Joomahullu päevaraamat on tõupuhas kultuseraamat. See Juha Vuorise päevikuvormis netti kirjutatud absurdne ja siiralt räme kolehuumori õieke saadab väikekodanlikud väärtushinnangud pikalt ning paneb naerulihased tõsiselt proovile.
Raamat on Soomes olnud meeletult edukas, see on tõlgitud norra ja rootsi keelde ning loo järjed on samuti müünud lausa pagana hästi. Juha hingekriipivalt kaunist elu vürtsitavad koomiksikunstnik Pastori Kärme kauniõieliselt sitad pildid.
Olen tämänkin lukenut aikaisemmin ja silloin muistan pitäneeni kirjasta. Nyt ilmeisesti olen tullut vanhaksi tällaisille kirjoille, koska en oikein pitänyt kirjasta. Tunnustan että muutaman kerran naurahdin jutuille mutta suurimmaksi osaksi kirja herätti pelkkää myötähäpeää kirjoittajaa kohtaan joka yrittää kovasti olla muka hauska. Alun jäykkyys kirjoittamisessa oli myös aika puuduttavaa, loppua kohden kirjoitustyyli muuttui rennommaksi ja jouhevammaksi. En tiedä, jollain tavoin jotkut jutut vaikuttivat hyvin vanhoilta ja kuluneilta - onhan toki kirjan kirjoittamisestakin jo aikaa mutta selkeästi näkee millaisessa ajassa kirja on kirjoitettu.
EDIT: Nyt luin kirjan toistamiseen geokätköilymysteerin takia ja ajatukset aika samoja kuin mitä tuossa olinkin kirjoittanut. Sijoitin kirjan Helmet- haasteeseen 2023 kohtaan numero 47. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. Pariksi tälle luin toisen osan juoppis-sarjaa.
I get the main character is a drunk. I am not trying to be judgmental with folks who have a drinking problem. Let not try to sugar coat this. Animal abuse is never right. 🇺🇸🤙
Algus oli isegi naljakas aga mida lõpupoole seda enam hoog maha käis. Esiteks see tobe meta-teema katuselt pildistava ajakirjanikuga, kes Juha päevikut wõrku paneb. Teiseks sõber Kristjan, kes oli muarust liiga igavaks idioodiks tehtud ja lõpuks asjade lõputu kordamine. Ma olen ka kuram joodik, vbl ei joo küll niipalju aga minuarust oleme meie Ovega märksa lõbusamaid seiklusi või kohtumisi napsutamiste käigus läbi elanud. Juhal oli enamasti peo tipuks see kui keegi sittus end täis või oksendas potti ilma potikaant tõstmata. Viimased sada lehte keerasin ilma mingi muigeta, kepp ja rops, kepp ja rops. Mõned seigad tuletasid ka liiga valusalt mõningaid ebaõnnestunud pidusid meelde (et kohe pilt tasku ja ärkad alles hommikul). Võibolla oleks huvitavam olnud kui kirjeldatud sündmused ja sopajoodikud oleksid täiesti audentsed aga praegu oli toimuv segatud absurdi ja väljamõeldisega. Näh, ei meeldinud, pigem loen Paasilinna märksa andekamate joodikute tegemisi.
Luin pitkään ja hartaasti tätä teosta. Huomasin melkein heti alusta lähtien, että kirjan sisällön luonteen vuoksi, minun kannattaa lukea tätä teosta pienemmissä pätkissä. Pidemmissä lukujaksoissa olisin "ehkä" kyllästynyt kirjan tarinaan. Sopiva ympäristö lukemiseen oli ehdottomasti kylppäri, siis silloin kun istuin pöntöllä tyhjentämässä peräsuoltani. Ajan mittaan huomasin myös sen, että kirjan kanssa oli paljon mukavampaa mennä paskalle kuin ilman kirjaa. Pari kertaa unohdin kirjan, ja oivalsin tämän liian myöhään. Silloin vitutti armottomasti. Opin myös sen, että ummetuksesta kärsiessäni, kun sain lukea kirjaa pitempään, luonnollisista syistä, niin iloitsin valtavasti siitä ummetuksestani. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka osaavat lukea. He ja ne, jotka eivät osa lukea. on viestini seuraava: opetelkaa saatana lukemaan!! Oikeastaan mielessäni olisi kirjan "my rating" ollut 3 1/2, mutta pyllistin, ...öö...eh...eiku pyöristin luvun ylöspäin neloseen.
