Talventaitto

Merenkehrä #2

by Vehka Kurjenmiekka

Kukapa kesää ei seurata tahdo
kun kuulee sen kutsuvan nimeään?
Vaan varo, jos talvi sinulle laulaa:
sen polku vie yöhön ja pimeään.
— merenkehräläinen kansanlaulu

Talventaittajien ja kesänkaatajien tehtävänä on kannatella vuodenkiertoa. Toista ei ole ilman toista, eikä kukaan voi viedä tehtävää niiltä kahdelta, joille se on kulloinkin annettu. Keväänkutsusta talventaittoon saakka Kaihon ja Alatin elämä on jaettua aina asuintupaa, tulisijaa ja vuodetta myöten, tahtoivatpa he sitä tai eivät. He eivät tunne toisiaan, mutta yhdestä asiasta Kaiho on silti varma: rakastumaan tai rakastamaan hän ei aio opetella.

Pakkanen versoo ohdakkeiksi ikkunaan ja kesä kirjoo valosta valheita, mutta keitä Kaiho ja Alati ovat taikuutensa takana? Millaisia seppeleitä pelosta ja luottamuksesta solmitaan?

Genres: Fantasy, LGBT, Finnish Literature, Audiobook, Fiction

312 pages, Hardcover

First published September 1, 2024

About the author

Vehka Kurjenmiekka on helsinkiläinen kirjailija ja roolipelisuunnittelija. Hän on opiskellut Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa. Vapaa-ajallaan hän perehtyy myös kaikkiin kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittajiin yhdessä Rasmus Tillanderin kanssa, ja kaksikko kanavoi oppimansa "Nobel tai ei mitään!" -podcastiin.

instagram: @kellopelikirjasto

Reviews

[Vehka Kurjenmiekka · Rating 5 out of 5]

Hei!

Haluan nyt käyttää oman kirjani arviota mahdollisuutena kommentoida aiempaa toimintaani ja pyytää anteeksi. Eilen (8.11.) kommentoin erään käyttäjän tekemää arviota Talventaitosta. Kommenttini oli äärimmäisen ystävällinen ja tarkoitukseni hyvä, mutta vaikka sen päämääränä oli olla vastine vain yhteen arviossa esitettyyn näkökulmaan jota en ymmärtänyt, unohdin surustuksissani, ettei kirjailijan tulisi koskaan arvioita kommentoida.

Kommenttia ei enää ole näkyvissä, koska Goodreadsissa pidetään huolta siitä, ettei kirjailijan kuulu ottaa kantaa omaan teokseensa, ja lähtökohtaisesti se on minusta sangen hyvä käytäntö. Tästä johtuen myös käyttäjän vastine kommenttiin on ainoa näkyvä osa keskustelusta, ja jotta kukaan nyt ei ala missään nimessä pelätä teosteni arviointia sen perusteella, on minun hyvä ottaa vastuu omasta toiminnastani ja osoittaa, että mitään huolta ei ole. En pure, enkä pahastu kritiikistä, vaikka välillä kirjailijana en aina ihan tajuaisikaan, mihin sillä kulloinkin viitataan. (Ja vaikka pahastuisin, niin se nyt ei saa missään nimessä vaikuttaa siihen, mitä lukijat tekevät, ja miten he teoksia arvioivat.)

Olen vielä urani alussa ja kamppailen sen seikan kanssa, että julkaistut kirjat eivät enää ole kirjailijan omia. En yleensä lue arvioita Goodreadsissa ollenkaan, ellei niitä minulle erikseen linkata – kuten tässä tapauksessa tehtiin. (Aina välillä joku niin tekee syystä tai toisesta.) Tällä kertaa arvio kuitenkin osui kipeään kohtaan, ja siksi tunnekuohussa siihen vastasin. Vaikka vastaus oli äärimmäisen asiallinen ja kunnioittava, se olisi silti pitänyt jättää kirjoittamatta.

Vilpitön pahoittelu siispä tälle käyttäjälle asiasta. Opin tästä ja jätän jatkossa Goodreads-arviot omista kirjoistani kokonaan lukematta. (Ja jos joskus en jätä, niin se on sit ihan vaan oma vika, jos kirjailijanylpeys kokee kolauksen. Meilläkin on tunteet, mutta niiden kanssa pitää osata elää.)

