Sitruunakevät

Kahvila Koivu #4

by Maija Kajanto

Keväisessä kahvila Koivussa elämä tarjoaa välillä pelkkiä sitruunoita.

Kristiina Kivimaa ja Tommi ovat viettäneet vuoden Adrianmeren rannalla. Lähestyvä kevät tuo parin takaisin Keski-Suomeen, mutta kun Kristiina joutuu kokemaan suurimman mahdollisen menetyksen, ei asettuminen uudelleen vanhaan elämään tunnu helpolta.

Pyhävirran kylässä moni asia on muuttunut, kahvila Koivu on uusissa käsissä, vanhoista ystävistä osa on poissa ja Krissen voimat vähissä. Mutta kun menneisyydestä sukeltaa esiin outo perintö, täytyy Krissen kääriä hihat ja jatkaa eteenpäin. Tommin ja Krissen uusi koti nousee Pyhäjärven rantaan ja sinne on uskallettava kantaa huonekalujen lisäksi myös tunteet, toiveet ja ajatukset tulevaisuudesta.

Kun kevätaurinko sulattaa hanget ja ensimmäiset valkovuokot kukkivat ojien pientareilla, kahvila Koivussa tuoksuvat jälleen tuoreet korvapuustit.

Sitruunakevät on neliosaiseksi kasvaneen Kahvila Koivu -sarjan päätösosa. Kirjasarjan avasi Korvapuustikesä heinäkuussa 2022.

Genres: Finnish Literature, Romance, Audiobook, Chick Lit, Fiction

240 pages, Paperback

First published March 1, 2024

Reviews

[Linnea · Rating 4 out of 5]

en ihan heti anna anteeks tälle kirjalle sitä, että se sai mut itkemään enemmän ku ykskään kirja ikinä ennen on saanu. odotin tältä kirjalta lämpöä ja symppiksiä kahvilaviboja, ja alkuun olin valtavan pettynyt että sen sijaan tää päättikin antaa mulle kipua, tuskaa ja surua. lopulta päädyin kuitenkin siihen, että tää kirja käsitteli menetystä, kuolemaa ja surua todella realistisella ja tavallaan sitä kautta jopa kauniilla tavalla. kaikki tunteet ja ajatukset, joita tän tarinan henkilöt kävi läpi, tuntu tutuilta, todellisilta ja aidoilta, minkä takia ne sattukin niin paljon. koen, että lopulta kaiken sen kivun jälkeen, tää kirja käsitteli tota kaikkea kuitenkin lämmöllä ja rakkaudella ja osoitti sen, ettei yksin tarvii pärjätä vaan sillä synkimmälläkin hetkellä me voidaan löytää ympäriltämme ihmisiä joihin tukeutua ja joiden kanssa yhdessä jatkaa eteenpäin.

tässä kirjassa oli myös joitain asioita ja yksityiskohtia, joista en pitänyt ja jotka aluksi ärsyttivät suuresti. jotenkin lopulta annoin niistä osaa hieman anteeksi sen takia, että yleisfiilis onnistui kääntymään positiiviseksi. kuitenkin ainakin alun tommin sairastelu oli juonellisesi mielestäni turha ja näin ollen aivan turhaa negatiivisuutta. krisse myös raivostutti välillä (esim. täydellä ymmärtämättömyydellään pikkukaupungissa kaapissa olon syitä kohtaan…)

pyhävirralle kahvila koivun maisemiin oli yhä edelleen aivan yhtä ihana palata ja onneks lopulta kaikki tuntui olevan taas hyvin. ja saatiinpahan myös juuri kuulla, ettei tää ookkaan viimeinen kerta kun näihin maisemiin päästään vaan jouluna saadaan jälleen palata takaisin <3

[Juulia · Rating 3 out of 5]

tää ei tunnelmaltaan jotenkaan istunu tähän sarjaan, mut tykkäsin kyllä silti. surua käsiteltiin tosi hienosti ja realistisesti ja se oliki mun lempiasia täs kirjassa. oisin toivonu enemmän kahvilaviboja ja esim. mummon talohomman sijaan oisin mielelläni lukenu kahvilan kunnostamisesta ja pyörittämisestä enemmän.

[tititih · Rating 2 out of 5]

Ehdottomasti tämän sarjan peräpäähän sijoittuva kirja. Teksti oli kyllä edelleen helppolukuista ja sujuvaa, mutta juonenkäänteet olivat liian ennalta-arvattavia ja jotkut kuvailut aivan liian dramaattisia. Oli kuitenkin hauska lukea lisää Krissen ja muiden tarinasta, ja lopun perusteella jatkoa saattaa olla luvassa? Hyvä pääsiäislukeminen, sai odottamaan kunnon kevään alkua.

