Kaappistrategia on Anu Kotilaisen omakohtainen sarjakuvaromaani siitä, miten pitkässä heterosuhteessa oleva pienen lapsen äiti huomaa olevansa kiinnostunut muistakin kuin miehistä. Oivalluksesta käynnistyy hidas hyväksymisprosessi, joka lopulta johtaa kaivautumiseen ulos kaapista. Selityksiä prosessin vaikeudelle ja siihen liittyvälle häpeälle etsitään niin konservatiivisesta kasvuympäristöstä, heteronormista kuin patriarkaatistakin.
Haasteet eivät kuitenkaan lopu kaapista tulemiseen. Itseironialla leikittelevässä teoksessa pureudutaan oikeanlaisen lesbon myyttiin ja tarkastellaan sisäistetyn lesbovihan vaikutuksia itsensä hyväksymiseen. Teos voi tarjota vertaistukea, lohtua ja kokemuksen nähdyksi tulemisesta. Teos on tärkeä keskustelunavaus, sillä seksuaalisen suuntautumisen muuttuvuudesta ja liukuvuudesta etenkin aikuisiällä puhutaan edelleen liian vähän.
On ehkä epäreilua kritisoida tekijän valintaa käyttää häntä kiinnostavista ihmisistä käsitettä "vulvalliset"; termihän on toki inklusiivinen (kiinnostuksen kohde voi olla muutakin kuin nainen) ja ilmeisen tärkeä kertojalle viehättymisen suhteen. Mutta ei voi mitään, pidin vähän häiritsevänä sukuelinkeskeistä ihmisten ryhmittelyä. Varsinkin kun se oli aina "miehet vs. vulvalliset". Olisi sitten edes "penikselliset vs. vulvalliset", jos sille polulle lähdetään.
Kuten muissakin kommenteissa on sanottu, teos oli myös turhan julistava ja selittävä aiheistaan.
Hyvä kuitenkin, että seksualisuutensa löytäminen vanhemmalla (= ei-teini) iällä pääsee sarjakuvan aiheeksi. Kun odotettuun heteromuottiin on kerran asetettu, voi siitä olla vaikea enää erota.
Tämä on lähinnä sarjakuvamuotoinen essee seksuaali-identiteetin kanssa kipuilemisesta - ja sellaisena kyllä ihan toimiva. Erityisesti alussa ajatuksia oli konkretisoitu mielenkiintoisilla visuaalisilla metaforilla. Loppua kohti paino on enemmän ”puhuvat päät” -dialogeissa. Tuntuu, että tämä oli aika inspiroitunut Riina Tanskasen Tympeistä tytöistä, eli mitään hirveän uutta en tästä löytänyt. Mutta haluan antaa tämän ystävälle, joka on kertonut hyvin samanlaisista ajatuksista. Uskon, että hänelle tämä sarjakuva voi antaa jotain arvokasta.
Pidin tyylistä, oivaltavista ratkaisuista, värimaisemasta. Pitkähköt info-osuudet olivat ehkä vähän liikaa. Ehkä. Kirja olisi pärjännyt ilman itsensä/maailman selittämistäkin. Rohkea kurkistus Kotilaisen matkaan omaan seksuaalisuuteensa.
Koskettava ja hauska nopealukuinen pläjäys! Olen Kotilaisen kanssa hyvin samaa ikäluokkaa, joten varsinkin kertojan nuoruutta käsittelevissä osioissa oli paljon tuttua hyvässä ja pahassa. Kirjassa onnistutaan kuvaamaan hienosti raivoa joka nousee siitä kun tajuaa, miten keinotekoiset normit ovat sabotoineet mahdollisuuksia elää omannäköistä elämää. Vastaavasti tavoitetaan ihanasti se onnen hyöky kun queer-maailman portit vihdoin aukeavat - kaikkine jatkokomplikaatioineenkin. Jotkut terminologiset valinnat tuntuivat vähän merkillisiltä ja sellaisilta että ehkä niihin liittyvää pohdintaa olisi ollut kiva lukea myös. Yleisesti ottaen pidän sarjakuvissa runsaammasta ja yksityiskohtaisemmasta kuvasta, mutta tässä selkeä ja räväkkä piirrostyyli toimi hyvin.
