What do you think?
Rate this book
Tyttö joka en
Kiitetyn Subutex-kaupungin kasvatit -kirjan kirjoittaja Laura Juntunen kertoo oman tarinansa.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka. Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Tyttö joka en on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja siitä, miten vaikeaa on olla tyttö. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Samalla hän tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpileikkaa tyttöjen elämää lapsesta aikuisuuteen saakka. Suorasanainen teos antaa äänen elämänpiirille, joka tavallisesti vaiennetaan. Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja.
250 pages, Hardcover
Published March 8, 2024
14 people are currently reading
520 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 60 reviews
March 3, 2024
Tätä kirjaa ei haluaisi lukea ja kuitenkin tämä kirja on tarpeen lukea. Kirja tuntuu kehossa fyysisesti pahoinvointina ja kipuna. Kirjaa kantaa kuitenkin Juntusen täsmällinen ilmaisu, jonka ansiosta tarinan haluaa lukea. Hän on erittäin taitava kirjoittaja.
Nuorten pahoinvoinnista puhutaan nykyään arkisena asiana, se on kuin sää tai vuodenajat, joille ei nyt vaan voi mitään. Paha olo toistuu myös Juntuselle tekemässä podcast-sarjassa Subutex-Suomen naiset. Paha olo, josta ei saa kiinni, josta ei voi puhua, joka aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja häpeää. Mutta miten on mahdollista, että hyväksymme tämän? Vientivetoinen yhteiskunta puuskuttaa eteenpäin ja heittää menemään ainoan todellisen resurssinsa eli nuoret/ ihmiset. Kirjan potilaskertomukset ovat kylmäävää luettavaa. Kerta toisensa jälkeen ovi sulkeutuu, ainoa resurssi on lääkepurkki.
On varmaan niin, että ihmisen on itse haluttava parantumista, jotta parantuminen voi alkaa. Mutta on myös niin, että siihen tarvitaan muita ihmisiä. Joku, joka näkee ja kuulee, todella. Perhe tukee ja kannattelee, mutta tarvitaan muitakin. Opettajat ja koulu loistavat läsnäolon suhteen poissaolollaan. Juntunen kirjoittaa kirjan lopussa, että hänen asiantuntijoiden kanssa käymänsä keskustelut kirjaa kirjoittaessa olisivat auttaneet häntä vuosia aiemmin.
Tilastolliset luvut naisten kokemasta väkivallasta ja mielenterveysongelmista ovat kylmääviä. Kun kävelet kadulla, vastaasi tulevista ihmisistä suurimmalla osalla on harteillaan jokin lasti, joka on tosi raskas kantaa. Voi toivoa, että kirja herättää keskustelua, mutta sitäkin enemmän, että se herättää ajatuksia, jotka muuttavat tätä yhteiskuntaa.
Nuorten pahoinvoinnista puhutaan nykyään arkisena asiana, se on kuin sää tai vuodenajat, joille ei nyt vaan voi mitään. Paha olo toistuu myös Juntuselle tekemässä podcast-sarjassa Subutex-Suomen naiset. Paha olo, josta ei saa kiinni, josta ei voi puhua, joka aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja häpeää. Mutta miten on mahdollista, että hyväksymme tämän? Vientivetoinen yhteiskunta puuskuttaa eteenpäin ja heittää menemään ainoan todellisen resurssinsa eli nuoret/ ihmiset. Kirjan potilaskertomukset ovat kylmäävää luettavaa. Kerta toisensa jälkeen ovi sulkeutuu, ainoa resurssi on lääkepurkki.
On varmaan niin, että ihmisen on itse haluttava parantumista, jotta parantuminen voi alkaa. Mutta on myös niin, että siihen tarvitaan muita ihmisiä. Joku, joka näkee ja kuulee, todella. Perhe tukee ja kannattelee, mutta tarvitaan muitakin. Opettajat ja koulu loistavat läsnäolon suhteen poissaolollaan. Juntunen kirjoittaa kirjan lopussa, että hänen asiantuntijoiden kanssa käymänsä keskustelut kirjaa kirjoittaessa olisivat auttaneet häntä vuosia aiemmin.
Tilastolliset luvut naisten kokemasta väkivallasta ja mielenterveysongelmista ovat kylmääviä. Kun kävelet kadulla, vastaasi tulevista ihmisistä suurimmalla osalla on harteillaan jokin lasti, joka on tosi raskas kantaa. Voi toivoa, että kirja herättää keskustelua, mutta sitäkin enemmän, että se herättää ajatuksia, jotka muuttavat tätä yhteiskuntaa.
May 4, 2024
Kirja on aika kammottava kuvaus tyttönä kasvamisesta Raahessa 90-luvulla. Hyväksikäyttö, syömishäiriö, muut mielenterveyshäiriöt, päihdeyhteisöt. Omaelämäkerrallisuus ei helpota tätä kirjaa.
Suoruudessaan ja mutkailemattomuudessaan kirja on kuitenkin luonnollisesti tärkeä. Raadollisuus ja lohduttomuus tulevat paketin mukana. Kirja ei ole mielestäni mässäilevä - tapahtuneet asiat vain ovat kamalia. Minusta niukka ja suora kerronta toimivat muutenkin hyvin, ja tällaisessa kirjassa ei tosiaan tarvitse alleviivata sitä, miten huonosti asiat voivat mennä.
