Trendikäs tarot tarjoaa työkaluja itsetutkiskeluun
Tarot-kortit ovat mainio väline diipeille keskusteluille, ja niiden tulkitseminen on antoisaa niin yksin kuin yhdessä ystävien kanssa. Korteista voi saada inspiraatiota arkeen sekä elämän suurten kysymysten tutkiskeluun.
Tämä kirja kertoo tarot-korteista innostavasti ja maanläheisesti. Se tuo korttien merkityskielen tähän päivään, kumoaa vanhat ennakkoluulot ja johdattaa lukijan modernin tarot-kulttuurin äärelle.
Tämä meinasi jäädä mielestäni jokseenkin cringen nimen takia kokonaan lukematta, mutta onneksi ei jäänyt! En ole muutenkaan mitenkään tavakseni lukenut tarot-oppaita, ainakaan tälleen kannesta kanteen, mutta olen viime aikoina alkanut oikein tosissani aktiivisesti harjoitella tarot-korttien merkityksiä, joten tämä sattui sikäli hyvin otolliseen saumaan. Selailin paria aukeamaa kirjakaupassa ja totesin, että ei tämä ihan huonolta vaikuta, ja iskin itseni kirjaston varausjonoon. Ja kyllä kannatti, koska täähän oli ihan järkyttävän hyvä! Ei niin, että mulla tosiaan olisi kauheasti mihin verrata, kun en tosiaan vastaavia oppaita ole aiemmin tälleen perehtyneesti lukenut.
Mikään lukukirjahan tämä ei varsinaisesti ole, joten sikäli en oikein tiedä miten tätä arvioisi, mutta annan tälle ilolla täydet viisi tähteä ilahduttavasta ja samaistuttavasta lukukokemuksesta. Suhteeni tarotiin ja tarot-kirjallisuuteen huojuu hyvin kapealla nuoralla "ei saa ottaa liian tosissaan, olen järki-ihminen" ja "ei saa suhtautua väheksyvästi, elämässä pitää olla magiaa!" -ajatusten välissä, ja tämä kirja kohtasi minut juuri siinä, missä asian suhteen olen. Kirja antaa luvan olla innoissaan ja kiinnostunut tarotista ilman sen mukana helposti tulevia hengellisiä lieveilmiöitä, joita en ole koskaan omakseni kokenut. En osaa heittäytyä totaaliseen noitailuun, mutta tykkään introspektiosta ja pienestä ripauksesta maagista ajattelua, jee. Eikä niin, että ajattelisin tässä olevani jotenkin super uniikki ja poikkeuksellinen, varmasti hyvin iso osa ihmisistä käyttää tarotia juuri tähän tapaan, mutta tuntui silti kivalta tulla nähdyksi tarot-oppaassa näin konkreettisesti.
Lisäksi arvostin luonnollisesti erittäin paljon Klarin inklusiivista ja kriittistä otetta tarot-pakkoihin, -kulttuuriin, ja -kuvastoon. Ne ovat niin ikään asioita, joilla on minulle tarotin maailmassa paljon merkitystä. Klar käytti myös selkeää, helposti ymmärrettävää ja samaistumista helpottavaa kieltä, josta uskon todella olevan apua kortteja opetellessani. Välillä nettislangi lipsahti vähän kiusallisen puolelle otsikon tyyliin, mutta ei yli sietorajojen, onneksi.
Kaiken kaikkiaan siis hemmetin hyvä tarot-opas, saattaa ihan oikeasti olla pakko hommata omaan hyllyyn ihan vaan että saan alleviivata kaikki jutut, mitä haluan alleviivata. Voin helposti nähdä itseni kääntymässä tämän oppaan puoleen jatkossakin!