Politiikan piiri on tuottanut uusia käsitteitä niin kauan kuin politiikkaa ja sanoja on ollut olemassa. Sanat ovat välillä hassuja, joskus kylmääviä, mutta kaikki ne vaikuttavat väkevästi maailmaan ja siihen, kuinka me siitä ajattelemme. Sanat mobilisoivat, tuomitsevat ja erottelevat mutta tuovat myös yhteen.
Hankalat sanat haravoi politiikan sanastoa, esimerkkinä sana politiikka, ja kertoo kielitieteilijän tarkkuudella ja humoristin vakavalla otteella, kuinka haasteemme, hankkeemme, kuntamme ja käräjämme ovat muuttaneet merkitystään ja arvotustaan ajasta aikaan. Muodikkaimmatkin uudissanat kantavat mukanaan mieletöntä latinkia yhteistä historiaamme, ja ikuisiksi miellettyjen pyhien sanojen merkitykset muuttuvat suunnilleen huomenna.
Janne Saarikiven tyyli on briljantti yhdistelmä tieteellistä tarkkuutta ja oivaa turinointia. Eikä Saarikivi malta tyytyä silkkaan politiikkaan, vaan mukana kulkevat niin uskonnon, pelon, unen kuin tupakinkin termistöt. Hankalat sanat avaa silmät sanojen rikkaudelle, joka on melkein yhtä kuin tämä maailmamme.
Janne Saarikiven Suomen kieli ja mieli on viime vuosien inspiroivimpia tietokirjoja, mutta Hankalat sanat jätti hankalan olon. Siinä kuuluu kyllä edelleen rakkaus sanoihin ja suomen kieleen ja kieliin ylipäätään, mutta siinä kuuluu myös jonkinlainen väsyminen koko elämään.
Kiittelen rohkeista avauksista ja puheenaiheista, mutta en parhaimmalla tahdollanikaan pysty ihan kaikkea ymmärtämään. Saarikivi on epäilemättä Suomen älykkäimpiä ihmisiä ja hän kirjoittaa luontevasti ja loogisesti, mutta ei kyllä kovin vakuuttavasti eikä tässä kirjassa kovin syvällisestikään.
Opettajana nauroin makeasti, kun Saarikivi väittää, että suurempaa valtaa ei olekaan kuin opettajan valta, koska opettaja kasvattaa seuraavaa sukupolvea. Kouluihin kannattaa tulla katsomaan, miten suurta se valta on - ryhmäkoot ja koulut ovat kyllä suuria. Stereotypiat "sosiaalitantoista" heittivät koko homman ala-arvoisen puolelle. Sanoihin todellakin pakkautuu hirveästi latausta.
Päällisin puolin samanlainen, mutta hengeltään hyvin erilainen kuin esim. Rakkaat sanat. Saarikivi ottaa kantaa ja pohtii asioita henkilökohtaisen elämän kautta - etymologia toki taustalla. Nautittava kirja, vaikkei kaikista näkemyksistä samaa mieltä olisikaan. Hienoa, miten JS uskaltaa ja osaa!
Ei kiitos, kuullakseni katkeroituneen setämiehen jaarittelua en tarvitse esseekokoelmaa. Sitä varten minulla on jo sukulaiseni. Aika lailla koko teos pursusi vaivaannuttavaa uhriutumista, valitusta ja nälvimistä sekä provosointia pelkän provosoinnin tähden. Kaikkein turhauttavinta oli kuitenkin se, että miltei jokaisessa kirjoituksessa oli seassa jokin mielipide taikka ajatus, joka todella kiinnosti ja josta olisi halunnut lukea, mutta lopputuotos jäi edellä mainittujen epämiellyttävyyksien peittoamaksi. Mahdollisesti pahiten ennakko-odotukset alittaneita kirjoja, joita olen lukenut.
Does what it says on the tin: hankalaa kampetta. Formaatti on edelleen nerokas, ja luen kyllä kolmannenkin, jos Saarikivi vaan jaksaa kirjoittaa. Juhani Sarsilan Melancholica tulee mieleen, toki raivorehellisyys on tässä ihan omalla tasollaan. Mut mut. Hankala aihe, kun vibet etenee niin nopeasti nykyään. Kesän 2023 hot taket tuntuvat jo vähän väsyneiltä. Saarikivi ymmärtää tahallaan väärin, ihan siinä missä wokettajatkin, ja cancel-kulttuurin toksisuus tuntuu jo käsitellyltä (Tomi Metsäkedon keikkakalenteri RIP). Välillä teksti kuitenkin helmeilee, ja rakkaus suomen kieleen tarttuu. “Välinpitämättömyys” ja “Normi” olisivat mun lisäehdotukset hankaliksi sanoiksi, ne kuitenkin loppuviimein määrittävät kaikkein eniten ihmisten toimintaa, mikä tuntuu uskomattoman hankalalta myöntää. Propsit Saarikivelle muistuttamisesta.
Epätasainen esseekokoelma, jossa kielitiede on vain ponnahduslauta yhteiskunnallisille ja oman elämän pohdiskeluille, kuten esseen täytyy ollakin. Saarikivi on niin omaperäinen ajattelija, että näitä on ilo lukea. Kannattaa lukea loppuun asti tai aloittaa sieltä päästä, koska parhaat esseet ovat loppupuolella. Virkistävää lukea esim. maahanmuutosta, joskus jotakin muuta kuin jommankumman poliittisen laidan näkemyksiä.
Kielitieteilijän ja tutkijan otteella kirjoitettu kirja siitä, miten sanat luovat todellisuutta. Kieli näkyy ja kuuluu yhteiskuntaluokissa, politiikassa, maailmassamme. Kirjan mukaan suomi on ainoa kieli maailmassa, missä esiintyy sana ”sivistys”. Se pistää miettimään.
Kirjalla on hetkensä, moniakin oikein hyviä hetkiä, sillä se on kaunista suomea ja etymologia kiinnostaa. Ränttäys jätti kuitenkin ankean olon. Ikään kuin pamfletti, mutta minkä puolesta?