What do you think?
Rate this book
Bathseba
Volter Kilven 1900 ilmestynyt esikoisteos, leimuavan rakkauden ja suomalaisen uusromantiikan korkea veisu. Johdannon teokseen on kirjoittanut Pirjo Lyytikäinen.
148 pages, Paperback
First published January 1, 1900
4 people are currently reading
32 people want to read
About the author
Volter Kilpi
28 books5 followersVolter Adalbert Kilpi vuoteen 1886 asti Ericsson (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina. Vuoden 1992 syksyllä Helsingin Sanomien järjestämässä kilpailussa se valittiin sellaiseksi puolivirallisestikin.
Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli ensin Helsingissä ja myöhemmin kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa. Hänen kirjallista varhaistuotantoaan edustavat runoa ja proosaa yhdistelevät uusromanttiset teokset Bathseba (1900), Parsifal (1901) ja Antinous (1903). Niissä hän käsittelee muinaisuudesta, myyteistä ja Raamatusta otettuja aiheita omalaatuisella, mystisromanttisella tyylillä ja rikkaalla, polveilevalla kielellä. Kilpi vaikutti nuoruudessaan myös kulttuurikriitikkona ja julkaisi teokset Kansallista itsetutkiskelua (1917) ja Tulevaisuuden edessä (1918), joissa on nähty äärikansallismielisiä ja jopa fasistisia sävyjä. Itsenäistymisen jälkeen Kilpi vaikeni kirjailijana viideksitoista vuodeksi.
Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristosarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937). Näissä teoksissa Kilpi palasi lapsuutensa Kustaviin ja sen asukkaisiin, joista keskiössä ovat merimiehet ja merikapteeni-isännät. Alastalon salissa kertoo pitäjän mahti-isäntien kokouksesta, jossa sovitaan yhteisen parkkilaivan rakentamisesta. Pitäjän pienempien novelleissa pääosassa ovat nimen mukaisesti köyhempien ihmisten — etenkin merimiesten ja heidän leskiensä — elämänkohtalot, ja Kirkolle kuvaa kustavilaisten sunnuntaista kirkkomatkaa.
Saaristosarja on kirjoitettu omalaatuisella, jäljittelemättömällä tyylillä. Kilven kieli on äärimmäisen hidasta ja monipolvista sekä ilmaisultaan ja kielikuviltaan rikasta. Hänen virkkeensä saattavat olla sivun mittaisia. Alastalon salissa, joka kuvaa kuusi tuntia kestävän tapahtumajakson, on 800 sivua pitkä. Kilpi käyttää tajunnanvirtatekniikkaa ja kuvaa päähenkilöidensä pienimmätkin ajatukset, mielenliikkeet ja tunteet. Teossarjaa on verrattu James Joycen Odysseuksen ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan kaltaisiin eurooppalaisen modernismin klassikoihin, ja kirjallisuudentutkijat sekä kriitikot ovat usein pitäneet Alastalon salissa -teosta parhaana suomalaisena romaanina. Samasta syystä Kilpi ei ole koskaan ollut suuren yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa ovat melko vaikealukuisia.
Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaeleva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.
Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli ensin Helsingissä ja myöhemmin kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa. Hänen kirjallista varhaistuotantoaan edustavat runoa ja proosaa yhdistelevät uusromanttiset teokset Bathseba (1900), Parsifal (1901) ja Antinous (1903). Niissä hän käsittelee muinaisuudesta, myyteistä ja Raamatusta otettuja aiheita omalaatuisella, mystisromanttisella tyylillä ja rikkaalla, polveilevalla kielellä. Kilpi vaikutti nuoruudessaan myös kulttuurikriitikkona ja julkaisi teokset Kansallista itsetutkiskelua (1917) ja Tulevaisuuden edessä (1918), joissa on nähty äärikansallismielisiä ja jopa fasistisia sävyjä. Itsenäistymisen jälkeen Kilpi vaikeni kirjailijana viideksitoista vuodeksi.
Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristosarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937). Näissä teoksissa Kilpi palasi lapsuutensa Kustaviin ja sen asukkaisiin, joista keskiössä ovat merimiehet ja merikapteeni-isännät. Alastalon salissa kertoo pitäjän mahti-isäntien kokouksesta, jossa sovitaan yhteisen parkkilaivan rakentamisesta. Pitäjän pienempien novelleissa pääosassa ovat nimen mukaisesti köyhempien ihmisten — etenkin merimiesten ja heidän leskiensä — elämänkohtalot, ja Kirkolle kuvaa kustavilaisten sunnuntaista kirkkomatkaa.