Tällaistakin voi olla tytön elämä maailman onnellisimmassa maassa. Ja jopa minä, joka olen itse elänyt turvallisen, suojatun ja kiltin lapsuuden ja nuoruuden, tunnistan joitain ilmiöitä siitä maailmasta. Sekin kertoo jotain. Osa naisista joutuu ottamaan vastaan ison lastin kulttuurimme sukupuolisesta syrjinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta, osa meistä näkee ja kokee vain hentoja väreitä siitä, ja silti nekin puistattavat.
Samasta maailmasta on fiktion puolella kirjoittanut ainakin Hanna-Riikka Kuisma. Kuisman Finlandia-ehdokkaanakin ollut Kerrostalo kuvaa sitä, miten raaka päihteiden maailma on juuri naisille.
Jäin miettimään yleisellä tasolla tämän elämäntarinan kausaliteetteja. Psykologiassa tutkitaan sitä, millaiset tekijät vaikuttavat elämäntapahtumiin ja -valintoihin. On olemassa riskitekijöitä. Siis asioita, jotka voivat altistaa mielenterveydenhäiriöille, syrjäytymiselle, päihderiippuvuuksille ja muille elämänlaatua heikentäville asioille.
Ihmisen elämän kohdalla ei voi puhua determinismistä, mutta on selvää, että tiettyjä polkuriippuvuuksia on. Jos vaikkapa päättää muuttaa yhteen päihderiippuvaisen miehen kanssa, jota ei juuri tunne, ja on itse hyvin nuori ja ollut jo hyväksikäytön uhri, on selvää, että ongelmat tulevat lisääntymään. Kun yhdelle polulle on astunut, on vaikea hypätä kesken kaiken toiselle. Eteen avautuu vaihtoehtoja valitusta polusta käsin. Siksi päihdeyhteisön ote kasvaa vähitellen, siksi alttius tulla uudestaan hyväksikäytetyksi kasvaa, siksi anoreksia pitää pintansa.
Mutta teoksessa ei ole selvää eikä etenkään yhtä selitystä sille, miksi kirjottaja ajautui niin huonoon seuraan ja miksi hänen terveytensä järkkyi niin pahasti. Se tässä kirjassa onkin kiinnostavaa. Kirjoittaja tulee keskiluokkaisesta ja hyvinvoivasta perheestä, hänen varhaislapsuutensa oli turvallinen (se on tärkeä suoja elämälle), perhe tuki ja auttoi koko ajan. Pakko-oireita ja muita piiloon jääneitä psyykkisiä oireita tosin ilmeni jo melko pienenä, mutta sellaiset asiat eivät suoraan selitä teini-iän valintoja. Olisi varmaan voinut käydä toisinkin.
Psykologinen näkökulma harvoin riittää. Kun astuu pari askelta taaksepäin tarkastelemaan ihmisyyttä, voi helpommin sanoa, että ihminen on yhteiskunnan ja yhteisön tuotos. Millainen on 1990-luvun Raahe? Eräs oma tuttuni, hieman kirjoittajaa vanhempi, kuvasi Raahea 90-luvun nuorten näkökulmasta toteamalla, että tarjolla oli kahdenlaista: bändihommia tai päihdehommia. Lopulta ei ehkä ole niin kummallista, että sosiaalisista ja psyykkisistä epävarmuuksista kärsivä nuori hakeutuu kohti päihdeyhteisöjä, jotka tarjoavat aluksi vapautta, jännitystä ja kemiallista lohtua.
Kirjan lopussa kirjoittaja reflektoi elämäänsä ja pohtii, että nykyään, terapian myötä, hänellä on tunteiden käsittelyyn muitakin keinoja kuin itsetuhoinen käytös. Vaikka hänellä on edelleen samat traumat ja sama elämänhistoria, hän opettelee elämään niiden ja vaikeiden tunteiden kanssa.
Jäin miettimään tätäkin asiaa. Nykyään puhutaan paljon tunnekasvatuksesta ja tunteiden tunnistamisen merkityksestä.
Olemmekohan parempia kasvattajia nykyään kuin omat vanhempamme olivat ja 90-luvun yhteiskunnallinen ilmapiiri oli? En tiedä. Tekee mieli sanoa, että tuskin. Minulla on sellainen kutina, että positiivisen kasvatuksen ja tunnetaitojen diskurssit ovat keskiluokkaisen vanhemmuuden juttuja nykyään. (Onkohan tätä tutkittu? Eri luokkien kasvatustyylejä tämän hetken Suomessa?)
Nykyhetkessä on joitain positiivisia asioita ja kehitystä (esimerkiksi kehopositiivisuus, sukupuolisensitiivisyys), mutta samalla myös hyvin myrkyllisiä ilmiöitä (ulkonäkökeskeisyyden nousu ja siihen liittyvät sometrendit, pornoistuminen ja väkivallan raaistuminen, ryhmien polarisoituminen...). Ja tähän päälle tulevat yhteiskunnallinen epävarmuus ja globaalit kriisit, joiden edessä kilpailuasenteen ja individualismin omaksuneet nuoret voivat olla voimattomia. Ja voimattomuudesta voi taas seurata monenlaisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja.