Lämpöä ja lempeyttä. ❤️


//Edit. Vielä selvennyksenä, koska viestiäni ei enää näy, ja monet ovat siitä kyselleet:

Alkuperäisessä kommentissani ei väitetty "lukijan keksivän asioita omasta päästään" (vaikka muistaakseni sanoin, että valitun näkökulman löytäminen vaatii hyvin tietynlaista luentaa - tarkistaisin sanamuodon, jos voisin!), vaan se on käyttäjän oma lisäys. En ole myöskään puuttunut lukijoiden (monikossa) lukukokemuksiin, vaan kirjoittanut yhden ainoan kommentin kriittiseen arvosteluun yhden ainoan kerran. En ole sanonut, että luetaan väärin. En ole puuttunut lukijan oikeuteen tulkita mitään millään tavalla (ja tätä oikeutta ei voi muutenkaan koskaan kukaan viedä pois), vaan kirjoittanut hyvin hämmentyneen, mutta ystävällisen viestin. Enkä ole missään nimessä väittänyt, että seksuaalinen pakottaminen riippuisi sukupuolesta. (Tää viimeinen on äärimmäisen tärkeää, koska menee jo mun oman arvomaailmani puolelle, ja pakottamisen liittymisestä sukupuoleen en sanonut mitään (mainitsin kyllä, että romaanin naishahmot mainitsevat suostumuksensa moneen kertaan). Vastustan seksuaalista väkivaltaa aina ja kaikkialla, sanottakoon sekin nyt varmuuden vuoksi.)

P. S. Jos joku vielä joskus näkee mun kommentoivan kriittistä arviota mistään muusta syystä kuin siitä, että musta kirjailijana tai mun yksityiselämästä esitetään jotain väitteitä (koska ne kohdistuvat henkilöön, eivät kirjaan), saa tulla heittämään sorsalla.

[Helmi · Rating 4 out of 5]

Olipas taas kaunis! Ja vaikee arvostella. Tää on sellanen kirja mitä on vaikee kuvailla sanoilla (koska en osaa ees ajatella niin hienoilla sanoilla ku Vehka) mut tiiän silti täysin mitä tunsin ku luin tätä kirjaa!?

Kellopelisydän oli helpompi kirja ja ehkä omassa suoraviivaisuudessaan kiinnostavampi kun Talventaitto. Tää oli abstraktimpi ja hahmovetoinen kaunis henkiteos vuodenajoista.

Tykkäsin vuodenaikojen kuvailusta ne oli jotenki söpöjä olentoja. Hahmot oli musta kiinnostavia ja epäluotettavia samaan aikaan. Samojen kohtausten kuvailu eri näkökulmasta peräkkäin vähän keskeytti soljuvuuden joskus mutta kaks näkökulmaa oli silti tarpeellinen veto!

Tää herätti ajatuksia ja oli ihana tähän vuodenaikaa luettavaks! <3 ja niin kaunista kieltä en kestä. Tän jälkeen tekis mieli lainata Kellopelisydän uudelleen koska en ihan muista mitä siinä sit tapahtukaan!

[Juulia · Rating 5 out of 5]

mikään ei ikin oo täydellistä jne mut haluun sanoo et tää oli täydellinen. niinku kellopelisydämessä, oli tässäkin aivan upeeta kieltä, ja jäin vaan vellomaan moniin lauseisiin tätä lukiessa. vuodenaikoja kuvailtiin niin kauniisti ja se oli yks mun lempiasioita tässä. kaiho ja alati oli myös aivan upeita hahmoja ja kaiho oli myös monin tavoin kivuliaanki samaistuttava. alati taas hohkas lämpöä, lempeyttä ja hellyyttä ja tää kirja tuntu kokonaisuudessaan turvasatamalta, jossa käsitellä tän traagisuuttakin.

[readwithidu · Rating 5 out of 5]

Rakastin tätä. Kaikilla tavoilla❤️

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 5 out of 5]

Wäää 🥹🥹💗

Miten tällaista kirjaa osaa edes arvostella tai kommentoida. Kurjenmiekka käyttää suomen kieltä niin upeasti, että mua itkettää. Kaunista kerrontaa, sykähdyttäviä mielikuvia, upea tarina vuodenkierrosta ja rakkaudesta. Rakastin Kellopelisydäntä, tämä teos toi valtavasti syvyyttä Merenkehrän maailmaan. Nyt varmasti ymmärtäisin Kellopelisydäntäkin vielä paremmin.