[Viivi / Kirjailuja · Rating 3 out of 5]

Tässä sukelletaan vähän syvempiiniin vesiin, mutta tarina ei onnistunut minua kyllä liikuttamaan. Ihan viihdyttävää välipalalukemista/-kuunneltavaa kuitenkin. Vaikka toki ennalta-arvattavaa ja myös aika stereotyyppista. Äänikirjassa oli muutamia virheitä.

[Venla · Rating 3 out of 5]

Ei huonoin tän sarjan kirjoista muttei paras. Tää oli paljon surullisempi kuin edelliset osat ja tykkäsin siitä että tässä haluttiin käsitellä syvemmin erilaisia teemoja. Tykkään näistä hahmoista ja tarinankerronnasta kyllä, mutta jokin x-factor selkeesti puuttuu että nää kirjat säväyttäis. Oon lukenut kaikki tähän sarjaan ilmestyneet kirjat ja jokaisen kohdalla mietin että pitäis ehkä lopettaa. Joku mun sisällä kuitenkin sanoo että jatka ja ehkä salaa toivon ettei näitä loputtomasti enää julkaista. Joskus joulun tienoilla vissiin tulee vielä yksi osa ja toivon että se jää siihen. Ollaan seurattu Krissen elämää jo aika pitkän aikaa ja ehkä olisi aika päästää irti. Mä ainakin olisin jo valmis siihen.

[Henrika · Rating 4 out of 5]

Rentoa kuunneltavaa vaunulenkeille. Tän sarjan parhaimmistoa. :)

[tilda · Rating 4 out of 5]

Sitruunakevät nousi mun lempparikseni Kahvila Koivu-sarjassa 💛🍋 Tämä oli jotenkin realistisemman oloinen kuin sarjan muut osat, vaikka oli tässäkin joitain aika naiiveja tapahtumia ja asiat järjestyi taas päähenkilön kohdalla vähän liiankin sopivasti. Kirjassa oli myös surua, ehkä se teki tästä kuitenkin jotenkin ehjän ja uskottavan kokonaisuuden. Talon rakentamiseen liittyvät yksityiskohdat oli erityisen kiinnostavia, muutenkin joku kirjan tunnelmassa vain vetosi. Dialogi on edelleen imo näiden kirjojen heikoin kohta.

[daniela · Rating 4 out of 5]

vaikka tää oli ehkä sarjan raskain kirja lukea, niin tää saattaa silti olla jopa mun lemppariosa. suru ja kaipuu käsiteltiin tässä niin realistisesti, että se teki lukijalle (mun tapauksessa kuuntelijalle) kipeetä. samalla musta tuntuu et päähenkilö krisse kasvo henkisesti ihan tosi paljon, eikä sen mielenmaisemaakaan ollut ihan niin raskasta seurata.

ehdoton plussa äänikirjan lukijalle!!! tää 7h meni ihan hujauksessa ja tuntuu et vasta alotin tän

[Elina Mäkitalo · Rating 4 out of 5]

Samaa tasoa kahden edellisen osan kanssa eli 4 1/2. Edelleen sujuvaa ja mukaansa tempaavaa tarinankerrontaa. Krisse ja Tommi ovat viettäneet vuoden ulkomailla, mutta palaavat pienelle paikkakunnalle kotiin. Talonrakennusta, surua ja sitruunoita tarjolla tässä kirjassa. Silti lopulta elämä voittaa jos niin voi sanoa. Lämminhenkinen, viihdyttävä ja miellyttävä. Viidennen osan lukemista olen aloittanut, mutta välillä jotain muuta sillä joulukirjat eivät enää tässä vaiheessa nappaa. Täytyy antaa joulun hiukan laskea ennenkuin aloitan yhtään joulukirjaa.

[Mari Huuskonen · Rating 4 out of 5]

3,5 ⭐️

[Kepazugel · Rating 4 out of 5]

Kipeänä ollessani olen kuunnellut nyt sarjaa käytännössä putkeen läpi! Ja OIH OLEN KOUKUSSA!!!! Täydellistä feel-good kirjallisuutta!

[Reetta · Rating 3 out of 5]

Tykkäsin kirjan juonenkäänteistä, mutta kirjassa häiritsi sarjan aiempien kirjojen mukaisesti pienet virheet yksityiskohdissa sekä aikajanassa.