This book was not for me. Not one bit. I'm tempted to call it utter shite, because there is no point in this novel – except to laugh at an alcoholic young man and his fellow drunks getting into all sorts of scrapes whilst intoxicated. It's screwball humour mixed with toilet humour; I laughed twice, maybe. The book is an interesting publishing phenomenon–having sold as much as it has and being first published online–, but it most definitely isn't a title I'd include in the "100 Books You Must Read".
Olihan tämä aikamoista luettavaa, mutta sitä ei voi kieltää, että nostalgia-arvoa tällä on 5/5. Ihan kaikki lukijat eivät taida tietää, millaista elämä ennen älypuhelimia oli: Kyläiltiin ilmoittamatta toisten luona, ajantappamiseksi luettiin kotoa löytyviä kirjoja ja lehtiä sekä vierailtiin kirjastossa, jos tarvittiin tietoa. Filmirullat vietiin kehitettäväksi tunnin kuvaan, ja kuvia odotellessa käytiin juomassa yhdet lähipubissa.
Muistan itse selailleeni kirjaa ystäväni luona joskus vuosina 2005–2007, mutta nyt vasta päätin lukea sen kunnolla kannesta kanteen. Pidin tätä aivot narikkaan -tyyppisenä iltalukemisena tasapainottamaan kuormittavaa työtä. Juuri tähän tarkoitukseen sopiva. Ja suodattamalla hyvä tulee – maailma on muuttunut parinkymmenen vuoden aikana reippaasti, ja ihan kaikki ei menisi nykyään läpi.
Voisin vaikka vannoa, että ”kaatua omaan nokkeluuteensa” -sanonta pohjaa juuri tähän kirjaan. Pikku-Juhan filosofiahan on, että hänelle ei kettuilla, ja tätä ideologiaa noudattaessaan antisankari kaatuukin omiin nokkeluuksiinsa sitä itse huomaamatta. Don Quijoten tavoin Juhakin käy jatkuvaa taistelua vääryyttä vastaan ja elää omassa houremaailmassaan.
Pakkohan se oli tämäkin ”klassikko” joskus lukea. Ja tarina alkoikin ihan huvittavan räväkästi. Mutta sitten kun koko kirja sivu toisensa perään oli sitä samaa koheltamista, alapääjuttuja, ihmiseritteitä ja kiroilua, niin alkoi jo vähän riittää. Ei enää naurattanut, eikä yllättänyt. Kirjan meriitiksi kuitenkin laskettakoon, että se kuvaa - joskin (toivottavasti) liioitellen - ihmisryhmää jonka sielunmaisemaan harvemmin kirjoissa käsitellään, sekä se, että Vuorinen on varmaan tällä, sekä muilla sarjan teoksilla, saanut sellaisia ihmisiä lukemaan, jotka muuten eivät kirjaan tarttuisi.
Lisäksi ärsytti että Bookbeatin versiosta (sekä E-kirja että äänikirja) puuttui paljon mitä painetussa kirjassa on. Onko tästä olemassa useampia versioita, vai onko Bookbeatissä joku vika? Toisaalta enpä tiedä jäinkö paljosta paitsi jos puuttuvat osat olivat tuota samaa kouhkaamista. Idea tuli pienemmälläkin selväksi.
Kirja, jota ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Kirja, jonka huumori perustuu täysin känni/olen-pohjalla meininkiin.
Ostin aikanaan tämän kirjan ns. kevyeksi luettavaksi, koska samaan aikaan allekirjoittaneella oli työnalla aika "raskasta" luettavaa. Tietyllä tapaa suomalainen känni/olen-pohjalla huumori uppoaa meikäläiseen, mutta silti kirjan lukemiseen meni tuhottoman paljon aikaa (Kirjan kun lukasee ihan muutamassa päivässä). Ehkä luulin kirjaa humoristisemmaksi ja kevyemmäksi mitä se todellisuudessa on.
