Ihmeköynnös

by Maija Laura Kauhanen

Törkeänhauska, vilpitön romaani siitä, millaista on olla etuoikeutensa tiedostava ihminen riistolle rakennetussa maailmassa.

Suomalainen kirjailija ja nicaragualainen kalastaja juhlivat, rakastelevat, riitelevät ja sopivat paratiisisaarella keskellä Karibianmerta. Ympärillä länsimaiset turistit hurvittelevat köyhässä maassa kuin huvipuistossa. Sitten kulkutauti leviää maailmaan ja rikkoo vuoristoradasta jarrut. Turistit jäävät saarelle jumiin, samaan jamaan paikallisten kanssa.

Ihmeköynnös on autiolla hiekkarannalla hölskyvä tehosekoitin, joka pyörittää autofiktiota ja intersektionaalista feminismiä trooppiseksi smoothieksi. Se on kroonisen reissaajan tilinpäätös ja kirja valkoisuudesta.

Genres: Finnish Literature

383 pages, Hardcover

First published January 17, 2024

Reviews

[Sara · Rating 4 out of 5]

Ah, mikä herkku herkkunen! Sivistynyt, älykäs, erinomaisen viihdyttävä. Toimii loistavasti vertaistukena ja omien ajatusten peilinä monessa asiassa.

Sopiva annos pandemian käsittelyä ja onnistunut näkökulma siihen. Paljon on vettä virrannut ja ihminen muutamassa vuodessa unohtanut.

Erityisen ansioitunut Ihmeköynnös on siinä, miten se onnistui herättämään valtavan määrän muistoja ei vain pandemian alkuajoilta vaan myös omasta nuoruudestani, vieraissa maissa asumisesta ja matkustamisesta, reissaamiseen liittyvistä ajatuksista etenkin suhteessa omaan valkoisuuteen ja etuoikeuksiin ja elämän isoista ja pienistä, eettismoraalisista ja arkipäivän pohdinnoista.

Megasuositus!

[Readerwhy]

Sanotaanpa nyt heti alkuun sen tyyppinen juttu, joka on useimmiten tapana piilottaa tekstin keskiosiin vähän silleen niin kun huomaamattomasti kuin ei sitä sanottu olisikaan tai ainakin niin, että se osuu silmään korkeintaan näön sumentavan silmätipan läpi.

Sanotaan: Ihmeköynnös ei paikoin toimi kovin hyvin romaanina.

Enimmäkseen Ihmeköynnöksessä on kyse teoksen päähenkilön, 30 plus -ikäisen naisen, matkustamisesta ja hänen oleskelustaan Nicaraguassa.

Kauhasen romaani kiertyy matkakertomuksen, luennoinnin (tuttavallisemmin räntin, kauniimmin esseistiikan) ja autiofiktion muodostamaksi palmikoksi.

Joku voisi kutsua Ihmeköynnöstä hybridiromaaniksi, mutta minulle se ei aukene niin. Tilanne on vähän sama kuin jos hybridiautolla kaasutetaan bensan voimalla ja aina sadan kilometrin välein ajetaan kilometrin verran sähköllä.

Tässä yhteydessä toki on sekä hyvä että kohtuullista pitää mielessä, että oli käyttövoima mikä tahansa eteenpäin mennään. Eikä unohdeta myöskään, että yksi mainio kilometri voi olla tärkeämpi kuin sata puuduttavampaa kilometriväliä.



Palataan edellä mainittuun 30 plus -ikäiseen naiseen. Millaisen naisen kuvittelit mielessäsi? Oliko hän musta vai valkoinen? Oliko hän parisuhteessa yhden ihmisen kanssa vai polyamorinen? Oliko hän seksuaalisesti aktiivinen vai epäaktiivinen? Oliko hän laiha tikku vai ei-niin-laiha tikku?

Tunnusta! Edes itsellesi.



Ainakin kerran 30 plus -ikäistä naista puhutellaan nimellä Maija, joten autofiktio voitaneen julistaa pam kolahtaa nuija tämän teoksen lajiksi, kun vielä teoksen päähenkilö toimii teoksen minäkertojana. Lukijasopimus on sähköisesti allekirjoitettu.

Teoksen tekijällä toki on sopimuksesta sanansa sanottavana. Hän ilmoittaa poistavansa itsensä tarinasta toteamalla, että hän ei halua kirjoittaa itsestään.

Halua, haluta, halu.

Halua on Ihmeköynnöksessä paljon. 30 plus -ikäisellä naisella on Nicaraguassa rakastettu, jonka hän on nimennyt Hummerinpyytäjäksi. Tämän lisäksi on monia muitakin, joiden kanssa kertoja halujaan toteuttaa.