[Fia | Sivujensalat · Rating 4 out of 5]

❤️

[Taru · Rating 5 out of 5]

Oon lukenu Kahvila Koivuja aina ”oikeaan” vuodenaikaan, mutta nyt kevät livahti jotenkin käsistä. Kyllähän tää oli ihana kokemus vielä näin kesäkuussakin!

Vaikka oon samaa mieltä muiden kanssa, et kirjan tunnelma on tosi eri kuin aiempien sarjan osien, musta tää sopi täydellisesti. Tää oli kaunis ja surullinen ja toosaalta niin aito kuvaus siitä, et välillä elämässä tulee vaikeita vaiheita, joina ei auta kuin edetä tehtävä kerrallaan.

Onneksi saan jouluna vielä kerran palata Pyhävirralle! <3

[Saimi Korhonen · Rating 3.5 out of 5]

"Hän keskittyisi nyt hyvään. Tyynyliina tuntui poskea vasten viileältä ja Krisse käpertyi parempaan asentoon. Jossain ulkona tuuli lauloi räystäissä ja lupasi, että kevät olisi pian perillä Pyhävirralla."

Krisse ja Tommi palaavat Pyhävirralle eleltyään vuoden Kroatiassa. Keväänodotuksen katkaisee yllättävä tragedia, joka mullistaa Krissen maailman ja syöksee hänet suruun. Vaikka kaipuu on nujertaa hänet, Krisse alkaa kuitenkin selvittää perheensä historiaan liittyvää mysteeriä.

Sitruunakevät on sarjan aiempia osia haikeampi – siinä kamppaillaan suru ja kaipuun kanssa, ja syvennytään menneisyyden kipeisiin muistoihin – mutta sarjalle tyypillisellä tavalla, näitä surullisia teemoja käsitellään lempeästi. Lukija tietää, että vaikka hahmot pistetään koville, tarina tulee päättymään silti onnellisesti. Kirjassa olennainen teema onkin se, kuinka surun kanssa oppii elämään ja kuinka suurenkin menetyksen jälkeen elämä jatkuu vaikka se ei alkuun siltä tuntuisi. Kajanto vangitsi minusta hyvin surun moninaisuuden ja sen, kuinka eri tavoin se ilmenee: jotkut itkevät, jotkut eivät alkuun kykene tuntemaan mitään, jotkut elävät viikkokausia aivosumussa, jotkut erakoituvat, jotkut menettävät ruokahalunsa ja jotkut menettävät yöunensa kun taas toiset eivät jaksa pysyä hereillä. Pidin myös siitä, miten Krissen tarina päättyy tämän juonen kannalta. Kevään edetessä hän pystyy jälleen toimimaan ja puuhaamaan, löytää lohtua mummon suvun ränsistyneen talon valmistelemisesta myyntiin ja huomaa, että vaikka mummon kaipuu ei koskaan katoa, hän pystyy silti nauttimaan elämästään, nauramaan ja olemaan onnellinen uudesta kodistaan Tommin kanssa. Mutta ei tämä kirja silkkaa surua ole! Krissen kamppaillessa menetyksensä kanssa, hänen ystävänsä, perheensä ja Tommi ovat hänen tukenaan, ja kirjassa onkin monia ihania kohtauksia, jossa Krisse viettää aikaa ystäviensä kanssa, kuten esimerkiksi kohtaus jossa hän leidiporukkansa (johon Tiina ja Raila kuuluvat nyt myös) käyvät avannossa ja paljussa ja Krisse aidosti nauttii olostaan. Tässä kirjassa oli surullisen vähän kahvilajuttuja, koska Krisse ei ole vielä saanut Koivun tiloja takaisin niitä vuokranneelta pizzeriaräkälältä, mutta toisaalta kirjassa oli sen verran muuta menoa, etten jäänyt liikaa kaipaamaan Koivun arkea. Oli kuitenkin kivaa, että kirjan lopussa Krisse saa tilat takaisin ja siivoillessaan ja rempatessaan hän luo Koivusta vielä enemmän omansa, pannen kuitenkin seinälle Helmin valokuvan ja Hetan kuvan Helmin lapsuudenkodin koivusta kunnioittaakseen mummoaan. Tämä oli mukava tapa näyttää, että Krisse on valmis jatkamaaan eteenpäin ja että siitä huolimatta mummo on aina hänen rinnallaan.

