Sydänhämärä

by Harry Salmenniemi

Kun toinen lapsi on syntymässä, ensimmäinen sairastuu. Yhtäkkiä on toimittava ja selvittävä aivan uudessa tilanteessa. Sydänhämärä kuljettaa lukijan teho-osastolle, synnytyssaliin, lumikasan päälle ja öiseen kotiin.

Isä valvoo lapsen vierellä sairaalassa, näkee ja kuulee kaiken. Ympärillä hoitajat vaihtuvat, laitteet piippaavat, keskiössä on koko ajan lapsi ja toipuminen, uuden arjen opettelu.

Tarkasti havainnoiva romaani kysyy, mitä tapahtuu silloin kun kaikki tapahtuu. Jatkuvan väsymyksen, huolen ja ahdistuksen taustalla kajastaa lempeys ja lämpö. Ja jossakin odottavat jo leikit, nauru ja vauvan ensimmäinen hymy.

Genres: Audiobook, Novels, Finnish Literature, Fiction

215 pages, Hardcover

First published January 15, 2024

About the author

Harry Salmenniemi is a Finnish author and poet.

Reviews

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Äh, juuri kun Varjotajunta sai minut vähän lämpenemään Salmenniemelle niin Sydänhämärä sitten muistutti taas mieleeni sen, miksi kyseinen kirjailija tekee niin vaikeaksi minulle hänestä pitää. Kirjassa liikutaan edeltäjänsä tavoin Salmenniemi-nimisen kirjailijan elämässä. Tällä kertaa se pysähtynyt hetki josta otetaan kiinni on Salmenniemen esikoisen diabeteksen puhkeaminen ja siitä johtuva sairaalajakso, joka sattuu kovin lähelle toisen lapsen odotetun syntymän hetkeä.

Miksi Sydänhämärä jää sitten aiheensa riipaisevuudesta huolimatta itselleni etäiseksi? Vastaan, että juuri siksi. Ehkä aihe on kouraissut Salmenniemeä liian syvältä tai sitten hän vain testailee, kuinka banaalia tekstiä hän saakaan kustantajansa julkaisemaan. Joka tapauksessa teksti on kovin latteaa ja toistaa vanhemmuuden kuluneimpia kliseitä antamatta lukijalle tilaa hengittää tai saati sitten saada mitään uusia oivalluksia. Eivätkä keskustelut (edes omien) kaksivuotiaiden kanssa ole kovin antoisia, eivätkä ne sellaisiksi muutu kirjan sivuille painettunakaan.

Siinä missä Varjotajunta siis onnistui tekemään arjen pienistä sattumuksista ja odottamisesta meditaationomaista taidetta, jää Sydänhämärä itselleni kylmän kaurapuuron väriseksi ja makuiseksi kerta-annokseksi ilman mitään muistijälkiä. Toivon, että Salmenniemen perheellä on kaikki hyvin ja että seuraava kirja on paljon mielenkiintoisempi.

[Readerwhy]

Poissa ovat Harry Salmenniemen novellikokoelmille tyypilliset värikkäät kannet. Sydänhämärä jatkaa samalla ulkoisesti harmaalla tiellä, jonka hänen edellinen teoksensa Varjotajunta (2022, Siltala) aloitti.

En voi välttää ajatusta, että niin kauan kuin kyse on fiktiosta ovat kannetkin värikkäitä, mutta kun siirrytään kuvaamaan Salmenniemen henkilökohtaista elämää teosten kannet muuttuvat harmaiksi. Kutsun tätä havaintoani huumoriksi, lempeäksi sellaiseksi.

Sydänhämärä eroaa Salmenniemen aiemmista teoksista siinä, että nyt läsnä ei ole minkään asteista ironiaa, sarkasmia tai muutakaan moniäänistä tyylilajia. Nyt ollaan kuokkavieraina Salmenniemen perheen sisällä.

Perheen, jonka elämä joutuu kaaokseen, kun 2,5-vuotias Joel sairastuu diabetekseen samaan aikaan, kun perheen äiti on viimeisillään raskaana. Alkaa sairaalaelämä, verensokerinmittauselämä ja pistoselämä. On opeteltava monenlaista uutta. Siedettävä epävarmuutta ja pelkoa. Kestettävä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Salmenniemen kertomaan on helppo samaistua jokaisen, joka on lastensa vuoksi viettänyt päiviä ja valvonut öitä sairaalassa. Viettänyt aikaa, josta ei myöhemmin muista oikein mitään epämääräisiä välähdyksiä lukuunottamatta. Aikaa, joka on vaatinut enemmän kuin mihin pystyy. Aikaa, jolloin elämä sairaalan ulkopuolella on lakannut olemasta. Aikaa, jolloin on ollut kömpelö ja peloissaan ja sekaisin huolesta. Aikaa, jolloin ainoa merkityksellinen asia on ollut se, että lapsi paranisi.

