What do you think?
Rate this book
Väritrilogia #2
Musta
Maria Matinmikon Musta on kolmiosaisen kokonaisuuden toinen osa, jatkoa esikoisteokselle Valkoinen. Valkoinen voitti Yleisradion jakaman Tanssiva karhu -palkinnon vuonna 2012.
- GenresPoetry
87 pages, Paperback
First published January 1, 2013
29 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
Read
July 29, 2020Maria Matinmikko: Musta
Maria Matinmikon runoproosa/proosaruno/poetiikka on ihan oma lajinsa, jonka ominaispiirteistä yritän ottaa selvää teos kerrallaan. Tutkittavaa riittää. Tyhjentymätöntä piisaa.
Musta kietoutuu mustan kautta, joka voi olla kuolema, mutta yhtä hyvin jokin muu mustana elämässä ilmenevä.
Tästä teoksesta mieleeni jää erityisesti kuvaus synnyttävästä lehmästä, jonka väkevyys sai huoneeni haisemaan navetalle ja verelle. Tekstin 'Mummon kuolema' myötä palasin omaan mummolaani ja niihin hetkiin, kun kahvia juotiin pienistä kahvikupeista. Oma mummoni tykkäsi nimetä kahvikuppisarjat ja hänen kaapistaan löytyi mm. adjutanttikupit, joita astetta hienommat olivat presidenttikupit.
"Kaipaan sitä tolkutonta kahvin keittämistä. Mummon kahvikupit olivat pieniä, juuri sellaisia kuin niiden pitää ollakin. Kahvi tuntuu arvokkaammalta pienestä kupista juotuna."
Kokoelman alussa viiden eri runon kautta rakennetaan ruumista ja ruumiseen teos myös päättyy - jopa niin, että ruumiin viimeisin esiintymä on sijoitettu Mustan lopussa olevan sisällysluettelon jälkeen. Alun ruumisesiintymien jälkeen alkaa jakso, joka on saanut nimekseen Romaani. Näin romaani ikään kuin syntyy ruumiista. Matinmikko kyseenalaistaa jälleen runon ja romaanin erillisinä muotoina. Ruumis on runo on romaani on ruumis.
Minusta tuntuu, että Musta on tarkoitettu ihan harvinaisen vähän tulkittavaksi. Se ei ole puute.
"Ruumiin pimeys on pikimustaa. Itsessään vaeltava ja alati hereillä oleva pimeys. Mysteeri."
Maria Matinmikon runoproosa/proosaruno/poetiikka on ihan oma lajinsa, jonka ominaispiirteistä yritän ottaa selvää teos kerrallaan. Tutkittavaa riittää. Tyhjentymätöntä piisaa.
Musta kietoutuu mustan kautta, joka voi olla kuolema, mutta yhtä hyvin jokin muu mustana elämässä ilmenevä.
Tästä teoksesta mieleeni jää erityisesti kuvaus synnyttävästä lehmästä, jonka väkevyys sai huoneeni haisemaan navetalle ja verelle. Tekstin 'Mummon kuolema' myötä palasin omaan mummolaani ja niihin hetkiin, kun kahvia juotiin pienistä kahvikupeista. Oma mummoni tykkäsi nimetä kahvikuppisarjat ja hänen kaapistaan löytyi mm. adjutanttikupit, joita astetta hienommat olivat presidenttikupit.
"Kaipaan sitä tolkutonta kahvin keittämistä. Mummon kahvikupit olivat pieniä, juuri sellaisia kuin niiden pitää ollakin. Kahvi tuntuu arvokkaammalta pienestä kupista juotuna."
Kokoelman alussa viiden eri runon kautta rakennetaan ruumista ja ruumiseen teos myös päättyy - jopa niin, että ruumiin viimeisin esiintymä on sijoitettu Mustan lopussa olevan sisällysluettelon jälkeen. Alun ruumisesiintymien jälkeen alkaa jakso, joka on saanut nimekseen Romaani. Näin romaani ikään kuin syntyy ruumiista. Matinmikko kyseenalaistaa jälleen runon ja romaanin erillisinä muotoina. Ruumis on runo on romaani on ruumis.
Minusta tuntuu, että Musta on tarkoitettu ihan harvinaisen vähän tulkittavaksi. Se ei ole puute.
"Ruumiin pimeys on pikimustaa. Itsessään vaeltava ja alati hereillä oleva pimeys. Mysteeri."
February 25, 2022
Maria Matinmikon väritrilogian avausosa Valkoinen (ntamo, 2012) sai laittamaan trilogian muutkin osat varaukseen. Seuraava oli tämä Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013). Onko tämä nyt sitten ylipäänsä runoutta? Kustantajan puolesta tätä kuvaillaan fragmentaariseksi romaaniksi. Ehkä tämän voi kuitenkin proosarunoudeksi laskea, sen verran runollista teksti on. Romaanina tätä voi yrittää lukea, mutta ei se ihan helppoa ole.
Mutta se määritelmistä. Mitä tämä sitten on syönyt? Teos koostuu "Romaani"-nimikkeen saaneesta kolmiosaisesta kokonaisuudesta, jota ympäröi kuusi "Ruumis"-nimen saanutta lyhyttä tekstiä. Näissä tekstissä näkyy sitä teoksen nimen mustaa.