Nainen on seksuaalisesti avoin ja häpeilemätön. Seksuaalista sankariainesta, joka vain vähän liioitellakseni uudelleenkirjoittaa feminiinisen version Olavi Koskelan hyppelehtimisistä mättäältä mättäälle Linnankosken Laulussa tulipunaisesta kukasta.



Kertoja paikantaa omaa asemaansa kirjailijana. Hän muistuttaa, että globaali eriarvoisuus on "onnenpotku ja apuraha", valkoisen länsimaalaisen Louis Vuitton -kortti, joka mahdollistaa matkustamisen köyhään maahan kirjoittamaan ja elämään siellä murto-osalla siitä, mitä eläminen maksaa länsimaissa.



"Ja minä lensin tänne elämään pikkurahalla ja kirjoittamaan kirjaa lapsuustraumoista, jotka olin saanut maailman onnellisimmassa maassa."



Intersektionalismi. Valkoisuus. Etuoikeudet.

Olisin kaivannut Ihmeköynnökseltä edellisen rivin kolmikon raaputtamista enemmän kerronnan kuin esseistisempien osuuksien kautta. Nyt jälkimmäiset pistävät esiin kuin länsimaalaisen ranneluut hänen kaaduttuaan liukkaalla kadulla. Ja jos niin kävisikin, että länsimaalainen pysyy pystyssä syntyy vähintään hybridihankauma. Kivulias sekin.

Mutta hetkinen! Hyvähän se on, että töröttää (vaikkakin tarinan kustannuksella), sillä töröttävä tulee huomatuksi.



Kauhasen romaanissa syödään soppaa, jota valkoisten on vaikea niellä, koska valkoisuus on ruokahalun vievä kalvo keittolusikassa.



Astukaamme vaikeaan.

Osa meistä valkoisista on jo oppinut näkemään omaan valkoisuuteen liittyvän syyllisyytensä ja valkoisuuden mukanaan tuomat etuoikeudet. Tai no, näkemään on liian vahva sana, sillä kun tulee vähänkin tiukempi paikka, valkoisuus tekee valitettavan usein itse kunkin edelleen sokeaksi. Tästä näkyvin ja tunnetuin esimerkki Suomessa viime vuosilta on Case Hubara & Lindstedtin ympärillä käyty keskustelu.

Se menee typistetysti näin: ensin me valkoiset väitämme, että olemme tietoisia etuoikeuksistamme. Kun ei-valkoinen esittää näkökulman, joka aiheuttaa meissä epämukavuutta hyökkäämme kiivaasti vastaan etuoikeuksillamme ratsastaen.

Kulttuurinen omiminen on soinen maaperä, jolla askeltaessa menee vähän väliä vettä Hai-saappaaseen. Opettele sietämään paremmin litinää ja märkiä sukkia, muistutan itseäni.

"Olisipa ankeaa, jos kirjallisuudessa olisi vain kirjailijan itsensä näköisiä hahmoja!"

Väärinymmärrys maximum.

Jos lisäksi suureen enemmistöön kuuluva ottaa kuvauksen kohteeksi vähemmistöön kuuluvan on kyse myös ja ennen kaikkea vallasta. En epäile, etteikö tekijällä voisi olla puhtaat ja hyvät tarkoitusperät, mutta niistä huolimatta lopputulos vois olla ... sanotaanko nyt vaikka ... kummallinen ja vähemmistöön kuuluvia alistava.

Kenellä on oikeus kuvata ketä? En tiedä mitään yhtä helppoa vastausta tähän kysymykseen. Olen Sokrateksena.



Kauhanen ei halua kirjoittaa mustaa päähenkilöä tai minäkertojaa, ja hän haluaa välttää nicaragualaisten kuvaamista ikään kuin hän tietäisi, millaista on olla nicaragualainen.

Jep. Sitä ei voi tietää. Tässä kohtaa menee täysin selkeä raja, jonka yli valkoinen länsimaalainen ei vaan pääse. Onko tässä siis esimerkki kauheasta valkoisiin länsimaalaisiin kirjailijoihin kohdistuvasta rajoituksesta?

Jos minulta kysytään, niin en osaa ajatella, että mikään aihe olisi keneltäkään varsinaisesti kielletty. Ihan toinen juttu sitten on, kuinka fiksua on kirjoittaa (/tehdä taidetta) jostakin sellaisesta, josta ei tiedä ja josta ei edes voi tietää. Kuitenkin itsensä hölmöksi tekeminen on täysin sallittua, joten ja niin edelleen ja representaatiot ja nekin vielä ja niin edelleen.