Kaiho ja Alati syöksyivät sydämeeni, mutta se mitä eniten rakastin tässä kirjassa on kielen ja kerronnan hienovireinen symbioosi. Ei tämä tarina olisi mitenkään ollut näin sykähdyttävä, jos Kurjenmiekka ei olisi yksi Suomen historian taitavimmista tarinankertojista. En voi lakata hämmästelemästä miten äidinkielemme taipuu Kurjenmiekan käsissä kuin lämmin hunaja, hehkuva teräs tai sulava jää. Toivon ettei Kurjenmiekka lopeta ikinä kirjoittamasta. Hänestä pitää myös tehdä yksin kansalliskirjailijoistamme pelkästään siitä syystä, mitä hän tekee kielellämme. Olen mykistynyt! ❤️❤️

[Cecilia Ollikainen · Rating 5 out of 5]

”olen odottanut sinua, syksy sanoo. koko kesän olen odottanut.
painan pääni ja annan sen täyttää minut kokonaan. enää en pelkää, sillä tiedän, että syksy ei ole pahantahtoinen. se tahtoo vain elää, aivan kuten minun kesäni.”

tää oli ehkä mun lempikohta. just se mitä oon pohtinut syksytä tänä vuonna. oon oppinut ettei syksyä, pimeyden ja kylmyyden tuloa kannata pelätä. vaan syksy on tosi kiva, kun sen kohtaa just sellasena kuin se on. ja osaa arvostaa syksyä, kuten jokaista vuodenaikaa, just niiden sille ominaisten piirteiden takia.

talventaitto on ehdottomasti yks tän syksyn odotetuimmista kirjoista, ja todellakin täytti kaikki odotukset. kellopelisydämen tavoin kielellisesti todella kaunis ja herkkä kirja. juoneltaan, sykkeeltään, asetelmaltaan ja tapahtumiltaa kuitenkin omanlaisensa. tärkeitä teemoja, mystisyyttä, luonnon kauneutta ja voimakkuutta. tuntui kuin olisi elänyt runossa.

[Linnea · Rating 5 out of 5]

jälleen kieleltään niin kaunis että olisin halunnut velloa siinä ikuisesti. tää oli traagisempi ja kivuliaampi ku osasin odottaakkaan. toisaalta samalla myös hellä ja lohdullinen.

rakenne tuntu hankalimmalta mulle. tietoinen kerronnan valinta kaiken kuvaamisesta molempien päähenkilöiden näkökulmasta antoi lisää, mutta koin että se aiheutti tarinan virtaan myös töksähtelevyyttä kun ajassa palattiin aina takaisin päin.

rakastin erityisesti tarinan yleistä fiilistä sekä tän loppua, joka oli jollain tavalla juuri täydellinen. en malta oottaa että pääsen jälleen palaamaan merenkehrän maailmaan (ja ehkä luenkin seuraavaks kellopelisydämen uudelleen).

[Siiri · Rating 5 out of 5]

Nautinnollista ja kaunista. Näkökulman vaihtaminen tuo lisää kerroksia tarinaan ja hahmojen suhteeseen.

Luin Kellopelisydämen ennen tätä ja se toki vaikutti lukukokemukseen, mutta Talventaitto piti tarinansa omanaan, kunnes tuli ratkaisevien käänteiden aika. Hienosti kirjoitettu!

[Evida · Rating 4 out of 5]

Aivan liian ihana❤️‍🔥

[Celestine · Rating 5 out of 5]

Kipeän kaunis tarina. Toisaalta tämä oli ennalta-arvaamaton, toisaalta Kellopelisydämen takia tiesin, millaisiin tilanteisiin hahmot tulevaisuudessa päätyvät. Pidin Kaihosta ja Alatista todella paljon. Muut hahmot jäivät vähän ohuemmiksi, mutta se ei haitannut, olihan tämä ehdottomasti Kaihon ja Alatin tarina.

Talventaitto selkeytti huomattavasti vuodenaikataikuutta, mikä jäi Kellopelisydämessä vähän epämääräiseksi. Talventaittoakin lukiessa minulla heräsi muutama miksi-kysymys, joihin en kokenut saavani vastausta. Heräsi kuitenkin halu lukea Kellopelisydän uudelleen ja peilata sitä tähän kirjaan: olen ehtinyt jo unohtaa sen yksityiskohdat, ja miten asiat siinä selitettiin.

