Maailmalla menestyneen dekkarisarjan neljännessä osassa kostonhimo vääristää kesäyön valossa kylpevän maiseman.
Saana Havas viettää juhannusviikkoa Inkeri-tätinsä kanssa Kotkan Kaunissaaressa tädin ystävän huvilaa kunnostaen ja salaperäiseen naapurustoon tutustuen. Kun juhannusjuhlat päättyvät kohtalokkaasti, saaren synkkä historia alkaa keriytyä auki.
Saanan miesystävän, KRP:n Jan Leinon, kesäsuunnitelmat muuttaa suomalaisen taidekeräilijän murha Nizzassa. Murhaajan jättämä viesti saa Janin varpailleen. Onko uhreja luvassa lisää? Ja kuinka kaikkeen liittyy eräs kauan sitten unohduksiin painunut kuolemantapaus? Havas-sarjan odotettu uutuus on tunnelmallista jännitystä parhaimmillaan.
5 ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ Ai että, tää kirja oli yksi odotetuimmista julkaisuista tälle vuodelle henkilökohtaisesti ja eipä pettänyt! Tykkään tosi paljon Elinan kirjoitustyylistä, juoni oli tosi kiehtova ja mukaansatempaava. Tämä ja sarjan ensimmäinen osa ovat ehdottomasti lemppariosiani tästä sarjasta. Hahmot olivat myös tosi kiinnostavia, olisin halunnut tietää Meristä ja Fridasta vielä lisää. Café Mustikan pitäjä jäi myös mysteeriksi. Aina kun joku juoneenkäänne tuli, olin että ”ARVASIN!” mutta kuitenkin silleen että en antanut sen pilata kokemusta. Loput juonenkäänteet tulivat aivan puskista ja löysin itseni hikoilemasta ja puremasta hammasta kun loppu oli niin jännittävä.
Suosittelen tätä koko sarjaa kyllä kaikille murhamysteereiden ja trillereiden faneille. Tää osa oli kyllä mahtava ainakin jännityksen osalta, olin ihan paniikissa monessa kohtaa! Upea teos kaikin puolin, lukuunottamatta muutamia kirjoitusvirheitä, joita ihmettelin. Backmanin editoija voisi vähän skarpata.
Ihan hyvä kotimainen dekkari. Mukava lukea tuttuihin maisemiin sijoitettua tarinaa. Toki, dekkarimaiseen tyyliin, osa juonenkäänteistä ja asioiden selityksistä tuntuu melkoisen utopistisilta. Ei se silti kesälukemisen rentouttavuutta alenna.
Tiedän olevani nyt pilkunviilaaja, mutta minua häiritisi lukiessani muutamat, sinänsä pienet, joko oikoluku- tai huolimattomuusvirheet kirjassa. Kirja on alunperinkin kirjoitettu suomeksi ja muutamassa kohdaas oli huonoa kieltä. Ja ne kohdat eivät olleet ns. tyyliseikkoja tai tehokeinoja. Lisäksi yksi pieni yksityiskohta oli virheellinen: aiemmin kirjassa sanottiin yhtä ja loppupuolella toista pienestä yksityiskohdasta. Varsinkin tästä jälkimmäisestä tuli tunne, että oikoluku ja oikoluvun tarkistaminen on tehty kovin kiireessä.
Olen nähnyt kommentteja, että kirja kaipaisi tiivistystä dekkarijuonen osalta, ja ehkä niin onkin, mutta itse nautin kirjan tunnelmasta, kesäpäivistä saarella ja Saanan kiinnostuksen heräämisestä kirjailijan vaimon onnettomuuteen. Jos haluat vain sen dekkarin jossa tutkitaan rikosta ja sillä hyvä, ehkä tämä Backmanin sarja ei ylipäätään ole aivan paras sinulle, mutta jos haluat kirjan joka yhdistää dekkarin ja kesää tunnelmoivan kirjan, tämä toimii.