Vaikka Kauhasen esiin nostamat valkoisten etuoikeuksiin liittyvä kysymykset onnistuisikin Ihmeköynnöstä lukiessa sivuuttamaan (silmien sulkemisessa valkoiset ovat usein erinomaisen taitavia) viimeistään koronapandemia osoittaa, että tasan eivät mene lapiot hiekkalaatikolla. Länsimaalaiselle tarjotaan evakuointilentoa, jotta hän voi matkustaa takaisin kotimaahansa, jossa on tarjolla laadukasta sairaanhoitoa. Paikalliset taas ... pysyvät paikallaan olsouhteissa, jotka ovat mitä ovat.



Erityismaininnan Ihmeköynnös ansaitsee vielä siitä, että Kauhanen ei väitä tietävänsä vastauksia hankaliin valkoisuuden tuottamiin ongelmiin, eikä hän ratkaise usein sotkuisiakin etuoikeuksiin liittyviä kysymyksiä valkomurskaimella.

Ihmeköynnös on paksulle paperille painettu kutsukortti keskustelemaan. RSVP.

[Tantti · Rating 5 out of 5]

Tämä kirja kuvasti monessa kohdassa niin törkeän tarkasti omia pyörittelemiäni ajatuksia maailmasta, valkoisuudesta ja feminismistä. Ensimmäiset ikinä ylös ottamani lausahdukset ovat tästä kirjasta (olisi ehkä muistakin kirjousta tullut, mutta nyt oli jo vihkokin hannkittuna enkä voinut lauseiden osuuvuuden vuoksi jättää niitä kirjoittamatta ylös)!

Lempilauseeni oli: "En ole vieläkään päästänyt näistä ajatuksista irti, koska en vieläkään täysin kestä sitä totuutta, jolla minun pitäisi ne korvata". Kylmiksiä edelleen, kun niin hyvin sanoitettua omia ajatuksia.

Tunteiden vuoristorataa tässä myös oli, erityisesti loppua kohden. Kirjoitustyyli oli myös monessa kohti hauska, nauroin ääneen useaan otteeseen. Häpeää myös sai koettua, mutta sellaisella rakastavalla otteella.

Kirjan arvio nousi koko ajan kirjaa lukiessa ja nousi nyt sitten viiteen. Suosittelen vahvasti lukijoille, jotka pyörittävät samoja ajatuksia kuin minä ♥️

[Kaisa · Rating 5 out of 5]

IHANA! Ehkä osuin kohderyhmään paremmin kuin tavallisesti, paljon tuttua ja samastuttavaa, mutta paljon myös herätti ajatuksia (ja vähän häpeää). Vaikkei kirjassa varsinaisesti tapahtunut mitään tai ollut juonta, oikein odotin, että pääsen siihen päivän päätteeksi tarttumaan. Tärkeää pohdintaa valkoisuudesta ja etuoikeuksista, mutta jotenkin lempeällä, empaattisella otteella. Tykkäsin!

[Susa · Rating 2 out of 5]

En nyt jotenkin osannut innostua Ihmeköynnöksestä. Vähän liian nokkela, vähän liian hauska, sellaisella omaan makuuni turhan väkisin tehdyllä eikä luonnollisesti soljuvalla otteella. Sopiva pieni päiväuni maaliskuisesta loskasadevesikaaoksesta, kuitenkin.

[Piita · Rating 4 out of 5]

Olipa omanlaisensa ja hieno! Tarinaa oli tilkitty esseemäisen kerronnan lomaan taidokkaasti ja lukiessa kohtasi kaikkia tunteita, mitä hyvä kirjallisuus nostattaa: riemua, raivoa, uteliaisuutta, häpeää, toivoa, syyllisyyttä ja halua lukea lisää.

[Tuuli · Rating 4 out of 5]

Neljä tähteä ihan jo esim. siksi, että kirjan luettua tuntuu kuin olisi käynyt Pienellä Maissisaarella. Kirjan miljööt ja maisemat, aiheet ja ajatukset jättivät vahvan jäljen ja jäivät mieleen pyörimään. Paljon kaikkea: jopa niin paljon, että ehkä jotain olisi voinut karsia. Rakennekin oli ihmeköynnöksen lailla rönsyävä, välillä menin sekaisin aikatasoissa. Mutta ei se mitään. Omaperäinen ja omaääninen kirja reissaamisesta ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä, valkoisuudesta, etuoikeuksista, seksuaalisuudesta, kehollisuudesta, sekä eräs muistiinpano pandemian alkamisesta.

[Lucy_van_pelt · Rating 5 out of 5]

Olin niin niin väärässä. Luulin kirjaa kannen perusteella genreksi "keski-ikäinen eronnut nainen lähtee voimaantumaan Italiaan."