Kurjenmiekan kieli on muuten tässäkin osassa aivan mieletöntä! Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa.

[Emilia · Rating 4 out of 5]

Jälleen hirmuisen kaunista, runollista kieltä ja muutenkin tää on musta jotenki kivan persoonallinen ja omanlaisensa. Kauniit kielikuvat keikkuvat ehkä kuitenkin siinä rajalla että onko niitä hieman liikaa ja olisiko itse juoni kaivannut lisää syvyyttä. Päähenkilöiden ulkopuolella muut henkilöt ja ympäröivä maailma jäävät aika tyhjiksi ja värittömiksi, vaikka se ehkä tässä onkin tietoisesti tehty valinta. Jotenkin olisin kuitenkin kaivannut lisää kontekstia, lisää tietoa ympäröivästä maailmasta ja yhteiskunnasta, lisää jotain?? 3,5/5.

[jennu · Rating 5 out of 5]

mun on ehkä pakko vähä mutustella tätä ennen ku kirjotan mitää oikeeta tähän

[Tuulia · Rating 5 out of 5]

Kaunis kudelma vuodenkierrosta ja vuodenajoista, tunteista, rakkaudesta, elämän pienistä hetkistä. Taidokasta proosaa, joka luo mitä upeimmin sanoitettuja mielikuvia. Lämmin ja niin lohdullinen että itkettää. Vetää aivan sanattomaksi.

Kirja pyydetty ja saatu kustantajalta.

Laajempi arvio blogissa https://tuulialukee.wordpress.com/202...

[Mimi · Rating 5 out of 5]

Tämä vei minut mukanaan aivan täysin. Vuodenajat ja niiden taika kimpoilivat rintakehässäni tätä lukiessa, ja jotenkin tähän pieneen tarinaan mahtui vain aivan kaikki. Huh.

[Lennu · Rating 5 out of 5]

Hyvin kirjoitettu, kun oli lukenu ensin kellopelisydämen, niin tarinaan pääs alusta asti mukaan. Kertomus avas kirjojen maailmaa pidemmälle ja samalla kuvas hienosti ihmissuhteiden muuttumista

[Eedit · Rating 5 out of 5]

olipa siis kaunis ja suloinen!! <3 btw eka kirja jonka luin suomeks yli puoleen vuoteen ja ehkä paras mahdollinen siihen, tässä käytetään niin kauniilla tavalla suomen kieltä! teksti on tosi kuvailevaa ja tunnelmallista, ilman että lauseet olis kuitenkaan liian koruilevia ja rönsyileviä. tää kirja tuntu mulle lämpimältä halaukselta ja kupilliselta teetä iltahämärässä. tässä parasta oli just se, miten pienistä arkisista asioista löydetään kauneutta ja taianomaisuutta. se miten tässä kuvailtiin suomen luontoa ja vuodenaikojen oikkuja (vaikka kirja sijoittuukin siis merenkehrän maailmaan) herätti mussa koti-ikävää, mutta jotenkin samalla myös paransi sen.

kellopelisydämessä mua veti eniten just salamurhaajat ja heidän jännittävät mysteerinsä, siinä kirjassa talventaittajat / kesänkantajat ei kiinnostaneet mua ollenkaan, ja oli kirjan huonoin osa. pelkäsin, että kokonaan vuodenaikataikuudesta kertova kirja siis tylsistyttäis mua, mutta kävikin päinvastoin nyt kun pääsin kunnolla uppoutumaan sen maailmaan ja sen vaatimaan rauhaan. kumpikin kirja on ollut myös hyvin hahmovetosia mitä rakastan!!!

[voodoocactus · Rating 4 out of 5]

This is an incredibly hard book to review. On the one hand it’s rich in lore and mythos, on the other hand it’s lyrical and poetic to the point of obscurity. Don’t get me wrong–I really liked this! But I can understand why this divides readers. The foreword tells us this can be read before or after Kellopelisydän but honestly, I think it works better as part two. This isn’t a sequel, though, this is an expansion of a short glimpse of a strange world we got in Kellopelisydän.

