Kootut runot

by Lauri Viita

Finnish

Genres: Poetry, Finnish Literature

307 pages, Unknown Binding

First published January 1, 1977

Reviews

[Eve Kay · Rating 4 out of 5]

Oman kylän Lauri
Kuvvaa hetken aikaa jaksoin pyöritellä silmiä, tajusin, että voinhan mä skippailla jotain niitä p*skoja kuku-kaka (Kukunor ja Kalahiri) kaakatuksia.
Betonimylläri, eli siis alkuajat oli parasta mitä tiedän.
Sitä mää vaa ihmettelen niin maan perusteellisesti
Että miten voi oikeesti olla niin että ihminen kirjottaa parhaat tekstinsä ensin ja huononee ajan kanssa? (Eikö se normaalisti mee niin että ihminen kehittyy ja paranee???)

Betonimylläri 1947
- Maailmankaikkeus
- Betonimylläri
- Mylly

Käppyräinen 1954
- Yksin

Viimeinen sikermä 1965
- Onni

"Maailmankaikkeus.
Kuin olmi tippukiviluolan
alla pilvimeren Maata saartavan
ma ihmishuulillani lausun sanan tuon:
Maailmankaikkeus.
Kuin hyytyy erämaassa hiekkaan aalto vuon,
niin ääni kaiutonna nääntyy aulaan Linnunradan vitkaan kaartavaan.

Maailmankaikkeus.
Sun olemuksestasi tunnen
tuskin varjoleikin pilvenhahtuvain
ja nimes pyörryttävän onton soinnun tuon:
Maailmankaikkeus.
Kuin näljää aarnihaudan sieni ahmii, juon
sun haaskallas ma lientä Elon,
jossa verta sydämes on rahtu vain.

Maailmankaikkeus.
Kun mietin muinaisuuttas, Aika
Olevainen, jostain Alkavasta lähtien
jää aava Loppuvainen aina taakse tuon:
Maailmankaikkeus.
Oi Yö, sun aaltoiluusi haaveen luntaa luon:
- Nään, kuinka liekkimerta kiertää
varjo-ornamentti ihmissilmän tähtien."

[Gastjäle · Rating 4 out of 5]

3.5 / 5.0

Viidan runous on lähellä hänen proosaansa siinä mielessä, että se on sekoitus maanläheisyyttä, puhekielisyyttä, ilottelua ja kielensisäistä sulkeutuneisuutta. Esikoisteos Betonimylläri näytti aika hyvin, mitä tuleman pitää: pääosin oivalluksia, lyhyitä runollisia epigrammeja, joiden riimittely on lievästi sanottuna runsasta ja joiden kielittely on paikoin harrasta bibliaa, paikoin oppinutta fraasienkäyttöä, paikoin duunarin mällitolloa.

Seuraava runoteos, henkilökohtainen suosikkini Kukunor sen sijaan harppoi ihan muihin sfääreihin: se on unenomaista ja leikkisää kieli-iloa, johon on onnistuttu kiteyttämään jotain ehtymättömän lapsenomaista mutta samalla eksistentialistisen vakavaa. Varsinaisten runojen sijaan meillä on omituista dialogia, jonka päähenkilöinä ovat peikkopari Kukunor ja Kalahar, jotka seikkailevat ties missä lumekuvissa nukkuessaan-kukkuessaan. Epäselvä runoelma kyllä on, mutta mielestäni tämä epäselvyys on voimavara, joka pönkittää sen tunnelmointia ja lapsellisuutta.

Käppyräinen on taas askel takaisin kohti Betonimyllärin nasevuutta, joskin jotain Kukunorin riimittelystä ja loruilusta on jäänyt mukaan. Teoksessa korostui etenkin Viidan retoriikka: on kuin useat runot asetettaisiin in medias res ajatusprosessiin, kun moni runo tuntuu alkavan vastauksella kysymykseen tai partikkelin avulla osoitettuun viittaukseen johonkin keskusteluun, mitä emme saa koskaan tietää. Alkusointujen käyttö alkoi myös saada kalevalaisia piirteitä. Itse runot olivat kuitenkin valitettavan kuivia, jopa täysin mitäänsanomattomia riimiväännöksiä.

Suutarikin, suuri viisas jatkoi Käppyräisen linjalla, eikä sekään ihmeempiä tunteita itsessäni herättänyt. Huonoimmillaan Viita on luonut todella sisäänpäin kääntynyttä runoilua, joka tuntuu suoraan sanottuna sisällöttömältä. Riimit ja kielenkäyttö ovat Viidalla kyllä inspiroivia, mutta kaksiulotteisuus ei niitä aina kaunista. Teokseen sisällytetty "proosa" (eli pikemminkin aforismit) olivat mielenkiintoinen kurkkaus Viidan ajatusmaailmaan: hänessä oli selkeästi samaa vastarannan kiiskin ja toisinajattelijan vikaa kuin eräässä juankoskelaisessa kaljutukassa.

Viimeinen julkaisu, "Viimeinen sikermä" taas sisältää kahdeksanosaisen runon "Onni", joka on... no, herttaisen avoin. Ei mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin siitä huokui haikeaa tunnelmointia.

Mutta oli Viidan runojen laatuvaihteluista mitä mieltä tahansa, on silti ilo todistaa, kuinka omaperäistä, uskaliasta ja oivaltavaa hänen runoutensa oli ihan globaalilla tasolla.

[Tarmo Syvapuro · Rating 2 out of 5]

Varovaisia askeleita runouteen. Viisi Lauri Viidan runokirjaa yksissä kansissa. Kokoelmasta erottui positiivisesti Betonimylläri, jossa oli useita koskettavia, osuvia runoja. Mitä pitemmälle kokoelmaa luin sitä epämääräisemmiksi runot tulivat, ikään kuin taso olisi laskenut tai sitten omaperäisyys kasvoi yli ymmärrykseni.

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Mitä runokokoelmista voi edes sanoa? Oivaltavia olivat ainakin monet.

"Sellainen sana, joka vetoaa ihmisen huonoihin ominaisuuksiin, leviäö nopeimmin."

[Aarni Lassila · Rating 5 out of 5]

Viisi tähteä jo pelkästä Betonimylläristä, muissakin kokoelmissa on paljon kivoja löytöjä.

[Iira · Rating 2 out of 5]

Ihan hieno mies, mutta symppaan ehkä enemmän Aila Meriluotoa. Tässäkin taas yksi taiteilija-avioliitto johon perehtyä. Kukunor oli hieno.