Tässä maailmassa, jossa nuoret nyt elävät, on huolestuttavaa, että sosiaaliturvasta ja -palveluista leikataan. Millaisia kirjoja tämän hetken nuoret kirjoittavat kahdenkymmenen vuoden päästä?
Suoruudessaan ja mutkailemattomuudessaan kirja on kuitenkin luonnollisesti tärkeä. Raadollisuus ja lohduttomuus tulevat paketin mukana. Kirja ei ole mielestäni mässäilevä - tapahtuneet asiat vain ovat kamalia. Minusta niukka ja suora kerronta toimivat muutenkin hyvin, ja tällaisessa kirjassa ei tosiaan tarvitse alleviivata sitä, miten huonosti asiat voivat mennä.
Tällaistakin voi olla tytön elämä maailman onnellisimmassa maassa. Ja jopa minä, joka olen itse elänyt turvallisen, suojatun ja kiltin lapsuuden ja nuoruuden, tunnistan joitain ilmiöitä siitä maailmasta. Sekin kertoo jotain. Osa naisista joutuu ottamaan vastaan ison lastin kulttuurimme sukupuolisesta syrjinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta, osa meistä näkee ja kokee vain hentoja väreitä siitä, ja silti nekin puistattavat.
Samasta maailmasta on fiktion puolella kirjoittanut ainakin Hanna-Riikka Kuisma. Kuisman Finlandia-ehdokkaanakin ollut Kerrostalo kuvaa sitä, miten raaka päihteiden maailma on juuri naisille.
Jäin miettimään yleisellä tasolla tämän elämäntarinan kausaliteetteja. Psykologiassa tutkitaan sitä, millaiset tekijät vaikuttavat elämäntapahtumiin ja -valintoihin. On olemassa riskitekijöitä. Siis asioita, jotka voivat altistaa mielenterveydenhäiriöille, syrjäytymiselle, päihderiippuvuuksille ja muille elämänlaatua heikentäville asioille.
Ihmisen elämän kohdalla ei voi puhua determinismistä, mutta on selvää, että tiettyjä polkuriippuvuuksia on. Jos vaikkapa päättää muuttaa yhteen päihderiippuvaisen miehen kanssa, jota ei juuri tunne, ja on itse hyvin nuori ja ollut jo hyväksikäytön uhri, on selvää, että ongelmat tulevat lisääntymään. Kun yhdelle polulle on astunut, on vaikea hypätä kesken kaiken toiselle. Eteen avautuu vaihtoehtoja valitusta polusta käsin. Siksi päihdeyhteisön ote kasvaa vähitellen, siksi alttius tulla uudestaan hyväksikäytetyksi kasvaa, siksi anoreksia pitää pintansa.
Mutta teoksessa ei ole selvää eikä etenkään yhtä selitystä sille, miksi kirjottaja ajautui niin huonoon seuraan ja miksi hänen terveytensä järkkyi niin pahasti. Se tässä kirjassa onkin kiinnostavaa. Kirjoittaja tulee keskiluokkaisesta ja hyvinvoivasta perheestä, hänen varhaislapsuutensa oli turvallinen (se on tärkeä suoja elämälle), perhe tuki ja auttoi koko ajan. Pakko-oireita ja muita piiloon jääneitä psyykkisiä oireita tosin ilmeni jo melko pienenä, mutta sellaiset asiat eivät suoraan selitä teini-iän valintoja. Olisi varmaan voinut käydä toisinkin.
Psykologinen näkökulma harvoin riittää. Kun astuu pari askelta taaksepäin tarkastelemaan ihmisyyttä, voi helpommin sanoa, että ihminen on yhteiskunnan ja yhteisön tuotos. Millainen on 1990-luvun Raahe? Eräs oma tuttuni, hieman kirjoittajaa vanhempi, kuvasi Raahea 90-luvun nuorten näkökulmasta toteamalla, että tarjolla oli kahdenlaista: bändihommia tai päihdehommia. Lopulta ei ehkä ole niin kummallista, että sosiaalisista ja psyykkisistä epävarmuuksista kärsivä nuori hakeutuu kohti päihdeyhteisöjä, jotka tarjoavat aluksi vapautta, jännitystä ja kemiallista lohtua.
Kirjan lopussa kirjoittaja reflektoi elämäänsä ja pohtii, että nykyään, terapian myötä, hänellä on tunteiden käsittelyyn muitakin keinoja kuin itsetuhoinen käytös. Vaikka hänellä on edelleen samat traumat ja sama elämänhistoria, hän opettelee elämään niiden ja vaikeiden tunteiden kanssa.
Jäin miettimään tätäkin asiaa. Nykyään puhutaan paljon tunnekasvatuksesta ja tunteiden tunnistamisen merkityksestä.
Olemmekohan parempia kasvattajia nykyään kuin omat vanhempamme olivat ja 90-luvun yhteiskunnallinen ilmapiiri oli? En tiedä. Tekee mieli sanoa, että tuskin. Minulla on sellainen kutina, että positiivisen kasvatuksen ja tunnetaitojen diskurssit ovat keskiluokkaisen vanhemmuuden juttuja nykyään. (Onkohan tätä tutkittu? Eri luokkien kasvatustyylejä tämän hetken Suomessa?)