In many ways, this is an abusive story. In many ways, this is a love story. In many ways, this is a story of magic. This can be read as very rapey but I’m not sure it’s that straightforward who’s the violator and who is violated. Considering the amount of omegaverse fic I’ve gone through during the past decade or so, it shouldn’t come as a surprise I’m very into biological determinism in all its gnarly glory. I wasn’t fazed by the avatar-likeness of the characters, probably because I love The Magnus Archives where characters turn into more and more into shells housing entities that have no physical form.

However, the structure sort of falls apart towards the end when Kurjenmiekka–for some very strange reason–decides that everything needs to be told from BOTH POVs which means the chapters repeat. It’s efficient in some cases but when the repetition goes on for 15 or so chapters, it gets really tired and annoying really fast. Hence, this cannot reach 5 stars. It should’ve been edited shorter and tighter even if it meant making the book shorter. Just keeping the page count high doesn’t warrant boring the readers with redundancy.

And yet. I enjoyed this. I want to know more–I want to know how Kaiho and Alati went from the primordial, mythical past of this book to the people they are in Kellopelisydän.

[Inka · Rating 3 out of 5]

Pidin sarjan ensimmäisestä osasta, ja tässäkin nautin teoksen maailmasta ja Kurjenmiekan sadunomaisesta kerronnasta. Teos pysyi kasassa ja tuntui toimivalta kokonaisuudelta, joka avasi edellisessä osassa esiteltyä maailmaa ja todellisuutta lisää. Jokin tässä kuitenkin oli, että kokonaisuus jäi vähän tasolle ihan kiva, enkä uppoutunut tähän ihan täysin. Voi olla, että tämä olisi mulle toiminut paremmin luettuna eikä näin äänikirjana.

[Dani · Rating 4 out of 5]

Tunnelmavetoinen kuvaa sanana mielestäni tätä kirjaa hyvin. Alakulot, kaihot, pelot, riemut ja vatsassa pyörivät perhoset valtaavat Alatin ja Kaihon läpi vuodenkierron tässä ihastuttavassa tarinassa. Kirja ei taatusti ole kaikille, paikoin on suorastaan tylsää kuulla samat käänteet kahden hahmon ajatusten läpi, mutta toisaalta tämä luo lohtua ja rauhaa kirjan ympärille. Ja kyllä siellä joka vuodenajassa upeat jännityshuiput löytyi!

[meri · Rating 5 out of 5]

4,5 ✨ taisin antaa saman arvosanan kellopelisydämelle, mutta pidin tästä enemmän. näin tässä jotenkin enemmän kirjailijaa, tunnelmassa yhdistyi kellopelisydän ja jouka lumisalon ihastumisoppi.

kieli on niin ihanaa ja kaunista, lauseet paikoin kuin koruja. selkeämpi rakenne kuin kellopelisydämessä, vuodenaikataikuus tuntui tutummalta. eleettömän kaunis kirja, onnea vehka <3

[venla · Rating 5 out of 5]

Kirjoitan pidemmän arvion myöhemmin, mutta sanottakoon, että rakastin jokaista sanaa ja tarvitsen lisää tarinoita Merenkehrästä nyt heti. 🤍

[sonja · Rating 4 out of 5]

lähdin lukemaan tätä vähän epäluuloisena mut päädyin tykkäämään tosi paljon <3 jatkuvat vaihtuvat näkökulmat hieman hidasti muuten todella hyvää tarinan flowta mutta ei kuitenkaan liikaa… piti aina ottaa taukoja ettei ihan yhdeltä istumalta lukenu läpi :P

[Lerppu · Rating 5 out of 5]

Niin kaunis ja laulava tarina. Itkin.

[Teija · Rating 3 out of 5]

Huh! Tämän kirjan lukeminen oli mulle kyllä yhtä talventaittoa. Kirja on kyllä kirjoitettu aivan upean kauniilla ja viimeistelyllä kielellä, mutta en vain päässyt tarinaan missään vaiheessa kunnolla sisään. Minulle tässä kirjassa tuntui vain olevan aivan liian vähän tapahtumia ja sen vuoksi se tuntui minusta tylsältä. Valitettavasti.

[Daniela (koukussakirjoihini) · Rating 5 out of 5]

Sain ilokseni oikolukea tämän teoksen. Kaunis ja koskettava jatko-osa loistavalle tarinalle. Tunnelmaan on helppo uppoutua ja siihen haluaisi jäädä lempeästi kellumaan pidemmäksikin aikaa. Kiitos Vehka!