Romaaniosuuden tekstissä "Mustuus" ajatus syvenee. "Mustuus kulminoituu kahden ulottuvuuden väliin: maan mullan ja silinterihatun. Näiden välissä toteutuu hiilinen, rakeinen, silkkinen ja rytmikäs mustuus.". Kaikki multaisuus ja maanläheisyys henkii maatumista ja kuolemaa, mutta kuolemaa ennen kaikkea maaksi palaamisen merkityksessä.
Romaanissa on menneiden muistelemisen tuntua. Puhutaan maaseudusta, kylästä, kuolevasta mummosta, jonka tolkutonta kahvinkeittoa muistellaan lämmöllä. Keskeltä löytyy pitkä teksti lehmän synnytystuskista, vaikeasta vasikan kuolemaan johtavasta poikimisesta. Fragmentti on täynnä limaa, verta, elämää ja kuolemaa, se on groteskia ja kiertelemätöntä tekstiä.
Mustan on julkaissut Mahdollisen kirjallisuuden seura, joka tutkii ja laajentaa proosailmaisun keinoja. Se onkin oiva koti tälle kirjalle, joka asettuu jonnekin runouden ja romaanikirjallisuuden rajamaastoon. Eipä tämän äärellä oikeastaan kannata muuta kuin ihmetellä, että näinkin voi kirjoittaa ja tällaisista aiheista. Musta on oikein viehättävä pieni teos, josta siirryn mielenkiinnolla trilogian päätösosan pariin.
Mutta se määritelmistä. Mitä tämä sitten on syönyt? Teos koostuu "Romaani"-nimikkeen saaneesta kolmiosaisesta kokonaisuudesta, jota ympäröi kuusi "Ruumis"-nimen saanutta lyhyttä tekstiä. Näissä tekstissä näkyy sitä teoksen nimen mustaa.
Ruumiin pimeys on pikimustaa. Itsessään vaeltava ja alati hereillä oleva pimeys. Mysteeri. Asumus. Itsestäänselvyys. Sisäpuolen vieraus, elämää kannatteleva tuntemattomuus, minun ruumiini.
Romaaniosuuden tekstissä "Mustuus" ajatus syvenee. "Mustuus kulminoituu kahden ulottuvuuden väliin: maan mullan ja silinterihatun. Näiden välissä toteutuu hiilinen, rakeinen, silkkinen ja rytmikäs mustuus.". Kaikki multaisuus ja maanläheisyys henkii maatumista ja kuolemaa, mutta kuolemaa ennen kaikkea maaksi palaamisen merkityksessä.
Romaanissa on menneiden muistelemisen tuntua. Puhutaan maaseudusta, kylästä, kuolevasta mummosta, jonka tolkutonta kahvinkeittoa muistellaan lämmöllä. Keskeltä löytyy pitkä teksti lehmän synnytystuskista, vaikeasta vasikan kuolemaan johtavasta poikimisesta. Fragmentti on täynnä limaa, verta, elämää ja kuolemaa, se on groteskia ja kiertelemätöntä tekstiä.
Aika ei kulje eikä kierrä. Se on laakeaa kuin iho, pelto tai uni. Kellumme ajassa ja samalla luomme sitä. Vanha ihminen taitaa olla vuori. Kerrostunutta tiiviiksi puristunutta aikaa. Sellainen arvokas ulottuvuus. Nuoruus voi olla niin typerää ja itsekästä. Vanhuus vastustaa kiirettä. Se puskee sitä voimalla kauemmas.
Kun ihminen kuolee, tapahtuu jotain, mitä toinen ihminen ei voi kuvailla eikä tietää.
Mustan on julkaissut Mahdollisen kirjallisuuden seura, joka tutkii ja laajentaa proosailmaisun keinoja. Se onkin oiva koti tälle kirjalle, joka asettuu jonnekin runouden ja romaanikirjallisuuden rajamaastoon. Eipä tämän äärellä oikeastaan kannata muuta kuin ihmetellä, että näinkin voi kirjoittaa ja tällaisista aiheista. Musta on oikein viehättävä pieni teos, josta siirryn mielenkiinnolla trilogian päätösosan pariin.
Read
April 21, 2019"Haljenneen ajan hiussuortuvissa ja hakkuualueilla tanssitaan hullun tanssia. Torvisoittokunta on saapunut säestämään. Maa palaa, eläimet kuolivat jo. Naapuri ilmestyy samettiin kietoutuneena. Elämäni talvet laskeutuvat eteeni levyinä. Joku ajaa muuttoautoa, kuvittelee vielä. Pohjoisnapa, etelänapa. Miten kulunutta. Tämä maailma alkaa pikkuhiljaa - -"
luin suuren osan univajeisena metsäkalliolla istuskellen, mikä vahvisti lukukokemuksen vakuuttavuutta. erittäin hyvä, lisää näitä.
luin suuren osan univajeisena metsäkalliolla istuskellen, mikä vahvisti lukukokemuksen vakuuttavuutta. erittäin hyvä, lisää näitä.
Read
May 8, 2017Maisemia muistokuvia proosallista ruumiin osia
Displaying 1 - 4 of 4 reviews