Nykyhetkessä on joitain positiivisia asioita ja kehitystä (esimerkiksi kehopositiivisuus, sukupuolisensitiivisyys), mutta samalla myös hyvin myrkyllisiä ilmiöitä (ulkonäkökeskeisyyden nousu ja siihen liittyvät sometrendit, pornoistuminen ja väkivallan raaistuminen, ryhmien polarisoituminen...). Ja tähän päälle tulevat yhteiskunnallinen epävarmuus ja globaalit kriisit, joiden edessä kilpailuasenteen ja individualismin omaksuneet nuoret voivat olla voimattomia. Ja voimattomuudesta voi taas seurata monenlaisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja.
Tässä maailmassa, jossa nuoret nyt elävät, on huolestuttavaa, että sosiaaliturvasta ja -palveluista leikataan. Millaisia kirjoja tämän hetken nuoret kirjoittavat kahdenkymmenen vuoden päästä?
March 15, 2024
Koskettava ja tunteita herättävä kirja. Välillä jopa ahdistava, eli ei todellakaan mitään hyvän mielen luettavaa. Tykkäsin siitä miten kappaleet oli rakennettu ja potilaskertomukset oli kiinnostava lisä.
December 18, 2024
Vuoden paras kirja itselleni. Riipaiseva ja osuva kuvaus siitä, millaista on kasvaa tyttönä, vaikka toki kaikkiin hyvin traagisiin kokemuksiin ei voikaan samaistua (onneksi). Raakaa todellisuuden kuvausta ja yhteiskunnallista kritiikkiä siitä, miten päihteiden käyttäjää kohdellaan terveydenhuollossa ja mielenterveyttä hoitaessa. Juurisyyt eri päihteiden käytölle voivat olla moninaiset ja 'Tyttö joka en' kuvaa tätä, tarvetta käytölle ja toisaalta kaipuuta "normaaliin" elämään ihailtavasti. Myös lopussa olevat tilastot tyttöjen/naisten kokemasta väkivallasta ovat erittäin ajankohtaisia valitettavasti edelleen. Suosittelen!
October 19, 2024
Tämä kirja ravisutti, niin pahalla tavalla, että se oli hyvä. Ensiksi haluan nostaa hattua Juntusen kirjoitustyylille. Hänen ilmaisunsa on täsmällistä ja suurilta tunteilta kirjaa lukiessa ei voi välttyä. Upeaa!
Kirjaa lukiessa tuli muistuttaa itseään siitä, että kaikki tämä on totta ja moni elää samanlaista tarinaa todeksi tälläkin hetkellä. Samalla tulen itse surulliseksi ja vihaiseksi tätä yhteiskuntaa kohtaan, jossa mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat ruuhkautuneet ja niitä sekä muita tärkeitä järjestöjä koskettavia leikkauksia tehdään enenevissä määrin.
Kirjaa lukiessa tuli muistuttaa itseään siitä, että kaikki tämä on totta ja moni elää samanlaista tarinaa todeksi tälläkin hetkellä. Samalla tulen itse surulliseksi ja vihaiseksi tätä yhteiskuntaa kohtaan, jossa mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat ruuhkautuneet ja niitä sekä muita tärkeitä järjestöjä koskettavia leikkauksia tehdään enenevissä määrin.
March 29, 2024
Lohduton. Oikein muuta sanaa en tälle keksi. Kirja on kirjallisesti varsin onnistunut, mutta tarinan loputon synkkyys tuli sivuilta syliin.
September 16, 2024
Tää oli todella rankka mutta tärkeä lukukokemus. Sai olon todella lohduttomaksi niin tarinan puolesta kuin suomalaisen yhteiskunnan.
January 18, 2025
Todella rankkaa ja kamalan järkyttävää luettavaa, ahdistavaakin. Älyttömän tärkeetä
(Helmet-lukuhaasteeseen kohta 24: kirjassa tehdään laittomuuksia)
(Helmet-lukuhaasteeseen kohta 24: kirjassa tehdään laittomuuksia)
March 8, 2024
Voimakas ja valtavan tärkeä teos. Kosketti syvältä.
March 17, 2025
juntunen kuvailee taitaen ja käsinkosketeltavasti nollarisuomea, oma lapsuus tunkee rivein välistä auttamattomasti läpi.
mulla kesti kauan päästä tähän mukaan, meinasin lopettaa useaan otteeseen kesken. tällä viikolla oon taas raahessa kiertueella, tällä kertaa katson kaupunkia uusin silmin. vähän turhan rankka kirja tähän kohtaan itelle
mulla kesti kauan päästä tähän mukaan, meinasin lopettaa useaan otteeseen kesken. tällä viikolla oon taas raahessa kiertueella, tällä kertaa katson kaupunkia uusin silmin. vähän turhan rankka kirja tähän kohtaan itelle
October 22, 2024
tää kirja oli ihan hirvee. suoer hyvä ja tärkee, mutta tätä oli kamala lukee. kaikki se mitä tää päähenkilö näki ja koki oli jotain niin järkyttävää, että tuli ihan absurdi olo. kamalinta oli ajatus siitä, että tää on oikeesti tapahtunu, ja tällasta samanlaista tapahtuu tälläkin hetkellä🌪️
.