[A-L Reads · Rating 2 out of 5]

Pidin paljonkin Kurjenmiekan edellisestä Kellopelisydän-kirjasta ja odotukset olivat sen mukaiset kun aloitin lukemaan Talventaittoa... Valitettavasti vain kaunis kieli muistutti Kellopelisydämestä. Eikä pelkkä kieli riitä: tarvitaan edes jonkinlainen juoni, mielenkiintoiset henkilöhahmot tai edes kiinnostava miljöö. Nyt nämä kaikki jäivät kielen varjoon, enkä saanut kirjasta lainkaan otetta. Valtaisa pettymys.

[Keiju Karoliina · Rating 4 out of 5]

Ihan kiva ja koskettava tarina, mutta jotain jäi ehkä puuttumaan. Kaipasin jännää koukkua ja syvempää romanssia?

[Jasmiinitee · Rating 1 out of 5]

Varoitus teille, jotka luette väärin: kirjailija ilmeisesti kokee asiakseen puuttua lukijoiden lukukokemuksiin goodreadsissa parin tunnin aikajänteellä kriittisen arvion postaamisesta.

Kun kirja kuvaa tilannetta, jossa sananmukaisen "uhrin" "tahto murenee", joku "saadaan ansaan", "taistelee haluaan vastaan" ja hänet "voitetaan" juuri ennen "tuhoamista", (sivut 142-143) ja kun tilanteessa on käynnissä moneen kertaan korostettu yliluonnollinen voimakamppailu, jota "uhri" (toisen kerran) "ei kykene vastustamaan" (s. 145), minulla on käsittääkseni lukijana oikeus tulkita kohtaus raiskausallegoriaksi ihan näiden paperille painettujen sanojen valossa. Aika järkyttävää, että kirjailija kokee oikeudekseen puuttua siihen. Toivottavasti seuraava sanoihin huomiota kiinnittänyt lukija ei saa samanlaista noottia. Seksuaalinen pakottaminen ei ole sukupuolesta riippuvaa.

Alkuperäinen tekstini:

Kieli on kaunista, todella kaunista! Silti järkytyin ja petyin Talventaiton hehkutuksesta sitä enemmän mitä pidemmälle luin. Tämä romaanihan häpeää itseään - se häpeää ihmiskehon ruumiillisuutta sen kaikissa muodoissa, se häpeää tarinankerronnan vaatimaa selittämistä; se häpeää olla autenttinen romanssi, se häpeää olla rehellistä fantasiaa, se häpeää jopa olla aito tragedia, jossa henkilöhahmojen omat härkäpäiset päätökset johtaisivat heidät hirveään loppuun. Jäljelle jää pelkkä tekotaiteellinen ei-mikään. Minkä "kertomuksen" te luitte? Onko se eri kirjassa? Tässä oli pelkkiä abstrakteja konsepteja lillumassa äärimmilleen vietyjen kielikuvien kalamaljassa.

Miksei suomifantasia voi kertoa kertomuksia, joihin lukijakin autetaan kärryille välittämään siitä, mitä tapahtuu? Miksi koko kenttä on allerginen minkään fantasiaelementtinsä rehdille esittelemiselle tai vähällekään viihteellisyydelle? Miksi nyt jo useammassa hehkutetussa kotimaisessa fantasiaromanssissa on viime vuosina ollut isossa osassa yliluonnollisella tasolla pitelemätön tarve raiskata rakkauden kohde, tämä yksi niistä? Sen lukumäärän soisi olevan nolla!

Talventaiton maailmassa elämä ilman pitelemättömän väkevää rakkaussuhdetta on vaillinaista epäelämää, mutta kaikki ihmiseläimen kokema aito aistimellisuus ja ruumiillisuus on väärin, pahaa ja likaista ja pakko piilottaa kymmenen tason abstrahoinnin taakse tai kiteyttää juuri seksuaaliseen väkivaltaan.
Rakkaus on oikein ja hyvää vain silloin, kun se on täysin puhdistettu ja irrotettu ihmisruumiin kokemuksista ja toiminnoista jonnekin kuunkehrien ja vuoristopurojen ja kaukaa ihasteltujen kämmenselkien ja hartioiden kuvailuun. Edes makuaisti ei liity syömiseen ja kylläisyyteen, kuten fantasiassa yleensä, vaan on pelkkä viite muille kielikuville. Kahvit jäävät juomatta ja aamupalat syömättä. Nimi voisi olla "Megarepressio: romaani". Aivan käsittämätöntä.