Sydänhämärän myötä ajaudun menneisyyteen. Olen äkkiä taas keskellä tapahtumia, joita nykyisin en enää useinkaan ajattele. Lapsi on niin pieni. Hätä on niin suuri. Ja erityisesti se viimeinen askel kohti sairaalan sänkyä varmana siitä, että yhtään useampaa askelta en jaksaisi enää ottaa. Lääkärin sanat, joiden aiheuttama kipu ei poistu. Onneksi kuitenkin myös lääkärit voivat olla väärässä.



Sydänhämärässä kertoja on välillä minä, välillä hän. Minää liukuu häneksi, hän minäksi. Tällä ratkaisulla on varmasti tarkoituksensa, vaikka en sitä täysin hahmotakaan. Ehkä hän pyrkii näkemään minän ulkopuolelta. Ehkä hän lepää minästä, joka juuri sillä hetkellä on kestokykynsä rajoilla. Ehkä hän astuu sivuun minästä, jonka elämä on enimmäkseen muiden kuin minän omaa elämää.

"Elämä on niin täyttä, että siihen täytyy mahduttautua sivuttain. Minun elämäni on muiden elämää. Se on myös omaani, mutta ensisijaisesti se on muiden elämää. Minun tavarani, jopa kirjani, ovat muiden elämää."

Sydänhämärä kuvaa isyyttä, jossa isä on täysin mukana. On lähes yli-inhimillinen olento venyessään vielä tämän ja huomisenkin päivän, valvoessaan yö toisensa perään, leikkiessään yhä uudestaan kurkistusleikkiä. Isä, joka löytää itsestään myös leijonan, joka karjahtaa epäasialliselle kohtelulle sairaalassa.



Vaikka sydänhämärä on pohjavireeltään vakava kirja, paikoin esiin pirskahtaa Salmenniemelle tyypillinen huumori,

"Nyt on tosi kyseessä. Terveyskeskuksessa odotetaan meitä."

[...]

"Kun ihminen saa lapsia, hän sairastuu perhe-elämään."



Salmenniemen lauseet ovat usein lyhyitä ja pelkistettyjä. Tarinallisesta aineksesta ei ole vastuussa kertoja, vaan se, mitä Salmenniemen perheessä tapahtuu. Jos aiemmissa Salmenniemen teoksissa kertojalla on ollut vaatteet, nyt ne on riisuttu kaikki. Osoittaa valtavaa rohkeutta kirjoittaa niin haavoittuvaisuutensa esiin tuoden kuin mitä Salmenniemi tekee.

Kun olen lukenut Sydänhämärän, huomaan ajattelevani Salmenniemen lauseiden rytmissä. Kuin hänen kirjoittamansa olisi muuttanut luokseni asumaan. Ehkä niin onkin.

[Liisa | kirjavuori · Rating 4 out of 5]

Olen sairastanut diabetestä melkein 15 vuotta ja ensimmäistä kertaa luin tästä taudista oman todellisuuteni kielellä. Libret, numerot, nuolet, siniset ja punaiset insuliinikynät, kauhu.

Näkökulma ja kokemus sairastumisesta tietysti tosi eri, eli ei aivan vertaistukilukukokemus, mutta silti hyvin erityinen lukukokemus.

[Helena · Rating 5 out of 5]

Pidin kovasti lukemastani. Runollinen, lyhyin lausein kirjoitettu kuvaus elämäntilanteesta, jolloin pieni lapsi sairastuu diabetekseen vaimon ollessa samaan aikaan viimeisillään raskaana. Isän uupumus ja hätä välittyivät aitoina, ja lukiessani mietin, että tämä kirja voisi tukea vertaistukena yleisemminkin sellaisille pienten lasten vanhemmille, jotka ovat uupuneita ihan vaan arkeen ja uuteen, jatkuvaan vastuuteen, riittämättömyyden tunteeseen. Vanhemmille, jotka ovat uuden äärellä sen kanssa, ettei pientäkään omaa aikaa enää ole. Tunsin lukiessani suurta myötätuntoa isää kohtaan.

[Leo]

tavallaan hyvin toisenlaista Salmenniemeä, tavallaan tosi tuttua! rajoittunut ja junnaava ilmaisu motivoituu hyvin kertojan elämäntilanteesta, jossa lapsen yllättävä diabetes ja viimeisillään oleva raskaus kuormittavat perheen äärirajoille

Antti Holmasta on kyllä tullut todella luonteva ääni Salmenniemen lauseen tulkitsijaksi, toimii

[Karoliina Timonen · Rating 4 out of 5]

4,25/5

[Juha Viitanen · Rating 3 out of 5]

"Meillä on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että olemme onnellisia."

"Minulla ei ole kärsimyksestä opittavaa. Minä opin ilosta ja nautinnosta. Opin tasapainosta ja harmoniasta. Kärsimys ei opeta. Se ainoastaan alleviivaa."