Valitettavasti Saana Havas -sarjan neljäs osa vaikuttaa hutiloiden editoidulta. Kirjassa oli paljon pieniä, esimerkiksi välimerkkeihin liittyviä virheitä, sekä muuten vaan kökköjä lauseita. Väkisinkin tuli vaikutelma, että kirja oli kirjoitettu yhden kerran, eikä kirjailija itse saati kukaan muu ollut viitsinyt ajatuksella lukea sitä läpi vaan teos kiirehdittiin painoon. Jo näiden takia lukukokemus kärsi, on vaikea pysyä immersiossa kun huono (tai kokonaan olematon) editointi antaa ymmärtää, ettei kirjaan ole viitsitty panostaa. Huomasin jo aiemmin kirjassa myös pieniä epäloogisuuksia (luokkaa henkilön sanotaan ottavan kupin ja kaatavan itselleen kahvia yhdessä lauseessa, ja parin kappaleen päästä uudelleen), jotka kuitenkaan eivät liittyneet juoneen, joten ne oli helppo sivuuttaa.
Kuitenkin ihan loppupuolella kirjassa on nimenomaan murhamysteerin ratkeamiseen liittyvä selvä virhe, joka ärsytti tosissaan. Piti ihan palata kirjassa taaksepäin tarkistamaan, olenko muka lukenut väärin, mutta ei, kyllä tämä on ihan ilmiselvä virhe. Oletan, että Backmanilla oli ollut eräästä yksityiskohdasta kaksi vaihtoehtoista versiota mielessä, joista yksi liittyi toiseen juonenpätkään ja toinen toiseen. Vahingossa molemmat päätyvät lopulliseen versioon. Välimerkkivirheet sikseen, mielestäni tällaisia mokia ei dekkarissa saa olla. Tulee sellainen "you had one job" -tunne: tällaisen kirjan keskiössä on murhamysteeri ja siihen liittyvät vihjeet. Muu rakentuu niiden ympärille. Vaikka muualle jäisi epäloogisuuksia, murhaajan paljastumisessa keskeisissä seikoissa ei saa olla virheitä.
Tämä kaikki on harmillista, koska olisin sekä voinut että halunnut pitää kirjasta. Uudet hahmokuviot ovat ihan okei ja selvästi tässä pedataan sarjalle myös jatkoa. Toivoisin, että tämä osa saisi kritiikkiä hutiloinnista, jotta seuraava olisi parempi. En ole kuitenkaan toiveikas, harva arvostelija täällä vaikuttaa kiinnittäneen asiaan huomiota tai pitäneen sitä mainitsemisen arvoisena.
Rakastin tän kirjan kesätunnelmaa, sopi täydellisesti luettavaksi alkukesän lämpiminä päivinä! Muutenkin tykkään tästä koko sarjasta, kirjoissa on kivan kotoinen fiilis. Juoni oli osittain vähän ennalta-arvattava, mutta ei se lukukokemukseen juuri vaikuttanut.
Tykkäsin! Kiehtovat miljööt niin Nizzassa kuin etenkin Kaunissaaressa, jonka tunnelmista nautin. Rikostarinatkin olivat kiinnostavia ja pitivät otteessaan. Suosittelen!
hyvä, jotenkin tän kirjailijan kirjat on aina koukuttanut. nopea ja helppo lukea ja helposti seurattava juoni. ei ehkä niin hyvä kun eka, mut hyvä kesälukeminen
Kirjassa on hyvä juoni ja jännää on välillä. Huono viimeistely ärsyttää ja jäin vähän jumiin virheiden ja huolimattomuuksien etsintään eli siksikin ne häiritsivät liikaa. Jotkut lauseet olivat ihan turhia, enemmän sekoittivat kuin antoivat jotain itse tarinalle. Mietin, laittaako kirjailija tahallaan kirjoihinsa virheen meidän lukijoiden löydettäväksi? Ainakin ekassa (muistaakseni) oli virhe liittyen kuplavolkkariin ja tässä juonenkin kannalta ihan merkittävä virhe loppupuolella. Sarjan kirjoilla on tyylikkäät nimet, joten seuraavaa mielenkiinnolla odottamaan!