Mä tykkään maagisesta realismista, symbolismista ja pienestä surrealismista, "Kissani Jugoslavia" ja "Sudenmorsian" on upeita kirjoja. Pidän myös romanttisista tragedioista, luukutan oopperaa mielelläni. Mutta ei maaginen realismi, surrealismi, symbolismi ole ainoastaan sitä, että asioista hävettää puhua suoraan. Ei se ole sitä, että sivulla lukee "aika on kuin tervaa, muistan painajaiseni ja kurkkuuni valuvan kuolonsiirapin" ilman mitään konkretiapohjaa ikinä.

Ja mitä ihmettä on oltti? Mikä on olttimekko? En oo varmaan koskaan lukenut kirjaa, joka olisi saanut mut vahvemmin epäilemään omaa suomen kielen taitoani sitä lukiessa. Miksi tässä kirjassa on enemmän kryptisiä Yhdyssanakäsitteitä kuin niiden minkäänlaisia selityksiä?

Mä halusin että tää olisi hyvä. Kenelle tää on tarkotettu? Olen sekä fantasian että kaunokirjallisen ihmissuhdedraaman fani, ja tää ainoastaan turhautti ja ikävystytti lukea. Kielikuvat on kauniita, mutta se ei riitä! Ficcihenkinen ja melkein aforismikokoelman omainen tapa keskittää fiilistely kaiken muun kustannuksella ei kanna kokonaista romaania millään.

Sanoin saman jo Risingshadowssa mutta otti päähän niin paljon että pakko oli sanoa täälläkin.

[Mikko Saari · Rating 5 out of 5]

Vehka Kurjenmiekan esikoisteos Kellopelisydän oli viime vuoden ilahduttavimpia kirjoja. Se herätti odotuksia jatkon suhteen: kirjassa kuvattu Merenkehrän maailma on niin rikas ja monipuolinen, että halusin palata sinne vielä uudestaan. Onneksi tiesin jo lukiessani, että Kurjenmiekalla on Aulan kanssa lähtökohtaisestikin useamman kirjan mittainen kustannussopimus.

Siispä Talventaitto. Heti ensi alkuun on kehuttava Anna Makkosen kansitaidetta: tämä on kaunis kirja. Vaan suora jatko-osa edelliselle tämä ei ole; päinvastoin, tapahtumat sijoittuvat kauas menneisyyteen. Tähän aikaan edellisestä kirjasta tuttuja Karunkan kellopelimurhaajia ei ole olemassa. Sen sijaan saamme pienen tarinan kahdesta ihmisestä ja vuodenajoista.

Kirjalla on kaksi rinnakkaista kertojaa. Kaiho on talventaittaja ja Alati kesänkaataja. Heillä on vuodenaikoihin kytkeytyviä taikavoimia: Kaiholla on talven voimat, Alatilla kesän. Heidät kutsutaan kannattelemaan vuodenkiertoa. Se tarkoittaa, että heidän on asuttava yhdessä vuoden ajan, toimitettava tiettyjä rituaaleja ja siten ylläpidettävä vuodenkiertoa.

Maailma on vain rikki, säröillä perustuksiaan myöten. “Äiti on kertonut, että vielä hänen lapsuudessaan kutsu vuodenkierron kannattelijaksi oli kesänkaatajalle suurin mahdollinen kunnia. Nyt tiedän, että hän pelkää puolestani, vaikkei sanokaan sitä ääneen.” Yhä useampi vuodenkiertäjä kuolee tai katoaa. Taikuus on villiä, joten tietty vaara asiaan kuuluu, mutta viime aikoina se on vaatinut uhreja entistä useammin. Jokin on vialla.

Kaihon ja Alatin välinen suhde on hankala. Heillä on eronsa. Alatin kesätaikuus on villiä ja riehakasta, muuntautuvaa ja rakkauteen lumoavaa. Kaiho on vetäytyvä, ei tiedä mitä rakastuminen on, eikä erityisemmin halua opetella. Missään nimessä hän ei halua Alatin kesätaikuuden lumoon joutua ja rakastua. Kurjenmiekka linjaa kirjan kipeitä teemoja jo alkusanoissaan: suostumusta, ympäristön paineisiin sopeutumista, omia rajoja, virheiden kanssa elämistä ja peruuttamattomia valintoja käsitellään lempeästi ja lohdulla, mutta se ei poista tarinan perimmäistä traagisuutta.