oon lukenu tosi paljon mielenterveydestä kertovii kirjoi ja siellä usein sivutaan päihteitä jollain tavalla, mutta oli tosi opettavaa lukee päihdemaailmasta syvemmin ja etenki tytön silmin. tää kirja on aika raaka ja raskas, joten kannattaa tarkkaan miettii onko omat voimavarat sellaset, että jaksaa just sillä hetkellä tarttua tähän kirjaan🌫️
.
oon lukenu tosi paljon mielenterveydestä kertovii kirjoi ja siellä usein sivutaan päihteitä jollain tavalla, mutta oli tosi opettavaa lukee päihdemaailmasta syvemmin ja etenki tytön silmin. tää kirja on aika raaka ja raskas, joten kannattaa tarkkaan miettii onko omat voimavarat sellaset, että jaksaa just sillä hetkellä tarttua tähän kirjaan🌫️
August 16, 2024
Tämä oli kirja, jota kahden nuoren aikuisen tyttären äitinä oli paikoin lähes sietämätöntä, ja toisaalta taas tärkeää lukea. Jos on nuorilla tytöillä ja naisilla vaikeaa löytää oma äänensä ja rajansa maailmassa, joka ei tyttöjen rajoja tunnista/tunnusta, niin sydäntänylmäävää menoa se on vierestä seuraaville vanhemmillekin.
Ihminen on selityksiä kaipaava olento, ja vaikka itselleni traumakäyttäytyminen on teoriassa tuttua, niin silti oli jotenkin vaikeaa ymmärtää sitä, että miksi kaiken tuen ja rakkauden kotoa saava lapsi haluamalla haluaa vahingoittaa itseään, ja hakeutua piireihin, joissa hänelle ei anneta mitään arvoa. Hän tulee perheestä, joka haluaa kuulla ja ymmärtää, mutta hakee kuitenkin kuunnelluksi ja ymmärretyksi tulemisen tunnetta maailmasta, jossa sitä ei ole jaossa.
HS:n kriitikko suositteli tätä luettavaksi erityisesti miehille, itse suosittelen tätä kaikille nuorten kanssa työskenteleville sekä mielenterveysalan ammattilaisille. Olisi korkea aika tunnustaa, että traumat eivät ratkea lääkeresepteillä, vaan läsnäololla, traumatyöskentelyllä ja oikeanlaisella kannustuksella. Pidän kirjaa myös hyvänä vertaistukena heille, jotka kokevat ettei elämällä ole heitä varten mitään hyvää tarjottavana - niin kauan kuin on elämää, on toivoa!
Ihminen on selityksiä kaipaava olento, ja vaikka itselleni traumakäyttäytyminen on teoriassa tuttua, niin silti oli jotenkin vaikeaa ymmärtää sitä, että miksi kaiken tuen ja rakkauden kotoa saava lapsi haluamalla haluaa vahingoittaa itseään, ja hakeutua piireihin, joissa hänelle ei anneta mitään arvoa. Hän tulee perheestä, joka haluaa kuulla ja ymmärtää, mutta hakee kuitenkin kuunnelluksi ja ymmärretyksi tulemisen tunnetta maailmasta, jossa sitä ei ole jaossa.
HS:n kriitikko suositteli tätä luettavaksi erityisesti miehille, itse suosittelen tätä kaikille nuorten kanssa työskenteleville sekä mielenterveysalan ammattilaisille. Olisi korkea aika tunnustaa, että traumat eivät ratkea lääkeresepteillä, vaan läsnäololla, traumatyöskentelyllä ja oikeanlaisella kannustuksella. Pidän kirjaa myös hyvänä vertaistukena heille, jotka kokevat ettei elämällä ole heitä varten mitään hyvää tarjottavana - niin kauan kuin on elämää, on toivoa!
October 13, 2024
Jotenkin vaikea tähdittää. Valtavan tärkeä kirja, jollain tavalla kauniskin, mutta myös valtavan ahdistava lukukokemus.
Ajassa, jossa useaan tärkeään järjestöön on kohdistumassa järjettömän suuria leikkauksia, lukeminen tuntuu erityisen pahalta.
"Millainen on yhteiskunta, jossa varsinkin tytöt voivat näin huonosti? Miksi meistä tuntuu, ettemme me koskaan riitä? Ja miksi me aikuiset hyväksymme sen, että niin moni tyttö tulee kokemaan häirintää ja väkivaltaa elämänsä aikana?"
Ajassa, jossa useaan tärkeään järjestöön on kohdistumassa järjettömän suuria leikkauksia, lukeminen tuntuu erityisen pahalta.
"Millainen on yhteiskunta, jossa varsinkin tytöt voivat näin huonosti? Miksi meistä tuntuu, ettemme me koskaan riitä? Ja miksi me aikuiset hyväksymme sen, että niin moni tyttö tulee kokemaan häirintää ja väkivaltaa elämänsä aikana?"