"Kirjallisuus ei ole mikään kuvaus elämästä. Kirjallisuus on mahdollista. Elämä on välttämätöntä. Elämä on täynnä pakkoja, joita kirjoissa ei ole. Kirjoissa on keskusteluja, pitkiä pohdintoja, analyyseja. Maailmassa on katkoksia, säpsähdyksiä, reaktioita."

Harry Salmenniemen toinen romaani Sydänhämärä on ilmeisemmin ainakn osin autofiktiivinen kuvaus vuodenvaihteesta, jossa perheen (Harryn) toinen lapsi on syntymässä ja ensimmäiselle, 2,2-vuotiaalle Joelille, puhkeaa diabetes. Romaanissa ollaan lähes koko ajan sairaalassa ja kuvataan tilanteita sekä "ulkoapäin" että kertojan "sisäisen maailman" kautta.

Salmenniemi on kirjailijana ihan omaa luokkaansa. Itse kuitenkin pidän niistä Salmenniemen novelleista enemmän. Ei tämäkään missään tapauksessa huono ole. Itseäni tämä ei niin kauheasti "puhutellut". Diabetes toki on pienelle lapselle vaarallinen sairaus ja siihen voi lapsi myös kuolla. Kuitenkin omaishoitajayhdistyksissä työskennellessäni olen nähnyt ja kuullut niin rankkoja tilanteita, että välillä romaanin kertoja-isän paniikki ja ahdistus tuntuu ylimitoitetulta. Tosin Tolstoihan se totesi, että "kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan".

Hesarin kriitikon mukaan tämä on Salmenniemen romaanitrilogian toinen osa ja kolmatta siis odotellaan. Toki tulen senkin lukemaan. Arvioksi 3,4/5.

Harry Salmenniemi: Sydänhämärä (2023).

[Bluecoloredlines · Rating 2 out of 5]

Tää miesproosa on tällaista; käytä mahdollisimman vähän sanoja jottei synny ”liian romanttista vaikutelmaa” (syntyy töksähtelevää ja ankeeta), vaihda näkökulmaa kömpelösti minästä häneen kesken kaiken kun luulet, että olet siihen tarpeeksi hyvä (ei vaan toimi), ja tuota proosatekstiä, jossa ei ole mitään vetoa tai sointia, koska lukijaa ärsyttää ja turhauttaa kielen surkeus ja muodon sekavuus, kuvaile emotionaalisesti surkastunutta ihmissuhdetta ”rationaalisen miehen” näkökulmasta (syntyy maailman lattein suhdekuvaus). En jaksanut lukea loppuun, myös siksi, että yllättävää kyllä, äijäproosan perinteitten valossa (jossa tunteellisuus on naismaista), tämä lapsen sokeritaudin ”dramaattisuus” oli todella liioiteltua eikä vetänyt kerrontaa tarpeeksi. Maailmassa on vakavempiakin tilanteita aivan todella. Mutta ehkä se on äijäproosaa, pienet asiat suurennellaan sitten kuitenkin, vähän kuin small talkissa: teeskennellään, että asiat ovat isompia kuin ovatkaan, tehdään se retorisesti. Jotain todella lapsellista oli mieskertojan tunnemaailmassa.

[Elina Mäntylammi · Rating 3 out of 5]

Sydänhämärä kertoo perheen kauhunhetkistä, kun taaperoikäinen poika sairastuu diabetekseen. Harry Salmenniemi on tavoittanut hienosti pelon syöverit, joihin vanhemmat uppoavat.

Väsymys on jo valmiiksi uupumuksen asteella, äiti on viimeisillään raskaana ja yhtäkkiä ollaan teho-osastolla. Uni karkaa lopullisesti, aika käyttäytyy kummallisesti. Pelko on lamaannuttavaa.

Lyhyet virkkeet sisältävät irrallisia havaintoja ja havahtumisia. Dialogi taaperon kanssa on välillä sydäntäsärkevää. Tunteiden rehellisyys ja niiden tarkka raportointi tekee kokemuksesta totta. Tekisi mieli sulkea koko perhe turvalliseen syliin ja lohduttaa heitä.

Elämä on lopulta hyvin hauras rakennelma ja lapset sen arvokkain osa. Silti jäin kaipaamaan jotain, ehkä jotain perheen ulkopuolelle kurkottavaa osaa.

[Iina Rahkola · Rating 5 out of 5]

Ihana ja kipeä, lyyrinen ja kyyninen. Lapsiperheen joulun ja synnytyksen odotus vaihtuu lastenosaston sairaalahuoneisiin, epätietoisuuteen ja lupaukseen siitä, että huomenna voi olla mitä vaan jos yhden yön saisi nukkua ihan heräämättä.
Salmenniemen teksti on kuin Antti Holman suuhun kirjoitettu, äänikirja tavoittaa hienosti kyynisen huumorin ja epätoivoisen väsymyksen.