Salla on sen verran toipunut edellisen kirjan seikkailuista ja niihin liittyvän podcastinsa laatimisesta, että miettii jo seuraavaa tarinaa kerrottavaksi. Ihan hyvää aihetta hän ei vielä ole keksinyt, mutta ollessaan tätinsä kanssa auttamassa tämän ystävää vanhan saaristotalon kunnostamisessa, hän kuulee saarella jo kymmeniä vuosia sitten tapahtuneesta tapaturmaisesta kuolemasta. Kuuluisan kirjailijan tuore puoliso oli pudonnut sodanaikaisesta tulenjohtotornista kuolemaansa. Salla kiinnostuu tapauksesta (ehkä hiukan hentoisin perustein, alussa ei ole oikein mitään järjellistä syytä olla epäillä muuta kuin onnettomuutta). Hän alkaa kysellä asiasta ja kuolleesta naisesta paikallisilta ihmisiltä, muta monet eivät tästä halua keskustella. (toisaalta tapahtumista on jo n 40 vuotta, ihme että kukaan edes mitään muistaa). Mitä enemmän hän asiaa selvittää, sitä salaperäisemmältä (tietysti) asia alkaa vaikuttaa. Samaan aikaa Sallan poikaystävällä, Janilla, on sarjamurhaksi kehittynyt tapaus selvitettävänä. Iäkäs rikas suomalainen taidekeräilijä on ammuttu Nizzassa. Jan matkustaa paikalla uuden (ja kauniin) työparinsa kanssa. Ranskan poliisi pidättää pian miehen puolison, mutta Jan epäilee, että asia ei ole niin yksinkertainen. Kun Suomessa murhataan Nizzassa tapetun miehen vanha tuttava tavalla, joka todistaa tapauksien liittyvän toisiinsa, Ranskan poliisikin uskoo, että puoliso ei ollut syyllinen. Tarkemmissa selvittelyissä löytyy viitteitä siitä, että murhat liittyvät 70-luvun lopun tapaturmaiseen kuolemaan, jossa kulttuuripiirien juhlissa lupaava nuori taiteilija putosi ikkunasta. Hänen yhtenä poikaystävänään oli tuolloin nuori lupaava kirjailija, joka tietysti osoittautuu olevan sama, kuin saarella kuolleen naisen puoliso. Sallan ja Janin tapaukset lopulta siis kiertyvät olemaan toisiinsa liittyviä, tietenkin. Kirja on samalla tyylillä kuin aikaisemmatkin kirjoitettu ja paikoitellen aika hitaasti, leppoisaan tahtiin, etenevä. Järisyttävän epätodennäköisistä sattumista huolimatta juoni on kiinnostava, vaikkakin juuri epätodennäköisyyksien vuoksi välillä vähän ärsyttävä. Salla se aina myös onnistuu järjestämään itsensä vaaranpaikkoihin… Murhaajan motiivi ei ehkä ollut kaikkein vakuuttavimmasta päästä. Myöskään ne vanhemmat kuolemantapaukset eivät todennäköisesti oikeasti tuomioihin olisi johtaneet, murhaksi niitä tuskin olisi voitu mitenkään saada luokiteltua, siihen kun tarvitaan paljon harkintaa ja/tai raakuutta. Tapon syyteoikeus olisi jo vanhentunut. Mukavaa mökkimatkojen kuunneltavaa kirja oli kuitenkin.
Mulla on muutama ongelma tai haaste tämän sarjan kanssa. Ensimmäisestä osasta pidin paljon, seuraavat kaksi meni vähän ohi, eikä niistä jäänyt paljoa mieleen. Jäikin semmonen fiilis, että jatkanko sarjan parissa ollenkaan. Nyt kuitenkin tämä neljäs osa yllätti taas ihan positiivisesti ja tähän oli saatu ihan koukuttavia elementtejä.
Sivumäärä näissä on omaan jännityksen nälkään hieman pitkä ja näin ollen saatan tylsistyä matkan varrella. Olen myös kuunnellut näistä osan ja vaikka Sanna Majuri on oikein hyvä lukija, ei hän mielestäni sovi tämän sarjan lukijaksi tai ei ainakaan yksinään. Tähän olisi pitänyt ehdottomasti saada ainakin kaksi lukijaa.
Se miten juonikuvioiden puolesta Saana joutuu aina murhaajien ja jännityksen keskelle, ei ole useamman osan verran enää uskottavaa mutta toisaalta, tarvitseeko kaiken olla aina ihan uskottavaa. Jos tätä sarjaa ei ihan yhteen pötköön lue, kokemus on varmasti parempi.
Elina Backmanin dekkarissa Kuinka kuolema kohdataan jaetaan ruusuja. Dekkari on neljäs sarjassa, jonka päähenkilö on toimittaja Saana Havas. Sarjan rikostutkijana toimii Saanan miesystävä Jan Leino. Jan sai tällä kertaa uuden poliisin tiimiinsä, Rynkyn, joka puhui myös ranskaa. Kielen osaaminen tuli tarpeeseen, kun Nizzassa oli tapettu suomalainen mies, ja Jan ja uusi kollega matkasivat tutkimaan tapausta.