Krisseä koeteltiin tässä kirjassa aika lailla, mitä oli tavallaan kiva seurata, vaikka tämän surusta lukeminen ei tietenkään ollut mitään hupia. Lukija pääsee kuitenkin näkemään, kuinka hän on kasvanut kirjojen aikana ja kuinka hänellä on nyt ympärillään ihmisiä, jotka eivät anna hänen vajota samanlaiseen itsetuhoiseen kierteeseen kuin aiemmin Pertun kuoltua. Yksi kirjan kauneimmista sekä surullisimmista hetkistä oli kun itsekin surun musertama Kuisma tulee hakemaan Krissen huoneestaan aamupalalle ja sanoo: "Helmi sanoi, että jos hänelle tapahtuu jotain, minun täytyy pitää huolta, että sinä syöt." Noiden kahden suhde sai tämän kirjan aikana syvennystä, ja pidin siitä, kuinka he pystyivät auttamaan toisiaan selviämään Helmin kuoltua. Tämä oli kanssa todella kaunis, mieleenpainuva lainaus: "Hän näki Kuisman kasvot ja tajusi, että tässä oli se yksi ainoa ihminen koko kylässä, ehkä koko maailmassa, joka tunsi saman tuskan kuin hän. Yksi ihminen, joka oli menettänyt elämänsä kiintopisteen eikä tiennyt, mitä tehdä ja miten jatkaa eteenpäin." Oli mukavaa seurata Krissen hidasta toipumista ja sitä kuinka hän pikkuhiljaa alkaa taas pystyä tekemään asioita, iloitsemaan ja kiinnostumaan muiden elämästä. Minusta oli kanssa aika realistista se, kuinka suru teki hänestä tavallaan, täysin ymmärrettävistä syistä, aika "itsekkään": hän ei jaksa puhua ystävilleen tai kysellä heidän kuulumisiaan, eikä hän jaksa edes kommunikoida Tommin kanssa. Hänen ystävyyssuhteidensa ja parisuhteensa vahvuus tulikin hyvin esille tässä kirjassa – kriisitilanteissa sitä selviää ketkä ovat tosiystäviä ja onko parisuhde kuinka rautainen. Minusta tuntui myös realistiselle se, että Krisselle on hankalaa ajatella mahdollisia lapsia Tommin kanssa, vaikka hän ei ole varsinaisesti ajatusta vastaan – tietenkin Krisse, joka koki keskenmenon, tuntee ahdistusta aiheesta. Minusta oli ehkä vähän mälsää, että kirjan lopussa Krisse uskoo olevansa raskaana, koska vaikuttaa siltä, että hän ei saanut tietoisesti päättää raskaaksi tulemista. Mutta, no, eiköhän tämäkin juonikuvio tästä ihan mukavasti lähde etenemään.

Sivuhahmojen elämät kehittyivät jälleen mukavasti. Oli kiva nähdä Maisa vähän vanhemman lapsen äitinä, ja olin ilahtunut, että hän odottaa jälleen lasta. Cute! Arvostin tässäkin kirjassa sitä, kuinka Kajanto ei ylenpalttisesti kaunistele pikkulapsiarkea. Maisa on onnellinen ja rakastaa lastaan, mutta hän on myös todella väsynyt ja kaipaa välillä rentoja iltoja kaveriensa kanssa. Railan ja Krissen isän, Artturin, muutto Pyhävirralle oli positiivinen yllätys. He ovat hauska duo, ja pidän erityisesti Railan rennosta energiasta ja siitä, kuinka kitkattomasti hän sujahti Krissen leidiporukkaan. Oli hieman harmi, että emme päässeet näkemään kohtausta, jossa Heta kertoi Krisselle suhteestaan Tiinaan, mutta oli kivaa, että he eivät enää salaile suhdettaan ystäviltään, vaikka he joutuvatkin yhä piilottelemaan totuutta kylältä, koska pelkäävät mitä ihmiset saattaisivat sanoa tai miten se voisi vaikuttaa Tiinan uudeen uraan kunnanjohtajana. Tämä haluttomuus olla julkisesti pari Pyhävirran kaltaisessa pikkukylässä tuntui minusta kanssa aika realistiselta – en tiedä uskaltaisinko itse ihan heti olla avoimesti queer näin pienessä paikassa jos en tietäisi miten ihmiset reagoivat. Oli kivaa, että kirjan lopussa Tiina ja Heta ovat julkinen pari. Pientä kitkaa ilmassa Tiinan työpaikalla, mutta muuten kaapista tuleminen sujui hyvin. Krissen äiti ja Jean-Luc piipahtivat pikaisesti kirjassa Helmin hautajaisissa (oli kivaa, että he saivat välinsä sovittua ja ovat yhä yhdessä), samoin kuin kakkoskirjassa isossa roolissa ollut Jenna. Hän ei esiinny kauaa, mutta oli mukavaa saada tietää mitä hän on puuhaillut viime aikoina. Erityisen herttaista minusta oli se, että hän on aloittanut kokkiopinnot restonomiopintojen jälkeen Krissen inspiroimana. Kuisma ei vieläkään kummempia puhu, mutta hän oli silti vahvasti läsnä tässä kirjassa ja pidin siitä, miten Kajanto kuvasi hänen etäistä tapaansa ilmaista tunteitaan. Olin myös vähän huolissani siitä miten Helmin menetys vaikuttaisi häneen ja vajoaisiko hän jälleen pahaan masennukseen. Hänen etääntymisensä muista, hänen kyvyttömyytensä jaksaa edes lastensa kanssa hengailua, kaikki tämä oli minusta todella surullista, vaikkakin Kuisman hahmolle realistista. Olin iloinen, että kirjan lopussa hän alkaa taas luoda suhdetta lapsiinsa ja päättää jopa lähteä heidän kanssaan matkalle. Yksi juttu josta olin vähän pettynyt oli se, ettei Kuisma ollut läsnä uurnanlaskussa. Minusta oli outoa, että Krisse ja Artturi eivät kutsuneet mummon kumppania paikalle. Tommin omistautuneisuus Krisselle tulee tässä kirjassa ihanasti esiin, kuten myös se, miten he pitävät toisistaan huolta. Kroatiassa Krisse hoiti alati sairastelevaa Tommia ja nyt, Krissen surressa, Tommi hoivaa tätä, on tämän tukena ja muistuttaa tätä alati siitä, että hän ei ole yksin. He ovat kyllä ihan herttainen pari.