[Marja Kangas · Rating 5 out of 5]

Älyttömän hyvä, kuten Salmenniemi yleensä. Saispa tää jonkun palkinnon!

[Mahla Kettunen · Rating 4 out of 5]

Taidokasta ja oivaltavaa proosaa pienen perheen ollessa paineistavassa tilanteessa. Taapero kamppailee henkihieverissä juuri puhjenneen diabeteksen kourissa ja toinen lapsi syntyy millä hetkellä hyvänsä. Vanhemmat ovat äärirajoilla ja isä purkaa ahdinkoaan kirjoittamalla. Teksti oli Antti Holma lukemana niin lempeää kuin raskasta kuunneltavaa.

[mansikkakeittosi · Rating 5 out of 5]

oikeasti moitteettomasti paras kirja mitä olen pitkään aikaan lukenut. uskomattoman herkkä, kaunis, tunnelmallinen ja eläydyttävä. tämä nostaa todella tärkeän aiheen; lapsen kroonisen sairastumisen vanhemman näkökulmasta. Kirja kertoo niistä hetkistä, kun tuntuu, ettei selviä, mutta silti on jaksettava. ja lopuksi kun onkin jaksanut kaiken eikä ole enää voimia ahdistua asiat alkavat prantua, ainakin hiljalleen.

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Huikea kirja. Sopii myös lukijalla, jolla ei ole lapsia.

[heliviena · Rating 5 out of 5]

Realistinen kuvaus sairastuneen lapsen ensi vaiheista sairaalassa. Päähenkilön toiminnan ja tunteiden kuvaus on uskottavaa. Toimii taatusti hyvänä vertaistukikirjana DM1-lasten vanhemmille.

[Mari Käki · Rating 5 out of 5]

Pidän Salmenniemen novelleista, joissa absurdi, mielikuvituksellinen, tylsä ja aarkinen sekoittuvat toisiinsa. Sydänhämärässä Salmenniemi on kirjoittajana toisin, kiinni tosissa, tiheissä hetkissä, jotka kuvaavat yhden ydinperheen käännekohtaa kun esikoinen sairastuu ja toinen lapsi on syntymässä, eikä äiti voi viimeisillään raskaana olla esikoisen kanssa sairaalassa ja isän täytyy.

Luin kirjaa kuvauksena vahemmuudesta, vanhemman ristiriitaisesta suhteesta lapseen, joka on rakkautta, yhteistä höpsöttelyä ja iloa lapsesta, loputonta kärsivällisyyttä, hirvittävää huolta ja pelkoa siitä, että ei osaa, että lapselle käy jotain ja samalla myös väsymystä, ärtymistä, itselle tärkeiden asioiden syrjään laittamista, katkeruutta siitä, oman ajan varastamista itselle, lukemiselle ja kirjoittamiselle keskellä yötä. Ja miten tämä ristiriita tiivistyy erityisesti juuri tuollaisissa erityistilanteissa kun kaikki tapahtuu yhtä aikaa, kuten yhden lapsen sairaus ja toisen syntymä, tilanteissa, joihin ei ole mitään suunnitelmaa, joihin mennään, vaikka ei osata, vaikka on jo valmiiksi nukuttu pitkään todella huonosti.

Sydänhämärä on täynnä liikuttavia havaintoja sairaalaympäristöstä, kun reppu ei mahdu sairaalan pieniin säilytyslokeroihin, kun liukuovi ei aukeakaan itsestään ja isä yrittää selittää lapselle miksi ja millä tavalla ne ovat lukossa, kun mitään lukkoa ei näy. Appiukon sanaton tuki, anopin rasittava pirteys.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja myöhemmin myös luin sen. Kuuntelu- ja lukemiskokemus olivat hyvin erilaisia. Pidin kovasti Antti Holman tavasta lukea Sydänhämärää, Holman äänessä on jokin sellainen suhde maailmaan, kaikki on liikuttavan huvittavaa, pienten ihmisten ponnistelut, nauru ja myötätunto. Luettuna kirja oli vakavampi ja minä-kertoja (vaikka narratiivi vaihtuukin välillä kolmanteen persoonaan) suhtautui itseensä tekstissä mielestäni jotenkin vakavammin, eikä ote ollut niin kepeä, siitäkin sävystä pidin.

Pohdin lukiessani myös sitä, että on mielenkiintoista, mutta tällainen vanhemmuuden kuvaus naisen kertomana, äidin kertomana ei olisi "liikuttava" kuten Hesarin arvioija kirjoittaa, vaan varmaan aika massaan uppoavaa latteutta. Eihän se Salmenniemen vika ole, mutta se on surullista silti, kertoo jostain mikä siinä on vinosssa, miten luemme miestä ja naista. Jollakin tavalla sukupuolen kysymys on esillä myös Salmenniemen tekstissä. Hän on ainoa isä lasten osastolla hoivaamassa lastaan. Eikä hänkään olisi siellä, jos äiti olisi voinut tulla, mutta kuin ei voinut raskauden vuoksi. Vanhemmuuden työ saa näkyvyyden ja arvon, kun mies on vanhempi. Liittyykö se vain siihen, että näkökulmassa on jotain tuoretta, että se muuttuu eläväksi? En osaa sanoa.