Kirja on ammattilaistason (yli)analysointia ja "mutta toisaalta" "taas toisaalta" puhkipohdintaa etten voi kuin samaistua ja hihkua riemusta. Aivan. Totaalinen. Bängeri.

Tiedättehän ne valkoiset hyväosaiset hipit jotka reppureissaavat, nukkuvat viidakon ekohotellissa riippumatossa, käyttävät samaa saronkia niin hameena kuin vilttinäkin ja osallistuvat pahojen henkien karkoituskursseille? Teoksen minä-kertoja on tämä henkilö. Koska hän on sentään tiedostava intertekstuaalinen feministi, kipuilee hän asian kanssa RIEMASTUTTAVASTI, samaistuttavasti ja älykkäästi. Hän pohtii maailmaa, valkoisuutta ja mustuutta, etuoikeuksia ja oikeastaan kaikkea.

Alussa pidin tätä ilman muuta satiirina, mutta sitten huomasin kirjalla olevan vilpittömät lähtökohdat. Tosin vähintään itsesatirisointia löytyy roppakaupalla. "Ainakaan en halunnut että kaikki lentäisivät tropiikkiin elämään ympäristöystävällistä elämää väliaikaisesti". "... "vaikka tietenkään sillä, pitääkö joku minua rasistina, ei ole terveysturvallisuuden kannalta merkitystä..."

Kirjan parasta antia on sen sävy. Se on kihelmöivä, hupaisa, naurettava, ärsyttävä, syyttelevä, hieman teinimäinen, nerokas, räävitön, kriiseilevä, osuva. (sävykaveruksia ovat Yellowface, Rejection). Metatasoja kirjassa tarjoillaan isolla kauhalla ja se on ihan karkkia. 

Olenko alleviivannut tarpeeksi että tämä on sekä fiksu ja viihdyttävä? Fantitan tätä kirjaa täysillä. 

"Hänen puheensa nuoli aivojeni poimuja" - tää kirja nuoli aivojeni poimuja!!

[Linda W.]

Ensin luin tätä vähän silmiä pyöritellen. Kertojan etuoikeus ja asenne tuntuivat hieman raskailta enkä lukijana pidä siitä, jos kirjan kieli on kirosanojen täyteistä tai kovin ränttäävää.

Silti Ihmeköynnöksessä oli käsittämätön imu, kirjaa oli pakko lukea koko ajan ja sen maailmaan janosi silloin kun sen äärellä ei ollut.

Aika pian myös ärsyynnys loiveni ja aloin olla vain kiinnostunut. Kauhanen on osannut käsitellä rasismia, valkoista etuoikeutta, läskifobiaa ja länsimaalaisuutta tosi tuoreella ja ihailtavan taidokkaalla tavalla.

Nicaraguaa hän kuvasi niin elävästi, ettei pitkään aikaan tullut edes mieleen googlata miltä siellä näyttää. Myös korona-ajan käsittely oli toimivaa. En ole vielä tähän mennessä välittänyt lukea sen ajan kuvailua, mutta tässä näkökulma oli kiinnostava.

Toivoisin, että monet, varsinkin silmiään pyörittelevät ihmiset, päätyisivät tämän kirjan ääreen!

[Liisa · Rating 3 out of 5]

2,5 tähteä

Tää kirja on ennen kaikkea pohdintaa etuoikeutettujen matkailijoiden matkailusta sekä elämästä usean kulttuurin keskellä. Oivaltavia ajatuksia, nicaragualaista elämänmenoa, yhteiskunnallista ränttiä, heilastelua ja kirjan kirjoittamisesta kirjoittamista.

Ihmeköynnöstä on vaikea analysoida, koska romaanina se ei mun mielestä ihan toimi: rakenne on sekava ja tekstityyppi vaihtelee esseestä päiväkirjaan ja romaaniin. Itselle myös pandemian kuvaus oli väsyttävää läpikäytävää. Kirjan aihe on kuitenkin tärkeä ja teksti sujuvaa, odotan innolla kirjailijalta eheämpää romaania.

"Paidattomien nuorten miesten massa velloi tanssilattialla. Onnellisena huojuva valkoinen meri, kuin lauma tatuoituja hattivatteja ukonilmalla."

[meri]

kirjaston laina-aika tulee vastaan eikä se just nyt oikeastaan haittaa.

[Tupu · Rating 4 out of 5]

Hyvällä tavalla paatoksellista globaalia pohdiskelua oman etuoikeutetun valkoisen perseen, pikemmin perseidemme ympäriltä. Yllätti positiivisesti.