Helmi ansaitsee oman kappaleensa tässä arviossa, koska hänen menneisyytensä mysteeri oli minusta aika hauska juonikuvio. Krisse saa selville Helmin omistaneen koko tämän ajan lapsuutensa perheen talon ja jättäneen sen ränsistymään. Oli hauska selvitellä Krissen kanssa miksi Helmi on pitänyt tämän jutun salassa ja antanut tilanteen mennä niin huonoksi, ja minusta vastaukset jotka Krisse löysi olivat aika koskettavia. Olen aina tykännyt Helmin itsepintaisuudesta, itsenäisyydestä ja päättäväisyydestä, ja minusta oli hänen hahmolleen aika sopivaa, että hän oli niin kiukuissaan siitä, kuinka hänen sukunsa naiset olivat sukupolvi toisensa jälkeen uhranneet omat unelmansa perheen ja talon vuoksi, että talon perittyään hän jätti sen taakseen eikä kertonut siitä kellekkään, jotta kukaan, esimerkiksi Krisse, ei saisi päähänsä, että on hänen velvollisuutensa huoltaa perheen omaisuutta. Tämä juonikuvio korosti hyvin Helmin luonnetta ja oli myös oiva muistutus siitä kuinka, kautta historian, naisten on odotettu tottelevan, uhrautuvan, omistautuvan muille omien halujensa, tunteidensa ja unelmiensa kustannuksella. Pidin siitä, että kirjan lopussa Helmin suvun vanha talo revitään alas ja tontille muuttaa uusi perhe. Paikan tarina jatkuu, mutta uuden perheen käsissä ja tällä kertaa, toivottavasti, perheen naisia kohdellaan paremmin.

Sitruunakevät on epäilemättä sarjan tunteellisin kirja ja sai minut herkistymään pari kertaa. Mutta vaikka pidin kirjan haikeasta tunnelmasta, huomasin kaipaavani välillä kahvilan ja hotellin arjesta lukemista. Enimmäkseen olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että tämä kirja oli ihan omanlaisensa ja erottui aiemmista kirjoista. On kivaa, että sarjan kaikki osat eivät ole ihan samanlaisia (aiemmissa kirjoissa on tietenkin aina ollut omat juonensa, mutta ne ovat pyörineet paljolti Kahvila Koivun arjen ympärillä).

[Minna · Rating 5 out of 5]

Varmaan yksi parhaimpia Kahvila Koivu -sarjan kirjoja, juurikin sen erilaisuuden takia. Vaikka kirjassa käsiteltiinkin ikäviä ja kivuliaita asiota, oli Pyhäjärven arjessa lisäksi pieniä toivonpilkahduksia ja merkkejä siitä, että kevätauringon pilkistys ja nupullaan olevat pajunkissat helpottavat ikävää ja elämä jatkuu.