March 4, 2025
Hyvä ja koskettava tarina monenlaisesta oireilusta niin mielenterveydellisesti kuin muutenkin. Parantuminen syömishäiriöstä ja traumasta on matka, ja ei itse voi tietää kunnolla missä vaiheessa parantumista oikeasti onkaan - saavuttaako sitä koskaan?
May 15, 2024
Rankka tarina.
January 26, 2025
Olin tätä kuunnellessani koko ajan sekä todella ahdistunut, todella raivoissani että todella surullinen. En suosittele kenellekään, mutta samalla suosittelen kaikille.
April 24, 2025
miks luen aina asioista joita en haluais ajatella? seuraava kirja on joku iloinen oikeesti
January 29, 2026
Ahmin tämän kirjan yhdeltä istumalta. Raadollinen oma elämä kertomus mielenterveysongelmista, itsensä satuttamisesta, anoreksiasta, väkivallasta sekä päihteiden käytön siivittämästä elämästä ja oravanpyörästä. Kirja ei anna vastauksia siihen, miksi näin tapahtui. Jäin myös pohtimaan, mikä aiheutti sen, ettei hän suojellut itseään.
Tykkäsin suorasta kirjoitustyylistä: sitä oli helppo lukea, ja lukujen alussa olevat sairaskertomukset tukivat tarinaa. Oliko jopa harvinaista, että kirjoittaja oli rehellinen myös omasta toiminnastaan. Mielestäni hän osasi sanoittaa tuntemuksiaan monessa kohtaa hyvin. Lopun suhteen olisin ehdottomasti kaivannut tarinan hidastamista.
Tykkäsin suorasta kirjoitustyylistä: sitä oli helppo lukea, ja lukujen alussa olevat sairaskertomukset tukivat tarinaa. Oliko jopa harvinaista, että kirjoittaja oli rehellinen myös omasta toiminnastaan. Mielestäni hän osasi sanoittaa tuntemuksiaan monessa kohtaa hyvin. Lopun suhteen olisin ehdottomasti kaivannut tarinan hidastamista.
July 23, 2024
Itsetuhoisuus, syömishäiriöt, traumasuhteet ja väkivalta. Ei ollut kevyttä kesälukemista, mutta kannatti silti kärsiä läpi. Lukijana jäin oudolla tavalla koukkuun ja ahmin kirjan vimmaisesti koko ajan toivoen, että epätoivon tilalle tulisi vihdoin se odotettu käänne parempaan. Koskettava ja kauhistuttava kertomus, jota tarkastelin myös vanhemman näkökulmasta, mikä teki lukemisesta äärimmäisen ahdistavaa.
Reflektio jää vähän kesken ja sitä olisin toivonut lisää myös tapahtumien yhteyteen. Toisaalta kaipaamani syy-seuraus-suhteet ja selitykset ovat sekä yksinkertaisia että todella monimutkaisia. Kuten Juntunen kirjoittaa:
”Luultavasti kyse on monien asioiden summasta: geeneistä, luonteesta, ympäristöstä ja kokemuksista, heikoista tunteidensääntelytaidoista sekä ympäröivästä yhteiskunnasta”. 💔
Reflektio jää vähän kesken ja sitä olisin toivonut lisää myös tapahtumien yhteyteen. Toisaalta kaipaamani syy-seuraus-suhteet ja selitykset ovat sekä yksinkertaisia että todella monimutkaisia. Kuten Juntunen kirjoittaa:
”Luultavasti kyse on monien asioiden summasta: geeneistä, luonteesta, ympäristöstä ja kokemuksista, heikoista tunteidensääntelytaidoista sekä ympäröivästä yhteiskunnasta”. 💔
April 5, 2024
Tätä kirjaa lukiessa oli koko ajan paha olla, koska niin Laurallakin oli. Ja tuli paljon hetkiä, jolloin oli vaikeaa käsittää, miksi ihmismieli toimii niin kuin toimii ja on toistuvasti ankara itselleen. Ja miksi hoitotahot toimivat niin kuin toimivat ja ovat myös välillä sokeita nuorten hädän todellisille syille. Entä mitä sitten tehdään, kun nuori on erityisen vastahakoinen ottamaan apua vastaan? Kirja herätti myös jälleen kerran miettimään, miten monet vaikenevat esimerkiksi kokemastaan seksuaalisesta tai parisuhdeväkivallasta. Näistä huolimatta ja toisaalta juuri näistä syistä erittäin tärkeä, vavahduttava ja mieleenpainuva kirja, ehdottomasti viiden tähden lukukokemus. Rankka aihe, mutta kirjoitustyyliltään helppoa luettavaa. Pidin myös siitä, kun tekstiä rytmittivät välissä katkelmat potilaskertomuksista ja runomaiset pätkät lukujen alussa.
Omaelämäkerrallinen teos, jossa käsitellään erityisesti nuoren tytön / naisenalun syömishäiriötä, mielenterveyttä, itsetuhoisuutta, seksuaalista hyväksikäyttöä sekä hyväksytyksi tulemisen ja porukkaan kuulumisen tarpeen aiheuttamia paineita ja sen aiheuttamia huonoja valintoja.