En vielä tiedä kantaako kirjan tahi kirjasaagan idea niin pitkälle, että jaksaisin lukea seuraavia osia. Kumminkin kirjan laatu on aika lailla ei huono, mutta ei hyväkään pohjalla. Enkä myöskään tule lukemaan tätä kirjaa enään uudelleen, koska tuskin se antaa mitään uutta toisella lukukierroksella.
Kuuntelin tämän äänikirjana. Tai no, enemmän ja vähemmän. Kuuntelin työmatkoilla, saatoin välissä välillä nukahtaakin. Mutta eipä se kauheasti haitannut.
En oikein pitänyt tästä. Ymmärrän kyllä miksi monet pitävät, olihan se ihan hauska välillä, mutta enimmäkseen jutut vain ärsyttivät kuin naurattivat.
Ei ollut mun juttu, taitaa jäädä muut lukematta/kuuntelematta.
Harmitti myös kun tätä Suplan äänikirjaa oli kai lyhennelty joiltain osin. Kuulemma 90-luvun viittauksia oli jätetty pois jostain syystä. Harmi, koska ne olisivat voineet olla mielenkiintoisinta antia koko kirjassa.
Toimisikohan elokuvana paremmin? Ehkä se pitää kuitenkin vielä katsoa...
The book covers one year and one week in a life of Little Juha, who spends these days mostly drinking and fucking. He`s very good in both activities, so he always gets drunk and all ladies try to get into his pants. He doesn`t work, so he`s got plenty of time for vomiting and shitting, and he also has an idiot best friend with two or three weird comrades. That`s pretty much it. According to this book, vodka and beer are massively popular among Finnish people, and Finnish women are really easy to get. Kind of boring.
Hauskojakin kohtia löytyi, ensimmäiseltä kolmannekselta lähinnä, mutta toisteisuus vei maun viimeistään loppupuoliskosta, kun aiheet ja vitsit pyörivät samojen kaavojen ympärillä koko kirjan. Ehkä voisi antaa kaksi tähteä niistä alun nauruista ja helppolukuisuudesta, "ihan ok", mutta kun en kokonaisuudesta niin välittänyt, ollaan rehellisiä.
Suosittelen jätkähuumorista pitäville. Oli tällä hetkensä.
I started this by mistake to improve my Finnish.. I learnt so many slang words which probably I never use.. In some parts I laughed, but was mostly shocked about how many words there are for intimate body parts.. Slightly worried about the writer and his imagination. Yoga an astrology parts were a refreshing surprise :) I probably didnot understand every detail..
Täisjama. See, et pea igas teises lauses kasutatakse sõnu, mida tavaliselt tekstis tärnidega asendatakse, ei tee sitast saia. Nojah, sai ülevaate mingit liiki alkohoolikute elustiilist ja fantaasiatest - roppused, seks ja nõmetsemine. Ometi ma uudishimust selle trükise ju raamatukogust võtsin ja lugesin – kuna mitmelt poolt olin kuulnud ebamääraselt arusaamatuid vihjeid sellele üllitisele.
Midagi sellist ei oleks ma kindlasti ette kujutanud. Lugesin et veenduda, jäin ellu, väga omapärane, soovitan. Soomlased on raamatusarjast filmi teinud. Olin vaimusilmas peategelasest oma pildi loonud aga filmi vaadates lagunes see koost. Olin veidike üle pingutanud.
Was habe ich gelacht. Das ist natürlich teilweise sehr stumpf geschrieben, aber mit so einem naiven und strunzdummen Humor, den ich sehr mag. Politisch korrekt ist das natürlich auch nicht, aber wer gern über sehr überspitzten Herrenwitz lacht, sollte sich das ruhig mal reinziehen.
Varsinkin alussa oli vaikea lukea kun ei kirja meinannut pysyä kädessä ja silmistä valui vesi. Loppua kohden kuitenkin tuntui että ideat loppui ja jutut toisti itseään.
Onpa kirjailijaliitossa niuhoa väkeä kun Vuorista ei hyväksytä jäseneksi.. Alapäähuumorin klassikko, naurua oli vaikea pidätellä. Jatko-osia en taida kuitenkaan lukea.