[Inka Lindfors · Rating 5 out of 5]

Tykkäsin tästäkin ihan tosi tosi paljon <3 paljon tunteita, ja niiden käsittelyä💛 korkeat odotukset sarjan vikasta kirjasta..🫣🥰

[Annukka · Rating 4 out of 5]

Pidin tästä kirjasta, niin kuin sarjan muistakin osista. Elämänmakuista kuvausta, kaiken ei tarvitse selvitä tai kaikkien salaisuuksien ei tarvitse tulla julki. Toki tässäkin on sellainen lopetus, että jatkoa voisi seurata. Näistä ns. cliffhangereistä en pidä, toki tässä kirjassa se ei ole niin häiritsevä kuin joissain muissa kirjoissa, myös tämän kirjallisuuslajin kirjoissa. Tämä kirja on oikein mukavaa kesälukemista.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Kahvila Koivu -sarjassa palataan taas Pyhävirralle, kun Krisse ja Tommi tulevat kotiin Tommin vuoden kestäneeltä työkomennukselta Kroatiasta. Matka on ollut antoisa, vaikkakin siihen on liittynyt myös hankaluuksia. Nämä hankaluudet saavat kuitenkin jäädä sivuun, kun edessä on suurempia asioita.

Sarja on ollut tähän asti työntäyteinen ja paikoin kovilla stressikierroksilla käyvä, mutta samalla leppoisa ja hyväntuulinen. Sitruunakevät on selkeä poikkeus linjasta, sillä tämä on kovin surullinen ja synkkä kirja. Krisse joutuu vellomaan syvissä vesissä ennen kuin edessä on taas valoa. Kahvila Koivunkin tulevaisuus on epävarma, sillä Krissen poissaolon aikana kahvilarakennus on vuokrattu uusille yrittäjille, jotka ovat pistäneet sen aivan uuteen uskoon.

Menneisyydestä pulpahtaa kuitenkin esiin jotain odottamatonta, joka antaa Krissen elämälle uutta suuntaa. Krissen ja Tommin uusi koti Pyhäjärven rannassa alkaa sekin valmistua, joten tulevaisuudennäkymätkin konkretisoituvat kummasti.

Jos odottaa sarjan aikaisempien osien tapaista sympaattista kahvilanpitoa ja hyväntuulista työpaineissa pyöriskelyä, Sitruunakevät saattaa yllättää. Toisaalta nämä tummemmat sävyt tuntuvat tervetulleilta. Raskaasta aiheesta huolimatta Sitruunakevät oli nopeasti luettu, Kajanto kirjoittaa vetävää ja helppolukuista tekstiä.

Tämä oli jo vähän ylimääräistä jatkoa alunperin trilogiaksi kaavaillulle sarjalle. Lopullisen päätöksensä sarja saa seuraavassa Kardemummajoulu-kirjassa.
akevät on selkeä poikkeus linjasta, sillä tämä on kovin surullinen ja synkkä kirja. Krisse joutuu vellomaan syvissä vesissä ennen kuin edessä on taas valoa. Kahvila Koivunkin tulevaisuus on epävarma, sillä Krissen poissaolon aikana kahvilarakennus on vuokrattu uusille yrittäjille, jotka ovat pistäneet sen aivan uuteen uskoon.

Menneisyydestä pulpahtaa kuitenkin esiin jotain odottamatonta, joka antaa Krissen elämälle uutta suuntaa. Krissen ja Tommin uusi koti Pyhäjärven rannassa alkaa sekin valmistua, joten tulevaisuudennäkymätkin konkretisoituvat kummasti.

Jos odottaa sarjan aikaisempien osien tapaista sympaattista kahvilanpitoa ja hyväntuulista työpaineissa pyöriskelyä, Sitruunakevät saattaa yllättää. Toisaalta nämä tummemmat sävyt tuntuvat tervetulleilta. Raskaasta aiheesta huolimatta Sitruunakevät oli nopeasti luettu, Kajanto kirjoittaa vetävää ja helppolukuista tekstiä.

Tämä oli jo vähän ylimääräistä jatkoa alunperin trilogiaksi kaavaillulle sarjalle. Lopullisen päätöksensä sarja saa seuraavassa Kardemummajoulu-kirjassa.