Kaikki on kuitenkin kerrottu hyvin kauniisti. Sitä esikoisen perusteella toki odotinkin: Kurjenmiekka on lahjakkaammasta päästä kotimaisia kirjailijoita, mitä kuvailuun ja tunnelmalliseen maalailuun tulee. Kuten eräässä äänikirjapalvelun arviossa Kellopelisydämestä todetaan: ”Jokin tarinanpoikanen myös löytyy, mutta se unohtuu kun pitää kuvailla säätä tai maasta löydettyä keppiä”. Niin – nämä ovat kirjoja niille lukijoille, jotka arvostavat hienoja sää- ja keppikuvauksia. Talventaitossa nautin erityisesti vuodenaikojen kuvaamisesta, Kaihon ja Alatin vuodenaikataikuudet ovat kiehtovia persoonallisuuksia.

Merenkehrän maailma on edelleen erittäin lumoava. Jään innolla odottamaan seuraavaa vierailuani.

[Estella Ålander · Rating 5 out of 5]

Mulla on Talventaitosta niin monia ajatuksia, että suokaapa anteeksi jos kaikki jäsentyneisyys jää tähän virkkeeseen.

Uudet sarjat on mulle aina todella vaikeita siksi, että lannistun odottamisesta ja muistini rajallisuudesta. Jouduin siis palaamaan täällä arviooni Kellopelisydämestä jotta motivoiduin todella tämän kirjan pariin. Sitten avasin Talventaiton ensimmäiset sivut ja oivalsin, että kyseessä on “sisarromaani”, jonka voi lukea täysin itsenäisenä teoksenaan. Samanaikaisesti helpotuin siitä, että en joudu turhautumaan jatkuvasti muistiini, mutta samalla turhauduin. Mikäs ihmeen ratkaisu tämä nyt on olevinaan? Ajattelen edelleen, että hyvin rohkeasta ratkaisusta olikin kyse, mutta olen ikionnellinen, että sain lukea tarinan juuri Kaihosta ja Alatista.

Monet ovat kirjoittaneet, että Talventaitto on tyyliltään erilainen kuin Kellopelisydän. Totta! Talventaitto tarjoaa kokonaisen romaanin verran sitä, mistä saimme Kellopelisydämessä esimakua, ja mihin minä siinä rakastuin: vuodenaikojen taikuuteen, sen rajattomuuteen ja toisaalta rajallisuuteen sekä persoonallisuuteen. Ja, anteeksi vain, aivan saatanan lumoavaan kieleen.

Rakastin kirjaa, rakastan Vehkan tapaa käyttää sanoja sellaisella tavalla, että sydämeen koskee. Rakastin tarinaa ja ajattelen, että Talventaitto oli paljon Kellopelisydäntä vahvempi taidonnäyte. Olen utelias näkemään, miten tulevat teokset ja Merenkehrän sarja rakentuvat näin uniikin avauksen jälkeen. Oliko riski hypätä heti menneisyyteen ja jättää se maailma ja hahmot lepäämään, joihin moni oli jo ihastunut? Itse ajattelen, että Kellopelisydän ja Talventaitto ovat eri ihmisille kirjoitettuja. En suosittelisi molempia teoksia välttämättä samalle ihmiselle. Toisaalta olen iloinen rohkeasta valinnasta.

Jos vielä jotain kritiikkiä/pohdintaa muiden kommenttien tueksi, niin olen samaa mieltä siitä, että näkökulman vaihtaminen haastoi toisinaan tarinan soljumista. Olin tätä mieltä kuitenkin vain aivan lopussa, kun talventaiton aika koitti. Muutoin minusta tämä oli hieno valinta, ja tyylillinen ratkaisu korosti sitä, miten eri tavoin Kaihon ja Alatin yhteys rakentui toisiinsa, heidän omaan sekä toistensa taikuuteen.

Kommentoin jo Kellopelisydämeen, että Kurjenmiekasta saattaa nousta toinen suosikkini kotimaisen kirjallisuuden kentälle yhdessä Itärannan kanssa. Tämä paikka on nyt virallisesti lunastettu ja odotan alati ja kaiholla tulevaa.