Saana matkasi pariksi viikoksi Inkeri-tädin kaverin saaristolaismökille. Alkuun talkootyöt veivät koko ajan, mutta sitten Saana kiinnostui eräästä vuonna 1985 tapahtuneesta kuolontapauksesta, joka selvästi vaivasi saaren pitkäaikaisia asukkaita. Siitähän saisi tehtyä seuraavan podcastin.
Saana on taitava ratkomaan rikoksia. Tälläkin kertaa hän joutui maalilinjalle. Eikä siinä kaikki, vaan poliisit saivat jälleen kaupan päälle yllätysrikollisen Saanan tutkimusten ansiosta.
Näitä Elina Backmanin true crime -podcasteja tekevästä Saana Havaksesta ja hänen KRP:ssä työskentelevästä poikaystävästään Jan Leinosta tehtyjä cosy crime -romaaneja ei ehkä kannata lukea/kuunnella kaikkia peräkanaa, sillä rakenteiden kaavamaisuus nousee liikaa näkyviin. Yksittäisinä romaaneina ne ovat kuitenkin sujuvia ja mukaansatempaavia. Ajassa etenevässä romaanisarjassa on siirrytty juhannukseen 2020 ja lukija hämmästelee, ettei teoksessa ole yhtäkään mainintaa silloin maailmalla jyllänneestä viruksesta ja sen aiheuttamista rajoituksista. Romaani sijoittuu Kotkan idylliseen saaristoon vähän samaan tapaan kuin ruotsalaisessa Sandhamn-sarjassa, vaikka tapahtumat lähtevätkin liikkeelle Ranskan aurinkorannikolta.
Backman kuvailee tapahtumia, tilanteita ja paikkoja niin todentuntuisesti, että oli helppo kuvitella itsensä mukaan paahteiseen etelä-Ranskaan, kulttuuriväen juhliin 70-80-luvulle ja Kotkan saaristoon. Lähihistoria ja nykypäivä kietoutuvat vaivattomasti keskenään, ja eri juonenkäänteet tukivat toisiaan. Koukuttava monikerroksinen tarina kekseliäine murhineen ja käänteinen, missä jännitys tiivistyy herkullisesti asteittain!
Oli puhdasta sattumaa, että tämä juhannukseen ajoittuva dekkari osui omaan juhannusviikonlopun lukupinooni. Sopi toki muutenkin tunnelmaltaan kesälomaan, ei mikään raaka murhatarina, vaan aika leppoistakin elämää Kotkan saaristossa. Mysteeri oli osin ennalta-arvattava, mutta yllättäviäkin käänteitä ilmeni.
Mielestäni Backman on parhaimmillaan kuvatessaan kulloisenkin sarjan osan miljöötä, tässä Kaunissaarta. Jotenkin tunnelma vain tuntuu lukkiutuvan omaan viipyilevään kuplaansa, jossa viihdyn. Valloittava kesädekkari siis tältä osin!
Neljäs Saana Havas - kirja. Olisiko hieman ohuempi kuin aikaisemmat? Yhtä kaikki, tarina imee ja vetää. Näin kymenlaaksolaisena kiinnostavaa myös kirjan sijoittuminen Kotkaan. Sopivasti jännitystä ja mielenkiintoisia hahmoja. Pidin tarinasta. Toivottavasti tulee jatkoa!
Ihan hyvä, ei tosin yllä samalle tasolle aiempien sarjan teosten kanssa. Paikoin tuntui vähän hutiloidulta (rutkasti kirjoitusvirheitä ja yksi yksityiskohta menee lopussa väärin), ehkä kustannustoimitukseen ja oikolukuun olisi vielä voinut käyttää hieman lisää aikaa.
Alkukesä ja lähestyvä juhannus, idyllinen saari ja murhamysteeri. Ei kai tälle vähempää voi antaa kuin viisi tähteä. Henkilöhahmot tuntuvat jo tutuilta ja oli ilo lukea tämä. Odotan jo seuraavaa.
Aika sutjakkaasti etenevää tarinointia. Loppukohtauksessa on haettu jännärielokuvan lopputunnelmaa. Kaikki nyt ei ihan uskottavaa ole, esimerkiksi noitahommat olisin jättänyt kokonaan pois.