Vielä yksi teema tuli mieleen: kirjoittaminen ja kirjoittamisen merkitys / merkityksettömyys, välttämättömyys. Sekin on käsittelyssä, kun isä varastaa kirjoittamiselle aikaa silloin kun siihen sitä vähiten olisi. Osaisinpa itsekin.

Kirjassa oli pajon uskomattoman hienoja metaforia ja tiivistyksiä, joissa kieli irotaa realistisuudesta ja alkaa runo. Niissä vilahtaa novelleista tuttu, kielellisesti ja kielikuvallisesti kekseliäs Salmenniemi. Olisi pitänyt kirjata niitä edes jokunen ylös, en muista niistä ainuttakaan. Ehkä lainaan vielä Sydänhämärän kirjastosta ja saan niitä tänne jokusen talteen.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Runoilijana paremmin tunnettu Harry Salmenniemi debytoi romaanikirjailijana vuonna 2022 autofiktiivisellä Varjotajunta -romaanilla. Yhdenpäivänromaani kuvasi tarkasti havainnoiden kirjailija Salmenniemen käyntiä Helsingissä haastateltavana ja kotimatkaa kohti Jyväskylää. Sydänhämärä jatkaa samaa yksityiskohtaisesti tarkastelevaa tyyliä, mutta nyt aihe on vakavampi. Varjotajunta oli paikoin hilpeä, jos myöskin avoin ja haavoittuvainen.

Sydänhämärä kertoo lyhyestä, mutta ravistelevasta ajanjaksosta kirjailija Salmenniemen elämässä. On joulunalusaika, Salmenniemen puoliso Maria on viimeisillään raskaana ja hänen 2,5-vuotiaalle taaperolleen Joelille puhkeaa ykköstyypin diabetes. Diabeteksen puhkeamisesta seuraa viikon mittainen sairaalajakso, jonka aikana lapsi palautetaan kuntoon pikaisella teho-osastovierailulla ja sen jälkeen opetellaan sairauden hoitoa. Kaikesta tästä seuraa huolta ja kaaosta, valvomista ja loputonta uupumusta.

Elämä on kuin hellepäivä jossakin etelässä, kun kaikkialla on plataaneja, palmuja ja kaktuksia ja niin kirkasta vettä, että se tekee voimattomaksi.

Kerronta lipuu jatkuvasti seilaten hän- ja minäkertojan välillä, ikään kuin tapahtumia tarkasteltaisiin limittäin sisältä ja ulkoa. On tapahtumien kuvausta ja toisaalta tiukkaa pureutumista tuntemuksiin ja ajatuksiin. Tyyli toimii hyvin ja Sydänhämärää on miellyttävää ja kiinnostavaa lukea, vaikka sitä alkuun vähän vieroksuinkin aiheen mahdollisen raskauden vuoksi. Onhan tämä raskas, mutta mukana on myös kepeyttä ja huumorin välähdyksiä.

Pidin Salmenniemen tavasta kirjoittaa perhe-elämästä, isyydestä ja mieheydestä jo Varjotajunnassa. Sydänhämärä jatkaa samaa. Salmenniemi on paikoin aivan toistaitoinen ja hukassa, toisinaan taas iloitsee kun osaa pistää lääkkeen ja saa asioita aikaiseksi. Salmenniemi näyttäytyy elitistisenä kulttuuri-ihmisenä, jolla on kirjahyllyssä erikseen kohta japanilaiselle modernismille. Toisaalta hän on huolehtivainen ja täysipainoinen perheenisä, joka häärää keittiössä, huolehtii tiskeistä ja pyykeistä, vaihtaa vaippoja ja viettää yönsä murehtien ja kantaen huolta.

Samastun, vaikka omaa kokemusta lapsen vakavasta sairastumisesta ei olekaan; huolta toki on vuosien varrella ollut. Nyt kun omalta kohdalta pienten lasten kanssa eläminen on takana, Salmenniemen kuvaama perhe-elämä tuntuu todella uuvuttavalta jo lukea. Voimia on onneksi riittänyt tapahtumien muistiinmerkitsemiseen ja kirjoittamiseen kirjaksi. Hieno kirja, odotan mielenkiinnolla jatkuuko Salmenniemen autofiktiivinen sarja.

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Salmenniemen esikoisromaani Varjotajunta oli yksi viime vuoden hauskimpia kirjoja. Sydänhämärä jatkaa samalla arjen ja perhe-elämän lähes autofiktiivisellä kuvauksella, mutta tunnelma on jotain aivan muuta! Jos etsit kirjaa Nessujen kanssa luettavaksi, Sydänhämärä sopii tarkoitukseen erinomaisesti.