[Katja · Rating 3 out of 5]

Sain tämän käsiini ennen sarjan kolmatta osaa, joten jouduin hyppäämään yhden kertomuskierroksen yli. Voi olla, että se vaikutti lukemiskokemukseen, mutta silti Sitruunakevät ei miellyttänyt lukemiskokemuksena yhtä paljon kuin Korvapuustikesä ja Taatelitalvi. Voi myös olla, että Krissen ja Tommin tarinassa oli tällä kertaa niin paljon ikäviä ja hankalia juttuja, että lukemisen sujuvuudesta ja helppoudesta huolimatta Sitruunakevät ei ole kevyt chick-lit.

Unfortunately, I got hold of this before the third part of the series, so I had to skip the previous one. It might have affected the reading experience, but still, 'Sitruunakevät' didn't captivate me as much as 'Korvapuustikesä' and 'Taatelitalvi'. Perhaps Krisse and Tommi's story this time had so many unpleasant and difficult elements that it detracted from the smoothness and ease of reading typical light chick-lit.

[Kirjantai · Rating 2 out of 5]

Tämä osa oli edellistä parempi, mutta ei silti tehnyt vaikutusta. Menetystä, ikävää ja suruprosessia kuvailtiin uskottavasti ja se olikin mielestäni tämän osan parasta antia. Pidin myös kahvilatunnelmoinnista, vaikka se jäikin aika vähiin tällä kertaa.

Sitruunakevään heikkoudet ovat tuttuja aiemmista osista. Dialogi ja ihmissuhteiden kuvaus ovat kömpelöitä ja epäuskottavia, ja suurin osa hahmoista on vailla omaa persoonaa, vain täyttämässä tarinassa tarvittavaa roolia. En vieläkään ymmärrä, miksi Krisse ja Tommi ovat yhdessä ja vähän irvistin joka kerta, kun he puhuivat keskenään. Hahmojen ajoittainen kylmyys ja epäempaattisuus särähtää myös aina korvaan. Teksti on vähän turhan suoraviivaista, mutta ehkä se sopii genreen. Tarinassa oli myös taas joitakin virheitä, joista tuli olo, että kirja on ehkä yritetty saada uunista ulos vähän turhan kovalla kiireellä.

[Noora Keto · Rating 2 out of 5]

Taasen helppolukuinen jatke Kahvila Koivu -sarjaan, tällä kertaa surumielisempi lukukokemus. Kirja oli liikuttava kyllä, mutta päähenkilöiden ympärillä olevat hahmojen sielunmaisemaan en paljon päässyt sisälle. Miksi Tommin isä oli vain häärimässä uudella talolla, vaikka hänen läsnäolo kirjassa ei ollut juonen kannalta ollenkaan oleellinen? Myös Tommin sairastelu ei tuonut varsinaisesti mitään erityistä kirjaan (ehkä vain yhden syyn lisää tulla takaisin Kroatiasta)? Krissen tarmokkuus surun jälkeen ja surun käsittelyn suoraviivaisuus yllätti. Myös kaikkien kiinteistöjen kuvailu ja siellä puuhailu (Pajula, mummon asunto, kahvila, uusi talo ja rantasauna) ei ollut itselleni kovin mielenkiintoista luettavaa.

[Martta]

Helmet -lukuhaaste viikko 7 ”Romanttinen viihdekirja”, Maija Kajannon Kahvila Koivu- sarja on ollut oikein viihdyttävää ja rentoa lukemista, unohtamatta romantiikkaa. Sitruunakevät 🍋🌱 on sarjan neljäs osa ja se oli äkkiä luettu.

Tällä kertaa kirjan teemaksi nousi suru ja siitä selviäminen. Krisse ja Tommi palaavat Suomeen Kroatiassa vietetyn vuoden jälkeen ja asettuvat Pyhävirralle. Paljon on taas projekteja meneillään, uuden kodin rakentamista 🏠, kuolinpesän selvittelyä 🧹, puutarhan raivausta 🌸 ja tietenkin kahvila Koivun uudelleen avaaminen ☕. Kaikesta kuitenkin selvitään, kun annetaan ajan hoitaa ⌛. Kirjan päähenkilöiden rakkaus ♥️ kukoistaa ja onni on myötä. Kirjassa on jälleen herkullisia reseptejä 😋, jotka saavat jauhopeukalon syyhyämään ja innostumaan uusista annoksista.

