StSää on tullut kuunneltua tokasta levystä asti eli onhan tässä vierähtänyt jo melkein 19 vuotta bändin kyydissä. Joten olihan tuo kiva että tästäkin bändistä kirja saatiin aikaiseksi, ja hyvä kirja onkin. Riekin edellisestä bändistoorista eli Sentencedin tarinasta en saanut ihan niin paljon irti, liekö syynä se että Senarit ei ole koskaan ollu mulle niin läheinen bändi, vai se että jurot oululaiset eivät antaneet itsestään ihan niin paljon. Mutta tässä päästiin jotenkin syvemmälle, ja oli ihailtavaa miten paljon Raivio avasi henkilökohtaisia asioitaan, vaikka ei ole varmasti ollut helppoa käydä niitä pohjamutia myöten läpi.
Kaikki se viinanjuonnin määrä (josta kirjaan päätyi kuulemani mukaan vain murto-osa) mitä rock-elämään ja erityisesti kiertämiseen kuuluu oli melkoista luettavaa, ja pohdinnat siihen liittyen laittoivat miettimään myös omaa suhtautumista alkoholiin ja juhlimiseen. Kirjan hämmentävintä antia (syntikoista kieltäytyneen Bogrenin lisäksi, wtf, melkoinen tuottaja) oli tosin se aivan uskomaton kommunikointiongelmien määrä mikä sivuilta paistoi, mietin välillä että miten tää bändi on ees ollu olemassa näin kauan kun kaikki vaikeat keskustelut vaan ignorataan ja vaan purraan hammasta vaikka olis kuinka perseestä, valitettavan perisuomalaiseen tyyliin. Onneksi kuitenkin homma vielä jatkuu kaikkien vaikeuksien ja miehistönvaihdoksien jälkeen, koska oletettavasti Raiviolla on vielä musiikillisia tarinoita kerrottavanaan ja hyvä niin.
Eli jos tykkäät bändistä niin lue, tai jos muuten musakirjat kiinnostaa niin kannattaa tsekata myös, on tää kuitenkin sieltä kotimaisten hevihistoriikkien parhaimmasta päästä.