Omaelämäkerrallinen teos, jossa käsitellään erityisesti nuoren tytön / naisenalun syömishäiriötä, mielenterveyttä, itsetuhoisuutta, seksuaalista hyväksikäyttöä sekä hyväksytyksi tulemisen ja porukkaan kuulumisen tarpeen aiheuttamia paineita ja sen aiheuttamia huonoja valintoja.
July 7, 2024
Laura Juntusen kirjassa Tyttö joka en kansikuvassa on ihana kuva kirjailijasta. Pieni tyttönen ylioppilaslakki päässä. Elämä edessä ja se voisi olla valoisa ja täynnä kaikkea kivaa. Elämä toi tullessaan kuitenkin syömishäiriön, pakko-oireet, mielenterveysongelmat ja päihdekierteen.
Lapsen mieli on herkkä. Kun jotain tapahtuu, eikä siitä saa tai voi puhua, voi keho ja mieli käsitellä vaikeita asioita tavoilla, joihin henkilö itse voi vaikuttaa, kuten syömättömyydellä. Myös pakko-oireet tulivat mukaan kuvioihin hyvin varhaisessa lapsuusvaiheessa.
Laura Juntusen nuoruus ajautui lopulta päihdekierteeseen ja päihdepiireihin, joista oli aivan hirvittävää lukea. Hänen kokemuksensa ovat olleet järkyttäviä. On uskomatonta, että hän on selvinnyt niistä, tosin hänen mielenterveytensä oli mennä lopullisesti siinä ohessa.
Lapsen mieli on herkkä. Kun jotain tapahtuu, eikä siitä saa tai voi puhua, voi keho ja mieli käsitellä vaikeita asioita tavoilla, joihin henkilö itse voi vaikuttaa, kuten syömättömyydellä. Myös pakko-oireet tulivat mukaan kuvioihin hyvin varhaisessa lapsuusvaiheessa.
Laura Juntusen nuoruus ajautui lopulta päihdekierteeseen ja päihdepiireihin, joista oli aivan hirvittävää lukea. Hänen kokemuksensa ovat olleet järkyttäviä. On uskomatonta, että hän on selvinnyt niistä, tosin hänen mielenterveytensä oli mennä lopullisesti siinä ohessa.
September 21, 2025
Karmiva ja aika lohduton tarina tyttöjen turvattomuudesta päihteiden maailmassa. Juntunen on taitava kirjoittaja, tyyli on aika korutonta mutta silti paljon kertovaa. Otteet potilaskertomuksista olivat "kiva lisä" tarinaan, ja ne ennen kaikkea kertoivat rikkinäisistä mielenterveyspalveluista. Ei mitään uutta auringon alla.
Olisin toivonut tältä jotain vähän selkeämpää rakennetta. Noin 250 sivussa käytiin kirjailijan elämäntarina lapsuudesta johonkin varhaisaikuisuuteen pomppien yhdestä traagisesta tapahtumasta toiseen. Tuntuu että itse tapahtumat rakentuivat aika puutteellisesti, ja uudet, hyväksikäyttävät ihmiset vaan ilmestyivät yhtäkkiä tarinaan jostain puun takaa. En myöskään aina osannut hahmottaa kirjailijan/päähenkilön ikää kirjan tapahtumien aikaan. Tällaiset rakenteelliset seikat tuppaavat usein jäämään tällaisissa teoksissa vähän vähemmälle huomiolle, kun tarina on niin henkilökohtainen ja sitä voi olla hankala tarkastella ulkopuolelta.
Olisin toivonut tältä jotain vähän selkeämpää rakennetta. Noin 250 sivussa käytiin kirjailijan elämäntarina lapsuudesta johonkin varhaisaikuisuuteen pomppien yhdestä traagisesta tapahtumasta toiseen. Tuntuu että itse tapahtumat rakentuivat aika puutteellisesti, ja uudet, hyväksikäyttävät ihmiset vaan ilmestyivät yhtäkkiä tarinaan jostain puun takaa. En myöskään aina osannut hahmottaa kirjailijan/päähenkilön ikää kirjan tapahtumien aikaan. Tällaiset rakenteelliset seikat tuppaavat usein jäämään tällaisissa teoksissa vähän vähemmälle huomiolle, kun tarina on niin henkilökohtainen ja sitä voi olla hankala tarkastella ulkopuolelta.
October 27, 2025
Juntusella on hyvin mukanaan vievä kirjoitustyyli - lähtien teoksen nimestä, joka herätti halun saada tietää, miten lause päättyy. Samaan aikaan sitä alkoi mielessään täydentää omilla ajatuksilla ja kokemuksella, tietäen ennalta kirjan teeman.
Tyttö joka en on sydäntäsärkevä kuvaus tyttöyden kipukohdista, kriittisistä kehityksen hetkistä, haasteista ja raadollisesta kaltoinkohtelusta, johon ei toivoisi tulevan samaistuneeksi, mutta samaan aikaan paikoin sydäntäsärkevä juurikin samaistuttavuudessaan. Se paljastaa yhteiskunnan puutteita ja ihan tosi ikäviä varjopuolia, jotka toisaalta ovat koko ajan läsnä keskusteluissa esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta ja mielenterveyden palveluiden riittämättömyydestä.