[Mira Hautaluoma · Rating 5 out of 5]

En tiennyt että tarviin tän kirjan parantaakseni oman isovanhempani kuolemasta(yli 10 v sitten) jääneen haavan. Mutta nyt tiedän. Kiitos kirjailijalle että parissa edellisessä kirjassa leijaillut kiireen ja sekavuuden tuntu oli (lähes) kokonaan poissa tässä teoksessa ja kiitos että Mummo sai arvoisensa lähdön vaikkakin se tuli shokkina sekä kirjan hahmoille että lukijalle. Kiitos kirjailijalle että kannoit niin Krissen, Kuisman, isän ja lukijan läpi raskaan suruprosessin kohti kuvan kaunista loppua. Kiitos että väkinäiseltä tuntunut suhde Tommin ja Krissen välillä alkoi saada kipinää ja sujuvuutta tässä kirjassa. Jos seuraavassa kirjassa ei saada häitä, niin en ala.

[Jii · Rating 3 out of 5]

Taso on harmillisesti laskenut sarjan edetessä. Sujuvaa kerrontaa edelleen, mutta tämä osa ei liikuttanut minua lainkaan surullisista tapahtunista huolimatta. Edellisissä osissa viehättänyttä huumoria ei myöskään ollut, varmaankin raskaasta teemasta johtuen, joten lopputuloksena oli melkoinen välinpitämättömyys. Huomasin että Kajanto aloittaa keväällä uuden sarjan mikä onkin varmaan hyvä ratkaisu, koska Krisse ja kumppanit tuntuvat jo väljähtyneiltä. Jään siis odottamaan uutta sarjaa ja toivon että Kajanto palaisi sen myötä taas suomalaisen chicklitin kuningattareksi.

[Hannaka · Rating 3 out of 5]

Sitruunakevät jatkaa Kahvila Koivun tarinaa, kirja oli edelleen kevyttä luettavaa/kuunneltavaa, jota oli toisaalta helppo seurata myös jotain asiaa tehdessä. Aihepiiriltään kirja oli synkempi kuin aikaisemmat kirjat, vaikka on niissäkin käsitelty rankempia aiheita, mutta tässä keskityttiin siihen aiheeseen kauemmin. Kirjassa oli monenlaisia pieniä juonenkäänteitä, joita käsiteltiin melko kevyen nopeasti, vähän semmoisena ”täytteenä”. Kokonaisuudessaan positiivinen fiilis jäi, vaikkei tarinallisesti omalla listalla yltänyt 1.kirjan tasolle.

[Helena · Rating 3 out of 5]

Kuuntelin peräkkäin kaikki neljä Kahvila Koivu -sarjan kirjaa, tämä oli niistä vähiten mieleiseni - tai sitten annostelin tätä tyylilajia vähän liikaa tämän kevään äänikirjoihini. Romanttisuus ja ennalta-arvattavuus menivät vähän överiksi ja kokonaisuudessaankin kaikki ihmiset olivat nyt melkein liian suloisia ja ymmärtäväisiä. Viihdyttävä kirjasarja kokonaisuutena kuitenkin, pidin Pyhävirran meiningistä.

[Anniina · Rating 2 out of 5]

Kepeää luettavaa ja sympaattinen kyläyhteisö. Mutta! Mitä ihmeen turhanpäiväisiä lisiä oli juonessa ja heppoisesti perusteltuja juonenkäänteitä. Kirjan alku ja koko loppupuoli hömelöine ratkaisuineen ärsyttivät minua erityisesti (pienillä muutoksilla olisin kyllä voinut antaa tähden lisää).
Henkilöhahmoista kuitenkin haluaa aina tietää lisää, joten enköhän lue seuraavankin osan, jos sellainen vielä tulee :)

[Henna Pöntinen · Rating 5 out of 5]

Elämänmakuinen tarina,jossa kohdataan surua ja esteitä elämäntiellä,mutta kaikki päättyy lopulta onnen ja ilon säveliin.Tutuksi tulleet hahmot ovat kuin vanhoja ystäviä,joita on onni kohdata uusien tuulien myötä.Tämä teos on täynnä rakkautta,joka kestää tuulet ja tuiskut ollen kuin suojaava muuri sydämen ympärillä luoden kauneutta ympärilleen.Vahvasti kirjoitettu teos,joka pitää otteessaan loppuun asti hyväillen ihmismieltä.

Lämpimät suositukseni tän lukemiselle!

[Mari · Rating 4 out of 5]

Sitruunakevät on hyvänmielen sarjan neljäs osa ja jatkaa Krissen tarinaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tarinassa käsitellään tuttuja teemoja: kunnostetaan paikkoja, laitettaan ruokaa ja ihmetellään muutoksia elämässä. Iso aiemmista osista poikkeava teema on suru. Onhan tämä tietty melko simppeliä kirjallisuutta, mutta siitä huolimatta teemaa käsiteltiin mielestäni monipuolisesti ja saatoin tuossa lopussa muutaman kyyneleen tirauttaa.