Otin tän ihan sattumalta kirjaston sateenkaarihyllyltä luettavaksi ja vau!! Tykkäsin itseironisesta, pilke silmäkulmassa tyylistä. Uskon, että tässä teoksesta voi olla vertaistukea monelle oman seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin pohdiskelijalle. Tässä kirjassa näihin teemoihin liittyen ihana ns. "tarinan mukana tuleva" oivallus onkin, että määrittelemättömyys voi olla se normitila eikä vain välivaihe. ♡ Kirjan lopussa mietin (ja tajusin), että oliko juuri nämä värit valittu kuvitukseen, koska samat värit on nonbinary lipussa?💛🤍💜🖤
Luin Kaappistrategian yhdellä istumalla. Visuaalisesti herkullinen ja valittu värimaailma miellytti. Aihe tuntui virkistävältä: heterosuhteessa lesboutensa oivaltava nainen tekee rohkean käänteen elämässään, kohdaten häpeän, sisäistetyn homofobian ja yhteiskunnan tiukat normit. Paikoitellen dialogi tuntui kuitenkin liian opettavaiselta, olisin kaivannut enemmän näytä, älä selitä-tyyppisesti asioiden avaamista.
Olihan tässä itseironiaakin, mutta silti minun makuuni turhan julistava. Vertaistukikirjana varmaan toimii, eli ehkä vaan en ollut kohderyhmässä.
Tämä vertautuu väistämättä äskettäin lukemaani sarjakuvaan (jonka nimi ei just nyt tule mieleen, "Nähdään nurkan takana" tms ), jossa pitkään avioliitossa ollut nainen rakastuukin yllättäen naiseen. Se oli niin hyvä, että odotukset olivat tämän suhteen ehkä siksi turhan korkealla.
Kotilaisen piirrostapa on yksinkertainen ja herkullisen värinen. Kaappistrategia kuvaa läheisesti maailmasta toiseen astumista ja matkan aiheuttamia kasvukipuja. Teos tulee kuvanneeksi myös heteronormatiivista yhteiskuntaa ja median ilmiöitä, joiden parissa milleniaalien sukupolvi on kasvanut. Sarjakuva oli nopealukuinen, mutta ajatuksissa kirjan teemoihin tuli palattua monesti.
Oma matkani lesbouteen eteni hyvin eri polkuja, mutta tässä oli silti paljon samaistumispintaa ja tuttuja tunteita! Välillä oli pieniä vaikeuksia pysyä kärryillä hahmoista, mutta muuten diggasin tyylistä ja taiteestakin kovasti.
tykkäsin tän piirrosten värimaailmasta ja oli täs myös jotain samaistuttavia ja vähän ees lohduttavia kohtia mut suurimmaks osaks en tästä mitään uutta irti saanu vaikka tuntu että ois pitänyt kun tää otti vähän sellasen selittävän asenteen kaikkeen
Mielenkiintoinen kirja. Hyvin oli esitelty pohdintaa ja matkaa itsensä sisään sekä omia ennakkoluuloja mutta ennen kaikkea muiden ennakkoluuloja. Hauskana yksityiskohtana oli päähenkilön nuoruuden kuvaus, josta tunnistin aikakauden mukaisia biisien sanoja ja koruja.
Yhden ihmisen matka kaapista ulos ja siihen liittyviä ajatuksia. Tärkeää asiaa. Muodoltaan ehkä kuitenkin hieman liian yksinkertainen ja nopea proosaan tottuneelle. Kuvitustyylikään ei oikein osunut omaan makuun.
Samat vibat kuin Tympeissä tytöistä ja Sonnassa. Ysäri elää, mutta onneksi ei ihan sellaisenaan enää. Lesboutta pohditaan enemmän hiljaa ja vanhemman henkilön näkökulmasta - ehkä tätä olisi vielä voinut nostaa? Lesbos-pätkä mahtava.
Nimen ja takakannen perusteella olin ymmärtänyt, että tämä keskittyisi enemmän eroon heterosuhteesta kuin queer-identiteetin löytämiseen. Teos oli siis hyvin erilainen mitä odotin, mutta eipäs se haittaa, sillä kokonaisuus ilahdutti!
Mitä jos sitä tajuaakin vasta vanhana, että heterosuhteet eivät olekaan sitä, mitä haluaa elämäänsä? Omasta elämästään sarjakuvaan ammentava Kotilainen käyttää kiehtovaa väripalettia avatessaan pandoran lippaan: toteuttaa vuosien haaveet ja harrastaa seksiä vulvallisen kanssa. Todella mainiota pohdintaa queeriudesta ja yhteiskunnasta.