohtajaksi ja yllättäen pääministeriksi. Koiviston karisma vahvistui vallasta. Pääministerinä (1968-1970) hän hurmasi ja keräsi mainetta jopa ulkomailla. Kirja tarjoaa tuoreen tulkinnan Koivisto-ilmiöstä.
Kirja muistelee Koiviston aikoja valtiovarainministerinä ja sittemmin pääministerinä 1960-luvulla. Kirja kertoo tosiasiat kaunistelematta, ministerinä Koivisto oli luotsaamassa Suomea moninaisten taloudellisten haasteiden läpi. Kirjassa myös analysoidaan Koiviston kansansuosion syitä. Koivisto vaikuttaa osanneen asiansa, mutta ei ehkä aina suhtautunut mediaan kovin vakavan ryppyotsaisesti. Itseltäni oli jäänyt ihan unohduksiin Koiviston ensimmäinen pääminterikausi, ehkä siksi etten ollut silloin edes syntynyt. Enteellisesti Koivistoa on spekuloitu jo tuolloin Kekkosen seuraajaksi tasavallan presidenttinä, mutta meni vielä reilu vuosikymmen ennen kuin sen aika tuli.
Teos selvittää perusteellisesti Koivisto-myytin rakentumista 1960-luvulla. Joihinkin päivänpoliittisiin tapahtumiin, kuten voivuoren purkutalkoisiin ja Nordekin pihtisynnytykseen paneudutaan ehkä tarpeettoman perusteellisesti.