[Tiina · Rating 5 out of 5]

Kauhasen teos on kihelmöivä autofiktiivinen teos, jossa käsitellään etuoikeuksia, rotua, kolonialismia, seksuaalisuutta ja seksiä, turismia ja vaikka mitä muuta intersektionaalisen feminismin linssin läpi. Kirjassa oleillaan Nicaraguassa, tunteillaan, tehdään töitä, ahdistutaan maailmasta. Ihanaa!

Mun mielestä yksi teoksen vahvuuksia on kerronnan kutkutteleva sekoitus faktaa ja proosaa. Kirjassa on onnistunut kerronta ja rakenne; eri aikatasot sopi mielestäni hyvin tekstiin.

Tää kirja on tosi meta; Kauhanen toistaa useasti kuinka ei ainakaan tästä ja tästä kirjoita kirjaansa. Ja just siitä sitten kirjoittaa. Tällainen lähestymistapa tuntui tosi raikkaalta ja viihdyttävältä.

Nauroin ääneen, nyökyttelin, huokailin tätä kirjaa lukiessa. Kauhanen kiteyttää osuvasti monia samoja ajatuksia, joita itsekin olen pyöritellyt. Ihana nähdä niitä kansien välissä!

Voi että viihdyin. Ja propsit sensitiivisyyslukijan käytöstä, joka tässä kirjassa oli (idolini) Koko Hubara. Tästä kirjasta tuli yksi vuoden suosikeista.

[Elsa Kalervo]

Maija Laura Kauhasen Ihmeköynnös on valtavan rohkea ja äärimmäisen henkilökohtainen autofiktiivinen tilitys. Se on globaalissa etelässä matkustelevan suomalaisen valkoisen naisen matkakertomus, joka monin paikoin tunnistaa ja tunnustaa oman ongelmallisuutensa, mutta keskittyy vahvimmin hakemaan hyväksyntää ja oikeutusta kirjailijan omille valinnoille.

Esseistisissä luennoissa ei kaihdeta ottaa käsittelyyn tärkeitä ja monitahoisia aiheita, kuten rakenteellista rasismia, läskivihaa ja länsimaisen turismin tuhovoimaa. Tässä kirjassa kerrontaa lihavoittavia ja aihepiiriä laajemmin avaavia viitteitä muuten piisaa, joten en suosittele kuuntelemaan, vaan nimenomaan lukemaan. Äänikirjassa marginaalin pieni präntti on sivuutettu. Monia aiheita Kauhanen käsittelee virkistävän itsekriittisesti myöntäen samalla, että nyt kirjan sivuille kirjoitetut lausunnot saattavat muutaman vuoden päästä olla auttamatta vanhentuneita. Disclamereita siis piisaa. Kauttaaltaan tätä lukiessa jääkin tunne, ettei montaakaan ajatusta ole ajateltu aivan loppuun saakka. Loppumetreillä tulee epäsuorasti ilmi, että Ihmeköynnös onkin kenties ollut kirjoittajansa terapiakirja.

Kauhanen kirjoittaa rönsyilevästi, pohdiskelevasti ja nokkelasti, mutta romaani ihmeköynnös on vain viitteellisesti. Löyhä draamankaari on nähtävissä lähinnä kertojan suhteessa nicaragualaiseen mieheen, jolle ei ole annettu nimeä, vaan häntä kutsutaan Hummerinpyytäjäksi. Itselleni häiritsevin aihio Ihmeköynnöksessä liittyykin kertojan kuvaukseen hänen suhteistaan mustiin miehiin, joissa ongelmat voidaan kuitata jännittävillä kulttuurieroilla, vaikka huono käytös saattaakin itse asiassa olla universaali ilmiö.

Ihmeköynnöksessä riittää pureskeltavaa ja tämä oli jälleen erinomainen lukupiirikirja, joka herätti keskuudessamme vilkasta keskustelua, muutaman räntin ja syvää pohdintaa.

[Essi Tiusanen]

Keväällä jätin jo kesken, koska kertomus ei etene. Otan kuitenkin lukuhaasteena tabujen maailmaan, kun olen kirjoittajan kanssa samanhenkinen (elämyshakuinen haaveilija, valkoinen 30-something single feminist Suomi-Muumi). Näinkin sitä voi itsensä lokeroida.

Mikä siinä inhottaa, että työkseen kirjoittava, kouluttautunut nainen lähtee ”lomailemaan” ja panemaan ahtaalla eläviä miehiä köyhempään maahan? Kun samaan aikaan Lähi-Idässä naisia omistetaan ja pakotetaan ahtaaseen asemaansa, ja jopa tapetaan jos ei suostuta palvelemaan miehiä? Heitä erottaa vain se, ettei heillä ole mahdollisuutta paeta ja ajatella toisin, aloittaa uutta elämää jossain muualla - koska rasismi, terroristiepäilyt, uskonto ja ylipäätään kaikki kollektiivinen taakka.