Saaristosarja on kirjoitettu omalaatuisella, jäljittelemättömällä tyylillä. Kilven kieli on äärimmäisen hidasta ja monipolvista sekä ilmaisultaan ja kielikuviltaan rikasta. Hänen virkkeensä saattavat olla sivun mittaisia. Alastalon salissa, joka kuvaa kuusi tuntia kestävän tapahtumajakson, on 800 sivua pitkä. Kilpi käyttää tajunnanvirtatekniikkaa ja kuvaa päähenkilöidensä pienimmätkin ajatukset, mielenliikkeet ja tunteet. Teossarjaa on verrattu James Joycen Odysseuksen ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan kaltaisiin eurooppalaisen modernismin klassikoihin, ja kirjallisuudentutkijat sekä kriitikot ovat usein pitäneet Alastalon salissa -teosta parhaana suomalaisena romaanina. Samasta syystä Kilpi ei ole koskaan ollut suuren yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa ovat melko vaikealukuisia.
Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaeleva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
September 28, 2017
Kyllä minä tätä kirjaa rakastan, ja jos en minä sitä aina rakastakaan, niin rakastan minä sen rakastamista raukeuteen. Minun oloni on hyvä tätä lukiessa, mutta minun mieleni ei ole samoja tähtiä noukkimassa samanlaisella kipunalla ja tunteenroihulla. Minä ymmärrän ja minä ymmärrän kirjan tarkoitusperän, mutta sitä minä en ymmärrä, sitä minä en suinkaan ymmärrä, että miksi, oi, miksi, minulle jauhetaan samaa asiaa samoin parsin ja samoin lausein. Minä ymmärrän, minä ymmärrän, mutta sitä minä en vieläkään ymmärrä. Minä ymmärrän, että kieli muuttuu ajan hampaan ikeessä, mutta sitä minä en ymmärrä, kuinka kaunis ja yksinkertainen menettävät virvaansa, ja minulle, lukijalle, vain kalpeina haamujen varjoina esittäytyvät. Mutta sen minä tosiaan ymmärrän, miksi Beelzebub mukaan tuotiin, miksi Beelzebub uneksia sai Davidin laulujen potpurissa.
Minä ymmärrän, minäkin olen vain julmuuksien ja jumaluuksien räsymolla, minäkin lehden lailla tuulissa pyrskin, pärskin ja pärmin, ja pokkana puille parahdan: minä suuntani määrään! Ha!
Minä ymmärrän, minäkin olen vain julmuuksien ja jumaluuksien räsymolla, minäkin lehden lailla tuulissa pyrskin, pärskin ja pärmin, ja pokkana puille parahdan: minä suuntani määrään! Ha!
May 22, 2025
Samaa volterkilpiläisyyttä kuin Alastalon pitkissä tajunnanvirtamonologeissa, mutta tää oli enemmän Vanha testamentti -fanficciä! Hyvää loree
October 26, 2025
toi ukko on sekasin i think
November 11, 2018
Aivan uskomattoman kaunista kieltä ja kuvailua. Tämä on kirja, joka vaatii aikaa; sitä ei vaan voi lukea putkeen, vaan sitä lukiessa on pidettävä taukoja ja hengitettävä.
Siksi se jäi minulta nyt kesken. Muut kirjallisuushistorian kurssin kirjat painavat päälle ja jostain on karsittava. Toivottavasti palaan tähän vielä.
Siksi se jäi minulta nyt kesken. Muut kirjallisuushistorian kurssin kirjat painavat päälle ja jostain on karsittava. Toivottavasti palaan tähän vielä.
Read
October 15, 2024Riipaisevaa sielun vuodatusta..
Tykkäsin!! Tää on kyl semmonen kirja et pitää lukea tän väkevät värssyt täyshiljaisuudessa, radion/tvn taustahälyssä ei onnistunu sitten yhtään vaikka yleensä ei juuri häiritse keskittymistä
Tykkäsin!! Tää on kyl semmonen kirja et pitää lukea tän väkevät värssyt täyshiljaisuudessa, radion/tvn taustahälyssä ei onnistunu sitten yhtään vaikka yleensä ei juuri häiritse keskittymistä
April 30, 2016
Volter Kilven vuodelta 1900 oleva teos "Bathseba" on merkillinen kirja. Kilpi on ottanut kirjansa rakennuspalikoiksi raamatullisia aineksia. Pääosassa on israelilaisten kuningas David ja hänen intohimonsa kohde, toisen miehen vaimo Bathseba, sekä sivuosissa Ruth ja Boas, Simson ja Delila sekä entinen kuningas Saul. Näistä aineksista Kilpi on virittänyt tunnetta tihkuvan intohimodraaman, joka kulkee omia latujaan Raamatusta välittämättä.
