Jump to ratings and reviews
Rate this book

Valon varjossa: miten minusta tuli HIMin kosketinsoittaja ja mitä tapahtui sitten

Rate this book
Nuoren kosketinsoittajan unelmat toteutuivat HIMissä, mutta hinta oli kallis.

HIM-yhtyeen asema yhtenä suomalaisen musiikin suurimpana vientituotteena on kiistaton. Bändi personoitui sen keulakuvaan Ville Valoon, mutta tämä on tositarina kosketinsoittajasta, kovasta HIM-fanista, joka pääsi soittamaan yhtyeeseen kansainvälisen nousukiidon aikana. Tuo kosketinsoittaja on Juska Salminen eli Zoltan Pluto.

Puolen vuoden bändikokemuksella Juska Salminen päätyy idoliensa mukana esiintymään sadoille tuhansille ihmisille, täyttämään vanhempiensa seinät kulta- ja platinalevyillä, kylpemään salamavaloissa ja tienaamaan enemmän rahaa kuin on koskaan haaveillut. Menestyksen huuman vuosia 1998-2000 seuraa kuitenkin nopea syöksy, masennus ja mania. Matka takaisin elävien kirjoihin vie Salmiselta puolitoista vuosikymmentä.

Juska Salminen kertoo avoimesti, millaisia HIM-vuodet olivat, mitä rokkitähteys vaatii ja mikä on julkisuuden ihannoinnin kääntöpuoli. Valon varjossa on kokemuspohjainen selviytymistarina ja matka konserttilavojen spottivaloista oikeaan valoon.

Juska Salminen (s. 1977) on työskennellyt nuorison parissa useita vuosia. Hän on myös luennoitsija sekä lastensuojeluyksikön kehitys- ja markkinointivastaava. Salmisen perheeseen kuuluu vaimon ja pienen pojan lisäksi kissa. Hän on soittanut maailmalla sekä HIMissä että To/Die/Forissa. Valon varjossa on Juska Salmisen esikoisteos.

237 pages, Hardcover

First published April 24, 2024

6 people are currently reading
25 people want to read

About the author

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
11 (13%)
4 stars
33 (39%)
3 stars
36 (42%)
2 stars
3 (3%)
1 star
1 (1%)
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
Profile Image for Ville Yli-knuutila.
19 reviews
July 7, 2024
Rehellinen ja karu kirja epävarmuudesta, myrkyllisistä bändihierarkioista ja mielenterveysongelmista. Musakirjojen parhaimmistoa.
404 reviews2 followers
May 22, 2024
Saatan olla puolueellinen tähtien suhteen, HIMillä on ollut suuri vaikutus elämässäni. Mutta kaikkiaan mielenkiintoista ja ajoittain surullista luettavaa. Arvostan avointa kertomista, mielenterveyden haasteista kertominen auttaa poistamaan niiden skismaa. Salminen kertoo elämästään lapsuudesta nykypäivään.
Profile Image for Olli Lukkari.
285 reviews13 followers
February 5, 2025
A really open and vulnerable account of the life and turmoils of Juska Salminen. As a young boy, Salminen was a great fan of HIM and beyond his wildest ambitions and dreams, through a series a accidents and courage, he got to be the keyboard player and play in the same band with his idols. Three years later, aged 23, Salminen had achieved everything (money, fame, prices, recognition), but under the pressure (playing 100 gigs after one another without any real holidays in between for example) he couldn't take it anymore.

Salminen stepped out of HIM into the void where nothing waited him. Alcoholism, depression and mania quickly took over. It took years for Salminen to start get into some healthy routines like working a day-job and studying. Eventually after a decade of fighting his demons, Salminen has settled down to a more peaceful life filled with a meaningful job (working with youngsters) and a loving wife, with whom he now has a child as well.

An open account of having it all and fighting one's inner demosn.
Profile Image for Katrin.
673 reviews7 followers
September 17, 2025
oli ihan pakko ostaa kirjaa. HIM oli silloin vuonna 1998 uusi käännekohta minulle. HIM sai minut etsimään tietoa Suomesta. siitä kasvoi intohimo metalli musiikkiin. myös valtava rakkaus Suomeen. muutin 2002 Suomeen ja asuin 6 vuotta Suomessa. kaikki ihan HIM:in takia. näin heitä myös livenä, kaksi kertaa Saksassa, kaksi kertaa Suomessa ja kerran Kreikassa, ihan vähän ennen hajoamista. näin myös juskan kun hän tuli Ateenaan saddollsin keikkaan. kirja on jotenkin naiivinen mutta kyllä sellaista on kun on nuori haha!! olen nyt 42 ja vieläkin olen iso fani ja kun tapaan jonkun idolini olen ihan innoissani ja sekaisin 🤣 juska puhuu niin rehellisesti. hän antaa kuvan siitä, minkälainen elämä bändissä oli, kuin taisteli hänen mielensä vastaan tai kanssa ja miten hän selviytyi kaikesta. täytyy nostaa hattua kun hän ei sensuroi mitään. oli ihana lukea, en tiennyt hänen elämästään mitään. muistot siitä villistä HIM ajasta ovat paljon ja olipas mukava trip down memory lane 😜
Profile Image for Petri Volanen.
225 reviews3 followers
December 31, 2024
Tämäpä oli hieno katsaus epävarmuuteen sekä ison menestyksen molempiin puoliin tehden samalla selväksi sen, että kumpaakaan ei taida saada ilman sitä toista. Lisäplussaa vielä rehellisen tuntuisesta alennustilojen kuvaamisesta, kuten myös... krhm... To/Die/Forinkin mukana olosta. Jotenkin en kirjaa aloittaessani hoksannut asiaa ollenkaan. En, vaikka TDF taitaa olla vieläkin ihan kärkipäässä eniten livenä koettujen bändiemme listalla. Noiden kertomusten perusteella haaveilen kahta kovemmin pelkästään siihen bändiin liittyvästä kirjasta...

Mutta että tämä oli hyvä kirja, piste.
Profile Image for Aapo.
843 reviews
August 10, 2024
Reippaasti etenevä omaelämäkerta itsetuntonsa ja mielenterveytensä kanssa kipuilevasta kosketinsoittajasta. Mielenkiintoista ajankuvaa, ainakin näin suunnilleen saman ikäiselle lukijalle.

Teksti on yksinkertaista, jopa naiivia, mutta toisaalta se sopii hyvin kuvaamaan nuoren Juskan Ville Valo -fanitusta ja epävarmuutta muusikkona. Pientä tiivistämisen varaa olisi ollut.
Profile Image for Emilia.
11 reviews
July 7, 2025
Suurena HIM-fanina kirjan saaminen tavalla tai toisin oli välttämätöntä ja kirjaa on tullut jo pariin kertaan luettua uusiksi. Sinänsä sivumäärältään kirja ei pitkä ollut, mutta silti olisin kaivannut vielä tiiviimpää kokonaisuutta. Erityisesti kuitenkin tykkäsin, kuinka kirjassa tuli esille tietynlainen hierarkia bändin sisällä ja Juskan erilaiset ihmissuhteet bändiläisiin! Ei huono! :)
Profile Image for Lilian Zode.
2 reviews
June 29, 2025
on aika tyhjä fiilis... älyttömän hieno tarina lempibändistä. paljon tunteita. tykkäsin siitä miten yksityiskohtaisesti kirjassa oli tilanteet ja tunteet kuvattu... kiitos Juskalle tän kirjan kirjoittamisesta.
Displaying 1 - 8 of 8 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.