Varmasti eksoottisessa maassa seksi on erilaista ja sitä on helpompi saada. Uskon, että erilaisuudessaan sitä tuntee itsensä erityiseksi, vaikka maassa halveksuttaisiinkin valkoihoisia (sitä en tiedä). Kun Pottukoira menee Thaikkuihin rappiolivettämään ja nussimaan huoria, voi sitäkin joku pitää voimaannuttavana ja rikastuttavana, eikö?

Hostellit ja muut turistirysät suhtautuvat ryhmän sisälläkin toisiinsa inhoten, toisiaan halveksuen. Siellä ne möhömahat makaavat rannoilla ja roskaavat luontoa ja merta. Siellä ne ylikuluttavat ja kaasuttavat ilmakehää, vaikka puhuvat ilmastonmuutoksesta ja pysäyttävät liikenteen Suomessa.

Nothing beats a Jet2 holiday, ja Nykissäkin voi tukehtua korttiveloituksen epäonnistuttua käteisellä maksettuun Cosmopolitaniin 27. kerroksessa, kuten elämänkokemukseni osoittaa. Ja paljastua piilorasistiksi meksikolaisen liikemiehen seurassa. Jokainen matkailee tavallaan tai työn merkeissä, se nyt on selvä.

ITSE KIRJASSA pidän faktojen esiin tuomisesta, runsaista yksityiskohdista ja asioiden kaunistelemattomasta esiin tuonnista, pohdinnasta.

[Saara Kurkela · Rating 4 out of 5]

Erikoinen, erityinen, ajankohtainen kirja. Jos voisin, antaisin 4,5 tähteä. Yleensä pidän tiiviistä, juonivetoisista romaaneista, joissa on selvä draaman kaari (esim. Kjell Westön Kangastus 38). Ihmeköynnös ei ole yhtään sellainen vaan pikemminkin runsas ja rönsyävä, kiemurtelevan köynnöksen tavoin itseään toistavakin. Silti se teki valtavan vaikutuksen, ja loppuun luettuani olin aivan pöllämystynyt, kuin olisin itsekin palannut kaukomailta.

Pidin kirjassa niin monista asioista. Kuten eri tekstilajeja sekoittavasta kerronnasta, monikielisyydestä ja lukuisista viitteistä, jotka oli mielestäni toteutettu mainiosti. Yhteiskunnallisesta analyysista. Kielenkäytöstä, joka on taitavaa ja omaperäistä olematta tekotaiteellista. Ja metatasoista: jatkuvasta oman kirjailijuuden, oman tekemisen ja olemisen pohdinnasta. Rakenteesta, jossa lähdetään kirjoittamaan ihan erilaista kirjaa ja sitten syntyykin tämä. Minusta on myös hienoa, että tekstin työstämisessä on käytetty apuna monia asiantuntijoita.

Kertojan persoona ja toiminta herätti minussa monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia - välillä myötätuntoa, välillä samaistumista, välillä ihmettelyä ja paheksuntaakin. (Esim. itse inhoan new agea ja nykyajan hippikulttuuria ja suhtaudun kielteisesti huumeisiin toisin kuin kertoja ja monet kirjan hahmot.) Se on hyvä juttu. Tekee hyvää tutustua toisten todellisuuksiin ja ajatteluun, koska sitten oppii ehkä vähän kyseenalaistamaan omiaan.

Tämä kirja jää varmasti pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Kuten joku muukin totesi, siitä tekee mieli ottaa muistiin sitaatteja. :)

[Anniliina · Rating 4 out of 5]

Tätä oli tosi riemastuttava lukea, mutta hiton vaikea kirjoittaa tästä mitään koherenttia?
Hienoa, miten Kauhanen kirjoittaa valkoisuudesta, rasismista ja eriarvoisuudesta, eri lähtökohdista ja eri mahdollisuuksista. Kauhanen tiedostaa paljon ja purkaa sitä, mitä valkoinen tästä aiheesta ylipäätään voi sanoa. Ainakin voi myöntää rehellisesti millaista elämää itse on elänyt (jos nyt lähden siitä että tätä kirjaa voi ehkä lukea kirjailijan kautta). Tässä on aidosti paljon sellaista hyvää, että bipocit eivät ehkä joudu itse aina olemaan opettajan roolissa, vaan myös valkoinen voi sanoa aiheesta jotain relevanttia - muille valkoisille tietenkin.