En ihan yhdeltä, mutta kahdelta istumalta luettu.
Tyttö joka en on sydäntäsärkevä kuvaus tyttöyden kipukohdista, kriittisistä kehityksen hetkistä, haasteista ja raadollisesta kaltoinkohtelusta, johon ei toivoisi tulevan samaistuneeksi, mutta samaan aikaan paikoin sydäntäsärkevä juurikin samaistuttavuudessaan. Se paljastaa yhteiskunnan puutteita ja ihan tosi ikäviä varjopuolia, jotka toisaalta ovat koko ajan läsnä keskusteluissa esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta ja mielenterveyden palveluiden riittämättömyydestä.
En ihan yhdeltä, mutta kahdelta istumalta luettu.
September 21, 2024
Huh, miten rankka tarina. Järkyttävintä on tiedostaa se, että tämä tarina on totta. Ja että tätä tarinaa elää todeksi edelleen niin monet lapset ja nuoret, niin monet tytöt. Sydän särkyy joka kerta.
Itse kirja on kirjoitettu todella hyvin ja se pitää otteessaan alusta loppuun. Kuvaukset tapahtumista on niin todentuntuisia, että suurilta tunteilta ei todellakaan lukiessa välty.
Tämä kirja saa vihaamaan patriarkaattia ja yhteiskunnan rakenteita entisestään, ja suremaan kaikkien maailman tyttöjen ja nuorten puolesta. Ja mikä tärkeintä, mikään ei todellakaan ole mustavalkoista. Sen kun jokainen ihminen tässä maailmassa tajuaisi. 💔
Itse kirja on kirjoitettu todella hyvin ja se pitää otteessaan alusta loppuun. Kuvaukset tapahtumista on niin todentuntuisia, että suurilta tunteilta ei todellakaan lukiessa välty.
Tämä kirja saa vihaamaan patriarkaattia ja yhteiskunnan rakenteita entisestään, ja suremaan kaikkien maailman tyttöjen ja nuorten puolesta. Ja mikä tärkeintä, mikään ei todellakaan ole mustavalkoista. Sen kun jokainen ihminen tässä maailmassa tajuaisi. 💔
April 15, 2024
Valtavan surullinen ja ahdistava kirja aiheista, joista kuitenkin on syytä puhua ja joista pitää kirjoittaa. Koin, että sain tästä kaikella tavoin irti paljon - niin nykyisenä sote-alan työntekijänä, syömishäiriötä sairastavan läheisenä kuin itse mielenterveysongelmien ja syömishäiriön kanssa kamppailleena sekä väkivaltaisesta parisuhteesta selvinneenäkin. Tämä oli monilta osin hyvin samaistuttava ja kirjoittaja kuvasi paljon niitä samoja ajatuksia, mitä itse olen joskus aikoinaan käynyt läpi ja käyn välillä edelleen.
Lukukokemus, joka varmasti palaa mieleen vielä pitkään.
Lukukokemus, joka varmasti palaa mieleen vielä pitkään.
October 6, 2024
Kauhea, ahdistava ja tärkeä. Kuvastaa valitettavan tarkasti miten miessukupolvi on perseestä ja naisiin kohdistuvassa tuhovoimassaan ylivertainen. (Ja joo, miestenkin väkivallan taustalla on sitä ruokkiva ja sen mahdollistava yhteiskunta ja kulttuuri, mutta eipä se rakenteellinen näkökulma kyllä tällaista kohtaloa lukiessa lohduta. Tekee vain vihaiseksi.)
Juntusen ääni kirjoittajana on kaunis, ytimekäs ja sielunpohjaan kolahtava.
Juntusen ääni kirjoittajana on kaunis, ytimekäs ja sielunpohjaan kolahtava.
January 13, 2026
Tällaisia ihmiskohtaloita on valitettavasti liikaa, joten sinällään tässä ei ole mitään ainutlaatuista. Henkilökohtainen kertomus on kuitenkin kirjoitettu minua miellyttävään tyyliin, tekijä on selkeästi taitava kirjoittaja. Kirja tempaisi mukaansa, siksi neljä tähteä. Olisin toivonut lisää analyysiä tilanteisiin johtavista syistä, nyt ajautuminen mm. päihdeporukoihin jäi hieman ohueksi (ehkä tekijä ei itsekään tiedä?).
April 16, 2024
This book was tough to read (both rambling and heavy in theme). It's heart breaking to hear the author's story and the situation in Finland. You can hear the author's trauma from the many spots where it's highlighted that the person in question is a man. I had to assume the gender of non-specified persons were women. In the end it's still a uniquely gut-wrenching experience as a whole.
October 1, 2024
Olen kiitollinen, että kirjailija kirjoitti tämän tärkeän kirjan. Kirja herätti minussa silmitöntä raivoa ja pahaa tahtoa hyväksikäyttäjiä kohtaan. Osaan asioista pystyn itsekin samaistumaan. Kirjassa sanoitettiin hyvin roolit joihin tyttöjä koetetaan pienestä asti istuttaa. Lähetän paljon rakkautta kirjan kirjoittajalle ja toivon, että elämä näyttää hänelle vielä parhaat puolensa💜
Displaying 1 - 30 of 60 reviews