Tarina kertoo korona-ajan vuodenvaihteesta, kun perheen 1½ vuotias poika sairastuu vakavasti ja kiidätetään sairaalaan. Samaan aikaan perheen äiti on viimeisillään raskaana. Laskettuun aikaan on enää reilu viikko, eli nyt jos koska pitäisi ottaa rauhallisesti. Harry-niminen kertoja muistelee kaoottisia päiviä valvoessaan talvista aamuyötä. Kaaos on tasaantunut, äiti ja kaksi lasta nukkua tuhisevat sängyssä. Vain Harry on liian sekaisin, liian väsynyt, liian järkyttynyt voidakseen nukkua. Hän kelaa päässään pelon ja kivun hetkiä sairaalassa lapsen vierellä, sairaala-ajan absurdiutta, jota koronarajoitukset vielä pahentavat, isän väsymystä ja avuttomuutta tapahtumien keskellä. Koko ajan hän ajattelee, ettei osaa eikä pysty, on liian kömpelö/väsynyt/taitamaton selviytymään vaatimuksista, joita hänen eteensä jatkuvalla syötöllä heitetään. Kuitenkin hän jotenkin pärjää ja suoriutuu, hoitaa oman osuutensa ja perhe pelastuu.

Jos Varjotajunta oli terävä ja hauska, on Sydänhämärä päinvastoin väsymyksen ja järkytyksen tunnemyrsky. Lapsen kärsimyksestä ei ole koskaan hauska lukea, vaikka pahimmat pelot osoittautuivatkin turhiksi. Myös päähenkilön hätä ja unettomuus välittyvät tarkasti. En voi kuitenkaan sanoa nauttineeni lukemisesta järin paljon.

[Satu Lindholm · Rating 5 out of 5]

Viisi tähteä, koska kirjana en keksi mitään parannettavaa. Rakenne, teksti, tunnelma, kaikki toimi. Pääsin sisään kertojan maailmaan ja oli helppoa ymmärtää miltä hänestä tuntui.

Kirja herätti monia tunteita, mutta päällimmäiseksi jäi ärsyyntynyt tunnelma. Minua ärsytti päähenkilön diivailu ja sairaalahenkilökunnan yläpuolelle asettuminen. Kuinka erikoista tosiaan, että sairaalassa kaikki tekevät käytännön työtä, eivätkä istu pohdiskelemassa filosofiaa! Lapsi on juuri päässyt teholta, mutta ongelmaksi muodostuu kun ruokana on nakkikastiketta eikö couscous-possua, eikä vanhemmille (jotka eivät ole potilaana) tarjota mitään. Ääh myötähäpeä. Käy kaupassa tai woltita. (Kyllä, minulla on myös ollut lapsi teholla ja vaikka tilanne on kaoottinen, saimme puolisoni kanssa hankittua eväitä kaupasta).

Tämä voi olla omaa tulkintani, mutta vaikutti siltä, että esikoinen oli perheessä tosi kiinni äidissä ja enimmäkseen hänen hoitamansa ja isä hämmentyi kun hänen piti ensi kertaa ottaa ensisijaisen hoivaajan rooli (eittämättä rankassa tilanteessa toki). Miksi muuten viimeisillään raskaana oleva äiti kiinnitti taaperoa useaan otteeseen turvaistuimeen (voin kertoa, että ei ole nimittäin helppoa) ja sairaalahenkilökunnan piti erikseen moneen kertaan sanoa, että äiti lähtee sitten kotiin lepäämään ja isä jää teholle lapsen seuraksi? Olisiko ilman raskautta ollut itsestään selvää, että tietysti äiti jää sinne valvomaan?

Silti viisi tähteä, koska edellä mainitut asiat eivät vaikuta teoksen kirjallisiin ansioihin.

[Julia Donner · Rating 5 out of 5]

Sydänhämärässä ollaan noin viikko elämänmuutoksen ytimessä. Mitä tapahtuu, kun kaikki palaset loksahtavat paikoiltaan? Salmenniemi kuvaa tarkasti isän pyrkimystä ja halua huolehtia lapsesta, kumppanista, äidistä, syntymättömästä vauvasta. Isän kaoottinen, väsymyksen lävistämä ajattelu sinkoilee kaikkiin suuntiin. Päämääränä on jaksaa, selvitä, olla pelkäämättä.

Sairastunut esikoinen on jonkinlainen ankkuri, joka on olemassa omalla vääjäämättömällä tavallaan. Kun vanhemmat jotenkin hajoavat ja isän sisäinen puhe laukkaa, poika haluaa mansikoita, nähdä automaattioven ja leikkiä kurkistusleikkiä loputtomasti. Kakka on vaipassa ja karmea huuto purkautuu keuhkoista, kun taas pistetään. Taustalla sairaala ja hoitajat ja ihana vaari, joka vie perhettä autolla minne tarvitaan. Mummi, joka tulee, kun tarvitaan.