Lihavuuspuheesta tässä pidin, ja siitä, miten musta kulttuuri voi tuntua voimaannuttavalta lihavalle valkoiselle, mutta miten sekään ei ole niin yksinkertaista.

Ja sitten lopulta, kun kaikki oma hyväosaisuus on tuotu esille ja hyvin eritelty, tekisi mieli kysyä kirjan kertojalta, että mitä aiot tehdä omassa elämässäsi kaikelle tälle. Hienosti olet tuonut esille travellerikulttuurin lieveilmiöt ja valkoisen omimisen mustien kulttuurissa ja elämässä. Aiotko jatkaa travellerielämää? Siltä ainakin lopussa vaikuttaa.

Olen myös henk koht jotenkin aivan kykenemätön kiinnostumaan koronan käsittelystä kirjallisuudessa, mutta täytyy sanoa, että tämä oli ehkä kiinnostavin kuvaus tuosta ajasta mitä olen lukenut.

[Raisa Ojala · Rating 4 out of 5]

Odotin rentoa lomamatkaa eksoottiseen ympäristöön, mutta sain sen sijaan syvän sukelluksen monimutkaisiin kysymyksiin. Kauhasen kirja ei ole romantiikkaa pursuava tarina, vaan se haastaa lukijan pohtimaan omia asenteitaan ja valintojaan.

Kirjan rehellisyys ja suoruus tekivät minuun vaikutuksen. Se, kuinka kirjailija avautuu omista kokemuksistaan ja haavoittuvuudestaan, luo uskottavan ja intiimin tunnelman. Samalla hän nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä kulttuurieroista, valkoisuudesta, seksuaalisuudesta ja voimasuhteista.

Vaikka kirja käy läpi vakavia teemoja, se ei ole kuitenkaan raskaslukuinen. Kauhasen humoristinen tyyli ja elämänmakuinen kerronta tekevät lukukokemuksesta nautinnollisen.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat laajentaa maailmankuvaansa ja haastaa omia ennakkoluulojaan. Ihmeköynnös on rohkea, rehellinen ja ajatuksia herättävä teos, joka jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen.

[Tiia · Rating 2 out of 5]

I was ready to quit so many times as it really was a hardship to read this book. And somehow she just came up with some interesting thoughts or puzzling views for things and I kept reading. Till I was ready to give up again, annoyed. And with this circle I managed to finish the book. There was certain cleverness in it and she had interesting views and points about the subject, being foreign in a totally different country, when you know you are privileged. I'd say most travelers around the world have had these thoughts and has been toying them around. So I must say she had good points and different views. At the same time I could not stop grinding my teeth of discomfort and annoyance toward the main character's attitude and way of life. I can't really pin point what brought so much discomfort from her. I'm just amazed I managed to finish the book.

[Ansa · Rating 3 out of 5]

Kirjan rytmi ja rakenne eivät napanneet ollenkaan. Muhun uppoaa usein, jos kirjassa kirjoitetaan kirjaa mutta tässä se tuntui enemmän pintapuoliselta kirjan kirjoittamisen selittämiseltä. Muistoihin ja tapahtumiin pysähdyttiin hyvin harvoin, paikoin teksti olisi toiminut paremmin jopa esseenä kuin romaanina. Ja ensimmäinen kerta kun romaanissa on alaviitteitä, jotka sisältävät vain suoria lainauksia toisiin teoksiin! Niiden funktio ei aina avautunut, olisin enemmän ilahtunut intertekstuaalisuudesta, jossa lukija itse saa oivaltaa. Muutenkin tässä tuntui olevan enemmän ajattelua, jota luin, ei ajattelua jota olisin voinut ajatella yhdessä äänen kanssa.

[Essi Pailinna-Bertell · Rating 4 out of 5]

”Alkuperäni: turvavyömaa, vessapaperi pönttöön -maa, tupakointi kielletty -maa, automaattimaa, aikataulumaa, siisti ja sutjakka maa, jossa ihmiset eivät osa korjata omia silmälasejaan ja sandaaleitaan.

Turvapaikkani: ei turvavöitä maa, kylmä suihku -maa, vessapaperi roskikseen -maa, luovien ratkaisujen maa, hötkyilemätön ja käytännöllinen maa, jossa pyykki ja astiat pestään kylmässä vedessä samalla pesuaineella.

Kun tarpeeksi siristää silmiään, maailmassa on vain kaksi maata, joiden välillä tapahtuvat kulttuurishokit puhtaimmillaan.”