Alkuperäisen raamatullisen kertomuksen kulku alkoi tietenkin kiinnostamaan niin paljon, että minun piti tarkistaa se Toisesta Samuelin kirjasta luvuista 11-12. Raamatun mukaan kuningas David hurmaantuu Bathseban kauneudesta, viettelee tämän, ja Bathseba tulee raskaaksi. Bathseban aviomies Uria on yksi Daavidin parhaista ja uskollisista sotilaista. Daavidilla on nyt käsissään aviorikosongelma, ja hän päättää ratkaista sen murhaamalla Urian. Hän määrää Urian taistelun kiivaimpaan kärkeen ja määrää edelleen taistelutoverit vetäytymään Urian rinnalta. Uria kuolee, ja David ottaa Bathseban yhdeksi vaimokseen. Jumala ei kuitenkaan hyväksy aviorikosta ja Urian murhaa, vaan tappaa Bathseban ja Daavidin lapsen.
"Bathseba" oli Kilven ensimmäinen teos, ja hänelle myönnettiin siitä Valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 1901. Teosta voi huoletta kutsua intohimon korkeaksi veisuksi. Siinä on yli äyräiden loiskuvaa tunteiden paloa, intohimoa ja sen täyttymystä, murhanhimoa, ahdistusta, kärsimystä ja kuoleman odotusta.
Teoksen alussa David tuskailee itsekseen palatsissaan himojensa kanssa:
"Sinä himmeä ja kammottava voima! sinä minua hallitset ja ajat, halujen liekit sinä sytytät minussa, ja himoilla minua piiskaat, mailman läpi minä syöksyn niinkuin käsitetty eläin, eikä minun polttavaan janooni ikinä tyydytystä tule."
David tahtoo juopua elämästä täydesti:
"Mutta nyt tahdon minä elämän niin elää, että minä siitä juovun, ja minä tahdon sen täysin siemauksin ottaa, niin että minä sen syvyyksien hivelyn omassa rinnassani tuntea saan."
Aamulla David näkee läheisen talon katolla naisen ja hurmaantuu saman tien tämän kauneudesta:
"Minä puolimmiten pelkäsin hengittää, sillä hän oli minun silmissäni niinkuin aamun väräjävä tähti, joka aamun taivaalla on kuin hento himarrus, ja jota silmilläänkin uskaltaa lähetä vaan hiljaa ja silitellen, ett'ei se kosketuksen edessä hupenisi äärettömän avaruuden siniseen pohjaan."
Katolla nähty nainen oli Bathseba, ja David on heti yltä päätä rakastunut:
"Sillä minun suoniini on rakkauden hunajaa valutettu, ja silmät ummessa minä Bathsebaa halajan. Oi, minä olen elämälleni niin lämpimästi kiitollinen, sillä elämä on ollut niin hyvä minulle, ja on minut rikkaaksi itsessäni tehnyt."
Tässä vaiheessa David ja Bathseba eivät vielä ole edes tavanneet tai vaihtaneet sanaakaan.
David on kuningas ja hän asettaa itsensä ihmisten lakien ja oikeuskäsitysten yläpuolelle. Ihmisen oman sydämen puhdas halu on ainoaa oikeaa ja se riittää perusteeksi vaikka oikeutetulle halulle toisen miehen vaimoon:
"Sillä ihminen on Jumala, kun hän on itsensä ja pyhää on itsensä totella, ja sillä ihminen itsensä aateloi, että hän omaan sydämeensä uskoo."
"... sillä minä olen kuningas ja minä tunnen sen, sillä minä olen nostettu niin ett'ei minun yläpuolellani mitään ole, ja että minä tiedän, että mitä minä itse tahdon, se on oikeaa."
Kilven teksti on hengästyttävän tunteikasta ja runollisen ylitsevuotavaa. Varsinainen tarina on jotenkin epäuskottava. Kilpi on luultavasti halunnut keskittyä vain tunne-elämän huippujen ja syvyyksien kuvaamiseen ilman reaalimaailman rajoituksia. Teosta kirjoittaessaan Kilpi oli noin 25-vuotias. Ehkä hänen yksityiselämässään oli taustalla jokin erityisen tunteikas jakso, joka sitten näkyi tekstin ylitsevuotavassa tunnevirityksessä?