Minua nauratti monessa kohtaa, vaikka kirja on vakava, väliin tuskainenkin. Salmenniemi onnistuu näyttämään pikkulapsiarjen ja -kriisin väistämättömän koomisuuden aivan erityisen onnistuneesti. Hän on isän pään sisällä, tosissaan ja tunteella (ja lukijassa herää syvä myötätunto tätä ja koko perhettä kohtaan) ja samalla Salmenniemi näkee isän ulkopuolelta - jossain tällaisessa risteyksessä syntyy huumori, joka kantaa kirjaa vahvasti. Toinen kannatteleva voima on kaiken läpäisevä rakkaus. Kirja on myös hienoin unettomuuden ja väsymyksen kuvaus, jonka olen lukenut.

Sydänhämärä - mikä ihana sana ja ajatus.

[Maiju · Rating 5 out of 5]

Sydänhämärä oli itselleni vertaistukea ja ensimmäinen Salmenniemen kirja, jonka luin.

Salmenniemi onnistuu kuvaamaan tarkasti läpi kirjan vanhemman hätää ja huolta, kun oma lapsi sairastuu vakavasti. Silloin harva vanhempi pystyy ajattelemaan koko ajan järkevästi (lapsi joutuu osastohoitoon -> tuodaan kotoa omaa ruokaa mukaan sairaalaan / lapsi joutuu tehohoitoon -> pakkaampa sairaalareppuun mukaan kirjallisuuden klassikkoteoksia aivan kuin niihin voisi keskittyä sairaalassa). Protagonisti voi tuntua lukijasta helposti rasittavalta, ja sitä hän toki voi ollakin. Kukaan vanhempi ei halua joutua hänen tilanteeseensa, mutta hänen on vain pakko selvitä tilanteesta.

"Muistan vieläkin murtumisen kivun. Se oli yhdentekevää, lamauttavaa kipua, josta en oppinut mitään. Minulla ei ole kärsimyksestä opittavaa. Minä opin ilosta ja nautinnosta. Opin tasapainosta ja harmoniasta. Kärsimys ei opeta. Se ainoastaan alleviivaa."

[Päivi Metsäniemi · Rating 5 out of 5]

Harry Salmenniemi osaa kirjoittaa. Myös suoraa proosaa. Varjotajunta, jota ehkä voisi nyt jo sanoa autofiktiivisen sarjan aloitusosaksi, jota tämä Sydänhämärä jatkaa, vakuutti terävällä ironisella tarkastelullaan. Sydänhämärä taas sydänverellä; pienessä kirjassa seurataan taaperon sairastumista ykköstyypin diabetekseen ja kuopuksen syntymää samaan hässäkkään. Kirjailija kulkee läpi pienten tekojen ja ajatusten, joista lopulta tulee elämä, erilainen joulu ja vuodenvaihde. Ja vaikka kaikki tunteet ovat koko ajan läsnä, mikään ei ole siirappista vaan järkyttävän todellista.

Hakematta mieleen tulee Juha Itkosen perheromaanit, mutta Salmenniemi pääsee kirjallisesti valtavan paljon syvemmälle, ja tietysti Knausgård, mutta Salmenniemi ei uuvuta lukijaa vyöryttämällä aivan kaikkea. Erityismaininta siitä, miten kirjailija kuvaa epäkäytännöllisen ihmisen arkea - tuntuu (valitettavan) tutulta.

[miida · Rating 2 out of 5]

en tiiä miten arvostella autofiktiota ilman et tuntuu et arvostelisin sitä itse elettyä elämää koska siis tässäkin käydään läpi hyvin ahdistavia ja stressaavia kokemuksia jotka intensiivisine sairaalakuvauksineen tuntu mun luissa asti ja voi vaan kuvitella, miten hirveetä on ollu käydä noita asioita läpi, muuuutta ihan objektiivisesti tätä katsellen ni en oikein osaa sanoa et oliko tää nyt hyvä kirja. ymmärrän et tässä on taas varmasti haettu sellasen unenomaisen rämpimisen ahdistavuutta, mut mä en tiiä mitä lisäarvoa näille kokemuksille tuli sen myötä et ne laitettiin kirjan muotoon. tää ois ollu kiinnostava jakso jotain radio-ohjelmaa. ärsytti hän sanoi-maria sanoi-joel sanoi- lauserakenteen toisto vaikka senkin pointti oli varmasti alleviivata ton koko ajanjakson töksähtelevyyttä ja sitä miten koettua kauhua ei tarvi sanoilla väritellä jne jne mut silti.

[Aapo · Rating 4 out of 5]

Taidokkaasti kirjoitettu kuvaus lapsen sairastumisesta ja sen aiheuttamista tunteista, ajatuksista ja käytännön tapahtumista. Samaa pikkutarkkaa kuvausta ja analyysia kuin edellisessä Salmenniemen romaanissa Varjotajunta, mutta tästä oli huumori karsittu lähes kokonaan pois.