[Katri Rantala]

Noin kolmasosan luettuani päätin suosiolla jättää kirjan kesken ja tunnustaa, etten pysty tästä kirjasta innostumaan, vaikka sisällön perusteella olen tasan tarkkaan kohderyhmää. Itse sisällön sijasta minun kohdallani tökki esitystapa: en osannut sanoa, pitääkö kirjaan suhtautua kaunokirjallisuutena, vai esseistisenä, vain puoliksi fiktiivisenä tilityksenä. Ei tässä varmaan mitään vääriä tulkintoja ole, mutta... kun ei nappaa, niin ei nappaa. Ehkä yritän uudestaan joskus toiste, koska olisi hauskaa saada tästä kirjasta irti se, mitä moni muu on arvostelujen perusteella saanut.

[Juha Matias Lehtonen · Rating 5 out of 5]

Haluaisin siteerata Ihmeköynnöstä loputtomasti. Ihan parasta luettavaa, puhdasta nautintoa. Laajemmin katsottuna teos on mielestäni kansainvälisen tason korkeakirjallisuutta nimenomaan 2020-lukulaisessa mielessä. Sen ääni on vilpitön ja paljas mutta jotenkin silti ironiaa kaihtamaton. Jännä kombo. Rakastan myös kertomusrakennetta, joka kasvaa kiertyen ja samalla rönsyää elegantin hallitusti. Todellakin Ihmeköynnös!

[Jujj · Rating 1 out of 5]

CHPPPZZZ. Kirjoittaja on erittäin matkoilla. Hummerinpyytäjä & muut miehet haluu olla kanssasi siksi että sulla on RAHAA. Ei siksi että olet niin kuuma. Ihan hitonmoista paperin ja apurahojen tuhlausta. Toisaalta avaa silmäni sille miten matkoilla jotkut on. Pahinta on 300x nelikymppistä jotka anto tälle viis tähtee.

Mua ei kiinosta lukee lukukaupalla siitä miten SUA AHDISTAA ja miten esittelet miten valveutunut oot get a fucking grip. 🗯️ huhuh

[Milja Fromholtz · Rating 5 out of 5]

Luulin, että tämä on kirja reppureissaamisesta ja mietin, että nyt mennään varmaan suohon. Mutta tämä olikin kirja intersektionaalisesta feminismistä - ymmärrän tosin miksei sitä sillä kärjellä markkinoitu - , nicaraqualaisesta yhteiskunnasta sekä hieman myös covidista. Miten joku onnistuukin kirjoittamaan näin avoimesti ja itseironisesti itsestään ja edustamastaan länsimaisuudesta, samalla antaen tilaa ja tuntua toiseudelle, ilman, että teksti tuntuu anteeksipyytelevältä tai spleinaukselta.

[Pauliina · Rating 3 out of 5]

Vuoden yllättäjä! Odotin kuivaa matkustuskirjaa, mutta Ihmeköynnös olikin mitä viihdyttävin ja parasta Karibian eskapismia tarjoava omaelämäkerrallinen kirja, joka vei mennessään ensisivuilta asti. Kulttuurierojen pohdintaa ja minuuden etsimistä korona-ajan oikkujen asettaessa raameja tapahtumille. Kiinnostava!

[SallaMi · Rating 3 out of 5]

Värikäs, vauhdikas ja ajoittain hieman paasaava romaani, joka on kirjoitettu keveästi vaikka teemat ovat osittain painavia. Ajoittain rakenteellista sekavuutta, mutta jatkuvasti itseään reflektoivan ja samaistuttavan kertojanäänen takia annoin tämän anteeksi. Kirjan tarjoama mahdollisuus nojatuolimatkailuun fiksussa seurassa kiinnosti kovasti.

[Emmi K · Rating 3 out of 5]

Joskus globaalissa etelässä yksin matkustavana naisena löysin tästä paljon sellaista, joka resonoi. Kivalla tavalla raikasta, että vaikeisiin kysymyksiin ei kirjoittajalla ole mitään vastauksia, mutta olisin ehkä silti kaivannut vähän syvempää pohdintaa.

[Hanna · Rating 5 out of 5]

Ensinnäkin: tämän kirjan lopetus oli parhaita, mitä olen lukenut. Nauroin ja itkin! Hieno ja tärkeä teos. Silmiä avaava, ajatuksia herättävä, kuitenkin myös naurattaa ääneen ja viihdyttää. Näinkin voi käsitellä rasismia ja toiseutta.

[Anni · Rating 5 out of 5]

Parhaita hetkeen! Nautinnollinen, hauska, nerokas. Lämmin, ja sitten kuitenkin juuri hyvällä tavalla kirpaiseva, kohti katsova. Rasismista, etuoikeuksista ja vallasta valkoisen silmin; keskustelu joka kirjallisuudesta pitkälti puuttuu.