Raamatullinen Davidin ja Bathseban alkuperäistarina ei ole järin onnellinen, eikä sitä myöskään ole Kilven kertomus. Ruumiita tulee, ja teos loppuu harmaisiin kuoleman ja alakulon tunnelmiin. Viimeisessä luvussa "Beelzebubin uni" David kokee selkeentymisen hetken ja laulaa käsityksensä maailman luomisesta ja ihmisen elämästä. Siinä Beelzebub (paholainen) syöksee säkeniä rinnastaan, ja niistä syntyvät ihmiset, maaperä, meret ja kasvillisuus. Ihmiselle Beelzebub on asettanut, että ihminen elää alituisessa kärsimyksessä ja kärsimyksen kautta. Kukin voi kokea vain oman ahdinkonsa, ja ihminen ei voi kuulla toisen ihmisen valitusta oman ahdinkonsa vuoksi. Ihminen luulee olevansa vapaa, mutta ihmisen elämä on hänen oman olemisensa tuntemista. Ihminen on aina itseesä sidottu, "ihminen on itsensä salpa". Ihmisen elämä on harhaa ja pimeässä hapuilemista, hän ei tiedä kuka hän on ja missä hän on, hänen silmiltään on kaikki "sumeessa". Kaikkein suurimpana houreena ihmiselle Beelzebub on asettanut, että ihminen pelkää kuolemaa. Ihminen ei tiedä, että elämä on hänen suurin hätänsä, ja että vasta kuolemassa ihminen vapautuu Beelzebubista ja saa levon. Kaikki seisahtuu lopulta Jumalaan, joka on lepo ja kuolema. Beelzebubin rinnan säkenistä on peräisin maailman ja olemisen palo, "vaikka sen loiskunta sitte olisikin niinkuin värjyvä piste keskellä syvää avaruutta, joka oman leponsa ijäisyydessä lepäilee".
Alkuperäisen raamatullisen kertomuksen kulku alkoi tietenkin kiinnostamaan niin paljon, että minun piti tarkistaa se Toisesta Samuelin kirjasta luvuista 11-12. Raamatun mukaan kuningas David hurmaantuu Bathseban kauneudesta, viettelee tämän, ja Bathseba tulee raskaaksi. Bathseban aviomies Uria on yksi Daavidin parhaista ja uskollisista sotilaista. Daavidilla on nyt käsissään aviorikosongelma, ja hän päättää ratkaista sen murhaamalla Urian. Hän määrää Urian taistelun kiivaimpaan kärkeen ja määrää edelleen taistelutoverit vetäytymään Urian rinnalta. Uria kuolee, ja David ottaa Bathseban yhdeksi vaimokseen. Jumala ei kuitenkaan hyväksy aviorikosta ja Urian murhaa, vaan tappaa Bathseban ja Daavidin lapsen.
"Bathseba" oli Kilven ensimmäinen teos, ja hänelle myönnettiin siitä Valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 1901. Teosta voi huoletta kutsua intohimon korkeaksi veisuksi. Siinä on yli äyräiden loiskuvaa tunteiden paloa, intohimoa ja sen täyttymystä, murhanhimoa, ahdistusta, kärsimystä ja kuoleman odotusta.
Teoksen alussa David tuskailee itsekseen palatsissaan himojensa kanssa:
"Sinä himmeä ja kammottava voima! sinä minua hallitset ja ajat, halujen liekit sinä sytytät minussa, ja himoilla minua piiskaat, mailman läpi minä syöksyn niinkuin käsitetty eläin, eikä minun polttavaan janooni ikinä tyydytystä tule."
David tahtoo juopua elämästä täydesti:
"Mutta nyt tahdon minä elämän niin elää, että minä siitä juovun, ja minä tahdon sen täysin siemauksin ottaa, niin että minä sen syvyyksien hivelyn omassa rinnassani tuntea saan."
Aamulla David näkee läheisen talon katolla naisen ja hurmaantuu saman tien tämän kauneudesta:
"Minä puolimmiten pelkäsin hengittää, sillä hän oli minun silmissäni niinkuin aamun väräjävä tähti, joka aamun taivaalla on kuin hento himarrus, ja jota silmilläänkin uskaltaa lähetä vaan hiljaa ja silitellen, ett'ei se kosketuksen edessä hupenisi äärettömän avaruuden siniseen pohjaan."
Katolla nähty nainen oli Bathseba, ja David on heti yltä päätä rakastunut:
"Sillä minun suoniini on rakkauden hunajaa valutettu, ja silmät ummessa minä Bathsebaa halajan. Oi, minä olen elämälleni niin lämpimästi kiitollinen, sillä elämä on ollut niin hyvä minulle, ja on minut rikkaaksi itsessäni tehnyt."