Teksti on mielenkiintoisesti hyvin suoraa ja toisaalta hetkittäin varsin runollista, tai ehkä aforistinen olisi oikeampi kuvaus ("Sänky oli peili. Hän nousi peilistä."). Ristiriitaiset virkkeet ovat yleisiä, tyyliin "Hän ei nukkunut koko yönä, mutta aamulla hän heräsi", mutta ei häiritseväksi maneeriksi asti. Kerronta on välillä hän-, välillä minä-muodossa, eikä minulle selvinnyt, oliko siinä joku logiikka. Kaikesta tästä huolimatta kirja on yllättävänkin helppolukuinen ja etenee vääjäämättä ja hyvin vetäen.

[Karoliina · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin ensin Varjotajunnan ja lämpenin sille hitaasti. En ole äänikirjojen suurkuluttaja, koska en saa samanlaista kokemusta kirjasta kuuntelemalla kuin lukemalla. Antti Holma on tähän poikkeus ja kuuntelenkin melkein kaiken hänen lukemansa kirjallisuuden.

Varjotajunta sai minut kuitenkin haluamaan lisää. Sydänhämärä Antti Holman lukemana saa minulta arvosanaksi 4/5. Aiheet tulivat lähemmäs kuin Varjotajunnassa, lapsiperhearki ja väsymys. Lapsen sairastumista en ole joutunut kokemaan, enkä sitä kenellekkään toivo.

Jos Antti Holman ääntä mielellään kuuntelee voin hyvillä mielin suositella tätä teosta!

[Lauri Linna · Rating 4 out of 5]

Salmenniemen kieli soljuu ja kertoo hienosti. Tarina on kaunis ja ihanan ihmisen kokoinen. Kirja on harvinaisen onnistunut kuvaus vanhemman huolesta ja rakkaudesta. Sen on tarkoituskin olla äärimmäisen subjektiivinen ja välillä kertojan (Harryn) huoli tuntuukin miltei raivostuttavan paljaalta ja liialliselta. Ehkä tällaista kuvausta vanhemman huolesta kaivataankin. Kuvausta, joka ei yritä asettaa huolta ja välittämistä johonkin objektiivisiin rajoihin, vaan antaa sen vyöryä juuri sellaisena kuin se vermasti vanhemman rakkauden ja univajeen myötä vyöryy?

[Juha · Rating 4 out of 5]

Upeata tekstiä jälleen Salmenniemeltä. Autofiktiivisen ”sarjan” edellisessä osassa Varjotajunnassa kuvattiin kirjailijan edustuselämää ja perhe-elämä vain vilahteli ajatuksissa ja lopussa lähdettiin junalla kotia kohti. Nyt hän kuvaa hienosti miten lähestyvä synnytys ja taaperon (!) sairaus vievät huomion esineiden huutaessa turhaan ympärillä, että kirjoita meistä, ennen emme vaikene. Onko Suomessa koskaan kirjoitettu miehen tunteista perhettään kohtaan näin avoimesti? Varmaan joku Juha Itkonen, mutta Salmenniemen tyyli on niin välitön.

[Saana · Rating 5 out of 5]

Jotkut kirjat sitä vain lukee juuri oikeassa hetkessä omaa elämäänsä. Nyt se tarkoitti sitä, että tartuin kirjaan päivänä, jolloin kotiuduimme sairaalasta yksivuotiaamme kanssa.

Salmenniemi on mun kotimaisia suosikkeja. Hänen kielensä on oivaltavaa ja tarkkaa. Jokainen sana tuntuu olevan oikeassa paikassa, mikään virke ei ole tarpeeton.

Onneksi ostin kirjan omaksi: voin lukea sen jo
pian uudestaan.

[Heta · Rating 3 out of 5]

Ristiriitaiset fiilikset. Kirja tuntuu hyvin aidolta ja avoimelta, ja varmasti se on niin kirjailijalle itselleen kuin monille saman kokeneille todella tärkeä omien kokemusten sanoittaja ja jäsentäjä, ja tietysti sitä kautta se laajentaa meidän muiden näkemystä maailmasta. Kuitenkaan kirjallisena tuotoksena kirja ei ollut ihmeellinen, en löytänyt siitä mitään muita tasoja kuin mitä oli sanoiksi laitettu.

[Heidi]

Salmenniemen omaan elämään perustuva kirja ajasta, jolloin hänen esikoiselleen puhkesi I tyypin diabetes. Läheiseni samanlaisessa elämäntilanteessa suositteli kirjaa sanoen, että Salmenniemi osaa hyvin kuvata vanhemman tunteita lapsen sairastuessa. Sellainen kuva lukukokemuksesta jäi myös minulle, joten vahva suositus, erityisesti tällaisten perheiden rinnalla kulkijoille.