kirja toistaa tunkkaista idolisoivaa muistelukulttuuria kekkosen kohdalla (ymmärrettävää, koska kyseessä on juhani suomi), mutta asettuu toisaalta hienosti sitä vastaan kuvatessaan mannerheimin häikäilemättömyyttä ja vallanhimoa. sävy on huomattavasti neutraalimpi kekkosen edeltäjiä kuvatessa. kirjalla on hetkensä, mutta loppua kohden alkoi oikeasti puuduttaa tämän lukeminen.