Tässä vaiheessa David ja Bathseba eivät vielä ole edes tavanneet tai vaihtaneet sanaakaan.
David on kuningas ja hän asettaa itsensä ihmisten lakien ja oikeuskäsitysten yläpuolelle. Ihmisen oman sydämen puhdas halu on ainoaa oikeaa ja se riittää perusteeksi vaikka oikeutetulle halulle toisen miehen vaimoon:
"Sillä ihminen on Jumala, kun hän on itsensä ja pyhää on itsensä totella, ja sillä ihminen itsensä aateloi, että hän omaan sydämeensä uskoo."
"... sillä minä olen kuningas ja minä tunnen sen, sillä minä olen nostettu niin ett'ei minun yläpuolellani mitään ole, ja että minä tiedän, että mitä minä itse tahdon, se on oikeaa."
Kilven teksti on hengästyttävän tunteikasta ja runollisen ylitsevuotavaa. Varsinainen tarina on jotenkin epäuskottava. Kilpi on luultavasti halunnut keskittyä vain tunne-elämän huippujen ja syvyyksien kuvaamiseen ilman reaalimaailman rajoituksia. Teosta kirjoittaessaan Kilpi oli noin 25-vuotias. Ehkä hänen yksityiselämässään oli taustalla jokin erityisen tunteikas jakso, joka sitten näkyi tekstin ylitsevuotavassa tunnevirityksessä?
Raamatullinen Davidin ja Bathseban alkuperäistarina ei ole järin onnellinen, eikä sitä myöskään ole Kilven kertomus. Ruumiita tulee, ja teos loppuu harmaisiin kuoleman ja alakulon tunnelmiin. Viimeisessä luvussa "Beelzebubin uni" David kokee selkeentymisen hetken ja laulaa käsityksensä maailman luomisesta ja ihmisen elämästä. Siinä Beelzebub (paholainen) syöksee säkeniä rinnastaan, ja niistä syntyvät ihmiset, maaperä, meret ja kasvillisuus. Ihmiselle Beelzebub on asettanut, että ihminen elää alituisessa kärsimyksessä ja kärsimyksen kautta. Kukin voi kokea vain oman ahdinkonsa, ja ihminen ei voi kuulla toisen ihmisen valitusta oman ahdinkonsa vuoksi. Ihminen luulee olevansa vapaa, mutta ihmisen elämä on hänen oman olemisensa tuntemista. Ihminen on aina itseesä sidottu, "ihminen on itsensä salpa". Ihmisen elämä on harhaa ja pimeässä hapuilemista, hän ei tiedä kuka hän on ja missä hän on, hänen silmiltään on kaikki "sumeessa". Kaikkein suurimpana houreena ihmiselle Beelzebub on asettanut, että ihminen pelkää kuolemaa. Ihminen ei tiedä, että elämä on hänen suurin hätänsä, ja että vasta kuolemassa ihminen vapautuu Beelzebubista ja saa levon. Kaikki seisahtuu lopulta Jumalaan, joka on lepo ja kuolema. Beelzebubin rinnan säkenistä on peräisin maailman ja olemisen palo, "vaikka sen loiskunta sitte olisikin niinkuin värjyvä piste keskellä syvää avaruutta, joka oman leponsa ijäisyydessä lepäilee".
November 20, 2020
Vihdoin ohi.. vois kyl lukkee jottain muuta Volter Kilpeä!!
May 8, 2023
Suomalaisen kirjallisuuden klassikkoja. Runollinen, väkevä. Oli kyllä jonkin verran toistoa, kuten kirjan lopussa ollut arvostelijakin sanoi. Hieman keskittyminen herpaantui välillä.
November 1, 2013
Hengästyttävää uusromanttista tekstiä Juudaan, ja myöhemmin jo koko Israelin, kuninkaan rakkaudesta. Suomen vastine James Joycen modernismille hioo tässä kynäänsä Alastalon Salissa - trilogiaa varten.
Breathtaking new romanticism from Volter Kilpi. Published in 1900, it describes the passion of King David to a wife (Bathseba) of his own officer, and consequences thereafter.
Breathtaking new romanticism from Volter Kilpi. Published in 1900, it describes the passion of King David to a wife (Bathseba) of his own officer, and consequences thereafter.
November 1, 2016
Lopetus oli hyvä, muilta osin laveasti kirjoitettu.
Displaying 1 - 10 of 10 reviews